Suurin osa vähäjärkisistä kannattaa persuja

Anonyymi

Tämä selittääkin miksi persuilla on niin paljon kannatusta, vaikka he sumuttavat äänestäjiä kuten Trump.

101

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Parempi olla vähäjärkinen persujen kannattaja kuin kana-aivoinen vihervassareiden kannattaja.

      • Anonyymi

        Ei vähäjärkisellä ja kana-aivoisella ole mitään eroa.


      • Anonyymi

        Ainoa järkipuolue on persut. Punavihreät kahjoja, jahkailevat ja miettivät mitä perustuslaki sanoo niin kauan, että vahinko ehtii tapahtua moneen kertaan ennenkuin toimivat.

        Yhtä kahjoa jahkailua ja miettimistä kaikki heidän tekemisensä, muut esimerkiksi pohjoismaat toimivat nopeasti, jotta saavat asiat kuntoon. Suomen punavihreät miettivät vielä miettimisensä jälkeenkin eivätkä osaa toimia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa järkipuolue on persut. Punavihreät kahjoja, jahkailevat ja miettivät mitä perustuslaki sanoo niin kauan, että vahinko ehtii tapahtua moneen kertaan ennenkuin toimivat.

        Yhtä kahjoa jahkailua ja miettimistä kaikki heidän tekemisensä, muut esimerkiksi pohjoismaat toimivat nopeasti, jotta saavat asiat kuntoon. Suomen punavihreät miettivät vielä miettimisensä jälkeenkin eivätkä osaa toimia.

        Perustuslaki on tehty suojelemaan teitä persuja itseltänne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perustuslaki on tehty suojelemaan teitä persuja itseltänne.

        Sitäkin voidaan käyttää väärin niinkuin mitä tahansa. Eikä hölmö varsinkaan osaa käyttää ja tulkita sitä oikein, vaan vatkaa ja huopaa..

        Suomen perustuslakia sovelletaan lähinnä ulkomaalaisten suojelemiseksi, sitä käytetään oikeuksien opaskirjana siihen, oman kansan terveys ja turvallisuus jää sivuasiaksi.

        Kahjot punavihreät ovat kahjoja joka asiassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa järkipuolue on persut. Punavihreät kahjoja, jahkailevat ja miettivät mitä perustuslaki sanoo niin kauan, että vahinko ehtii tapahtua moneen kertaan ennenkuin toimivat.

        Yhtä kahjoa jahkailua ja miettimistä kaikki heidän tekemisensä, muut esimerkiksi pohjoismaat toimivat nopeasti, jotta saavat asiat kuntoon. Suomen punavihreät miettivät vielä miettimisensä jälkeenkin eivätkä osaa toimia.

        Se mitään jahkailua ole vaan täysin tahallista ja harkittua toimintaa tällä hallituksella on verta käsissään?☹️🤨🤨


      • Anonyymi

        Persut kulkee heikoilla jäillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vähäjärkisellä ja kana-aivoisella ole mitään eroa.

        Näinpä. Ääliöitä kummatkin!


    • Anonyymi

      Vähäjärkisyyden määrä lisääntyy sitä mukaa, kun kakarat perivät vanhempansa ja saavat vaurauden tekemättä sen eteen mitään.

      Ainoa tapa saada kansaa järkevämäksi on asettaa perintövero 100 prosenttiin.

      • Anonyymi

        Onko tuo persujen puolueohjelmassa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tuo persujen puolueohjelmassa?

        Ei, mutta moni vasemmistolainen on kyllä täsmälleen tuon ajatuksen esittänyt ihan pokkana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei, mutta moni vasemmistolainen on kyllä täsmälleen tuon ajatuksen esittänyt ihan pokkana.

        Vasemmistoelätit ovat tottuneet elämään muiden rahoilla. Jostainhan se raha on repäistävä, kun itse eivät osaa tai viitsi työtä tehdä edes omiksi tarpeikseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmistoelätit ovat tottuneet elämään muiden rahoilla. Jostainhan se raha on repäistävä, kun itse eivät osaa tai viitsi työtä tehdä edes omiksi tarpeikseen.

