Tämä selittääkin miksi persuilla on niin paljon kannatusta, vaikka he sumuttavat äänestäjiä kuten Trump.
Suurin osa vähäjärkisistä kannattaa persuja
101
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Parempi olla vähäjärkinen persujen kannattaja kuin kana-aivoinen vihervassareiden kannattaja.
- Anonyymi
Ei vähäjärkisellä ja kana-aivoisella ole mitään eroa.
- Anonyymi
Ainoa järkipuolue on persut. Punavihreät kahjoja, jahkailevat ja miettivät mitä perustuslaki sanoo niin kauan, että vahinko ehtii tapahtua moneen kertaan ennenkuin toimivat.
Yhtä kahjoa jahkailua ja miettimistä kaikki heidän tekemisensä, muut esimerkiksi pohjoismaat toimivat nopeasti, jotta saavat asiat kuntoon. Suomen punavihreät miettivät vielä miettimisensä jälkeenkin eivätkä osaa toimia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoa järkipuolue on persut. Punavihreät kahjoja, jahkailevat ja miettivät mitä perustuslaki sanoo niin kauan, että vahinko ehtii tapahtua moneen kertaan ennenkuin toimivat.
Yhtä kahjoa jahkailua ja miettimistä kaikki heidän tekemisensä, muut esimerkiksi pohjoismaat toimivat nopeasti, jotta saavat asiat kuntoon. Suomen punavihreät miettivät vielä miettimisensä jälkeenkin eivätkä osaa toimia.Perustuslaki on tehty suojelemaan teitä persuja itseltänne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perustuslaki on tehty suojelemaan teitä persuja itseltänne.
Sitäkin voidaan käyttää väärin niinkuin mitä tahansa. Eikä hölmö varsinkaan osaa käyttää ja tulkita sitä oikein, vaan vatkaa ja huopaa..
Suomen perustuslakia sovelletaan lähinnä ulkomaalaisten suojelemiseksi, sitä käytetään oikeuksien opaskirjana siihen, oman kansan terveys ja turvallisuus jää sivuasiaksi.
Kahjot punavihreät ovat kahjoja joka asiassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoa järkipuolue on persut. Punavihreät kahjoja, jahkailevat ja miettivät mitä perustuslaki sanoo niin kauan, että vahinko ehtii tapahtua moneen kertaan ennenkuin toimivat.
Yhtä kahjoa jahkailua ja miettimistä kaikki heidän tekemisensä, muut esimerkiksi pohjoismaat toimivat nopeasti, jotta saavat asiat kuntoon. Suomen punavihreät miettivät vielä miettimisensä jälkeenkin eivätkä osaa toimia.Se mitään jahkailua ole vaan täysin tahallista ja harkittua toimintaa tällä hallituksella on verta käsissään?☹️🤨🤨
- Anonyymi
Persut kulkee heikoilla jäillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vähäjärkisellä ja kana-aivoisella ole mitään eroa.
Näinpä. Ääliöitä kummatkin!
- Anonyymi
Vähäjärkisyyden määrä lisääntyy sitä mukaa, kun kakarat perivät vanhempansa ja saavat vaurauden tekemättä sen eteen mitään.
Ainoa tapa saada kansaa järkevämäksi on asettaa perintövero 100 prosenttiin.- Anonyymi
Onko tuo persujen puolueohjelmassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tuo persujen puolueohjelmassa?
Ei, mutta moni vasemmistolainen on kyllä täsmälleen tuon ajatuksen esittänyt ihan pokkana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei, mutta moni vasemmistolainen on kyllä täsmälleen tuon ajatuksen esittänyt ihan pokkana.
Vasemmistoelätit ovat tottuneet elämään muiden rahoilla. Jostainhan se raha on repäistävä, kun itse eivät osaa tai viitsi työtä tehdä edes omiksi tarpeikseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmistoelätit ovat tottuneet elämään muiden rahoilla. Jostainhan se raha on repäistävä, kun itse eivät osaa tai viitsi työtä tehdä edes omiksi tarpeikseen.
Niin kuin myös kapitalistielätit riistävät muiden työnhedelmät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmistoelätit ovat tottuneet elämään muiden rahoilla. Jostainhan se raha on repäistävä, kun itse eivät osaa tai viitsi työtä tehdä edes omiksi tarpeikseen.
