https://yle.fi/uutiset/3-10712770
Pelkästään viime vuonna vieraskielisten eli mamujen määrä lisääntyi tilastokeskuksen mukaan peräti 103 000:lla henkilöllä Suomessa! Samaan aikaan kantaväestö väheni 36 000:lla henkilöllä.
Eli tilanne on jopa PAHEMPI kuin luultiin, kun Migri ilmoitti 79 000 henkilön saapuneen maahamme viime vuonna! Suomalaiset ovat siis vähemmistönä omassa maassaan ällistyttävän nopeasti.
Palstan vakioeunukit ovat yrittäneet kovasti vähätellä mamutulvaa ja väestökehitystä eli suomalaisen Suomen tuhoutumista. Siitä vaan laskukone kouraan ja laskemaan, koska tässä Euvostoliiton osavaltiossa me olemme vähemmistönä.
Nimenomaan EU on tämän järkyttävän kehityksen pääsyy, koska Brysselin paneurooppalaisen eliitin päätavoite on tuhota eurooppalaiset alkuperäiskansat ja niiden kulttuurit massiivisten väestönsiirtojen avulla muista maanosista.
EU syynä KARMEISIIN väestölukuihin!
8
62
Vastaukset
- Huomautan
Niinpä. Ei suinkaan ole sattumaa, että kovimmat EU-fanit löytyvät nykyään suomalaisvastaisesta puanviherkelta-sakista. Eunukit ovat uoranaisia maan- ja kansanpettureita.
Kyllä ne kovimmat EU-fanit löytyvät nimenomaan punavihreiden lisäksi Kokoomuksen, Kepun ja ruotsalaisten puolueiden johdosta.
Kepulaiset, kokoomuslaiset ja ruotsalaiset puoluepamput hyvin tietävät että suurpääoma ”nykii naruista” mutta edellisten äänestäjät sekä vihervasurien puoluejohtajat ja vihervasureiden äänestäjät eivät sitä tajua ollenkaan…
- Taas-naurattaa
EU-vihaaja: "Pelkästään viime vuonna vieraskielisten eli mamujen määrä lisääntyi tilastokeskuksen mukaan peräti 103 000:lla henkilöllä Suomessa! Samaan aikaan kantaväestö väheni 36 000:lla henkilöllä."
Valehtelet. Kyse oli viiden vuoden jaksosta
"Eli tilanne on jopa PAHEMPI kuin luultiin, kun Migri ilmoitti 79 000 henkilön saapuneen maahamme viime vuonna! Suomalaiset ovat siis vähemmistönä omassa maassaan ällistyttävän nopeasti."
Valetelet. Kyse on koko kirjoilla olevasta mamu-määrästä. Suomeen saapui noin 3 500 maahanmuuttajaa. Pääosa Virosta ja Venäjältä.
"Palstan vakioeunukit ovat yrittäneet kovasti vähätellä mamutulvaa ja väestökehitystä eli suomalaisen Suomen tuhoutumista. Siitä vaan laskukone kouraan ja laskemaan, koska tässä Euvostoliiton osavaltiossa me olemme vähemmistönä."
Lopeta jo valehtelu.
"Nimenomaan EU on tämän järkyttävän kehityksen pääsyy, koska Brysselin paneurooppalaisen eliitin päätavoite on tuhota eurooppalaiset alkuperäiskansat ja niiden kulttuurit massiivisten väestönsiirtojen avulla muista maanosista."
Hölynpölyä! Nimenomaan EU ei ole tämän järkyttävän kehityksen pääsyy, koska Suomi on täysin itsenäinen valtio jonka päätösvalta on täysin suomalaisten omissa käsissä. Se että suomalaiset ovat suostuneet mielistelemään jotakin EU:ta, on siis täysin suomalaisten oma vika. Ei EU:n!
- kummatapaus
EU-politiikalla on kyllä osuutensa asiaan. Kehitysmaalaiset pitäisi pysäyttää ensimmäiseen turvalliseen maahan, eikä vaeltaa esim. Sipilän lupausten innoittamina pohjolan perukoille asti. Toinen EU-poliittinen asia on taakanjako, jossa kolmansien maiden vaeltajia jaetaan eri maihin. Suomen vika on se, ettei irtisanouduttu pakolaissopimuksista tai pyydetty niihin muutoksia, tai asetettu sellaisia rajoja, jotta maan kantokyky ei ylittyisi. Nythän se on ylitetty "miljoona"kertaisesti. Meillä ei ole varaa siihen.
Suomi ei ole täysin itsenäinen valtio, sillä olemme osittain alisteisia EU-pseudovaltiolle. Emme siis voi päättää kaikista asioista itsenäisesti, vaan osa päätetään EU:ssa, jossa sovitaan yhteiset pelisäännöt, joita emme voi yliajaa.
- Taas-naurattaa
Suomi on EU:n jäsenmaa ja sitoutunut sen sääntöihin, perussopimukseen ja lainsäädänöön,kuten muutki jäsenvaltio.
EU:ssa tehdään päätökset yhdessä,mieluummin yksimielisesti ja yhteiseen etuun pyrkien.
Se on kaikkien jäsenmaiden etu.
- kummatapaus
Työperäinen ja sivistynyt aito maahanmuutto on syytä erottaa humanitaarisesta maahantulosta. Työperäinen maahanmuutto aiheuttaa vain vähän kuluja verrattuna pakolaisleiritoimintaan, joka sitoo miljardeja euroja suomalaisten hyvinvoinnista, ja harvemmin heidän mukanaan tulee yhteiskuntaan sopimattomia asioita. Maahanmuutto ja populaatioiden hidas sekoittuminen on luonnollinen ilmiö globalisaatiossa, jota tietenkin pyritään järkevällä politiikalla pitämään ruodussa. Ulkomaiset duunarit sopeutuu ja sulautuu suomalaisten joukkoon nopeasti, eivätkä muodosta erillisiä populaatioita populaatioiden sisään. Se on ihan ok asia, joka on oikeasti hyödyllisiä, eikä rakennella kaarnaveneitä, eikä pohdita vääräuskoisten tuhoamista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1773618
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262670Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542506- 1462351
- 672026
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall3091927- 311431
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211393Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi381357Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161265