Kuten tiedämme, vihervasemmiston ilmastotavoitteissa vaikuttaa voimakkaasti ideologiset pyrkimykset päästä tavoitteisiin mahdollisimman nopeasti, sekä näyttää hyvältä. Sillä tavoitellaan statusta, josta voidaan ylpeillä, "me teimme sen!". Näin metsästetään kansallista ja kansainvälistä mainetta ja suosiota, jonka halutaan näkyvän myös mm. gallupeissa.
Kun kyseessä on Suomen kokoinen vastuukenttä, jossa elää yli 5 miljoonaa ihmistä, luulisi ensisijaisesti huomion kiinnittyvän siihen, miten hiilivapaaseen energiaan ja tuotantoon siirtyminen tapahtuisi sopeuttavasti, ilman vahinkoja. Toistaiseksi näyttää siltä, että vihervasemmiston ilmastotavoitteista seuraa enemmän haittaa kuin hyötyä. Kun Halla-aho sanoi "tehtaanpiippu Suomessa on ilmastoteko", se haluttiin ymmärtää tahallaan väärin ja tämä viesti on tarttunut vääristyneesti kansaan, kuten oli tarkoituskin. Vihervasemmisto saa näin ansaitsematonta kunniaa esiintyessään "kansan ystävänä" ja samalla pyrkivät populismillaan uskotella kansalle, että Perussuomalaiset ovat ilmastotyötä jarruttava, jopa ilmansaastutusta edistävä, taho. Vaikka näin ei tietenkään täällä todellisuudessa ole.
Voimme siis helposti, ja pettynein mielin, todeta, että vihervasemmiston politiikka ei ole ammattimaista, eikä kansallista etua tavoitteleva, vaan itsensä ja ideologiansa toteuttamista. Hinnalla millä hyvänsä. Tällä tavoin vihervasemmisto raivaa tietään oppositioon, mikä on sille ainoa oikea paikka. Suomi tarvitsee johtoon maalaisjärkeä ja tolkkua. Hallituskokoonpano, jossa em. arvot ovat arvostetussa roolissa, on kultaakin arvokkaampaa. Vihervasemmistolle tämä on syystä tai toisesta jotain sellaista, mitä he eivät tunne, tai kokevat sen haitaksi itselleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000006702823.html
Ilmastoperseilyllä on monia huonoja seurauksia
20
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tavallaan persujen tietämättömyyden ilmastoasiassa ymmärtää, eihän siitä ole opetuksia raamatussa.
Sensijaan se hämmästyttää, ettei Trump osa kurkistaa ikkunasta ulos?
Usassa tänä vuonna jo yli kymmenen jättihurrikaania, jatkuvat metsäpalot kuivuuden takia jne. Tai noh, Trump myös etsii vain raamatusta ohjeita maan johtamiseen....Kyse on nyt siis ilmastopolitiikasta ja sen seurauksista. Vasemmistoradikaalien tunnepurkauksiin tarkoitettu foorumi on tuolla jossain --------------->
OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:
Kyse on nyt siis ilmastopolitiikasta ja sen seurauksista. Vasemmistoradikaalien tunnepurkauksiin tarkoitettu foorumi on tuolla jossain --------------->
Sori, väärä suunta. Tarkoitan tietenkin tuolla jossain
<------------------------------- Anonyymi
OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:
Sori, väärä suunta. Tarkoitan tietenkin tuolla jossain
<------------------------------Avasit näköjään banaaninkin väärästä päästä. Ei yksinkertaisinkaan asia onnistu persulta.
Anonyymi kirjoitti:
Avasit näköjään banaaninkin väärästä päästä. Ei yksinkertaisinkaan asia onnistu persulta.
Banaanissa ei ole "väärää päätä". Näin yksinkertainen asia, mutta silti päätit tehdä siitä herjan. Miten sulla muuten menee? Kaikki ok?
- Anonyymi
Persut tietävät varsin hyvin että tuo liike on ulkomailta masinoitu eikä siitä ole juurikaan mitään hyötyä Suomelle.
- Anonyymi
OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:
Banaanissa ei ole "väärää päätä". Näin yksinkertainen asia, mutta silti päätit tehdä siitä herjan. Miten sulla muuten menee? Kaikki ok?
Persut ainakin ajattelevat väärällä päällä.
- Anonyymi
Ilmastopersuilu on vastustaa kaikkea ilmastonmuutoksen hidastamiseen liittyvää. Vai millä keinoilla ilmastopersuilijat torjuisivat ilmastonmuutoksen? Jos ilmastonmuutosta ei ratkaista, niin kustannukset ja kansanvaellukset ovat vielä suurempia.
