maksaa Euhun jäsenmaksua josta kokonaispotista maksetaan jokaiseen Eu maahan maataloustukea että ruuantuotanto euroopassa ylipäänsä on mahdollista .Pieni osa maksetaan niinsanottuna kansallisena tukena jokainen Eu-maa itsenäisesti . Jos oletettaisiin että Suomesta lopetettaisiin tyystin maanviljelys ,sen vaikutus jäsenmaksuun olisi merkityksetön ja tavallinen duunari tätä asiaa ei mitenkään huomaisi veroissaan . Eli nyt kun ollaan Eu:ssa jäsenmaksut Suomelta menee kuitenkin kaikesta huolimatta . Nyt kysynkin haluaako osa näistä ihmisistä että Suomalaiset eivät saisi maatalouteen kuuluvia tukirahoja Eu:lta , haluatte siis että ollaan vaan mieluummiin pelkkiä maksumiehiä ja laitetaan nostaen vaan muun euroopan elintasoa ? Haluatte että syömänne liha, maito ja viljatuotteet pitää ehdottomasti tuoda muualta , eikä missään tapauksessa ainakaan Suomessa tuotettua pidä käyttää kun ne on tuotettu Eu-tuella ? Tälläistä kun aletaan toivoa niin pitäisikö sitten minunkin toivoa että kaikki Suomen teollisuus siirrettäisiin vaikkapa Kiinaan , tuetaanhan Suomessa teollisuutta jatkuvalla syötöllä ? No mielestäni tänne kirjoittelevat maatalouden solvaajat ovat pelkkiä asioista tietämättömiä rehvakkaita mutta rahattomia amispellejä !!
Suomi
89
5288
Vastaukset
- emannuus
sentään amispellejä?
Minusta he ovat aika viisaita.:)) - konttorirotta
että maaseutu pysyy asuttuna ja haluan nähdä viljellyt, hyvin hoidetut pellot ja laitumilla lehmät, lampaat, hevoset... Toivon, että lapseni ja lapsenlapsenikin saavat nähdän sen kaiken. Hyvää kevättä kaikille maanviljelijöille!
- maalaismaisema
häviää tasaisesti kaiken aikaa. Olemme vuosien aikana seuranneet lomamatkoilla maaseudun kehitystä , eu:n liittymisen jälkeen esim.ympäristö on siistiytynyt paljon. On myös paljon autioituneita kyliä ,kauppoja ja metsittyneitä peltoja jotka eivät kyllä ole tavoittelemisen arvoisia .
- misu
maalaismaisema kirjoitti:
häviää tasaisesti kaiken aikaa. Olemme vuosien aikana seuranneet lomamatkoilla maaseudun kehitystä , eu:n liittymisen jälkeen esim.ympäristö on siistiytynyt paljon. On myös paljon autioituneita kyliä ,kauppoja ja metsittyneitä peltoja jotka eivät kyllä ole tavoittelemisen arvoisia .
Laskin tuossa, että viljelijät saavat erilaisina tukina vanhassa rahassa n.200 000 mk/ nuppi. Kyllä siihen pitäisi sisällyttää ulospäin näkyviä velvoitteitakin.
- Orwell
misu kirjoitti:
Laskin tuossa, että viljelijät saavat erilaisina tukina vanhassa rahassa n.200 000 mk/ nuppi. Kyllä siihen pitäisi sisällyttää ulospäin näkyviä velvoitteitakin.
ensinnäkin tuet ovat tilakohtaisia, niiden suuruuteen ei vaikuta oliko tilanhoitajia yksi tai useampia eli per nuppi on väärä tietoa antava kommentti.
Toiseksi jos osasit laskea niin kai sinä myös osasit lukea tukiehdot eli mistä tuo pitäisi sana tulee? - myös
Orwell kirjoitti:
ensinnäkin tuet ovat tilakohtaisia, niiden suuruuteen ei vaikuta oliko tilanhoitajia yksi tai useampia eli per nuppi on väärä tietoa antava kommentti.
Toiseksi jos osasit laskea niin kai sinä myös osasit lukea tukiehdot eli mistä tuo pitäisi sana tulee?Juuh, ei pitäisi yleistää näitä tukimääriä e/nuppi, tyyliin. Itse en ole koskaan saanut vuodesa noin paljon eu-tukea, onko Misulla tietoa mistä voin saada ne puuttuvat 10000 euroa?
- nina
näinkö se menee , hyvä tälläinen kokonaisvaltainen kirjoitus , pistää muuten tälläisen kaupunkilaisen ajatteleen et rahat menis vaan eikä näitäkään saatais takaisin ! Nimimerkkisi viittaa mieheen , ootko viä poikamies " tuskin " alkoi ihan hormoonit hyrrään ei taida maalla ollakaan vaan juntteja . Jos kiinnostaa olis emäntäehdokasta tarjolla ?
- nina
testata mutta on palautusoikeus jos ei miellytä .
- wuw64u
Ehkä,,,Mutta omillaan toimeentulevia,,,,,Toisin kuin viljelijä loiset,,,muutaman viikon työllä pitää saada vuoden ansiot...
