Teillä on vain yksi elämä

Kertoisit vaan.

valtakunta kirjoitti:

Kertoisit vaan.

Ei musta oo tässä nykyisessä kunnossa mihinkään. Mitä järkeä silloin on edes kertoa. Hidasteet alkaa muodostua esteiksi, ja mun mahkut on todennäköisesti jo menny, jos niitä alun alkaen edes olikaan. En halua olla kenellekään taakka, ja se tällä hetkellä olen.

Lauruska kirjoitti:

Ei musta oo tässä nykyisessä kunnossa mihinkään. Mitä järkeä silloin on edes kertoa. Hidasteet alkaa muodostua esteiksi, ja mun mahkut on todennäköisesti jo menny, jos niitä alun alkaen edes olikaan. En halua olla kenellekään taakka, ja se tällä hetkellä olen.

Lue lisää

Ajattelet aika pitkälle tulevaa, jos käy niin ja sen jälkeen tapahtuu toden näköisesti näin.
Olet ehkä oikeassa mutta mitä menettäisit jos keskustelisit ilman sitä tarkoitusta joka ehkä taustalla on? Menneisyyden ihmiset ovat aina meissä läsnä tavalla tai toisella, ilman heitä emme olisi sellaisia mitä nyt olemme.

AsianVierestä

Anonyymi kirjoitti:

Ajattelet aika pitkälle tulevaa, jos käy niin ja sen jälkeen tapahtuu toden näköisesti näin.
Olet ehkä oikeassa mutta mitä menettäisit jos keskustelisit ilman sitä tarkoitusta joka ehkä taustalla on? Menneisyyden ihmiset ovat aina meissä läsnä tavalla tai toisella, ilman heitä emme olisi sellaisia mitä nyt olemme.

AsianVierestä

Lue lisää

Ei kun ajattelen sitä, että mun päällä on tällä hetkellä paljon muutakin kestettävää, jaksamisen ollessa jo ennestään kovilla, enkä halua pakkeja tai mitään muutakaan lisäämään mielen kuormaa tällä hetkellä. Toivoin ja odotin viime kesän tavoin helteiden helpottavan kipuja, mutta toisin kävi. Helteet pahentavat niitä. Siinä on jo tarpeeksi kestettävää. Mieluummin olen kertomatta, ja yritän jaksaa päivä kerrallaan. Mä en elä pitempiä jaksoja.

Jos mun vointi olis toinen, olisin kertonut jo yli vuosi sitten. Mutta näillä mennään.

Lauruska kirjoitti:

Ei kun ajattelen sitä, että mun päällä on tällä hetkellä paljon muutakin kestettävää, jaksamisen ollessa jo ennestään kovilla, enkä halua pakkeja tai mitään muutakaan lisäämään mielen kuormaa tällä hetkellä. Toivoin ja odotin viime kesän tavoin helteiden helpottavan kipuja, mutta toisin kävi. Helteet pahentavat niitä. Siinä on jo tarpeeksi kestettävää. Mieluummin olen kertomatta, ja yritän jaksaa päivä kerrallaan. Mä en elä pitempiä jaksoja.

Jos mun vointi olis toinen, olisin kertonut jo yli vuosi sitten. Mutta näillä mennään.

Lue lisää

Mutta ajattelet keskustelun lopputulosta? On parempi olla käymättä keskusteluja jotka ehkä vahingoittaisivat meidän sisäisiä tuntoja. Itsesuojelua?
Toivon että jonkinlainen ihme tapahtuisi ja kivut poistuisivat ja voisit aloittaa elämän taas normalisoidulta pohjalta. Sellaiselta jossa ei tarvitse miettiä mitä muut miettivät tilanteestasi vaikka ainahan niin on olkoon elämäntilanne mikä tahansa.
Voimia.

AsianVierestä

Anonyymi kirjoitti:

Ajattelet aika pitkälle tulevaa, jos käy niin ja sen jälkeen tapahtuu toden näköisesti näin.
Olet ehkä oikeassa mutta mitä menettäisit jos keskustelisit ilman sitä tarkoitusta joka ehkä taustalla on? Menneisyyden ihmiset ovat aina meissä läsnä tavalla tai toisella, ilman heitä emme olisi sellaisia mitä nyt olemme.