- Anonyymi
Ei persut mitään ilmastonmuutoksen hillitsemistä rajoittavia, järkeviä ja oikeudenmukasia toimia vastusta - miksi paska-antipersu valehtelet jatkuvasti
Ei ilmaston muutosta voi torjua, ei viherpiperöt eikä persut. Ilmastonmuutos on pysyvä, on ollut ja tulee olemaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei persut mitään ilmastonmuutoksen hillitsemistä rajoittavia, järkeviä ja oikeudenmukasia toimia vastusta - miksi paska-antipersu valehtelet jatkuvasti
Ei ilmaston muutosta voi torjua, ei viherpiperöt eikä persut. Ilmastonmuutos on pysyvä, on ollut ja tulee olemaan.Kiilusilmäinen vihervasuri ei mieti asioita taloudelliselta kantilta ollenkaan, että esim. riittääkö rahat? Onko resursseja toteuttaa asiat todellisuudessa? Suu vaahdossa vaan jankuttaa samaa propagandaa.
- Anonyymi
> millä keinoilla ilmastopersuilijat torjuisivat ilmastonmuutoksen?
Persut torjuvat kaiken muutoksen kääntämällä kelloa vähintään 40 vuotta ajassa taaksepäin. Silloin palattaisiin tuttuun ja turvalliseen kekkoslovakian aikaan. Eli persusten lapsuuteen....
Silloin kaikki tunnetusti oli paremmin.
Tosin vielä parempi olisi kääntää kelloa IKL:n aikaan. Sieltähän aatemaailmakin on kotoisin. Koti, uskonto, isänmaa. Naiset kuuluvat hellan ja nyrkin väliin. Oma tupa, perunamaa, oma lehma omassa navetassa. Häkäpönttöauto tai hevospeli kulkuvälineenä. Näin persukset torjuvat ilmastonmuutoksen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
> millä keinoilla ilmastopersuilijat torjuisivat ilmastonmuutoksen?
Persut torjuvat kaiken muutoksen kääntämällä kelloa vähintään 40 vuotta ajassa taaksepäin. Silloin palattaisiin tuttuun ja turvalliseen kekkoslovakian aikaan. Eli persusten lapsuuteen....
Silloin kaikki tunnetusti oli paremmin.
Tosin vielä parempi olisi kääntää kelloa IKL:n aikaan. Sieltähän aatemaailmakin on kotoisin. Koti, uskonto, isänmaa. Naiset kuuluvat hellan ja nyrkin väliin. Oma tupa, perunamaa, oma lehma omassa navetassa. Häkäpönttöauto tai hevospeli kulkuvälineenä. Näin persukset torjuvat ilmastonmuutoksen.Lista jatkuu:
- rajat kiinni
- omavaluutta, oravannahat takaisin käyttöön
Persukset luulevat, että tästä onni ja autuus repeäisi. Kun ei olisi maahanmuuttajia kilpailemassa sossun rahoista, kaikilla persuksilla olisi aikaa ja rahaa istua kaljakuppilassa maailmaa parantamassa. - Anonyymi
Ilmaston muutoskysymys ei ratkea suomalaisten toimesta, olivatpa tekomme mitä tahansa.
Apuun tarvitaan vähintään mm. Kiina, Intia, Usa, Venäjä, Brasilia. "Hirttoköyden" asettaminen
ensimmäisenä omaan kaulaan ei ole järkevää.
- Anonyymi
Pitää aina sanoa "kiilusilmäinen". Siitä ne tykkää. hahah
- Anonyymi
Paras ilmastoteko olisi maapallon väkimäärän vähennys. Ei nyt ketään tappamalla, vaan synnytystä rajoittamalla. Vihreät voisivat mennä valistusta jakamaan porukoille ja maihin, joissa synnytetään enemmän, kuin pystytään itse elättämään. Se olisi oikea ilmastoteko ja siitä saatu palkka olisi todella itse ansaittu.
- Anonyymi
Aloitetaan lakkauttamalla katolinen kirkko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitetaan lakkauttamalla katolinen kirkko.
Aloitetaan lopettamalla islamilainen lahko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitetaan lopettamalla islamilainen lahko.
Siinäpä persulla työmaata. Ajattelitko ehdottaa heille, että lopettaisivat uskontonsa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitetaan lopettamalla islamilainen lahko.
Vain persu pystyy tähän:)))))
Puhutaan maapallon ylikansoittumisesta.....
"Suomi tarvitsee johtoon maalaisjärkeä..."
Maalaisjärki on yksinkertaisten ihmisten työkalu.
Kvanttifysiikassa ei pärjää maalaisjärjellä ja jos oikein ajatellaan, ilmeiseen kausaliteettiin perustuva päättely alkaa olemaan passé.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1612810
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262460Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?532364- 1352220
- 631905
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2481734- 311391
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201329Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi311222Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161215