        Niin kuin myös kapitalistielätit riistävät muiden työnhedelmät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmistoelätit ovat tottuneet elämään muiden rahoilla. Jostainhan se raha on repäistävä, kun itse eivät osaa tai viitsi työtä tehdä edes omiksi tarpeikseen.

        Perinnöillä elävät elävät tosiaan muiden rahoilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kuin myös kapitalistielätit riistävät muiden työnhedelmät.

        Oletko siis orja, vaikka orjuus on lailla kiellettyä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perinnöillä elävät elävät tosiaan muiden rahoilla.

        Heitä on harvassa. Useimmat tekevät itse omat rahansa ryyppäämättä rahojaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmistoelätit ovat tottuneet elämään muiden rahoilla. Jostainhan se raha on repäistävä, kun itse eivät osaa tai viitsi työtä tehdä edes omiksi tarpeikseen.

        Veisivät mielellään leivän lasten suusta, tässä tapauksessa perinnön.


    • Anonyymi

      Ei teitä vähäjärkisiä persuissa paljoa ole, mutta hienoa kun äänestät ainoaa oikeaa puoluetta!!

    • Anonyymi

      Avaajalle! Tervetuloa joukkoon Kommenttisi perusteella et erotu joukosta !

      • Anonyymi

        Tiedoksi. Jouko kirjoitetaan suuraakkosella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedoksi. Jouko kirjoitetaan suuraakkosella.

        Sinä olet aika jouko, mutta et taida olla Jouko, vaan joku muu, joukossa voit olla, mutta tuskin olet kuitenkaan jouko, Joukosta voit tykätä, mutta et ilmeisesti viihdy joukoissa et edes joukon jatkona, joukossa tyhmyys kuten Punavihreissä tiivistyy, mutta tyhmyys voi tulla esiin myös Joukossa, joka ei ole varmasti Persu vaan vasemmistovihreä todennäköisesti.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Persut ansaitsevat yli 6000 euroa kuukaudessa, tuskinpa ovat kovin vähäjärkisiä.
      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b5060d6b-e7ec-4198-9b66-24822fa539a4

      • Anonyymi

        Onko Niko Ranta-Ahokin persu ?


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      no, näitä audianerSSonin alotuksia

    • Anonyymi

      Ei kai kukaan järkevä voi kannattaa että tänne otettas tuhansia kymmeniätuhansia työhaluttomia ruotsalais taikka saksalaisnuorta täysihoitoon.
      Nyt vaan täysihoitoon otetuilla tumma iho ja niiden toivottaminen helvettiin suomesta on "rasismia".
      Suomessa ei töitä löytyis tuhansille kymmenille tuhansille nuorukaisille vaikka niiden naaman väri olis valkoinen ja koulutustaso korkea on tosi Asia.

    • Anonyymi

      Totta. Jopa vähäjärkisistä suurin osa kannattaa persuja, täysjärkisistä kannattaa kaikki.

      • Anonyymi

        Juuri näin.


    • Anonyymi

      Ymmärrän että harmittaa persujen kulkeminen voitosta voittoon eikä kukaan äänestä kääpiöpuolue vihervassaria.

      • Anonyymi

        Paitsi ehkä se vähäjärkisten vähemmistö johon aloittaja mitä ilmeisimmin kuuluu.


    • Anonyymi

      Persuille tiedoksi: vähäjärkisyys on tyhmää!

      • Anonyymi

        Ei se ole tyhmää, et vain voi mitään siile että olet tyhmä.


      • Anonyymi

        Järjen tilalla on punavihreillä kahjous ja se näkyy kaikissa toimissa. Tekevät asioita eivätkä mietin niiden huonoja seurauksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järjen tilalla on punavihreillä kahjous ja se näkyy kaikissa toimissa. Tekevät asioita eivätkä mietin niiden huonoja seurauksia.

        Oikein. Vihreäsuoniset kommarit ovat maailmanlopun airueita. Eivät ymmärrä mitään talouden ja diiisssseliautojen ja mersujken päälle. Aika hirveitä ihmisiä.


    • Anonyymi

      Ei persuksi pääse, ellei ole vähäjärkinen. Vähäjärkisyys on persuuden ehto, katsokaa Anoa ja muita persuja!