AsianVierestä

Lue lisää

Mä oon vuosien saatossa oppinut tietämään ja tunnistamaan, mitä milloinkin jaksan ja pystyn kestämään, samoin kuin mitä pystyn milloinkin tekemään. Tällä hetkellä en kestä mitään muuta kuin nää kivut. En mitään muuta ylimääräistä ainakaan pettymysten suhteen. Sitä paitsi missä ylipäätään puhua, kun ei ole nähnyt pitkiin aikoihin. Itse asiassa vuoden aikana satunnaisesti, ehkä alle 5 kertaa, parin sekunnin kestoisena vilahduksena.

Se tän vuoden pettymyskortti on jo käytetty juhannuksena, kun istuin koko jussin yksin kotona, kun en pystynyt edes porukoille menemään. Samalla ymmärsin että suurin osa kesästä menee neljän seinän sisällä olemiseen, kun en muuhun pysty. En mä hirveesti ole voinnistani täällä puhunut, mutta se on huono. Enkä voi tehdä sille asialle mitään.

Lauruska kirjoitti:

Ei musta oo tässä nykyisessä kunnossa mihinkään. Mitä järkeä silloin on edes kertoa. Hidasteet alkaa muodostua esteiksi, ja mun mahkut on todennäköisesti jo menny, jos niitä alun alkaen edes olikaan. En halua olla kenellekään taakka, ja se tällä hetkellä olen.

Lue lisää

Olen samaa mieltä AsianVierestä kanssa

et menetä mitään sitten ei se jää vaan haaveiluun vaan voi siirtyä eteenpäin, eikä jää tunne tasolle.


Noh mutta elämä on lyhyt siitä kannattaa nauttia joten kysy ihmeessä elämän pidentäminen on haastavampaa oikeasti jo pelkästää sairaudet pistää mielialan alas.

Anonyymi kirjoitti:

Mutta ajattelet keskustelun lopputulosta? On parempi olla käymättä keskusteluja jotka ehkä vahingoittaisivat meidän sisäisiä tuntoja. Itsesuojelua?
Toivon että jonkinlainen ihme tapahtuisi ja kivut poistuisivat ja voisit aloittaa elämän taas normalisoidulta pohjalta. Sellaiselta jossa ei tarvitse miettiä mitä muut miettivät tilanteestasi vaikka ainahan niin on olkoon elämäntilanne mikä tahansa.
Voimia.

AsianVierestä

Lue lisää

Kiitos. Ajattelen lopputulosta, oli se kumpi sitten tahansa, koska en pysty sammuttamaan aivoja, vaikka haluaisin niin tehdä. Parempi näin.

Lauruska kirjoitti:

Mä oon vuosien saatossa oppinut tietämään ja tunnistamaan, mitä milloinkin jaksan ja pystyn kestämään, samoin kuin mitä pystyn milloinkin tekemään. Tällä hetkellä en kestä mitään muuta kuin nää kivut. En mitään muuta ylimääräistä ainakaan pettymysten suhteen. Sitä paitsi missä ylipäätään puhua, kun ei ole nähnyt pitkiin aikoihin. Itse asiassa vuoden aikana satunnaisesti, ehkä alle 5 kertaa, parin sekunnin kestoisena vilahduksena.

Se tän vuoden pettymyskortti on jo käytetty juhannuksena, kun istuin koko jussin yksin kotona, kun en pystynyt edes porukoille menemään. Samalla ymmärsin että suurin osa kesästä menee neljän seinän sisällä olemiseen, kun en muuhun pysty. En mä hirveesti ole voinnistani täällä puhunut, mutta se on huono. Enkä voi tehdä sille asialle mitään.

Lue lisää

Hitto, miten sinua voisi auttaa?

Minulla on nainen jolle olen tukena, hänellä ei ole nyt kipuja, ei rahahuolia mutta silti joskus tuntuu naisen elämän olevan hyvin monimuotoista ja epätyydyttävää. Nainen voi löytää pienistä asioista suuren ongelma, en tiedä onko se pelkästään naisten ominaisuus mutta suoraan sanottuna tuhlaan aikaani sellaisten ongelmien edessä jotka eivät ole edes ongelmia(normaali ajatusmaailma). Joskus tuntuu etteivät ihmiset ymmärrä edes sitä onnellisuutta missä elävät vaan vaativat vielä jotain lisää, loputon tie...jopa sellaisissa asioissa joita nainen vaatii ja kohtaa ongelmia tarvitaan mies apuun...mitä helvettiä.
Luulin että naiset voisivat jo olla aikuisia. Eivät lapsia jossa vaativat ja sen jälkeen valittavat omista päätöksistään ja huutavat miestä avuksi.
On teitäkin monenlaisia, sinä ongelmissasi ja näitä "liian helpolla selvinneitä".

