Älä tapa on käsky josta aion pitää kiinni kuten myös Jeesuksen opetukset "käännä toinenkin poski sekä rakasta vihollista .
Koska olen kristitty aion noudattaa Jeesuksen oppeja ja kieltäytyä armeijasta kunnon kristityn tavoin mutta siitä syntyi todellinen sota kotona vanhempieni kanssa jotka siitä huolimatta että ovat helluntalaisia kuten me kaikki lapsetkin vaativat minun menevän armeijaan eivätkä anna minun edes raamatulla perustella päätöstäni.
Armeija edessä ?
87
83
Vastaukset
- Anonyymi
Vanhassa testamentissa Israel soti ja tappoi ja kaverina oli itse Jumala. Sotia, sotia ja jatkuvia sotia. Jollet tapa vihollistasi niinvihollinen tappaa sinut.
Ensin Jumala antaa käskyn älä tapa ja sitten tappaa itse.
Niin mutta nämä ovat kertomuksia.- Anonyymi
Nuohan ovat aivan yleisesti ihmistenkin keskuudessa lainlaatijan asemassa olevan oikeuksia ja käytäntöjä. Valtiot ja niiden lait yleensä ohjaavat kansalaisia elämään kaikin tavoin rauhallisesti ja olemaan tappamatta normaalioloissa, mutta viranomaisilla on kuitenkin monenlaisia "voimankäyttö"oikeuksia - monissa maissa jopa kuolemanrangaistuksen täytäntöön panoon. Ja sotien aikana tietysti myös muita kansalaisia suorastaan käsketään lainlaatijan toimesta harjoittamaan kulloistakin vihollista kohtaan aivan äärimmäistä väkivaltaa.
- Anonyymi
Uhraat muutaman oinaan ja kukon kyllä se siitä sitten .
Jumalakin soti ja surmasi vihollisiaan kautta VT:n suojellakseen omaisuuskansaansa 😺
Sota on sotaa eikä murhaamista jonka Raamattumme on kääntänyt tappamiseksi.- Anonyymi
Israel on sodanhaluinen kansa yhä. Ärsytti Irania viikko sitten räjäytyämällä ohjuksen sen strategisella alueella. Lisäksi Israel laajentaa alueitaan länsirannalla ja häätää palestiinalaisia pois heidän asuinalueiltaan. Mikään silmäterä ei Israel ole. Jos se olisi Jumalan omaisuuskansa niin sen pitäisi käyttäytyä ei tavalla. Sokeat fundamentalistit palvovat tuota terroristivaltiota.
Anonyymi kirjoitti:

Israel on juutunut itsenöistymisestään 1948 saakka käymään jatkuvaa puolustussotaa ympärillä olevia vihamielisiä arabi- ja muslimimaita vastaan.
Israel on luovuttanut mm. Gazan palestiinalaisille rauhan saavuttamiseksi. Mutta siitä terroristien pesä mistä koko ajan terrorisoidaan Israelia raketein ja kranaateissa.
Samaria ja Juudea jota jotkut kutsuvat Länsi-Rannaksi ei koskaan ole ollut palestiinalaisten aluetta.
Voisitko sinä kertoa minulle mitkä ovat Palestiinan valtion rajat ja miten he ovat nämä alueet itselleen hankkineet?- Anonyymi
aitoa.sen.olla.pitää kirjoitti:
Israel on juutunut itsenöistymisestään 1948 saakka käymään jatkuvaa puolustussotaa ympärillä olevia vihamielisiä arabi- ja muslimimaita vastaan.
Israel on luovuttanut mm. Gazan palestiinalaisille rauhan saavuttamiseksi. Mutta siitä terroristien pesä mistä koko ajan terrorisoidaan Israelia raketein ja kranaateissa.
Samaria ja Juudea jota jotkut kutsuvat Länsi-Rannaksi ei koskaan ole ollut palestiinalaisten aluetta.
Voisitko sinä kertoa minulle mitkä ovat Palestiinan valtion rajat ja miten he ovat nämä alueet itselleen hankkineet?137 YK:n jäsenmaata on tunnustanut Palestiinan valtion, Suomi ei. Palesiina on noin 6000 neliökilometrin kokoinen alue Gazan alueella. Sen pääkaupunki on Ramallah ja sillä on oma hallinto ja lippu.
Mutta Israelin jatkuva viha arabeja kohtaan tekee sen olemisen mahdottomaksi. Anonyymi kirjoitti:
137 YK:n jäsenmaata on tunnustanut Palestiinan valtion, Suomi ei. Palesiina on noin 6000 neliökilometrin kokoinen alue Gazan alueella. Sen pääkaupunki on Ramallah ja sillä on oma hallinto ja lippu.
Mutta Israelin jatkuva viha arabeja kohtaan tekee sen olemisen mahdottomaksi.Niin, Israel luovutti Gazan paleille 😺 mikseivät ole siellä tyytyväisiä vaan terrorosoivat koko ajan hyväntekijöitään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israel on sodanhaluinen kansa yhä. Ärsytti Irania viikko sitten räjäytyämällä ohjuksen sen strategisella alueella. Lisäksi Israel laajentaa alueitaan länsirannalla ja häätää palestiinalaisia pois heidän asuinalueiltaan. Mikään silmäterä ei Israel ole. Jos se olisi Jumalan omaisuuskansa niin sen pitäisi käyttäytyä ei tavalla. Sokeat fundamentalistit palvovat tuota terroristivaltiota.
Joukkoraiskaajat häpäisee jumalansa. Uhraa pari vuohipukkia .
- Anonyymi
Kyllä sota on sotaa. Sotaa ei tule aloittaa, mutta puolustuksen tulee rajoilla toimia. Sodassa väistämättömästi tulee ruumiita, ei voi mittää.
1234567--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israel on sodanhaluinen kansa yhä. Ärsytti Irania viikko sitten räjäytyämällä ohjuksen sen strategisella alueella. Lisäksi Israel laajentaa alueitaan länsirannalla ja häätää palestiinalaisia pois heidän asuinalueiltaan. Mikään silmäterä ei Israel ole. Jos se olisi Jumalan omaisuuskansa niin sen pitäisi käyttäytyä ei tavalla. Sokeat fundamentalistit palvovat tuota terroristivaltiota.
KR 1933/-38, Jer 12:14-17
Näin sanoo Herra kaikista minun pahoista naapureistani,
jotka koskevat siihen perintöosaan,
minkä minä olen antanut kansalleni Israelille:
"Katso,
minä tempaan heidät pois heidän maastansa,
ja Juudan heimon minä tempaan pois heidän keskeltänsä.
Mutta senjälkeen kuin minä olen temmannut heidät pois,
minä jälleen armahdan heitä
ja palautan heidät,
itsekunkin perintöosaansa
ja itsekunkin maahansa.
Ja jos he oppivat minun kansani tiet,
niin että vannovat minun nimeeni:
'Niin totta kuin Herra elää',
niinkuin he opettivat minun kansaani vannomaan Baalin kautta,
niin heidät rakennetaan minun kansani keskeen.
Mutta jos he eivät kuule,
niin minä tempaan pois
ja hukutan sen kansan,
sanoo Herra."
