Ylen uutisissa ja muissa ohjelmissa jauhetaan päivästä toiseen ilmastonmuutoksesta hyvin epätieteellisellä tavalla. Tutkijat ovat laskeneet, että ilmasto on lämmenyt teollisen ajan alusta lähtien 0,5 - 1,0 astetta. Jotkut tutkijat eivät usko siihenkään, vaan väittävät, että pieni lämpeneminen johtuu mittaustavan muutoksista.
Ylen uutistenlukijat väittävät kuitenkin vakavalla naamalla, että tavallista lämpimämpi kesäkin johtuu ilmastonmuutoksesta. Ylen toimittajat eivät tunnu tietävän, että kaikki vuodet eivät ole samanlaisia.
Ylen toimittajat pitävät myös varmana, että ilmasto lämpenee tulevina vuosina, vaikka kukaan ei tiedä sitä varmasti. Ennustukset ovat ennustuksia, mutta totuus nähdään vasta tulevaisuudessa.
Ylen toimittajat puhuvat myös histyorian tai kaikkien aikojen lämpötilaennätyksistä, vaikka tarkkoja lämpötilamittauksia on tehty vasta muutaman vuosikymmenen ajan. Toimittajat eivät tiedä, että jääkauden jälkeisenä 10 000 vuoden aikanakin Suomen lämpötilat ovat vaihelleet suuntaan jos toiseenkin hyvin paljon. Suomessa on ollut ns. pienoisjääkausia mutta myös erittäin lämpimiä jaksoja, jolloin Suomessa on kasvanut Keski-Euroopalle tyypillisiä kasveja.
Ylen ilmastonmuutoshysteria vie Yleltä uskottavuuden. Huomattava osa ihmistä juoksee aikansa Ylen mukana, mutta sitten kaikki romahtaa kun kukaan ei usko enää Ylen vihreitä toimittajia. Käy kuten Ylen yya-propagandalle.
Yle harjoittaa vastuutonta ilmastonmuutospropagandaa
123
75
Vastaukset
- kuitu
Olet ihan oikeassa.Yle jauhaa ilmaston lämpemisestä joka uutisissa Suomen tapahtumat on vallan unohdettu. Täytyy katsoa mtv uutisia josko siellä olis jotakin Suomen tapahtumista
- VivaMTV
Sama havainto. MTV:n uutiset ovat nykyisin yleisesti ottaen Ylen uutisia paremmin toimitettuja. Ylen uutistoimituksen pitäiasi ryhdistäytyä, mutta se ei taida olla mahdollista ainakaan toimituksen nykyisen päällikön Jouko Jokisen aikana.
Jokinen on isokokoinen junttimaisen näköinen mies, mutta olemuksestaan huolimatta hän on feministi. Taannoin hän kielsi Aamulehden päätoimittajana toimitusta käyttämästä eduskunnan puhemies termiä (piti käyttää eduskunnan puheenjohtaja) ja sittemmin hän on vaatinut, että toimittajien pitää haastatella yhtä usei naisia kuin miehiä kokonaan siitä riippumatta onko se asian käsittelyn suhteen perusteltua. - Anonyymi
VivaMTV kirjoitti:
Sama havainto. MTV:n uutiset ovat nykyisin yleisesti ottaen Ylen uutisia paremmin toimitettuja. Ylen uutistoimituksen pitäiasi ryhdistäytyä, mutta se ei taida olla mahdollista ainakaan toimituksen nykyisen päällikön Jouko Jokisen aikana.
Jokinen on isokokoinen junttimaisen näköinen mies, mutta olemuksestaan huolimatta hän on feministi. Taannoin hän kielsi Aamulehden päätoimittajana toimitusta käyttämästä eduskunnan puhemies termiä (piti käyttää eduskunnan puheenjohtaja) ja sittemmin hän on vaatinut, että toimittajien pitää haastatella yhtä usei naisia kuin miehiä kokonaan siitä riippumatta onko se asian käsittelyn suhteen perusteltua.Mtv3 lietsoo vihaa ja pelkoa kuten ylekin
Demarit haluavat pakottaa ihmiset vaihtamaan sähköautoon. Monelle uusi sähköauto on kovempi investointi, kuin asunto. Nuori ei saa ikinä autoa demari Suomessa.
- Anonyymi
Sähköautoilussa ei haluta nähdä kuin vaan sen valmiin auton hyödyt.
Halutaan ohittaa täysin sähköauton valmistukseen käytetty energia ja akkujen materiaalien louhinnasta aiheutuneet haitat luonnolle ja vesistöille. latausverkon kalleus - maksaja - lataustilat esim.hki - käytöstä poistuvat akut - akkujen uusimisen kustannus jne. jne.
Pahimmassa tapauksessa - ja hyvin todennäköisesti Suomesta liikenteestä poistuvat polttomoottoriautot jatkavat elämäänsä ns. kehitysmaissa.
Sielä ne eivät varmaankaan saastuta - Anonyymi
Sähköautot, joissa on kalliit harvinaisia metalleja sisältävät akut, kuluttavat ympäristöä ilmeisesti enemmän kuin perinteiset polttomoottoriautot. Sähköautot ovat myös hyvin klliita, mutta se ei Rinnettä eikä muita vihervasemmistolaisia ministereitä huoleta. He ajavat valtion omistamilla mustilla limusiineilla.
Suomeen ei pidä päästää ihmisiä lämpimämmistä maista. Ensinnäkin heille pitää lämmittää asunnot. Liikenne lentämällä heidän kotimaihinsa lisääntyy.
Maahantunkeutuja haluaa myös auton, joka saastuttaa!.- Mediastahei
Totta.
Meitä ei kannata uskoa ihan joka asiassa. - Rauhoittukaahullut
Olemme vastenmielistä paskaa eikä meitä kannata uskoa.
