Lihavero ärsytti Antti Rinnettä Sdp:n kokouksessa – mukaan vedettiin jopa suomalaisten koirat ja kissat
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006038721.html
"Puheenvuoroissa, myös yhdessä Rinteen omassa, lihaverokeskustelu leimattiin porvarimedian synnyttämäksi.
Rinteelle lihaverojupakka oli silminnähden ärsyttävä, vaikka kohun synnyttäjä on ollut Rinne itsekin. Torstaina Ylen tentissä Rinne kierteli ja kaarteli ja antoi ymmärtää, että puolue kannattaa kestävän kehityksen arvonlisäveroa, jonka avulla voitaisiin ohjata kulutusta ”oikealla tavalla oikeisiin kohteisiin”.
Rinne viittasi brasilialaiseen lihaan, mutta huomautti myös, että Suomessakin ”täytyy huolehtia päästöistä, jotka tulevat karjantuotannosta ja lihantuotannosta”.
Sunnuntaina hän torppasi selvästi ajatuksen siitä, että olisi lätkäisemässä ainakaan suomalaiselle lihantuotannolle ylimääräistä haittaveroa.
– Meillä on käsitelty aloite (puoluekokous 2017), ja todettu, että Sdp ei kannata lihaveroa, Rinne sanoi kokouksen jälkeen.
Vaaliohjelmassa ei sanallakaan puhuta lihoista eikä lihaverosta, hän sanoi. Vero-ohjelmassa puolueella on kestävän kehityksen arvonlisävero, jonka ajatellaan ohjaavan ihmisen käyttäymistä, hän sanoi."
Taas sen nähtiin että tämä lihavero oli porvarimedian vedätys, koska paniikki on kokoomuksessa ja Eteläranta 10:ssä massiivinen kokoomuksen kannatuksen laahatessa 15%:ssa ja SDP:n 23%:ssa sekä perussuomalaisten kannatuksen noustessa pian jo 17%:iin. Likaiset keinot käyttöön.
Totuus tuli julki: Antti Rinteen lihavero pelkkä porvarimedian synnyttämä vaalifeikkaus
9
77
Vastaukset
- porvarien_emävalhe
Arvasihan tämän, kokoomuksen ja kepun vaalipaniikin aiheuttama propagandavaltamedian uutisointi.
Lihakarjan runsas laiduntaminen ratkaisu aavikoitumiseen
https://oikeamedia.com/o1-102333
"Toisin kuin yleisesti "tiedetään", lihansyönnin vähentäminen ei pelkästään ole tehoton tapa kantaa huolta maapallon ja ympäristön tilasta, se voi johtaa jopa kiihtyneeseen aavikoitumiseen. Lihakarjan runsas laiduntaminen on tehokkain ja luonnonmukaisin ratkaisu aavikoitumisen pysäyttämiseksi ja alueiden elvyttämiseksi."- miytf
Totta turiset.
- Kokpanssipaskatulvii
Palstasta näkee miten kokpanssien ennestään suuri trolliarmeija kasvaa vauhdilla vaaleja kohden. Nyt kopanssien valhepaskaa on n. 50 % enemmän kuin kuukausi sitten. Sontaa on jo niin paljon, että järjelliset faktajutut ovat selvästi vähemmistössä.
Vähän aikaa sitten kokpanssit vetivät maanlaajuisen valhekapanjan medioissa kuinka SDP on vastustanut hoitajamistoitusta, ja kuinka Kokoomus on ollut neutraali ja jopa kannattanut sitä. ...Voi helevetti jos kansa tuollaista valhemätää uskoo todeksi.
Tällä menolla täällä ei kukaan järkevä viitsi enää käydä parin viikon kuluttua, kun kokpanssipaska on täyttänyt kaiken ja tulvii silmille heti kun sivun avaa. - kgofjgjg
"Vero-ohjelmassa puolueella on kestävän kehityksen arvonlisävero, jonka ajatellaan ohjaavan ihmisen käyttäymistä, hän sanoi."
Ettekö oikeasti tajua, että juuri lihaveroahan tuo tarkoittaa (naudanliha on paha saastuttaja ja pahalle lätkäistään korkein vero) .
Niin kuin myös aktiivimallin tilalle lupasi järjestelmää, jossa annetaan enemmän rahaa, jos hakee töitä. sama paska poliittisella jargonin kielellä.- vainaivoillavoiajatella
"aktiivimallin tilalle lupasi järjestelmää, jossa annetaan enemmän rahaa, jos hakee töitä. sama paska poliittisella jargonin kielellä."
Ei sinulla ainakaan järki päätä pakota. Tuossa ei ole mitään samaa aktiivimallin kanssa. Rahaa saa enemmän, jos hakee töitä, tarkoittaa ihan muuta kuin se, että toimeentuloa leikataan aina kun ei saa töitä, vaikka niitä hakeekin. - kgjfjfh
vainaivoillavoiajatella kirjoitti:
"aktiivimallin tilalle lupasi järjestelmää, jossa annetaan enemmän rahaa, jos hakee töitä. sama paska poliittisella jargonin kielellä."
Ei sinulla ainakaan järki päätä pakota. Tuossa ei ole mitään samaa aktiivimallin kanssa. Rahaa saa enemmän, jos hakee töitä, tarkoittaa ihan muuta kuin se, että toimeentuloa leikataan aina kun ei saa töitä, vaikka niitä hakeekin.Ei tarkoita, rahaa ole jakaa enempää kuin nyt niille, jotka eivät aktivoidu.
Antti Rinne syö pekonipastaa ja ajaa Jaguarilla. Hän ei kannata sähköautoa eikä lihan kieltämistä.
Ellei sitten pysty enää syömään lihaa ja haluaa olla politrukki ja kieltää sen myös muilta.
Rinne saattaa haluta, sähköautoja, koska oli myymässä sähkönsiirto verkkoa veroparatiisiin.
Mikäli hän hankki ostajayrityksen osakkeita, nin euroja vain virtaa tilile, mitä enemmän Suomeen tulee sähköautoja.- miqwe
Linkki väitteisiisi, muutoin VALETTA.
RKP=SDP!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1622892
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262480Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?532374- 1352220
- 671926
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2501745- 311391
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201329Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi311232Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161225