Kun kenraali Gamal Nasserin johdolla kaikki Israelin viholliset arabivaltiot, lähtivät sotimaan Israelia vastaan. Nasser sanoi että kaikki palestiinalaiset tulisivat pois Israelista, etteivät jäisi arabilegijoonien jalkoihin. Ja palestiinalaiset lähtivät, vaikka Israelilaiset sanoivat älkää lähtekö. Nyt jäljestäpäin vain näyttää siltä, että Jumalamme poisti juutalais alueelta pois sinne kuulumattoman kansanosan.
Israel ei ajanut heitä pois, vaan he poistuivat omasta tahdostaan. joten jäivät uusille rajoille telttailenaan. Joten nuo "pakolaiset" eivät olleet internoituneet Israeliin , ja sen vuoksi he vieläkin kärsivät ainoastaan siitä syystä kun itse lähtivät pois Israelista.
- Anonyymi
Jeesus kyllä opetti vihollisista ja miten heihin pitää suhtautua ja toisaalta en oikein ymmärrä miten vanha testamenttikaan perustelisi että tappaminen olisi sallittua sodassa tai konfliktissa .
Jeesus nyt kuitenkin on ehdoton kaikessa väkivallassa ja tappamisessa ja Jeesukseen tässäkin viittaan- Anonyymi
Ehdotonko? Jos jollain on kaksi viittaa, myyköön toisen ja ostakoon miekan.
Kuten Getsemanen tapahtumista huomaa ainakin Pietari kantoi miekkaa Jeesusta seuratessaan. Ei kai hän kalanperkuupuukolla ylipapin palvelijan korvaa sivaltanut.
Raamattu on miten se luetaan, mutta alkukielessä käsky "älä tapa" käyttää toista termiä kuin mitä käytetään sodassa tappamisesta. Parempi käännös saattaisi olla älä murhaa.
Ps. Olen tuntenut kaksikin helluntailaista, jotka tekivät työuransa armeijassa. Toinen jopa sotilaspuvussa insinööriupseerina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehdotonko? Jos jollain on kaksi viittaa, myyköön toisen ja ostakoon miekan.
Kuten Getsemanen tapahtumista huomaa ainakin Pietari kantoi miekkaa Jeesusta seuratessaan. Ei kai hän kalanperkuupuukolla ylipapin palvelijan korvaa sivaltanut.
Raamattu on miten se luetaan, mutta alkukielessä käsky "älä tapa" käyttää toista termiä kuin mitä käytetään sodassa tappamisesta. Parempi käännös saattaisi olla älä murhaa.
Ps. Olen tuntenut kaksikin helluntailaista, jotka tekivät työuransa armeijassa. Toinen jopa sotilaspuvussa insinööriupseerina.Matt. 26:52 "... Pistä miekkasi tuppeen; sillä kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat."
Joh. 16:33 "Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matt. 26:52 "... Pistä miekkasi tuppeen; sillä kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat."
Joh. 16:33 "Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha."Jeesus myös sanoi näin:
Luuk 22:36 Silloin Jeesus sanoi: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan.
Rakkauden kaksoiskäskyssä on suurin velvollisuus rakastaa Jumalaa yli kaiken. Raamatun mukaan Jumalaa rakastetaan noudattamalla hänen käskyjään. Sen takia tulee myös olla esivallalle alamainen ja suorittaa säädetty asevelvollisuus, koska se on lähimmäisen rakastamista pelastamalla lähimmäinen hyökkäävän sotilaan kynsistä. Niin täytti lähimmäisen rakkautta myös Simson, joka taisteli Israelin vihollisia vastaan. Niin tulee jokaisen kristityn myös toimia, jos jumalaton vaara uhkaa.
1 Joh 5:3 Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa.
4 Moos 31:1 Herra sanoi Moosekselle:
2 "Kosta midianilaisille heidän pahat tekonsa, joita he ovat tehneet Israelia vastaan. Sitten sinut otetaan isiesi luo."
3 Mooses sanoi kansalle: "Varustakaa joukostanne miehiä sotaretkelle. Heidän tulee lähteä midianilaisia vastaan kostamaan Herran puolesta.
4 Lähettäkää sotaan tuhat miestä kustakin Israelin heimosta."
4 Moos 32:26 Vanhuksemme, vaimomme ja lapsemme sekä lampaamme, vuohemme ja muut eläimemme saavat jäädä tänne Gileadin kaupunkeihin,
27 mutta kaikki taistelukelpoiset miehemme lähtevät Herran sotaan joen tuolle puolen, niin kuin sinä käskit."
Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
- Anonyymi
Olisiko kellään uudenliiton raamatusta sellaista kohtaa / perustelua että sodassa saa tappaa.
- Anonyymi
Ilmestyskirja 20:10
- Anonyymi
Suomessa on vapaus valita aseeton palvelus.
Ei ennen Israelissakaan tarvinnut Mooseksen lain mukaan mennä taisteluun, jos oli erinäisiä syitä. Riitti, että tunsi pelkoa! Tuomarit 7:3- Anonyymi
En ole israelilainen Juutalainen vaan kristitty uudessa liitossa joten Jeesuksen nimeen kieltäydyn armeijasta ja tappamisesta .
- Anonyymi
Kristinuskoiset on vitut välittänyt jeesuksista tappamishuumassaan ovat tappaneet ihmisiä varmaan eniten maailmanhistoriassa joten anna mennä vaan niin olet kunnon kristitty
- Anonyymi
Jeesus sanoi ettei hän ole tullut tuomaan rauhaa vaan miekan. Matt. 10.34.
Ja riitaa! Matt. 10:21 ja 10:35. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus sanoi ettei hän ole tullut tuomaan rauhaa vaan miekan. Matt. 10.34.
Ja riitaa! Matt. 10:21 ja 10:35.Luuletko että Jeesus halusi aloittaa sotia ja sitten kääntää toisen poskensa viholliselle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuletko että Jeesus halusi aloittaa sotia ja sitten kääntää toisen poskensa viholliselle
Jeesus itsekin kehotti opetuslapsia ottamaan miekat mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus itsekin kehotti opetuslapsia ottamaan miekat mukaan.
Mitä he tekivät miekoilla ? Miten jeesus suhtautui asiaan kun yksi opetuslapsi käytti miekkaa ? muistatko ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä he tekivät miekoilla ? Miten jeesus suhtautui asiaan kun yksi opetuslapsi käytti miekkaa ? muistatko ?
Matt. 5:38-39 (Jeesus puhuu) "Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'. Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin."
Luuk. 6:27-29 (Jeesus puhuu) "Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa hänelle toinenkin, ja jos joku ottaa sinulta vaipan, älä häneltä kiellä ihokastasikaan." - Anonyymi

Luuk. 6:27-29 (Jeesus puhuu) "Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa hänelle toinenkin, ja jos joku ottaa sinulta vaipan, älä häneltä kiellä ihokastasikaan."Ota huomioon asiayhteys. Jeesus opetti Valitusvirsiä ja puhui sekä nöyryyden tarpeesta silloin, kun Jumala kurittaa, sekä siitä, ettei jatkuva kostaminen ole aina ratkaisu riitoihin.
Valit 3:30 Kääntäköön hän poskensa lyöjäänsä kohti ja ottakoon vastaan pilkan.
