10,5 kk alkoholiputki korona aikana, kuvaus

Anonyymi

Maaliskuussa työnantajani määräsi kaikki etätöihin koronan takia.Olen hyväpalkkaisessa työssä ja hommat hoituu kotoa käsin yhtä hyvin kuin toimistolla.

Ajattelin heti, että jos korona vie vieköön, mutta en odota sitä apaattisesti ollen. Aloin juomaan (vain kotosalla) jokainen arkipäivä pari isoa tölkkiä vahvaa olutta ja päälle pienen viinipullon tai koskenkorvan. Töiden jälkeen lenkin päälle tuli näistä euforinen olo. Perjantai-sunnuntai jakosolla otinkin sitten huomattavasti suurempia annoksia.

Kesä meni mukavasti ja olo oli ok. Joskus syyskuussa alkoi unen kanssa olemaan vaikeuksia. Nukuin 2-3 tuntia heräsin ja pyörin aamuun asti. Päivällä ei väsyttänyt, aivot kävi jotenkin kierroksilla.

Joulukuussa sitten alkoi sisäelimiä sattumaan, lähinnä lonkan seudulla. Jomotti. Kun alaselästä alkoi tulemaan muutaman kerran hirvittävä vihlaus, ajattelin että taitaa johtua juomisesta. Jos vihlaus olisi kestänyt yli puoli sekuntia olisi pitänyt huutaa, niin kova kipu oli.

Nyt olen ollut 3 viikkoa täysin ilman alkoholia. Ensimmäinen viikko meni hieman huonommilla yöunilla, kun jonkinlaisia vierotusoireita tuli. Sen jälkeen olen nukkunut kuin tukki ja herännyt vasta herätyskelloon. Jos yöllä pitää käväistä vessassa, uni tulee heti sänkyyn palattua.

Olo on päivisin energinen ja ajatus skarppi. Mielessä on käynyt, miksi näin hyvää olotilaa ei pitäisi jatkuvasti päällä.

Ajattelin olla vielä toiset 3 viikkoa juomatta alkoholia ja sitten palata pienemmin annoksin ja vain viikonloppuisin. Onhan se nousuhumala niin mukava.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onko tässä tapauksessa työnantaja sosiaalitoimisto ja etätyöskentelyn käskynantaja päälikkö Marin?

    • Anonyymi

      Harmittaa, kun ei ihan koko vuotta pystynyt juomaan joka päivä. Sisäkalut ei tykänneet.

    • Anonyymi

      Itse tahtoisin kokeilla samaa. Jos joisi vaan kirkkaita, niin ei elimistö ärsyynny.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      156
      2748
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2450
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      53
      2364
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      135
      2210
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      63
      1895
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      247
      1730
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1391
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1329
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1215
    10. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      31
      1212
    Aihe