- vmpvmp
Jokapäiväinen Ylen ilmastonmuutos-päästö.Näin mennään vaaleihin saakka.
- aikoihin-eletty
Yle on Kokoomuksen Tiedonantaja.
- Nufo
Yle on vihreiden ja demareiden Tiedonantaja.
- Rönkkäradio
Standup Matti ja ilmastonmuutos Marjukka!
- JareOnNiinKuuma
Vedätkö sä useinkin huumeita?
- Artukainen
Tänään uutissa annettiin runsaati tilaa nuorille, jotka osallistuivat Helsingissä nuorten ilmastokokoukseen. Vihreiden propagndaa puhunut nuori nainen väitti, että kevään vaalit ratkaisevat tulevaisuutemme. Kyseinen viherpiipertäjä ei tiedä, ettei Suomen vaaleilla ole mitään vaikutusta tulevaisuuteemme. Suomen osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on yksi promille. Suomi voi vaikka tuplata päästönsä eikä sekään vaikuta yhtään mitään maapallon imastoon. Ja sama juttu, vaikka lopettaisimme kaiken hiilen päästämisen ympäristöön.
Suomen ei tarvitse parantaa edes esimerkin vuoksi, sillä Suomi kelpaa jo nyt esimerkiksi mille maalle tahansa. - Lapland
Yle ei ole ainoa uskomuksiin perustuvan ilmastopropagandan harjoittaja. Samanlaista propagandaa löytyy esimerkiksi Helsingin Sanomista ja muista sanomalehdistä. Punavihreät propagandistit toimivat kuin hurmoshenkiset herätysliikkeiden saarnaajat.
- Peltola
Valitettavasti suomalaiset ovat lampaita, jotka juokseva laumana kaikkien muodikkaina pidettyjen mielipiteiden perässä. Muutama vuosikymmen sitten Suomen ns. "älymystö" ja sen myötäilijät kannattivat totalitaarista neuvostokommunismia. Ylen ohjelmatkin olivat täynnä kommunistipropagandaa ja kaikenlaisia Näin naapurissa -ohjelmia.
- Komarov
Yle lähettää nykyisin hyvin paljon ikivanhojen ohjelmiensa uusintoja. Haluaisin uusintoina kaikki "Näin naapurissa"-ohjelmat. On hyvä muisstaa, että suuri osa Suomen kansasta piti näitä ohjelmia suuressa arvossa, koska niistä sai virallisen ulkopolitiikkamme mukaisia oikeita tietoja Neuvostoliitosta ja neuvostoliittolaisten arkipäivästä.
- Anonyymi
Näin naapurissa -ohjelmat ovat vaihtuneet ilmastonmuutos-propagandaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin naapurissa -ohjelmat ovat vaihtuneet ilmastonmuutos-propagandaan.
Ja Kekkosen tilalle ovat tulleet Sanna Marin ja muut hallituksen naisministerit.
- oi-joi-joi-tiet-auki
Me "ongelmajäte ikäluokka "tiedämme,että vuodet ei ilmastollisestikaan ole meillä veljeksiä.Tänä talvena taas se havaittiin.Kylmää ja lunta riitti tarpeeksi lähes hesasta asti pohjoiseen.Hesassa sitten sitä lunta kuurattiin meriin.Eikä kukaan kiivennyt lumikuorman päälle.Ei saa viedä.Missä se riinpiiskin piileksi.Ei ollut pelastamassa meidän lapsiamme lumituholta ja kuljetusten saaste hiukkasista.
- Malmi
Muutamia vuosia sitten ilamastoasiantuntija kertoi televisiossa, että Helsingissä ei enää jatkossa olelumisia talvia eikä pakkasia.
- Matsinen
Uutisissa kerrottiin, että suomalaiset pelkäävät ja ovat ahdistuneita ilmastonmuutoksen vuoksi. Media on pelotellut yleisöä turhaan. Suomalaisten ei tarvitse välttämättä muuttaa elämäntapojaan, koska Suomen osuus kaikista päästöistä on vain yksi tuhannesosa. Globaalisti tilanne pysyisi samana, vaikka suomalaiset tuplaisisivat kulutuksensa tai vaihtoehtoisesti nollaisivat kaiken hiilidioksideja tuottavan kulutuksensa.
- Anonyymi
Mutku media sano näin ni pitäähän niitä uskoa.
- Matsinen
Ilmastonmuutoskeskustelu on epä-älyllisin keskustelu, mitä Suomessa (ja monissa muissakin maissa) on käyty pitkään aikaan. Mediaa lisäksi tähän huuhaahan syyllistyvät myös poliitikot. Eilenkin tv:n vaalikeskustelussa muutamat poliitikot antoivat ymmärtää naama vakavana, että suomalaisten henkilöautot tuhoavat koko maapallon. Miksei kukaan sanonut, että Suomen kokonaispäästöt ovat vain 1 promillea koko maapallon säästöistä ja henkilöautojen osuus Suomen kokonaispäästöistä 5 %.
Suomalaiset voivat ajaa rauhassa autoillaan. Päästöjen määrä vähenee tasaisen varmasti, vaikka sähköautoihin ei siirryttäisikään, koska polttomoottoritekniikka paranee jatkuvasti. - tarkkanäköinen
Koko Suomen tasavalta hanasaaren hiilikasoineen voidaan lapioida itämereen ja suomenlahteen ja kansa samaan allikkoon. Tänne jälkeen jäävälle tellukselle ei ole mitään merkitystä. Tämä populistinen maapallon pelastusoperaatio on menossa , koska sen parempaa ja helpompaa rahankeräysautomaattia sitten kiinteistöveron eivät rotta-politiikot olisi voineet keksiä.