- se ei
näy tuo levy vaihtuvan. Täällä on hyvä jos 3 viikkoa vapaata vuodessa, mutta eihän se sinun kaaliin uppoa. Olet säälittävä ja halveksittava! Niin metsä vastaa..
- sejyeyu
se ei kirjoitti:
näy tuo levy vaihtuvan. Täällä on hyvä jos 3 viikkoa vapaata vuodessa, mutta eihän se sinun kaaliin uppoa. Olet säälittävä ja halveksittava! Niin metsä vastaa..
NIIN VASTAA,,,
- nina
sejyeyu kirjoitti:
NIIN VASTAA,,,
nähnyt jo aidon vitun luonnossa ?
- hrahahr
nina kirjoitti:
nähnyt jo aidon vitun luonnossa ?
Älä nyt syöpäläinen hermostu,,,mene oikeisiin töihin ja opettele tulenmaan toimeen omillasi,,,,
- Viljatilallinen
se ei kirjoitti:
näy tuo levy vaihtuvan. Täällä on hyvä jos 3 viikkoa vapaata vuodessa, mutta eihän se sinun kaaliin uppoa. Olet säälittävä ja halveksittava! Niin metsä vastaa..
Älä valita ,,,ala viljatilalliseksi,,,saa 1,5 kk työlä koko vuoden palkan,,ja hyvän vielä. Minullakin on omaa ja vuokrattua peltoa 150ha ja tukea tulee n.150x 500€= 75000€/vuosi. Ja saman verran peltojen tuotto eli 150000€ yhteensä. Saa koko talven ja melkein koko kesän, maata ja matkustella yhteiskunnan piikkiin.
- stuppiduu
Viljatilallinen kirjoitti:

No mikäs sulla on sitoutuneen pääoman määrä? Ja mikä sen tuotto on? Ja millä palkkavaatimuksella laskit tuoton?
- Taavetti
stuppiduu kirjoitti:
No mikäs sulla on sitoutuneen pääoman määrä? Ja mikä sen tuotto on? Ja millä palkkavaatimuksella laskit tuoton?
Joo ja pitäis varmaan vähentää myös kulut ennenkuin rupeaa puhumaan palkasta
- alvin
Viljatilallinen kirjoitti:
Älä valita ,,,ala viljatilalliseksi,,,saa 1,5 kk työlä koko vuoden palkan,,ja hyvän vielä. Minullakin on omaa ja vuokrattua peltoa 150ha ja tukea tulee n.150x 500€= 75000€/vuosi. Ja saman verran peltojen tuotto eli 150000€ yhteensä. Saa koko talven ja melkein koko kesän, maata ja matkustella yhteiskunnan piikkiin.
Ei mee läpi, et ole viljelyn kanssa missään tekemisissä. Onneton yritys!
- nina
hrahahr kirjoitti:
Älä nyt syöpäläinen hermostu,,,mene oikeisiin töihin ja opettele tulenmaan toimeen omillasi,,,,
kakara oon kymmen vuotta ollut töissä ja täysin kaupunkilainen , ja sitäpaitsi tienaan enemmän kun sun äitis ja isäs yhteensä !
- marika
hrahahr kirjoitti:
Älä nyt syöpäläinen hermostu,,,mene oikeisiin töihin ja opettele tulenmaan toimeen omillasi,,,,
edes uskaltanut vastata edellisen kysymykseen , ( säälittävä pieni ressukka ) !
- naimamaisteri
nina kirjoitti:
nähnyt jo aidon vitun luonnossa ?
mä oon , koska voitais tavata ?
- minä
Viljatilallinen kirjoitti:
Älä valita ,,,ala viljatilalliseksi,,,saa 1,5 kk työlä koko vuoden palkan,,ja hyvän vielä. Minullakin on omaa ja vuokrattua peltoa 150ha ja tukea tulee n.150x 500€= 75000€/vuosi. Ja saman verran peltojen tuotto eli 150000€ yhteensä. Saa koko talven ja melkein koko kesän, maata ja matkustella yhteiskunnan piikkiin.
valita. Mutta kun tuo yks' luulee, että esim. lehmänhoito onnistuu 3 vk/vuosi. Ja niitä meillä on. Enpä oikein usko noita sun tuloja, tai siis voi olla, mutta entä siemen/lannoitelaskut? Pellonvuokrat? Oma pakkaamo vai myytkö pakkaamolle? Siitä kulut? Tuleeko joka vuosi kylvösiemenkelpoista? Alv ja ennakkoverot? Paljonko jää viivan alle?
- tällä
minä kirjoitti:

Viljelijän "tuloilmoituksella" ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa:) mutta saadaan nuo kateelliset höynät vaan käymään kuumempina jos sattuvat ajattelemaan niin yksinkertaisesti että maatalouden tulos on noin yksinkertaisesti laskettavissa.
- simo
stuppiduu kirjoitti:
No mikäs sulla on sitoutuneen pääoman määrä? Ja mikä sen tuotto on? Ja millä palkkavaatimuksella laskit tuoton?
Elä kysele kun et tunne ekonomian perusteita!