AsianVierestä

Anonyymi kirjoitti:

Hitto, miten sinua voisi auttaa?

Minulla on nainen jolle olen tukena, hänellä ei ole nyt kipuja, ei rahahuolia mutta silti joskus tuntuu naisen elämän olevan hyvin monimuotoista ja epätyydyttävää. Nainen voi löytää pienistä asioista suuren ongelma, en tiedä onko se pelkästään naisten ominaisuus mutta suoraan sanottuna tuhlaan aikaani sellaisten ongelmien edessä jotka eivät ole edes ongelmia(normaali ajatusmaailma). Joskus tuntuu etteivät ihmiset ymmärrä edes sitä onnellisuutta missä elävät vaan vaativat vielä jotain lisää, loputon tie...jopa sellaisissa asioissa joita nainen vaatii ja kohtaa ongelmia tarvitaan mies apuun...mitä helvettiä.
Luulin että naiset voisivat jo olla aikuisia. Eivät lapsia jossa vaativat ja sen jälkeen valittavat omista päätöksistään ja huutavat miestä avuksi.
On teitäkin monenlaisia, sinä ongelmissasi ja näitä "liian helpolla selvinneitä".

AsianVierestä

Lue lisää

Autatte jo sillä, että kuuntelette. Ei mulla oikein ole tällä hetkellä ketään kelle puhua mieltä painavista asioista. Porukoita en halua kuormittaa, koska heillä on paljon muutakin meneillään tällä hetkellä. Siitä tyypistä en ole parin vuoden aikana kertonut kuin parille ihmiselle, ja yhdelle niistä sanoin jo viime kesänä yrittäväni unohtaa koko ihmisen.

Autatte jo sillä, että saatte mut ajattelemaan aivan muita asioita, ja kyllä...myös nauramaan makeasti, vaikka itku onkin purkautunut useasti tämän päivän aikana. Tosin se tekee vaan hyvää.

En mä toivoa paremmasta ole menettänyt. Se aika tulee kyllä vielä joskus, kun voi elää elämäänsä pelkän elossa olon sijaan. Tulihan se viimeksikin, vaikka siihen tosin meni edellisellä kerralla 8 vuotta.

Jokaisella on omat murheensa, ja jokaisen ongelmat ovat niitä oman elämänsä isoimpia vaikeuksia ja koettelemuksia. Eikä kokemuksia tai ongelmia pidä ruveta vertailemaan keskenään.

Mä en valita päätöksistäni, tai ylipäätään jaksa valittaa mistään pienestä. En edes tästä nykyisestä olotilasta, jota voinniksi kutsutaan. Tiedän selviäväni, ja tiedän pään kestävän niin kauan kun saan jotenkin nukuttua. Ja vaikka olenkin fyysisesti yksin, en koe itseäni yksinäiseksi. Onhan mulla palsta ja teidät, joiden kanssa pystyn vaihtamaan ajatuksia, ja sitä myöten saamaan sosiaalista kanssakäymistä, jota en irl aina edes jaksaisi aloittaa.

Kiitos teille kaikille. ❤

Lauruska kirjoitti:

Autatte jo sillä, että kuuntelette. Ei mulla oikein ole tällä hetkellä ketään kelle puhua mieltä painavista asioista. Porukoita en halua kuormittaa, koska heillä on paljon muutakin meneillään tällä hetkellä. Siitä tyypistä en ole parin vuoden aikana kertonut kuin parille ihmiselle, ja yhdelle niistä sanoin jo viime kesänä yrittäväni unohtaa koko ihmisen.

Autatte jo sillä, että saatte mut ajattelemaan aivan muita asioita, ja kyllä...myös nauramaan makeasti, vaikka itku onkin purkautunut useasti tämän päivän aikana. Tosin se tekee vaan hyvää.

