Suomessakin jo vaikuttava vaalivilppi ja korruptio esti Perussuomalaisten nousun suurimmaksi puoluee

Anonyymi

Kun seuraamme iltalehden ja ilta-sanomien keskustelupalstaa, siellä Perussuomalaisia koskevat positiiviset kommentit keräävät satoja tai tuhansia tykkäyksiä, Perussuomalaisten vastaisen vain muutamia.
Omassa, jaajassa tuttavapiirissä en tiedä kenenkään äänestäneen demareita, eikä muutkaan tuttavani, joten kaikki äänesti Perussuomalaisia.
Hylättyjä ääniä oli noin kaksikymmentätuhatta, niistä suurin osa olisi kuulutnut perussuomalaisille, mutta ne oli helppo hylätä, kun lopputulos tiedettiin
Yli 400 ääntä ohjattiin kommunisteille uudellamaalla, koska Halla-Ahoa ei voinutkaan siellä äänestää. Tämä tehtiin ilmeisen tahallisesti, koska asiasta ei ollut julkista tiedotusta.

Tässä nyt muutama esimerkki, miten suomessa vaalivilppi toimii
Eurovaaleissa olemme suurin puolue

23

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ovatko ne EU-parlamenttiin päässeet mepit varmasti siellä koko vaalikauden vai ovatko ne ehdokkaina seuraavissa kunnallisvaaleissa ja seurakuntavaaleissa?

      • Anonyymi

        Entä mahdollisissa ennenaikaisissa eduskuntavaaleissa,sekään ei ole mahdotonta.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      YLE ja HS, nämä bolsupesäkkeet tekivät kaikkensa estääkseen perussuomalaisten menestyksen.

      Aika jännää että nämä mediat luulevat olevansa neuvostoliitto-tyyliin kansan yläpuolella.

      "Me annamme teille oikeat mielipiteet"

    • Anonyymi

      No niin, täällä hyökätään jo Suomen vaalijärjestelmää vastaan.

      Moskovastako sait ohjeet?

      • Anonyymi

        Siis syytöshän koski muiden hyökkäystä Suomen vaalijärjestelmää vastaan. Itse en usko laajaan vilppiin.


      • Anonyymi

        Eipäs hyökätä suomen vaalijärjestelmää vastaan, vaan persujen disinformaatiota vastaan joka saa rahoituksensa suoraan Pietarin trollitehtaalta.


    • Anonyymi

      Persujen häärintä lehtien ja Suomi24:n kommentointipalstoilla johtuu siitä, että he heillä on aikaa notkua palstoilla koska eivät tee muuta. Persujen trolliarmeija istuu sormet näppäimllä odottamassa. Jos tulee vähänkin kriittinen juttu heitä tai mestaria kohtaan, itketään ja uhriudutaan kuinka heitä aina sorretaan. Suomi24-palstoilla persut harjoittavat sananvapauden rajoittamista poistamalla itseään kritisoivia kommentteja. Minä en onneksi tunne persuja äänestäneitä enkä haluakaan.

      • Anonyymi

        Persulla on paljon mielipiteitä, mutta vähän tietoa.

        Yksi persu pystyy helposti tukkimaan kokonaisen keskustelupalstan mielipiteillään.

        Mielipiteiden yleissävy on vihainen ja katkera.

        Ei siinä joku kokoomuslainen kauan jaksa taistella vastaan. Parempi poistua palstalta ja hakeutua tasokkaampaan seuraan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persulla on paljon mielipiteitä, mutta vähän tietoa.

        Yksi persu pystyy helposti tukkimaan kokonaisen keskustelupalstan mielipiteillään.

        Mielipiteiden yleissävy on vihainen ja katkera.

        Ei siinä joku kokoomuslainen kauan jaksa taistella vastaan. Parempi poistua palstalta ja hakeutua tasokkaampaan seuraan.

        Vasurien määräämällä tasollahan täällä keskustellaan.

        Turha valittaa!!!


    • Anonyymi

      Perussuomalaiset on ainoa laillinen puolue

      • Anonyymi

        Sitähän persut toivovat himoiten, kuten Jussi Halla-Aho vappupuheessansa tämän ilmaisi. Eniten ääniä eduskuntavaaleissa saannut puolue on laillisesti oleva oikeutettu hallitusvastuuseen, kuten Aadolf Hitler aikoinaan isänmaallisessa Saksassa.


    • Anonyymi

      Halla-ahon kohdalla asia on juuri päinvastoin: Helsingin kommunistit äänestivät vahingossa Halla-ahoa, kun heidän Uudenmaan ehdokkaallaan oli sama numero.

    • Anonyymi

      Demarien äänimäärä koko maassa oli siis 0, kukaan tuttavistasi ei äänestänyt demareita. Mistä muuten tiedät?
      Eläköön persulogiikka!

    • SDP ja media piilottelivat al-Taen oikeita mielipiteitä. SDP:n kannattajat eivät olisi äänestäneet häntä tukeneita naisia. Mikäli media olisi mielipiteet julkistanut olisivat Persut saaneet vielä enemmän ääniä. Hesari, Uusi Suomi , IS, Iltalehti ja MTV boikottiin.

      Ääni demarille EU_vaaleissa on ääni Iranille ja Venäjälle lähi-idän kriisissä.

    • Anonyymi

      Persun mielestä on vaalivilppiä, jos on äänestävinään toisen vaalipiirin ehdokasta ja ääni menee oman vaalipiirin samanumeroiselle ehokkaalle.
      Ei se ole vaalivilppiä, se on helvetimoista tyhmyyttä!

    • Anonyymi

      Persupölhön mielestä kaikki hylätyt äänet olisivat kuuluneet heille! Sillä lailla!
      Persujen luku- ja kirjoitustaidon huomioonottaen asiassa kyllä voi olla vähän perääkin.

      • Anonyymi

        Pannaan paremmaksi samalla persukogiikalla. Kaikki nukkuvien puolueen antamatta jääneet ääneet olisi pitänyt laskea persujen vaalitulokseen.


      • Anonyymi

        Pannaan paremmaksi samalla persulogiikalla. Kaikki nukkuvien puolueen antamatta jäänet äänet olisi pitänyt laskea persuille annetuiksi.


    • Anonyymi

      Ja kaikki muut, paitsi persut on kommareita.

    • Anonyymi

      Demarien valitulos mitätöitävö

    • Anonyymi

      Joo ,Eduskunta vaaleissa puolueiden erot oli pienet. Jos tuollaisat äänestäjien äänestämis estoa esiintynyt ei ole varmaa kuinka laajaa tuollainen toiminta on ollut .Yleensä esiin tulee räikeimmät tapaukset .Sattaa olla mahdollista että vaalitulos olisi muuttunut ja esim Perussuomalaiset todellisuudessa maan suurin puolue ja oikeutettu hallituksen muodostaja. Perussuomalaiset kun on tuo poliittisen syrjinnän kohteena julkisesti .

    • Anonyymi

      Halla Aho on meidän johtaja

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      178
      3671
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2690
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      54
      2516
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2361
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      2026
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      311
      1929
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1441
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1393
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      38
      1367
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1275
    Aihe