Maapallon biosuunnittelu: Siementen levittäjät

Anonyymi

Pomiferan maahan pudonneet, kasvinsyöjille kelpaamattomat hedelmät, osoittavat hyvin luomakuntamme nykytilan.

Siemenet mädäntyvät maassa, koska niiltä puuttuu levittäjä.

Kolmiokan pavut putoavat maahan eivätkä idä. Kasvi tarvitsisi eläimen, joka rikkoisi kuoret, ja levittäisi siemenet kulkiessaan eri alueiden välillä. Tällaisia eläimiä ei kuitenkaan nykyaikana ole.

Siementen levittäjien puutteesta johtuen, monet kasvit ovat jääneet paikallisiksi populaatioiksi, ja niiden biodiversiteetti on kuihtunut. Tämä tarkoittaa, että kasveista on esimerkiksi tullut entistä alttiimpia sairauksille. Panaman tauti kykeni tuhoamaan suuren osan banaanilajikkeista, koska kasvit olivat kaikki yksinkertaisesti yhden emokasvin klooneja.

Tämä osoittaa hyvin riskit, mitkä pitkäaikaisessa biodiversiteetin vähenemisessä on.

Alussa ei kuitenkaan ollut näin, vaan Mastodontit, Mammutit, Jättiläislaiskiaiset, ja dinosaurukset levittivät suurempien kasvien siemeniä.

Levittäjien puutos osoittaa hyvin sen, mitä tapahtuu, kun siemenien levittäjät katoavat. Luomakunta ei yksinkertaisesti "toimi" ilman tiettyjä, tarkalleen suunniteltuja vuorovaikutussuhteita; Tässä tapauksessa kasvit eivät leviä ja ne tulevat alttiimmiksi sairauksille biodiversiteetin vähenemisestä johtuen.

4

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyse on symbiooseista, joita evoluutio näyttää kehittävän hyvin yleisesti..

      Jotkut kasvit sinnittelevät pitkään. Meillekin tutun avokadon levittäjiä ovat olleet jättiläislaiskiaiset (Megatherium). Kun ihmisen saapumisen myötä megafauna kuoli sukupuutton noin 10.000 vuotta sitten eikä Keski/Etelä-Amerikkaan jäänyt eläimiä jotka pystyisivät nielemään isosiemenisen hedelmään kokonaisena ja levittämään siemeniä ulosteidensa mukana. Pienet jyrsijät rikkovat siemenet eivätkä ne enää idä. Avokadot leviävät jonkin verran tulvavesien mukana, mutta nehän siirtävät kasvustoa vain alavirtaan päin, joten sillä menolla kasvin tulevaisuus ei näyttäisi hyvältä.

      Ihmisen puuttuminen on pelastanut avokadon sukupuutolta, kun sitä on alettu viljelemään. Toki ihminen on syypää myös sen luonnollisten levittäjien tuhoon.

    • Hämmästyttävä esimerkki kahden lajin toisiaan jalostavasta koevoluutiosta on Madagaskarilla tavattava tähtikämmekkä (Jouluorkidea, Darwinin orkidea, Beetlehemin tähti), jolla on noin 30 cm syvä kannus, jossa mesi ja siitepöly oli. Darwin ennusti, että täytyy olla hyönteinen, jolla on noin 30 cm pitkä imukärsä tuon orkidean pölyttämiseen. Darwinia pidettiin täysin pähkähulluna väitteineen.

      https://en.wikipedia.org/wiki/Angraecum_sesquipedale

      Parikymmentä vuotta Darwinin kuoleman jälkeen löydettiin pölyttäjä, Xanthopan morganii -kiitäjä, jolle annettiin Darwinin oikeaan osuneen ennustuksen kunniaksi nimi Xanthopan morganii praedicta.

      https://www.britannica.com/animal/hawk-moth#ref926556

    • "Luomakunta ei yksinkertaisesti "toimi" ilman tiettyjä, tarkalleen suunniteltuja vuorovaikutussuhteita; Tässä tapauksessa kasvit eivät leviä ja ne tulevat alttiimmiksi sairauksille biodiversiteetin vähenemisestä johtuen."

      Jep, luonto osoittaa erittäin hyvin, ettei se ole suunniteltu ja luotu "luomakunta". Nimittäin yli 99% lajeista on kuollut sukupuuttoon. Se osoittaa erittäin huonoa suunnittelua, mutta samalla se on täysin evoluutioteorian mukaista toimintaa.

    • Anonyymi

      Teit väärän päätelmän:

      "..ilman tiettyjä, tarkalleen suunniteltuja vuorovaikutussuhteita.."

      Luonnon vuorovaikutussuhteet eivät ole suunniteltuja, vaan mutaatioiden ja valinnan tuottamia. Ne vain näyttävät suunnitelluilta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      727
      2276
    2. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      50
      2259
    3. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      127
      2189
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      128
      2118
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      54
      1756
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      241
      1643
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1361
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1309
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1195
    10. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1137
    Aihe