ollenkaan, mutta pohjimmiltani olen sellainen tyyppi että mieluummin otan vastaan mielipiteet ja kommentit tosiasioista, kuin kiemurtelisin asian suhteen antaen erilaisten salaliittoteorioiden kehittyä.
Mähän toissa torstaina, eli 17.6 päätin että pidän kesälomaa ja jatkaisin töitäni 30.6 joka olisi huomenna. Todellisuudessahan se on ollut pelkkä hermoloma. Mua on jo jonkin aikaa työasiani turhauttaneet totaalisesti, ja vaikka ne ei sinänsä kauhean raskaita aina olekaan, eikä edes raskaat fyysiset työt kaikessa rauhassa tehtynä risoa erityisemmin, mutta se puhelimen vahtaaminen ja siihen vastaaminen joka arkipäivä klo 10-18 on syönyt mun voimia aika paljon, heikentänyt unta, aiheuttanut fyysisiäkin oireita yms. Ja kun en arkisin ole viime aikoina pystynyt kunnolla keskittymään näihin mekaanisempiin ja fyysisempiin hommin, niin olen niitäkin hommia monesti tehnyt virallisen työajan ulkopuolella ja joskus viikonloppuisin. Samoin noissa aukioloajoissa on välillä ollut liikkumavaraa ennalta sovitusti. Mutta ilmeisesti niin paljon, että mulla on jäänyt arkisempia asioita tekemättä ja taka-alalle, kun iltaisin ei ole jaksanut muuta kuin rojahtaa Simpsonien ja jonkun TopGearin ääreen. Mähän kävin tuolloin toissa torstaina kolmessa eri kaupassa aamupäivällä, ja pidän puhelinta nykyään ajaessa äänettömänä, mutta niin hölmöltä kuin se kuulostaakin, niin aloin kotimatkalla itkemään ilosta ettei kukaan ollut tavoitellut, ja totesin että that's it, en halua kohdata asiakkaitani tällaisena angstaajana ja päätin pitää tän loman.
Mutta mitä mä tässä lomalla olen sitten tehnyt, niin alkuun otin lähes joka päivä sellaset 2 tunnin päikkärit normaalien 7-8 tunnin yöunieni lisäksi. Suuri osa ajasta onkin sitten mennyt Areenan sarjojen, dokumenttien, podcastien yms. parissa ja välillä pelatessa. Aamu alkanut sillä, että kattelen aamu-tv:tä, pitkin päivää Areenaa, illalla telkkarin sarjoja yms, ja puoliltaöin rättiväsyneenä nukkumaan. No eilen sain aikaiseksi käydä laittamassa kesäkukat äitini (ja suvun) haudalle, ja tänään kävin ennen sairaanhoitajan tapaamista itsepalvelupesulassa pesemässä helteiden aikana kertynyttä pyykkiä. On jäänyt uinnit, pyörälenkit, päivittäiset parin tunnin kevyet autohommat, raivaussahan korjaaminen yms. suunnitelmat toteutumatta.
No tänään mulla oli tosiaan jo aiemmin sovittu rutiininomainen tapaaminen sairaanhoitajan kanssa, ja se oli mielestäni todella hyvä että tapaaminen ajoittui juuri tähän suunniteltua työhönpaluuta edeltävään päivään, niin hän kyllä näki musta fiilikseni, ja varmaankin ekaa kertaa sitten vuoden 2015 ja äitini aivokasvaindiagnoosin aiheuttaman shokin jälkeen itkin ja kiroilin jonkun ammattilaisen vastaanotolla rutiinitapaamisessa, päivystyskäynnit toki asia erikseen. Ja meinaa alkaa itku tätä tekstiäkin kirjoittaessa. No hän varasi lääkärin soittoajan ensi viikolle, jolloin varmaan sen kanssa pohdimme jonkun virallisemman sairasloman mahdollisuutta, lääkitystä yms. Monestihan mulla on vähän "uutistenlukijamainen" tapa kertoa voinnistani, jos juuri sillä hetkellä en ole erityisen ahdistunut. Liittynee aspergeriin, joten varmaan ovat asian ymmärtäneet, enkä koe että olisivat väheksyneet aiemmin kertomiani oireita tai juttuja, mutta sinänsä hyvä että nykyinenkin hoitajani näki mut tavallaan maskin takaa, vaikka maskia käytinkin. Heh.
Minkäänlaisista harhoista en ole kärsinyt, Liljalaaksolaisista ei tarvinne erikseen mainita, mutta kun tää on sinkut-palsta ja mä P234, niin tarkennetaan, että nämä kieli poskella luodut karikatyyrihahmot eivät ole missään vaiheessa horjuttaneet mielenterveyttäni. #facts. Huhtikuussa tuli myös täyteen loppuelämäni eka vuosi ilman alkoholia, eli se tai aiempi haimatulehdukseni ei liity tähän. Tai no ehkä siltä osin, että jos mietitään mun aiempia lomia, niin eipä sellanen parin viikon loma keväällä 2020 melko pian äitini poismenon jälkeen paljoa auta, jos siitä 9 päivää viettää sairaalassa ja lopun suunnilleen viikon verran kotona lepäämässä ja keskellä pahan alkoholismin akuuteinta toipumisvaihetta. Sitä ennen oli pari viikkoa lomaa kesällä 2019, jolloin olin niin kireä silloisesta suhteestani, että nukuin tyyliin 5-6 tuntia yössä, olin vähällä murtaa jalkapöydästäni jonkun luun potkaistessani suutuspäissäni keittiön vanhaa leivinuunia pehmeät kangaskengät jalassa jne. No sitä ennen oli lomaa pari viikkoa kesällä 2018 ja sitä ennen kesällä 2009 amiksen viimeinen kesäloma.🙄
Maksimipituus lähestyy...
Mietin jonkin aikaa kerronko tästä palstalla
49
629
Vastaukset
Ehkä tätä kaikkea enteili jo keväinen päätökseni häipyä Tinderistä, se että kesäkuun alussa pistin palstan trollihahmot pakettiin, en ole paljoa jaksanut nähdä kavereitani vaikka parikin on ollut yhteydessä jne. Oon vain ollut aika väsynyt. Ei siis ryyppy (tai mikään muukaan) -putki kyseessä, ei talousvaikeudet, en sanoisi että edes laiskuuskaan.
Mutta niin, siinä stalkkereille hieman faktoi, asiattomiin irvailuihin en vaivaudu edes vastaamaan, ja milloin mä sitten työtäni jatkankin, niin sen sanon että silloin pyrin olemaan jälleen mahdollisimman hyvä, kunnolla levännyt asiakaspalvelija, enkä viime aikojen kaltainen pesukarhulta näyttävä tyyppi joka "ajattelee ääneen" maskin takaa milloin mitäkin.Voimia jaksamiseen. Tee mitä jaksat, tai ole tekemättä mitään ja vain lepää. Älä yritä väkisin silloin kun ei jaksa ja pysty. Tällä hetkellä tärkeintä on sinä itse ja sun oma jaksaminen, kaiken muun voidessa odottaa.
Oma jaksaminen on tällä hetkellä kortilla mullakin, vaikkakin eri syistä.
Päivä kerrallaan, turha pohtia vielä tulevaa.Kiitos, joo tän suunnitellun loman alussa oli tarkoitus levätä, ehkä joskus juhannusviikolla tehdä jotain käytännön juttuja yms. ja tänään illalla jättää ilmoitukset uudestaan sivustolle. Mutta jotain lähikauppareissuja lukuunottamatta niin näköjään kahtena "viimeisenä" lomapäivänä jaksoi raahautua hoitamaan asioita, se levähdysvaihe (tai levon tarve) on tuntunut jatkuvan tosiaan aika pitkään. Ja pitkästä aikaa tuli niitä itkukohtauksia esim. sunnuntai-illalla, eilen illalla, tänään hoitajan vastaanotolla jne. eli havahduin kyllä siihen, että en ole vielä huomenna valmis töihin. Eräs kaverini kärsii työuupumuksesta, tosin työnkuvakin on paljon vaativampi, niin hänen elämästään jonkin verran perillä olevana tiedän millaista se pahimmillaan on. En usko että olen itse ihan samassa pisteessä, tai vaikka olisinkin, niin ainakin olen tunnistanut ja myöntänyt oman olotilani ja hakenut siihen nyt apua. Toki aika henkilökohtaisia kokemuksia nämä, riippuen ihmisten erilaisista perussairauksista, mikä työssä kuormittaa, millainen elämäntilanne muuten jne.
Juu ja jos firmani on ollut yli 10 vuotta olemassa, ja sinä aikana olen pitänyt lomia yhteensä kai parisen kuukautta ( juhlapyhät, arkipyhät jne.) niin ei muutama viikko sinne tänne tässä kohtaa ole niin väliä. Kuten olen sanonutkin, niin mieluummin liike ihan rehdisti ja asiakkaille ilmoitettuna suljettuna, ja itse hankalasti tavoitettavissa, kuin töitä vasemmalla kädellä tehden, luistaen toisinaan aukioloajoista, käyttäytyen epämotivoituneesti jne.
- Anonyymi
Kuulostaa siltä, että olet "vain" uuvuksissa. Vähän samanlainen kuin minä... suoritat elämää ja etenkin töitä. Et malta pitää lomaa ja jos pidät, suunnittelet sen täyteen tekemistä. Sitten nämä helteet väsyttävät kaikkia tai ainakin häiritsevät unta 🥵.
Sinulle varmasti sopisi joogan rentoutusharjoitukset, löytyy netistä kaikenlaista. Ne ovat siitä hyviä, ettei varsinaisesti tarvitse tehdä yhtään mitään, kunhan on. Erityisesti tykkään asanasta, jossa mennään istumaan lattialle > laitetaan jalat salmiakkikuvioon eli jalkapohjat vastakkain > otetaan käsillä jalkapohjista kiinni ja hinataan yläkroppaa eteenpäin alas. Esimerkkejä:
https://www.youtube.com/watch?v=QFCQbqd1Bc0
Itkeminen on ihan luonnollista. Hyvä tietysti tietää mihin se liittyy. Kerran aloin itkeä joogatunnilla erään sanallisen tehtäväharjoituksen aikana. Ei rentouttanut ollenkaan. Yleensä ohjaajat eivät onneksi pyydäkään tekemään mitään missä täytyy ajatella omaa sen hetkistä elämää ja suorittaa tehtävää joogaamalla. Viisastuin sen verran, että jos vastaisuudessa tulee tulee suorittamista, suljen korvat ja teen ihan jotain muuta.
