Finanssikriisi, eurokriisi, pakolaiskriisi, brexit.
Euroopan unioni on kestänyt monta kriisiä, mutta kestääkö se koronaviruksen aiheuttaman valtavan shokin?
Korona on iskenyt kovimmin maihin, joiden taloudellinen liikkumavara on jo valmiiksi pieni: Italiaan, Espanjaan, Kreikkaan, Ranskaan.
Kun karanteenit ja suojatoimet jonain päivänä puretaan, etenkin Italia tarvitsee muiden apua kipeästi. Hoitamattomat luotot uhkaavat kaataa pankkeja, työttömyys on räjähtänyt.
Muilta euromailta voi olla tuossa vaiheessa turha odottaa apua, kun niiden omakin työttömyys on kasvanut koronaviruksen seurauksena.
Voi syntyä iso poliittinen kriisi, jossa osa euromaista ja italialaisistakin vaatii, että Italian on erottava euroalueesta.
Kestääkö EU koronakriisin?
26
<50
Vastaukset
Ensimmäinen kysymys pitää silloin esittää, että mihin se Italia on sitten
menossa ja miksi ? Pitää myös tietää mihin on menossa ja miksi ?
Älä Persu ja tai Aku Ankka viitsi, sillä kait ihmiset ajattelee että mihin ja
miksi ollaan menossa Irti Euroopan unionista ja Eurosta.... Kuka Teistä lähtee
vapaaehtoisesti laskemaan palkkaansa ... Ja kurjistamaan elämänsä ?
Miksi ne samat asiat muuttuisi jos sinä hyppäisit pois Euroopan unionista ?
Rahoitusvaihtoehdot kapenee huomattavasti ja uskottavuus kärsii.
Onko se se vaihtoehto? ja ihmisten palkat pakkoalennetaan devalvoimalla?
Ei sitä tehnyt Kreikkakaan kovassa paikassa ja ei sitä tehnyt kukaan muukaan.
Ihmiset tyhjentää säästönsä välittömästl ja käärii eurot taskuihin. Valtion
kannattaa maksaa laskut ja tehdä kaikki hankinnat euroilla ensin ja sitten
alentaa rahan ostovoima, ihmisten palkat ja alkaa hyväksikäyttämään
ihmisiä. Tätä se käytännössä tarkoitaa vai mitä muuta silloin tapahtuu ?
Sinä voit itse sen kuvitella, että ei siihen kukaan lähde vapaaehtoisesti,
ainakaan täysijärkinen.- Anonyymi
Voi tätäkin jättiläistä. Luulee kai tosissaan että kaikki voivat nostaa palkkojaan EU-jäsenyyden avulla.Tai uskottelee sadoille miljoonille ihmisille että nyt kun ei kukaan tee edes työtä,voitaisiin jatkaa säästöjen tuhoamista kuten ennenkin.Ja möläyttää ettei pidä vapaaehtoisesti muuttaa mitään,vaikka ruumishuoneet pursuavat raatoja. Toivottavasti pääset nopeasti koronahoitoon.
- Anonyymi
Euroopan unionin kyky selvitä koronasta on asettanut euroopan unionin uudelaisen vakavan kriisin eteen,euroopan unioni on niin pahoin velkaantunut ettei se enää kykene auttamaan pienempiä jäsenmaitaan vaan nyt euroopan unioni on asettanu rahaa kerätkseen mm Suomelle erillaisia sanktioita tämä puolestaan lisää eu vastaisuutta suomalaisten keskuudessa,jatkossa me opimme olemaan luottamatta euroopan unioniin ja jopa mahollisesti eroamaan siitä.
- Anonyymi
Hölynpölyä.
EU on juuri kerännyt 1,5 BILJOONAN euron rahaston koronasta elpymistä varten.
Suomi saa siitä aikanaan osuutensa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hölynpölyä.
EU on juuri kerännyt 1,5 BILJOONAN euron rahaston koronasta elpymistä varten.