En mä toivoa paremmasta ole menettänyt. Se aika tulee kyllä vielä joskus, kun voi elää elämäänsä pelkän elossa olon sijaan. Tulihan se viimeksikin, vaikka siihen tosin meni edellisellä kerralla 8 vuotta.

Jokaisella on omat murheensa, ja jokaisen ongelmat ovat niitä oman elämänsä isoimpia vaikeuksia ja koettelemuksia. Eikä kokemuksia tai ongelmia pidä ruveta vertailemaan keskenään.

Mä en valita päätöksistäni, tai ylipäätään jaksa valittaa mistään pienestä. En edes tästä nykyisestä olotilasta, jota voinniksi kutsutaan. Tiedän selviäväni, ja tiedän pään kestävän niin kauan kun saan jotenkin nukuttua. Ja vaikka olenkin fyysisesti yksin, en koe itseäni yksinäiseksi. Onhan mulla palsta ja teidät, joiden kanssa pystyn vaihtamaan ajatuksia, ja sitä myöten saamaan sosiaalista kanssakäymistä, jota en irl aina edes jaksaisi aloittaa.

Kiitos teille kaikille. ❤

Lue lisää

Onhan niitä, minun tapauksessani nainen toivoi jotain eron uhalla sanoen kyllä minä hoidan, ja kun sai haluamansa erosi. Nyt kun on ongelmia se on minun syytä, ihmisen joka ei lähtökohtaisisesti halunnut koko tilannetta. Ja mikä syy, ei ole taloudellista ongelmaa, ei ongelmaa siitä jos isä ei tee lapsen kanssa jotain. Ongelmana on vain se "täydellisyys". Minua oikeasti joskus vähän sieppoo naiset tai ainakin tämä, vittumainen osaa olla ja jyrkkä, silti se kiehtoo. Varmaan olen itsekin epänormaali:)

Onneksi tykkään lapsista ja osaan olla kohtuu hyvä isä vaikka äiti olisikin jotenkin epänormaali.

Tuossa on samaa mitä kaverilla. Sen nainen halusi koiran ja kaveri sanoi ei, tuli riita. Nainen sanoi kyllä minä sen hoidan ja miten kävi? Nainen käy kierroksilla jos mies ei mene paskattamaan koiraa, voi helvetti teitä naisia. Mitä vittua elämässä haluatte?

AsianVierestä

Anonyymi kirjoitti:

Onhan niitä, minun tapauksessani nainen toivoi jotain eron uhalla sanoen kyllä minä hoidan, ja kun sai haluamansa erosi. Nyt kun on ongelmia se on minun syytä, ihmisen joka ei lähtökohtaisisesti halunnut koko tilannetta. Ja mikä syy, ei ole taloudellista ongelmaa, ei ongelmaa siitä jos isä ei tee lapsen kanssa jotain. Ongelmana on vain se "täydellisyys". Minua oikeasti joskus vähän sieppoo naiset tai ainakin tämä, vittumainen osaa olla ja jyrkkä, silti se kiehtoo. Varmaan olen itsekin epänormaali:)

Onneksi tykkään lapsista ja osaan olla kohtuu hyvä isä vaikka äiti olisikin jotenkin epänormaali.

Tuossa on samaa mitä kaverilla. Sen nainen halusi koiran ja kaveri sanoi ei, tuli riita. Nainen sanoi kyllä minä sen hoidan ja miten kävi? Nainen käy kierroksilla jos mies ei mene paskattamaan koiraa, voi helvetti teitä naisia. Mitä vittua elämässä haluatte?

AsianVierestä

Lue lisää

Tässä hyvä esimerkki, hopi hopi nyt vain sitä naista hakemaan, kelpaa varmaan huonompikin:)

AsianVierestä

Anonyymi kirjoitti:

Onhan niitä, minun tapauksessani nainen toivoi jotain eron uhalla sanoen kyllä minä hoidan, ja kun sai haluamansa erosi. Nyt kun on ongelmia se on minun syytä, ihmisen joka ei lähtökohtaisisesti halunnut koko tilannetta. Ja mikä syy, ei ole taloudellista ongelmaa, ei ongelmaa siitä jos isä ei tee lapsen kanssa jotain. Ongelmana on vain se "täydellisyys". Minua oikeasti joskus vähän sieppoo naiset tai ainakin tämä, vittumainen osaa olla ja jyrkkä, silti se kiehtoo. Varmaan olen itsekin epänormaali:)

Onneksi tykkään lapsista ja osaan olla kohtuu hyvä isä vaikka äiti olisikin jotenkin epänormaali.

