Jeesus on Totuus!
Joh. 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Vellu tunnustaa pakon edessä uskonsa kohteen olevan Jeesus, mutta samassa lauseessa hän sanoo uskovansa synnit anteeksi. Eli lyhyesti sanottuna kiistää uskonsa Jeesukseen samassa lauseessa. Kysymyksessä on vaarallinen sielunvihollisen tekemä ansa, jonka virittämiseen hän käyttää vl-puhujaa.
Usko Jeesukseen pitää sisällään syntien anteeksiantamuksen,-joka tulee lahjavanhurskautena. Älä haksahda siihen sielunvihollisen-ja vl-puhujan ansaan, että voisit puhdistaa itsesi, kun joku mantraa sinulle Jeesuksen nimeä-ja verta!
Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
Joh. 11:25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
Room. 5:2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
Hebr. 10:20 jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
Totuus ja Totuuden Henki!
36
344
Vastaukset
Jeesus on Totuus!
Jeesus lähettää meille Puolustajan!
Joka on : TOTUUDEN HENKI! Ja tässä yhteydessä muistutan Kasteen merkityksestä, sillä Veri,-Vesi ja Henki,-kaikki kolme yhtä pitävät!
Totuusen Henki tulee Uskosta Jeesukseen ja kasteesta, eikä minkään hippaleikin kautta perintönä toiselta ihmiseltä. Koska sellainen on valhe ja taikauskoa!
Totuuden Henki ei milloinkaan ole ihmisen ohjailtavissa ja käskettävissä.
Joh. 14:16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
Joh. 15:26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.
Joh. 16:7 Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.
Ap.t. 2:4 Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.Sana "rukous", loistaa poissaolollaan, Jeesuksen ohella vl-saarnoista.
Jeesus sentään kuuluu puhdistus mantrassa, Siinäkin Jeesus on uhrieläimen asemassa ja puhdistuzrättinä peittämään vl-syntielämää. Syntielämää jota ei johtajien taholta paheksuu edes pedofilian osalta.
Jaak. 5:16 Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.
Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
Sananl. 15:29 Jumalattomista on Herra kaukana, mutta vanhurskasten rukouksen hän kuuleeSananl. 15:29 Jumalattomista on Herra kaukana, mutta vanhurskasten rukouksen hän kuulee
Huomaa että Uuden Liiton aikana -eli nyt-Olet vanhurskas uskomalla Jeesukseen, -ilman että uskoisit syntejä anteeksi antavaan mantraan..
Uskolla Jeesukseen ja kasteella Olet saanut lahjaksi vanhurskauden ja sen Tähden Herra Jeesus kuulee rukouksesi!
Muista kohdistaa rukouksesi Jeesukselle, sillä Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Jos rukoilet Jumalaa, Ohitat Jeesuksen ja rukoustasi ei kuulla!- Anonyymi
Kuinka itse pilkkaaja on paljon vailla rauhaton.
Älkää heti painaa tätä alas!
Onegas:Sanopa jotain mojovaa nyt! Tosin vaikenemisesi on myöntymisen merkki. Eli hyvä kun jotain ymmärrät.Lisää:
Joh. 3:8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
Ps. 135:7 hän, joka nostaa pilvet maan ääristä, tekee salamat ja sateen ja tuopi tuulen sen säilytyspaikoista;
Saarn. 11:5 Niinkuin et tiedä tuulen teitä etkä luitten rakentumista raskaana olevan kohdussa, niin et myöskään tiedä Jumalan tekoja, hänen, joka kaikki tekee.
1Kor. 2:11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan HenkiUudesta syntyminen ylhäältä! Luepa seuraava Raamatun kohta ajatuksella. Siinä selvästi Jeesus sanoo miten pyhittyminen tapahtuu. Ei ole vl-ihmisiä välissä. Huomaa että vl-evankeliumi on antievankeliumi, joka tuo kirouksen!
Siis Uudesti syntyminen ylhäältä! Lue ajatuksella!
Johanneksen evankeliumi:
3:1 Mutta oli mies, fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä.
3:2 Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa."
3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
3:4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
3:6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
3:7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
3:8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
3:9 Nikodeemus vastasi ja sanoi hänelle: "Kuinka tämä voi tapahtua?"
3:10 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sinä olet Israelin opettaja etkä tätä tiedä!
