Ilahduttavaa nähdä millaista osaamista siellä toimituksessa on koronakriisin ratkaisemiseksi. Päivän pääkirjoituksessa vähät huomioitiin Suomen erinomaisen onnistumisen koronatilanteessa.
Siellä Lapin Kansan toimituksessa tosissaan uskotaan, että Lappiin tulisi matkailijoita pilvin pimein ja olisi turvallista matkustaa, vaikka a) Euroopassa ja etenkin Ruotissa koronatilanne on 20x huonompi kuin Suomessa b) Euroopassa matkustus- ja liikkumisrajoitteet ovat laittaneet maita käytännössä kiinni
Onneksi nämä samat toimittajat eivät ole hallituksessa päättämässä asioista. Näillä näyttää olevan vastaus valmiina joka asiaan. Miten noin vähillä tiedoilla voi päätyä kirjoittamaan pienen kaupungin lehteen pääkirjoituksia? En ymmärrä.
Lapin Kansan pääkirjoitus
11
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Totta, kyllähän ihan jokaikisen ihmsen pitää käsittää, että ei tänne turisteja enne kuin pandemia saadaan kuriin. Myös toimittajien, kansanedustaie, pikkupoliitikot ja ennen muita matkailuväki.
- Anonyymi
Jopa ulkomailla hehkutetaan Suomen erinomaista onnistumista koronan torjunnassa. Täällä se on kirous kun Lappiin ei tule matkailjoita. Pääkirjoitus osoitti millainen arvomaailma lehdellä on. Lappilaisena olen ylpeä siitä että meidän terveydestä pidetään hyvää huolta. Kiitos kuuluu hallitukselle ja haukutulle Krista Kiurulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jopa ulkomailla hehkutetaan Suomen erinomaista onnistumista koronan torjunnassa. Täällä se on kirous kun Lappiin ei tule matkailjoita. Pääkirjoitus osoitti millainen arvomaailma lehdellä on. Lappilaisena olen ylpeä siitä että meidän terveydestä pidetään hyvää huolta. Kiitos kuuluu hallitukselle ja haukutulle Krista Kiurulle.
Tuohon ei voi esittää eriävää mielipidettä. Ainoastaan keskuskomitean mielipide on sallittu - muut poistetaan moderaattorin toimesta!
Ei Lapin Kansa ymmärrä. Siellä on täysi usko päällä, että suuret massat pystyisivät ohittamaan kansalliset koronasulut vain sen vuoksi että tulisivat Lappiin.
Tilastoja voi katsella kansainvälisten matkailuvirtojen kehityksestä. Vaikka voisi jonnekin matkustaa, silti ei mennä. Miksi siis menisivät Lappiin?
Lapin Kansan vastausta odotellessa.- Anonyymi
landlord kirjoitti:
Ei Lapin Kansa ymmärrä. Siellä on täysi usko päällä, että suuret massat pystyisivät ohittamaan kansalliset koronasulut vain sen vuoksi että tulisivat Lappiin.
Tilastoja voi katsella kansainvälisten matkailuvirtojen kehityksestä. Vaikka voisi jonnekin matkustaa, silti ei mennä. Miksi siis menisivät Lappiin?
Lapin Kansan vastausta odotellessa.Onneksi sinä ymmärrät😉 Miksi Lapin Kansa vastaisi ja koska ketjussa ei sallita eriäviä mielipiteitä niin se vastaus näkyisi vaan lukemana "Ketjusta on poistettu x sääntöjenvastaista viestiä."
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi sinä ymmärrät😉 Miksi Lapin Kansa vastaisi ja koska ketjussa ei sallita eriäviä mielipiteitä niin se vastaus näkyisi vaan lukemana "Ketjusta on poistettu x sääntöjenvastaista viestiä."
Lapin kansa öyhöyttää, rakkikoira.
- Anonyymi
landlord kirjoitti:
Lapin kansa öyhöyttää, rakkikoira.
@Lantaloorti. Tyydyn vaan toteamaan että asioilla on monta puolta, mutta ei siitä sen enempää. Ei mene muuten moderoinnista läpi.
Vielä siitä, että minulla on teoria siitä miksi Lapin Kansa nuoleskelee perusteetta matkailualan yrityksiä: hehän rahoittavat pääomistajaa.
Tänääkin oli saman konsernin iltapäivälehdessä vastaava mielipide. Media on näköjään agitoitu toimimaan Suomen hyvää koronalinjaa vastaan.- Anonyymi
Lapin Kansan päätoimittaja pahoittaa mielensä ainoastaan siitä kun kohtaalaillisen aidan Ounaskosken uimarannalla.
- Anonyymi
Ketjusta on poistettu kaksi sääntöjenvastaista viestiä. Säännöt ovat luettavissa ja selkeät. Katsooko ylläpitäjä " tietylle joukolle" epämukavat kannanotot sääntöjenvastaisiksi vaikka ne olisivat muuten asialliset? Ylläpitäjä on ehkä ahdasmielinen eikä suvaitse poikkeavia mielipiteitä. Se on lainvastaista 😠
- Anonyymi
Lapin kansa on samassa riistoporvareiden ketjussa hämmentämässä hyvää hallitusta. Tämä lehti on täysin rahavallan ohjattavissa ja näivertää ja kaivaa maata laillisen hallituksen jalkojen alta jatkuvalla moittimisella. Hah riippumaton lehdistö. Lapin kansa on on kuin uskollinen rakki joka ruikkii sinne minne isäntä käskee.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1723280
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262580Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542446- 1462321
- 671976
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2821842- 311411
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201339Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi361299Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161235