Perinnöillä elävät elävät tosiaan muiden rahoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin kuin myös kapitalistielätit riistävät muiden työnhedelmät.
Oletko siis orja, vaikka orjuus on lailla kiellettyä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perinnöillä elävät elävät tosiaan muiden rahoilla.
Heitä on harvassa. Useimmat tekevät itse omat rahansa ryyppäämättä rahojaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmistoelätit ovat tottuneet elämään muiden rahoilla. Jostainhan se raha on repäistävä, kun itse eivät osaa tai viitsi työtä tehdä edes omiksi tarpeikseen.
Veisivät mielellään leivän lasten suusta, tässä tapauksessa perinnön.
- Anonyymi
Ei teitä vähäjärkisiä persuissa paljoa ole, mutta hienoa kun äänestät ainoaa oikeaa puoluetta!!
- Anonyymi
Avaajalle! Tervetuloa joukkoon Kommenttisi perusteella et erotu joukosta !
- Anonyymi
Tiedoksi. Jouko kirjoitetaan suuraakkosella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedoksi. Jouko kirjoitetaan suuraakkosella.
Sinä olet aika jouko, mutta et taida olla Jouko, vaan joku muu, joukossa voit olla, mutta tuskin olet kuitenkaan jouko, Joukosta voit tykätä, mutta et ilmeisesti viihdy joukoissa et edes joukon jatkona, joukossa tyhmyys kuten Punavihreissä tiivistyy, mutta tyhmyys voi tulla esiin myös Joukossa, joka ei ole varmasti Persu vaan vasemmistovihreä todennäköisesti.
- Anonyymi
Vähäjärkinen on sellainen, joka kannattaa vasemmistofasismia, kommunismia, sosiaalimarxismia jne.
Todisteaineisto nro 1:
https://www.youtube.com/watch?v=5Ywe5pFT928&feature=emb_logo - Anonyymi
Persut ansaitsevat yli 6000 euroa kuukaudessa, tuskinpa ovat kovin vähäjärkisiä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b5060d6b-e7ec-4198-9b66-24822fa539a4- Anonyymi
Onko Niko Ranta-Ahokin persu ?
- Anonyymi
Ei pidä lainkaan paikkaansa, moni korkealle kouluttautunutkin ihminen on kääntynyt kannattamaan persuja, tässä yksi heistä viime aikaisista:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikkopaunio/sdp-omaksui-kriittisen-rotuopin-ja-hylkasi-meidat-tavalliset-ihmiset/?fbclid=IwAR3Ap2Sk6fJeLIFnUxjNU5BXgwI5f2L23jBFwRz2fREtMTUW8uB67SRzWd0 - Anonyymi
no, näitä audianerSSonin alotuksia
- Anonyymi
Ei kai kukaan järkevä voi kannattaa että tänne otettas tuhansia kymmeniätuhansia työhaluttomia ruotsalais taikka saksalaisnuorta täysihoitoon.
Nyt vaan täysihoitoon otetuilla tumma iho ja niiden toivottaminen helvettiin suomesta on "rasismia".
Suomessa ei töitä löytyis tuhansille kymmenille tuhansille nuorukaisille vaikka niiden naaman väri olis valkoinen ja koulutustaso korkea on tosi Asia. - Anonyymi
Totta. Jopa vähäjärkisistä suurin osa kannattaa persuja, täysjärkisistä kannattaa kaikki.
- Anonyymi
Juuri näin.
- Anonyymi
Ymmärrän että harmittaa persujen kulkeminen voitosta voittoon eikä kukaan äänestä kääpiöpuolue vihervassaria.
- Anonyymi
Paitsi ehkä se vähäjärkisten vähemmistö johon aloittaja mitä ilmeisimmin kuuluu.
- Anonyymi
Persuille tiedoksi: vähäjärkisyys on tyhmää!
- Anonyymi
Ei se ole tyhmää, et vain voi mitään siile että olet tyhmä.
- Anonyymi
Järjen tilalla on punavihreillä kahjous ja se näkyy kaikissa toimissa. Tekevät asioita eivätkä mietin niiden huonoja seurauksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järjen tilalla on punavihreillä kahjous ja se näkyy kaikissa toimissa. Tekevät asioita eivätkä mietin niiden huonoja seurauksia.
