Eksyttyäni tänne Feminismipalstalle olen ryhtynyt tutkailemaan omia ajatuksiani ja mielikuviani sukupuolirooleista sekä naiseudesta ja miehisyydestä yleensä.
Äitiliini hoiti meidän kakaroiden kasvatuksen kun isä oli aina työmatkoilla. Vasta tätä palstaa lukemalla olen huomannut että minut on kasvatettu varsin "naisellisia" arvoja ja ajatuksia kannattavaksi vaikka miespuolinen olenkin.
Minulle iskostui jo pienenä päähän, että pehmeät arvot ovat positiivisia, kovat arvot negatiivisia. Nainen on luontaisesti pehmeä ja empaattinen, mies kova ja sivistymätön. Nainen ajattelee aivoilla ja mies pullistelee lihaksilla.
Koulussa naiset menestyvät paremmin koska heillä ei ole testosteroonin aiheuttamaa teini-iässä alkavaa sekopää-vaihetta, joka yleensä jatkuu miehillä noin viiteenkymmeneen ikävuoteen asti. Minusta naiset ovat yksinkertaisesti paremmin varusteltuja toimimaan nyky-yhteiskunnassa kuin miehet.
Muistan mietiskelleeni jo kakarana, että nykyään eletään tietoyhteiskunnassa joten naiset tulevat vääjäämättä kontrolloimaan sivistysmaita koska ovat henkisesti miehiä ylemmällä tasolla.
Palstalla vallitseva näkökanta yhteiskunnan patriarkaarisuudesta tuli minulle yllätyksenä. En ikinä voinut kuvitellakkaan että joku ajattelisi Suomen pyörivän miesten pillin mukaan. Palkkaeroista toki tiesin, mutta olen aina pitänyt tätä vain ohimenevänä vaiheena ennen naisten nousua yhteiskunnan johtaviin asemiin. Olen kuitenkin aina ajatellut, ja ajattelen yhä, että naiset ovat vääjäämättä paremmin soveltuvia yhteiskunnan johto-tehtäviin.
Mies kuuluu menneisyyteen ja tulevaisuus kuuluu naisille.
- Dekas
Naisten henkinen ylivoimaisuus
25
1574
Vastaukset
- j.pukkila
..kovin monesta ajatuksestasi en ole samaa mieltä, mutta "koulussa naiset menestyvät paremmin koska heillä ei ole testosteroonin aiheuttamaa teini-iässä alkavaa sekopää-vaihetta", tuon allekirjoitan, tietyssä ikävaiheessa miespuolisella yksilöllä on vaara pudota kelkasta, kiitos naisvaltaisen koulutusjärjestelmän, joka tipauttaa osan miehistä näppärästi yhteiskuntajärjestelmän ulkopuolelle..
..myöskin tuosta patriarkaatista jauhamisesta olen samaa mieltä, se ei oikein istu suomalaiseen kulttuuriin, paremminkin amerikkalaiseen ja eteläeurooppalaiseen yhteiskuntamalliin paremminkin kuin pohjoismaalaiseen elämänmenoon..
..kovien ja pehmeiden arvojen suhteen olen realisti, kumpikaan ei voi olla vallitseva arvojärjestelmä, vaan ne on mahdollisuuksien mukaan sovitettava yhteen, muuten ei hyvä seuraa..
..myöskään se, että nainen automaattisesti olisi naisellinen tai edes empaattinen ei ole henkilökohtainen stereotypiani..
..mies on mies aina ja ikuisesti, ei hän kuulu sen enempää menneisyyteen kuin nainenkaan, tosin onhan tämä teknisesti mahdollista, jos eduskunta säätää lain, ettei miehiä saa syntyä, mutta epäilen, ettei edes matti wanhanen säätäisi tällaista pakkolunastuslakia, vaikka eihän asiasta liene täyttä warmuutta.. - Mies30-v
"Mies kuuluu menneisyyteen ja tulevaisuus kuuluu naisille."
Tämäkö on sitä feministien haluamaa tasa-arvoa?- munat tallella
Ei.
Se on itse itseään käskystä huijaavien profeministimiesten ininää.