      • Anonyymi

        Ano oli liian viisas persuksi ja siksi hänet eroitettiin eduskuntaryhmästä.


    • Anonyymi

      Ei teitä montaa persuissa ole, mutta hienoa että äänestät ainoaa järkipuoluetta!

    • Anonyymi

      Vähäjärkiset ovat populisteille oikeita kultakimpaleita.

    • Anonyymi

      Tutkimuksen mukaan olet väärässä. Älykkyys ei vaikuta persujen äänestykseen, vaan se kuinka kalkkeutunut olet.

      Tutkijat ovat huomanneet, että kalkkikset tuntevat henkistä kipua maailman muuttuessa ja uuden oppiminen tekee kipeää. Se kipu saa vanhukset muutosvastarintaisiksi.

      Jotkut aspergerit ovat älykkäitä, vaikka tuntevat kipua uuden oppimisesta.

    • Anonyymi

      Perussuomalaisten edustusto ei "sumuta" ketään. Toimivat Halla-Ahon johdolla hyvin johdonmukaisesti, jalat maassa, ja oman kansan etuja huomioiden.

      "Sumuttaminen", mikäli tällaisella tarkoitetaan nuorison huonoa käytöstä ampuma kesäleireillä ym, se toiminta sai Halla-Ahon moitteet, eikä sitäpaitsi jokainen ampumaleiri edes ole Perussuomalaisten listoilla ja hyväksytty puolueen osastoiksi.

      Nuoriso voi vitsillään kehuskella olevansa "Persuja" vaikka eivät virallisesti Perussuomalaisiin edes kuulu.

      Näistä irrallisista ryhmistä sitten voi joku vetää vääriä johtopäätöksiä Perussuomalaisten liitoksista "Natseihin" ym.

      Perussuomalaiset eivät siis toimi siten, kuten aloitus on virheellisesti asiat ymmärtänyt.

    • Anonyymi

      Perussuomalaisten keskiansio on 6000 euroa/kk. Ei näille ansioille vähä-älyisyydellä pääse.

      • Anonyymi

        Aspergerilla pääsee


    • Anonyymi

      Tämä on tosiaankin tieteellisesti tutkittua tietoa.
      Esim. SDP: n päättäjissä on ainakin yhtä paljon ylioppilaita kuin Persujen päättäjissä tohtoreita, kuten Heinäluoma, Mäkynen, Marin oli 10 vuotta jne.
      Teinejä edustaa abiturientti Gutzenina.

      • Anonyymi

        Kieltämättä persut ovat eliittipuolue.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kieltämättä persut ovat eliittipuolue.

        Persut ajaa Mersulla.


      • Anonyymi

        Maria Gutzenina on 52-vuotias ja edustaa siis 13-19-vuotiaita.


    • Ilman mitään tilastoja on vaikea sanoa, mutta voitko seuraavaksi kertoa että mitä puoluetta suurin osa älykkäimmistä kannattaa? Naurua pidätellen odottelen =)

      • Anonyymi

        Naurua pidätellen odottelen.
        Pidättele vaan PelleSinäOlet.


    • Anonyymi

      Persut ovat koulupudokkaiden puolue. He luovivat elämässä taidon sijaan tuurilla.

      • Anonyymi

        Miksi koulupudokkaat eivät äänestä Vasemmistoa, tuota puoluetta, joka kutsuu koko Maailman , etenkin sen köyhimmän osan, kylään tänne Suomeen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi koulupudokkaat eivät äänestä Vasemmistoa, tuota puoluetta, joka kutsuu koko Maailman , etenkin sen köyhimmän osan, kylään tänne Suomeen?

        Millä tavalla ovat kutsuneet? En ole missään nähnyt kutsuja. Sen sijaan persuhallitus kutsui vuonna 2015 koko maailmaa Suomeen jopa arabialaisessa lehtijutussa.


      • Anonyymi

        Punavihreät luottavat kahjouden voimaan, koska eivät käytä koskaan tekemisessään järkeä.


    • Anonyymi

      Varmaan kitkerä päivä punikille ja vielä sattui ystävän päiväksi?