- tarkkanäköinen
Ensin haluan maita ja kiittää, TOIMITTAJA Matti Virtanen, olet fiksuin ihminen joka on ungefär kymmeneen vuoteen , YLEn kanavilla esiintynyt, K. Isotalo oli myös Suomalainen MIES isoillakirjaimilla . Kiitos molemmille ja piste . Mainittakoon, että tämä hesarin" toimittaja" ja tämä yliopiston pelle olivat täysiä idiootteja . Toivoisin Suomalaisten näkevän tämän sannikka ja ukkolan ohjelman, jossa M. Virtanen pisti populisteille" luun poikittain kurkkuun". Samoin olisi kovin valaisevaa tehdä muutama kysymys tälle pelle-nopel palkinnon saavalle ruotsalaisteinille.Kauan eläköön ruotsin akatemia ja nobelsäätiö, koska pitäähän sitä jotain hauskaakin ruotsissa olla, jota saamme nauraa . Voi Jeesus mitä aivopesua ja pelleilyä kokoilmastonmuutos.. Ps Peljätkää myös muslimit , oikeus tulee tälläkin saraiia voittamaan.
- Malmi
Ylen toimittajat ovat punavihreitä viherpiipertäjiä. He tekevät tietoisesti vaalipropagandaa vihreille ja viherdemareille. Ylen johdon pitäisi kieltää toimittajiltaan propagandistin tehtävät, mutta Jouko Jokisesta ei siihen tietenkään ole. Mies, joka on nähnyt ufon, ei osaa erottaa tosiasioita saduista ja propagandasta.
- miten_voisi
Miten Yle voisi tämän kieltää? Toimittajat tekevät sellaisia juttuja kuin yhtiön johto määrää. Puolueetonta Yleä ei ole enää ole, jos on koskaan ollutkaan.
- Salmenkaita
Ja Ylen johto tekee sen, mitä poliitikot määräävät. Suomalaiset puolueet sopivat viime vuoden lopulla, että ne rajoittavat ilmaston lämpenemisen 1,5 asteeseen. Olisi kiva tietää, miten ne sen tekevät kun Suomen osuus kaikista maailman hiilipäästöistä on vain yksi tuhannesosa. Ehkä suuruudenhullut suomalaispoliitikot luulevat, että Kiina, Intia, Venäjä, USA ja kaikki muutkin maat noudattavat kiltisti suomalaisten poliitikkojen käskyjä.
Kansalaisten usko poliitikkoihin on huono. Tällaiset katteettomat ja populistiset lupaukset eivät sitä ainakaan paranna.
- Komarov
Tuntuu siltä, ettäkoko Ylen toimitus on valjastettu Vihreiden vaalipropagandan tekemiseen. 1960- ja 1970-luvuilla Ylen toimittajat tekivätantaumuksella työtä demarien, kommunistien, Kekkosen ja tietysti myös Neuvostoliiton hyväksi.
- Anonyymi
ne ovat osakkeen omistajia sipilän (veronmaksajien rahoilla yritysmyynti ja vaalirahoitussotku ja sote ja hyväveli-laina jne) sukulaisten tuulivoima bisneksissä sähköauto bisneksissä biopolttoaine bisneksissä ja hussin terveys bisneksissä kun ovat . . .
- Punavuori
Ilmastonmuutoskeskustelu on suurta huijausta. Antti Rinnekin antoi ymmärtää eilisessä vaalitentissään, että koko maailman tulevaisuus on kiinni Suomesta. Suurempaa ilmastovalhetta ei voi olla olemassa,
- Anonyymi
Rinteen valheisiin saat vielä tottua. En luota häneen yhtään missään. Mies, joka kähvelsi taloyhtiösnsä rahatkin, on todella kiero ja epäluotettava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rinteen valheisiin saat vielä tottua. En luota häneen yhtään missään. Mies, joka kähvelsi taloyhtiösnsä rahatkin, on todella kiero ja epäluotettava.
Antti Rinne tunnetaan myös miehenä, joka kaksoislaskutti matka- ja päivärahoja työnantajaltaan. Ei tällaiseen mieheen voi luottaa.
- Vuoksenniska
Ylen toimittajat tuntuvat uskovan, etttä ennustettu maailmanlaajuinen ilamaston lämpeneminen on estettävissä suomalaisten toimin. Suurempaa harhaluuloa ei voi olla olemassa.
- Valkeasaari
Kirsti Heikel tyrkytti Ylen ilmastopropagandaa Halla-ahon vaalitenttiinkin. Halla-aho hallitsi tilanteen ja pisti Ylen toimittajat järjestykseen.
- Matsinen
Kirsi Heikel, joka on opiskellut Tampereen yliopistossa Kaarle Nordenstrengin ja Pertti Hemanuksen opein, ei ymmärrä ilmastosta ja sen mahdollisista muutoksista mitään. Parasta olisi, että hän olisi hiljaa tästä aiheesta.
- Valkeasaari
80 vuotta sitten 1930-luvun jälkipuoliskolla Suomessa oli useita epätavallisen lämpimiä vuosia. Kesien lämpimyyden ja kuivuuden vuoksi tulloin oli muun muassa suuria metsäpaloja. Suomessa arveltiin tuolloin, että Suomeen on tullut pysyvästi Pohjois-Saksan tai Tanskan ilmasto. Puheet ilmastiónmuutoksesta loppuivat nopeasti, kun sotavuosina maassa oli tavallista kylmempiä vuosia.
Tämän päivän ilmastohömpötys voi kokea samanlaisen lopun. Sää voi kääntyä nopeastikin nykyistä humattavasti kylmemmäsi. Viherpiipertäjillä ja muilla huuhaa-ajattelijoilla on silloin mietittävää, mitä nyt oikein tapahtui. - Vuoksenniska
Tuntuu hieman yllättävältä, että persuilla on nykyisin kaikkein realistisin ja vastuullisin ilmasto-ohjelma. Muut puolueet elävät jonkinlaista ilmastonmuutoshysteriaa.
