Euroopan unionin Liittovaltiosta kansanäänestys !

Euroopan unionin olisi hyvä rahoitaa kansanääestys Euroopan unionin
liittovaltiosta. Tehdä kansalaisille flayerit asista ja kertoa mitä oikeuksia Te
ihmiset silloin saisitte. Poliittiset mulkvistxxx ei tietenkään halua päästää
Teitä vapaaksi ja yrittävät käyttää ihmisiä ja asemaansa hyväksi.

Mutta vapaus asua ja olla ja maksaa verot sinne mihin haluaa ja saada
EU-tason sosiaaliturva kaikkialla Euroopan unionissa tarkoittaa esim.
suomessa 776,- euroa käteen asumiskulujen jälkeen. Tämä tarkoitta myös
sitä, että kiinteistöjen hinnat ja maanomistus voisi muuttua merkittävästi.

Muistkaa ihmiset, että Kenenkään ei tarvitse olla valtio. Ei pidä sekoittaa
asioita ja puhua valtiona, sillä valtiolla ei ole suuta millä puhua. Sosiaaliturvan
voi taata ilman poliittista paskaa ja inhinmillisyys ja ihmisyys on se sana. Euroopan unioni on riittävän suuri kokonaisuus olemaan liki omavarainen
kaikilta osin. Tämä luo kokonaan uuden rakenteen talouteen ja talouden turvaamiseen.

Vapaa markkinatalous Euroopan unionin sisällä on se merkittävä asia mikä
luo sen todellisen tasa-arvon ja yhdenmukaisuuden euroopan unionissa.
Tämä on se ase millä taataan ihmisille tasapuolinen kohtelu jokaisessa
Euroopan unionin liittovaltion osavaltiossa. Yksityinen koulujärjestelmä,
jonka Liittovaltio maksaa. Sen lisäksi kouluja ja koulutusta voidaan tarjota enemmän osarahoituksella. Huomatkaa, että luokkakoot voidaan määrätä rahoitusjärjestelmässä ym ym.

Voin kertoa jo kaikille, että minunkaan lapset ei ole olleet suomenkielisessä
koulussa ja hyvin ovat pärjänneet. Vaikka kotona puhuttiin suomea. Toki
päiväkodissa lapset aloittivat vieraan kielen. Nyt isona heille on siitä vain
hyötyä ja ovat paremmassa asemassa. Kun sinä puhut vaikka englantia, niin
sinulla on silloin jo suurempi maailma. Sinulla on silloin jo oikeastaan koko
maailma ja et ole enään sidottu suomeen ja ymmärrät paljon paljon asioita.

Nyt, kun mietitte mitä asioita sinä tarvitset jokapäiväisessä elämässä ja ne
todelliset asiat mitä sinä tarvitset elämässä, niin ne samat asiat on kaikissa
muissakin Euroopan unionin liittovaltiossa samoja asioita. Liittovaltio voi
taata jokaiselle sairaanhoitoon pääsyn kaikille tiettyyn aikaan mennessä ym.
Liittovaltion tarkoitus ja päämäärä on, että jokainen ihminen on saman
arvoinen ja saman oikeuden ja oikeudenmukaisuuden alainen Euroopan
unionissa.

Miksi joku sitten vastustaa tasa-arvoa ja yhdenmukaisuutta?
Miettikää niitä perusteluita mitä Teille kerrotaan. Miettikää niitä perusteluja
onko ne todellisuuteen perustuvia vai mielikuvia? Perustuuko ne aineelliseen
vai ei aineelliseen asiaan. Talousasioissa kannattaa ajatella sitä, että kaikille
luodaan mahdollisuus elää ja olla kaikkialla euroopan unionissa. Ei Heillä ole
mitään muuta sitä vastaan, kuin että he saisi hallita ja käyttää hyväksi ihmisiä.

Liittovaltio myös koheentaa taloutta merkittävästi jokaisen ihmisen kohdalla.
2/3 suomen väestöstä asuu jo Tampere sektorin alapuolella. Jos katsotaan
kaupunkirakennetta. Suomen talousalue on Euroopan unionin keskitasoa ja
silloin sen talous vain voisi nousta Euroopan unionin liittovaltion mukana.

Kuka sitten omistaa Liittovaltiossa ja miten arvot määräytyät, vaikka käsittelin
jo asiaa aikaisemmin, niin haluan kertoa sen ja korostaa sen näin lopuksi.
Liittovaltiossa omaisuutta ja taloja ja osakkeita omistaa yksilöt ja ihmiset ja
yritykset. Mikään ei muutu oleellisesti liittovaltiossa, muu kuin talouden turva
ja teollisuuden ja ihmisten asema muuttuu paremmaksi ja siitä on kyse.
Siitä on kyse liittovaltiossa, että sinä saat enemmän oikeuksia ja mahdollisuuksi.

