Euroopan unionin vapauksia tulisi laajentaa jos yhteisiä tukipaketteja.

Mikäli Eurobondit ja yhteiset tukipaketit tulee, niin on laajennettava Euroopan unionin vapauksia myös, jotta kaikilla tai suurimmalla osalla eurooppalaisita
olisi mahdollisuus myös hyötyä niistä.

Veropolitiikka on vapautettava, niin yrityksille, kuin yksityisille ihmisille myös.
Esim. Espanjan suomalaisia eii tulisi saada verottaa enään suomessa jos he eivät
enään käytä suomen palveluita ja ovat euroopan unionin kansalaisia.

Eläkevakuutusyhtiöiden toimintaa ei tulisi saada rajoittaa enään maantieteellisesti eikä terveyspalveluiden toimintaa myöskään. Valtiot voivat
olla olemalla mitä vain. Ei siitä ole kysymys. Saavat olla Mustalaixx, Suomalaisia, Tarzaneita ... Ihan mitä vain.

Voi tulla mistä vain intiaaniksi ja suomalaiseksi ja lehmäksi ja ihan miksi vain.
Jokaisella pitää olla oikeus olla suomalainen, lehmä, intiaani ja sika ja varis vaikka.
Mutta se, että yksilö ja ihminen itse päättää, että haluaako hän olla suomalainen varis tai intiaani. Se on se oleellinen kysymys Euroopan unionista myös, että yksilö/ihminen saa itse päättää haluaako hän olla sitä vai ei. Ihmisellä täytyy olla oikeus muuttaa euroopan sisällä ja saada samat oikeudet ja mahdollisuudet, kuten muillakin Euroopan unionin kansalaisilla. Eikä vain eläkkeellä ja tuloverolla.

Kuinka monta kertaa se pitää rautalangasta vääntää se asia persuille, että me voidaan myydä se maa teille esim. 200 000 euroa ja me äänestetään teitä ja Te
maksatte sen rahan meille. Nämä on näin yksinkertaisia kysymyksiä, mihin ei
tarvitse hakea vaikeita vastauksia. Lasketaan valtion ja kuntain omaisuus ja se
on sitten siinä. Ei sinun tarvitse kitistä ja valehdella, vaan maksaa meidät ulos rehellisesti. me varmasti äänestetään Teitä jos hinta on oikein.

Minä en ole koskaan elämässä ymmärtänyt sitä, että minun pitäisi antaa oma elämäni jollekkin jätkälle tai lumpulle päätettäväksi ja vielä jakaa rahani, jonkun kanssa ketä minä en edes tunne. Se vapaus tuo sen päätäntävallan, että minä sen päätän mikä minä olen ja missä minun on hyvin ja kenen kanssa minä elän, Kristillisessä mielessä se tarkoittaa, että minä en tapa ketään ja palvele ketään pakosta ja tee syntiä. Vaikka kuinka natsa ja kiiltopeltikaula huutaisi, että tapa
ja huutaisi ja uhkaisi minua tekemään sitä, minkä minä tiedän vääräksi.

Tässä on selkeä viesti Euroopan unionin ihmisille, että pitää luoda enemmän mahdollisuuksia kaikille ihmisille nauttia EKP:n ja EU:n tukipaketeista ja rahasta.
Toki Eurobondeja harvempi silloin edes voisi vastustaa? Eihän persu eihän ??
Tällä tavalla Euroopan unioni voisi myös tuhota pöpilistit ja nationalistit ja muut huuhaat. Tasavertaisuus ihmisille myös sosiaalipolitiikassa on vastaus. Sillä jokaikisen ihmisen pitää saada olla myös suomalainen tai saksalainen tai jopa ruotsalainen... Tai jopa pakolainen tai mustalaixx ja Tarzani jos tahtoo eikö niin??

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Persu miten sinä voit niin kuin tietää, että olet suomalainen ?
      Miten siihen veljeskuntaan, niin kuin liitytään ?

    • Anonyymi

      Missään tapauksessa ei pidä lähteä yhteisiin tuipaketteihin ja yhteisvastuun kasvattamiseen.Tuo tarkoittaa Suomelle lisävastuun ottamista muiden veloista ja tuossa tapauksessa niiden valtioiden veloista ,jotka ovat jo maksukyvyttömiä ,eivätkä saa velkaa vapailta markkinoilta haluamallans atvalla,kuten mm. Espannjan ja Itaslian suhteen on ,jotka tuota myös aajanevat ,kuten myös Ranska ,jonka tilanne ei ole yhtään sen parempi.

      • Kysymys on periaatteessa siitä, että mitä valtioa sinä olet ja oletko suomalainen?
        Millä perusteella sinä olet suomalainen ?
        Miten siihen veljeskuntaan liitytään ja miten siitä erotaan ?

        Mikäli ihmisillä on samat oikeudet, kuten aloituksessa kerroin, niin yhteisvastuu ei
        liene ongelma, vaan vahvuus ?


      • Anonyymi

        Ei tarkoita.

        Perustetusta 500 mrd:n rahastosta jäsenvaltio voi ottaa lainaa omalla vastuullaan, kun se käytetään terveydenhuoltoa edistäviin toimiin.


    • Kysymys on periaatteessa siitä, että mitä valtioa sinä olet ja oletko suomalainen?
      Millä perusteella sinä olet suomalainen ?
      Miten siihen veljeskuntaan liitytään ja miten siitä erotaan ?

      Mikäli ihmisillä on samat oikeudet, kuten aloituksessa kerroin, niin yhteisvastuu
      ei liene ongelma, vaan vahvuus ?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      172
      3310
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2590
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      54
      2456
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2321
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      1976
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      284
      1850
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1411
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1349
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      38
      1307
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1245
    Aihe