- Sihi
Mielenkiintoinen kannanotto, täytyy sanoa, että yleistämisessä on voimaa.
Et luultavasti ole iältäsi kovin vanha, sillä minusta tuntuu, ettet ole tavannut kovin montaa naista.
En nyt tarkoita tässä sitä, etteikö osa kuvailuistasi sopisi joihinkin naisiin tai joihinkin miehiin, mutta esimerkiksi mainitsemasi sekopää-vaihe (jonka jokainen teini-ikäinen käy läpi) on jäänyt monelle tuntemalleni naiselle päälle (sama pätee toki joihinkin miehiinkin).
Itse puhuisin mieluummin yksilöiden henkisestä ylivoimaisuudesta, sukupuoli ei tarkoita muuta kuin biologista erilaisuutta.- j.pukkila
..siis väitätkö, ettei sukupuoli tarkoita muuta kuin biologista erilaisuutta..??
..tämäpä merkillistä, sittenhän mies ja nainen jakaa täsmälleen samanlaiset mielikuvat toisistaan, mutta kuten tämä palstakin jo osoittaa, niin sukupuolten sisäiset maailmat toisistaan ovat lähes eri planeetoilta.. - Sihi
j.pukkila kirjoitti:
..siis väitätkö, ettei sukupuoli tarkoita muuta kuin biologista erilaisuutta..??
..tämäpä merkillistä, sittenhän mies ja nainen jakaa täsmälleen samanlaiset mielikuvat toisistaan, mutta kuten tämä palstakin jo osoittaa, niin sukupuolten sisäiset maailmat toisistaan ovat lähes eri planeetoilta..Omasta mielestäni sukupuoli ei tarkoita muuta kuin biologista erilaisuutta.
Ihmisten mielipiteisiin voi suhtautua joko jakamalla ne sukupuolen, iän, koulutuksen jne. perusteella luokkiin, tai sitten niihin voi suhtautua kuhunkin yksilönä.
Täytyy muistaa, että osa tämänkin palstan kirjoittajista esiintyy naisina vaikka ovatkin miehiä - ja päinvastoin. Tämän palstan kirjoittajista osa provosoi tahallaan ja osa yrittää käydä asiallista keskustelua.
Suomi24.fi:n palsta on melkoisen pieni otos Suomessa asuvista ihmisistä, enkä lähtisi niiden perusteella tekemään jyrkkää eroa miesten ja naisten välille.
Tunnen suuren määrän miesmäisiä naisia JA naismaisia miehiä - mitä ikinä määritelmillä tarkoitetaankaan ja mihin ikinä niillä pyritäänkään, niin oma huomioni on, että sukupuolen merkitys on pelkästään biologinen, eikä sen perusteella pystytä esim. arvaamaan ennalta yksittäisen henkilön mielipiteitä, elämäntapoja jne.
Tämä palsta saattaa osoittaa montakin eri asiaa, mutta kuten jo mainitsin, suureen osaan tämän palstan kirjoituksista tulisi suhtautua varauksella. - j.pukkila
Sihi kirjoitti:
Omasta mielestäni sukupuoli ei tarkoita muuta kuin biologista erilaisuutta.
Ihmisten mielipiteisiin voi suhtautua joko jakamalla ne sukupuolen, iän, koulutuksen jne. perusteella luokkiin, tai sitten niihin voi suhtautua kuhunkin yksilönä.
Täytyy muistaa, että osa tämänkin palstan kirjoittajista esiintyy naisina vaikka ovatkin miehiä - ja päinvastoin. Tämän palstan kirjoittajista osa provosoi tahallaan ja osa yrittää käydä asiallista keskustelua.
Suomi24.fi:n palsta on melkoisen pieni otos Suomessa asuvista ihmisistä, enkä lähtisi niiden perusteella tekemään jyrkkää eroa miesten ja naisten välille.
Tunnen suuren määrän miesmäisiä naisia JA naismaisia miehiä - mitä ikinä määritelmillä tarkoitetaankaan ja mihin ikinä niillä pyritäänkään, niin oma huomioni on, että sukupuolen merkitys on pelkästään biologinen, eikä sen perusteella pystytä esim. arvaamaan ennalta yksittäisen henkilön mielipiteitä, elämäntapoja jne.