Tuossa on samaa mitä kaverilla. Sen nainen halusi koiran ja kaveri sanoi ei, tuli riita. Nainen sanoi kyllä minä sen hoidan ja miten kävi? Nainen käy kierroksilla jos mies ei mene paskattamaan koiraa, voi helvetti teitä naisia. Mitä vittua elämässä haluatte?

AsianVierestä

Lue lisää

Kaikki haluaa sitä mitä ei saa, tai juuri sen, mitä ei tietyn ihmisen pitäisi kaiken järjen mukaan saada. Tämä näin yleisesti ajateltuna. On epävarma itsestään, ja siitä mikä on ja mitä haluaa. Lapsi/lapset voivat olla statuksen nostatusta, joka/jotka hankitaan siksi, että se kuuluu "normiin". Ajatukseen ja oletukseen siitä, että tietyn ikäisenä kuuluu olla tietyssä asemassa työelämässä, pitää olla puoliso ja perhe, pitää asua tietyllä asuinalueella tietynlaisessa talossa. Miksi näin? Siksi, koska niin muutkin ihmiset toimivat. Julkinen kuva, jossa kaikki on täydellistä, mutta yksityisesti helvetti.

Sellasta se yleensä tuppaa olemaan kun ei tunne omia voimavaroja. Kuvitellaan että pystytään jotakin hoitamaan ilman kenenkään muun apua, ja sitten kun haluamansa saa, oli se sitten mitä tahansa elävästä olennosta materiaan ja siltä väliltä, tuleekin elämän realiteetit esiin, jolloin joutuu pyörtämään lupaukset kun toteaa ettei siihen pystynytkään mitä kuvitteli.

Olen syyllistynyt siihen itsekin, ja todisteena siitä löytyy se viiksekäs töpöhäntä. Kuvittelin että pystyn hoitamaan koiran itse, mutta pari vuotta hankinnan jälkeen kävikin ilmi, etten siihen pysty. Siksi koirani asuu vanhemmillani, ja he hoitavat sen. Tunnen asiasta syyllisyyttä, ja siksi teen asioita vanhempien puolesta, joita en sillä hetkellä pystyisikään. Kuten hoitamalla koiraa heidän yhteisten menojen aikaan. Harvoin kieltäydyn, koska tunnen etten voi muutakaan tehdä korvatakseni heille töpöhännän hoitamisen. Maailman paras virhe, jonka hankkimista ei halua edes katua.

Oli kyseessä lapsi tai lemmikki, ei kaikki siihen liittyvät asiat ole negatiivisia, vaan niistä on myös iloa, ja jonka puolesta haluaa tehdä kaiken voitavansa.

Hyvä että saat purettua tuntoja, koska omakohtaisesta kokemuksesta *pientä ironia väliin* tiedän miten lopulta käy, jos ei mielessä pyöriviä ajatuksia ja tunteita pysty käsittelemään ja ylipäätään purkamaan itsestä ulos.

Etkä sä mikään epänormaali ole. Olet inhimillinen tunteva mies, jota vituttaa, koska itsekkäät ihmiset ovat onnistuneet käyttämään hyväkseen sitä sillä hetkellä tiedostamatta. Enkä missään nimessä tarkoita että olet heikko, naiivi, tai huono ihminen. Olet tunteva ihminen, joka on ajatellut toisen parasta, tietämättä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sulla on oikeus tuntea kuten tunnet, mutta muista ettei itsensä syyllistäminen auta pitkällä tähtäimellä. Se tuo vaan paskan fiiliksen.

Kiitos. Sait ajatukseni muualle omasta kurjuudestani. ☺

Anonyymi kirjoitti:

Tässä hyvä esimerkki, hopi hopi nyt vain sitä naista hakemaan, kelpaa varmaan huonompikin:)

AsianVierestä

Mitä ihmettä nyt tässä tapahtui?