31

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eihän suomalaiset ole liittovaltioon menoa siunanneet.

      • Anonyymi

        Siitähän tässä juuri kysellään. Vaihtoehdot olisivat äänestyksessä; haluavatko suomalaiset olla jäsenenä EU-liittovaltiossa vai Venäjän liittovaltiossa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siitähän tässä juuri kysellään. Vaihtoehdot olisivat äänestyksessä; haluavatko suomalaiset olla jäsenenä EU-liittovaltiossa vai Venäjän liittovaltiossa.

        Se on varmaa, että suomalainen ei ole EU:n liittovaltioon menossa, se on varmaa.
        Hän ei olisi enään poliittisesti alamainen enään jollekin suomalaiselle siinä määrin,
        kuin hän saisi yksilönoikeutta. Ei sinun tarvi olla yhtään mitään sinun ei tarvi olla
        lehmä tai Tarzani tai koira tai kissa tai suomalainen ... sinä pärjäät ilman sitäkin..
        Usko tai älä! Muista sinun ei tarvi olla mitään... ei tarvi! Kukaan ei pakota olemaan
        mitään. Se että sinulla on yksilönoikeudet ja yksilönvapaus ja tasa-arvoisuus on
        maailman tärkeimpiä asioita maailmassa ja mitään muuta sinä et tarvitse. Usko.

        Poliittinen kannaotto on kuitenkin Brysselissä, kuten kommari-suomessa.
        Parlamentti vain kokoontuu sitten vain Brysselissä ja poliittiset kannat myös.
        Poliittisesti se muuttaa asioita vain inhinmillisempään ja oikeudellisempaan
        suuntaan, koska tuskin ääriainekset tulevat koskaan samaan siellä jalansijaa.
        Valtio ja nationalistinen pöpilismi häviää myös, koska päätökset tehdään koko
        Euroopan unionin laajuisesti. Euroopan unioni joutuu vastaamaan kaikista
        Euroopan unionin liittovaltion osa-alueista. EU-Lakiin voidaan määrätä ihmisten
        minimi toimeentulo ja maksimi veromäärät.

        Perusturvan saaminen kaikille eurooppalaisille toisi todellista muuttoliikettä ja
        esim. suomen muuttotappiokunnille. Sekä yrittäminen ja kuntien kehittyminen
        olisi silloin myös tasapuolisempaa. Liittovaltiossa puhutaan ihmisten edusta ei
        valtion ja nationalistin ja poliittisen mulkistixxx edusta.

        Liittovaltiossa puhutaan ihmisten edusta ei valtion edusta.
        Älkää antako nimen harhauttaa ja älkää lukeko itseänne kenkään koiraksi tai
        lehmäksi tai siaksi millään nimellä. Pitää keskustella mitä ihmiset saa liittovaltio
        hallinnosta ja mitä hyötyä yksilölle on Liittovaltiosta. Tiedän ,että saisitte ainakin
        heti autot ja viinat ja ruuat halvemmalla ja asukkaita muuttotappio-kuntiin.
        Se on eri asia mitä valtio ja sen mulkvitisxxx saa. Se ei enään kuulu sitten Meille
        ihmisille, sillä Liittovaltio tuo vapauden valtiosta ja sen rosvouksesta... Kuka Teistä
        elää nyt alle köyhyysrajan esim.. ? Miettikää ... Ne hyväksyy vain Eurooppalaisen
        yleisen hallintojärjestelmän todennäköisesti.

      • Anonyymi

    • Se on varmaa, että suomalainen ei ole EU:n liittovaltioon menossa, se on
      varmaa. Hän ei olisi enään poliittisesti alamainen enään jollekin suomalaiselle
      siinä määrin, kuin hän saisi yksilönoikeutta. Ei sinun tarvi olla yhtään mitään
      sinun ei tarvi olla lehmä tai Tarzani tai koira tai kissa tai suomalainen ... sinä
      pärjäät ilman sitäkin.. Usko tai älä! Muista sinun ei tarvi olla mitään... ei tarvi! Kukaan ei pakota olemaan mitään. Se että sinulla on yksilönoikeudet ja yksilönvapaus ja tasa-arvoisuus on maailman tärkeimpiä asioita maailmassa
      ja mitään muuta sinä et tarvitse. Usko.