- Sheena- Anonyymi
Rohkeita ihmisiä olette jos arvioitte itseänne sanalla uupunut. Tuon tiedostaminen on ensimmäinen askel siihen muutokseen jota kohti voisi mennä. Mutta yleensä me ihmiset olemme sitä mitä olemme emmekä pysty muuttumaan kovinkaan helposti. Sinä Sheena tunnut kirjoituksiesi perusteella työkeskeiseltä neitsyeltä joka haluaa todistaa itselleen päivä päivältä olevansa toisten arvostuksen ansainnut.
Aloittajalta hyvä aloitus, ei se työ ole ongelma mutta se voi olla mutta se miten siitä työstä voi palautua. Pitää harkita miten muuttaisi elämäänsä koska se joskus tahtoo mennä tuttujen polkujen mukaan vaikka haluaisi muutosta, ja vaikkein siitä vanhasta tyylistä edes itse pitäisi.
AsianVierestä En mä niinkään koe suorittavani elämää, enhän mä silloin tällaisessa ammatissa olisi 😂 Mutta onhan asperger-henkilöillä usein alentunut stressinsietokyky, ja ilmeisesti mun kohdalla se jokapäiväinen 8-tuntinen hengailu puhelimen äärellä ( asiakaspalvelu, postireissut yms.) alkoivat nyt kuormittamaan liikaa.
Pitää tuohon joogaan joskus tutustua, aiheena periaatteessa kiehtonut, mutta ei ole tullut perehdyttyä juurikaan.Anonyymi kirjoitti:
Rohkeita ihmisiä olette jos arvioitte itseänne sanalla uupunut. Tuon tiedostaminen on ensimmäinen askel siihen muutokseen jota kohti voisi mennä. Mutta yleensä me ihmiset olemme sitä mitä olemme emmekä pysty muuttumaan kovinkaan helposti. Sinä Sheena tunnut kirjoituksiesi perusteella työkeskeiseltä neitsyeltä joka haluaa todistaa itselleen päivä päivältä olevansa toisten arvostuksen ansainnut.
Aloittajalta hyvä aloitus, ei se työ ole ongelma mutta se voi olla mutta se miten siitä työstä voi palautua. Pitää harkita miten muuttaisi elämäänsä koska se joskus tahtoo mennä tuttujen polkujen mukaan vaikka haluaisi muutosta, ja vaikkein siitä vanhasta tyylistä edes itse pitäisi.
AsianVierestä"Aloittajalta hyvä aloitus, ei se työ ole ongelma mutta se voi olla mutta se miten siitä työstä voi palautua. Pitää harkita miten muuttaisi elämäänsä koska se joskus tahtoo mennä tuttujen polkujen mukaan vaikka haluaisi muutosta, ja vaikkein siitä vanhasta tyylistä edes itse pitäisi."
Jep, en ole vielä edes päättänyt milloin jatkan töitäni, juttelen nyt ainakin ensin sen lääkärin kanssa ensi viikolla. Mutta olen mä pyöritellyt ajatusta, että aiemman klo 10-18 sijaan jatkossa tavoittaisi esim. klo 10-16, se olisi jo yksi askel kevyempään työtahtiin. Ja todennäköisesti joksikin aikaa kieltäydyn uusien peltilehmien ostamisesta, äkkiä niitä kertyy nurkkiin liikaa jos ei ole voimia tai motivaatiota pistää lihoiksi.- Anonyymi
p234racing kirjoitti:
En mä niinkään koe suorittavani elämää, enhän mä silloin tällaisessa ammatissa olisi 😂 Mutta onhan asperger-henkilöillä usein alentunut stressinsietokyky, ja ilmeisesti mun kohdalla se jokapäiväinen 8-tuntinen hengailu puhelimen äärellä ( asiakaspalvelu, postireissut yms.) alkoivat nyt kuormittamaan liikaa.
Pitää tuohon joogaan joskus tutustua, aiheena periaatteessa kiehtonut, mutta ei ole tullut perehdyttyä juurikaan.Jos tuollaisesta työstä et selviydy niin arvioi mistä selviytyisit.
Lähtökohtaisesti soittaminen ihmisille jotka eivät haluaisi edes kuulla sitä mitä kerrot on jo ongelma? Esimerkiksi se että soitat aina väärään aikaan, silloin kun ihmiset ovat töissä.
AsianVierestä Anonyymi kirjoitti:
Jos tuollaisesta työstä et selviydy niin arvioi mistä selviytyisit.
Lähtökohtaisesti soittaminen ihmisille jotka eivät haluaisi edes kuulla sitä mitä kerrot on jo ongelma? Esimerkiksi se että soitat aina väärään aikaan, silloin kun ihmiset ovat töissä.
AsianVierestäHyvä tuo eka kysymys, mutta en osaa siihen äkkiseltään vastata.
Mutta ei tässä nyt olla todellakaan mitään Kuusakosken lavaa tänne tilaamassa puhelimessa itkien, tai polttamassa kirjanpitoa saunanpesässä 😂 Uskoisin selviytyväni nykyisessä työssäni yhtä hyvin kuin viime kuukausiin asti, kunhan saan kerättyä vähän voimia ja mietittyä työn aikatauluttamista yms. uusiksi.- Anonyymi
p234racing kirjoitti:
Hyvä tuo eka kysymys, mutta en osaa siihen äkkiseltään vastata.
Mutta ei tässä nyt olla todellakaan mitään Kuusakosken lavaa tänne tilaamassa puhelimessa itkien, tai polttamassa kirjanpitoa saunanpesässä 😂 Uskoisin selviytyväni nykyisessä työssäni yhtä hyvin kuin viime kuukausiin asti, kunhan saan kerättyä vähän voimia ja mietittyä työn aikatauluttamista yms. uusiksi.Jos laitat viestiin hymiön on tilanteesi kunnossa tiedostaen sen ettet ehkä tunne itseäsi.
AsianVierestä Anonyymi kirjoitti:
Jos laitat viestiin hymiön on tilanteesi kunnossa tiedostaen sen ettet ehkä tunne itseäsi.
AsianVierestäEn oikein ymmärtänyt pointtiasi.
Mutta jos niin kävisi, etten jatkossa kykenisi jatkamaan nykyisessä työssäni, joka voidaan mieltää kaikesta huolimatta melko helpoksi moneen muuhun työhön verrattuna, niin eiköhän 7 diagnoosillani eläkepaperitkin olisi kohtuu helppo nakki. Tai jos siihen vaaditaan se masennus, niin eipä yksi diagnoosi jonon jatkoksi mitään haittaa. Eipä siinä nettotuloni mitenkään ihan kauheasti putoaisi, ja siinäkin saisi jonkun suojaosuuden puitteissa puuhastella toiminimellä.
Ei toi nyt tässä vaiheessa ole mikään plan A, mutta hyvähän tollanenkin jokeri on olla takataskussa. Itse asiassa aiempi lääkärini ehdotti asiaa monta vuotta sitten, mutta silloin siinä kohtaa tavallaan aiheettoman vuoden pituisen sairasloman aikana ei olisi saanut tehdä (tienata) mitään firman kautta, niin se asia sitten jäi, kun lääkärini piti silloin työtäni kuitenkin myös toimintakykyä ylläpitävänä asiana tms.p234racing kirjoitti:
En oikein ymmärtänyt pointtiasi.
Mutta jos niin kävisi, etten jatkossa kykenisi jatkamaan nykyisessä työssäni, joka voidaan mieltää kaikesta huolimatta melko helpoksi moneen muuhun työhön verrattuna, niin eiköhän 7 diagnoosillani eläkepaperitkin olisi kohtuu helppo nakki. Tai jos siihen vaaditaan se masennus, niin eipä yksi diagnoosi jonon jatkoksi mitään haittaa. Eipä siinä nettotuloni mitenkään ihan kauheasti putoaisi, ja siinäkin saisi jonkun suojaosuuden puitteissa puuhastella toiminimellä.
Ei toi nyt tässä vaiheessa ole mikään plan A, mutta hyvähän tollanenkin jokeri on olla takataskussa. Itse asiassa aiempi lääkärini ehdotti asiaa monta vuotta sitten, mutta silloin siinä kohtaa tavallaan aiheettoman vuoden pituisen sairasloman aikana ei olisi saanut tehdä (tienata) mitään firman kautta, niin se asia sitten jäi, kun lääkärini piti silloin työtäni kuitenkin myös toimintakykyä ylläpitävänä asiana tms.Kuule, eläkkeen saamiseen vaaditaan aikalailla kirjaimellisesti pään kainaloon.
Terv. Vuodesta 2015 työkyvyttömänä työttömänä työnhakijana roikkunut, tuona aikana ainakin kolmesti työkyvyttömyyseläkehakemuksesta (toistaiseksi voimassa olevan) hylsyn saanut.p234racing kirjoitti:
En oikein ymmärtänyt pointtiasi.
Mutta jos niin kävisi, etten jatkossa kykenisi jatkamaan nykyisessä työssäni, joka voidaan mieltää kaikesta huolimatta melko helpoksi moneen muuhun työhön verrattuna, niin eiköhän 7 diagnoosillani eläkepaperitkin olisi kohtuu helppo nakki. Tai jos siihen vaaditaan se masennus, niin eipä yksi diagnoosi jonon jatkoksi mitään haittaa. Eipä siinä nettotuloni mitenkään ihan kauheasti putoaisi, ja siinäkin saisi jonkun suojaosuuden puitteissa puuhastella toiminimellä.
