Ei vielä tiedä mitä äänestää ja kun ovat todennäköisesti tavallisia suomalaisia ihmisiä joille paras puolue suurimmalle-osalle-eli-miljoonille-suomalaisille olisi perussuomalaiset joten kovahkolla työllä perussuomalaiset savuttaa lähes mitä vain. Se on tämä rehellisyys tärkeää ettei valehtele. Sipilä valehteli nyt kutsuneensa kristityn perheen. Haavisto esiintyy prosessorina. Vasemmistoliitto ja sosiaalidemokraatit valehtelivat äänestäjilleen päin naamaa 2011 eduskuntavaalikampanjassa mutta takki kääntyi äydellisesti vaalien mentyä. Perussuomalaisten ei tarvitse valehdella vaan puhua totuutta niin ääniä tulee ropise alla.
Kun 40 prossaa
7
<50
Vastaukset
- Rotterdam
Mistä tiedät että Perussuomalaiset eivät valehtele? Valehtelusta ei kerrota Suomen Uutisissa.
Persut ovat jääneet monista väittämistä kiinni. Esimerkiksi tutkimus pakolaisten tuomista kuluista oli virheellinen. Se ei ollut tutkimus alkujaankaan, vaan yhden puolueen jäsenen ympäripyöreä arvio kuluista.
Laskelmiin oli lisätty ylimääräisiä tekijöitä, jotta summasta saataisiin mahdollisemman suuri.
Juuri Persut on se puolue, joka esittää esittää trumppimaisesti vaihtoehtoisia faktoja.- Ootetaanko.kauankin
"Laskelmiin oli lisätty ylimääräisiä tekijöitä, jotta summasta saataisiin mahdollisemman suuri."
No sitten ne oikeat summat linkkeineen ja perusteluineen? Mihin perustuu "tietosi"? Johonkin Varisverkoston räyhäsivustoon?
KHT Pauli Vahtera: kehitysmaalaisten maahantuontikulut n. 3.2 miljardia euroa per vuosi
Kysymys P. Orpolle: "Jos ilmoitetut kulut ovat virheelliset, mitkä ovat todelliset kulut?"
Arvaa vastasiko P. Orpo täsmällisillä luvuilla? Aivan niin, ei vastannut. VVM ei ole kertonut julkisuuteen haittamaahanmuuton nettokustannuksia valtiontaloudessa. Mutta sulla on tieto, että laskelmat ovat virheellisiä. Miksi et sitten jyrää meitä "valehtelevia persuja"?
"Persut ovat jääneet monista väittämistä kiinni. Esimerkiksi tutkimus pakolaisten tuomista kuluista oli virheellinen. Se ei ollut tutkimus alkujaankaan, vaan yhden puolueen jäsenen ympäripyöreä arvio kuluista."
Yhden jäsenen? Tässä lista laskelmiin osallistuneista tahoista.
Suomen Perusta -säätiö
Tilastokeskus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
Maahanmuuttovirasto
Kai Järvikare
Matti Virén
KHT Pauli Vahtera
Matti Sarvimäki (VATT)
Marja Riihelä (VATT)
Timo Matala (Tilastokeskus)
Kaarlo Reipas (ETK)
Tuuli Halonen
Joonas Reunamo
Teemu Vauhkonen
HarriTurunen
Aleksi Karhula
Tilastotiede ja ekonometria (vaikuttajat laskelmien parhaaseen tulokseen):
Yrjö Vartia
Petri Koistinen
Kari Auranen
Kun haluat öyhkätä paskanjauhantaviihteen parissa, niin kokeile muuta tapaa kuin jäädä välittömästi itse kiinni nolosta valehtelusta. Kaltaisesi puupäät mädättää keskustelut jo pelkällä tyhmyydellään. Kun siihen lisätään ilkeämielinen vimma tarkoitukselliseen häiriköintiin, päästään sille hävettävän alhaiselle tasolle, jossa teikäläiset rypee omissa jätöksissään. Ne lääkkeet???- Rotterdam
eur0kriittinen kirjoitti:
Mihin perustuu "tietosi"? Johonkin Varisverkoston räyhäsivustoon?
