EUROOPAN UNIONI ON VAHVA !

Euroopan unioni on vahva ! Lainaus Kauppalehdestä:
"Ennen kriisiä Eurooppa kasvoi 25 neljännestä perättäin. Se on pisin
mitattu positiivisen kasvun aika. Kaikkien 19 euroalueen työttömyys laski,
13 miljoonaa työpaikkaa oli syntynyt edellisen kriisin jälkeen. Pankit olivat helmikuussa vahvemmat kuin 10 vuotta sitten. Meillä oli biljoonien eurojen
edestä säästöjä euroalueella eli ulkoisesti euroalue oli vahvassa asemassa.
14:llä euroalueen 19:stä maasta oli erittäin vahva budjettitilanne, lähes tasapainoinen budjetti. Yhdelläkään talousalueella maailmassa ei ollut näin
vahva taloustilanne juuri ennen kriisiä"

Olen tasan tarkkaan ollut samaa mieltä ja olen kirjoitanut, että Euro ja USD
tulee olemaan kovia sanoja Corona-kriisin jälkeen. Mikä luo todella mahtavat
mahdollisuudet Euroopan ihmisille olla aidosti onnellinen Euroopan unionista.
Näin minä olen asian ymmärtänyt ominkin silmin.

Monet monet kansalliset valtiot on todella pahassa kusessx, kun Corona kriisi
on ohi ja aletaan katsomaan talouden rakenteita. Euroopan unioni toki tekee
sen mitä Euroopan unionilta vaaditaan talouden kohentamiseksi. Euroopan
unionilla on mahtava tilanne laatia nyt lisäksi oma Europan unionin Budjetti.

Ryssä ja Brexit ... Voi voi ... Ei ole hyvää näköpiirissä ... Olisin niissä maissa
paskat housuissa ... ja kylmäis todella paljon takapuolen ympärillä !

29

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      EU elää loisimalla kansallisvaltioiden voimavaroista. Siksi EU ei eroa mitenkään loisesta, joka imeksii isännästään ravintoa ja tuhoaa samalla omaa elinympäristöään.

      • Anonyymi

        Kaikki itsenäiset jäsenvaltiot hyötyvät jäsenyyden eduista.

        EU ottaa jäsenmaksuna noin 1 % BKT:stä.
        Köyhät saavat sen kokonaan tai osittain takaisin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki itsenäiset jäsenvaltiot hyötyvät jäsenyyden eduista.

        EU ottaa jäsenmaksuna noin 1 % BKT:stä.
        Köyhät saavat sen kokonaan tai osittain takaisin.

        Pohjoisen maat elättävät etelää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjoisen maat elättävät etelää.

        Eivät elätä. Ne elävät ihan omin voimin yli varojensa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjoisen maat elättävät etelää.

        Suomi valitettavasti valmis maksamaan enemmän jäsenmaksua


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi valitettavasti valmis maksamaan enemmän jäsenmaksua

        otetaan velkaa ja annetaan etelän valtioille.. eiks je. X )


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki itsenäiset jäsenvaltiot hyötyvät jäsenyyden eduista.

        EU ottaa jäsenmaksuna noin 1 % BKT:stä.
        Köyhät saavat sen kokonaan tai osittain takaisin.

        eu ahne aika on suomen luonnotkin köyhdyttänyt . muutama kymmenen vuotta eteenpäin ja maa muistuttaa saharan dyynejä., revi siitä sitten bkt., täs.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki itsenäiset jäsenvaltiot hyötyvät jäsenyyden eduista.

        EU ottaa jäsenmaksuna noin 1 % BKT:stä.
        Köyhät saavat sen kokonaan tai osittain takaisin.

        Onko se biljoona muka 1%? Käsittääkseni se on n 10%. Sen lisäksi EU kuppaa monin muin tavoin rahojamme ja pilaa kaiken minkä olemme ennen saaneet säästöön. Onneksi nyt menee kaikki eikä EU pysty enää petkuttamaan rahojamme ja pulju joudutaan lopettamaan.Onko nää EU jäbät täyssekoja vai miten tällaista voi edes kirjoittaa tänne normi-ihmisten nähtäväksi?


    • Anonyymi

      Ilman pohjoisia hyvinvointi valtioita olisi euroopan unionia,euroopan unioni elää kuin loinen pohjoisten hyvinvointi valtioiden kyljessä ja on luvannut korona kriisin aikaankin tukeaa mm Suomelle mutta samaan aikaan se jakaa sanktoitaan euroopåan unioni on siis kaksipäinen käärme,

      • Anonyymi

        Lykkäät tavanomaista pötyä.

        EU:n perussopimus on sama kaikille.