31 Mutta Herra ei hylkää, ei hylkää iäksi.
32 Vaikka hän kurittaa, hän myös armahtaa, suuri on hänen laupeutensa.
33 Ei Herra iloitse siitä, että hän kurittaa ihmistä.
2 Sam 16:11 Ja Daavid sanoi Abisaille ja palvelijoilleen: "Jos kerran minun oma poikani tavoittelee henkeäni, mitä silloin voi odottaa tuolta benjaminilaiselta? Jättäkää hänet rauhaan ja antakaa hänen huutaa kirouksiaan, jos Herra on häntä käskenyt.
12 Ehkäpä Herra näkee kärsimäni vääryyden ja hyvittää ne kiroukset, joita tuo mies on tänään syytänyt niskaani."
13 Daavid kulki miehineen tietä eteenpäin, ja Simei kulki sivummalla vuoren rinnettä koko ajan kiroten häntä ja heitellen kiviä ja soraa.
Rakkauden kaksoiskäskyssä on suurin velvollisuus rakastaa Jumalaa yli kaiken. Raamatun mukaan Jumalaa rakastetaan noudattamalla hänen käskyjään. Sen takia tulee myös olla esivallalle alamainen ja suorittaa säädetty asevelvollisuus, koska se on lähimmäisen rakastamista pelastamalla lähimmäinen hyökkäävän sotilaan kynsistä. Niin täytti lähimmäisen rakkautta myös Simson, joka taisteli Israelin vihollisia vastaan. Niin tulee jokaisen kristityn myös toimia, jos jumalaton vaara uhkaa.
1 Joh 5:3 Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa.
Luuk 22:36 Silloin Jeesus sanoi: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan.
4 Moos 31:1 Herra sanoi Moosekselle:
2 "Kosta midianilaisille heidän pahat tekonsa, joita he ovat tehneet Israelia vastaan. Sitten sinut otetaan isiesi luo."
3 Mooses sanoi kansalle: "Varustakaa joukostanne miehiä sotaretkelle. Heidän tulee lähteä midianilaisia vastaan kostamaan Herran puolesta.
4 Lähettäkää sotaan tuhat miestä kustakin Israelin heimosta."
4 Moos 32:26 Vanhuksemme, vaimomme ja lapsemme sekä lampaamme, vuohemme ja muut eläimemme saavat jäädä tänne Gileadin kaupunkeihin,
27 mutta kaikki taistelukelpoiset miehemme lähtevät Herran sotaan joen tuolle puolen, niin kuin sinä käskit."
Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. - Anonyymi
Kristityt ei ole tappanut ketään. Muut uskonnot on.
- Anonyymi
Kunnon kristitty ei tartu aseeseen Jeesuksen opetuksen mukaan siinä olet poika oikeassa meilläkin oli isoisän aikaan veljessarja (olemme helluntalaisia ) jotka kieltäytyivät aseista ja valitsivat vankilan sodan ajaksi sitä olen aina kristittynä Jeesuksen seuraajana heissä ihaillut .
Sota ja tappaminen ei kuulu oikealle kristitylle.- Anonyymi
Mikä on oikea kristitty, jehovatko?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on oikea kristitty, jehovatko?
Oikea kristitty on ihminen joka opettelee Jeesuksen opetukset ja seuraa niitä eikä pidä pelkkänä sanahelinänä .
Sinäkin varmaan tiedät Jeesuksen opetukset miten suhtautua vihamiehiin ja vihollisiin ?Onko ne sinulle pelkkää sanahelinää ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on oikea kristitty, jehovatko?
Mormonit.
- Anonyymi
Jumalan valittu kansa Israel tappaa jopa rannalla leikkiviä lapsia koska he ovat turvallisuusuhka ja ovat valinneet väärärotuiset vanhemmat.
Aikamoista jeesustelua harjoitat jos väität, että raamatun viestin takia et voisi mennä Suomen armeijaan.- Anonyymi
Luule mitä luulet mutta Juutalaiset ovat eri asia kuin uuden liiton tehneet kristityt joille Jeesus opetuksineen on uusi laki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luule mitä luulet mutta Juutalaiset ovat eri asia kuin uuden liiton tehneet kristityt joille Jeesus opetuksineen on uusi laki.
Mikä laki. Suomessa on Suomen laki eikä mikään aavikkokansan laki. Kansalaisen pitää olla kuuliainen esivallalle ja armeijalla on lait sitä varten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä laki. Suomessa on Suomen laki eikä mikään aavikkokansan laki. Kansalaisen pitää olla kuuliainen esivallalle ja armeijalla on lait sitä varten.
Emsimmäiset uuden liiton kristity olivat nimeomaan juutalaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Emsimmäiset uuden liiton kristity olivat nimeomaan juutalaisia.
Juutalaisuus on siis oikea Jeesuksen uskonto ja kristinusko Paavalin feikki uskonto ....voi ollla

Ne oli myös roomalaisia ja etiopialaisia ja kreikkalaisia jopa arabeja .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaisuus on siis oikea Jeesuksen uskonto ja kristinusko Paavalin feikki uskonto ....voi ollla
Juudaksen hylkäsi messiaansa siksi syntyi yksi uusi kansa kristityt .
- Anonyymi
Sekulaari suomi taistelee kyllä isänmaan puolesta niin kuin ennenkin ei siihen pelkuriuskovaisia ole ennenkään tarvittu jalkoihin pyöriin ja harrastamaan taikauskojaan parempi paikka heille vankila niin saavat muiden siivellä nauttiia vapaasta ateistisesta suomesta
- Anonyymi
Kyllä nämä sivarit nauttivat vapaasta maasta kun jotkut ovat sen henkensä uhalla turvanneet.
Uskoa ei pidä sotkea joka paikkaan.
- Anonyymi
1Kor.9:7 Kuka tekee koskaan sotapalvelusta omalla kustannuksella? Kuka istuttaa viinitarhan, eikä syö sen hedelkää? Tai kuka kaitsee karjaa, eikä nauti karjasta maitoa. 5Moos.20:6. 2Tim.2:6. 1Piet.5:2
- Anonyymi
Tää tarkoittaa evankeliumi nyt eikä maallista sotaa .
- Anonyymi
Muutenkaan älä lähde armeijaan saati sotaan muistan lukeneeni lukuisia kertomuksia kuinka sota vie kristityiltä uskon jumaliinsa kun he oikeasti näkevät ja kokevat sodan kauheudet .
Valtava määrä entisiä jumaluskovaisia palasi sodasta ateisteina kotiin todeten ettei jumalaa voi olla olemassa joka sallii tuollaista ja jos on he eivät sellaista jumalaa arvosta tippaakaan.- Anonyymi
Näin on.
- Anonyymi
Valtava määrä suomalaisia ihan valtioneuvostoa ja presidenttiä myöden rukoili Jumalaa ja Suomi varjeltui sodissa ja on nyt itsenäinen maa. Ateisteja on vain 12%.

Eivät he olleet oikeita kristityitä jotka tarttuivat aseisiin vastoin jeesuksen käskyä (käännä viholliselle toinenkin poski ) vaan tietysti ateisteja sillä hetkellä kun eivät eläneet jumalansa käskyn mukaan.
