Suomen perusta -ajatushautomon perussuomalaisille tekemän selvityksen mukaan (siirryt toiseen palveluun)Irakista Suomeen muuttaneen aikuisen aiheuttamat kustannukset julkiselle taloudelle ovat 690 000 euroa koko hänen elinkaarensa aikana. Somaliasta muuttaneet kustannukset ovat 950 000 euroa.
Selvityksessä ennakoidaan yhden henkilön valtiolle ja kunnille aiheuttamia kustannuksia ja toisaalta häneltä kertyviä verotuottoja siihen saakka, että hän täyttäisi 101 vuotta. Oletuksena on että Suomeen muuttaessaan henkilö on 20–24-vuotias.
PS laski mitä maksaa humanitäärinen maahanmuutto
9
<50
Vastaukset
- stop_tykkänään
Irakilainen 690 000 ja Somali 950 000. Meillä ei varaa elättää näitä, vaan humanitäärisestä maahanmuutosta on luovuttava heti.
Päälle mahdolisten rikosten ja raiskausten aiheuttaman hirvittävät henkiset traumat, joiden kustannuksia ei voi millään rahalla laskea. - miksi.noin.vanhaksi
Kalliiksi kyllä lähes jokainen tulee jos elää 101 vuotiaaksi. 80 vuotiaaksi olisi vähän realistisempi laskutapa.
- repuplikaani
Tasa-arvon nimissä kailta Suomessa on lopetettava ilmainen terveydenhuolto Trumpin esimerkin mukaan ja näin säästyy satoja miljardeja euroja kaikista Suomen asukkaiden elinkaaresta. Näin voidaan toteuttaa myös tasa-verotus.
- Ököhkgufy
Laitetasn samalla verot ja työllisyys USAn tasolle.
Mikä on se maa mikä antaa tehdä tämän itselleen? Sverige och Svenskfinland!
Svenskfinland förstås på persunas kostnad.- jussikka
Hakkaraisen tekemä laskelma.
- voijeesussentään
Maatamme ajetaan konkurssiin oikein olantakaa. Koskahan kansa nousee vastustamaan, no toivottavasti vaaleissa näytetään mistä kana pissii. Noille vieraslajeille olisi viisaampaa maksaa kunnon potti esim. 50.000€/per.nenä että lähtisivät pois, kerran kirpaisisi mutta olisi vaan murto-osa siitä mitä maksavat täällä kehdosta hautaan elätettyinä.
- laskekaa-kaikki-myös
Paljonko maksaa kantasuomalainen pummi joka ei koskaan tee töitä,
mutta nostaa sossu tuet, sekä käy sairaanhoidossa sekä tekee rikoksia?
Voisiko persut laskea myös muille vastaavat summat?
Mustalaiset?- korreeta
Mustalaiset ovat eritys-suojeluksessa, heiltä ei vaadita mitään. "kato äiti juhlakansaa, sano pikkupoika kun mustalaisia näki".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1612860
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262470Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?532364- 1352220
- 651918
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2501745- 311391
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201329Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi311222Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161215