Kaikista säästötoimista huolimatta meillä on vielä hyvä sosiaaliturva moniin muihin maihin verrattuna. Kaikkia etuuksia kuitenkin pitää ensin hakea. Moni jäänee tietämättömyyttään niiden ulkopuolelle.
Itse pääsin eläketuen piiriin. Vaikka varsinainen eläkeaika alkaa vasta syksyllä, niin nyt jo saa samat edut. Luin Kelan Sanomista, että minulla on oikeus eläkeläisalennukseen junissa yms. Ei siitä kukaan ollut kertonut. Samoin pääkaupunkiseudulla voi saada alennusta julkisessa liikenteessä, jos saa vaikka pientäkin kansaneläkettä (työeläkkeen ohessa).
Lisäksi on monia huonokuntoisille tarkoitettuja tukia, joita ei älytä hakea, ellei kukaan niistä kerro. Kysykää ihmeessä Kelasta, mihin etuuksiin teillä on mahdollisuus. Köyhälle jokainen sentti on rahaa.
Etuisuuksia haettava
9
4730
Vastaukset
- Leny
Kelan sanomat jaetaan jokaiseen kotiin. Tänä vuonna ilmestyy neljä numeroa. Kannattaa säästää. Siellä ovat etuudet selkokielellä esitetty.Myös eläketuen saajan etuudet näkyvät olla viime lehdessä, joka ilmestyi toukokuussa. Että kyllä Kela tiedottaa, mutta ellei se riitä, myös neuvontaa paikan päällä saa.
- Leny
Tämänhän Sinä jo sanoitkin aloituksessasi.
Eläkeläisalennuksen saa myös ulkomailla liikkuessaan. Ota mukaan vaan kortti joka todistaa että olet eläkeläinen niin saat alennukset myös ulkomailla liikkuessa.
Itse käytin eläkeläisalennuksia hyväkseni kun olin äskettäin Ranskan rivieralla ja liikuin paljon junalla.- eläke on
Miten sillä 800@/kk/brutto sinne Rievieralle pääsisi,sitä eläkeläiskorttia käyttämään, kun ei raha riitä edes uusiin vaatteisiin. Kaurapuuroa ja hernesoppaa tai papupiranaa on nytkin keiteltävä.
Matkustaisin mielelläni sinne Nizzaan ja Rivieralle. Neuvo hyvä ystävä. eläke on kirjoitti:
Miten sillä 800@/kk/brutto sinne Rievieralle pääsisi,sitä eläkeläiskorttia käyttämään, kun ei raha riitä edes uusiin vaatteisiin. Kaurapuuroa ja hernesoppaa tai papupiranaa on nytkin keiteltävä.
Matkustaisin mielelläni sinne Nizzaan ja Rivieralle. Neuvo hyvä ystävä.vaan pienet menot....
Minä en tarvitse enää uusia vaatteita kun en ole työelämässä. Ennen oli vaatimuksena olla hyvin puettu työssäni, jopa elegantti.
En minäkään syö hanhenmaksaa tai muuta erikoisen kallista. Kyllä hernesoppa hyvin kelpaa ja muu terveellinen kotiruoka.
En polta, enkä osta "alkomahoolia". Voin vaan sanoa että jos jättää tupakanpolton, niin sillä rahalla voi tehdä pari ulkomaanmatkaa vuodessa.
Pidän kirjaa menoistani ja tiedän tarkalleen olenko käyttänyt rahani "joutavaan" vai voisinko vielä kiristää vyötä ja käyttää vähät rahani paremmin.
800€/kk on ainakin täällä Ruotsissa iso raha.
Tavallisin summa on n 650€/kk. Siitä on monen eläkeläisen revittävä.- Leny
MdK-MdK kirjoitti:
vaan pienet menot....
Minä en tarvitse enää uusia vaatteita kun en ole työelämässä. Ennen oli vaatimuksena olla hyvin puettu työssäni, jopa elegantti.
En minäkään syö hanhenmaksaa tai muuta erikoisen kallista. Kyllä hernesoppa hyvin kelpaa ja muu terveellinen kotiruoka.
En polta, enkä osta "alkomahoolia". Voin vaan sanoa että jos jättää tupakanpolton, niin sillä rahalla voi tehdä pari ulkomaanmatkaa vuodessa.