Lauruska kirjoitti:

Kaikki haluaa sitä mitä ei saa, tai juuri sen, mitä ei tietyn ihmisen pitäisi kaiken järjen mukaan saada. Tämä näin yleisesti ajateltuna. On epävarma itsestään, ja siitä mikä on ja mitä haluaa. Lapsi/lapset voivat olla statuksen nostatusta, joka/jotka hankitaan siksi, että se kuuluu "normiin". Ajatukseen ja oletukseen siitä, että tietyn ikäisenä kuuluu olla tietyssä asemassa työelämässä, pitää olla puoliso ja perhe, pitää asua tietyllä asuinalueella tietynlaisessa talossa. Miksi näin? Siksi, koska niin muutkin ihmiset toimivat. Julkinen kuva, jossa kaikki on täydellistä, mutta yksityisesti helvetti.

Sellasta se yleensä tuppaa olemaan kun ei tunne omia voimavaroja. Kuvitellaan että pystytään jotakin hoitamaan ilman kenenkään muun apua, ja sitten kun haluamansa saa, oli se sitten mitä tahansa elävästä olennosta materiaan ja siltä väliltä, tuleekin elämän realiteetit esiin, jolloin joutuu pyörtämään lupaukset kun toteaa ettei siihen pystynytkään mitä kuvitteli.

Olen syyllistynyt siihen itsekin, ja todisteena siitä löytyy se viiksekäs töpöhäntä. Kuvittelin että pystyn hoitamaan koiran itse, mutta pari vuotta hankinnan jälkeen kävikin ilmi, etten siihen pysty. Siksi koirani asuu vanhemmillani, ja he hoitavat sen. Tunnen asiasta syyllisyyttä, ja siksi teen asioita vanhempien puolesta, joita en sillä hetkellä pystyisikään. Kuten hoitamalla koiraa heidän yhteisten menojen aikaan. Harvoin kieltäydyn, koska tunnen etten voi muutakaan tehdä korvatakseni heille töpöhännän hoitamisen. Maailman paras virhe, jonka hankkimista ei halua edes katua.

Oli kyseessä lapsi tai lemmikki, ei kaikki siihen liittyvät asiat ole negatiivisia, vaan niistä on myös iloa, ja jonka puolesta haluaa tehdä kaiken voitavansa.

Hyvä että saat purettua tuntoja, koska omakohtaisesta kokemuksesta *pientä ironia väliin* tiedän miten lopulta käy, jos ei mielessä pyöriviä ajatuksia ja tunteita pysty käsittelemään ja ylipäätään purkamaan itsestä ulos.

Etkä sä mikään epänormaali ole. Olet inhimillinen tunteva mies, jota vituttaa, koska itsekkäät ihmiset ovat onnistuneet käyttämään hyväkseen sitä sillä hetkellä tiedostamatta. Enkä missään nimessä tarkoita että olet heikko, naiivi, tai huono ihminen. Olet tunteva ihminen, joka on ajatellut toisen parasta, tietämättä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sulla on oikeus tuntea kuten tunnet, mutta muista ettei itsensä syyllistäminen auta pitkällä tähtäimellä. Se tuo vaan paskan fiiliksen.

Kiitos. Sait ajatukseni muualle omasta kurjuudestani. ☺

Lue lisää

Minusta yksin ei pidä pärjätä mutta tavoite olisi pärjätä. Ei sitä koskaan tiedä mitä toiselle ihmiselle tapahtuu parempi on kaksi isoa voimavaraa.

valtakunta kirjoitti:

Minusta yksin ei pidä pärjätä mutta tavoite olisi pärjätä. Ei sitä koskaan tiedä mitä toiselle ihmiselle tapahtuu parempi on kaksi isoa voimavaraa.

No joo, onhan kaksin aina parempi, ja onhan mulla vanhemmat tukena ja käytännön apuna.

Oon vaan tottunu pienestä pitäen hoitamaan tietyt asiat itsekseni, ja yrittää olla kuormittamasta muita hirveästi.

Ehkä toi halu pärjätä yksin juontaa juurensa mun lapsuuteen. Äitini sairastui nivelreumaan minua odottaessaan. Hänen sairautensa oli aktiivisena ollessani lapsi, ja myöhemmin teini. Äitini oli paljon sairaalassa, jossa hänelle tehtiin useita isoja leikkauksia, uusia lääkkeitä kokeiltiin, ja hän oli myös pitkiä aikoja huonokuntoisena kotona sairaslomalla.