Oikein. Vihreäsuoniset kommarit ovat maailmanlopun airueita. Eivät ymmärrä mitään talouden ja diiisssseliautojen ja mersujken päälle. Aika hirveitä ihmisiä.
- Anonyymi
Ei persuksi pääse, ellei ole vähäjärkinen. Vähäjärkisyys on persuuden ehto, katsokaa Anoa ja muita persuja!
- Anonyymi
Ano oli liian viisas persuksi ja siksi hänet eroitettiin eduskuntaryhmästä.
- Anonyymi
Ei teitä montaa persuissa ole, mutta hienoa että äänestät ainoaa järkipuoluetta!
- Anonyymi
Vähäjärkiset ovat populisteille oikeita kultakimpaleita.
- Anonyymi
Tutkimuksen mukaan olet väärässä. Älykkyys ei vaikuta persujen äänestykseen, vaan se kuinka kalkkeutunut olet.
Tutkijat ovat huomanneet, että kalkkikset tuntevat henkistä kipua maailman muuttuessa ja uuden oppiminen tekee kipeää. Se kipu saa vanhukset muutosvastarintaisiksi.
Jotkut aspergerit ovat älykkäitä, vaikka tuntevat kipua uuden oppimisesta. - Anonyymi
Perussuomalaisten edustusto ei "sumuta" ketään. Toimivat Halla-Ahon johdolla hyvin johdonmukaisesti, jalat maassa, ja oman kansan etuja huomioiden.
"Sumuttaminen", mikäli tällaisella tarkoitetaan nuorison huonoa käytöstä ampuma kesäleireillä ym, se toiminta sai Halla-Ahon moitteet, eikä sitäpaitsi jokainen ampumaleiri edes ole Perussuomalaisten listoilla ja hyväksytty puolueen osastoiksi.
Nuoriso voi vitsillään kehuskella olevansa "Persuja" vaikka eivät virallisesti Perussuomalaisiin edes kuulu.
Näistä irrallisista ryhmistä sitten voi joku vetää vääriä johtopäätöksiä Perussuomalaisten liitoksista "Natseihin" ym.
Perussuomalaiset eivät siis toimi siten, kuten aloitus on virheellisesti asiat ymmärtänyt. - Anonyymi
Perussuomalaisten keskiansio on 6000 euroa/kk. Ei näille ansioille vähä-älyisyydellä pääse.
- Anonyymi
Aspergerilla pääsee
- Anonyymi
Tämä on tosiaankin tieteellisesti tutkittua tietoa.
Esim. SDP: n päättäjissä on ainakin yhtä paljon ylioppilaita kuin Persujen päättäjissä tohtoreita, kuten Heinäluoma, Mäkynen, Marin oli 10 vuotta jne.
Teinejä edustaa abiturientti Gutzenina.- Anonyymi
Kieltämättä persut ovat eliittipuolue.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kieltämättä persut ovat eliittipuolue.
Persut ajaa Mersulla.
- Anonyymi
Maria Gutzenina on 52-vuotias ja edustaa siis 13-19-vuotiaita.
Ilman mitään tilastoja on vaikea sanoa, mutta voitko seuraavaksi kertoa että mitä puoluetta suurin osa älykkäimmistä kannattaa? Naurua pidätellen odottelen =)
- Anonyymi
Naurua pidätellen odottelen.
Pidättele vaan PelleSinäOlet.
- Anonyymi
Persut ovat koulupudokkaiden puolue. He luovivat elämässä taidon sijaan tuurilla.
- Anonyymi
Miksi koulupudokkaat eivät äänestä Vasemmistoa, tuota puoluetta, joka kutsuu koko Maailman , etenkin sen köyhimmän osan, kylään tänne Suomeen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi koulupudokkaat eivät äänestä Vasemmistoa, tuota puoluetta, joka kutsuu koko Maailman , etenkin sen köyhimmän osan, kylään tänne Suomeen?
Millä tavalla ovat kutsuneet? En ole missään nähnyt kutsuja. Sen sijaan persuhallitus kutsui vuonna 2015 koko maailmaa Suomeen jopa arabialaisessa lehtijutussa.