Ei toi nyt tässä vaiheessa ole mikään plan A, mutta hyvähän tollanenkin jokeri on olla takataskussa. Itse asiassa aiempi lääkärini ehdotti asiaa monta vuotta sitten, mutta silloin siinä kohtaa tavallaan aiheettoman vuoden pituisen sairasloman aikana ei olisi saanut tehdä (tienata) mitään firman kautta, niin se asia sitten jäi, kun lääkärini piti silloin työtäni kuitenkin myös toimintakykyä ylläpitävänä asiana tms.Itse asiassa luulen, että silloinen lääkärini huomasi painonnousuni vaikka Ketipinor oli jo kauan sitten lopetettu, pöhöttyneen olemukseni yms. eli todennäköisesti aavisti alkoholiongelmani, mutta tuskin kuitenkaan sen vakavuutta, eikä työnsä puolesta voinut naurahtaa päin naamaa että nyt sä juoppo valehtelet. Eli olettaisin hänen olettaneen, että työjuttuni pitäisi sen ongelman paremmin kurissa, mutta oli hoitosuhteemme loppuvaiheessa autuaan tietämätön että olin saattanut esim. sairaalan parkkipaikalla huitaista puolen litran lonkeron naamaan krapulan tasoittelemiseksi, sillä ei se näkynyt käytöksessäni ulospäin, koska järkyttävä toleranssi 🙄
Mutta se oli silloin, nyt on nyt, ja ensi viikolla keskusteltuani uuden lääkärini kanssa hieman taas viisaampi.- Anonyymi
p234racing kirjoitti:
En oikein ymmärtänyt pointtiasi.
Mutta jos niin kävisi, etten jatkossa kykenisi jatkamaan nykyisessä työssäni, joka voidaan mieltää kaikesta huolimatta melko helpoksi moneen muuhun työhön verrattuna, niin eiköhän 7 diagnoosillani eläkepaperitkin olisi kohtuu helppo nakki. Tai jos siihen vaaditaan se masennus, niin eipä yksi diagnoosi jonon jatkoksi mitään haittaa. Eipä siinä nettotuloni mitenkään ihan kauheasti putoaisi, ja siinäkin saisi jonkun suojaosuuden puitteissa puuhastella toiminimellä.
Ei toi nyt tässä vaiheessa ole mikään plan A, mutta hyvähän tollanenkin jokeri on olla takataskussa. Itse asiassa aiempi lääkärini ehdotti asiaa monta vuotta sitten, mutta silloin siinä kohtaa tavallaan aiheettoman vuoden pituisen sairasloman aikana ei olisi saanut tehdä (tienata) mitään firman kautta, niin se asia sitten jäi, kun lääkärini piti silloin työtäni kuitenkin myös toimintakykyä ylläpitävänä asiana tms.Tuo on totta, että työ myös ylläpitää toimintakykyä. Eikä ihmisellä ole juurikaan muuta kuin toimintakykynsä, muuten on todella vaikea pärjätä.
Teepä niin, että jaksotat työsi toisella tavalla. Välillä pidät taukoja jolloin ajattelet jotain aivan muuta. Tuossa oli joogaa ehdotettu, niin töiden rinnalle sopii hyvin taukojumppa. Tai jotain muuta vastaavaa joka ei tapahdu tietsikalla tai puhelimella ja saa ajatukset työstä. Lauruska kirjoitti:
Kuule, eläkkeen saamiseen vaaditaan aikalailla kirjaimellisesti pään kainaloon.
Terv. Vuodesta 2015 työkyvyttömänä työttömänä työnhakijana roikkunut, tuona aikana ainakin kolmesti työkyvyttömyyseläkehakemuksesta (toistaiseksi voimassa olevan) hylsyn saanut.Ok, juu ei se välttämättä mikään läpihuutojuttu ole, eikä ole tarkoituskaan olla.
Nooh, katsotaan. Ja kaivetaan nyt joku positiivinen seikka kuitenkin tästä kaikesta. Sanon sen jälleen kerran tässäkin yhteydessä, että kaikesta byrokratiasta yms. huolimatta, mielestäni se on lottovoitto syntyä mt-ongelmaiseksi Suomeen, tai uupua, jos sellaiseen on taipumusta.
Ei niinkään siksi, että ympärilläoleva yhteiskunta olisi erityisen ymmärtäväinen, mutta mäkin olen nyt yli kuusi vuotta ollut noiden julkisen sektorin maksuttomien palvelujen piirissä, lääkitykseni olen saanut neuvoteltua ja argumentoitua ihan hyväksi, nytkin sain soittoajan ensi viikolle ja hoitaja huomautti että jos tarvitsen akuutisti jonkun sairaslomatodistuksen, niin sitten vain päivystykseen (johon en mielelläni mene). Eikä Suomessa ihminen (taloudellisesti, hoitoonpääsy jne.) tyhjän päälle jää lähes koskaan, ellei ole esim. niin masentunut ettei jaksa tai kykene hakea sitä mitä tarvitsee, on se sitten jotain tukea tai lääkärin apua.
Mulla on hieman samankaltainen tilanne, mutta onnekseni yritykseni on aikoinaan luokiteltu Kelan, Verohallinnon, TE-toimiston yms. taholta sivutoimiseksi yritykseksi, eli se helpottaa kaikkea kummasti. Eikä se sinänsä kerro paljoakaan ihmisen siihen pistämästä työajasta, vaan liittyy juurikin enemmänkin verotusjuttuihin sekä siihen onko toisinaan ollut oikeutettu joihinkin tukiin, joihin ymmärrettävästi vaikuttaa myös se mitä on tienannut firman kautta. Eli vähän ajanjaksosta riippuen munkin tulot ovat saattaneet koostua joko pelkästään firmani tuloista, tai sitten osa Kelan kautta ja osa yritykseni kautta. Ja joskus takavuosina mäkin olin jossain höpöhöpö-yrittäjyyskurssilla, mutta alunperin muistaakseni 8 tai 12vk pituinen kurssi päättyi mun osalta 2 viikon jälkeen sairaalan päivystykseen kaikkine post-traumaattisine reaktioineni, harhoineni jne. joten silloinen lääkärini kirjoitti jonkun lausunnon, jolla vältin karenssit sun muut, eikä ole hetkeen yritetty istuttaa takaisin koulun penkkiin.p234racing kirjoitti:
Ok, juu ei se välttämättä mikään läpihuutojuttu ole, eikä ole tarkoituskaan olla.
Nooh, katsotaan. Ja kaivetaan nyt joku positiivinen seikka kuitenkin tästä kaikesta. Sanon sen jälleen kerran tässäkin yhteydessä, että kaikesta byrokratiasta yms. huolimatta, mielestäni se on lottovoitto syntyä mt-ongelmaiseksi Suomeen, tai uupua, jos sellaiseen on taipumusta.
Ei niinkään siksi, että ympärilläoleva yhteiskunta olisi erityisen ymmärtäväinen, mutta mäkin olen nyt yli kuusi vuotta ollut noiden julkisen sektorin maksuttomien palvelujen piirissä, lääkitykseni olen saanut neuvoteltua ja argumentoitua ihan hyväksi, nytkin sain soittoajan ensi viikolle ja hoitaja huomautti että jos tarvitsen akuutisti jonkun sairaslomatodistuksen, niin sitten vain päivystykseen (johon en mielelläni mene). Eikä Suomessa ihminen (taloudellisesti, hoitoonpääsy jne.) tyhjän päälle jää lähes koskaan, ellei ole esim. niin masentunut ettei jaksa tai kykene hakea sitä mitä tarvitsee, on se sitten jotain tukea tai lääkärin apua.
Mulla on hieman samankaltainen tilanne, mutta onnekseni yritykseni on aikoinaan luokiteltu Kelan, Verohallinnon, TE-toimiston yms. taholta sivutoimiseksi yritykseksi, eli se helpottaa kaikkea kummasti. Eikä se sinänsä kerro paljoakaan ihmisen siihen pistämästä työajasta, vaan liittyy juurikin enemmänkin verotusjuttuihin sekä siihen onko toisinaan ollut oikeutettu joihinkin tukiin, joihin ymmärrettävästi vaikuttaa myös se mitä on tienannut firman kautta. Eli vähän ajanjaksosta riippuen munkin tulot ovat saattaneet koostua joko pelkästään firmani tuloista, tai sitten osa Kelan kautta ja osa yritykseni kautta. Ja joskus takavuosina mäkin olin jossain höpöhöpö-yrittäjyyskurssilla, mutta alunperin muistaakseni 8 tai 12vk pituinen kurssi päättyi mun osalta 2 viikon jälkeen sairaalan päivystykseen kaikkine post-traumaattisine reaktioineni, harhoineni jne. joten silloinen lääkärini kirjoitti jonkun lausunnon, jolla vältin karenssit sun muut, eikä ole hetkeen yritetty istuttaa takaisin koulun penkkiin.Vaikka Suomen julkista terveydenhuoltoa ja Kelaa parjataan, mitä teen välillä itsekin, on se todellakin kuten sanoit, lottovoitto syntyä Suomeen. Toki niitä huonoja terveydenalan ammattilaisia löytyy, mutta aika harvoin kukaan jää täysin tyhjän päälle.
Ymmärrettävästi resurssit on julkisella puolella kovilla, etenkin tähän aikaan, eikä hoitoon ole välttämättä helppo päästä.
Mä suunnittelin kolmisen vuotta sitten, että hankkisin kolmannen ammatin, pääsisin osa-aika eläkkeelle, jolloin olisi pieni varma ja säännöllinen tulo taattu. Loput tulot hankkisin työskennellen kotona silloin kun siihen pystyn. Tuo suunnitelma ei ole toteutunut, eikä tule toteutumaan byrokratian takia.
Mulla kun ei ole päivääkään työkokemusta kummastakaan ammatista, koska valmistuessani kumpaankin, olin siihen jo valmiiksi työkyvytön. Näin ollen en saa senttiäkään työeläkeyhtiöstä. Kela ei maksa osa-aikaista eläkettä. Eipä siinä sitten ole enää motivaatiota opiskelemaan lähdöstä.
