Energiajuomien teno huuhaata.

Voi tavaton.

Joku fakin idiot taas nostelee ikivanhoja aloituksia palstalle. Puhki jauhettuun ketjuun aika hankala kenenkään helppo esittää uusia näkökohtia. Eikä pitkiä ketjuja muutenkan kukaan jaksa lukea.

Tahtoo net vähätkin kirjoittajat olla lopussa. Kuka oikeesti luulee, että joku alkaa lukeen tollasia ketjuja enää nykyisin, etenkään, koska samat asiat käsitellään kyllä populaareimmilla foorumeilla suitsait uusiutuvien nopeesti vaihtuvien aiheiden alta pois.

Aika varma "tieto", kyseessä ei ilkivalta, takana ylläpito, joka koittaa esittää mainostilan ostajille, että suoli ois muka edelleen suomen suurin ja suosituin löpinäfoorumi. Toivon, meininki muuttuu, nyt kun omistajakin taas kerran vaihtui. Vain toivon, tuskinpa tämä enää miksikään enää muuttuu. Niin, siis takana ei ehkä enää ole tehdä ilkivaltaa käyttäjille, vaan yrityskaupan mukana siirtyneen vanhan henkikökunnan lapsellinen mielenosoitus, jostain syystä. Mikä syy, eip kiinnosta.

Noh, itelle se ja sama, sinällään. Mutta kuitenkin reilut parikymmentä vuotta roikkunut näillä foorumeilla, Sirkuksen ajoista asti ja jotenkin on fiilis omalla laillaan surullinenkin. Aikoinaan ikäryhmä palstoja oli vaikka kuinka paljon ja kirjoituksia yhdellä palstalla saattoi olla ylikin neljäsataa vuorokaudessa. Nykyisin taitaa olla mahdoton saavuttaa samaa edes koko portaalissa. Niin aikanaan oli mainetta älymystöfoorumina, sitten junttifoorumina, sitten seksifoorumina, nyt kai sitten tyhjänä foorumina, Mihin johtanee kehitys ja miksi ihmeessä. face, insta jne paljon nuoremmat foorumit tahkoo hirveitä miljardimääriä fyrkkaa globaalisti ympäri maapallon, suolessa ongelmia maksaa kai edes palkkaa osaavalle henkilökunnalle suomessa.

Nythän eniten kirjoituksia tullut palstalle pesiytyneitten äärioikeiston trolleilta , minne hittoon lie kaikki muut häipyneet ja miksi?

Noh, ylläpito vois niinkuin tehdä myyntityötä ja koittaa niinkuin houkutella uusia ja vanhoja kirjoittajia takaisin portaaliin, sen sijaan, että koittavat karkoittaa loput vähätkin ääliömäisyytensä takia. Mainosmyynti sakkaa, kun ei kukaan tyhjiä sivuja ala ostamaan. Ja kun sakkaa, silloin saitti lopetetaan. Missä se markkinahenki ja yleisön palvelu lie, kilpailevissa firmoissako, vaiko jossain moskeijassa, tahi puoluetoimistossako?

UGH !

=DW=

4

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ylläpito voisi alkuun siirrellä juurikin noita poliittisia trollauksia politiikkapalstalle (jos semmoinen enää on).
      Sitä leipääntyy availemaan ketjuja, jos ei aloitus viittaa politiikkaan, niin jo toinen vastaus ketjussa jo sitä on. Ei vaan jaksa.
      Iltapäivälehdet noukkii Instasta turhia julkkiksia otsikoihin ja joku yrittäää niistä aloituksia. Ei jaksa sitäkään. No mikä sitten. En tiedä. Ei oikein nappaa mikään. Flegmaattisuus taitaa olla seniiliyden alku. Olkoon sitten niin.

    • Anonyymi

      Jos haluaa vaihtaa ikäluokkansa kanssa mielipiteitä politiikasta
      onko "väärin" 60 :lle tehdä aloitus ?
      Sanahan on vapaa.

      PS. Minäkään en pidä rasistisista aloituksista enkä kommenteista enkä uusnatsien trollauksista. Ne jos mitkä saavat palstan tyhjenemään pikku hiljaa
      ja myös se joku joka työkseen tehtailee älyttömiä hölöpölö-aloituksia
      tusinan vrk:ssa.

    • Anonyymi

      Teno onkin jotain huuhaata.

      • Anonyymi

        Mikä olisi hyvä? Kerrotaan vaivoista, sillä yleensä ikäreitten puhe menee jossain vaiheessa remppoihin; lonkkaa tai polvea juilii ja paineet heittelee.
        On taas ilmoja pidellyt, millainen on tuleva kesä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      178
      3721
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2700
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      55
      2541
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2361
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      2036
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      314
      1939
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1441
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1393
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      38
      1367
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1275
    Aihe