- antti
simo kirjoitti:
Elä kysele kun et tunne ekonomian perusteita!
ja sinä tunnet ,miten liittyy alustukseen ?
- ja antti
simo kirjoitti:
Elä kysele kun et tunne ekonomian perusteita!
ja sinä tunnet ,miten liittyy alustukseen ?
- turut
Eihän noista teksteistä viitsi lukea kun kaks viimestä riviä täyttä PASKAA , AMIS saatan olla mutta rahaton EN , vai mitä sanot kun ajelen -92 MERSULLA ,JA RAHAA RIITTÄÄ NAISIINKIN . SAATANAN PELLE !
- haa
Sellasella vanhalla mersun rämällä ja oot amis..hahaahaa..köyhä kyykkyyn..aika naurettavaa.. mä ajelen vuoden 2004 Avensiksella ja oon lukios..hahahaa...vanhat autot rulez!! muhahaa;)
- mami
Hyvä että kerroit että rahalla saat sentään naista ;) Rahalla saa ja hevosella pääsee.
- pruuit
mami kirjoitti:
Hyvä että kerroit että rahalla saat sentään naista ;) Rahalla saa ja hevosella pääsee.
joo siinä vois mammikin saada sellaista kyytiä ettei ole ennen saanut ?
- hetu
Kyllä tukien pitäisi lisätä muidenkin hyvinvointia, esim maaseudulla asuvat muualla työssä käyvät.m pienyrittäjät, pientilat = monialayrittäjänt. Ei viljelijät yksin pysty pitämään maaseutua asuttuna.
- ymmärrä
millaista pientilaa, monialayrittäjää tarkoitat. Mutta maataloustuki (pelto&eläin) on tarkoitettu eu:n alentamille maataloustuottajahinnoille. Onko esim. sorvavilta tulot tippunut eu:n maatalouspolitiikan vuoksi?
- Jarppiska
ymmärrä kirjoitti:

Maksetaanhan Eu-tukia myös hevosille, mitä puhtaita elintarvikkeita niistä saadaan tai onko Eu pudottanut ratsastustunnin hintaa ?
- hese
Jarppiska kirjoitti:
Maksetaanhan Eu-tukia myös hevosille, mitä puhtaita elintarvikkeita niistä saadaan tai onko Eu pudottanut ratsastustunnin hintaa ?
Kenelle muulle maksetaan harrastuksesta. Hevoset ketunruuaksi!
- tuki?
Jarppiska kirjoitti:
Maksetaanhan Eu-tukia myös hevosille, mitä puhtaita elintarvikkeita niistä saadaan tai onko Eu pudottanut ratsastustunnin hintaa ?
Enpä ole aikaisemmin tuota huomannutkaan, en ole ollut hevosten kanssa tekemisissä. Tähän voisi joku alan ihminen vastata, sillä ei kai kukaan pidä hevosia lihan vuoksi? Todella, miksi hevosille eu-tuki? Voisiko joku vastata?
- Jarppiska
tuki? kirjoitti:
Enpä ole aikaisemmin tuota huomannutkaan, en ole ollut hevosten kanssa tekemisissä. Tähän voisi joku alan ihminen vastata, sillä ei kai kukaan pidä hevosia lihan vuoksi? Todella, miksi hevosille eu-tuki? Voisiko joku vastata?
Hevosille maksetaan kansallista tukea koska, Eu:n liittyssä sattui olemaan Hippoksen puheenjohtaja maatalousministerinä.
- kepu
Tuota julistusta tässä jo kaivattinkin.
- osua
omaan nilkkaan ,siellä paska pärähtää missä mulkku vilahtaa !
- edes
osaa lirjoittaa nimimerkkiä oikein sehän piti olla "keppuli" !
- iitu
Sinähän herkesit opettajaks.Politrukin tehtävä saattaa tuntua haastavalta, valitettavasti tämä on jo väljähtynyttä vanhan kertausta.
- petu
palstalla toi kertaus ei taida olla pahasta ,tahtoo toisilta unohtua melko pian noi asiat !
- demari
ole ottanut kukaan maajussi kantaa varsinaisesti viestiketjun aloittajan juttuun . Liekö kaikilta osin totta , eikö sitä ilman tukea voisi kuitenkin viljellä jos olisi tosi viljelijä ja tekisi esim. 20 tuntisia työpäiviä eikä pitäisi jatkuvasti niitä maatalouslomia ?
- Isäntä
Mutta se edellyttää tukien poistoa koko Euroopan ja Amerikan maataloudelta. Lisäksi ks.tilanteessa tuottaja hinnat nousisivat ylöspäin eli ruoka kallistuisi ja kumminkin demari haluaa ostaa halpaa ruokaa että pystyy kustantamaan elintaso Bemarinsa.Eli tällöin täytyisi tukea demaria ruuan hankinnassa mutta eikös sekin ole nykypäivää kun yli puolet demareista on valtion ja kuntien palveluksessa.Eli saavat palkkansa verovaroista ilman vastuuta virheistään.