Mulla on onneksi ollut ymmärtäväiset sossut viimeisen kolmen vuoden ajan, ja työkkärissä ollaan oltu koko ajan tietoisia työkyvyttömyydestäni, joten siinä mielessä olen päässyt helpommalla, kun ei ole tarvinut mitään kursseja käydä siitä kuinka töitä haetaan. Ainoastaan on ollut stressi siitä, koska katkaistaan tulot.
Tänä keväänä kotikaupungissani pitkäaikaistyöttömät siirrettiin kokeilussa työkkäristä kaupungin vastuulle. Eli uusi taho, joka ei tiedä mun tilanteesta mitään. Pistin asiasta sähköpostia sinne minne mut siirrettiin, ja lähetin asiasta tekstarin sossulleni, joka on nyt vaihtunut kahdesti vai kolmesti kolmessa vuodessa. Sossu soitti mulle pian, ja kertoi olevansa se taho, joka hoitaa muun muassa mun keissiä työkkärin puolesta. Siinä vaiheessa tuli suuri helpotus, koska vaikka en ole kyseisen sossun kanssa tavannut kasvotusten, olemme soitelleet pari kertaa, ja edellisen kanssa säännöllisesti palaveerasimme ihan kasvotusten. Sossu tietää mun tilanteen, joten ei tarvitse pelätä joutuvansa tekemään sellaista, mihin ei pysty.
Vaikka en saakaan enää itse kivunhoitoon apua, koska kaikki on jo tehty mitä on voitu, on mulla asiat myös kohtalaisen hyvin hoidossa. Samoin kuin sulla.
Se helpottaa huomattavasti mieltä, kun on selvät kuviot hoidon ja lääkityksen suhteen. Ei tarvitse pelätä sitä, että lääkärit ja hoitajat kuvittelevat ettei mitään ongelmaa ole, että itse keksii kaikki jutut. Sillähän kovin moni hoitoa tarvitseva ei hae itselleen apua, tai kuvittelee parantuneensa, ja jättää kaikki lääkkeet ja hoidot kesken.
Se, mitä tarkoitin tuolla ylempänä kun sanoin että tee sitä mitä jaksat, ei koskenut sun töitä. Kerron itsestä esimerkin mitä tarkoitan. En ole mikään siisteysintoilija, vaan ihminen joka tuppaa levittämään tarvitsemansa tavarat ympärilleen, ja ne jää siihen. Pyrin imuroimaan silloin kun villakoirat alkaa ahdistamaan itseä. Mutta kämpän järjestelemiseen tarvitsen vähän paremman kipupäivän.
Jos suunnittelen että silloin ja silloin siivoan, mutta sinä päivänä totean etten pystykään siihen, annan siivouksen olla. Ja hyvällä omallatunnolla kulutan päiväni muutoin. Se on vaatinut opettelua hyväksymään sen, että jos ei johonkin pysty, niin siitä ei tarvitse soimata itseään.
Jos olet vaikka suunnitellut meneväsi käymään seuraavana päivänä kaupassa, mutta toteatkin kauppapäivänä ettei sulla ole voimia lähteä, sä voit hyvillä mielin antaa sen olla siltä päivältä, ja tehdä jotain muuta mitä jaksaa tehdä. Koko päivän sohvalla lojuminen, ja netissä surffailu on myös fine.Lauruska kirjoitti:
Vaikka Suomen julkista terveydenhuoltoa ja Kelaa parjataan, mitä teen välillä itsekin, on se todellakin kuten sanoit, lottovoitto syntyä Suomeen. Toki niitä huonoja terveydenalan ammattilaisia löytyy, mutta aika harvoin kukaan jää täysin tyhjän päälle.
Ymmärrettävästi resurssit on julkisella puolella kovilla, etenkin tähän aikaan, eikä hoitoon ole välttämättä helppo päästä.
Mä suunnittelin kolmisen vuotta sitten, että hankkisin kolmannen ammatin, pääsisin osa-aika eläkkeelle, jolloin olisi pieni varma ja säännöllinen tulo taattu. Loput tulot hankkisin työskennellen kotona silloin kun siihen pystyn. Tuo suunnitelma ei ole toteutunut, eikä tule toteutumaan byrokratian takia.
Mulla kun ei ole päivääkään työkokemusta kummastakaan ammatista, koska valmistuessani kumpaankin, olin siihen jo valmiiksi työkyvytön. Näin ollen en saa senttiäkään työeläkeyhtiöstä. Kela ei maksa osa-aikaista eläkettä. Eipä siinä sitten ole enää motivaatiota opiskelemaan lähdöstä.
Mulla on onneksi ollut ymmärtäväiset sossut viimeisen kolmen vuoden ajan, ja työkkärissä ollaan oltu koko ajan tietoisia työkyvyttömyydestäni, joten siinä mielessä olen päässyt helpommalla, kun ei ole tarvinut mitään kursseja käydä siitä kuinka töitä haetaan. Ainoastaan on ollut stressi siitä, koska katkaistaan tulot.
Tänä keväänä kotikaupungissani pitkäaikaistyöttömät siirrettiin kokeilussa työkkäristä kaupungin vastuulle. Eli uusi taho, joka ei tiedä mun tilanteesta mitään. Pistin asiasta sähköpostia sinne minne mut siirrettiin, ja lähetin asiasta tekstarin sossulleni, joka on nyt vaihtunut kahdesti vai kolmesti kolmessa vuodessa. Sossu soitti mulle pian, ja kertoi olevansa se taho, joka hoitaa muun muassa mun keissiä työkkärin puolesta. Siinä vaiheessa tuli suuri helpotus, koska vaikka en ole kyseisen sossun kanssa tavannut kasvotusten, olemme soitelleet pari kertaa, ja edellisen kanssa säännöllisesti palaveerasimme ihan kasvotusten. Sossu tietää mun tilanteen, joten ei tarvitse pelätä joutuvansa tekemään sellaista, mihin ei pysty.
Vaikka en saakaan enää itse kivunhoitoon apua, koska kaikki on jo tehty mitä on voitu, on mulla asiat myös kohtalaisen hyvin hoidossa. Samoin kuin sulla.
Se helpottaa huomattavasti mieltä, kun on selvät kuviot hoidon ja lääkityksen suhteen. Ei tarvitse pelätä sitä, että lääkärit ja hoitajat kuvittelevat ettei mitään ongelmaa ole, että itse keksii kaikki jutut. Sillähän kovin moni hoitoa tarvitseva ei hae itselleen apua, tai kuvittelee parantuneensa, ja jättää kaikki lääkkeet ja hoidot kesken.
Se, mitä tarkoitin tuolla ylempänä kun sanoin että tee sitä mitä jaksat, ei koskenut sun töitä. Kerron itsestä esimerkin mitä tarkoitan. En ole mikään siisteysintoilija, vaan ihminen joka tuppaa levittämään tarvitsemansa tavarat ympärilleen, ja ne jää siihen. Pyrin imuroimaan silloin kun villakoirat alkaa ahdistamaan itseä. Mutta kämpän järjestelemiseen tarvitsen vähän paremman kipupäivän.
Jos suunnittelen että silloin ja silloin siivoan, mutta sinä päivänä totean etten pystykään siihen, annan siivouksen olla. Ja hyvällä omallatunnolla kulutan päiväni muutoin. Se on vaatinut opettelua hyväksymään sen, että jos ei johonkin pysty, niin siitä ei tarvitse soimata itseään.
Jos olet vaikka suunnitellut meneväsi käymään seuraavana päivänä kaupassa, mutta toteatkin kauppapäivänä ettei sulla ole voimia lähteä, sä voit hyvillä mielin antaa sen olla siltä päivältä, ja tehdä jotain muuta mitä jaksaa tehdä. Koko päivän sohvalla lojuminen, ja netissä surffailu on myös fine.Joo, paljon tulee itsekin moitittua asioita, ja monia juttuja ihminen oppii arvostamaan vasta sitten kun niille on omakohtaisesti tarvetta. Helposti tulee pidettyä itsestäänselvänä monia juttuja. Luulenpa, että esim. Amerikassa oltaisiin pahimmassa tapauksessa jouduttu myymään talo sairastelujen vuoksi, ellei sitten ole jotain todella kattavaa (kallista) vakuutusta 🙄
Mä en ole sossujen (sosiaalityöntekijä?) kanssa joutunut olemaan tekemisissä, mutta vähän sama juttu sikäli mulla, että lääkärinlausuntojen perusteella eivät ole tuhlanneet resurssejaan pistämällä mua keittämään jotain kahvia tai päivittämään yrittäjän osaamista, vaan on katsottu että noi mun työjuttuni ja lisätuloni firman parissa, ja silloin tällöin joidenkin koulutustani vastaavien työpaikkojen hakeminen ovat riittäneet täyttämään riittävän aktiivisuuden, joskin nyt toi mun jaksaminen on vähän kortilla jopa tässä sivutoimiseksi luokiteltavassa yritystoiminnassa. Itse kun olen aukioloaikani määritellyt koulutustani vastaavan työpaikan tupsahtamista odotellessa 🙄
Joo enkä mäkään sinänsä ole mikään 110% lasissa suorittaja, mutta pari viikkoa sitten yliarvioin kai oman tän hetkisen jaksamiseni miettimällä mitä kaikkea lomalla ehtiikään tekemään, kun ei ole aiemmin ehtinyt tai jaksanut, ja milloin suunnittelin jatkavani hommia. Tuli kieltämättä itsellekin vähän yllätyksenä tässä viimeisen parin viikon aikana tämä oma vointini, mutta kaipa se on jo hyvä että edes tunnistin sen. Enkä periaatteessa ole soimannut itseäni noista tekemättä jääneistä jutuista, vaan lähinnä hämmentynyt että mihin tää pari viikkoa oikein on kulunut. Ja tänäkin aikana olen ihan toki normaalisti pessyt pienempää pyykkiä kotona, laittanut ruokaa, tiskannut, ajanut ruohoa jne. ilman sen suurempia paineita. En mä täyden kaaoksen keskellä sentään elä 😁
Se tässä onkin, kun ei ole ns. oikeaoppisesti masentunut tai esim. skitsofreenikko, vaan tällainen ihmeellinen väliinputoaja 🙄Lauruska kirjoitti:
Vaikka Suomen julkista terveydenhuoltoa ja Kelaa parjataan, mitä teen välillä itsekin, on se todellakin kuten sanoit, lottovoitto syntyä Suomeen. Toki niitä huonoja terveydenalan ammattilaisia löytyy, mutta aika harvoin kukaan jää täysin tyhjän päälle.