- Anonyymi
Punavihreät luottavat kahjouden voimaan, koska eivät käytä koskaan tekemisessään järkeä.
- Anonyymi
Varmaan kitkerä päivä punikille ja vielä sattui ystävän päiväksi?
- Anonyymi
Afriikasta tulleet on vähemmän älykkäitä keskimäärin ja tutkitun tiedon mukaan Sen takiako persut siis päästi sen lauman 5 vuotta sitten suomeen.
Ymmärtääköhän nuo vähäjärkiset että niillä on lähtö edessä kun persuja äänestävät.
aloituksessa voi olla perää... - Anonyymi
Muinoin vasemmistolaiset vaparit tutkivat itseään ja totesivat olevansa muita viisaampia. Niinpä heidän puheenjohtajansa asettuikin edellisissä kuntavaaleissa SDP:n ehdokkaaksi.
- Anonyymi
Itselleni tulee persuista mieleen lähinnä möIyapinat. Meteliä on kauheasti, mutta ei mitään asiaa. Häiriköiksikin heitä voisi kutsua.
- Anonyymi
Tässä näkee hyvin KAIKILLA puolueilla on prikulleen samat vaali ja puolue tavoitteet.
Persut puhuu persujen kielellä vihervassarit omalla kielellään ja kokoomus omalla kielellään aivan samoista aiheista mutta näin äänestäjät sen kokee?
Olisit kertonut mitä muista puolueista tulee mieleen...
vai onko suomessa 2? persut ja muut? - Anonyymi
Oikein olet tulkinnut.
- Anonyymi
Älä sinä PunaVihreä pilkkaa mölyapinoita. Mölyapinat ovat suloisia siihen nähden, mitä Vihreä ja vassari on.
En koskaan ole mölyapinoita nähnyt helsingin katuja tukkimassa, mölyämässä eduskuntatalon rappusilla ja pylväissä kiipeillen.
Vihreitä olen sen sijaan nähnyt kaikissa noissa ja paljon muissakin paikoissa.
Tämä palstan aloituskin on ViherPunikin, mölyapinan tekemä. Menisin häkkiin ja vetäisin luukun kiinni perässäsi.....jos osaat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä sinä PunaVihreä pilkkaa mölyapinoita. Mölyapinat ovat suloisia siihen nähden, mitä Vihreä ja vassari on.
En koskaan ole mölyapinoita nähnyt helsingin katuja tukkimassa, mölyämässä eduskuntatalon rappusilla ja pylväissä kiipeillen.
Vihreitä olen sen sijaan nähnyt kaikissa noissa ja paljon muissakin paikoissa.
Tämä palstan aloituskin on ViherPunikin, mölyapinan tekemä. Menisin häkkiin ja vetäisin luukun kiinni perässäsi.....jos osaat.Lentokoneessakin seisoa tököttää vihreiden mölyapinoita. Oikein pitää poliisit kutsua repimään ne pois sieltä olemasta käytävän tukkeena.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lentokoneessakin seisoa tököttää vihreiden mölyapinoita. Oikein pitää poliisit kutsua repimään ne pois sieltä olemasta käytävän tukkeena.
vihervassarit puhuu tyyliin "maahanmuuttajien työllistymisen esteisiin pitää panosta plaa plaa plaa" ei mitään inffoa
persut sanoo nyt vedetään matuja turpaan sisältää kaiken inffon puututaan matujen työllistymisen ongelmiin ja maksajina MATUT ollaan valmiita käyttämään koviakin keinoja tilanteen parantamiseksi maksajina MATUT jos epäonnistutaan tavotteissa maksajina MATUT jne - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vihervassarit puhuu tyyliin "maahanmuuttajien työllistymisen esteisiin pitää panosta plaa plaa plaa" ei mitään inffoa
persut sanoo nyt vedetään matuja turpaan sisältää kaiken inffon puututaan matujen työllistymisen ongelmiin ja maksajina MATUT ollaan valmiita käyttämään koviakin keinoja tilanteen parantamiseksi maksajina MATUT jos epäonnistutaan tavotteissa maksajina MATUT jneMutta vihreiden 1800-luvun pelloilla tarvitaan paljon kuokkien heiluttajia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä näkee hyvin KAIKILLA puolueilla on prikulleen samat vaali ja puolue tavoitteet.