- mami
En oikein ymmärtänyt?Ei varmaan moni muukaan,
- demari
mami kirjoitti:
En oikein ymmärtänyt?Ei varmaan moni muukaan,
siis ettei olisi sellainen kaikesta ruikuttava velliperse kun maajussit yleensä , siis olisi tosi yrittäjä .
- Isäntä
mami kirjoitti:
En oikein ymmärtänyt?Ei varmaan moni muukaan,
Että jos maataloustuet poistettaisiin globaalisti niin elintarvikkeiden hinnat nousisivat niin korkealle että kansalaisia täytyisi tukea niiden saamiseksi.Nythän tuet ovat välillistä tukea kansalaisten ruokakoriin.
- perunanpoimija
demari kirjoitti:
siis ettei olisi sellainen kaikesta ruikuttava velliperse kun maajussit yleensä , siis olisi tosi yrittäjä .
Mitä järkeä tossakin kommentissa on. Aikuiselta mieheltä tollaista puhetta ei odota mut sä ootkin demari. Tän palstan taso on aivan törkeän alhainen just tollasten idioot... korjaan ihme nillittäjien takia.
- demari
perunanpoimija kirjoitti:

tämä sakki on marjanpoimijoita ja perunanpoimijoita sellaisia pikku näpertelijöitä , just joo ,jaa vuodessa huippupalkka !
- perunanpoimija
demari kirjoitti:
tämä sakki on marjanpoimijoita ja perunanpoimijoita sellaisia pikku näpertelijöitä , just joo ,jaa vuodessa huippupalkka !
Hah, en ole edes maanviljelijä. Tätä palstaa on vain kiva seurata ja todeta kuinka naurettavia ja säälittäviä demarit ovat. Härskisti vain ajavat omaa etuaan.
Mutta kerroppa sinä, arvon demari, millä meriitteillä tulet tänne aukomaan päätäsi? Tuntuu vähän että demarit eivät osaa muuta kuin suutaan soittaa. Voisit siirtyä laskemaan palstan tasoa vaikka tuonne ammattiliitot-osioon. Siellä käydään muuten mielenkiintoista keskustelua paperin lakosta, Samalla tavalla saa liiton miehet kyytiä kuin maajussit täällä :) - demari
perunanpoimija kirjoitti:
Hah, en ole edes maanviljelijä. Tätä palstaa on vain kiva seurata ja todeta kuinka naurettavia ja säälittäviä demarit ovat. Härskisti vain ajavat omaa etuaan.
Mutta kerroppa sinä, arvon demari, millä meriitteillä tulet tänne aukomaan päätäsi? Tuntuu vähän että demarit eivät osaa muuta kuin suutaan soittaa. Voisit siirtyä laskemaan palstan tasoa vaikka tuonne ammattiliitot-osioon. Siellä käydään muuten mielenkiintoista keskustelua paperin lakosta, Samalla tavalla saa liiton miehet kyytiä kuin maajussit täällä :)olet siis muka jotain muuta puoluetta , mitä muka , muita ei ole mikä on muka parempi kuin kunnon sosialisti ! Täällähän on näitä kepulipuoluetta olevia nähdään oiken kuinka naurettavia ne on . Tollasta paskanjauhajaa tekis mieli vetästä turpaan !!!
- Haastaja
demari kirjoitti:
olet siis muka jotain muuta puoluetta , mitä muka , muita ei ole mikä on muka parempi kuin kunnon sosialisti ! Täällähän on näitä kepulipuoluetta olevia nähdään oiken kuinka naurettavia ne on . Tollasta paskanjauhajaa tekis mieli vetästä turpaan !!!
Kun järki loppuu , punikki ottaa käyttöön nyrkit :D
Katso tuosta puolueesi maatalousohjelmaa , ehkä opit jotain :
http://www.sosialidemokraatit.fi/cgi-bin/iisi3.pl?cid=sdp&mid=314&sid=20081 - demari
Haastaja kirjoitti:
Kun järki loppuu , punikki ottaa käyttöön nyrkit :D
Katso tuosta puolueesi maatalousohjelmaa , ehkä opit jotain :
http://www.sosialidemokraatit.fi/cgi-bin/iisi3.pl?cid=sdp&mid=314&sid=20081on sellaista poliittista silmänlumetta , kukaan demari ei todellisuudessa välitä rahoittaa maaseudun ökyisäntien ökytraktoreita , poliittiset ohjelmat kirjoitetaan että ne näyttäisi hyvältä ,mutta käytännöntoiminta on vallan muuta , siinä on lepu ihmeissään !
- perunanpoimija
demari kirjoitti:
on sellaista poliittista silmänlumetta , kukaan demari ei todellisuudessa välitä rahoittaa maaseudun ökyisäntien ökytraktoreita , poliittiset ohjelmat kirjoitetaan että ne näyttäisi hyvältä ,mutta käytännöntoiminta on vallan muuta , siinä on lepu ihmeissään !
Uskon kyllä että mielelläsi vetäisit demarikavereiden kanssa turpaan kaikkia ketkä eivät ole samaa mieltä kanssasi. Tuollainen uhoaminen ei vain hyödytä ketään.
Se miksi sorrun alatyyliseen kirjoitteluun johtuu siitä että demaritaustainen henkilö harvoin ymmärtää muuta kuin vittuilua.