    • Anonyymi

      Afriikasta tulleet on vähemmän älykkäitä keskimäärin ja tutkitun tiedon mukaan Sen takiako persut siis päästi sen lauman 5 vuotta sitten suomeen.
      Ymmärtääköhän nuo vähäjärkiset että niillä on lähtö edessä kun persuja äänestävät.
      aloituksessa voi olla perää...

    • Anonyymi

      Muinoin vasemmistolaiset vaparit tutkivat itseään ja totesivat olevansa muita viisaampia. Niinpä heidän puheenjohtajansa asettuikin edellisissä kuntavaaleissa SDP:n ehdokkaaksi.

    • Anonyymi

      Itselleni tulee persuista mieleen lähinnä möIyapinat. Meteliä on kauheasti, mutta ei mitään asiaa. Häiriköiksikin heitä voisi kutsua.

      • Anonyymi

        Tässä näkee hyvin KAIKILLA puolueilla on prikulleen samat vaali ja puolue tavoitteet.
        Persut puhuu persujen kielellä vihervassarit omalla kielellään ja kokoomus omalla kielellään aivan samoista aiheista mutta näin äänestäjät sen kokee?
        Olisit kertonut mitä muista puolueista tulee mieleen...
        vai onko suomessa 2? persut ja muut?


      • Anonyymi

        Oikein olet tulkinnut.


      • Anonyymi

        Älä sinä PunaVihreä pilkkaa mölyapinoita. Mölyapinat ovat suloisia siihen nähden, mitä Vihreä ja vassari on.
        En koskaan ole mölyapinoita nähnyt helsingin katuja tukkimassa, mölyämässä eduskuntatalon rappusilla ja pylväissä kiipeillen.

        Vihreitä olen sen sijaan nähnyt kaikissa noissa ja paljon muissakin paikoissa.

        Tämä palstan aloituskin on ViherPunikin, mölyapinan tekemä. Menisin häkkiin ja vetäisin luukun kiinni perässäsi.....jos osaat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä sinä PunaVihreä pilkkaa mölyapinoita. Mölyapinat ovat suloisia siihen nähden, mitä Vihreä ja vassari on.
        En koskaan ole mölyapinoita nähnyt helsingin katuja tukkimassa, mölyämässä eduskuntatalon rappusilla ja pylväissä kiipeillen.

        Vihreitä olen sen sijaan nähnyt kaikissa noissa ja paljon muissakin paikoissa.

        Tämä palstan aloituskin on ViherPunikin, mölyapinan tekemä. Menisin häkkiin ja vetäisin luukun kiinni perässäsi.....jos osaat.

        Lentokoneessakin seisoa tököttää vihreiden mölyapinoita. Oikein pitää poliisit kutsua repimään ne pois sieltä olemasta käytävän tukkeena.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lentokoneessakin seisoa tököttää vihreiden mölyapinoita. Oikein pitää poliisit kutsua repimään ne pois sieltä olemasta käytävän tukkeena.

        vihervassarit puhuu tyyliin "maahanmuuttajien työllistymisen esteisiin pitää panosta plaa plaa plaa" ei mitään inffoa

        persut sanoo nyt vedetään matuja turpaan sisältää kaiken inffon puututaan matujen työllistymisen ongelmiin ja maksajina MATUT ollaan valmiita käyttämään koviakin keinoja tilanteen parantamiseksi maksajina MATUT jos epäonnistutaan tavotteissa maksajina MATUT jne


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vihervassarit puhuu tyyliin "maahanmuuttajien työllistymisen esteisiin pitää panosta plaa plaa plaa" ei mitään inffoa

        persut sanoo nyt vedetään matuja turpaan sisältää kaiken inffon puututaan matujen työllistymisen ongelmiin ja maksajina MATUT ollaan valmiita käyttämään koviakin keinoja tilanteen parantamiseksi maksajina MATUT jos epäonnistutaan tavotteissa maksajina MATUT jne

        Mutta vihreiden 1800-luvun pelloilla tarvitaan paljon kuokkien heiluttajia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä näkee hyvin KAIKILLA puolueilla on prikulleen samat vaali ja puolue tavoitteet.
        Persut puhuu persujen kielellä vihervassarit omalla kielellään ja kokoomus omalla kielellään aivan samoista aiheista mutta näin äänestäjät sen kokee?
        Olisit kertonut mitä muista puolueista tulee mieleen...
        vai onko suomessa 2? persut ja muut?