Persut puhuu persujen kielellä vihervassarit omalla kielellään ja kokoomus omalla kielellään aivan samoista aiheista mutta näin äänestäjät sen kokee?
Olisit kertonut mitä muista puolueista tulee mieleen...
vai onko suomessa 2? persut ja muut?Kyllä on tullut erittäin selväksi viime vuosien aikana, kuka on Suomen ja suomalaisten puolella, ne on Persut.
Hallituspuolueet ja kokoomuskin suurelta osin ovat ulkomaalaisten, vähemmistöjen ja rikollisten ja omien etujen asoiden ajajia, tolkun suomalaisten ja Suomen hyvä ei heitä kiinnosta pätkääkään.
Ilmastonsuojelusta he puhuvat isoon ääneen, mutta turmelevat luontoa pilaamalla vesistöjä tekosaarilla, lisäämällä ääni- ja muuta saastetta, suojelevat kaikin tavoin vieraslajeja, jotka vievät muilta eläimiltä elinmahdollisuuden ja ovat niin vähentämässä lajien monimuotoisuutta.jne.. Lista on pitkä, millä tavoin järjettömyydellä punavihreät pilaavat luontoa. Ihminen on osa luontoa ja tervettä luomua pitää suojella, se ei kiinnosta punavihreitä. . Aatehömppää on heidän ilmaston- ja luonnonsuojelu, paljon puhetta, mutta vähän oikeita tekoja!
Se on valitettavaa, mutta totta!
- Anonyymi
Ei se niinsanottu äly näy vihervassujen politiikassa mitenkään.
- Anonyymi
Niin, ei ole mitään järkeä taannuttaa Suomi takaisin hevoskulkuneuvojen maaksi.
- Anonyymi
Tätä vihervassari kannattavat, tässä on hyvä selvitys kulttuurimarxismista. Filmi on vajaa 13 minuuttia pitkä. Loppupuolella käsitellään perinteistä marxismia. Suomalainen tekstitys.
https://youtu.be/cC3bH0TZ0r8
Filmiä on hyvä pysäyttää sopivissa kohtaa, ja miettiä mitä filmissä todella sanotaan.
- Anonyymi
Aloituksen perusteella viherpunikeilla, kepulaisilla ym. suvakeilla on vaalipaniikki niin suurella, että järki on lähtenyt jo päästä.
- Anonyymi
Vihreät ja keskusta ajavat yhteistä ohjelmaa, jonka perimmäinen tarkoitus on muutattaa koko suomen kanssa takas metsiin.
- Anonyymi
Vihreiden tavoitteena on palauttaa suomi 1800-luvun maatalousyhteiskunnaksi.
- Anonyymi
Linkki?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Linkki?
Mitä linkkiä tuohon tarvitaan. Jos dieselkoneet kielletään, niin siten maataloudessa käytetään hevosia tai härkiä vetojuhtana. Hevoset vetävät vain aika pieniä äkeitä ja auroja, joiden leveys on olematon. Pitää olla aika joukko hevosia, että pystytyy kyntämään edes 2-siipisellä kyntöauralla.
- Anonyymi
Suurin osa järjettömistä kannattaa vihreitä
- Anonyymi
... Mutta kaikki ärjettömät äänestävätkin persuja eli kumpi se sitten on=P?!#"W
- Anonyymi
Eipä tule perusteluita, haukkumista vaan. Tämä on vihervassujen käytäntö.
- Anonyymi
Vihervassujen kirjoituksissa on hyvin harvoin asiallista asiaa, pelkkää mollausta ja asiatonta haukkumista vain!
Tuo todistaa sen, kuinka vailla älyä vihervassarit ovat.
- Anonyymi
Kuuntele aloittaja nuo puheenvuorot rehellisesti ja ota opiksesi:
https://www.youtube.com/watch?v=YL-zRXOJ9lo - Anonyymi
"Suurin osa vähäjärkisistä kannattaa persuja"
Vähäjärkisten vanhempien vesa taas asialla. - Anonyymi
Hallitus on vastuussa korona kuolemista Suomessa persuja on turha yrittää syyttää mistään?
- Anonyymi
Olet nettikiusaaja. Onko syynä että sua kiusattiin koulussa, ja uskallat kiusata täällä nimettömänä?