      Poliittinen kannaotto on kuitenkin Brysselissä, kuten kommari-suomessa.
      Parlamentti vain kokoontuu sitten vain Brysselissä ja poliittiset kannat myös.
      Poliittisesti se muuttaa asioita vain inhinmillisempään ja oikeudellisempaan
      suuntaan, koska tuskin ääriainekset tulevat koskaan samaan siellä jalansijaa.
      Valtio ja nationalistinen pöpilismi häviää myös, koska päätökset tehdään koko
      Euroopan unionin laajuisesti. Euroopan unioni joutuu vastaamaan kaikista
      Euroopan unionin liittovaltion osa-alueista. EU-Lakiin voidaan määrätä
      ihmisten minimi toimeentulo ja maksimi veromäärät.

      Perusturvan saaminen kaikille eurooppalaisille toisi todellista muuttoliikettä ja
      esim. suomen muuttotappiokunnille. Sekä yrittäminen ja kuntien kehittyminen
      olisi silloin myös tasapuolisempaa. Liittovaltiossa puhutaan ihmisten edusta ei
      valtion ja nationalistin ja poliittisen mulkistixxx edusta.

      Liittovaltiossa puhutaan ihmisten edusta ei valtion edusta.
      Älkää antako nimen harhauttaa ja älkää lukeko itseänne kenkään koiraksi tai
      lehmäksi tai siaksi millään nimellä. Pitää keskustella mitä ihmiset saa liittovaltio
      hallinnosta ja mitä hyötyä yksilölle on Liittovaltiosta. Tiedän ,että saisitte
      ainakin heti autot, viinat, ruuat halvemmalla ja asukkaita muuttotappio-kuntiin.
      Se on eri asia mitä valtio ja sen mulkvitisxxx saa. Se ei enään kuulu sitten Meille
      ihmisille, sillä Liittovaltio tuo vapauden valtiosta ja sen rosvouksesta... Kuka
      Teistä elää nyt alle köyhyysrajan esim.. ? Miettikää ... Ne hyväksyy vain Eurooppalaisen yleisen hallintojärjestelmän todennäköisesti.

    • Anonyymi

      EU ei sitä tee, koska siinä piilee vaaroja. Eu-eliitti ei itsekään tiedä, kuinka paljon jäsenvaltioissa on uinuvaa vastustusta, sillä kaikki eivät mielipiteitään julkista ja jotkut on julkikannattajia vain sosiaalisen paineen vuoksi. Äänestys voisi antaa yllättävän tuloksen jolla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia eu-eliitin pyrkimyksille. Tai sitten korttitalo romahtaa nopeastikin. Mikä olisi toivottavaa kuitenkin. EU on meille kaikille haitallinen suurvaltapyrkimys.

    • Anonyymi

      EU n liittovaltio suunnitelma sotii vastoin euroopan unionin antamaa perusoikeus julistusta,joka takaisi kaikille jäsenmailleen demokratian nythän euroopan unioni siis jääväisi itsensä.Jokatapuksessa euroopan unionin aika on käymässä vähiin ja Britannian eroaminen euroopan unionista oli EU lle kuolin isku.

      • Kysymys pitää esittää ihmisille ja Kyllä EU voi sen rahoittaa. Liittovaltion hyödyt
        ihmisille on se keskeinen asia ... ei valtiolle ja pöpilisteille.. Pöpilisti nimeää Teitä
        nimillä, vaikka jokainen ihminen Euroopan unionissa on YKSILÖ ! YKSILÖ ! YKSILÖ!

        Se on varmaa, että suomalainen ei ole EU:n liittovaltioon menossa, se on
        varmaa. Hän ei olisi enään poliittisesti alamainen enään jollekin suomalaiselle
        siinä määrin, kuin hän saisi yksilönoikeutta. Ei sinun tarvi olla yhtään mitään
        sinun ei tarvi olla lehmä tai Tarzani tai koira tai kissa tai suomalainen ... sinä
        pärjäät ilman sitäkin.. Usko tai älä! Muista sinun ei tarvi olla mitään... ei tarvi! Kukaan ei pakota olemaan mitään. Se että sinulla on yksilönoikeudet ja yksilönvapaus ja tasa-arvoisuus on maailman tärkeimpiä asioita maailmassa
        ja mitään muuta sinä et tarvitse. Usko.

        Poliittinen kannaotto on kuitenkin Brysselissä, kuten kommari-suomessa.
        Parlamentti vain kokoontuu sitten vain Brysselissä ja poliittiset kannat myös.
        Poliittisesti se muuttaa asioita vain inhinmillisempään ja oikeudellisempaan
        suuntaan, koska tuskin ääriainekset tulevat koskaan samaan siellä jalansijaa.
        Valtio ja nationalistinen pöpilismi häviää myös, koska päätökset tehdään koko
        Euroopan unionin laajuisesti. Euroopan unioni joutuu vastaamaan kaikista
        Euroopan unionin liittovaltion osa-alueista. EU-Lakiin voidaan määrätä
        ihmisten minimi toimeentulo ja maksimi veromäärät.

