Aika ajoin palstalla käsitellään listauksia, mitä miehen/naisen tulisi olla, jotta parisuhde onnistuisi. En ole tuohon keskusteluun juuri osallistunut, kun en ole saanut luotua kriteeristöä, joka olisi käytännön elämässä näyttäytynyt totena. Mitkään ominaisuudet eivät ole aina päteneet. Tärkeimpänä kriteerinä itselleni on tietysti ollut, että minun täytyisi olla tykästynyt siihen toiseen, ja se on harvinaista. Mutta tykästyminen ei niinkään riipu siitä toisesta osapuolesta, vaan itsestäni ja omasta tilanteestani, onko tykästymiselle sopiva tilaisuus.. Nämä kriteerit eivät ole olleet ehto parisuhteen alkamiselle, mutta puutteet ovat kyllä ne kaataneet yksi toisensa jälkeen.
Miehen on oltava älykäs, humaani ja toimintakykyinen. Siinä se. Sopii kaikkiin tilanteisiin.
Vihdoin! Kriteerit, mitä miehen pitää olla
29
73
Vastaukset
Mitä enemmän ja enemmän täällä kriteereitä pohditaan, lueskelen sekä ajattelen asiaa, niin sitä enemmän alkaa kallistumaan seuraavaan. Kriteerinä melkein ainoastaan on yksi. Henkilö kenen kanssa tuntuu luontevalta. Kaikissa ihmisissä on se oma juttunsa. Mitkä ne toisen ominaisuudet ovatkaan. Niin sitten kun on sopiva ihminen, niin sen tietää. Sopivan ihmisen kriteerit ovat jokaiselle omanlaisensa.
Voi olla, vaikka ajattelee että kumppanin pitää olla sellainen ja tällainen, mutta sitten kun se oikea osuu kohdalle. Veikkaan että osa kriteereistä lentää kuitenkin romukoppaan. Tärkeintä on se, että on hyvä olla yhdessä. Sitten kun se tapahtuu, niin sitä ei edes ajattele varmaankaan niitä kriteereitä.
Eikä varmaankaan pitäisi olla isoja kriteereitä alunperinkään, muuten sitä vain etsii ja etsii. "Äh, ei ole tämäkään, entäs seuraava. No ei sekään." Varsinkaan jos ei tutustu kunnolla. Niin saattaa se oikea mennä ohitse siinä, koska pikaisesti katsottuna ei kriteerit olleet sopivia juuri sillä hetkellä.
Heitetään ilmaan miljardi avainta ja lukkoa. Se oikea on se, mihin lukkoon se avain ilmassa sujahtaa sujuvasti sisään ja maahan osuessa kolahtaa sopivasti, niin että avain kääntyy lukossa ja aukaisee sen. Onhan se todennäköisyys tälle tapahtumalle aika pieni. Mutta eipä sitä koskaan tiedä. :)- Anonyymi
"Henkilö kenen kanssa tuntuu luontevalta. "
Tämä! Se että tunnet olosi kotoisalta hänen seurassaan. Helppo olla. Jutut menee yksiin eikä väkisin tarvitse keksiä jutun juurta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Henkilö kenen kanssa tuntuu luontevalta. "
Tämä! Se että tunnet olosi kotoisalta hänen seurassaan. Helppo olla. Jutut menee yksiin eikä väkisin tarvitse keksiä jutun juurta.Mutta koitapa määritellä ne ominaisuudet, jotka niillä henkilöillä, joiden kanssa tuntuu luontevalta, ovat olleet yhteisiä. Vasta sitten voit määritellä ne kriteereiksi. Ja miksi kriteerit on tärkeää määritellä? Muutenhan et tiedä, mitä etsit. Ja jos et tiedä mitä etsit, niin voi olla vaikea löytää, joutuu luottamaan sattumaan.
Vielä pitäisi kyllä oivaltaa, että kun olen omat kriteerini löytänyt, niin mistä hitosta kuvausta vastaava mies löytyisi.
Ja sarkasmia ymmärtämättömille suomennos, etten ole tässä aloituksessa kovin tosissani...