Tämä palsta saattaa osoittaa montakin eri asiaa, mutta kuten jo mainitsin, suureen osaan tämän palstan kirjoituksista tulisi suhtautua varauksella...näyt itsekin myöntävän, että on olemassa käsitteet naismaisuus ja miesmäisyys, eikö noilla käsitteillä sitten ole muuta eroa kuin biologinen ero.??
..eikö nainen näe miehen eri tavalla kuin mies naisen, onko nyt niin, että kun nainen menee esimerkiksi kapakkaan etsimään seuraa, niin hänelle on saman tekevää onko seuralainen mies vai nainen..??
..onko nainen sitten luonnostaan bi..??
..tätä en ole tiennytkään.. - Sihi
j.pukkila kirjoitti:
..näyt itsekin myöntävän, että on olemassa käsitteet naismaisuus ja miesmäisyys, eikö noilla käsitteillä sitten ole muuta eroa kuin biologinen ero.??
..eikö nainen näe miehen eri tavalla kuin mies naisen, onko nyt niin, että kun nainen menee esimerkiksi kapakkaan etsimään seuraa, niin hänelle on saman tekevää onko seuralainen mies vai nainen..??
..onko nainen sitten luonnostaan bi..??
..tätä en ole tiennytkään..On todellakin olemassa käsitteet naismaisuus ja miesmäisyys, olen varma niiden olemassaolosta, sillä kuulen käytettävän niitä päivittäin erilaisissa yhteyksissä.
Mainituilla käsitteillä ei ole biologista eroa, enkä sitä ole väittänytkään. Moni ihminen haluaa hanakasti pitää sukupuolten oletetuista eroista kiinni, vaikkei niillä tässä tapauksessa ole mitään tekemistä keskenään.
Sanat naismainen ja miesmäinen ovat adjektiiveja, joita ei ole määritelty sisällöltään, vaan niiden merkitys riippuu täysin sanojen käyttäjästä. Siinä tapauksessa että naismaisella ja miesmäisellä kuvaillaan ulkonäköä, saatamme päästä lähemmäksi sukupuolten erojoa.
Sukupuoli sen sijaan määräytyy selvästi ulkoisesti nähtävien erojen (tai viime kädessä DNA:n) perusteella. Jos suorittaisimme gallupin, mitä tarkoittaa naismainen ja mitä miesmäinen, saisimme todennäköisesti melko yhteneviä vastauksia - mutta myös toisistaan eriäviä vastauksia.
Nainen näkee miehen eri tavalla kuin mies naisen...? Tiedätkö miten nainen näkee miehen? Kun nainen menee kapakkaan, on itselleni täysin yhdentekevää meneekö hän etsimään nais- vai miesseuraa. Molempia varmasti näkee.
ONKO NAINEN LUONNOSTAAN BI? Olet pahasti hakoteillä. En tiedä miten sait käsitettyä tekstini noin pahasti väärin, varsinkin kun en maininnut seksuaalisuudesta sanallakaan. En osaa vastata tuohon, riippuu yksilöstä. Onko mies luonnostaan bi? Tunnen tapauksia, mutta se ei riitä yleistämään.
Tiesitkö, että joillakin pohjoisamerikan alkuperäiskansa heimoilla tunnustetaan jopa kahdeksan erilaista sukupuolta. Elimet ovat samanlaiset kuin kenellä tahansa, mutta tarkoitan enemmän seksuaalisuuden mukaan määriteltyä sukupuolta. Toisin sanoen: erikseen naismaista ja miesmäistä ei ole absoluuttisesti olemassa, vaan se opitaan oman kulttuurin sisältä.
Kerropa, mikä tekstissäni sai sinut käsittämään asiat kuten ne kerroit?
Vielä toinen kommentti: en tiedä kuinka moni teistä taitaa suomenkielen kieliopin, mutta jos tarkastellaan sanoja miesmäinen ja naismainen, voidaan heti kohta huomata, että kyseessä on määritykseltään melko väljä sanapari. Toisin sanoen, nainen voi olla naismainen tai miesmäinen, ja päinvastoin. - j.pukkila
Sihi kirjoitti:
On todellakin olemassa käsitteet naismaisuus ja miesmäisyys, olen varma niiden olemassaolosta, sillä kuulen käytettävän niitä päivittäin erilaisissa yhteyksissä.