        Perusturvan saaminen kaikille eurooppalaisille toisi todellista muuttoliikettä ja
        esim. suomen muuttotappiokunnille. Sekä yrittäminen ja kuntien kehittyminen
        olisi silloin myös tasapuolisempaa. Liittovaltiossa puhutaan ihmisten edusta ei
        valtion ja nationalistin ja poliittisen mulkistixxx edusta.

        Liittovaltiossa puhutaan ihmisten edusta ei valtion edusta.
        Älkää antako nimen harhauttaa ja älkää lukeko itseänne kenkään koiraksi tai
        lehmäksi tai siaksi millään nimellä. Pitää keskustella mitä ihmiset saa liittovaltio
        hallinnosta ja mitä hyötyä yksilölle on Liittovaltiosta. Tiedän ,että saisitte
        ainakin heti autot, viinat, ruuat halvemmalla ja asukkaita muuttotappio-kuntiin.
        Se on eri asia mitä valtio ja sen mulkvitisxxx saa. Se ei enään kuulu sitten Meille
        ihmisille, sillä Liittovaltio tuo vapauden valtiosta ja sen rosvouksesta... Kuka
        Teistä elää nyt alle köyhyysrajan esim.. ? Miettikää ... Ne hyväksyy vain Eurooppalaisen yleisen hallintojärjestelmän todennäköisesti.

    • Anonyymi

      EU:ssa ei ole meneillään minkäänlaista liittovaltio-hanketta.

      Käsissä on ihan muut ongelmat.

      • Anonyymi

        Kertoo sinisilmäinen suomalainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertoo sinisilmäinen suomalainen

        Asiantuntemattomaan höpinään uskovat vain EU-vihaajat.

        EU on vapaaehtoinen valtioliitto.

        Liittovaltio on vain valistuneen piirin kaukainen unelma.

    • Minä olen sanonut, että laitetaan se vireille se Liittovaltio äänestys.
      Tarkastellaan mitä hyötyä siitä on Yksilöille eli yksittäisille ihmisille !'

    • Meidän on aika keskustella Euroopan unionin liittovaltion hyödyistä
      ihmisille ja yksilöille !

      Ensinäkin on paljon rakentavampaa keskutella Liittovaltiosta ja siitä mitä
      ihmisille voidaan tarjota Liittovaltiomuodossa. Sosiaaliturva ja terveys- ja
      hyvinvointipalvelut tulisi koko Euroopan unionin tasolla kaikkien saataville.

      Minimi sosiaaliturva tulisi kaikille myös suomessa asuville palkan tai tuen
      jälkeen käteen on jäätävä 776,- euroa. Ruoka ja autot ja viinit ja oluet tulisi
      kaikille eurooppalaisin hinnoin. Lidxxx on ainut kauppaketju mikä pääsi
      suomeen Euroopan unionin johdosta ja monet halpislentoyhtiöt ... !

      Kiinteistöjen ja asuntojen ja maiden hinnat kohoaisi yhteisen sosiaaliturvan
      vuoksi. Helpoittaisi muuttoa esim. Saksasta yrittämään ja elämään vaikka
      metsäläisenä ja tosi vihreänä. Myös suomesta voisi muutta ja maksaa veroja sellaiseen osavaltioon missä katsoo sen tuovan hyvää itselleen.

      Minä en nyt kyllä löydä, kuin hyviä puolia Euroopan unionin Liittovaltiosta.

    • Anonyymi

      Liittovaltiossa Suomi olisi pieni maakunta jolla ei olisi mitään päätäntävaltaa mihinkään. Ei edes niihin asioihin mitä tapahtuu täällä.

      • Suomi saa olla pieni maakunta ja sillä ei ole ihmisille merkitystä enään Liittovaltiossa.
        Liittovaltiossa kaikilla on samat oikeudet ja kaikki on saman arvoisia.
        Liittovaltio tarkoittaa, että suomi lakkaa olemasta ja me olemme ihmisiä kaikki myös
        saksa lakkaa olemasta ja samoin ruotsi ja ranska myös.

        Tarkoittaa, että suomi ei sitten enään maksa mitään ja et ole enään sidottu mihinkään.
        Kaikista maista tulee osavaltioita ..... Siinä on se juttu.

