Uskotteko kaksoisliekkiin?

Anonyymi

1. Sinua ravistelee jatkuvasti tunne, että näin on tarkoitettu olevan.
Kun tapaat kaksoisliekkisi, tunnet yhteytenne saman tien kuin itsestään. Ja mikä parasta, tämä tunne ei koskaan katoa. Huolimatta ihmisistä tai kilometreistä välillänne, tunnet silti, että te olette yksi sielu kahdessa ruumiissa.

2. Sinulle aukeaa uusi tapa ajatella.
Tätä uutta ajattelutapaa kutsutaan usein ’herätykseksi’. Alat havaita maailmankaikkeutta täysin uudesta näkökulmasta ja liekkiparisi auttaa sinua siinä. Yhdessä puhutte ja tutkitte kaikki elämänne merkitykset, onnellisuudesta suruun ja kaikkeen, mitä niihin liittyy.

3. Välillänne on magneetti, joka vetää teitä yhteen.
Vaikka olisitte olleet erossa kuukausia tai jopa vuosia, on olemassa tämä tunne, että jokin puuttuu elämästänne. Toinen puoli liekkiparista voi kokea eloisia unia toisesta puolesta tai jopa tuntea toisen puolikkaan läsnäolon, vaikkette olisi koskaan edes tavanneet.

4. Olette elävä esimerkki Yingista ja Yangista.
Täydennätte toisianne hyvässä ja pahassa. Toisen pimeää puolta tasapainottaa toisen valoisa puoli ja päinvastoin.

5. Tunteesi ylittää arviointikykysi.
Liekkiparisi kohtaamisesta syntyvien kokemiesi tunteiden intensiivisyydestä johtuen kytket aivosi pois käytöstä tai hiljennät järjen äänen. Asian ydin on siinä, että ’kuudes aistisi’ aktivoituu ja sinä vain ’tunnet’, mitä pitää tehdä. Useimmissa tapauksissa ’kuudennen aistin’ kuunteleminen on parasta, mitä voit tässä kohtaa tehdä.

6. Kamppailet jatkuvasti intohimon ja huolen välillä
Kuten aiemmin mainittu, se mitä tunnet, on hyvin intensiivistä ja huolestut ja kyseenalaistat kaiken, mitä välillänne on tapahtumassa. Tämä tapahtuu useimmiten sen vuoksi, että tajuntasi on enemmän hereillä, etkä mahda itsellesi mitään. Huomaat analysoivasi jokaista tilannetta, johon ajaudut ja mietit, miksi olet siinä, missä juuri nyt olet.

7. Kun kerran tapaatte, polkunne risteävät jatkossakin.

8. Teillä on kyky lukea toisianne.
Kun on kyse liekkiparistasi, yksi merkki yhteydestänne on se fakta, että pystytte ennakoimaan toisenne seuraavat liikkeet. Pystyt lukemaan, mitä toinen haluaa ilman, että sitä tarvitsee sanoa ääneen ja pystyt arvaamaan toisen reaktion ennen kuin on edes tarve reagoida.

9. Sinä et muutu, sinä kehityt.

Liekkisuhde-puolisot eivät painosta toisiaan muuttumaan tai muuttamaan itseään joksikin, joita he eivät ole. Tämä on enemminkin merkki myrkyllisestä puolisosta. Kun on kyse liekkipuoliskoista, he kehittyvät yhdessä.

He auttavat toisiaan edistymään elämässään, ajattelemaan laatikon ulkopuolelta ja lopulta olemaan parempi versio itsestään joka päivä.

10. Opit tuntemaan itsesi.
Kun näet toisen puolen itsestäsi, kun olet kokonainen, sallit itsesi olla rehellinen ja tunnustaa itsessäsi asioita, jotka tekevät sinut onnellisimmaksi ja mitä asioita sinä haluat eniten elämässäsi.

Kun kerran kohtaat liekkiparisi, se on yhteys, jota ei voi rikkoa. Sinä et pysty rikkomaan sitä, et pysty hautaamaan sitä etkä etenkään pysty sivuuttamaan sitä.

Ainoa asia, jonka pystyt tehdä, on luottaa ja kiittää maailmankaikkeutta siitä, että sinä olet yksi noista onnekkaista, joiden ei tarvitse harhailla ympäriinsä koko elämäänsä ilman toista puolikastaan.

12

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En usko. Niitä oikeita on maailmassa useampi kappale. Harva liitto kestää läpi elämän.

    • Anonyymi

      Voiko tuo olla totta?!
      Hämmentää lukea tuota jos se mies kokisi myös kuin minä lukemani jälkeen.....🥰

      • Anonyymi

        Samaa mietin!

        Joka kohta stemmaa!


    • Anonyymi

      Uskon, että voi päästä lähelle, mutta ihan käytännön tasolla.

      Joku äärimmäinen suoruus ja ymmärrys. Ei se ole mitään taivaasta tippuvaa sielujen yhteyttä. Siihen en usko.

    • Anonyymi

      Rehellisesti?

      Uskon. Uskon, että minä voin olla se ns. kaksoisliekki jo(i)llekin, mutten usko siihen, että kukaan voi olla sitä minulle. Ja ennen kun joku alkaa länkyttämään jotain, sanon vaan että tähän asti eletty elämäni ei ole vielä näyttänyt mitään muutakaan... :)

    • Hömppää.

    • Anonyymi

      Paskaa.

    • Anonyymi

      Ootte jauhannu kaksoisliekistä jo vuoskaudet, mut kukaan ei ole yhdistynyt?

    • Anonyymi

      Nykyään ei löydä edes perusjärkevää naista, kaksoisliekeistä nyt puhumattakaan.

    • Anonyymi

      Olisipa yksi mies, mutta varmaan kuvittelen.

    • Anonyymi

      Kaksoisliekki kuulostaa joltain newage- hömpältä.

      Mutta uskon jälleensyntymiseen ja tiettyihin antiikkisiin juttuihin, mitkä voivat ilmentyä meidänkin ajassa. Niihin ei ole mikään pakko sotkea jotain kaksoisliekkiä tai romantisoida kuvioita. Itseäni ainakin ahdistaa ajatus ikisidoksesta johonkin tiettyyn tyyppiin. Jos homma ei toimikaan niin siinä on hlvtti valmiina, vaikkei tekisi mitään.

    • Anonyymi

      Hmm, nojaa. Jonkunlaiseen sukulaissieluun tavallaan uskon, että on olemassa yhteys jollaista ei kaikkien kanssa ole. Joku ikään kuin olisi aina tunnettu juttu.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      173
      3425
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2610
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      54
      2476
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2331
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      1996
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      295
      1882
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1411
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1359
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      38
      1327
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1245
    Aihe