Ymmärrettävästi resurssit on julkisella puolella kovilla, etenkin tähän aikaan, eikä hoitoon ole välttämättä helppo päästä.
Mä suunnittelin kolmisen vuotta sitten, että hankkisin kolmannen ammatin, pääsisin osa-aika eläkkeelle, jolloin olisi pieni varma ja säännöllinen tulo taattu. Loput tulot hankkisin työskennellen kotona silloin kun siihen pystyn. Tuo suunnitelma ei ole toteutunut, eikä tule toteutumaan byrokratian takia.
Mulla kun ei ole päivääkään työkokemusta kummastakaan ammatista, koska valmistuessani kumpaankin, olin siihen jo valmiiksi työkyvytön. Näin ollen en saa senttiäkään työeläkeyhtiöstä. Kela ei maksa osa-aikaista eläkettä. Eipä siinä sitten ole enää motivaatiota opiskelemaan lähdöstä.
Mulla on onneksi ollut ymmärtäväiset sossut viimeisen kolmen vuoden ajan, ja työkkärissä ollaan oltu koko ajan tietoisia työkyvyttömyydestäni, joten siinä mielessä olen päässyt helpommalla, kun ei ole tarvinut mitään kursseja käydä siitä kuinka töitä haetaan. Ainoastaan on ollut stressi siitä, koska katkaistaan tulot.
Tänä keväänä kotikaupungissani pitkäaikaistyöttömät siirrettiin kokeilussa työkkäristä kaupungin vastuulle. Eli uusi taho, joka ei tiedä mun tilanteesta mitään. Pistin asiasta sähköpostia sinne minne mut siirrettiin, ja lähetin asiasta tekstarin sossulleni, joka on nyt vaihtunut kahdesti vai kolmesti kolmessa vuodessa. Sossu soitti mulle pian, ja kertoi olevansa se taho, joka hoitaa muun muassa mun keissiä työkkärin puolesta. Siinä vaiheessa tuli suuri helpotus, koska vaikka en ole kyseisen sossun kanssa tavannut kasvotusten, olemme soitelleet pari kertaa, ja edellisen kanssa säännöllisesti palaveerasimme ihan kasvotusten. Sossu tietää mun tilanteen, joten ei tarvitse pelätä joutuvansa tekemään sellaista, mihin ei pysty.
Vaikka en saakaan enää itse kivunhoitoon apua, koska kaikki on jo tehty mitä on voitu, on mulla asiat myös kohtalaisen hyvin hoidossa. Samoin kuin sulla.
Se helpottaa huomattavasti mieltä, kun on selvät kuviot hoidon ja lääkityksen suhteen. Ei tarvitse pelätä sitä, että lääkärit ja hoitajat kuvittelevat ettei mitään ongelmaa ole, että itse keksii kaikki jutut. Sillähän kovin moni hoitoa tarvitseva ei hae itselleen apua, tai kuvittelee parantuneensa, ja jättää kaikki lääkkeet ja hoidot kesken.
Se, mitä tarkoitin tuolla ylempänä kun sanoin että tee sitä mitä jaksat, ei koskenut sun töitä. Kerron itsestä esimerkin mitä tarkoitan. En ole mikään siisteysintoilija, vaan ihminen joka tuppaa levittämään tarvitsemansa tavarat ympärilleen, ja ne jää siihen. Pyrin imuroimaan silloin kun villakoirat alkaa ahdistamaan itseä. Mutta kämpän järjestelemiseen tarvitsen vähän paremman kipupäivän.
Jos suunnittelen että silloin ja silloin siivoan, mutta sinä päivänä totean etten pystykään siihen, annan siivouksen olla. Ja hyvällä omallatunnolla kulutan päiväni muutoin. Se on vaatinut opettelua hyväksymään sen, että jos ei johonkin pysty, niin siitä ei tarvitse soimata itseään.
Jos olet vaikka suunnitellut meneväsi käymään seuraavana päivänä kaupassa, mutta toteatkin kauppapäivänä ettei sulla ole voimia lähteä, sä voit hyvillä mielin antaa sen olla siltä päivältä, ja tehdä jotain muuta mitä jaksaa tehdä. Koko päivän sohvalla lojuminen, ja netissä surffailu on myös fine.Minulla on ollut vastassa ihan huippu työntekijöitä. Olisin voinut helposti jäädä sairauseläkkeelle, mutta kun olin itse aktiivinen palaamaan työelämään, niin sitä asiaa lähdettiin ajamaan. Ehkä olin vain tarpeeksi hullu, että olisivat myöntäneet ihan mitä tahansa. Mutta en kyllä tiedä mitä tästä elämästä olisi tullut ilman sopivaa lääkitystä. Todellisuudentajuni oli sen verran häilyvä, etten ollut missään nimessä työkykyinen kun harhoissani elelin. Ja se on muuten aika pelottava kokemus kun todellisuudentaju pettää. Mutta jos lääkityksellä pysyn suhteellisen oireettomana, niin mikäs tässä on töitä painaessa.
Ainakin osaat hyvin sanoittaa vointiasi. Siitä on hyvä lähteä asioita käsittelemään ja tarvittaessa muuttamaan. Mutta onhan sinulla ollut paljon henkistä kuormitusta. Kuulostaa siltä, että olet vasta nyt alkanut kunnolla suremaan äitisi poismenoa. Jokainen käsittelee asioita omaa tahtiaan. Nyt on tärkeä ottaa kunnolla taukoa kaikesta ja keskittyä omaan hyvinvointiin. Ja jos tuntuu että itku tulee, niin anna sen tulla. Se on kehon tapa purkaa surukuormaa.
Juu, ei mun ongelma ole koskaan ollut kuvailla vointiani, mutta harvoin ne tunteet näyttäytyy esim. ammattilaisten luona niin voimakkaina ja aitoina mitä tänään kävi. Mutta kuten aloituksessa sanoinkin, niin en ole minkäänlaista vähättelyä kokenut, kyllä ne tietää joidenkin as-henkilöiden tavan kommunikoida, ja luultavasti olen ollut itse enemmän se osapuoli joka kaikkea kuormitusta on vähätellyt.
Äitini poismeno on sikäli aika mutkikas kuvio, että siihenhän oli tavallaan aikaa varautua jo vuodesta 2015 asti kun hän sai silloin alkuun sen 6-12kk ennusteen. Samaten silloin 2019 syksyllä kun hän joutui sairaalaan, niin alkuun kaikki näytti suht hyvältä, ja muistin ihan yhtäkkiä viime viikolla sellasen tilanteen että sanoin äidilleni aikoinaan puhelimessa, että pysyisi mahdollisimman pitkään sairaalassa, mahdollisimman kattavissa tutkimuksissa, kun sinne kerrankin otettiin sisälle eikä vain käännytetty päivystyksestä, ja muistutin että vanhan talon korkeista kynnyksistä, sillä hän joutui silloin pyörätuoliin. Äitini oli asiasta ihan samaa mieltä, ja kertoi että aivoverenvuodosta toipuminen/kuntoutuminen voi viedä puolikin vuotta, näin kuulemma lääkäri oli hänelle sanonut. Mutta tosiaan sitten puolen vuoden päästä olikin hautajaiset. Eli mitä luultavimmin hänelle oli annettu enintään sen verran elinaikaa, mitä hän ei kaiketi halunnut kertoa. Mainitsin asiasta lauantaina yhelle sukulaismiehelle joka soitti, ja äitini oli sanonut hänelle aivan saman silloin syyskuussa 2019 🙄 Mutta sitten joskus marraskuussa peli alkoi näyttämään jo aika selvältä, kunnes hän oli tammikuussa hetkellisesti tajuissaan, ja näin hänet silloin viimeisen kerran. Pian sen jälkeen tuli taas joku laajempi aivoverenvuoto, ilmeisesti sen kasvaimen kasvamisen myötä, ja sitten olikin pian saattohoitojakso edessä.
Jokainen tietty suree omalla tavallaan, mutta mun kohdalla ilman muuta kaikenlaista surutyötä hankaloitti se oma paha alkoholiongelmani, erot/säädöt/niistä aiheutunut paha olo, melko pian sen jälkeen se haimatulehdus, ja samoihin aikoihin alkanut koronakriisi. Tosin, ihan kuten äitivainaa sanoisi että "ei ne asiat voivottelemalla miksikään muutu" niin onhan siinä ihan perääkin. Elämä jatkuu, ja tokihan mä häntä olen ajatellut varmaan päivittäin jossain yhteydessä, mutta en mitenkään pakonomaisesti enkä läheskään aina kritisoivaan sävyyn vaikka välimme oli välillä mitä oli. Siitä olen sinänsä tyytyväinen, että välimme olivat viime vuosina paremmat, enkä mä usko että kummallakaan olisi ns. jäänyt mitään sanottavaa. Tokihan me molemmat, ja monet tuttumme tiesivät pelin hengen jo vuodesta 2015 asti. Puoli vuotta, eli magneettikuvausväli kerrallaan.
Noin muutenkin mä olen aika herkkä kaikista vuodenajoista, tuoksuista, luonnosta, valoisuudesta yms. mikä assosioituu joihinkin tapahtumiin. Eli onhan tää alkukesä ja juhannuksen aika siinäkin mielessä olleet ajankohtaisia, kun tosiaan kesäkuussa 2015 ne äitini ensioireet alkoivat, tuli diagnoosi jne, heinäkuussa sinä vuonna eka leikkaus, ja sitten tosiaan pari vuotta sitten tutustuin siihen yhteen eksääni juurikin kesäkuun puolivälin tienoilla ja näihin aikoihin pari vuotta sitten meillä meni oikein hyvin. Ja olihan sekin tavallaan aika ironista (onko oikea sana), tai oikeastaan hienoakin, että äitini ennätti sitten senkin ihmeen näkemään että mulla oli tyttöystävä aikuisiällä 🙄p234racing kirjoitti:
Juu, ei mun ongelma ole koskaan ollut kuvailla vointiani, mutta harvoin ne tunteet näyttäytyy esim. ammattilaisten luona niin voimakkaina ja aitoina mitä tänään kävi. Mutta kuten aloituksessa sanoinkin, niin en ole minkäänlaista vähättelyä kokenut, kyllä ne tietää joidenkin as-henkilöiden tavan kommunikoida, ja luultavasti olen ollut itse enemmän se osapuoli joka kaikkea kuormitusta on vähätellyt.