En ota kepun toimintaan sen kummemmin kantaa, luonnollisesti kaikki ryhmittymät ajavat omaa etuaan. Haluatko sinä viedä tämän oikeuden pois muilta? Teidän puolueellanne on vain kuvottava tapa naamioida omien etujen ajaminen solidaariseksi.
Keskustelu ei liity tavalliseen tapaan enää mitenkään alustukseen joten omalta osaltani lopetan keskustelun tähän. Tosin jos keksit jotain todella uutta vastinetta niin voin harkita vastaavani.
Pari Pyyntöä: Keskustele asiallisemmin ja lue tekstisi läpi ennen lähetystä. En pikku näppäilyvirheet haittaa mutta on erittäin rasittavaa lukea tekstiä joka kirjoitettu päin helv... - Haastaja
demari kirjoitti:
on sellaista poliittista silmänlumetta , kukaan demari ei todellisuudessa välitä rahoittaa maaseudun ökyisäntien ökytraktoreita , poliittiset ohjelmat kirjoitetaan että ne näyttäisi hyvältä ,mutta käytännöntoiminta on vallan muuta , siinä on lepu ihmeissään !
Asia lienee toisin päin , valtiomiesluokan demarit kannattavat maatalouden tukemista ja tyhmää kansaa narussa vetävät populistidemarit vastustavat .
Eräskin demarihäirikkökansanedustaja taitaa saada itse maataloustukea , koska hän on vuokrannut kotitilansa pellot viljelijälle , vuokrahan maksetaan nimenomaan tukirahoilla , puheet tyypillä on kuitenkin hieman maatalousvastaisia .
Oletkos perehtynyt , ketkä ovat päättäneet EU;n maataloustuesta ?
Kaksi suurinta ryhmää EU-parlamentissä ovat sosialistit ja konservatiivit .
Esitä sinne syytteet , jos maatalouden tukeminen ei miellytä . - demari
Haastaja kirjoitti:
Asia lienee toisin päin , valtiomiesluokan demarit kannattavat maatalouden tukemista ja tyhmää kansaa narussa vetävät populistidemarit vastustavat .
Eräskin demarihäirikkökansanedustaja taitaa saada itse maataloustukea , koska hän on vuokrannut kotitilansa pellot viljelijälle , vuokrahan maksetaan nimenomaan tukirahoilla , puheet tyypillä on kuitenkin hieman maatalousvastaisia .
Oletkos perehtynyt , ketkä ovat päättäneet EU;n maataloustuesta ?
Kaksi suurinta ryhmää EU-parlamentissä ovat sosialistit ja konservatiivit .
Esitä sinne syytteet , jos maatalouden tukeminen ei miellytä .mitenkään viitsi tätä korostaa , mutta olen puoluekoneistossa korkeassa asemassa ja tiedän että teillä ei näytä olevan hajuakaan puolueen tavoitteista , turha sitä on maallikkojen kanssa kinata ? Kuitenkin kun maatalous ajetaan alas , se on kansantaloudellinen etu , sitä ei voi kukaan demari kiistää !
- demari
perunanpoimija kirjoitti:
Uskon kyllä että mielelläsi vetäisit demarikavereiden kanssa turpaan kaikkia ketkä eivät ole samaa mieltä kanssasi. Tuollainen uhoaminen ei vain hyödytä ketään.
Se miksi sorrun alatyyliseen kirjoitteluun johtuu siitä että demaritaustainen henkilö harvoin ymmärtää muuta kuin vittuilua.
En ota kepun toimintaan sen kummemmin kantaa, luonnollisesti kaikki ryhmittymät ajavat omaa etuaan. Haluatko sinä viedä tämän oikeuden pois muilta? Teidän puolueellanne on vain kuvottava tapa naamioida omien etujen ajaminen solidaariseksi.
Keskustelu ei liity tavalliseen tapaan enää mitenkään alustukseen joten omalta osaltani lopetan keskustelun tähän. Tosin jos keksit jotain todella uutta vastinetta niin voin harkita vastaavani.
Pari Pyyntöä: Keskustele asiallisemmin ja lue tekstisi läpi ennen lähetystä. En pikku näppäilyvirheet haittaa mutta on erittäin rasittavaa lukea tekstiä joka kirjoitettu päin helv...lisäys , voisit vaihtaa nimesi perunalepuksi , tai amispiipertäjäksi , se olisi tasollesi sopivaa , turha hyppiä isompien silmille jos ei ole jäsenkirjaa !
demari kirjoitti:
mitenkään viitsi tätä korostaa , mutta olen puoluekoneistossa korkeassa asemassa ja tiedän että teillä ei näytä olevan hajuakaan puolueen tavoitteista , turha sitä on maallikkojen kanssa kinata ? Kuitenkin kun maatalous ajetaan alas , se on kansantaloudellinen etu , sitä ei voi kukaan demari kiistää !
näkynyt paperipuolella, elektroniikka-alalla,makeisalalla.ym. ajetaan alas kaikki.
Tai viedään halpamaihin.
Tätä ne POLIITIKOT SAA AIKAAN!