Kristitty ei yksinkertaisesti saa tarttua aseeseen jos noudattaa jumalansa määräyksiä vaan tämän pitää rakastaa vihollista ja kääntää tälle toinenkin poski jos vihollinen vaatii häneltä paidan on annettava viittakin ne ovat jeesuksen määräyksiä.
Voimme siis sanoa että tosi paikan tullen jumalat ja käskyt unohtuu ja ihmisestä tulee ateisti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät he olleet oikeita kristityitä jotka tarttuivat aseisiin vastoin jeesuksen käskyä (käännä viholliselle toinenkin poski ) vaan tietysti ateisteja sillä hetkellä kun eivät eläneet jumalansa käskyn mukaan.
Kristitty ei yksinkertaisesti saa tarttua aseeseen jos noudattaa jumalansa määräyksiä vaan tämän pitää rakastaa vihollista ja kääntää tälle toinenkin poski jos vihollinen vaatii häneltä paidan on annettava viittakin ne ovat jeesuksen määräyksiä.
Voimme siis sanoa että tosi paikan tullen jumalat ja käskyt unohtuu ja ihmisestä tulee ateisti.>>>Kristitty ei yksinkertaisesti saa tarttua aseeseen jos noudattaa jumalansa määräyksiä<<<
Aseista kieltäytyminen on väärin ja epäraamatullista. Jeesus ei kumonnut esivallan oikeutta puolustaa maataan, ei esivallan oikeutta käyttää miekkaa eikä kuolemantuomioita. VT:n teksteissä on säädäksiä asevelvollisuudesta, mitä Jeesus ei kumonnut.
Jeesus käski lopuksi opetuslapsiaan ostamaan miekan, jotta he voivat puolustaa henkeään lähtiessään saarnaamaan muille kansoille. Jos maatierosvo tulee tiellä vastaan ase kädessä, häntä saa lyödä miekalla, jos ei pakoon pääse.
Luuk 22:36 Silloin Jeesus sanoi: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan.
Jos esivalta antaa jollekin lain säädöksiä noudattaen kuolemantuomion, niin pyöveli ei tee syntiä toimeenpannessaan tuomarin päätöksen.
Room 13:1 Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa.
2 Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa.
3 Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta.
4 Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen.
5 Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta.
6 Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa, kun he hoitavat tehtäviään.
7 Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.
Heb 10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
>>vaan tämän pitää rakastaa vihollista ja kääntää tälle toinenkin poski jos vihollinen vaatii häneltä paidan on annettava viittakin ne ovat jeesuksen määräyksiä.<<
Ota huomioon asiayhteys. Jeesus opetti Valitusvirsiä ja puhui sekä nöyryyden tarpeesta silloin, kun Jumala kurittaa, sekä siitä, ettei jatkuva kostaminen ole aina ratkaisu riitoihin.
Valit 3:30 Kääntäköön hän poskensa lyöjäänsä kohti ja ottakoon vastaan pilkan.
31 Mutta Herra ei hylkää, ei hylkää iäksi.
32 Vaikka hän kurittaa, hän myös armahtaa, suuri on hänen laupeutensa.
33 Ei Herra iloitse siitä, että hän kurittaa ihmistä.
2 Sam 16:11 Ja Daavid sanoi Abisaille ja palvelijoilleen: "Jos kerran minun oma poikani tavoittelee henkeäni, mitä silloin voi odottaa tuolta benjaminilaiselta? Jättäkää hänet rauhaan ja antakaa hänen huutaa kirouksiaan, jos Herra on häntä käskenyt.
12 Ehkäpä Herra näkee kärsimäni vääryyden ja hyvittää ne kiroukset, joita tuo mies on tänään syytänyt niskaani."
13 Daavid kulki miehineen tietä eteenpäin, ja Simei kulki sivummalla vuoren rinnettä koko ajan kiroten häntä ja heitellen kiviä ja soraa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtava määrä suomalaisia ihan valtioneuvostoa ja presidenttiä myöden rukoili Jumalaa ja Suomi varjeltui sodissa ja on nyt itsenäinen maa. Ateisteja on vain 12%.
Helsingissä ainakin tietysti muuallakin on NS.sodassa kuolleiden hautamuistomerkkejä ,löytyykö niitä yhtään 3 kolmelta ortodoksi kirkon hautausmaalta ????
- Anonyymi
Jeesus sanoo: "Minä sanon teille; älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin."
(Matt. 5:39) - Anonyymi
1Tim.2:4 Ei kukaan, joka sodassa palvelee, sekaannu elatusten toimiin, sillä hän tahtoo olla mieliksi sille, joka on hänet palkannut.
- Anonyymi
Joka on hänet PALKANNUT . Kuuluisi ehkä olla kutsunut. Armeijassa on myös kutsunnat kutsutaan armeijaan . Puolustamaan sun omaa perhettäsi ellet halua puolustaa muuta heti vihollisen puolelle.
- Anonyymi
Ei suomen rauhan ajan armeijassa tapeta kyllä ketään....
- Anonyymi
Jos velivenäläinen tulisi rajan yli ja ottaisi Suomen itselleen, niin aloittajan kaltaiset vellihousut antaisivat sen tapahtua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos velivenäläinen tulisi rajan yli ja ottaisi Suomen itselleen, niin aloittajan kaltaiset vellihousut antaisivat sen tapahtua.
Se olisi silloin Jumalan tahto mitään ei tapahdu sattumalta vaan Jumalan ohjauksessa .
- Anonyymi
Opetellaan tappamaan ja jos sota tulee on myöhäistä kristityn vetäytyä jos armeija on käyty.
Kristitty ei myöskään voi tehdä sotilasvalaa koska Jeesus kieltää minkäänlaisten valojen tekemisen siksi kunnon kristitty joka seuraa Jeesuksen opetuksia ei vanno sotilasvalaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opetellaan tappamaan ja jos sota tulee on myöhäistä kristityn vetäytyä jos armeija on käyty.
Kristitty ei myöskään voi tehdä sotilasvalaa koska Jeesus kieltää minkäänlaisten valojen tekemisen siksi kunnon kristitty joka seuraa Jeesuksen opetuksia ei vanno sotilasvalaaTuo on kyllä totta yhdenkään oikean kristityn ei tulisi vannoa sotilasvalaa tämä ei tietysti koske ateistisia kristittyjä joille Jeesuksen opetukset eivät ole tärkeitä vaan lähinnä retoriikkaa ja ulkokultaisuutta
Matt. 5:34-37 (Jeesus puhuu) "Mutta minä sanon teille: älkää ensinkään vannoko, älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, älkääkä maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa astinlauta ... vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei'. Mitä siihen lisätään, se on pahasta."
Jaak. 5:12 "Mutta ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan kautta älkääkä maan, älkää mitään muutakaan valaa; vaan 'on' olkoon teillä 'on', ja 'ei' olkoon teillä 'ei', ettette joutuisi tuomion alle." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on kyllä totta yhdenkään oikean kristityn ei tulisi vannoa sotilasvalaa tämä ei tietysti koske ateistisia kristittyjä joille Jeesuksen opetukset eivät ole tärkeitä vaan lähinnä retoriikkaa ja ulkokultaisuutta
Matt. 5:34-37 (Jeesus puhuu) "Mutta minä sanon teille: älkää ensinkään vannoko, älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, älkääkä maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa astinlauta ... vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei'. Mitä siihen lisätään, se on pahasta."