      • Suomi saa olla pieni maakunta ja sillä ei ole ihmisille merkitystä enään
        Liittovaltiossa. Liittovaltiossa kaikilla on samat oikeudet ja kaikki on saman
        arvoisia. Liittovaltio tarkoittaa, että suomi lakkaa olemasta ja me olemme ihmisiä
        kaikki myös saksa lakkaa olemasta ja samoin ruotsi ja ranska myös.

        Tarkoittaa, että suomi ei sitten enään maksa mitään ja et ole enään sidottu
        mihinkään. Kaikista maista tulee osavaltioita ..... Siinä on se juttu.

        Koeta, nyt tajuta, että ei yksistään suomi lakkaa olemasta, vaan kaikki maat
        Euroopan unionissa lakkaa olemasta. Sinä saat Euroopan unionin kansalaisuuden
        ja saat asua ja olla missä päin Euroopan unionia vaan... Vaikka sosiaalituella. Joka
        on esim. Suomen kohdalla korkeammalle määrätty Euroopan unioni taholta
        776,- euroa käteen asumiskulujen jälkeen. Saat auton ja ruuan ja kaiken samaan
        hintaan, kuin muutkin Eurooppalaiset/Euroopan unionin kansalaiset.

        Liittovaltio tarkoittaa, että Saksa ja Viro ja Ruotsi, Ranska lakkaa myös olemasta.

      • Suomi saa olla pieni maakunta ja sillä ei ole ihmisille merkitystä enään
        Liittovaltiossa. Liittovaltiossa kaikilla on samat oikeudet ja kaikki on saman
        arvoisia. Liittovaltio tarkoittaa, että suomi lakkaa olemasta ja me olemme
        ihmisiä kaikki myös saksa lakkaa olemasta ja samoin ruotsi ja ranska myös.

        Tarkoittaa, että suomi ei sitten enään maksa mitään ja et ole enään sidottu
        mihinkään. Kaikista maista tulee osavaltioita ..... Siinä on se juttu.

        Koeta, nyt tajuta, että ei yksistään suomi lakkaa olemasta, vaan kaikki maat
        Euroopan unionissa lakkaa olemasta. Sinä saat Euroopan unionin
        kansalaisuuden ja saat asua ja olla missä päin Euroopan unionia vaan...
        Vaikka sosiaalituella. Joka on esim. Suomen kohdalla korkeammalle määrätty
        Euroopan unioni taholta 776,- euroa käteen asumiskulujen jälkeen. Saat auton
        ja ruuan ja kaiken samaan hintaan, kuin muutkin Eurooppalaiset/Euroopan
        unionin kansalaiset.

        Liittovaltio tarkoittaa, että Saksa ja Viro ja Ruotsi, Ranska lakkaa myös olemasta.

      • Anonyymi
        Eurofighter kirjoitti:

        Suomi saa olla pieni maakunta ja sillä ei ole ihmisille merkitystä enään Liittovaltiossa.
        Liittovaltiossa kaikilla on samat oikeudet ja kaikki on saman arvoisia.
        Liittovaltio tarkoittaa, että suomi lakkaa olemasta ja me olemme ihmisiä kaikki myös
        saksa lakkaa olemasta ja samoin ruotsi ja ranska myös.

        Tarkoittaa, että suomi ei sitten enään maksa mitään ja et ole enään sidottu mihinkään.
        Kaikista maista tulee osavaltioita ..... Siinä on se juttu.

        Sitten ei kukaan ole mistään kotoisin.

    • Anonyymi

      En halua maailmanhallitusta, kaada ittelles vaan.

    • Kyllä suomessa asuvat ihmiset on vahvasti peloissaan nationalismista.
      Miten ensi talvi pärjätään jos ei olisi Euroopan unionin ihmisoikeus
      järjestöjä... ? Kuka pääsisi edes kerjäämään ruotsiin tai Viroon ?

      10 % pois taloudesta ja 20% lisää veroja ja kuluja ... Joo kovaa tulee ja
      tulee se talvi ... Miten kodittomat ?

      • Anonyymi

        Olet siinä väärässä (tarkoituksella?), että Eurooppa ajautuisi kaaokseen ja dystopiaan ilman eeuuta. Tietenkään eeuu ei ole näin merkkittävä tekijä. Todellisuudessa Eurooppa ja maailma ei tarvitse eeuuta. Elämää on ollut ennen eeuuta, on tälläkin hetkellä eeuun ulkopuolella ja tulee olemaan sen jälkeenkin. On suorastaan naurettavaa, että eeuuhun suhtaudutaan kuin kaikkivoipaiseen jumalaan, jota ilman helvetti pääsee valloilleen. Siinä selityskin, miksi tämä kaikki on niin monelle pyhä uskonto.