Vai, pelkäätkö puolueesi puolesta, se ehkä ei auta mitään.
Toivottavasti pääset eroon negatiivisistä tunteistasi ja vihastasi. Eivät ole hyväksi ihmiselle. - Anonyymi
Kumpaan osaan itse kuulut?
- Anonyymi
Onhan se todella hyvä että jopa vähäjärkiset ymmärtävät mikä puolue on suomelle hyväksi!
Kysymys kuuluukin kuinka tyhmä pitää sitten olla äänestääkseen punavihreitä?
Aivokuollut?- Anonyymi
Aloittaja voi olla oikeassa eli Suomen kolmesta vähärkisestä valtaosa eli kaksi kannattaa persuja.
Persujen muut sadattuhannet kannattajat ovat Suomen täysjärkisimpiä.
"Vähäjärkinen" ei siten ole oikea nimitys sadoille tuhansille älyvajeisille vihervassujen äänestäjille. Heille pitää keksiä vielä halveksivampi attribuutti.
- Anonyymi
Olis mielenkiintoista tietää että miksi täällä jauhetaan sellaista skeidaa että Persujen kannattajat ovat vähäjärkisiä työttömiä ja yhteiskunnan tuilla eläviä KUN kaikki jotka asioita seuraavat voivat havaita että Persujen politiikka ei todellakaan ole tämän "aineksen" puolella ensisijaisesti!
Ettei vaan nyt olis niin että pääasiassa yhteiskunnan "kerma" taitaakin olla persujen innokkaimpia tukijoita!
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b5060d6b-e7ec-4198-9b66-24822fa539a4
Kokkareetkin jäävät jo paitsioon - Monessakin mielessä!- Anonyymi
Pilaantunut kerma on pahaa.
- Anonyymi
Naisilla tosiaan 5% pienempi äo ja hekin jo ymmärtävät äänestää persuja. En heitä vähäjärkisiksi sanoisi, sen sijaan suvakeista niin voi hyvällä syyllä sanoa.
- Anonyymi
Viime vaaleissakin oli niitä vähäjärkisiä 550 000, että paljon on.
- Anonyymi
Jos satutte lukemaan Uutta Suomea niin voitte havaita kuinka älymystö ja korkeasti koulutetut on juuri persu politiikan kannalla. Menkää sinne väittelemään. Pistää teille jauhot suuhun alle aikayksikön.
- Anonyymi
Ja loput 80 prosenttia vähäjärkistä muita puolueita.
- Anonyymi
Persut on todella surkeaa valittajaporukkaa. Kitisevät ja uhriutuvat mestarinsa esikuvan mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut on todella surkeaa valittajaporukkaa. Kitisevät ja uhriutuvat mestarinsa esikuvan mukaan.
Olet oikeassa, yhtään oikeaa kunnollitsa vanhanajan rehellistä miestä tai naista en ole persuissa tavannut.
- Anonyymi
Taas on massiivinen Persujen maalittaminen käynnissä mutta sehän onkin suvakkien mielestä sitä parempaa maalittamista, joten so what. Miten muuten aloittaja on tutkinut Persujen älykkyyttä noin yleisesti???
- Anonyymi
Siihen ei tarvita mitään tutkimusta. Riittää kun seuraa persujen mölinää.
- Anonyymi
Kyseessä taitaa olla suurin perssuja yhdistävä tekijä.
- Anonyymi
Lisäksi KAIKKI täysijärkiset kannattavat perussuomalaisia.
- Anonyymi
Älä kuule yritä puijata!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä kuule yritä puijata!
En puijaa, kyllä tässä maassa on täysjärkisiäkin.
- Anonyymi
Sun päässä soi vain persu persu persu persu persu
- Anonyymi
perskännipersulaulu soi gramofonissa ja viina maistuu.
- Anonyymi
Trumppi tippui jo pelistä, mitäs nyt? Pitäisikö persujen muuttaa Ameriikkaan ja ryhtyä loppaamaan rumpille uutta puoluetta?
- Anonyymi
Todella vähäjärkinen työläinen äänestää Kokoomusta tai Vihreitä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1723310
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262590Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542456- 1462321
- 671976
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2841850- 311411
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201349Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi381307Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161245