Jaak. 5:12 "Mutta ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan kautta älkääkä maan, älkää mitään muutakaan valaa; vaan 'on' olkoon teillä 'on', ja 'ei' olkoon teillä 'ei', ettette joutuisi tuomion alle.">>>Matt. 5:38-39 (Jeesus puhuu) "Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'. Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin."<<<
Ei Jeesus tässä opeta olemaan tarttumatta aseeseen.
Ota huomioon asiayhteys. Jeesus opetti Valitusvirsiä ja puhui sekä nöyryyden tarpeesta silloin, kun Jumala kurittaa, sekä siitä, ettei jatkuva kostaminen ole aina ratkaisu riitoihin.
Valit 3:30 Kääntäköön hän poskensa lyöjäänsä kohti ja ottakoon vastaan pilkan.
31 Mutta Herra ei hylkää, ei hylkää iäksi.
32 Vaikka hän kurittaa, hän myös armahtaa, suuri on hänen laupeutensa.
33 Ei Herra iloitse siitä, että hän kurittaa ihmistä.
Jeesus käski lopuksi opetuslapsiaan ostamaan miekan, jotta he voivat puolustaa henkeään lähtiessään saarnaamaan muille kansoille. Jos maatierosvo tulee tiellä vastaan ase kädessä, häntä saa lyödä miekalla, jos ei pakoon pääse.
Luuk 22:36 Silloin Jeesus sanoi: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan.
Paavalikin sanoi, että esivalta saa kantaa miekkaa.
Room 13:4 Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen.
Aloittajalle sanon vielä, että sinulla on asevelvollisuus, minkä sinä olet velvollinen suorittamaan ja tarvittaessa puolustamaan muita kristittyjä asetta käyttäen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos velivenäläinen tulisi rajan yli ja ottaisi Suomen itselleen, niin aloittajan kaltaiset vellihousut antaisivat sen tapahtua.
Varmaan seuraisivat katseella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos velivenäläinen tulisi rajan yli ja ottaisi Suomen itselleen, niin aloittajan kaltaiset vellihousut antaisivat sen tapahtua.
Aivan vaikka niiden perheet kuolisi .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opetellaan tappamaan ja jos sota tulee on myöhäistä kristityn vetäytyä jos armeija on käyty.
Kristitty ei myöskään voi tehdä sotilasvalaa koska Jeesus kieltää minkäänlaisten valojen tekemisen siksi kunnon kristitty joka seuraa Jeesuksen opetuksia ei vanno sotilasvalaaVenäjällä on kunnon kristittyjä Ortodoksikirkot vaparit .
- Anonyymi
> vaativat minun menevän armeijaan eivätkä anna minun edes raamatulla perustella päätöstäni.
Itse kuuntelisin heidän perustelut ja sitten tekisin oman päätöksen.- Anonyymi
Jeesus on tärkeämpi kuin vanhempasi sanoihan Jeesus jo aikoinaan näin
Matt. 10:34-35 "Älkää luulko, että minä (Jeesus) olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Sillä minä olen tullut nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan."
Matt. 10:37 "Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua (Jeesusta), se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;"
Tällä Jeesus tarkoitti nimenomaan sitä että nuoret hänen seuraajansa nousevat isiensä uskomuksia vastaan uuden liiton pohjalta jota heidän vanhempansa eivät noudata vaan pitäytyvät vahassa laissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on tärkeämpi kuin vanhempasi sanoihan Jeesus jo aikoinaan näin
Matt. 10:34-35 "Älkää luulko, että minä (Jeesus) olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Sillä minä olen tullut nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan."
Matt. 10:37 "Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua (Jeesusta), se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;"
Tällä Jeesus tarkoitti nimenomaan sitä että nuoret hänen seuraajansa nousevat isiensä uskomuksia vastaan uuden liiton pohjalta jota heidän vanhempansa eivät noudata vaan pitäytyvät vahassa laissa.>>>Matt. 5:38-39 (Jeesus puhuu) "Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'. Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin."<<<
Ei Jeesus tässä opeta olemaan tarttumatta aseeseen.
Ota huomioon asiayhteys. Jeesus opetti Valitusvirsiä ja puhui sekä nöyryyden tarpeesta silloin, kun Jumala kurittaa, sekä siitä, ettei jatkuva kostaminen ole aina ratkaisu riitoihin.
Valit 3:30 Kääntäköön hän poskensa lyöjäänsä kohti ja ottakoon vastaan pilkan.
31 Mutta Herra ei hylkää, ei hylkää iäksi.
32 Vaikka hän kurittaa, hän myös armahtaa, suuri on hänen laupeutensa.
33 Ei Herra iloitse siitä, että hän kurittaa ihmistä.
Jeesus käski lopuksi opetuslapsiaan ostamaan miekan, jotta he voivat puolustaa henkeään lähtiessään saarnaamaan muille kansoille. Jos maatierosvo tulee tiellä vastaan ase kädessä, häntä saa lyödä miekalla, jos ei pakoon pääse.
Luuk 22:36 Silloin Jeesus sanoi: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan.
Paavalikin sanoi, että esivalta saa kantaa miekkaa.
Room 13:4 Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen.
Aloittajalle sanon vielä, että sinulla on asevelvollisuus, minkä sinä olet velvollinen suorittamaan ja tarvittaessa puolustamaan muita kristittyjä asetta käyttäen. - Anonyymi
Luostari voi olla vapautus liityt Raamatun kanssa luostariin ikuisesti . Saat lampaan paistia uhrilihaa ja 5 rukousta mekkaan.
- Anonyymi
>>>Älä tapa on käsky josta aion pitää kiinni kuten myös Jeesuksen opetukset "käännä toinenkin poski sekä rakasta vihollista<<<
Ota huomioon asiayhteys. Jeesus opetti Valitusvirsiä ja puhui sekä nöyryyden tarpeesta silloin, kun Jumala kurittaa, sekä siitä, ettei jatkuva kostaminen ole aina ratkaisu riitoihin.
Valit 3:30 Kääntäköön hän poskensa lyöjäänsä kohti ja ottakoon vastaan pilkan.
31 Mutta Herra ei hylkää, ei hylkää iäksi.
32 Vaikka hän kurittaa, hän myös armahtaa, suuri on hänen laupeutensa.
33 Ei Herra iloitse siitä, että hän kurittaa ihmistä.
>>>>Koska olen kristitty aion noudattaa Jeesuksen oppeja ja kieltäytyä armeijasta kunnon kristityn tavoin mutta siitä syntyi todellinen sota kotona vanhempieni kanssa jotka siitä huolimatta että ovat helluntalaisia kuten me kaikki lapsetkin vaativat minun menevän armeijaan eivätkä anna minun edes raamatulla perustella päätöstäni.<<<<
Olet tehnyt itse väärin. Aseista kieltäytyminen on väärin ja epäraamatullista.
Jeesus ei kumonnut esivallan oikeutta puolustaa maataan, ei esivallan oikeutta käyttää miekkaa eikä kuolemantuomioita. VT:n teksteissä on säädäksiä asevelvollisuudesta, mitä Jeesus ei kumonnut.