Mainituilla käsitteillä ei ole biologista eroa, enkä sitä ole väittänytkään. Moni ihminen haluaa hanakasti pitää sukupuolten oletetuista eroista kiinni, vaikkei niillä tässä tapauksessa ole mitään tekemistä keskenään.
Sanat naismainen ja miesmäinen ovat adjektiiveja, joita ei ole määritelty sisällöltään, vaan niiden merkitys riippuu täysin sanojen käyttäjästä. Siinä tapauksessa että naismaisella ja miesmäisellä kuvaillaan ulkonäköä, saatamme päästä lähemmäksi sukupuolten erojoa.
Sukupuoli sen sijaan määräytyy selvästi ulkoisesti nähtävien erojen (tai viime kädessä DNA:n) perusteella. Jos suorittaisimme gallupin, mitä tarkoittaa naismainen ja mitä miesmäinen, saisimme todennäköisesti melko yhteneviä vastauksia - mutta myös toisistaan eriäviä vastauksia.
Nainen näkee miehen eri tavalla kuin mies naisen...? Tiedätkö miten nainen näkee miehen? Kun nainen menee kapakkaan, on itselleni täysin yhdentekevää meneekö hän etsimään nais- vai miesseuraa. Molempia varmasti näkee.
ONKO NAINEN LUONNOSTAAN BI? Olet pahasti hakoteillä. En tiedä miten sait käsitettyä tekstini noin pahasti väärin, varsinkin kun en maininnut seksuaalisuudesta sanallakaan. En osaa vastata tuohon, riippuu yksilöstä. Onko mies luonnostaan bi? Tunnen tapauksia, mutta se ei riitä yleistämään.
Tiesitkö, että joillakin pohjoisamerikan alkuperäiskansa heimoilla tunnustetaan jopa kahdeksan erilaista sukupuolta. Elimet ovat samanlaiset kuin kenellä tahansa, mutta tarkoitan enemmän seksuaalisuuden mukaan määriteltyä sukupuolta. Toisin sanoen: erikseen naismaista ja miesmäistä ei ole absoluuttisesti olemassa, vaan se opitaan oman kulttuurin sisältä.
Kerropa, mikä tekstissäni sai sinut käsittämään asiat kuten ne kerroit?
Vielä toinen kommentti: en tiedä kuinka moni teistä taitaa suomenkielen kieliopin, mutta jos tarkastellaan sanoja miesmäinen ja naismainen, voidaan heti kohta huomata, että kyseessä on määritykseltään melko väljä sanapari. Toisin sanoen, nainen voi olla naismainen tai miesmäinen, ja päinvastoin...lähdenpä nyt aluksi tuosta bi:stä ja siitä, että se juolahti mieleeni juuri tuosta biologisesta erosta, ja kun väitit, ettei sukupuolten välillä ole muuta eroa, niin mieleeni juolahti ajatus, että silloinhan sukupuolinen orientaatiokaan ei ole eriytynyt, vaan häilyy milloin missäkin, bi voidaan tietysti ajatella vain yhdeksi vaihtoehdoksi, kuten kirjoititkin, mutta oleellista ajattelusi mukaan on se, ettei mitään muuta eroa kuin biologinen ero ole olemassa..
..pysyn edelleen omassa väitteessäni, että hyvin organisoitunut ajattelu tekee selvän eron erilaisten ilmiöiden välille ja mitä tarkempia eroja syntyy sitä selväpiirteisemmäksi myös ihmisen toiminta muodostuu..
..nämä ajattelun kategoriat ovat sitä paitsi yhteisesti luotuja, siis kulttuuriin rakentuneita jakoja, joilla sukupuolen mukaan on myös funktionaalinen pohja, joka taas aiheutuu sukupuolten biologisista eroista..
..näin ollen ero sukupuolten välillä ei ole vain biologinen, vaan se heijastuu kaikessa ajattelussa, havaintojen teossa ja yksilöiden pyrkimyksissä..