        Kyllä on tullut erittäin selväksi viime vuosien aikana, kuka on Suomen ja suomalaisten puolella, ne on Persut.

        Hallituspuolueet ja kokoomuskin suurelta osin ovat ulkomaalaisten, vähemmistöjen ja rikollisten ja omien etujen asoiden ajajia, tolkun suomalaisten ja Suomen hyvä ei heitä kiinnosta pätkääkään.

        Ilmastonsuojelusta he puhuvat isoon ääneen, mutta turmelevat luontoa pilaamalla vesistöjä tekosaarilla, lisäämällä ääni- ja muuta saastetta, suojelevat kaikin tavoin vieraslajeja, jotka vievät muilta eläimiltä elinmahdollisuuden ja ovat niin vähentämässä lajien monimuotoisuutta.jne.. Lista on pitkä, millä tavoin järjettömyydellä punavihreät pilaavat luontoa. Ihminen on osa luontoa ja tervettä luomua pitää suojella, se ei kiinnosta punavihreitä. . Aatehömppää on heidän ilmaston- ja luonnonsuojelu, paljon puhetta, mutta vähän oikeita tekoja!

        Se on valitettavaa, mutta totta!


    • Anonyymi

      Ei se niinsanottu äly näy vihervassujen politiikassa mitenkään.

      • Anonyymi

        Niin, ei ole mitään järkeä taannuttaa Suomi takaisin hevoskulkuneuvojen maaksi.


      • Anonyymi

        Tätä vihervassari kannattavat, tässä on hyvä selvitys kulttuurimarxismista. Filmi on vajaa 13 minuuttia pitkä. Loppupuolella käsitellään perinteistä marxismia. Suomalainen tekstitys.

        https://youtu.be/cC3bH0TZ0r8

        Filmiä on hyvä pysäyttää sopivissa kohtaa, ja miettiä mitä filmissä todella sanotaan.


    • Anonyymi

      Aloituksen perusteella viherpunikeilla, kepulaisilla ym. suvakeilla on vaalipaniikki niin suurella, että järki on lähtenyt jo päästä.

      • Anonyymi

        Vihreät ja keskusta ajavat yhteistä ohjelmaa, jonka perimmäinen tarkoitus on muutattaa koko suomen kanssa takas metsiin.


    • Anonyymi

      Vihreiden tavoitteena on palauttaa suomi 1800-luvun maatalousyhteiskunnaksi.

      • Anonyymi

        Linkki?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Linkki?

        Mitä linkkiä tuohon tarvitaan. Jos dieselkoneet kielletään, niin siten maataloudessa käytetään hevosia tai härkiä vetojuhtana. Hevoset vetävät vain aika pieniä äkeitä ja auroja, joiden leveys on olematon. Pitää olla aika joukko hevosia, että pystytyy kyntämään edes 2-siipisellä kyntöauralla.


    • Anonyymi

      Suurin osa järjettömistä kannattaa vihreitä

      • Anonyymi

        ... Mutta kaikki ärjettömät äänestävätkin persuja eli kumpi se sitten on=P?!#"W


    • Anonyymi

      Eipä tule perusteluita, haukkumista vaan. Tämä on vihervassujen käytäntö.

      • Anonyymi

        Vihervassujen kirjoituksissa on hyvin harvoin asiallista asiaa, pelkkää mollausta ja asiatonta haukkumista vain!

        Tuo todistaa sen, kuinka vailla älyä vihervassarit ovat.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      "Suurin osa vähäjärkisistä kannattaa persuja"

      Vähäjärkisten vanhempien vesa taas asialla.

    • Anonyymi

      Hallitus on vastuussa korona kuolemista Suomessa persuja on turha yrittää syyttää mistään?

    • Anonyymi

      Olet nettikiusaaja. Onko syynä että sua kiusattiin koulussa, ja uskallat kiusata täällä nimettömänä?

      Vai, pelkäätkö puolueesi puolesta, se ehkä ei auta mitään.

      Toivottavasti pääset eroon negatiivisistä tunteistasi ja vihastasi. Eivät ole hyväksi ihmiselle.