Jeesus käski lopuksi opetuslapsiaan ostamaan miekan, jotta he voivat puolustaa henkeään lähtiessään saarnaamaan muille kansoille. Jos maatierosvo tulee tiellä vastaan ase kädessä, häntä saa lyödä miekalla, jos ei pakoon pääse.
Luuk 22:36 Silloin Jeesus sanoi: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan.
Jos esivalta antaa jollekin lain säädöksiä noudattaen kuolemantuomion, niin pyöveli ei tee syntiä toimeenpannessaan tuomarin päätöksen.
Room 13:1 Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa.
2 Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa.
3 Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta.
4 Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen.
5 Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta.
6 Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa, kun he hoitavat tehtäviään.
7 Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.
Heb 10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
Nyt sanon aloittajalle. Ilmoittaudu armeijan palvelukseen, koska se on sinun velvollisuutesi.- Anonyymi
"Nyt sanon aloittajalle. Ilmoittaudu armeijan palvelukseen, koska se on sinun velvollisuutesi."
Aloittaja älä lähde tuohon eksytykseen mitä enemmän he käyttävät tekstiä sitä varmemmin he yrittävät piilottaa totuuden ja tarvitsevat sumentavia sanoja työhönsä .
Katso vain alta yksinkertainen Jeesuksen opetus siinä on kaikki ilman tekstivuorta ja eksytyksen henkeä .
Matt. 5:38-39 (Jeesus puhuu) "Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'. Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin."
Luuk. 6:27-29 (Jeesus puhuu) "Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa hänelle toinenkin, ja jos joku ottaa sinulta vaipan, älä häneltä kiellä ihokastasikaan." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Nyt sanon aloittajalle. Ilmoittaudu armeijan palvelukseen, koska se on sinun velvollisuutesi."
Aloittaja älä lähde tuohon eksytykseen mitä enemmän he käyttävät tekstiä sitä varmemmin he yrittävät piilottaa totuuden ja tarvitsevat sumentavia sanoja työhönsä .
Katso vain alta yksinkertainen Jeesuksen opetus siinä on kaikki ilman tekstivuorta ja eksytyksen henkeä .
Matt. 5:38-39 (Jeesus puhuu) "Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'. Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin."
Luuk. 6:27-29 (Jeesus puhuu) "Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa hänelle toinenkin, ja jos joku ottaa sinulta vaipan, älä häneltä kiellä ihokastasikaan.">>>Matt. 5:38-39 (Jeesus puhuu) "Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'. Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin."<<<
Ei Jeesus tässä opeta olemaan tarttumatta aseeseen.
Ota huomioon asiayhteys. Jeesus opetti Valitusvirsiä ja puhui sekä nöyryyden tarpeesta silloin, kun Jumala kurittaa, sekä siitä, ettei jatkuva kostaminen ole aina ratkaisu riitoihin.
Valit 3:30 Kääntäköön hän poskensa lyöjäänsä kohti ja ottakoon vastaan pilkan.
31 Mutta Herra ei hylkää, ei hylkää iäksi.
32 Vaikka hän kurittaa, hän myös armahtaa, suuri on hänen laupeutensa.
33 Ei Herra iloitse siitä, että hän kurittaa ihmistä.
Jeesus käski lopuksi opetuslapsiaan ostamaan miekan, jotta he voivat puolustaa henkeään lähtiessään saarnaamaan muille kansoille. Jos maatierosvo tulee tiellä vastaan ase kädessä, häntä saa lyödä miekalla, jos ei pakoon pääse.
Luuk 22:36 Silloin Jeesus sanoi: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan.
Paavalikin sanoi, että esivalta saa kantaa miekkaa.
Room 13:4 Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen.
Aloittajalle sanon vielä, että sinulla on asevelvollisuus, minkä sinä olet velvollinen suorittamaan ja tarvittaessa puolustamaan muita kristittyjä asetta käyttäen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Matt. 5:38-39 (Jeesus puhuu) "Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'. Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin."<<<
Ei Jeesus tässä opeta olemaan tarttumatta aseeseen.
Ota huomioon asiayhteys. Jeesus opetti Valitusvirsiä ja puhui sekä nöyryyden tarpeesta silloin, kun Jumala kurittaa, sekä siitä, ettei jatkuva kostaminen ole aina ratkaisu riitoihin.
Valit 3:30 Kääntäköön hän poskensa lyöjäänsä kohti ja ottakoon vastaan pilkan.
31 Mutta Herra ei hylkää, ei hylkää iäksi.
32 Vaikka hän kurittaa, hän myös armahtaa, suuri on hänen laupeutensa.
33 Ei Herra iloitse siitä, että hän kurittaa ihmistä.
Jeesus käski lopuksi opetuslapsiaan ostamaan miekan, jotta he voivat puolustaa henkeään lähtiessään saarnaamaan muille kansoille. Jos maatierosvo tulee tiellä vastaan ase kädessä, häntä saa lyödä miekalla, jos ei pakoon pääse.
Luuk 22:36 Silloin Jeesus sanoi: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan.
Paavalikin sanoi, että esivalta saa kantaa miekkaa.
Room 13:4 Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen.
Aloittajalle sanon vielä, että sinulla on asevelvollisuus, minkä sinä olet velvollinen suorittamaan ja tarvittaessa puolustamaan muita kristittyjä asetta käyttäen."Aloittajalle sanon vielä, että sinulla on asevelvollisuus, minkä sinä olet velvollinen suorittamaan ja tarvittaessa puolustamaan muita kristittyjä asetta käyttäen."
Ei ole mitään muita velvollisuuksia kuin rakastaa lähimmäistä ja myöskin vihollista Jeesuksen oppien mukaan en olisi lähtenyt ristiretkillekkään puolustamaan ristiretkeläisiä kansanmurhiin ja muihin teikäläisten raakuuksiin.
Opettele mitä Jeesus opetti ja lopeta tuo väkivallan ja sotien ihannointi äläkä sekoita Jeesusta omaan sotahulluuteesi . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Aloittajalle sanon vielä, että sinulla on asevelvollisuus, minkä sinä olet velvollinen suorittamaan ja tarvittaessa puolustamaan muita kristittyjä asetta käyttäen."
Ei ole mitään muita velvollisuuksia kuin rakastaa lähimmäistä ja myöskin vihollista Jeesuksen oppien mukaan en olisi lähtenyt ristiretkillekkään puolustamaan ristiretkeläisiä kansanmurhiin ja muihin teikäläisten raakuuksiin.
Opettele mitä Jeesus opetti ja lopeta tuo väkivallan ja sotien ihannointi äläkä sekoita Jeesusta omaan sotahulluuteesi .Rakkauden kaksoiskäskyssä on suurin velvollisuus rakastaa Jumalaa yli kaiken. Raamatun mukaan Jumalaa rakastetaan noudattamalla hänen käskyjään. Sen takia tulee myös olla esivallalle alamainen ja suorittaa säädetty asevelvollisuus, koska se on lähimmäisen rakastamista pelastamalla lähimmäinen hyökkäävän sotilaan kynsistä. Niin täytti lähimmäisen rakkautta myös Simson, joka taisteli Israelin vihollisia vastaan. Niin tulee jokaisen kristityn myös toimia, jos jumalaton vaara uhkaa.
1 Joh 5:3 Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa.
Luuk 22:36 Silloin Jeesus sanoi: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan.