- Peltola
Ylen ja lehdistön toimittajilla ei ole alkeellistakaan käsitystä ilmaston luonnollisista vaihteluista. He luulevat, että säätila on pysynyt samana kautta aikain teollisen ajan alkuun asti.
Toimittajien olisi syytä tutustua jääkauden jälkeisiin ilmaston muutoksiin, mutta myös jääkauden eri vaiheisiin. Viimeinen jääkausi kesti 100 000 vuotta ja tänä aikana jää välillä suli ja sitten taas kasvoi. Suomikin oli välillä lähes sula kunnes jääpeite kasvoi uudestaan jopa 3,5 kilometriä paksuksi.
Tuntuu oudolta, että kaiken maailman toimittajat ovat äärettömän huolissaan Etelämantereella olevan jääkauden puolesta, Jos jään reunasta lohkeaa jäätä suuri tai suurehko määrä, toimittajat julistavat heti, että Etelämantereen jää on sulamassa lopullisesti. Lohkeamat ovat kuuluneet aina asiaan eikä niillä ole ollut mitään tekemistä ihmisten aiheuttaman ilmastonmuutoksen kanssa. Todennäköiseti joskus tuhansien vuosien kuluttua Etelämantereen jää sulaa, mutta meidän hiilijalanjäljellämme tuskin on mitään tekemistä sen kanssa. - Peltola
Nyt, kun vaaleihin on aikaa kolme päivää, näyttää siltä, että Ylen, MTV:n ja lehdistön ilmastopropaganda lyö takaisin. Äänestäjät ovat kyllästyneet aivopesuun ja äänestävät innolla perussuomalaisia, joka on ainoa puolue, joka on säilyttänyt malttinsa ilmastokysymyksessä.
- Itä-Häme
MTV:n ja useimpien sanomalehtien ilmastonmuutoskirjoitukset eivät eroa Ylen linjasta. Katselenkin nykyisin pääasiassa ulkomaalaisia satelliittikanavia ja luen netistä ulkomaalaisia lehtiä. Kaikkien suomalaisten sanomalehtien tilaukset on peruutettu jo pari kolme vuotta sitten.
- tarkkanäköinen
Seuraava politikko kun avaa suunsa lässyttääkseen ilmastonmuutoksesta, Joutuu lyömään todisteet pöytään. ilmatieteenlaitos siirsi ennen ennätyspakkasia mitanneen sääaseman SALLAN NARUSKASSA paikkaan joka on huomattavasti entistä mittausasemaa ylempänä. Viiden vuoden kuluttua laitos lyö fagtat pöytään, todistaen että viiden viimeisen vuoden aikana on ollut lämpimpää, näin toimii viherpiipertäjät. Kahdeksankymmenluvulla viherpiipertäjät kuvasivat saksalaista lehtikuusimetsää Talvella helikopterista, Suomen uutisissa näytettiin filmiä ja kerrottiin miten saastunutta siellä on ja esitettiin ,että kyseessä olisi kuivunut kuusimetsä , kenen etu tämä tälläinen touhu oikein on, mitä sillä haetaan
- Anonyymi
Ilmastonmuutosta kuvaavat mittaukset eivät tosiaankaan täytä tieteellisiä kriteerejä. Mittausasemien määrä on vaihfdellut, asemien sijainti on muuttunut, mittausmenetelmätkään eivät ole pysyneet samoina ja niin edelleen. Silti ilmastonmuutostutkijat kehtaavat väittää, että heidän mitauksillaan on tieteellinen arvo.
- Anonyymi
Tämän päivän ilmastonmuutoshihhuleiden puheille ja kirjoituksille naureskellan tulevaisuudessa.
- Anonyymi
Ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen on tiedemaailmassa yleisesti tunnustettu tosiasia, vaikka yhä löytyy punaniskoja jotka eivät suostu uskomaan.
- Anonyymi
Yleisesti tunnustettu tarkoittaa sitä, että tuhannet saavat työpaikkoja, televisioesiintymisiä jne. hyväksymällä tämän huuhaan. On ppaljon tutkijoita, jotkamovat eri mieltä ilmastonmuutoksesta, mutta he eivät saa median sensuurin ja ns. tiedemaailman vainon vuoksi mielipiteitään julkisuuteen.
- Anonyymi
Yleisesti mutta ei yksimielisesti. Ilmastonmuutoksen ympärillä häärivät "tutkijat" ovat usein niitä, jotka tavoittelevat virkoja ja julkisuutta.
- Anonyymi
Yle lähtee mukaan aina kaikkeen huuhaahan. Rooman klubin "tieteelliset tutkimukset", jotka osoittautuivat valheeksi, olivat jatkuvasti Ylen ióhjelmistossa, Yle lietsoi aids-hysteriaa ja Yya-sopimus, Neuvostoliitto ja Kekkosen idänpolitiikka olivat päivittäin Ylen ohjelmistossa. Jos Yle olisi ollut olemassa 1600-ja 1700-lukujen vaihteessa, Yle olisi ollut innolla mukana jahtaamassa noitia.
- Anonyymi
YLE suoltaa jatkuvasti juttua hypridisodankäynnistä ja trollaamisesta ja trollaa ja käy hypridisotaa itse. Ilmastonmuutoksen lisäksi tähtäimessä on koko ajan Venäjä ja Putin. Journalismi alkaa olla tästä kaukana.
- Anonyymi
ylen toimittajille: Vedä ranteesi auki. Vedä kunnolla, ettet vain jää maan päälle jakamaan paskaasi.
- Anonyymi
Kaiken takana on se, että Yle ajaa innokkaasti niitä asioita, joita EU pitää tärkeimpinä. Kuvitellaan, että vihollis- ja tuhomielikuvien luonti pitää Eurostoliiton kasassa.