- Anonyymi
Kaikki miehet ei voi olla sellaisia että nainen haluaisi miehen kanssa seurustella. Suurin osa miehistä ei täytä naisten kriteerejä joten jäävät yksin eivätkä saa naista koskaan. Naisille ainakin miehen ulkonäkö on tärkeää, raha, sosiaalinen elämä, paljon kavereita, harrastuksia ja menestyvä. Nainen saa olla millainen tahansa munkkipossu vaikka joten sen takia miehet jää ilman kumppania.
- Anonyymi
Mikä tahansa munkkipossunainen ei kelpaa seurusteluun. Muuhun kyllä.
- Anonyymi
Olen melko varma, ettet nyt puhu kaikkien miesten suulla, kyllä miehilläkin on kriteereitä. Ei esim. saa olla kurppa (yli 25 v.).
- Anonyymi
Suurin osa miehistä EI oikeasti jää yksin. Suurin osa miehistä elää parisuhteessa tai seurustelee. Te luuserit kuulutte pieneen vähemmistöön.
"älykäs, humaani ja toimintakykyinen" ei nyt kohtuuttomia vaateita. Jos tuohon vielä lisäisi huumorintajuinen niin kuuluvat sarjaan johon miltei kaikki miehet voivat vastata, täsmää minuun. Nämä kuitenkin ovat ominaisuuksia joissa pitäisi olla myös yhteneväinen ajatus mitä ne kenellekin tarkoittavat.
Jos kuvittelisin että minulla teoriassa olisi nuo ominaisuudet ja lähdettäisiin treffeille niin kuinka kauan minulla olisi mahdolisuus vakuuttaa että minulta tosiaan nuo ominaisuudet löytyvät?- Anonyymi
Hauskaa, ettet pidä vaatimuksiani kohtuuttomina. Tuon älykkyyden kanssa (ja miksei muidenkin ominaisuuksien) on hieman realismin vastaista suurimman osan mielestä kuvitella täyttävänsä kriteerit, koska väistämättä puolet miehistä ovat vähemmän älykkäitä miesten älykkyyden mediaaniin nähden. Olit kuitenkin ensimmäinen kommentoija, joka toi esille tuon suhteellisuuden, mikä on riittävää kenellekin?
Kuinka kauan olisi mahdollista vakuuttaa, että nuo ominaisuudet ovat olemassa? Niin kauan, kuin et olisi saanut minua vakuuttuneeksi, että ne eivät ole ominaisuuksiasi. Joltakin toopelta se voisi viedä sekunteja, baarimikon töykeä kohtelu esim. ei ole todiste toimintakyvystä tai älystä, mutta humaaniuden puutteesta kylläkin. IRL, ensimmäinen rakkaussuhteeni hyytyi sen toisen osapuolen jätettyä homman siihen (kuukausissa) mutta myöhemmissä suhteissa, valitettavasti, aikaa on vierähtänyt vuosia ja taas vuosia... Ihan näin palstaillen uskon juuri sinulla noita ominaisuuksia olevan varsin mainiosti, mutta olosuhteet ja maantiede ovat pahasti vastaiset mihinkään palstaflirttiä raskaampaan koitokseen. Muista silti tuoda esille ajoissa suunnitelmasi, jos kehä III:n sisäpuolelle aiot eksyä... Anonyymi kirjoitti:
Hauskaa, ettet pidä vaatimuksiani kohtuuttomina. Tuon älykkyyden kanssa (ja miksei muidenkin ominaisuuksien) on hieman realismin vastaista suurimman osan mielestä kuvitella täyttävänsä kriteerit, koska väistämättä puolet miehistä ovat vähemmän älykkäitä miesten älykkyyden mediaaniin nähden. Olit kuitenkin ensimmäinen kommentoija, joka toi esille tuon suhteellisuuden, mikä on riittävää kenellekin?