4 Moos 31:1 Herra sanoi Moosekselle:
2 "Kosta midianilaisille heidän pahat tekonsa, joita he ovat tehneet Israelia vastaan. Sitten sinut otetaan isiesi luo."
3 Mooses sanoi kansalle: "Varustakaa joukostanne miehiä sotaretkelle. Heidän tulee lähteä midianilaisia vastaan kostamaan Herran puolesta.
4 Lähettäkää sotaan tuhat miestä kustakin Israelin heimosta."
4 Moos 32:26 Vanhuksemme, vaimomme ja lapsemme sekä lampaamme, vuohemme ja muut eläimemme saavat jäädä tänne Gileadin kaupunkeihin,
27 mutta kaikki taistelukelpoiset miehemme lähtevät Herran sotaan joen tuolle puolen, niin kuin sinä käskit."
Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
- Anonyymi
Helluntalaiset onneksi suurelta osin karttavat armeijaa sotia ja väkivaltaa ja se kertoo sen että ovat kuuliaisia Herralle .
Antaa ateistien ja muiden nimikristittyjen sotia jos sodittavaa on ja käydä armeijansa kyllä he sen tekevät mitä siellä tehtävää on ja loppu on Jumalan kädessä ei meidän Jeesuksen omien tarvitse itseämme armeijoihin tunkea ja tuottaa surua vanhemmillemme sillä että nuorena sodissa kuolisimme vaan voimme Jeesusta ylistää sotienkin aikan kotonamme ja toteuttaa Herran käskyjä olla tappamatta.- Anonyymi
Paljonkohan niissä kulkee varastettua rahaa kortteja tavaraa ....
- Anonyymi
"Älä tapa on käsky" käsky kuului Mooseksen lakiin ja käsky kielsi ainoastaan murhaamisen. Mooses jopa kehoitti käymään sotia.
- Anonyymi
Rakkauden kaksoiskäskyssä on suurin velvollisuus rakastaa Jumalaa yli kaiken. Raamatun mukaan Jumalaa rakastetaan noudattamalla hänen käskyjään. Sen takia tulee myös olla esivallalle alamainen ja suorittaa säädetty asevelvollisuus, koska se on lähimmäisen rakastamista pelastamalla lähimmäinen hyökkäävän sotilaan kynsistä. Niin täytti lähimmäisen rakkautta myös Simson, joka taisteli Israelin vihollisia vastaan. Niin tulee jokaisen kristityn myös toimia, jos jumalaton vaara uhkaa.
1 Joh 5:3 Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa.
Luuk 22:36 Silloin Jeesus sanoi: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan.
4 Moos 31:1 Herra sanoi Moosekselle:
2 "Kosta midianilaisille heidän pahat tekonsa, joita he ovat tehneet Israelia vastaan. Sitten sinut otetaan isiesi luo."
3 Mooses sanoi kansalle: "Varustakaa joukostanne miehiä sotaretkelle. Heidän tulee lähteä midianilaisia vastaan kostamaan Herran puolesta.
4 Lähettäkää sotaan tuhat miestä kustakin Israelin heimosta."
4 Moos 32:26 Vanhuksemme, vaimomme ja lapsemme sekä lampaamme, vuohemme ja muut eläimemme saavat jäädä tänne Gileadin kaupunkeihin,
27 mutta kaikki taistelukelpoiset miehemme lähtevät Herran sotaan joen tuolle puolen, niin kuin sinä käskit."
Matt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.
18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.
19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
- Anonyymi
>>
Anonyymi
18.04.2021 09:57
Ilmoita
Älä tapa on käsky josta aion pitää kiinni kuten myös Jeesuksen opetukset "käännä toinenkin poski sekä rakasta vihollista .
Koska olen kristitty aion noudattaa Jeesuksen oppeja ja kieltäytyä armeijasta kunnon kristityn tavoin mutta siitä syntyi todellinen sota kotona vanhempieni kanssa jotka siitä huolimatta että ovat helluntalaisia kuten me kaikki lapsetkin vaativat minun menevän armeijaan eivätkä anna minun edes raamatulla perustella päätöstäni.<<
Pysy sinä pelkuri, oman kansasi petturi siellä helluntailaisten sänkysi alla. Jeesus meni kuolemaan koko ihmiskunnan syntien vuoksi. Sinulla ei tätä sisua ole. Pelkäät vain niin pirusti anabaptistinahkasi puolesta ja yrität vedota 10 käskyyn.
Mitse se on israelilaisten kohdalla? Vai oletko antisemitisti? Mites, kun te huijarit yleensä tuette kaikkia Israelin armeijan sotatoimia, myös tappaa vihollisia? Missäs se 10 Käskyä siellä on? Juu: juutalaislla on oikeus tappaa itsepuolustukseksi ja vaikka ilmankin, mutta anabaptistikäärme luikertelee sängyn alle piiloon!
Pysy siellä. Parempi ettet ole sotkemassa ja hätäpäissäsi pettämässä koko isänmaatasi ja annat oikeiden miesten ja naisten puolustaa itseään, kotejaan, kansaansa ja isänmaataan.
Oletko, pelle, edes aitosuomalainen, vai joku pelosta vinkuva hurri 🐽, joka mieluiten ja perinteisesti huutelee käskynsä Ruotsin puolelta, suomalaisten selän takaa?
No, Raamatulla pelkuruutensa selittävä anabaptisti ihan kuitenkin.
Jos vihollisen hyökätessä itse havaitsen sinut käärme🐍nahkoinesi siellä peittojesi välissä vikisemässä, en varmasti sinua auta. Jos et itse suostu antamaan panostasi oman maasi ja kansasi puolesta, minun puolestani, kuole pois. Olet vain loinen ja rasite.
"Jos ne hiukan kiäntää, niin osuuko kohdalle...? Kvik, kvik!" - Anonyymi
Mitä Luther sanoikaan "juutalaisista ja heidän valheistaan"?
Nyt, en tiedä miksi, jokin ehdoton tarkoitus tällä on, Israeli pm. Netanjahu kertoo, ettei se ollutkaan Hitler joka halusi tappaa juutalaisia, vaan idea tuli yksin Jerusalemin suurmuftin taholta.
Suurmufti oli natsi ja hänen Jerusalemissa vaikuttava, terroristeja johtava perheensä, tämä tiedetään, mutta että tuolla muslimilla olisi ollut näin suuri valta Hitleriin, tämä "tieto", nyt juutalaisen Netanjahun esittämänä on kyllä aivan uusi, outo!
https://www.haaretz.com/israel-news/netanyahu-absolves-hitler-of-guilt-1.5411578
JOS Hitler oli näinkin "syytön", miksi Helvetissä on kulunut 80 vuotta kertoa tämä? 80 vuotta juutalaiset ovat syyllistäneet kristittyjä näistä vainoista, joskin väitän, ettei Hitler itse niin kovin kristitty, omassa uskossaan, varsinaisesti ollut.
Mikähän muu juutalaisten aiemmin levittämä, kristittyjen (/ kenen tahansa) vastainen uskomus ja tieto muuttuu kohta ihan muuksi?
Vai valehteleeko Natanialainen tässäkin? Haluaa jostain syystä nuolla natseja? Syyttää yksin musukoita?