Mitä vanhemmaksi tulin, opin sitä myöten tekemään kaiken itse, jos jotain halusin. Mennä yksin, jos halusin jonnekin. Konserttiin, leffaan, laskettelemaan, ja täysi-ikäisenä baariin yksin.

Mulla oli hyvä lapsuus ja nuoruus. Asuin peräkylillä, josta on 15 kilsaa silloisen kunnan keskustaan, eikä busseja kulkenut kuin kahdesti päivässä. Jos halusi lähteä illalla jonnekin, piti pyytää aina kyyti vanhemmilta, koska muuten ei kylille olisi päässyt. Siihen aikaan kun olin yläasteella ja lukiossa, joka perjantai järjestettiin disko, jonka tuloilla esim. luokat keräsivät rahaa luokkaretkeä varten.

Yläasteen aikana kävin vain muutaman kerran diskossa. Jos sinne halusin, se tarkoitti sitä että yleensä isä heitti mut sinne 15 kilometrin päähän, ja tuli neljän tunnin päästä yhdeltätoista hakemaan. Yhteensä siis 60 kilsaa ajoa. Koska hän teki päivisin metsurinhommia maatilan pidon ohella, oli hänellä fyysisesti raskaat työpäivät, ja hän menikin yleensä ajoissa nukkumaan. Se, että isä toimi mulle kuskina, tarkoitti sitä, että hän joutui pitkän päivän päätteeksi valvomaan myöhään. En halunnut isäni joutuvan hirveästi valvomaan minun takia, joten siksi en käynyt juurikaan diskossa, vaikka muut luokkalaiseni kävivätkin.

Olen ollut parisuhteessa, jossa olen joutunut tekemään yksin kaiken hyvään parisuhteeseen vaadittavan työn. Tässä samassa kunnossa mitä olen juuri tällä hetkellä. Siitä syystä en ole pitkiin aikoihin seurustellut kenenkään kanssa, vaikka ottajia varmasti on ollut, ja yhdestä tiedänkin hänen itse kerrottua siitä. Mutta päätin pysyä mieluummin yksin, ettei kukaan joudu yksin kannattelemaan parisuhdetta, kun itse en omaa osuuttani pysty tekemään.

Kyllä mä varmaan jossain vaiheessa tunteistani hänelle kerron, jos siihen tulee mahdollisuus, mutta sen aika ei ole tällä hetkellä. En pysty käsittelemään mielessäni sen keskustelun tulosta tällä hetkellä. Siihen mulla ei ole tällä hetkellä voimia. Kirjaimellisesti ainoa este elämän ja kuoleman välillä on tällä hetkellä uni. Se, että saan jotenkuten nukutuksi, pitää mut hengissä ja estää sen, etten tapa itseäni koska pää ei kestä. Tuohon vielä päälle todennäköinen pettymys....en halua ottaa sitä riskiä että teen jotain itselleni, koska olen ylittänyt jaksamisen rajan.

Tällä hetkellä se raja on ollut muutaman päivän ajan todella lähellä. Se on auttanut jaksamaan, että olen saanut tänään purkaa tuntoja tänne, ja olo on jo vähän keventynyt siitä mitä se oli neljä tuntia sitten.

Kyseinen mies on 25v. Mä oon 41v. Ikäero ei ole este, vaan hidaste. Toinen iso hidaste on mun nykyinen vointi. Olen tiennyt kyseisen miehen jo muutaman vuoden, vaikka emme ole edes tuttavia. Hänellä on oma elämä josta en tiedä mitään. Hän on vielä nuori, ja hänellä on vielä paljon koettavaa. Annan hänen mennä ja elää elämäänsä. That's it.

Lauruska kirjoitti:

No joo, onhan kaksin aina parempi, ja onhan mulla vanhemmat tukena ja käytännön apuna.

Oon vaan tottunu pienestä pitäen hoitamaan tietyt asiat itsekseni, ja yrittää olla kuormittamasta muita hirveästi.

Ehkä toi halu pärjätä yksin juontaa juurensa mun lapsuuteen. Äitini sairastui nivelreumaan minua odottaessaan. Hänen sairautensa oli aktiivisena ollessani lapsi, ja myöhemmin teini. Äitini oli paljon sairaalassa, jossa hänelle tehtiin useita isoja leikkauksia, uusia lääkkeitä kokeiltiin, ja hän oli myös pitkiä aikoja huonokuntoisena kotona sairaslomalla.