3:11 Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: me puhumme, mitä tiedämme, ja todistamme, mitä olemme nähneet, ettekä te ota vastaan meidän todistustamme.
3:12 Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista?
3:13 Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.
3:14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
3:15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
3:17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
3:19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
3:20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.
3:21 Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt."
3:22 Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi.
3:23 Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä.
3:24 Sillä Johannesta ei vielä oltu heitetty vankeuteen.
3:25 Niin Johanneksen opetuslapset rupesivat väittelemään erään juutalaisen kanssa puhdistuksesta.
3:26 Ja he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat hänelle: "Rabbi, se, joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut, katso, hän kastaa, ja kaikki menevät hänen tykönsä".
3:27 Johannes vastasi ja sanoi: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta.
3:28 Te olette itse minun todistajani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty.
3:29 Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi.
3:30 Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.
3:31 Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien.
3:32 Ja mitä hän on nähnyt ja kuullut, sitä hän todistaa; ja hänen todistustansa ei kukaan ota vastaan.
3:33 Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että Jumala on totinen.
3:34 Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla.
3:35 Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä.
3:36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:

3:36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."Lueppa vuorisaarna ja ajattele sisältö.
Anonyymi kirjoitti:
Lueppa vuorisaarna ja ajattele sisältö.
Okei pomo,,mutta voitko tarkentaa mitä haluat erityisesti minulle sillä kertoa?
Veikkaan että tarkoitat ns kultaista sääntöä, jossa Jeesus kehottaa tekemään lähimmäiselle sen mitä itselleen toivoo.
Tekivätkö/tekevätkö vl-hoitomiehet niin? Eli toivovat itsensä saatanalle heitettäväksi?
- Anonyymi
Missä kohden kerrotaan demonipesästä?
- Anonyymi
Pakko siitä olla maininta Raamatussa.
- Anonyymi
Olisko se siellä mitat rahat ja punnukset !
Viittaa viemärin kuvauksiin ja kivijalan mittauksiin $
- Anonyymi
Veeällät on uskonnollinen hyvävelijärjestö, ei sillä ole paljon mitään tekemistä raamatun totuuden kanssa.
Katoin eilen dokum sisilian mafian alkulähteistä.
Lähes jokaisella kylän asukkaalla on toinen käsi mafiassa, samalla ultrakatolisuus on käsillä!
Pappi jakaa ehtoollista ja ristinmerkkejä tehdään yhtenään mutta ei aikomustakaan tehdä mistään parannusta !- Anonyymi
mikä raamatun totuus sinä varmaan luet sieltä juutalaisten sseikkailuja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mikä raamatun totuus sinä varmaan luet sieltä juutalaisten sseikkailuja
seikkailuja
On siellä roomalaiskatolisuudessa rippikäytäntö. Rikolliset ripittäytyvät rippi-isälle, joka istuu rippituolissaan. Tunnustus tehdään anonyymina rippituolissa olevan ritilän kautta. Mutta tokihan rippi-isä tuntee jo äänestä tutut rikolliset.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Rippi-isä
Mafioso rippi-isälle:"tapatin tuossa puoli tusinaa kilpailevan klaanin jäsentä ja sain paljon myös taloudellista hyötyä"
Rippi-isä: "kaakki syntilöet antteeks" ja Jeesuksen nimeä ym päälle.
Lisäksi hän lupaa pitää taloudellisen hyödyn, tai ei puhu siitä mitään.
Tuleeko mitään mieleen?- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mikä raamatun totuus sinä varmaan luet sieltä juutalaisten sseikkailuja
Raamatun totuus siitä kuinka yksilöihminen voi pelastua Jumalan taivaaseen karvakoiven kadotukselta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun totuus siitä kuinka yksilöihminen voi pelastua Jumalan taivaaseen karvakoiven kadotukselta!
Et sina saatanan passi paase taivaaseen raamattua lukemalla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sina saatanan passi paase taivaaseen raamattua lukemalla
Caravanning kun se on taynna ultimate horinoita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun totuus siitä kuinka yksilöihminen voi pelastua Jumalan taivaaseen karvakoiven kadotukselta!
Tai oikeestaan ihan sama kuka se karvakoipi on
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun totuus siitä kuinka yksilöihminen voi pelastua Jumalan taivaaseen karvakoiven kadotukselta!