Ja se on niiden etu.???- Haastaja
demari kirjoitti:
mitenkään viitsi tätä korostaa , mutta olen puoluekoneistossa korkeassa asemassa ja tiedän että teillä ei näytä olevan hajuakaan puolueen tavoitteista , turha sitä on maallikkojen kanssa kinata ? Kuitenkin kun maatalous ajetaan alas , se on kansantaloudellinen etu , sitä ei voi kukaan demari kiistää !
jos kukaan ei pysty kiistämään , että maatalouden alasajo olisi kansallinen etu .
Kansallinen etu on nimenomaan oma maatalous , laskipa asian kuka hyvänsä , se n. 12 mrd;n ruokalasku tuontiruuasta tietää lisäksi lähes 300 000 työtöntä lisää .
Kysyppä Valtran työntekijöiltä niistä ökytraktoreista , ( Suolahden kunnallisvaaleissa punikit saivat yli 70 % äänistä ).
Alkaa tuo ökytraktorivirsikin olla loppuun kaluttu , kun suomessa myydään n. 5000 traktoria vuodessa ja maatiloja on 70000 , se tarkoittaa , että keskimäärin tilalle ostetaan traktori joka 14 vuosi , tosin jos otetaan huomioon , että merkittävä osa traktoreista menee muuhun käyttöön kuin maatalouteen , ostoväliksi tulee lähemmäksi 20 kuin 10 vuotta . - demari
Haastaja kirjoitti:
jos kukaan ei pysty kiistämään , että maatalouden alasajo olisi kansallinen etu .
Kansallinen etu on nimenomaan oma maatalous , laskipa asian kuka hyvänsä , se n. 12 mrd;n ruokalasku tuontiruuasta tietää lisäksi lähes 300 000 työtöntä lisää .
Kysyppä Valtran työntekijöiltä niistä ökytraktoreista , ( Suolahden kunnallisvaaleissa punikit saivat yli 70 % äänistä ).
Alkaa tuo ökytraktorivirsikin olla loppuun kaluttu , kun suomessa myydään n. 5000 traktoria vuodessa ja maatiloja on 70000 , se tarkoittaa , että keskimäärin tilalle ostetaan traktori joka 14 vuosi , tosin jos otetaan huomioon , että merkittävä osa traktoreista menee muuhun käyttöön kuin maatalouteen , ostoväliksi tulee lähemmäksi 20 kuin 10 vuotta .puhe on todella naurettavaa ,vai haluatko syytteen poliittesesta ajojahdista ? Olet taas jokin leipääntynyt kepun kannattaja .
- Haastaja
demari kirjoitti:
puhe on todella naurettavaa ,vai haluatko syytteen poliittesesta ajojahdista ? Olet taas jokin leipääntynyt kepun kannattaja .
..niin kuin sinne huudetaan , niin minäkin :D
Se en sentään ollut minä , joka uhkaili väkivallalla :D
Voidaan me keskustella asiallisestikin , jos sinä vaikka aloitat ?
Laita faktat peliin , jos niitä löytyy ? - sampo
demari kirjoitti:
puhe on todella naurettavaa ,vai haluatko syytteen poliittesesta ajojahdista ? Olet taas jokin leipääntynyt kepun kannattaja .
käyttäydyn hillitysti ,mutta miksi mieleni nyt kuitenkin tekee tarttua kirveseen , ehkä siksi että saunan takana on vielä tilaa .......????
- demari
sampo kirjoitti:
käyttäydyn hillitysti ,mutta miksi mieleni nyt kuitenkin tekee tarttua kirveseen , ehkä siksi että saunan takana on vielä tilaa .......????
kuitenkaan en enää ehdi öykkäreiden kanssa keskustelemaan , koska pitää alustaa puheeni jonka pidän huomenna Savonlinnassa !
- julkisesti
demari kirjoitti:
kuitenkaan en enää ehdi öykkäreiden kanssa keskustelemaan , koska pitää alustaa puheeni jonka pidän huomenna Savonlinnassa !
maatalouden vastaisia palopuheita...?
- Haastaja
demari kirjoitti:
kuitenkaan en enää ehdi öykkäreiden kanssa keskustelemaan , koska pitää alustaa puheeni jonka pidän huomenna Savonlinnassa !
.. kun valtuuston kokous oli jo 23. päivä ja kaupunginhallituksen kokous on vasta ensi maanantaina ?
Jutuista päätellen sovit hyvin tyypilliseksi demarivaltuustoryhmän populistihäiriköksi , joka on eri mieltä ryhmän kanssa , vaikka ryhmäkokouksessa onkin samaa mieltä ja jättää valituksen lähes jokaisesta päätöksestä , hidastaen prosessia .
Tosin eroat näistä tyypeistä kuitenkin selvästi , sillä en usko että ne populistihäiriköt ovat edes lukutaitoisia :) - "amispiipertäjä"
demari kirjoitti:
lisäys , voisit vaihtaa nimesi perunalepuksi , tai amispiipertäjäksi , se olisi tasollesi sopivaa , turha hyppiä isompien silmille jos ei ole jäsenkirjaa !