KHT Pauli Vahtera: kehitysmaalaisten maahantuontikulut n. 3.2 miljardia euroa per vuosi
Kysymys P. Orpolle: "Jos ilmoitetut kulut ovat virheelliset, mitkä ovat todelliset kulut?"
Arvaa vastasiko P. Orpo täsmällisillä luvuilla? Aivan niin, ei vastannut. VVM ei ole kertonut julkisuuteen haittamaahanmuuton nettokustannuksia valtiontaloudessa. Mutta sulla on tieto, että laskelmat ovat virheellisiä. Miksi et sitten jyrää meitä "valehtelevia persuja"?
"Persut ovat jääneet monista väittämistä kiinni. Esimerkiksi tutkimus pakolaisten tuomista kuluista oli virheellinen. Se ei ollut tutkimus alkujaankaan, vaan yhden puolueen jäsenen ympäripyöreä arvio kuluista."
Yhden jäsenen? Tässä lista laskelmiin osallistuneista tahoista.
Suomen Perusta -säätiö
Tilastokeskus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
Maahanmuuttovirasto
Kai Järvikare
Matti Virén
KHT Pauli Vahtera
Matti Sarvimäki (VATT)
Marja Riihelä (VATT)
Timo Matala (Tilastokeskus)
Kaarlo Reipas (ETK)
Tuuli Halonen
Joonas Reunamo
Teemu Vauhkonen
HarriTurunen
Aleksi Karhula
Tilastotiede ja ekonometria (vaikuttajat laskelmien parhaaseen tulokseen):
Yrjö Vartia
Petri Koistinen
Kari Auranen
Kun haluat öyhkätä paskanjauhantaviihteen parissa, niin kokeile muuta tapaa kuin jäädä välittömästi itse kiinni nolosta valehtelusta. Kaltaisesi puupäät mädättää keskustelut jo pelkällä tyhmyydellään. Kun siihen lisätään ilkeämielinen vimma tarkoitukselliseen häiriköintiin, päästään sille hävettävän alhaiselle tasolle, jossa teikäläiset rypee omissa jätöksissään. Ne lääkkeet???Suurta typeryyttä osoittaa jo se, että nielee kakistelematta yksittäisen puolueen "puolueettomat tutkimukset".
"Lista laskelmiin osallistuneista tahoista."
Laskelmiin liittyy aina kontakteja viranomaisiin ja yksittäisiin henkilöihin.
Nämä tahot eivät kuitenkaan vaikuta siihen, että tutkimuksesta tulisi puolueeton.
Tilintarkastaja Pauli Vahteran tuloksia on laajalti kritisoitu asiantuntijoiden maailmassa.
Jos haluat tietää aiheesta lisää, tutustu myös Vahteran blogin kommenttiosioon ja sen linkkeihin.
Kommenttiosiossa on paljon persuhurmosta, mutta joukosta löytyy myös fiksua PS-kriittistä väkeä.
- PusiäuPusu
En tiedä mutta vahva tuntuma ja jo monia vaaleja seuranneena on ilmassa jotain sellaista että todenököisimmin perussuomalaiset on selvä ykkönen tämä kuun vaaleissa. Ehkä muut puolueet sijoittuvat aika tasaisesti 15 prisman tuntumaan ja tietty takiaispuolueista selvästi alle . Tottakai tämä tietää kipeää lukea etenkin punavihreä leima suvakelle mutta koska olen kiltti söpö Kai bändin saat ihanan pusun minulta nyt lievikkeeksi.
- Persut_ei_vois_enempää
kiinnostaa koulutettuja.
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/759466-opiskelijat-aikovat-ruuhkauttaa-ennakkoaanestyspaikat-kiukustuivat-nykymenoon-niin
Kaikki voi muuttua. Koulutus ja ilmasto ovat nuorten ykkösasioita. Maahanmuutto on jossain seitsemännellä sijalla. Kukaan ei pysty ennustamaan, mutta kaikki pystyvät uhoamaan. - Niinontarkoitus
Eilen sain yksin hommattua todennäköisesti noin viisi perussuomalaisten kannattajaksi, tänään mahdollisesti parikymmentä. Huomenna työ jatkuu
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1733385
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262600Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542466- 1462331
- 671996
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2921874- 311411
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201359Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi381317Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161245