- Anonyymi
Tottakait ihmisiä hallitaan haluttuun suuntaan argumentein: happi, juomavesi, bensa, ruoka, erilaisia tauteja, robotit ym...paskaa.
Kannattaa ajatella omilla aivoilla.- Anonyymi
Miksi sitten yrität aivopestä tietämättömiä?
- Anonyymi
Kansalaistotelemattomuus tätä yle brobakandaa vastaan. Ihan mitä vaan kekesitte koko maata käsittäen viesti on tärkeää .. Näitä on nähty
- Anonyymi
Poistamme YLEn kanavat TVstä .Ylen Kakkonen on jo lähtenyt minun tvstä.Kun ei siellä ollut enää vuosiin mitään katsottavaa
- Anonyymi
Eikös tämän vuoden kevät ollut aika kolea? Kesä alkoi silti juuri nyt.
- Anonyymi
Yle lietsoo vihaa ympäriinsä.
- Anonyymi
Poliittisesti aktiivinen psykopaattikommentoija lietsoo vihaa yhteiskuntaa, lakeja ja tiedonvälitystä vastaan.
- Anonyymi
Puhutko itsestäsi?
- Anonyymi
Tarkoitat Iltalehden toimittajia. Totta he ovat ameebojakin alhaisimpia olentoja.
- Anonyymi
Pietarin trolli jaksaa hyökätä Yleä ja koko Suomea vastaan.
- Anonyymi
???
- Anonyymi
Jos Ylen ihminen luet tätä: Tapa itsesi. Olet turha, mitätön ihmisriekale. Hirtä itsesi. Hyppää junan alle. Maailma kiittää.
- Anonyymi
Mistäpä YLEn "toimittajat" tuollaisia tietäisivät. Ajattelevat ettei tarvitse tietääkään, helpompaa suoltaa valeuutisia tuutin täydeltä.
- Anonyymi
Usein tulee mieleen, onko Ylne ja HS:n toimittajille opetetuu ollenkaan uutistoimittajan työn keskeisiä periaatteita. Propagandan suoltaminen ei näihin periaatteisiin ainakaan kuulu.
- Anonyymi
Ylen ilmastonmuutosvouhotus on pelkkää vihreiden vaalipropagandaa. Ylen asiantuntemus ei riitä maailman ilmastomuutosten ennustamiseen vuosikymmenien päähän puolen asteen tarkkuudella.Ilmasto ja sen muutokset ovat äärimmäisen monimutkainen kokonaisuus, johon vaikuttaa hyvin monet muutkin asiat kuin hiilidioksidipäästöt.
- Anonyymi
Ylen uutistoimitus on ollut aina jonkun asialla. Aikoinaan Yle propagoi Kekkosta, sosialidemokraatteja ja kommunisteja. Nykyisin vihreät ja demarit ovat Ylen uutistoimituksen erityisessä suosiossaa.
- Anonyymi
Tyhmänkin pitäisi ymmärtää, ettei Suomi voi vaikuttaa juuri ollenkaan globaaliin ilmastonmuutokseen. Ylen toimittajat eivät sitä kuitenkaan ymmärrä. Yhtä tyhmiä toimittajia löytyy MTV:stä ja lehdistöstä. Helsingin Sanomien toimittajatkin ovat aivan ulkona realiteeteista.
- Anonyymi
Nykyisille ilmastonmuutostoimittajille tullaan nauramaan tulevina vuosina. Naurajat kysyvät: Miten jotkut ovat voineet olla niin tyhmiä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyisille ilmastonmuutostoimittajille tullaan nauramaan tulevina vuosina. Naurajat kysyvät: Miten jotkut ovat voineet olla niin tyhmiä?
Esimerkiksi Rooman klubin "tiedemiehille" naureskellaan jo nyt samoinkuin maailmanloppua ennustaneille aids-tohtoreille tai 1700-luvulla noitavainoihin osallistuneille "oppineille".
- Anonyymi
Aamulla Ylessä sanottiin aamulla, että kun vaihteeksi kesäkuu ei ollutkaan kovin kylmä, se on ilmastonmuutoksen syytä.
Räjähdin nauramaan- Anonyymi
Sitten jatkoin Putinin kuvan nuolemista.
- Anonyymi
Tänää n Yle väitti tekstitelevisiossa, että heinäkuun alku on ollut historian sateisin. Rohkea väite!
- Anonyymi
Ei kyse ole propagandasta, koska ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on totta.
- Anonyymi
Mistä sinä sen tiedät? Tieteellistä näyttöä ei ole. Jotkut ilmastohörhöt tosin väittävät, että näyttöä on, mutta yhtä moni tutkija on toista mieltä. Ilmaston lämpenemisestä puhuvat saavat tosin paljon enemmän julkisuutta Ylen ja Hesarin tapaisissa medioissa.
- Anonyymi
Ylen ja sanomalehtien toimittajat puhuvat aina, jos sattuu muutama keskimääräistä lämpimämpi poutapäivä, ilmaston lämpenemisestä. Silloin kun on tavallista kylmempiä jaksoja, kuten nyt, samat toimittajat ovat aivan hiljaa.
- Anonyymi
Viherfasistit puuttuvat epädemokraattisella tavalla meidän kaikkien elämään. Lihan synti on kiellettyä, autolla ei saisi ajaa ja kaikki muut kiellot.
Vihreät poliitikot, toimittajat ja viherpiipertäjäopettajat ovat aivopesseet alaikäiset koululaisetkin kannattamaan valheellisia oppejaan. Samanlaista oli natsi-Saksassakin. Hitler-Jugendin nuoret jäsenet (käytännössä lähes kaikki nuoret) uskoivat sokeasti natsien sairaita opetuksia.