Heh, tuo amispiipertäjä on hyvä. Käytä sitä siinä puheessa. Kannattajat tykkää. Onko ammattikoulun käynyt ihminen mielestäsi jotenkin huonompi? Mikä muuten edes on perunalepu?
Mahtaa olla Savossa tai missä nyt vaikutatkin demarit vähissä kun näillä eväillä pääsee puoluekoneistossa korkeaan asemaan;
"Tollasta paskanjauhajaa tekis mieli vetästä turpaan !!!"
Tarkennan nyt vielä että luonnollisesti hyväksyn puolueenne mutta en sitä että palstoille tullaan vain aukomaan päätä ilman mitään faktatietoja! - demarin puolustaja
"amispiipertäjä" kirjoitti:
Heh, tuo amispiipertäjä on hyvä. Käytä sitä siinä puheessa. Kannattajat tykkää. Onko ammattikoulun käynyt ihminen mielestäsi jotenkin huonompi? Mikä muuten edes on perunalepu?
Mahtaa olla Savossa tai missä nyt vaikutatkin demarit vähissä kun näillä eväillä pääsee puoluekoneistossa korkeaan asemaan;
"Tollasta paskanjauhajaa tekis mieli vetästä turpaan !!!"
Tarkennan nyt vielä että luonnollisesti hyväksyn puolueenne mutta en sitä että palstoille tullaan vain aukomaan päätä ilman mitään faktatietoja!tämä on tälläistä sisäänpäin lämpiävää herjaa keskusta= kepu= lepu=kepulepu , lepukepu ,oikea sana varmaan perunakeskustalainen . Heh !
- "amispiipertäjä"
demarin puolustaja kirjoitti:
tämä on tälläistä sisäänpäin lämpiävää herjaa keskusta= kepu= lepu=kepulepu , lepukepu ,oikea sana varmaan perunakeskustalainen . Heh !
Ok. Asia ymmärretty, kontekstista olisi voinut päätellä mutta kun olin muutenkin tuo kirjoituksen ulkoasu mitä oli.
- demari
Haastaja kirjoitti:
.. kun valtuuston kokous oli jo 23. päivä ja kaupunginhallituksen kokous on vasta ensi maanantaina ?
Jutuista päätellen sovit hyvin tyypilliseksi demarivaltuustoryhmän populistihäiriköksi , joka on eri mieltä ryhmän kanssa , vaikka ryhmäkokouksessa onkin samaa mieltä ja jättää valituksen lähes jokaisesta päätöksestä , hidastaen prosessia .
Tosin eroat näistä tyypeistä kuitenkin selvästi , sillä en usko että ne populistihäiriköt ovat edes lukutaitoisia :)nämä populistihäiriköt tuovat vähän väriä elämään , myös tukiaisilla elävien .
- Haastaja
demari kirjoitti:
nämä populistihäiriköt tuovat vähän väriä elämään , myös tukiaisilla elävien .
..että olet tällä kertaa oikeassa :)
Se , onko tälläinen väritys kenellekään tarpeen , onkin jo aivan eri asia . - Haastaja
demari kirjoitti:
nämä populistihäiriköt tuovat vähän väriä elämään , myös tukiaisilla elävien .
Kun hyökkäsit viljelijöitä vastaan , tietenkin syyttämällä keskustaa , vaikka kukaan muu ei ollut maininnut keskustasta mitään ja lisäksi "myönsit" demarien maaseutuohjelman olevan vain silmänlumetta , herää seuraava kysymys :
Onko demarien maatalousvastaisuuteen ainoana syynä ainoastaan saada keskusta puolustamaan maataloutta , tavoitteena hidastaa keskustan kannatuksen nousua kaupungeissa ?
Toinen syy voi olla , ettei demarien omissa toimissa ole mitään kehumista , hyökkäyksellä maataloutta vastaan saadaan huomio pois omasta saamattomuudesta ja jopa rötöksistä , esim. edellisen puheenjohtajan bisnekset , paljonkos siihen meni valtion rahaa ?
- sampo
nämä maatalouspalstat pitäisi olla viljeliöiden keskinäiseen kommunikointiin tarkoitettuja keskustelukanavia . Nyt näillä palstoilla on "suhde"kaksi viljelijää ja kymmenen muuta . Ihmetyttää kovin näiden muiden kiinnostus maataloutta kohtaan . Monesti kun tilakauppoja tänäpäivänä on tehty niin kyllä kaupantekovaiheessa "nämä" sirarukset ovat luikkineet vanhempien ostamiin kaupunkiasuntoihin kommentilla "minä en ainakaan jatka " ja ottajat ovat olleet harvassa . Sitten kun sielä kaupungissa on asuttu 5-6 vuotta eikä jatkaja olekaan tehnyt konkurssia ,tulee kateus ja aletaan kirjoittelemaan palstoille maatalouden vastaisia kirjoituksia esimerkiksi nimimerkillä "demari" !!!
- iitu
Me maksamme teidän harrastuksenne!
- mia
Kai demokratiaan kuuluu, että puhutaan meille kuuluvista asioista. Laske paljonko sinun rahoistas on yhteiskunnalta tullutta rahaa a)tuotemyynnistä, b)tuista.