Mitä vanhemmaksi tulin, opin sitä myöten tekemään kaiken itse, jos jotain halusin. Mennä yksin, jos halusin jonnekin. Konserttiin, leffaan, laskettelemaan, ja täysi-ikäisenä baariin yksin.

Mulla oli hyvä lapsuus ja nuoruus. Asuin peräkylillä, josta on 15 kilsaa silloisen kunnan keskustaan, eikä busseja kulkenut kuin kahdesti päivässä. Jos halusi lähteä illalla jonnekin, piti pyytää aina kyyti vanhemmilta, koska muuten ei kylille olisi päässyt. Siihen aikaan kun olin yläasteella ja lukiossa, joka perjantai järjestettiin disko, jonka tuloilla esim. luokat keräsivät rahaa luokkaretkeä varten.

Yläasteen aikana kävin vain muutaman kerran diskossa. Jos sinne halusin, se tarkoitti sitä että yleensä isä heitti mut sinne 15 kilometrin päähän, ja tuli neljän tunnin päästä yhdeltätoista hakemaan. Yhteensä siis 60 kilsaa ajoa. Koska hän teki päivisin metsurinhommia maatilan pidon ohella, oli hänellä fyysisesti raskaat työpäivät, ja hän menikin yleensä ajoissa nukkumaan. Se, että isä toimi mulle kuskina, tarkoitti sitä, että hän joutui pitkän päivän päätteeksi valvomaan myöhään. En halunnut isäni joutuvan hirveästi valvomaan minun takia, joten siksi en käynyt juurikaan diskossa, vaikka muut luokkalaiseni kävivätkin.

Olen ollut parisuhteessa, jossa olen joutunut tekemään yksin kaiken hyvään parisuhteeseen vaadittavan työn. Tässä samassa kunnossa mitä olen juuri tällä hetkellä. Siitä syystä en ole pitkiin aikoihin seurustellut kenenkään kanssa, vaikka ottajia varmasti on ollut, ja yhdestä tiedänkin hänen itse kerrottua siitä. Mutta päätin pysyä mieluummin yksin, ettei kukaan joudu yksin kannattelemaan parisuhdetta, kun itse en omaa osuuttani pysty tekemään.

Kyllä mä varmaan jossain vaiheessa tunteistani hänelle kerron, jos siihen tulee mahdollisuus, mutta sen aika ei ole tällä hetkellä. En pysty käsittelemään mielessäni sen keskustelun tulosta tällä hetkellä. Siihen mulla ei ole tällä hetkellä voimia. Kirjaimellisesti ainoa este elämän ja kuoleman välillä on tällä hetkellä uni. Se, että saan jotenkuten nukutuksi, pitää mut hengissä ja estää sen, etten tapa itseäni koska pää ei kestä. Tuohon vielä päälle todennäköinen pettymys....en halua ottaa sitä riskiä että teen jotain itselleni, koska olen ylittänyt jaksamisen rajan.

Tällä hetkellä se raja on ollut muutaman päivän ajan todella lähellä. Se on auttanut jaksamaan, että olen saanut tänään purkaa tuntoja tänne, ja olo on jo vähän keventynyt siitä mitä se oli neljä tuntia sitten.

Kyseinen mies on 25v. Mä oon 41v. Ikäero ei ole este, vaan hidaste. Toinen iso hidaste on mun nykyinen vointi. Olen tiennyt kyseisen miehen jo muutaman vuoden, vaikka emme ole edes tuttavia. Hänellä on oma elämä josta en tiedä mitään. Hän on vielä nuori, ja hänellä on vielä paljon koettavaa. Annan hänen mennä ja elää elämäänsä. That's it.

Lue lisää

Sinä olet mahtava ihminen. Minusta hyvin tärkeätä olet sinä ja olet olemassa.

Juuri noin se on. Yksin oleminen ei ole mikään ongelma.

Ei prismasta mutta kioskin kassalta kyllä.

AsianVierestä

Ei ainakaan huono suhde paranna elämänlaatua, miehen pitää olla intohimoinen ja komea että suhde toimii 👀