Mua ei kiinnosta lukeeko muut raamattua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mua ei kiinnosta lukeeko muut raamattua
Olen vain uskovaisten seurassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen vain uskovaisten seurassa
Tai itekseni
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai itekseni
Kenelle te synnit anteeksi annatte niille ne ovat anteeksi annetut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sina saatanan passi paase taivaaseen raamattua lukemalla
Etkä sinä osaa kotiin tiekarttaa syynäämällä @
Jätä autos siihen ja ala rämpiä naapurin taunon ohjeilla suoraan vaan korpeen, siellä se kotisi on. Anonyymi kirjoitti:
Etkä sinä osaa kotiin tiekarttaa syynäämällä @
Jätä autos siihen ja ala rämpiä naapurin taunon ohjeilla suoraan vaan korpeen, siellä se kotisi on.Loistava oivallus ja vertaus. Raamattua voi verrata tiekarttaan, karttaan jota velluille lukee saatanana.
Vellu on rallikuski, jolla on kartturina saatana!SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Loistava oivallus ja vertaus. Raamattua voi verrata tiekarttaan, karttaan jota velluille lukee saatanana.
Vellu on rallikuski, jolla on kartturina saatana!Tiedän tämän, että kun sanon suoraan, että vl-eksytyksen takana on saatana. Se on liian paksua huttua monelle, mutta asiaa on turhaa hämärtää, jo muutenkin eksytetetyille velluille.
Saatana on Venäjän tapaan hybridivaikuttaja, ja pelkää yli kaiken paljastumistaan.
On valkoinen saatana, joka vetää hyvyyden lampaantaljaa vellujen lailla päällensä. Mutta aina sieltä vellujen lampaantaljan alta näkyy karvainen sorkka, sekä nousee rikinkeltainen pahalle haiseva savu.- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Tiedän tämän, että kun sanon suoraan, että vl-eksytyksen takana on saatana. Se on liian paksua huttua monelle, mutta asiaa on turhaa hämärtää, jo muutenkin eksytetetyille velluille.
Saatana on Venäjän tapaan hybridivaikuttaja, ja pelkää yli kaiken paljastumistaan.
On valkoinen saatana, joka vetää hyvyyden lampaantaljaa vellujen lailla päällensä. Mutta aina sieltä vellujen lampaantaljan alta näkyy karvainen sorkka, sekä nousee rikinkeltainen pahalle haiseva savu.Helluntai jerkele kehuu itseään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkä sinä osaa kotiin tiekarttaa syynäämällä @
Jätä autos siihen ja ala rämpiä naapurin taunon ohjeilla suoraan vaan korpeen, siellä se kotisi on.joo erehdyin jos se sulle on totuus
Anonyymi kirjoitti:
Helluntai jerkele kehuu itseään.
Äläpä lointele siinä.
Mikä estää velluja itsekritiikistä ja isekriittisestä ajattelusta Raamattuun pohjautuen?
On vain saatanan etu vieroittaa vellut suorasta uskosta Jeesukseen, asiasta joka on se kaikkein tärkein ,pelastuksen kannalta ajatellen!- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Loistava oivallus ja vertaus. Raamattua voi verrata tiekarttaan, karttaan jota velluille lukee saatanana.
Vellu on rallikuski, jolla on kartturina saatana!Saalemknpastori on vaipunut alas.
Ihminen niittää sitä mitä kylvää.
Joh. 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Selvää tekstiä, jonka umpiluupää vl-puhujankin pitäisi ymmärtää.
Jeesus ei sanonut että tie hänen tykönsä kävisi jonkun rahanpalvoja vellun kautta!- Anonyymi
Mikä se vie saaleminpastorin raivon valtaan.
Onko sinulla hullunlehmäntauti ? Anonyymi kirjoitti:
Mikä se vie saaleminpastorin raivon valtaan.
Onko sinulla hullunlehmäntauti ?Tuota noin, köh! Näytät olevan vanhempaa ikäluokkaa, kun muistat yli kolmenkymmenen vuoden takaisen taudin -joka ei tartu ihmisiin.
Puhuttiin myös hullun lehmänhoitajan taudista. Ei kai se tarttunut sinuun? Leikki leikkinä!
En ole raivon vallassa, mutta minun on sanottava suoraan sen persoonallisen pahan nimi, joka viekoittelee ihmisiä ulos uskosta Jeesukseen!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa502069En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311660Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141444Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511426- 101334
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681295- 121088
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul8994- 81972
- 20959