        Suomi rakensi hyvinvointikoneistoaan menestyksekkäästi sotien jälkeisistä ajoista lähtien, minkä vuoksi Suomesta tuli yksi menestyneimmistä maista. Syntyi huipputason oppijärjestelmä, teollisuus, vientimarkkinat, brändejä, teknologiaa yms., joita ihailtiin ja kehuttiin ympäri maailman. Sitten uskoimme myyntimiesten puheet, että liittymällä eeuuhun kaikki se vain paranee. Miten kävi? Työnsimme kätemme paskaan ja siitä alkoi hyvinvointivaltiomme rapautuminen; puhuttiin kauniisti sokeroinnin ja nonparellien kera "integraatiosta" ja hehkuteltiin, kuinka saamme menestystä, vaurautta, työpaikkoja yms. Tapahtuiko näin todellisuudessa? No ei niin. Todellisuudessa tapahtui ihnan muuta: hyvinvointikoneistoa ryhdyttiin pirstomaan ja siirtämään sitä sirpale kerrallaan osaksi euromarkkinoita = integraation syvintä ydintä. Tämän seurauksena yhtenäinen järjestelmä hajosi useiden omistajien haltuun, jossa ulkomaisten omistajien osuus on kasvanut valtavasti. Kun maa myy vientimarkkinansa, mitä tapahtuu rahavirroille? Kun maassa alkaa valtavat konkurssiaallot, mitä tapahtuu palkansaajille, ostovoimalle, myyntituloille jne.? Aivan, tapahtuu romahdus. Mitä tapahtuu, kun hyvinvointivaltio ei saa enää tuloja, mutta jäsenmaksuvelvoite on ja pysyy, kun valtio tarvitsee veroja, kun ihmiset tarvitsevat palkkaa pärjätäkseen, kun yhteiskunta tarvitsee rahaa sen pyörittämiseen? Juuri niin, yhteiskunta ei enää voi hyvin, paitsi eeuu-propagandassa. Jos Suomi olisi sellainen maa, mitä eeuu-propagandassa valehdellaan, meillä ei olisi tilannetta, jota nyt kuvataan mm. velkahelvettinä, massatyöttömyytenä, omavaraisuusasteen tuhoamisena, suvereniteetin menettämisenä jne. Todellisuus, jossa elämme on eri asia kuin eeuu-propagandan luoma mielikuva siitä. Voit esitellä kaikenlaisia lukuja hamaan tappiin, mutta se muuta mitään.

        Hyvä, kun uskalsit kirjoittaa pitkästi... Kaikki nyt näkee tuon sinun kirjoituksen.

        Ensimmäinen valhe on se, että Esko Aho ja Mauno Koivisto sanoi oliko 1992,
        että suomi oli konkurssissa eli suomen valtio oli melkein konkurssissa !
        Laitanko Videon vai ?? Eli se oli silloin perse-auki ilman EU:ta tajua jo !

        Eli Neuvostoliiton koira suomi oli kaatumassa, kun Neuvostoliitto ei enään
        ostanut tavaraa eikä toimittanut kommarihintaan öljyä esim.... Muistat kait,
        kun Venäjä maksoi velkojaan miljoonilla kalansikoveilla ja passareilla, joita
        tuotiin venäjältä 2000 luvun vaihteessa vai muistatko vai et ? Suomi liittyi
        salaa 1995 EU:hun, kuin koira ja sekin on oma historia ... YYA ja Nootit !

        Hyvinvointi koneisto ... Ha ha hah ... Puhut kommunistista hallinnosta, jota ei
        ole vieläkään muutettu eurooppalaiseksi ! Esko Aho 1995 tai 1996 sanoi:
        Suomi tarvii rakennemuutoksen, kun liitytään Euroopan unioniin !!! Eli olisi
        pitänyt muuttaa hävityn hävityn sodan jälkeinen kommunistinen järjetelmä.
        Mutta Nokix ja Digitaalinen vallankumous toi Kommunistiselle hallinnolle
        lisä-aikaa... Koska suomi oli niin pieni maa väestölliseti.

        Suomen kunta ja valtiontyöntekijöitä oli, kuten itse sanoit vielä 2000 luvun
        alussa yli 700 000 henkilöä. Kuntia oli melkein 500. valtion ja kunnan
        työntekijöitä oli enemmän, kuin Ranskassa Neuvostoliiton " koiran " aikaan.
        Suomelle länsi ei edes myynyt kaikkia tavaroita, koska se luettiin
        Neuvostoliittoon... Neuvostoliittoon.

        Huomaa vielä se, että Neuvostoliitto toimitti suomen metsäteollisuudelle
        puutavaraa ja muistat varmaan monen tehtaan alasajon. Asiasta uutisoitiin
        paljon, kun Venäjä vaati suomea rakentamaan paperi ja sellutehtaita Venäjälle.