Kuinka kauan olisi mahdollista vakuuttaa, että nuo ominaisuudet ovat olemassa? Niin kauan, kuin et olisi saanut minua vakuuttuneeksi, että ne eivät ole ominaisuuksiasi. Joltakin toopelta se voisi viedä sekunteja, baarimikon töykeä kohtelu esim. ei ole todiste toimintakyvystä tai älystä, mutta humaaniuden puutteesta kylläkin. IRL, ensimmäinen rakkaussuhteeni hyytyi sen toisen osapuolen jätettyä homman siihen (kuukausissa) mutta myöhemmissä suhteissa, valitettavasti, aikaa on vierähtänyt vuosia ja taas vuosia... Ihan näin palstaillen uskon juuri sinulla noita ominaisuuksia olevan varsin mainiosti, mutta olosuhteet ja maantiede ovat pahasti vastaiset mihinkään palstaflirttiä raskaampaan koitokseen. Muista silti tuoda esille ajoissa suunnitelmasi, jos kehä III:n sisäpuolelle aiot eksyä...Eli syytön kunnes toisin todistetaan, erittäin arvostettava ja kunnoitusta herättävä ajatusmalli joka toivottavasti ei katoa ihmisiltä ajan saatossa. Pidä tuosta kiinni.
Suomalaisilla miehillä on muutama outo piirre ja yksi on se että he eivät taivu kirveelläkään mediaaniin. Autoilusta kun on kyse, kaikki ovat keskimääräistä parempia kuskeja, jääkiekossa kaukaloiden ja teeveen ääressä on vähintään sen tason valmennustietämystä että joka kylässä pitäisi olla mestistason joukkue ja korttipöydässä kukaan ei ole häviöllä vaan kaikki ovat voitolla tai suurin piirtein omillan.
Siinäkin mielessä kiinnostaa että aikanaan kun oli treffi-ilmoitus niin ihan hyvin mielestäni juttu luisti ja kuvat vaihdettiin mutta kun sitten tavattiin niin melko nopeasti ne pakit sieltä tuli. Toki ulkonäkö ja olemus vaikuttaa eli jos odotti Jetron puhenopeudella operoivaa värikästä Juhani Tammista mutta vastaan tulee eri mustissa sävyissä oleva Anssi Kela jolla jännityksestä johtuen tulee tarinaa kuin kynsillä liitutaulua riipien, niin voi olla että oletus myös henkisistä ominaisuuksista kyseenalaistuu. Käytännössä siis olen pohtinut ensivaikutelman vaikutusta verrattuna siihen odottaako parit treffit ennen päätöstä.
Viime syksynä olin kyllä komennuksella kehä kolmosen tienoilla. Hienoja ihmisiä mutta jotenkin tuntui olevan kovin vaikeaa sisäistää ajatusta että kehä kolmosen ulkopuolellakin voi käydä; joku jopa asuu muualla.M184 kirjoitti:
Eli syytön kunnes toisin todistetaan, erittäin arvostettava ja kunnoitusta herättävä ajatusmalli joka toivottavasti ei katoa ihmisiltä ajan saatossa. Pidä tuosta kiinni.
Suomalaisilla miehillä on muutama outo piirre ja yksi on se että he eivät taivu kirveelläkään mediaaniin. Autoilusta kun on kyse, kaikki ovat keskimääräistä parempia kuskeja, jääkiekossa kaukaloiden ja teeveen ääressä on vähintään sen tason valmennustietämystä että joka kylässä pitäisi olla mestistason joukkue ja korttipöydässä kukaan ei ole häviöllä vaan kaikki ovat voitolla tai suurin piirtein omillan.
Siinäkin mielessä kiinnostaa että aikanaan kun oli treffi-ilmoitus niin ihan hyvin mielestäni juttu luisti ja kuvat vaihdettiin mutta kun sitten tavattiin niin melko nopeasti ne pakit sieltä tuli. Toki ulkonäkö ja olemus vaikuttaa eli jos odotti Jetron puhenopeudella operoivaa värikästä Juhani Tammista mutta vastaan tulee eri mustissa sävyissä oleva Anssi Kela jolla jännityksestä johtuen tulee tarinaa kuin kynsillä liitutaulua riipien, niin voi olla että oletus myös henkisistä ominaisuuksista kyseenalaistuu. Käytännössä siis olen pohtinut ensivaikutelman vaikutusta verrattuna siihen odottaako parit treffit ennen päätöstä.