Äitini poismeno on sikäli aika mutkikas kuvio, että siihenhän oli tavallaan aikaa varautua jo vuodesta 2015 asti kun hän sai silloin alkuun sen 6-12kk ennusteen. Samaten silloin 2019 syksyllä kun hän joutui sairaalaan, niin alkuun kaikki näytti suht hyvältä, ja muistin ihan yhtäkkiä viime viikolla sellasen tilanteen että sanoin äidilleni aikoinaan puhelimessa, että pysyisi mahdollisimman pitkään sairaalassa, mahdollisimman kattavissa tutkimuksissa, kun sinne kerrankin otettiin sisälle eikä vain käännytetty päivystyksestä, ja muistutin että vanhan talon korkeista kynnyksistä, sillä hän joutui silloin pyörätuoliin. Äitini oli asiasta ihan samaa mieltä, ja kertoi että aivoverenvuodosta toipuminen/kuntoutuminen voi viedä puolikin vuotta, näin kuulemma lääkäri oli hänelle sanonut. Mutta tosiaan sitten puolen vuoden päästä olikin hautajaiset. Eli mitä luultavimmin hänelle oli annettu enintään sen verran elinaikaa, mitä hän ei kaiketi halunnut kertoa. Mainitsin asiasta lauantaina yhelle sukulaismiehelle joka soitti, ja äitini oli sanonut hänelle aivan saman silloin syyskuussa 2019 🙄 Mutta sitten joskus marraskuussa peli alkoi näyttämään jo aika selvältä, kunnes hän oli tammikuussa hetkellisesti tajuissaan, ja näin hänet silloin viimeisen kerran. Pian sen jälkeen tuli taas joku laajempi aivoverenvuoto, ilmeisesti sen kasvaimen kasvamisen myötä, ja sitten olikin pian saattohoitojakso edessä.
Jokainen tietty suree omalla tavallaan, mutta mun kohdalla ilman muuta kaikenlaista surutyötä hankaloitti se oma paha alkoholiongelmani, erot/säädöt/niistä aiheutunut paha olo, melko pian sen jälkeen se haimatulehdus, ja samoihin aikoihin alkanut koronakriisi. Tosin, ihan kuten äitivainaa sanoisi että "ei ne asiat voivottelemalla miksikään muutu" niin onhan siinä ihan perääkin. Elämä jatkuu, ja tokihan mä häntä olen ajatellut varmaan päivittäin jossain yhteydessä, mutta en mitenkään pakonomaisesti enkä läheskään aina kritisoivaan sävyyn vaikka välimme oli välillä mitä oli. Siitä olen sinänsä tyytyväinen, että välimme olivat viime vuosina paremmat, enkä mä usko että kummallakaan olisi ns. jäänyt mitään sanottavaa. Tokihan me molemmat, ja monet tuttumme tiesivät pelin hengen jo vuodesta 2015 asti. Puoli vuotta, eli magneettikuvausväli kerrallaan.
Noin muutenkin mä olen aika herkkä kaikista vuodenajoista, tuoksuista, luonnosta, valoisuudesta yms. mikä assosioituu joihinkin tapahtumiin. Eli onhan tää alkukesä ja juhannuksen aika siinäkin mielessä olleet ajankohtaisia, kun tosiaan kesäkuussa 2015 ne äitini ensioireet alkoivat, tuli diagnoosi jne, heinäkuussa sinä vuonna eka leikkaus, ja sitten tosiaan pari vuotta sitten tutustuin siihen yhteen eksääni juurikin kesäkuun puolivälin tienoilla ja näihin aikoihin pari vuotta sitten meillä meni oikein hyvin. Ja olihan sekin tavallaan aika ironista (onko oikea sana), tai oikeastaan hienoakin, että äitini ennätti sitten senkin ihmeen näkemään että mulla oli tyttöystävä aikuisiällä 🙄En osaa kuvitellakaan mitä olet joutunut käymään läpi. Oman kaverin äiti menehtyi syöpään kanssa. Hällä tämä asia purkautui niin, että hän alkoi juhlimaan paljon. Joi kertaheitolla perintörahansa. Meni monta vuotta ennen kuin sai asiansa kuntoon. Sulla on kyllä hyvä, kun elämä on pysynyt hallinnassa. Ja noista suruntuntemuksista en kyllä olisi yhtään huolissani. Onko sinulla muuten koskaan ollut mitään tunteiden käsittelyn vaikeutta? Ite olen aika hyvä analysoimaan omaa vointiani, mutta tunteiden käsittely on kuitenkin minulle hankalaa. Jos sulla on, niin voisi varmaan tehdä ihan hyvää käydä säännöllisesti tapaamassa hoitajaa, että saisi ajatukset tasaantumaan.
Palstakamu kirjoitti:
En osaa kuvitellakaan mitä olet joutunut käymään läpi. Oman kaverin äiti menehtyi syöpään kanssa. Hällä tämä asia purkautui niin, että hän alkoi juhlimaan paljon. Joi kertaheitolla perintörahansa. Meni monta vuotta ennen kuin sai asiansa kuntoon. Sulla on kyllä hyvä, kun elämä on pysynyt hallinnassa. Ja noista suruntuntemuksista en kyllä olisi yhtään huolissani. Onko sinulla muuten koskaan ollut mitään tunteiden käsittelyn vaikeutta? Ite olen aika hyvä analysoimaan omaa vointiani, mutta tunteiden käsittely on kuitenkin minulle hankalaa. Jos sulla on, niin voisi varmaan tehdä ihan hyvää käydä säännöllisesti tapaamassa hoitajaa, että saisi ajatukset tasaantumaan.
Mullahan tuli silloin joskus 4-6 vuotta sitten se pakonomainen tarve säästää rahaa mahdollisimman paljon, ja elää mahdollisimman minimalistisesti, mikä toki oli varsin järkevä riippuvuus, mutta meni silloin sen verran yli että omalla tavallaan horjutti mielenterveyttäni sekin. Ja sainhan mä ennakkoperintöäkin aikoinaan muutaman kymppitonnin, mutta en mä niitä mitenkään holtittomasti ole käyttänyt, joskaan ei se juominenkaan halpaa ollut. Tosin siihen menikin sitten valtaosa ansiotuloistani 🙄 Mutta on sekin rahamäärä väistämättä hiukan sulanut, kun oli hautajaisjärjestelyt, perintöverot, aikoinaan Vito nieli rahaa jne. Enkä oikein tiedä yritinkö silloin loppuvuodesta 2019 ja alkuvuodesta 2020 täyttää jotain tyhjyyden tunnetta, vaiko vain nauttia tyhjästä talosta täysillä, kun sarjadeittailin silloin melkoiseen tahtiin vaikka en läheskään kaikista naisista niin kiinnostunut ollutkaan. Varmaan vähän sekä että.
No onhan mulla (ja on ollut) noita säännöllisiä hoitajakäyntejä, eli ei siinä mitään. Ja voihan se olla, että mulla on jonkinlaisia tunnelukkoja tms. ja osa toki menee aspergerin piikkiin. Mä olen yleensä suurimman osan ajasta ihan tyyni ja hyväntuulinen, mutta välillä menee ns. kuppi nurin kun on liikaa kertynyt stressiä. Välillä se ilmenee tollasena rageamisena kuten pari vuotta sitten kesällä, että työkalut sai välillä kyytiä ja olin niinkin järkevä että päätin potkaista sitä puuhellaa. Ja välillä sitten taas tän tyylisinä pienimuotoisena romahtamisena. Riippuu kai vähän siitä mikä asia milloinkin kuormittaa, ja mitä tunteita se synnyttää, niin ne erilaiset tunnetilat ilmenee ulospäin kai vähän eri lailla. Mene ja tiedä.
Älä töistä stressaa, teet kun kykenet. Ei ihmistä ole luotu toimimaan kuten järjestelmä robotinomaisesti, unohtaen inhimilliset piirteensä ja rajalliset voimavaransa.
Huili ja anna itselles aikaa, myös niille tunteille mitkä pintaan puskee. Tsemiä.Jep, kiitos 👍
Vastasin noihin ylempiin viesteihin vähän pidemmin, niin mitäpä niitä samoja asiakokonaisuuksia tähän uudestaan kirjoittaa 😃 Ei mitään henkilökohtaista suppeassa vastauksessa 😅✌- Anonyymi
p234racing kirjoitti:
Jep, kiitos 👍
Vastasin noihin ylempiin viesteihin vähän pidemmin, niin mitäpä niitä samoja asiakokonaisuuksia tähän uudestaan kirjoittaa 😃 Ei mitään henkilökohtaista suppeassa vastauksessa 😅✌Lopeta noiden pitkien lorujen kertominen, lieneekö tottakaan, ei noita kukaan jaksa lukea!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta noiden pitkien lorujen kertominen, lieneekö tottakaan, ei noita kukaan jaksa lukea!!
Jaksaapas lukea.
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta noiden pitkien lorujen kertominen, lieneekö tottakaan, ei noita kukaan jaksa lukea!!
Sitten ei kannata avata eikä lukea mun laatimia ketjuja.
Problem solved 🤷♂️- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta noiden pitkien lorujen kertominen, lieneekö tottakaan, ei noita kukaan jaksa lukea!!
Kuka sinua pakottaa lukemaan näitä,
luiki nurkan taa räähkymään siitä.