Pidän kirjaa menoistani ja tiedän tarkalleen olenko käyttänyt rahani "joutavaan" vai voisinko vielä kiristää vyötä ja käyttää vähät rahani paremmin.
800€/kk on ainakin täällä Ruotsissa iso raha.
Tavallisin summa on n 650€/kk. Siitä on monen eläkeläisen revittävä.Olen huomannut, kun keskustelu menee palkkoihin ja eläkkeisiin, niin vanha kehno alkaa nostaa nokkaansa ja kateuskin. Siksi aihe on jkv. vaikea, kun eri syistä tasan ei käy onnen lahjat.
- Pohjaosa
Leny kirjoitti:
Olen huomannut, kun keskustelu menee palkkoihin ja eläkkeisiin, niin vanha kehno alkaa nostaa nokkaansa ja kateuskin. Siksi aihe on jkv. vaikea, kun eri syistä tasan ei käy onnen lahjat.
Koko työelämässäoloaikani maksoin joka palkastani KELA-maksun, jotta eläkkeelle päästessäni saisin kansaneläkettä nauttia.
Kun pääsin eläkkeelle, Esko Aho Mauno Koiviston tuella vei kansaneläkkeen pohjaosankin pois ja vielä lisäksi otti ansaitsemastani työeläkkeestä samansuuruisen (pohjaosan kokoisen) summan pois. Esko Ahon serkku Paavo Lipponen jatkoi tätä tilini pienentämistä. Yli kymmenen vuotta meni näin. Sitten hiukan pienennettiin ryöstöä.
Näin Paavolle riittää huiman palkkansa lisäksi tila-autoja valtion kustannuksella palkaksi siitä, että jakelee puheenvuoroja. On sekin homma, jota yliarvostetaan. Samoin kuin koko eduskuntaa. - Aivan totta
MdK-MdK kirjoitti:
vaan pienet menot....
Minä en tarvitse enää uusia vaatteita kun en ole työelämässä. Ennen oli vaatimuksena olla hyvin puettu työssäni, jopa elegantti.
En minäkään syö hanhenmaksaa tai muuta erikoisen kallista. Kyllä hernesoppa hyvin kelpaa ja muu terveellinen kotiruoka.
En polta, enkä osta "alkomahoolia". Voin vaan sanoa että jos jättää tupakanpolton, niin sillä rahalla voi tehdä pari ulkomaanmatkaa vuodessa.
Pidän kirjaa menoistani ja tiedän tarkalleen olenko käyttänyt rahani "joutavaan" vai voisinko vielä kiristää vyötä ja käyttää vähät rahani paremmin.
800€/kk on ainakin täällä Ruotsissa iso raha.
Tavallisin summa on n 650€/kk. Siitä on monen eläkeläisen revittävä.Kyllä se 800€ on Suomessakin monelle tuttu summa, ja 600-700€ vielä tutumpi, kun saa sen käteen. Onhan tiedossa, että eläkkeet ovat pieniä. Mutta tämän sukupolven ihmiset ovat tottuneet koko ikänsä venyttämään "penniä". Olen niin monen kanssa puhunut eläkkeiden suuruudesta. Miehillä on luonnollisesti paremmat eläkkeet, ammati vaikuttaa eläkkeen suuruuteen.Mutta kuten kerroit kaikenlaisia hankintoja ei tarvi ennään tehdä, niin kyllä se välttämättömiin menoihin riittää, ja kun tekee mieli maailmalle, nin kai sitä tähän ikään on senverran sukan varressa että menoksi vaan. Kyllä on vielä sanottava, kun jättää tupakan ja alkon tuottet ostamatta, siitä kertyy sievoinen summa vuodessa.
niitä eläkeläisalennuksia saa?
Kahdesti olen kysynyt. Linja-automatkasta kerran - en tiedä sainko. Kyyti kuitenkin maksoi "alennuksen" jälkeen kolminkertaisesti sen, mitä oman auton bensat.
Toisen kerran automuseoon, jonka pääsylipusta sainkin 1 euron alennuksen.
Kertokaa te kokeneemmat, minulla on vasta toinen vuosi menossa eläkkeellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7272276Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?502259- 1272189
- 1282118
- 541756
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2411643- 311361
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201309Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161195Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381137