Nouskaa viherfasisteja vastaan. Suomesta ei saa tulla yhden totuuden maata, jossa nuoret opetetaan uskomaan valheellisiin opetuksiin. - Anonyymi
Eikö enää puhuta ilmaston lämpenemisestä.
Lämpenemistä lisää valtavasti maailman laajuiset tietokeskus konesalit.digi ja sähköiset viestinnät, älylaitteet nehän käyttävät näitä verkkoja.jne..näkymätön tuhooja onko se mahdollista.Vai onko se mitä ei näy ongelma lainkaan.Meillä syytellään jopa suurta näkyvää metsää milloin päästäjäksi milloin nielijäksi.Kukaan ei siellä ylen keskusteluissa edes viisaimmassa päässä ole pohtinut tätä.Politiikoja ei vähääkään.Ellei ole tietysti ymmärrystä on parempi pysyä massan mukana.
Sanotaan,joukossa tyhmyys tiivistyy.pitävän paikkansa. - Anonyymi
Ylen, sanomalehtien ja vihreitten opettajien propaganda on mennyt niin pitkälle että monet teini-ikäiset kärsivät jo mielenterveysongelmista. He ovat ahdistuneita, koska he luulevat, että maapallo tuhoutuu heidän elinaikanaan.
- Anonyymi
Ilmastonmuutoskeskustelu on kuin hunajapurkki kärpäsille. Epäpätevät ns. ilmastoasiantuntijat ja perskärpäsinä ympärillä pyörivät toimittajat hyökkäävät purkille, koska he hyötyvät siitä taloudellisesti (saavat työtä ja julkisuutta). Näiden tutkijoiden ja toimittajien tavoitteena ei ole totuus. He pyrkivät vain ylläpitämään ilmastohysteriaa. koska heidän toimeentulonsa riippuu siitä.
Ilmastonuutoskeskustelu ei ole ainoa asia, jossa hunajapurkki-ilmiös on nähty. Samanlainen ryntäys purkille on nähty monien muidenkin muotivirtausten yhteydessä. - Anonyymi
Onkohan kuinka yleisessä tiedossa mikä on tämänhetken tilanne hävikki/ ylijäämäruoan loppusijoituspaikkasta ???
Uusi trendi on ,että kaikki viim.käyttöpäivän ohittanut ruoka menee surkeilematta kaatopaikalle ( näin ainakin Espoossa).
Tiedotusvälineet toitottaa ilmastonmuutoksesta ja /ilmastonlämpenemisestä.
Kysymys kuuluu, mitä tapahtuu tuolle kaatopaikalle vietävälle ylijäämäruoalle?
Käsitykseni mukaan tuo ruoka alkaa mädäntyä hyvinkin nopeasti. Mädäntyneistä elintarvikkeistahan kaiketi syntyy METAANIA!!!!
Metaanihan on ilmaa kevyempi kaasu ja ilmakehään noustessaan saa aikaan korvaamatonta tuhoa. Otsonikerroksen tuhoa ja ties mitä.
Itse olen testannut näitä viimeisen käyttäpäivän ylittäneitä tuotteita ja kokemukseni on, että suurin osa kyseisistä tuotteista on vielä täysin käyttökelpoisia.
Poikkeuksen tekevät tietysti kana,kala, hevituotteet ja mahdollisesti jotkut maitotuotteet.
On mielestäni törkeää,että noita täysin käyttökelpoisia tuotteita ei anneta tarvitseville (nämä henkilöt ottaisivat omalla vastuullaan noita tuotteita,joista voisivat valmistaa itselleen ja perheelleen syötäväksi kelpaavaa ruokaa) .
On todella pöyristyttävää, että hyvää käyttökelpoista ruokaa kärrätään mätänemään ja tuhoamaan maapallon ilmastoa, ja sitten itketään kun ilmasto lämpenee liikaa ja voidaan huonosti ilmaston lämpenemisen johdosta.
Tarttisko tehdä jotain?????!!!! - Anonyymi
Yle on johtava viherpropagandan levittäjä, mutta MTV ja lehdistö ovat samoilla linjoilla. Median palveluksessa näyttää olevan paljon viherpiipertäjiä, demareita ja muita vasureita.
- Anonyymi
Mitähän Yle sanoo sitten, kun käy ilmi, etteivät hiilipäästöt lämmitä ilmastoa.
- Anonyymi
Yle väittää, ettei se ole koskaan niin sanonutkaan. Yle on aina oikeassa, joten sen ei tarvitse selittää tekemisiään eikä pyytää anteeksi. Samalla tavalla menettelevät useimmat sanomalehdet.
- Anonyymi
Yle ei häpeä virheitään. Yle on ylpeä jopa taistolaisajan taistolaisista toimittajistaan ja Ylen silloisista kommunismia ja Neuvostoliittoa tukevista linjauksistaan.
- Anonyymi
Maapallon lopun ennustajat ovat aina olleet suosittuja. Ilmastonmuutoksesta, joka johtuu hiilipäästöistä, puhuminen kuuluu tähän samaan sarjaan.
- Anonyymi
Nyrkkisääntö: Ylen ilmastonmuutokseen liittyviä juttuja ei kannata noteerata millään tavalla. Nuoret viherpiipertäjät (yleensä naisia) suoltavat pelkkää puppua.
- Anonyymi
Putin sanoi, että ilmastonmuutosta ei ole joten sitä ei ole.
- Anonyymi
Tässä asiassa Putin on oikeassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä asiassa Putin on oikeassa.
Trump on tässä asiassa Putinin kanssa samaa mieltä. Kummallakin on käytettävissään Greta Thunbergia parempia ilmastoasiantuntijoita.
- Anonyymi
Jonain päivänä huomataan, ettei ilmastonmuutosta olekaan, ja jos on, se johtuu jostakin muusta kuin hiilidioksidista. Silloin joku hörhö keksii uuden teeman, jota kaikki muut hörhöt hokevat vuosikausia. Näin se menee.