- Anonyymi
Mitä jos laitat pillit pussiin eli lopetat ja meet työkkäriin ja etsit joko muita töitä tai luet uuden ammatin ja menet töihin ja saat uusia kavereita ja muuttuu elämän sisältö uudeksi tai vedät ns lätty täyteen muutaman päivän ja hommaat tinderistä muutaman naisen eli panet kunnolla ja sen jälkeen lärvit ja taas jaksaa ja työt maistuu
- Anonyymi
Tyttöset jostain eri-kaupinginosasta, ja joku omakotitalon isäntäkin ihmeissään: mitä ihmettä nuo ihmiset tekevät täällä, tiedän ketä ovat, mutta siis keskustan ihmisiä ja uusi pyöräilyharrastus?
On hauskaa, hauskaa rullata menemään, mutta joo on aivan ok isän sanoisi, pyöräkin näyttisi olevan paremmassa kunnossa kuin normaalin potkulautalijan. - Anonyymi
Puhelin voi aiheuttaa kamalaa stressiä. Siksi jos töistä soitetaan vaikka ylitöihin niin olen keksinyt sellaisen että minulla on toinen työ ja enkä ehdi joten en tee ylitöitä juuri koskaan. Muutenkin välttelen puhelimen käyttöä ja pidän myös kaveripiirin pienenä joten puhelin ei soi kovin usein. Itselläni alkoi loma viime maanantain ja en aio tehdä juuri muuta kun kalastella lomalla ja kai terassillakin voisi käydä .
Minun äiti kuoli viitisen vuotta sitten. En ole sitä juuri muistellut. Kuoli kuitenkin tupakin aiheuttamaan keuhkösyöpään 62 vuotiaana. Itse en ole koskaan polttanut joten aionkin elää pitkään.
Oon muuten ajatellut ottaa loparit töistä viimeistään tämän vuoden puolella. En jaksa raksatöitä enää tehdä koska en saa kiitosta siitä.No mun kohdalla se on ollut äärimmillään sitä, että jos käyt vaikka pskalla, niin ei muuta kuin puhelin äänettömäksi siksi aikaa. Olen aiemmin joutunut keksimään ties mitä valkoisia valheita, että teen juuri jotain kittaushommaa tms. ja soitan takaisin myöhemmin, tosin joskus joillekin puolitutuille huumorintajuisille "jorma"-tyylisille asiakkaille ihan suoraankin sanonut miksi on mennyt hetki 😂 Noin tapahtuu siis todella harvoin, mutta otin tuon vain tollaseksi ääriesimerkiksi. Normaalimpia tilanteita on tietenkin esim. kauppareissut, autolla ajaminen, ruuanlaitto jne.
Tuntuu noin muuten etten pitkään aikaan ole pystynyt kunnolla keskittymään tekemisiini, kun milloin mikäkin sovellus on piipannut yhteydenottoja ja puhelin toki soinut vaihtelevasti pitkin päiviä. Helposti ihmisen mieli muistaa turhauttavimmat hetket paremmin kuin onnistuneet, joita molempia on matkan varrelle toki mahtunut, mutta kyllä tällä hetkellä päällimmäisenä mieleen tulee "hukkaanheitetyt" päivät koneella päivystäen ja puhelinta vilkuillen, sekä ne päivät jolloin olen ollut aikeissa ryhtyä tekemään jotain, vetänyt jatkojohdot, levittänyt työkalut, pukeutunut likaisimpiin työkamppeisiin jne. kunnes puhelin soi, pillit pussiin ja jonkun muun homman pariin 😣
- Anonyymi
Okei, eli sä oot koko ajan nostanut työttömyyskorvauksia sen sun yritystoimintasi ohella. Mä vähän ihmettelinkin, että miten kukaan voi varsinkaan nykyaikana elättää itsensä pelkästään myymällä jotain 80-luvun autojen varaosia, ei millään pahalla.
- Anonyymi
Jännä kun jaksat avata elämääsi tänne vaikka ruuduissa hyppelevät vittuilijatkin. Rispektiä sulle ja sun elämääsi.
Varmasti kaikki järjestyy ja oothan jo itsekin huomannut, että työajan rajaaminen voisi tuoda tarvittavaa helpotusta. Kaikkea hyvää ja rentouttavaa kesää 😎No kirjoitin asiasta oikeastaan sen takia, että tiedän yhden tai useamman palstalaisen olevan kovinkin kiinnostunut asioistani, ja jos alunperin tänään päättyväksi tarkoitettu loma tässä nyt venyy epämääräisesti niin äkkiä sekin juttu olisi ottanut tuulta alleen. Eli periaatteessa mitä suoremmin kerroin omista asioistani, sitä vähemmän todennäköisesti tulee mitään "voiko olla niin että peris..." -alkuisia aloituksia, ja sitä typerämmiltä myöskin ne Kuotesaho-trollaukset sun muut näyttäytyvät vähänkään järkevien palstaa seuraavien kirjoittajien silmissä.
Ja itse asiassa ihan asiallisia vastauksia tähän ketjuun pääosin on tullut, eipä siinä. Kiva huomata, että täällä monilla kuitenkin on ihan inhimillisyyttäkin. Eli kaipa tää jollain tasolla tekee ihan hyvääkin kirjoittaa asiasta, varsinkin kun en ole sen tyylinen että esim. tuttavilleni kovin avoimesti yleensä puhun asioistani, ja täällä kuitenkin on tää oma vakioporukkansa jotka tietää mut. Jos pitäisi jossain mielenterveys-palstalla, keskustelutukiryhmissä tms. yrittää välittää muille samanlainen käsitys omasta persoonastani ja elämästäni, kuin mitä olen täällä "onnistunut" vuosien saatossa luomaan, niin voi hyvä luoja että siinä menisi aikaa ja rivitilaa 😮 Täällä porukka kuitenkin tietää suurin piirtein mun taustat ja elämäntilanteen, mutta eivät kuitenkaan ole siinä määrin henkilökohtaisia tuttuja kuin kaverini, sukulaiseni yms. oikeassa elämässä.- Anonyymi
p234racing kirjoitti:
No kirjoitin asiasta oikeastaan sen takia, että tiedän yhden tai useamman palstalaisen olevan kovinkin kiinnostunut asioistani, ja jos alunperin tänään päättyväksi tarkoitettu loma tässä nyt venyy epämääräisesti niin äkkiä sekin juttu olisi ottanut tuulta alleen. Eli periaatteessa mitä suoremmin kerroin omista asioistani, sitä vähemmän todennäköisesti tulee mitään "voiko olla niin että peris..." -alkuisia aloituksia, ja sitä typerämmiltä myöskin ne Kuotesaho-trollaukset sun muut näyttäytyvät vähänkään järkevien palstaa seuraavien kirjoittajien silmissä.
Ja itse asiassa ihan asiallisia vastauksia tähän ketjuun pääosin on tullut, eipä siinä. Kiva huomata, että täällä monilla kuitenkin on ihan inhimillisyyttäkin. Eli kaipa tää jollain tasolla tekee ihan hyvääkin kirjoittaa asiasta, varsinkin kun en ole sen tyylinen että esim. tuttavilleni kovin avoimesti yleensä puhun asioistani, ja täällä kuitenkin on tää oma vakioporukkansa jotka tietää mut. Jos pitäisi jossain mielenterveys-palstalla, keskustelutukiryhmissä tms. yrittää välittää muille samanlainen käsitys omasta persoonastani ja elämästäni, kuin mitä olen täällä "onnistunut" vuosien saatossa luomaan, niin voi hyvä luoja että siinä menisi aikaa ja rivitilaa 😮 Täällä porukka kuitenkin tietää suurin piirtein mun taustat ja elämäntilanteen, mutta eivät kuitenkaan ole siinä määrin henkilökohtaisia tuttuja kuin kaverini, sukulaiseni yms. oikeassa elämässä.Sulle taitaa palsta toimia ikäänkuin vertaisryhmänä jonka kanssa voit jakaa elämääsi ja elämän vaiheitasi.Huomaan, että jotkut peukuttavat aina tekstejäsi ja se on minusta ollut positiivista kaiken tämän paskan keskellä. Jotkut ymmärtävät sinua ja kokemuksiasi.👍
Oma kokemukseni palstasta on ollut kovasti toisenlainen, mutta sillä ei ole enää väliä. Anonyymi kirjoitti:
Sulle taitaa palsta toimia ikäänkuin vertaisryhmänä jonka kanssa voit jakaa elämääsi ja elämän vaiheitasi.Huomaan, että jotkut peukuttavat aina tekstejäsi ja se on minusta ollut positiivista kaiken tämän paskan keskellä. Jotkut ymmärtävät sinua ja kokemuksiasi.👍
Oma kokemukseni palstasta on ollut kovasti toisenlainen, mutta sillä ei ole enää väliä.Onhan tää palsta, ja on ollut, varmaan juurikin jonkinlainen vertaistukiryhmä, ja alkujaan varmaan siksi että painin samojen naisasiaongelmien kanssa kuin valtaosa täällä. Sittemmin tullut kerrottua täällä myös joistain muista asioista kun kaikki ei ole pyörinyt enää pelkän p:llunpuutteen ympärillä.
Ja on täällä tosiaan paljon ihan asiallisia kirjoittajia, joiden kanssa on ihan mielenkiintoista kirjoittaa toisinaan. Välillä kyllä munkin niskaan satanut kuraa enemmän tai vähemmän, eli joillain tuntuu olevan jotain mua vastaan tai sitten omaa pahaa oloa pitää kanavoida tolla tavalla 🙄 Eli en mä kovin suosittu täällä ole, mutta ainakin itse olen ihan avoin asialliseen ja hyvin argumentoituun keskusteluun lähtökohtaisesti kenen tahansa kanssa, kunhan normaalit käytöstavat ja toisen kunnioitus on jotenkuten hallussa.