        EU:n budjetista voidaan maksaa tukia köyhimmille maille. Niitä saavat lähinnä Itä-Euroopan maat.

        EU ei ole luvannut mitään koronatukea millekään jäsenmalle. Terveydenhoito on jäsenmaan asia.
        Erikseen on sitten lainoitus yhteisistä rahastoista ja EKP:n lainavelkakirjojen lunastukset.


    • Anonyymi

      Eu elää pohoisten valtioden varoilla, Ilman niitä sitä ei olisi.

      • Anonyymi

        EU on ihan paska nyt myönnän sen! anteeksi kun olen ollut EU n kannalla ja juonut tilannut netistä 1 olutta EU maista! en kestä tätä EU paskaa enää!


      • Anonyymi

        Ei elä.

        Jäsenmaksu on suhteessa sama kaikille eli sama %-osuus BKT:sta.
        Isot maat maksavat muita enemmän. Myös Italia ja Espanja.Heikoille annetaan tukirahaa budjetista.


    • Anonyymi

      Kun kansallisvaltioilta loppuu rahat eu on tyhjä kuori.

      • Anonyymi

        EU on paska olet täysin oikeassa!


    • Luotamme Vahvaan taloudelliseen turvaan Euroopan unionissa !
      Itsenäisten ihmisten oikeuteen elää ja olla ja tehdä työtä ja maksaa veronsa
      sinne mihin vähiten tarvii! Eläköön Eläköö Eläköön Euroopan unioni.

    • Anonyymi

      EU-maat alkavat vähitellen helpottaa liikkumisrajoituksia.

      Siitä se toipuminen lähtee.

      Syksyllä kaikki on toisin.

    • Ha ha ha Corona-virus muutti kommunistien juhannuksen 24.6... päiväksi ha ha
      Juhannusta ei voitu juhlia suomen kommarien päivänä 19 päivä ha ha ha !

      Virossa juhannus on kyllä 24 päivä...

    • Anonyymi

      Tietenkin EU on vahva. Eihän se muuten olis kyennyt kammeta jäsenvaltioita velkakurimukseen. EU;n vahvuuksia on taloudellisen riippuvuuden muodostaminen, joka on sitä integroitumista aidoimmillaan. EU:n tie - Tuon tie.

    • Anonyymi

      EU on niin vahva, että on puolustuksessaan täysin riippuvainen Yhdysvalloista.

    • Anonyymi

      Toisaalta on erittäin heikko

    • Anonyymi

      Miten hienosta ja hyvin kehittyneestä euroopasta tuli nykyinen velkaunioni? Vielä 30 vuotta sitten eurooppa oli kukoistava maanosa. Sitten eu teki siitä lopun.

    • Anonyymi

      eu näytti taas vahvuutensa jälleen, nyt italialaisille epidemian aikana,, eli pyytämällä anteeksi saamattomuuttaan, eikös sama toistunut matuvyöryn aikana. terroristi iskuissa ym. jotenkin ns usko horjuu eu.n kriisien torjumiskykyyn..

    • Anonyymi

      Eu on ideana hieno. Toteutus ei vaan onnistunut koska kaikki eivät olleet mukana samalla asenteella. Maiden erilaisuus on liian suuri. Eu:ta voisi verrata kerrostaloon jossa kaikilla asukkailla on yhteinen valuutta. Asukkaita on monenlaisia. Osa säästää ja osa tuhlaa. Lopulta säästäjät joutuvat maksamaa tuhlareiden velat.

    • Anonyymi

      Aika hatara unioni ku ei voi maasta toiseen matkustaa nykyään :(

    • Anonyymi

      Eu on velkaunioni

    • Anonyymi

      Onhan se vahva, kun vertaa Zimbabween tai Argentiinaan.

    • Anonyymi

      Eu on vuosisadan suurin kusetus. Euroopan heikkous vaikuttaa koko pallon talouteen. Ilman euroa maapallon talous voisi paremmin.

    • Anonyymi

      EU:n talouskasvu on koko 2000-luvulla jäänyt selvästi jälkeen maailmantalouden kasvusta. Ts. EU:n taloudellinen painoarvo maailmassa pienenee jatkuvasti.

      Maailmanpankin tilastot kertovat asian:
      https://data.worldbank.org/indicator/NY.GDP.MKTP.CD?locations=EU-1W

      Natsi-EU on katastrofi taloudelle, demokratialle, valkoisille (aidoille) eurooppalaisille ja yksilönvapauksille.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      172
      3310
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2590
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      54
      2456
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2321
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      1976
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      284
      1850
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1411
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1349
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      38
      1307
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1245
    Aihe