- Anonyymi
On se ihme että persujen kalloon ei mene ilmastonmuutos kun tyynen meren saarilla satoja vuosia asuneet joutuvat muuttamaan kun vesi nousee Miami Beachille kuskataan hiekkaa Bahamasta josta hiekkarannat säilyisi 250 miljoonaa ihmistä asuu alueilla jotkaon vaarassa jäädä veden alle. Persu ei usko ennen kuin seisoo munia myöten vedessä ja likaämpäri päässä että ilmastonmuutos on tosi. Onko persut niin tyhmiä että Trumpin Bolsunaron ja muiden äärioikeistolaisten oman edun tavoittelu menee kaiken tosiasioiden edelle.
- Anonyymi
Ylen toimittajateivät ole tulleet ajatelleeksi, että Suomen pahin ilmasto-ongelma ei ehkä ole ilmaston lämpeneminen. Se voi olla ilmaston viileneminen ja jääkausi. Jääkauden toteutemiseen menee tosin paljon aikaa, joten tämän päivän viherpiiperytäjätoimittajat eivät ole näkemässä Suomen ylle kasautuvia jääkerroksia.
- Anonyymi
Johan on persuilla järjettömät jutut!
Ja tietenkin suomalainen media ja ennen kaikkea Yle tuottaa kaikista valheellisinta vouhotusta, siis persujen mielestä.
Persuilla on joka asiassa yhteiskuntavastaisuus, muukalaisviha ja ilmastonmuutoksen vähättely - ja kaikki perustuu tietenkin älymystöpersujen tutkittuun tietoon!! - Anonyymi
Jonakin päivänä alkaa uusi jääkausi. Yrittääköhän Yle estää sen?
- Anonyymi
Väärin ei en ylen femakot vastaa mitä sieltä tuutista tulee vaan sipilän ja kulmuri kölmyri ja nuoristoveronvälttelijät kokoomus niinistö mukana mm .niko saarinen (kuten vieressäolevasta bb-mainoksesta näkyy) ja matti vanhanen eli ne kataiset vöyrysset ylä-anttilat ja muut sikatilalliset mitä lehmän ja sian paskaa sieltä tuutista tulee!!! mieti sitä!! niiden kakarat suoltaa paskaa jo radiossa!!!! kohta ne haukkuu suo kokoomusvoimin ettet säästänyt niille hawajin matkaa!!!!
- Anonyymi
Mitähän Ylen viherpiipertäjätoimittajat sanovat, jos ilmasto sattuisikin viilentymään? Silloin pitäisi kai lisätä hiilen polttamista.
- Anonyymi
Ihan muutaman viiko päästä viilenee ja alkaa nastarenkaat.Ainoastaan lämpenemistä kerää ja päästöjä tuottaa keskustojen kaupunkien betonoidut ympäristöt,rakennukset.kadut.rantakaistaleetkin.Isot kolossit.Luonto ei voi vapaasti hengittää vaan kuumeneminen keräytyy ja tuosta ilmasto lämpenee kuten lämpöpatteri lämmittää huoneistoa.
Sähkö-autot ta muutkaan ei tuota totuutta kumoa.Ydinvoimalat syytävät lämpöä ympärilleen kaiken aikaa lauhdevesillään.sekä rakennelmien lämpöä hohkavat elementit.Muusta sen toiminnasta puhumattakaan.Loviisan ja Kotkan sätelyarvot ovat aina korkeammat kuin muilla mittaus-asemilla.Miksei ylekään näitä missään ohjelmassa pohdi.Asiantuntijaa tai tutkimuksen tekijää ei näiltä alueilta näe.- Anonyymi
Helsingin Kaisanimessä on myös keskimäärin lämpimämpää kuin kaupungin ulkopuolella olevissa mittauspisteissä.
Ilmastonmuutosihmiset mittaavatkin lämpötiloja kaupunkien sisällä. Näin saadaan "todisteita" lämpötilan nousuista, koska vielä muutama vuosikymmen sitte nuo mittauspisteet olivat kaupunkien tai ainakain keskustojen ulkopuolella,
- Anonyymi
Ylen mielestä pieni toisten aivoilla ajatteleva koulutyttö Greta Thunberg on tärkein ilmastoasiantuntija.
- Anonyymi
Greta Thunberg on Ylen tärkein ilmastoasiantuntija.
- Anonyymi
Nyt Ylen toimittajat surevat sitä, ettei Greta voittanut Nobelin palkintoa.
- Anonyymi
Ylen ja muun median ilamstonmuutostoimittajat ovat yhtä tyhmiä kuin ne, jotka noitavainojen aikana jahtasivat noitia poltettaviksi. Noitien jahtaajien joukossa oli muun muassa yliopistojen professoreja.
- Anonyymi
Ylellä ei ole yhtään ilmastoasiantuntijoiden asiantuntijaa. Silti nuoret viherpiipertäjätoimittajat esiintyvät suurina asiantuntijoina. Jos ei tiedä asioista tarpeeksi, kannttaa olla hiljaa.
- Anonyymi
Pahinta on, että Ylen viherpiipertäjät eivät pyrikään totuuteen ilmasto- ja ympäristöasioissa. Heille valheet ovat sallittuja, sillä tarkoitus pyhitää keinot.
- Anonyymi
Kaikkien tutkijoiden mielestä ilmasto ei ole lämmennyt pidemmän ajan kuluessa ollenkaan. Ilmaston lämpenemistulokset ovat heidän mukaansa huijausta. Jos "tutkimuksen" peruslähtökohtana pidetään tutkijan intresseihin sopivaa vuotta tai ajankohtaa, "tutkimuksilla" voidaan saada aina haluttuja tuloksia.