Mutta jännä ilmiö tavallaan sekin, että ätmi on joskus toiselle susi, vaikka kaiken järjen mukaan naisten ja ympäröivän yhteiskunnan pitäisi olla se "yhteinen vihollinen" jos tollaseen polarisoituneeseen ajattelutapaan on jollain taipumusta 🙄 Ja varsinkin kun mun näppäimistöltä on riidanhaastamista ja pilkkakirveitä lähtenyt viimeksi kai joskus 2014 Darkkikselle, mutta tietääkseni ne molemminpuoliset tölvimiset on jo aikoja sitten unohdettu ja sovittu. Mutta noin muuten vaikka mulla on joskus vähän kärkkäitä mielipiteitä, ja kirjoitan toisinaan totuuksia, jotka ei ole aina niin kauniita mutta osuu ja uppoaa kuin kuuma veitsi voihin, niin pyrin olemaan silti käyttämättä henkilöhyökkäyksiä edes anonyymeja kohtaan. Se on mielestäni huonoa argumentointia.- Anonyymi
On meitä muitakin rekkautuneita.
- Anonyymi
Anna yhtiökumppanisi Isä Kuotesahon hoitaa firman asiat.
- Anonyymi
kapisten diktaattorien kuten ämmä-putin ja lukasenko palvominen aiheuttaa monenlaisia psyykkisiä ongelmia.
Nyt kun ei mitään hirmuhellettä ole, ja varmasti eilinen sairaanhoitajan tapaaminen auttoi akuuteimpaan ahdistukseen, samoin tieto lääkärin soittoajasta ensi viikolla. Niin tuli tuossa äsken jonkin aikaa purettua yhtä työn alla olevaa projektia, mutta päätin jo heti alkuun, että vaikka työ kulkisikin niin en tee sitä niin kauan, että jokaikisen pultin kohdalla pitää luetella prkleet sun muut varsin painokkaasti. Irroittelin sinänsä suht helppoja moottorinosia, eli en joutunut missään punkkiheinikossa ryömimään auton alla. Kivahan se tavallaan oli huomata, ettei oma ammattitaito sinänsä ole mihinkään kadonnut, ainoastaan asiakaspalvelun laatu on se kysymysmerkki, ja aika suoraan sidoksissa omaan vointiini. Mitäs mä siitä nyt otin talteen. Ainakin laturin, startin, jäähdyttimen, flektin, kaasuläppäkotelon, imusarjan, ilmamassamittarin, erilaisia antureita, suuttimet, puolat jne. Tossa on jo hyvä alku. 🙄
Päätin lopettaa autohommat tältä päivältä periaatteessa suht tyytyväisenä ja ajoin sen jälkeen ruohot ajoleikkurilla. En tiedä kuinkahan kauan esim. eräs moottorinnostin on lojunnut tietyssä kohdassa pihalla, samoin erään auton koko etuakselisto ja apurunko jonka pudotin keväämmällä aika isona möykkynä alas, peräkärry yms. Painaahan ne toki jonkin verran, mutta ei fyysisesti terveelle nuorelle miehelle mikään ongelma, mutta silti käsittämättömän vaikea mun on ollut niitäkin siirtää pois tieltä viime viikkoina ruohoa ajaessa. No ei se iso homma ollut siirtää näitä tänään, niin pääsin ruohokoneellakin läpi tietyistä paikoista, jotka ovat alkaneet muistuttamaan vähän heinikkoa viime aikoina.
Mutta olen mä kyllä nytkin "normaalia" parin-kolmen tunnin työrupeamaa väsyneempi, joten parempi olla jatkamatta tänään tän enempää. Tosin ruokaa teen kohta, vaikka helteitä ja väsypäiviä varten jotain valmisaterioita jääkaapissa onkin. Myös huomenna sää näyttäisi suosivan ulkohommia, mutta koitan olla asettamatta mitään paineita etukäteen huomiselle. Jos huvittaa ja jaksaa, niin miksipä kyseisen auton parissa ei jatkaisi, mutta jos se tuntuu pakkopullalta niin eipä se siitä mihinkään katoa, ajamalla ainakaan 😅
Ruohoa ajaessa mulla välähti yhtäkkiä mieleen myös jännä "yhteensattuma". Jos muistatte niissä kahdessa novellissa tms. mitkä kirjoitin, niin autoekspertti Arthur-hahmohan oli lähes joka kerta ylitöissä asioidessaan tarinan varsinaisten päähahmojen kanssa, välillä istuskeli päämäärättömänä odotellessaan näitä asiakashahmoja tai muita yhteydenottoja, hahmot saattoivat ilmestyä paikalle yllättäen välillä vähän outoon aikaan, tarvitsivat Arthurilta "konsulttiapua" joskus aika nopeastikin ja sitäkin niin ikään hieman outoon aikaan jne. 🙄 En siis kirjoittanut noita tapahtumia tarkoituksella tuohon sävyyn, mutta jänniä yhtymäkohtia on helppo löytää.Niin joo, puhelimeni on siis edelleen kiinni ja myynti-ilmoitukset poistettuna netistä. Ainakin nyt siihen lääkärin soittoaikaan asti, mutta mahdollisesti pidempäänkin riippuen voinnistani.
Ja tuossakin muuten huomasin, että pystyin paljon paremmin keskittymään sen auton osien irroitteluun, kun kukaan ei yrittänyt tavoitella eikä välillä tarvinnut ravata varastosta toiseen. Maltoin irroittaa johtojen ja alipaineletkujen liittimiä nätimmin, kun sellaisiakin toisinaan saatetaan kysellä, en onnistunut murjomaan yhtään pultinkantaa jos olin epävarma onko joku esim. T25, T27 tai T30, vaan sovitin avaimia ja kärkiä kantoihin kaikessa rauhassa, ja pakkasin työkalut siististi enkä jättänyt kyseisen auton lattialle lojumaan.
Tuntuu että viime aikoina "kaikki" on kuormittanut todella paljon, mutta tän tietynlaisen loman aikana on tosiaan hyvä vähän itsetutkiskella mikä sitä kuormitusta eniten on aiheuttanut, ja edelleenkin ottaa tarpeeksi lepoaikaa itselle vaikka tässä alkuviikosta olen vihdoin jotain saanutkin aikaiseksi. Mutta jos etukäteen oletetun parin viikon pituisen loman kahtena viimeisenä suunniteltuna lomapäivänä olen jotenkuten saanut rästissä olleita asioita hoidettua tai jotain aikaiseksi, niin kyllä tänään olisi ollut liian aikaista palata varsinaisten työtehtävieni pariin normaalinpituisiksi päiviksi.Tuli käytyä tuossa äskettäin pyöräilemässä muutaman kilsan lenkki. Juuri tuollaista kevyttä alkuillan aktiviteettiä mitä olen kaivannut, mutta ei vain ole ollut aikaa/voimia harrastaa viime aikoina. Vähän sama juttu pyöräillessä kuin aamupäivällä Volvon kimpussa, että ehkä juuri tänään olisin saattanut pystyä esim. neljä kertaa parempaan/pidempään suoritukseen, mutta itsensä liiallinen fyysinen näännyttäminenkin on tässä kohtaa mielestäni huono idea. Pääasia että nämä aktiviteetit pysyvät tässä kohtaa kivan tai siedettävän puolella, eivätkä muodostu pakkopullaksi nekään. Hyvähän sitä joka tapauksessa on liikkua kohtuudella vaikka "lomalla" onkin, ettei kaikki aika mene vain istumalihasten varassa. Ja viime aikoina on paljon mennytkin, joka on kertonut juuri siitä levontarpeesta.
Huominen näyttää millainen fiilis on ja missä määrin mitäkin jaksaa tehdä.
- Anonyymi
Raging Race, racer=myrkytön Texasin kalkkarokäärmeenkaltainen, diamond-pack on se myrkyllinen versio samata matelijasta.
Racer on aina vaaraton. Tuli vain mieleen racing-nimimerkistä.Ok. Jotenkin RDR:stä kuulostaa tutulta tuo "diamond-back rattlesnake" 😁
No mun nimimerkki tulee tosiaan siitä kun harrastin nuorena karting-kisoja, nykyisin ajan lähinnä ruudun takaa ihan harrastuksena, ja noin muutenkin seuraan autourheilua eri muodoissa. Aiempi peris234 saattoi olla joillekin uusille palstalaisille hieman hämmentävä, sillä sen alkuperäisen "periaatteen miehen" joku on varmaan lyhentänyt tuohon muotoon jo joskus 2012 tms. 🙄 Profiilikuvana on Kilin-Colinin Subaru legendaarisissa väreissä, sillä olen oppinut tietyllä tapaa fanittamaan häntä vasta kuolemansa jälkeen. En esim. pikkulapsena seurannut rallia, en muista hänen mestaruuttaan 1995, enkä joskus vuosituhannen alussa oikein tiennyt muuta kuin että joku britti joka tuntuu aina ajavan ulos mutta silti saanut omaa nimeään kantavan pelisarjan 😅 Myöhemmin kun olen lukenut kaikenlaisia tarinoita häneen liittyen, nähnyt dokumentteja, haastatteluja, onboardeja yms. niin oppinut tavallaan arvostamaan takautuvasti. Tosin jos/kun se riskinotto ulottui myös yksityisen helikopterin lentämiseen omien ja vieraiden lasten ollessa kyydissä, niin se on mun silmissä vähän nounou.
Ja muutenkin mun oma, hyvinkin smoothi ajotapa aikoinaan kartingissa ja nykyään rallisimuissa on ihan päinvastainen kuin McRaen varsin leveät ajolinjat, auton yliohjaava käytös, auton revittäminen, ylenpalttinen riskinotto ulosajojen kustannuksella yms. Mutta mikä tahansa laji tarvitsee suuria persoonia, joita fanittaa 😎
- Anonyymi
Mutta kun kaikki ralliautoilijat ovat siis impotentteja, tämä on hypoteesi, mutta tänään tulee elovisiosta magneetti-auto-elokuva: 007 magneetti ja helikopteri nostaa autoja ilmaan :)
Muista Nukkua Ennen Kuin Heräät, nolla-agentti. - Anonyymi
Oon huomannut että naiset soittelee useammin korona aikana ja pyytävät kylään tai terassille.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7272286Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?502269- 1282215
- 1342147
- 541766
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2411643- 311361
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201309Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161195Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381147