Suomi saa siitä aikanaan osuutensa.Kai sentään käsität rahasta jotain todellista. EU on jo vuosikymmenen ajan puhaltanut ne biljoonaelvytysrahat kansalaisten kukkarosta josta syystä köyhät köyhtyneetvaltavasti ja ahneet rikastuneet. Tämä nollasummapeli on nyt lopussa,eihän kukaan aikuinen voi enää uskoa joulupukkiin. En hyväksy tällaista kommunistista varastamista johon EUn toiminta on perustunut. EUn huveilla lahjotut kansalaiset kai nyt käsittävät miksi tuli koronaepidemia ja joutuvat miettimään tulevaisuuttaan tosissaan. EU on ollut koko ajan roskakori johon valtiot ovat hukanneet ihmisten rahat,varallisuuden ja tulevaisuuden.
- Anonyymi
EU ei ole valkaantunut. Eräät ksittäiset jäsenmaat kylläkin ja sitähän EU on pyrkinyt hillitsemään vaatimalla budjettikuria, josta kansallismieliset hallitukset eivät ole tykänneert. EU ei ole mikään sosiaalitoimisto, joka tarkoituksena on avustaa pulaan joutuneita.
"vaan nyt euroopan unioni on asettanu rahaa kerätkseen mm Suomelle erillaisia sanktioita "
Kerro tarkemmin näistä sanktioista!
EU ei ole sairaala. Se on organisaatio, jonka tarkoitus on selkeyttää eurooppalaisten kauppaa, yhtenäistää lainsäädäntöä jq standardeja sekä poistaa kaupan esteitä. Jäsenmaksut kohdistetaan niin, että taloudellisesti heikoimmat saavat nettona eniten ja rikkaimmat maksavat eniten. Suomi on toiseksi pienin nettomaksaja. Suomi saa EU:lta takaisin melkein saman kuin mitä Suomi maksaa.
- Anonyymi
Neuvostoliittoonkin uskottiin lujasti, mutta eräänä päivänä se romahti.
Ei ollut enää laskuille maksajia.- Anonyymi
Nevosotliitto romahti,koska se ei pystynyt pitämään pakkovaltaa pystyssä.
EU on itsenäisten demokratioiden vapaaehtoinen valtioliitto.
NL:n kanssa ei ole mitään yhteistä muualla kuin EU-vihaajien valeissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nevosotliitto romahti,koska se ei pystynyt pitämään pakkovaltaa pystyssä.
EU on itsenäisten demokratioiden vapaaehtoinen valtioliitto.
NL:n kanssa ei ole mitään yhteistä muualla kuin EU-vihaajien valeissa.Vapaus lopetti NLn.Luuletko että EU jatkaa jos vapaus säilyy?EUlla ei ole edes taloutta.Ei johtoa eikä järkeä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vapaus lopetti NLn.Luuletko että EU jatkaa jos vapaus säilyy?EUlla ei ole edes taloutta.Ei johtoa eikä järkeä.
EU on nimenomaan jäsenmaiden vapaa valinta.
EU on ennen kaikkea taloudellinen yhteisö, josta on jäsenmailleen suunnaton hyöty.
Kaikki johtoinstituutiot koostuvat jäsenmaiden edustajista.Ne määräävät EU:n toiminnasta.
EU itse määrää rahansa ja paljoko se sitä painaa.öööö Olipa tyhmä jätkä.
Euroopan keskuspankki voi painaa rahaa putki punasena ja se ei näemmä
vaikuta Euron arvoon mitenkään... Samoin, kuin USA ja siksi on hyvä olla
Euroopan Unionin jäsenmaa.- Anonyymi
Mitä vallattomasta rahanpainamisesta seuraa? Tuossa vinkki. https://fi.wikipedia.org/wiki/Zimbabwen_dollari
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä vallattomasta rahanpainamisesta seuraa? Tuossa vinkki. https://fi.wikipedia.org/wiki/Zimbabwen_dollari
Lykkäät pötyä.
Z:n dollari on arvoton.