En usko enää sanaakaan juutalaisten puheista. Aikoinaan uskoin ja kyllä uskoani tuolloin käytettiinkin hyväksi!
Luther oli tässäkin oikeassa. Mutta en herranen aika ole teitä tapattamassa! Eläkää ja valehdelkaa niin paljon kuin sielunne (onko teillä sellaista?) sietää!
Juutalaisia kuunnellessa / lukiessa vastuu kuitenkin on aina kuulijalla.- Anonyymi
Etsin muuatta youtube-videota, joka selvästikin on poistettu, joss juutalainen nuori mies käy aggressiivisesti kristittyjä päin.
Löytyi parikin videota, jossa joku anabaptisti-saarnaajan alku (?) kadulla tyrkyttää "Kristusta" ortodoksijuutalaisille. No, ei pidä sitten ihmetellä jos saa parvekkeelta vettä niskaansa.
En hyväksy tätäkään toimintaa, jota siis nimenomaan muita pakkokäännyttävät "vapaat suunnat" Israelissa harjoittavat: eivät kunnioita juutalaisuutta. Näitä sitten false flageinä kutsutaan muka "kristityiksi" ja "Israelin ystäviksi"!
Juutalaiset sitten itse osoittavat perinteisen vihansa kristittyjä, ei anabaptisteja vastaan, jotka näin false flageinä toimivat kristittyjen vastaisen vihan airueina!
Kristitty jättää nämä asiat Jumalalle, uskoo Kristuksen tekoihin, ei kristityn omiin tekoihin, kuten pelagiolaiset antikristityt: anabaptistit.
Maailma ilman anabaptisteja olisi jo puolta enemmän rauhan tyyssija.
Tuolla, joillain toisillakin foorumeilla anabaptistit, aivan suoria valheita esittäen lietsovat nyt sotaa Venäjää vastaan. Riehuvat ja ylimpinä kukkoina sanelisivat, mitä koko muun Suomenkin pitää tehdä!
Vastustavat NATO-kansanäänestystä! Rkp:hän ei ole koskaan piitannut suomalaisten mielipiteistä, siirtelevät vaalejammekin laittomasti, miten heitä huvittaa. Sillä vaalien siirtoon ei ollut laillista syytä. Korona ei ole sellainen.
Nyt sitten ei suomalaisilta pitäisi kysyä mielipidettä NATOon liittymisestäkään. Liitytään, kun "Rkp:n parempiväki käskee!"
Kirjoittelevat aivan seksuaalisesti kiihottuneessa tilassa sodasta Venäjää vastaan.
Tällainen, ylimielisten sotapuolueiden hallitus meillä. Hurrithan eivät piittaa, vaikka kaikki "fennokansat" tapettaisiin Uralille asti!
Ja juuri ruotsalaiset, 1900-luvun alulla toivat anabaptisminsa Suomeen.
- Anonyymi
"tieto", nyt juutalaisen Netanjahun esittämänä on kyllä aivan uusi, outo!"
Asiasta ei ole pidetty meteliä mutta missään tapauksessa tieto ei ole uusi olen jo vuosikymmeniä tiennyt että nimenomaan Hitler halusi juutalaisille oman valtion ennen kuin vainot ja sota alkoi mutta länsimaat torppasivat asian .- Anonyymi
Kaikki kristityt yritti viedä niitä Juudean vuoristoon mutta ne ei mene nytkään täällä niitä lähiöissä piileksii.
- Anonyymi
Tämä on kyllä hyvä ketju ja olen saanut nauraa kristityiden kaksinaimoralismille ja typeryydelle kun he kiemurtelevat kuin kyyt pullossa.
Joskus kun käydään keskustelua ristiretkeläisistä kristityt sanovat ettei v ne olleet oikeita kristittyjä koska jeesus kielsi kaiken väkivallan ja tappamisen mutta nyt kun joku nuori nimenomaan vetoaa siihen eikä halua armeijaan jeesus esitetään sellaisena että hän suorastaan vaati ostamaan miekkoja tappamaan ei pelkästään sodassa vaan muutenkin jos joku uhkasi.
Tämän ketjun kun lukee luulisi että se teidän jeesus oli oikea väkivallan ja sodan lähettiläs ja vanhatestamentti lakeineen astui taas voimaan jossa jumala vaatii suorastaan sotia ja sotajoukkoihin liittymistä.
Olette te kyllä kyntenne näyttäneet ns.kristityt pölhöt - Anonyymi
Ei ihme että Suomi ateistuu hirveellä vauhdilla kun lukee näiden älyvapaita juttuja missä ei ole mitään tolkkua ja mielipiteet vaihtuu kuin tuuliviirit aina aiheen mukaan ja kuka sanoi että kristinuskoa pidetään pilkkanaan ja niin pidetään ja ainoastaan uskovaisten toimesta jotka sekoavat omiin sanoihinsa kirjoihinsa eikä äly riitä ulos enään valheista kuvitelmista ja harhoista joiden hämähäkinseitissä nämä elävät .
- Anonyymi
Juu juu ja ateistithan ovat sitten kaikessa yksimielisiä, aina tolkuissaan eivätkä mielipiteet koskaan vaihdu. Hevonkukkua sanon minä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu juu ja ateistithan ovat sitten kaikessa yksimielisiä, aina tolkuissaan eivätkä mielipiteet koskaan vaihdu. Hevonkukkua sanon minä.
Wikipedia wicca noita
- Anonyymi
Oletko ajatellut aseetonta palvelusta? Myös heitä tarvitaan esimerkiksi miinakenttien raivaukseesa. Voisit palvella näin isänmaatasi, koskematta aseeseen.
- Anonyymi
"Nii mutta herra viäpeli, vua, jos mie ite astunki siihe miinaan? Ei välii jos luterilaine astuu, mutt entäs jo mie, oon sentään oikea kristitty, mie, hellari! Oon kiännyttänä vast 100 jutkuu pois uskostaa, kui mie ny näill luvuill viäl pääsisi Herra kans samaa ruokapöytään?
Ei ehi kuoll, ennenku omie hyvientekoje saldo on 300 rikast jutkuu Saalem-seurakunnalle! Voiaan vaihtaa: meilt 50 matuu teil, jos vaihetaa meil yhteen judeen!"
Ei puolustussodan itsetarkoitus ole tappaminen vaan vihollisen hyökkäyksen torjuminen. Sitä voi ajatella laajennettuna hätävarjeluna. Tuskin sinäkään kääntäisit toisen posken, jos kotiisi tunkeutuisi väkivaltainen ryöstäjä.
- Anonyymi
Väkevän taloon ei murtauduta. Itsepuolustus täytyy toimia tavalla jos toisella.
1234567---
- Anonyymi
Rukoilemalla pitää kristityn itseänsä puolustaa sillä kristityllä on jumala aina suojelemassa omiaan ....vai olikokaan se niin ?
Heh hehe Rukoilut ja jumalat hevonv...ttuun ja vihamiehelle luu kurkkuun sanoo kunnon kristitty kun tosipaikka tulee siinä kohtaa jeesukset saa suksia sinne minne päivä ei paista .
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1723240
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262580Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542446- 1462321
- 671976
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2821842- 311411
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201339Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi361289Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161235