- Lisbeth
mia kirjoitti:
Kai demokratiaan kuuluu, että puhutaan meille kuuluvista asioista. Laske paljonko sinun rahoistas on yhteiskunnalta tullutta rahaa a)tuotemyynnistä, b)tuista.
Kaikille maanviljelijöille voisi kunta ostaa lippalakit, joisssa lukisi paljonko he ovat tukiaisia saanneet.
- emannuus
iitu kirjoitti:
Me maksamme teidän harrastuksenne!
sinun joutenolosi?
Kuka maksaaa opiskelusi, asuntosi, lapsilisäsi, sosiaalitukesi?
Kappas vain. Maksaja onkin yhteiskunta eli veronmaksaja, joka olen myös minä.
Eli omalta osalta minäkin maksan sinun työttömyyttäsi, asumistasi jne....
Joten vie nuo tyhjät höpötyksesi tuonne huuhaa-palstalle. - emannuus
mia kirjoitti:
Kai demokratiaan kuuluu, että puhutaan meille kuuluvista asioista. Laske paljonko sinun rahoistas on yhteiskunnalta tullutta rahaa a)tuotemyynnistä, b)tuista.
meille ne yhteiskunnan tuet, mitä saat ja kuinka paljon.
Etkös maininnutkin sanan demokratia?
Kateus on paha juttu.
Ei pidä kadehtia työtä tekeviä, ahkerasti yrittäviä ihmisiä.
Tiedätkö, että se syö omaa energiaasi ja kohta sairastut? - simo
emannuus kirjoitti:
sinun joutenolosi?
Kuka maksaaa opiskelusi, asuntosi, lapsilisäsi, sosiaalitukesi?
Kappas vain. Maksaja onkin yhteiskunta eli veronmaksaja, joka olen myös minä.
Eli omalta osalta minäkin maksan sinun työttömyyttäsi, asumistasi jne....
Joten vie nuo tyhjät höpötyksesi tuonne huuhaa-palstalle.Hetken aikaa, aikaisemmat jutut, luulin sinua tervejärkisesti ajattelevaksi emännäksi, samaan saastaan vajoat näköjään.
- iitu
Eikös holhokeilla pidä olla ohjaaja?
- emannuus
Ja siksi tätä keskustelua onkin käytävä ja aivan turhaan, koska kaikilla ei äly riitä ymmärtämään
tätä eu:n tukipolitiikkaa, miksi näin asiat on?
Tuijotetaan vaan pelkkiä numeroita, ei nähdä omaa napaa pidemmälle.
Voisipa tuumata, että anna hevosen ajatella...sillä on isompi pää.
- demari
viimeiseen kysymykseen , elä hyvä mies ala sorkkimaan näitä asioita täällä !
- putkonen
räksyttää?
- Haastaja
No , ei sitten sorkita .
- tenho
pitäisikin sorkkia !
- hessu
tenho kirjoitti:
pitäisikin sorkkia !
Kyllä on vähän eväitä, sääliksi käy!
- tim
hessu kirjoitti:
Kyllä on vähän eväitä, sääliksi käy!
Vähän säälittähän tuo, itse saan lypsykerrralta saman rahan. Maksan kyllä lomittajallekin 2500 euroa/kk. Lomittaja tykkää työstään.
- minkä
tim kirjoitti:
Vähän säälittähän tuo, itse saan lypsykerrralta saman rahan. Maksan kyllä lomittajallekin 2500 euroa/kk. Lomittaja tykkää työstään.
"saman" rahan ?
- tim
minkä kirjoitti:
"saman" rahan ?
Samansuuruisen "tilin" lypsykerrasta kuin työtön saa kuukaudessa.
- onkin
tim kirjoitti:
Samansuuruisen "tilin" lypsykerrasta kuin työtön saa kuukaudessa.
lehmät tippamaidossa ???
- emannuus
tim kirjoitti:
Samansuuruisen "tilin" lypsykerrasta kuin työtön saa kuukaudessa.
ansainnut sen työn teolla.
Ei kannata liikaa mainostaa...kateelliset tulee
entistä kateellisemmaksi.
Ajattele, joku saa rahaa siitä ettei tarvitse tehdä mitään.
Sinä teet töitä sen eteen, mitä saat ja se on rehellisellä työllä ansaittua rahaa.
Kaikki ei kuitenkaan jää sinne omaan tilipussiin menojen, poistojen, velkojen jälkeen. - simo
emannuus kirjoitti:
ansainnut sen työn teolla.
Ei kannata liikaa mainostaa...kateelliset tulee
entistä kateellisemmaksi.
Ajattele, joku saa rahaa siitä ettei tarvitse tehdä mitään.
Sinä teet töitä sen eteen, mitä saat ja se on rehellisellä työllä ansaittua rahaa.
Kaikki ei kuitenkaan jää sinne omaan tilipussiin menojen, poistojen, velkojen jälkeen.se emma joka asiaan sorkkii ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1723240
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262580Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542446- 1462321
- 671976
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2821842- 311411
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201339Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi361289Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161235