        Mitä tulee talous-sektorille nykyään, niin siinä minä olen ammattilainen ja
        tiedän varmasti mitä tarkoitetaan länsimaisella talousajattelulla en ole edes
        perehtynyt kommunistiseen maailmankatsomukseen. Viittaat valtionyhtiöiden
        myntiin ja alasajoon... Maailma on muuttunut ja muuttuu koko aja ja sitä
        kutsutaan nimellä globalisaatio. Eli meriliikenne internet ja palveluiden tarve
        ja muoto muuttuu koko ajan. Länsimaalainen talousajattelu perustuu kulutukseen
        ja kulutuksen kautta talouskasvuun eli yksilöille luodaan kulutusyhtiskunta.

        Euroopan unionista luotiin uusi sisämarkkina, millä suojataan eurooppalainen
        teollisuus esim. Suomen meri- ja metsäteollisuus. Ihmisille parasta suomessa on
        Euroopan unionin Liittovaltio, sillä taataan suomessa assuvalle ihmiselle leipä
        elintaso ja vapaus. Liittovaltio tarkoittaa, että suomi lakkaa olemasta samoin, kuin
        Ranska ja Saksa ja Ruotsi myös maana. koska olemme samaa teollista yhteisöä
        jo tänäkin päivänä. Yhtiöitä omistetaan ristiin rastiin Euroopan pörsseissä.

        Mitä valehtelen tässä kerro?
        Mitä mikä ei ole totta ja mitä sinulla on totta mikä ? Miksi valehtelit ??

    • Anonyymi

      Se on totta, että mitään liittovaltiohanketta ei ole meneillään. Se hanke kuopattiin vastustuksen vuoksi. Sen sijaan on meneillään Suurvaltahanke. Euroopasta hingutaan USA:n ja Venäjän tapaan Suurvaltaa. EU on tällä hetkellä limbotilassa valtioimitaationa. Se ei kuitenkaan ole mikään tavoite, eikä edes järkevä tila tai asema. Se onkin vain pakollinen välivaihe.

      EU:n alkuperäinen tarkoitus oli olla itsenäisten kansallisvaltioiden välinen yhteistyöelin. Sekin osoittautui vain hetkelliseksi tilaksi, sillä EU:ssa vallan kasvattaminen muiden valtaa supistamalla on ollut selvästi näkyvä ilmiö. Suurempaa valtaa on kasvatettu paitsi päätäntävaltaa itselleen siirtämällä myös rakentamalla EU:sta tietyn symbolein, tavoin ja mielikuvin suvereenia valtiota muistuttava. On oma valuutta, lippu, rekisterikilpi, passi, kansalaisuus, hymni jne., liikutaan vapaasti kuin yhdessä maassa, toimitaan vapaasti kuin yhdessä maassa yms.

      Suurvaltahanke näkyy myös muilla tavoin. Esim. rajakäsitettä, sekä kansallisvaltiokäsitettä häivytetään jatkuvasti. Nykyäänhän "kansallisvaltio", "kansallismielisyys", "itsenäisyys", "isänmaallisuus" jne jne jne on kirosanoja, haukkumasanoja, häpeästigmoja, laatusanoja taantuneisuudesta, huonoista ihmisistä yms.

      Miltä tuntuu ajatus, että me todellakin olemme matkalla kohti Euroopan Suurvallan provinssin asemaa? Se ei ole valhe, vaan kaikki EU:n tiet vie vääjämättä meitä sinne. Eikä meistä suomalaisista yksikään ole sellaisessa asemassa, että voisi muuttaa suuntaa. Vastoin päin, meillä valtaan pyrkii jatkuvasti sellainen aines, joka pitää huolen, että se on suunta. Kaikki muut tuomitaan ja maalitetaan.

      • Anonyymi

        Typeriä valeita.

        Mitään EU:n suurvaltahanketta ei ole meneillään.

        Koronan jälkeen alkaa toipuminen ja monilla aloilla yhteistoiminnan tarve vain kasvaa.

    • Näillä asioilla mitä mainitsit lainaan:'
      "Suurvaltahanke näkyy myös muilla tavoin. Esim. rajakäsitettä, sekä kansallisvaltiokäsitettä häivytetään jatkuvasti. Nykyäänhän "kansallisvaltio", "kansallismielisyys", "itsenäisyys", "isänmaallisuus" jne jne jne on kirosanoja, haukkumasanoja, häpeästigmoja, laatusanoja taantuneisuudesta, huonoista ihmisistä yms. "

      Näillä asioilla ei ole tavallisen ihmisen kanssa mitään tekemistä ja kukaan
      tavallinen ihminen ei hyödy näistä hevon paskaa ! kristillisyys on arvo mitä
      minä kannatan ja ihmisille tasa-arvo... Ja oikeudenmukaisuus ja
      yhdenmukaisuus, Ne on arvoja mitä arvoja ihmisen pitää kannattaa.