Euro on erittäin vakaa valuutta. Elvytykseen käytettäessä sen kurssi vain nousee. - Anonyymi
EKP ei paina rahaa. Se antaa kiintiöt siitä huolehtiville jäsenmaille mm. Suomelle.
- Anonyymi
Joo painetaan niin paljon euroja että kaikista tulee
miljonäärejä niin voivat mennä eläkkeelle 50 vuoden
iässä tai miten haluavat.
Talous tulee kiihtymään kun jokaisella on varaa ostaa
mitä haluavat ja matkustaa mihin haluavat.
Valtioiden tuottava puoli ei pysty tuottamaan
tarpeeksi kysynnän vaatimuksiin.
Hinnat nousevat eli rahan reaali arvo laskee alamäkeä
jonka pohjalla on betoni bunkkeri ja ylämäki vastassa.
Euro liira monopoly rahan oikea arvo on saavutettu.- Anonyymi
Niinpä.Ja tämä näennäinen elintaso on saavutettu velalla ja kiinalaisen orjatyön voimin. Kiinan tuottama ilmainen rihkama on nyt lopulta kostautunut tosissaan.Raaka-aineet on tehty jätteistä ja myrkytetty koko ilmakehä ja maaperä myrkyillä joista kai koronakin on peräisin. Lisäksi on tekniikkaa kehitetty ilman mitään valvontaa koska yritysmaailma on jätetty omavalvonnan piiriin.Jokin aika sitten säteilyä valvottiin ,nyt vain lisätään. Kyllähän tiedetään mihin rikollisuus johtaa jos poliisit puuttuu. Ahneet pörssikeinottelijat ei välitä mistään mitään.Sen näkee nyt konkreettisesti siitä että kurssit eivät edes laske vaikka ihmiset kuolevat tämän pelin takia.
- Anonyymi
Ei muuta kun lisää euroja liikenteeseen. Sillä siitä selviää. Eu pelastuu mutta euro menettää arvonsa ja siitä tulee liira.
- Anonyymi
EU ja euro kuuluvat yhteen. Euromaat muodostavat EU:n ytimen.
Yhdessä ne pärjäävät,mutta kova työ on edessä.
Erityisesti Italian ja Espanjan on pantava kaikki likoon selviytyäkseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EU ja euro kuuluvat yhteen. Euromaat muodostavat EU:n ytimen.
Yhdessä ne pärjäävät,mutta kova työ on edessä.
Erityisesti Italian ja Espanjan on pantava kaikki likoon selviytyäkseen.Kova työ on suomalaisilla maksaa. Italian velka on 3000 miljardia euroa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kova työ on suomalaisilla maksaa. Italian velka on 3000 miljardia euroa.
Italia vastaa itse veloistaan.Kuten muutkin EU-maat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Italia vastaa itse veloistaan.Kuten muutkin EU-maat.
Tämä ei ole uskovaisten palsta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä ei ole uskovaisten palsta.
Suomessa tuntuu uskovaisia olevan paljon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Italia vastaa itse veloistaan.Kuten muutkin EU-maat.
Miten itali vosi muka mitenkään itse vastata veloistaan kun ei sillä ole edes juuri tälläkään hetkellä niin paljoa euroja että selviäisi välttämättömistä menoistaan? Kyllä sinun rakas paska konkurssi kypsä EU si tukee italiaa kaksi konkurssi kypää yhdessä eu ja italia EU si koettaa nyt lypsää euroja pieniä jäsenmaitaan sakottamalla näitä kaikesta tyhmästä eli kyllä EU on vararikon partaalla
- Anonyymi
Eihän EU kestä edes itseään. Ainoa millä se pysyy hengissä on loisiminen kansallisvaltioiden resursseilla ja pakottaa mm. velkataakan turvin olemaan "vapaaehtoinen" isäntä loiselle.
- Anonyymi
Eu on uskonto. Sen pohja on henkimaailmasta.
- Anonyymi
Yhteisö jossa kaikki eivät pelaa samoilla säännöillä ei kestä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1824160
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262830Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?692728- 1532520
- 722162
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall3482046- 331528
Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi391447Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211433Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171322