Viime syksynä olin kyllä komennuksella kehä kolmosen tienoilla. Hienoja ihmisiä mutta jotenkin tuntui olevan kovin vaikeaa sisäistää ajatusta että kehä kolmosen ulkopuolellakin voi käydä; joku jopa asuu muualla.Mitä sä jännität ensitreffeillä, mikä siinä niin pelottavaa on, ajattele nyt, tapaat vain naisen :)
Sitten olis hyvä syy jännittää jos oot sopinut treffit Pohjois-Korean kingin kanssa.
Olisit maininnut millainen olet, ettei toinen odota jethroa paikalle, mistä sitten juttelitte ennen treffejä, noin niinkuin yleensä.
Jos jännittää aluksi niin sehän kannattaa mainita jo ennen treffejä, jos juttu kaatuu siihen niin olis se kaatunut treffeilläkin.
Mutta maailma ei kaadu siihen vaikka pakit tulisikin, kaikkia ei voi miellyttää.Jiimen kirjoitti:
Mitä sä jännität ensitreffeillä, mikä siinä niin pelottavaa on, ajattele nyt, tapaat vain naisen :)
Sitten olis hyvä syy jännittää jos oot sopinut treffit Pohjois-Korean kingin kanssa.
Olisit maininnut millainen olet, ettei toinen odota jethroa paikalle, mistä sitten juttelitte ennen treffejä, noin niinkuin yleensä.
Jos jännittää aluksi niin sehän kannattaa mainita jo ennen treffejä, jos juttu kaatuu siihen niin olis se kaatunut treffeilläkin.
Mutta maailma ei kaadu siihen vaikka pakit tulisikin, kaikkia ei voi miellyttää.Vaikea sanoa. Vähän epäilen että kun on pakkeja kerännyt tarpeeksi niin se itsevarmuus ei nyt ihan korkeimpia latvoja hipoa.
Mutta kyllä hiukan se helpottaa kun tekee treffit sellaiseen aikaan ja paikkaan että voi pakkien jälkeen lähteä vaikka kauppaan.
- Anonyymi
Niin se kuuluisa kemia mistä naiset aina jauhavat, kumma vaan että sitä kemiaa tuntuu löytyvän niiden miesten kanssa kenestä sitten myöhemmin joutuvat valittamaan, pettymään tai kärsimään.
- Anonyymi
Joskus kemiaa on niin kauan kunnes naiselle selvii ettei mies ole seurustellut ikinä. Kerro naiselle vaikka netissä ettet ole ikinä seurustellut niin ei kuulu naisesta enää mitään vaikka sitä ennen oli selvästi kiinnostunut. Tapahtunut jo monta kertaa.Ei kannata olla rehellinen että pääsee viemään naisen treffeille.
- Anonyymi
Niin, se toimintakykyisyys...

Tai kerrot ettet ole innokas matkustelemaan ulkomaille, pari kertaa joka vuosi ei kiinnosta kun muutakin haluaisi lomilla tehdä. Naisen ylenpalttinen kiinnostus loppuu kuin seinään.
Onhan se helppoa elämää jos ainut harrastus on matkustelu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai kerrot ettet ole innokas matkustelemaan ulkomaille, pari kertaa joka vuosi ei kiinnosta kun muutakin haluaisi lomilla tehdä. Naisen ylenpalttinen kiinnostus loppuu kuin seinään.
Onhan se helppoa elämää jos ainut harrastus on matkustelu.Kannattaa varmaan keskittyä naisiin, joilla on lapsia tai lemmikkejä. Matkustelu lasten kanssa on liian kallista ja lemmikkien hoitoon jättäminen vaikeaa, niin ei kiinnosta sellaiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joskus kemiaa on niin kauan kunnes naiselle selvii ettei mies ole seurustellut ikinä. Kerro naiselle vaikka netissä ettet ole ikinä seurustellut niin ei kuulu naisesta enää mitään vaikka sitä ennen oli selvästi kiinnostunut. Tapahtunut jo monta kertaa.Ei kannata olla rehellinen että pääsee viemään naisen treffeille.