      Euroopan Unioni Liittovaltiona olisi paras mahdollinen ihmisten kannalta.
      Äänestin, juuri liittovaltio ajatuksena euroopan unioniin liittymistä.

      Euroopan unioni on suurvalta joka tapauksessa ja näin sen pitääkin olla.
      Euroopan pitää olla liki omavarainen ja silloin sillä on kyky määrätä oma
      asema maailmanmarkkinoilla. Se oli Euroopan unionin tavoite, kun sitä
      äänestin. Taloudellinen perusta ei voi perustua muulle, kuin omavaraisuudelle.

      Huomautuksena sanon, että suomen omavaraisuusaste on alle 5 % ja
      yhteiskuntarakenne on entisen Neuvostoliiton jälkeinen. No siitä voi miettiä.
      Mitä se niin, kuin tarkoittaa käytänössä ... Mitä ? Että suomen teollisuuden
      vienti on aika yksirakenteinen eli metsäteollisuus. Palvelu matkailu ala on
      aika köyhää. Yhden entisen jättiläisen varassa on koko digitaalinen maailma
      myös.

      Sitten, kun joku Puolue vielä huutaa ja määkii Irti EU:sta, niin se on jotakin,
      niin järjetöntä ja järjenvastaista, että miten sitä voi edes kukaan kannattaa??

      Sitten ei myönnetä tosi asioita ja katsota, että koko maan ihmiset on kohta
      ulosotossa ja ympäri korvia veloissa asunnoista missä voi tapahtua todella
      suuri romahdus ihan vuoden sisällä ja ei ole ensimmäinen kerta.

      Maaseudun talot myydään kymmentuhannen euron molemmin puolin !
      Metsää maata myydään 100 - 200 euroa hehtaari ei missään euroopassa.
      Poliittinen eliitti käy kuvaamassa mustalaisxxx Bulgariassa ja sanoo, että
      ei täällä, niin huonosto mene ja vielä voi syyttää jopa EU:ta !

    • Anonyymi

      Pietarin trolli on taas vauhdissa.

      Keskity isovenäläinen siihen kuinka Putin saadaan Venäjällä uudeksi Staliniksi.

      • Anonyymi

        Ei tuollainen kelpaa edes Pietarin trolliksi.

        Suomen yhteiskuntarakenne ei ole koskaa nollut NL:n kaltainen.

        Esimerkiksi Suomen elintarvikeomavaraisuus on 80 %.

        Teollisuus tuottaa jos jotakin mm. autoja ja risteilyaluksia. Tietenkin puunjalostus on edelleen vahva.

        Asunnot ovat halpoja vain syrjäseuduilla,missä ei ole palveluja.

        EU ei suurvalta eli valtio, vaan itsenäisten jäsenmaiden vapaaehtoinen valtioliitto.

    • "Suomen yhteiskuntarakenne ei ole koskaa nollut NL:n kaltainen.
      Esimerkiksi Suomen elintarvikeomavaraisuus on 80 %."

      Kyllä koko suomen hallitus muutettiin kommunistiseksi hävityn sodan
      jälkeen... Tämä näkyy Hallituksen rakenteeesta. Vielä 1980 luvulla tuleva
      suomen presidentti vaatia suomea liittymään Neuvostoliittoon kunnolla.
      Poliittisen median johtaja tervasi rauhanpatsaan, kun NL hajosi.
      Kyllä kyllä näin kävi.

      Joo Totta suomen omavaraisuus aste on vain noin alle 5 prosentin luokkaa
      ja se keskittyy perunaan ja pettuu ja porkkana viljelyyn, eli elintarvike.

      • Anonyymi

        Nuo valeet voi jättää omaan luokkaansa.
        Taso pysyy vakaana...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nuo valeet voi jättää omaan luokkaansa.
        Taso pysyy vakaana...

        Etkö lue historiaa ollenkaan... Miten siellä sodassa kävi ja kuinka punanen
        suomen hallitus oli sodan jälkeen ja mihin Pressa ja Armeijan sankarit meni ?

    • Anonyymi

      Eroon EU:sta .Uusi kansanäänestys

      kansalaisaloite

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      156
      2748
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2450
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      53
      2364
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      135
      2210
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      63
      1895
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      247
      1730
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1391
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1329
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1215
    10. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      31
      1212
    Aihe