Suomen ilmasto-päästöt ovat samaa luokkaa ku Kärpäsen pieru
Saharassa. (n. 1 Promille maailman päästöistä)
Suomi on osansa tehnyt ilmasto päästöissä.
Se mistä pitäisi olla huolissaan on Suomen vedet, joita kaivosyhtiöt
pilaa oikein urakalla. Tällä ilmasto hälyllä halutaan peittää vesien
saastuminen ja siinä poliittinen eliitti on onnistunut.
Toinen ongelma on peltojen myrkyttäminen. Ja sitten kehutaan,
että Suomessa on MAAILMAN PUHTAIN RUOKA.
Kyllä sitä on kaikenlaista kansan kusetusta. Tällä vouhotuksella
ja hälyllä yleensä peitetään joku vakava asia.
Ilmasto Vouhotus
9
56
Vastaukset
- Huolia_On
Ilmastouskovien tulisi pohtia ja olla huolissaan esimerkiksi myös tästä faktasta.
-Maailmassa on nykyisin noin 8 miljardia ihmistä. Jokainen ihminen vuorokaudessa "paukuttelee" useita kertoja. Joskus ilmavaivoja on paljonkin.
Mihin se kaikki "kaasu" kulkeutuu.
Tätä päästöä on tapahtunut jo tuhansien vuosien ajan.
Kuinka paljon hengitämme tätä epäterveellistä päästöä??
Vastatkaa ja antakaa kommenttia.- LukakaaNiinTiedätte
"Tätä päästöä on tapahtunut jo tuhansien vuosien ajan.
Kuinka paljon hengitämme tätä epäterveellistä päästöä??"
Siinä tuli todistettua se, että ilmastonmuutoksen syy on vain ja ainoastaan fossiiliset polttoaineet. YLEn artikkeli "Ilmaston muutos on ihmiskunnan kohtalonkysymys.." antaa aivan saman tuloksen. CO2 pitoisuudet noudattavat fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Ennen 1900-luvun alkua ei CO2-pitoisuuksissa ollut mitään merkkiä noususta. Piereskelyä, lihansyöntiä ja metsän hakkuuta on tehty tuhansia vuosia ennen CO2-pitoisuuksien nousua. Earth-hourin piti kiinnittää huomiota ilmaston muutokseen. Suomessa siihen liitettiin hiilinielut. Hiilinieluilla ei ole mitään vaikutusta ilmastonlämpenemisen syntyyn. Nieluilla vain halutaan ostaa lisäaikaa lentämiselle, Helsingin kivihiilelle ja muille fossiilisille polttoaineille. Järkevä ongelman ratkaisu tehdään tavallisesti niin, että poistetaan ongelman aiheuttaja. Suomalaiset haluavat antaa ongelmalle lisäaikaa.
Suomi on tehnyt paljon ilmastopäästöjen vähentämiseksi, mutta edelleen on paljon tehtävää… kuten esimerkiksi mainitsemasi kaivosyhtiöiden mellastaminen maassamme…
Mutta kaikkein merkittävin ilmasto teko olisi, pitää teollisesti tuotetun materiaalin kulutus, tuonti ja tuotanto mahdollisimman vähäisenä ja pitää muutenkin teollinen tuotanto näissä Suomen kaltaisissa maissa joissa osataan ja halutaan tehdä asiat mahdollisimman vähäistä haittaa aiheuttaen.- döshgdghs
Mitä kasvihuonekaasuja kaivokset päästävät ilmaan?
- Siirtomaa-Herra
Kaivokset ei eivät pilaa ilmastoa kovinkaan paljon, mutta
Vesistöt poja -ja pinta vedet ovat 50 km säteellä saastuneet.
mm. Keivitsan kaivoksen alueella on kaivoista tavattu myrkkyä
joka on peräisin kaivoksesta. Keivitsa työntää jätevetensä suoraan
jängälle jossa on lähteitä, jotka ovat yhteydessä pohja-vesiin.
Passaa sitä kehua tuota Suomen puhdasta luontoa ja
vesiä.
- gajdfghöagöajhg
Se joka luulee, että myrkkyjä käytetään vain Suomessa, on kyllä täydellisesti pihalla. Suomessa esimerkiksi Roundupin käyttö on paljon rajoitetumpaan kuin muualla maailmassa.
- Matias-Myyrä
On se kumma ku Poliittinen Eliitti ei saa kuriin suomea kaivavia
kaivosyhtiöitä.
Tulee väkisinkin mieleen se, että onko kyse lahjonnasta?
Kongo on yksi vastaava kohde kuin Suomi, siellä Siirtomaa-Herrat
kaivavat kuin myyrät maaperää. Suomea onkin sanottu
Euroopan Kongoksi- kEJÄKLÖJÄGJKE
Suomessa on ollut 74 hallitusta jahkailemassa asiaa.
- tosi
Jos asuisit 2 km päässä paperitehtaasta,muuttaisit varmasti kantaasi,on kokemusta
20 vuoden ajalta.Haju on sitä luokkaa että on harkittu ilmastointi laitteen hankkimista
Kasvitkaan ei oikein tykkää siitä mitä sataa lehdille,pinta vaalean hienojakoisen
aineen peitossa.Vaahteraan ilmestyy 1 cm kokoisia mustia täpliä.Jos asuisi 100 mk
päässä,ei saasteet olisi näin paljon.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1773513
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262630Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542486- 1462341
- 672006
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall3001896- 311431
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211373Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi381347Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161255