Minkä ikäinen olet? Meinaan pahenee mitä vanhemmaksi tulet eikä yhtään seurustelu kokemusta. Sen huonommin naiset hyväksyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa varmaan keskittyä naisiin, joilla on lapsia tai lemmikkejä. Matkustelu lasten kanssa on liian kallista ja lemmikkien hoitoon jättäminen vaikeaa, niin ei kiinnosta sellaiset.
Siksihän jotkut matkustelevat naiset etsivät miestä, pitäähän jonkun maksaa matkat, lapsille myös.
Jotkut naiset lähtevät sitten mieluummin yksin matkalle syystä että.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksihän jotkut matkustelevat naiset etsivät miestä, pitäähän jonkun maksaa matkat, lapsille myös.
Jotkut naiset lähtevät sitten mieluummin yksin matkalle syystä että..Kyllä moni nainen maksaa matkustelut itse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä moni nainen maksaa matkustelut itse.
Maksaa ja tuollaisen naisen haluaisin itselleni, viime aikoina on jäänyt hyppysiin juuri ne toiset naiset.
- Anonyymi
Tässä tytöt kertovat millainen miehen tulee olla.
https://www.youtube.com/watch?v=RsQXVJOgvNY
AsianVierestä- Anonyymi
Ei yhtään lyhyttä, kaljua, leuatonta (!) miestä videolla, ja kaikilla iloiset ilmeet, vaikka naisia oli vain kolme ja miehiä vaikka kuinka monta. Epärealistista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei yhtään lyhyttä, kaljua, leuatonta (!) miestä videolla, ja kaikilla iloiset ilmeet, vaikka naisia oli vain kolme ja miehiä vaikka kuinka monta. Epärealistista.
Miehet näytti olevan naisten kanssa suunnilleen samanpituisia tai vähän yli. Kotsat päässä vaikea sanoa onko kaljuja vai ei.
Mitä kaikkea tuo humaani pitää sisällään? Oon huomannut, että sisältö vaihtelee ihmisen mukaan.
- Anonyymi
Sehän näissä kriteereissä on hienointa, että niihin voi sisällyttää lähes kaiken.. Mutta humaanius; toisen ihmisen arvostus ja kunnioitus, kyky huomioida toisen näkökulmaa (empaattisuus), kyky osoittaa myötätuntoa (sympaattisuus), kyky nauttia taiteista, inhimillisyys, kyky osoittaa (ja säädellä) tunteita. Asiat, jotka erottavat ihmisen eläimestä. Ne ovat humaaniutta.
"Mutta tykästyminen ei niinkään riipu siitä toisesta osapuolesta, vaan itsestäni ja omasta tilanteestani, onko tykästymiselle sopiva tilaisuus.."
Tämä on niin totta. Sitä ei voi paremmin sanoa.- Anonyymi
Naiselle kriteerit:
-Isot tissit
-Hyvä perse
-Tiimalasivartalo
-Normaalipainoinen
-Blondi
-Kasvoiltaan ja kropaltaan hyvännäköinen
-Max 160cm pitkä
-Hyvä panemaan
-Naisellinen ulkonäkö, eli ei mikään lyhythiuksinen rekkalesbo tms.
-Naisellinen myös luonteeltaan, eli viihtyy keittiössä eikä marmata mistään feministi sukupuoli tasa-arvo paskasta- Anonyymi
Jatkan vielä listaa, unohdin mainita.
-Ikä yli 65v
-Voi käydä vieraissa jos haluaa
-Saa tuoda vieraan miehenkin kotiin
-Antaa minun katsella panemista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1622892
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262480Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?532374- 1352220
- 671926
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2501745- 311391
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201329Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi311232Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161225