    • Anonyymi

      Kumpaan osaan itse kuulut?

    • Anonyymi

      Onhan se todella hyvä että jopa vähäjärkiset ymmärtävät mikä puolue on suomelle hyväksi!

      Kysymys kuuluukin kuinka tyhmä pitää sitten olla äänestääkseen punavihreitä?

      Aivokuollut?

      • Anonyymi

        Aloittaja voi olla oikeassa eli Suomen kolmesta vähärkisestä valtaosa eli kaksi kannattaa persuja.
        Persujen muut sadattuhannet kannattajat ovat Suomen täysjärkisimpiä.

        "Vähäjärkinen" ei siten ole oikea nimitys sadoille tuhansille älyvajeisille vihervassujen äänestäjille. Heille pitää keksiä vielä halveksivampi attribuutti.


    • Anonyymi

      Olis mielenkiintoista tietää että miksi täällä jauhetaan sellaista skeidaa että Persujen kannattajat ovat vähäjärkisiä työttömiä ja yhteiskunnan tuilla eläviä KUN kaikki jotka asioita seuraavat voivat havaita että Persujen politiikka ei todellakaan ole tämän "aineksen" puolella ensisijaisesti!

      Ettei vaan nyt olis niin että pääasiassa yhteiskunnan "kerma" taitaakin olla persujen innokkaimpia tukijoita!

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b5060d6b-e7ec-4198-9b66-24822fa539a4

      Kokkareetkin jäävät jo paitsioon - Monessakin mielessä!

      • Anonyymi

        Pilaantunut kerma on pahaa.


    • Anonyymi

      Naisilla tosiaan 5% pienempi äo ja hekin jo ymmärtävät äänestää persuja. En heitä vähäjärkisiksi sanoisi, sen sijaan suvakeista niin voi hyvällä syyllä sanoa.

    • Anonyymi

      Viime vaaleissakin oli niitä vähäjärkisiä 550 000, että paljon on.

    • Anonyymi

      Jos satutte lukemaan Uutta Suomea niin voitte havaita kuinka älymystö ja korkeasti koulutetut on juuri persu politiikan kannalla. Menkää sinne väittelemään. Pistää teille jauhot suuhun alle aikayksikön.

    • Anonyymi

      Ja loput 80 prosenttia vähäjärkistä muita puolueita.

      • Anonyymi

        Persut on todella surkeaa valittajaporukkaa. Kitisevät ja uhriutuvat mestarinsa esikuvan mukaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut on todella surkeaa valittajaporukkaa. Kitisevät ja uhriutuvat mestarinsa esikuvan mukaan.

        Olet oikeassa, yhtään oikeaa kunnollitsa vanhanajan rehellistä miestä tai naista en ole persuissa tavannut.


    • Anonyymi

      Taas on massiivinen Persujen maalittaminen käynnissä mutta sehän onkin suvakkien mielestä sitä parempaa maalittamista, joten so what. Miten muuten aloittaja on tutkinut Persujen älykkyyttä noin yleisesti???

      • Anonyymi

        Siihen ei tarvita mitään tutkimusta. Riittää kun seuraa persujen mölinää.


    • Anonyymi

      Kyseessä taitaa olla suurin perssuja yhdistävä tekijä.

    • Anonyymi

      Lisäksi KAIKKI täysijärkiset kannattavat perussuomalaisia.

      • Anonyymi

        Älä kuule yritä puijata!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä kuule yritä puijata!

        En puijaa, kyllä tässä maassa on täysjärkisiäkin.


    • Anonyymi

      Sun päässä soi vain persu persu persu persu persu

      • Anonyymi

        perskännipersulaulu soi gramofonissa ja viina maistuu.


    • Anonyymi

      Trumppi tippui jo pelistä, mitäs nyt? Pitäisikö persujen muuttaa Ameriikkaan ja ryhtyä loppaamaan rumpille uutta puoluetta?

    • Anonyymi

      Todella vähäjärkinen työläinen äänestää Kokoomusta tai Vihreitä.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      156
      2748
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2450
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      53
      2364
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      135
      2210
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      63
      1895
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      247
      1730
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1391
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1329
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1215
    10. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      31
      1212
    Aihe