- Anonyymi
Ylen harhaanjohtava ilmastopropaganda maksaa suomalaisille miljardeja. Lepsut poliitikot tekevät kalliita päätöksiä "ilmastonmuutoksen estämiseksi" ja tavalliset ihmiset maksavat viime kädessä laskun.
- Anonyymi
Ei oikein järjen jättiläisiltä vaikuta. Lietsoivat myös vihapuhetta ja eivät tajua sen napsahtavan nyt omaan nilkkaan eli sananvapauteen.
Maalittamislakia tehdään. Kuka toimittaja uskaltaa paljastaa mitään negatiivista sitten enää virkamiehistä, poliitikoista. Suurinta maalittamista ja kansan kiihottamista harjoittaa media. Eli ketkähän niitä syytteitä maalittamisesta sitten alkavat saada, no toimittajat, jos uskaltavat jotain negatiivista valtaapitävistä uutisoida. "jos toiselle kuoppaa kaivaa, siihen itse lankeaa".
Entä tämä ilmastonmuutos. Ei kovin monipuolista ja laajakatseista uutisointia.
Mitä luonnon monimuotoisuudelle, ravinnon saannin varmuudelle, saati ihmisten terveydelle käy, jos kasvisruoka vouhottajien pillin mukaan tanssitaan.
Suomen metsistäkin vouhotetaan, niin kuin se olisi yksi ja sama paketti, jota hoidetaan ja hakataan samalla tavalla. - Anonyymi
Helsingin Sanomille ei riitä pelkkä ilmastonmuutospropaganda, Jokin aika sitten HS väitti suuresa jutussaan, että maailmasta loppuu multa. Koko juttu oli täyttä huuhaata.
- Anonyymi
Helsingin Sanomien multajuttu kuvaa hyvin toimittajien tietämättömyyttä luontoon liittyvistä perusasioistakin.
- Anonyymi
ylen jengi lähtee tänään manalaan viettämään veronmaksajien rahoilla ay-iltaa jossa yritys ja poliittiset loiseläjät vieetävät aikaansa eikös niin
- Anonyymi
Yle luulee, että Suomi voi pelastaa ilmaston lämpenemisen, vaikka Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on vain 1 promille (1/1000). Yle ja yleensäkin media vaatii aivan kohtuuttomia uhrauksia kansalaisilta ja yrityksiltä ilman, että näillä uhrauksilla on mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta. Vain kiilusilmäsuomalaiset pystyvät tähän.
- Anonyymi
Radio Suomessa eilen klo 15:n jälkeen toimittaja pelotteli taitavasti ilmastonmuutoksella ja liittäen siihen taitavasti hybridivaikuttamisella uhkailun. Lähetys saattoi olla alueellinen mutta silti. Aihe liittyi uusiutuviin energialähteisiin.
Tänään Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla itketään sitä, että Kouvolan päiväkodeissa on ruokalistalla liharuokaa kahtena päivänä peräkkäin. Herää kysymys, mitä tärkeämpiä uutisaiheita peittyy valtamediassa tämäntyylisen nalkutuksen alle. - Anonyymi
Yle ei ole ainoa kritiikitön tietolähde ns. ilmastonmuutoksen uutisoinnissa. MTV3 on ajanut viime aikoina jopa Ylen ohi. MTV3:n uutisissaa kerrotaan varmana asiana ilmastonmuutoksen tulevista vaikutuksista, vaikka kukaan ei tiedä varmasti, toteutuuko koko ilmastonmuutos ennustetulla tavalla. Ilmastonmuutoksen kanssa voi hyvinkin käydä samalla tavalla kuin Rooman klubin ennustusten kanssa. Mitään ei tapahdu.
- Anonyymi
Ylen ja yleensäkin median propaganda loppuu viimeistään sinä päivänä, kun Suomessa aalkaa uusi jääkausi. Se voi tapahtua nopeammin kuin Ylen toimittajat aavistavatkaan. Elämme nimittäin interglasiaalista, eli jääkausian välistä aikaa.
- Anonyymi
Ylellä ja yleensä medialla ei ole yhtään pätevää ilmastoasiantuntijaa. Yksinkertaiset toimittajat ljottavat viherpiipertäjien ilmastouskovaisiin.
- Anonyymi
Ilmasto on aina lämmennyt välillä ja sitten taas on tullut kylmempiä jaksoja. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, mutta viherpiipertäjien ja epäpätevien "ilmastoasiantintijoiden" mukaan hienoisesssa sään tilapäisessä lämpenemisessä on kysymys maailmanlopusta.
- Anonyymi
Yle on suivakkeja täynä!! Kaikessa hiljaisuudessa ne hautasivat naistenpäivän kauheudet--oli jopa kivitetty naisia taas!!!! Hiljaa ollaan olispa tämä tapahtunut USA:ssa olis yle revennyt liitoksista. Oikeaa tietoa ilmansaastuttajista on jauhettava siis Saksa, Puola, Ranska, Kiina, Japani, Intia, Usa hoitakoot ilmastoasiat meidän tasolle ensin siitä on jauhettava. Ylevero pois-Puolueettomasta viestinnästä maksamme emme puolueellisesta hapatuksesta.
- Anonyymi
Suloessa on ilmastouskovaisiaa, joiden koko elämä perustuu ilmastonmuutoksesta puhumiseen. Jos paljastuisi, että ilmasto ei lämpene, kyseiset ilmastouskovaiset menettäisivät kaiken elämisen perustan ja kuolisivat pois.
- Anonyymi
No meillä nyt vaan vedetään huumeita, niin minkäs teet.
- Anonyymi
Katsokaa luonto dokumentti. jo 30 kertaa sanottu ilmastonmuutos, en edes jakson lopussa. Ei jumalauta, räjäyttäisi joku koko ylen ilmaan.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1793865
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262750Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?632625- 1492434
- 682076
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall3151954- 311451
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211403Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi381397Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161285