Tässä on nyt muutama vuosi jo eletty euron kanssa. Miten on, onko muita "kivikautta" eläviä, kuin minä? Yhäti vaan muutan eurot mielessäni markoiksi. Tunnen euron arvon, tottakai, mutta.... markkaa on edelleen ikävä. En osaa arvostaa esim. euron kolikkoa. Miellän sen ikäänkuin markan rahaksi, vaikkei se tietenkään sitä ole. Viiden euron seteli on kuin afrikan tähti-pelin leikkiraha (jo kokonsakin puolesta.) Kaksikymppinenkään ei tunnu oikein miltään, ennenkuin taas mielessään ajattelee että se on sentään n. 120 vanhaa markkaa. Kaiken kukkuraksi ovat niin surkeaa materiaalia että lompsassa on ruma kasa ryppyistä paperia. Jos markka tulisi takaisin, kiljuisin riemusta.
Ihan mielenkiinnosta kysyn
8
1136
Vastaukset
En minä markkoja kaipaile, kyllä eurot hyvin kelpaa. - En valittaisi, vaikka saisin niitä enemmänkin. ;))
Hinnat ja maksuvälineiden arvothan ovat ehtineet vuosien saatossa muuttua moneen kertaan ja aina niitä on pitänyt aikansa opetella. Minusta on sama maksanko vaikka oravannahoilla - kunhan niitä vaan olisi riittävästi. Hinnat suhteutan tarpeen mukaan käytettävissä oleviin varoihin. - Virhearvioitakin tulee tehtyä aina välillä tehtyä.
PS. Minulle jäi vahingossa muutamia seteleitä vaihtamatta euroiksi - mitä luulette, muuttuvatko vanhat markka-arvoiset setelit arvottomiksi vai nousevatko arvoon arvaamattomaan?- eeroliini
Maksan nykyään melkein kaiken kortilla joten ihan sama kumpia,matkustellessa tietenkin kätevämpää kun kummassakin maassa on eurot hintoja vertaillessa
- yopollo
kuin valuutta, taitaa mulle olla. Olen jo iät ajat maksanut kortilla kaiken minkä suinkin voin enkä käteistä tarvitse juuri koskaan (paitsi äskettäin kun lompakko katosi ja oli äkkiä tapettava kortit, seurannut odotusaika ennen uusia olikin todella vaikea kun piti palata vanhaan käteistalouteen). Ei siinä valuutan muuttumisessa sen suurempaa vaikeutta ole kuin että rahojen on riitettävä, olivat sitten vaikka Turkin liiroja.
- Markkamirkku
riemusta, jos markat tulisi takaisin sillä edellytyksellä, että rahanarvokin palautuisi ennalleen, euron tultuahan hinnat kipusivat ihan huomaamatta taivaisiin, otan esimerkiksi vaikka vain kahvikupposen hinnan. Näin meitä höynäytettiin, ja ollaan typerykset vielä tyytyväisiä, vaikkei palkkapussissa tapahtunut samaa rahanarvon ylennystä. Näin se vain on, köyhää jymäytetään aina.
- Pirre*
markkoja enää, kunhan on euroja tarpeeksi..:).
Alussa muutin aina eurot mielessäni markoiksi mutten enää aikoihin..
Olen yrittänyt opetella ajattelemaan että kolikotkin ovat rahaa nykyään. Käytän enimmäkseen pankkikorttia ja.....pyörittelen niitä markkoja mielessäni.:)
Hinnat näyttävät siedettäviltä niin kauan kun ei ajattele korotuksia prosentteina, silloinpa alkaa jo huimata.Minäkin kaipaan markkoja.
Enkä usko mihinkään tutkimuksiin etteivät hinnat mukamas olisi nousseet. Esim. jos ostat torilta arvan niin eikös vain maksa arpa euron tai peräti kaksi, kun ennen sait kympillä 3 arpaa. On roima korotus. Ja ennen oli paljon kahviloita missä sai kympillä kahvin ja pullan, se olisi nykyrahassa noin 1,50. Oletteko nähneet sellaisia tarjouksia jossain?- sinih52
on minunkin maksuvälineeni,euroja en enään markoiksi laskeskele.
Isomman ostoksen kun teen esim tässä hiljattain ostin television silloin huomasin laskevani sen markoiksi.
Tässä muutama päivä sitten olin ystävättäreni kanssa paikallisessa marketissa hän osti hiusväriä
ja katseli hintoja 8-10e maksoi aine.
oli jo laittamassa kärryyn kun hihkaisi minulle että jumalautsi sehän on mummoissa viiskympii.kyl myö sit naurettii.:=)))))
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565710Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141737
- 941566
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391369Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121325Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3521286