..
- avecMaria
Miestä paremmin, olen kuullut. Mutta johtaminen ei sovi naisille yhtä hyvin kuin miehille.
- Sihi
Olen työskennellyt hyvien ja huonojen naisjohtajien alaisuudessa. Eri projekteissa olen törmännyt erittäin huonoihin tiimityöskentelijöihin, joskus ne ovat olleet naisia, joskus miehiä. Valitessani ihmisiä projekteihin, tärkeintä on nimenomaan yhteistyökyky - joka taasen on erittäin yksilöllistä. En ole huomannut sukupuolella olevan mitään tekemistä asian kanssa.
Totta on, että on olemassa miehiä, jotka eivät tule toimeen naisten kanssa ja päinvastoin... usein sellaiset jäävätkin ilman työtä. - avecMaria
Sihi kirjoitti:
Olen työskennellyt hyvien ja huonojen naisjohtajien alaisuudessa. Eri projekteissa olen törmännyt erittäin huonoihin tiimityöskentelijöihin, joskus ne ovat olleet naisia, joskus miehiä. Valitessani ihmisiä projekteihin, tärkeintä on nimenomaan yhteistyökyky - joka taasen on erittäin yksilöllistä. En ole huomannut sukupuolella olevan mitään tekemistä asian kanssa.
Totta on, että on olemassa miehiä, jotka eivät tule toimeen naisten kanssa ja päinvastoin... usein sellaiset jäävätkin ilman työtä.Hohhoijaa....Ehkäpä lausunnon antanut henkilö oli sinua enemmän tutkinut asiaa...?
- Sihi
avecMaria kirjoitti:
Hohhoijaa....Ehkäpä lausunnon antanut henkilö oli sinua enemmän tutkinut asiaa...?
Asioita voidaan tutkia, tietenkin, mutta eikö tehokkaampaa ole havaita asiat käytännössä? Eli tekemänsä työn ohella?
Omat kokemukseni ovat tosielämää, ei mitään yliopistoa.
Ehkä lausunnon antanut henkilö oli tutkinut asiaa enemmän, mutta koska oma kokemukseni on jotakin aivan muuta, näen asiakseni mainita seikasta.
Vai mikä oli kommenttisi ydin? - avecMaria
Sihi kirjoitti:
Asioita voidaan tutkia, tietenkin, mutta eikö tehokkaampaa ole havaita asiat käytännössä? Eli tekemänsä työn ohella?
Omat kokemukseni ovat tosielämää, ei mitään yliopistoa.
Ehkä lausunnon antanut henkilö oli tutkinut asiaa enemmän, mutta koska oma kokemukseni on jotakin aivan muuta, näen asiakseni mainita seikasta.
Vai mikä oli kommenttisi ydin?Se on siinä, että minulle on esitetty asia noin. En näe nyt syytä muuttaa mielipidettäni/tietoani. Enkä suinkaan vaadi sitä sinultakaan, sitä älä epäile.
Nyt menen nukkumaan. Hyvää yötä! - Sihi
avecMaria kirjoitti:
Se on siinä, että minulle on esitetty asia noin. En näe nyt syytä muuttaa mielipidettäni/tietoani. Enkä suinkaan vaadi sitä sinultakaan, sitä älä epäile.
Nyt menen nukkumaan. Hyvää yötä!Kirjoitat niin epäselvästi, etten ymmärrä mitä ja miten sinulle on esitetty ja opetettu.
Muutan oman mielipiteeni välittömästi, jos jotakin havainnoilleni vastakkaista ilmenee. Ei siinä mitään, mielipiteen muuttaminen on pelkkä asennekysymys. - öhm
No, sittenhän asiat on ihan mallillaan, kun johtoasemista suurin osa on siihen paremmin sopivilla miehillä. Käynpä tästä komentamassa vaimoni laittamaan ruokaa, tiskaamaan ja imuroimaan. Tutkimusten mukaan nämä hommat sopivat naisille paremmin.
- aatos
Mistä lähtien johtaminen ei ole ollut tiimityötä?
- avecMaria
aatos kirjoitti:
Mistä lähtien johtaminen ei ole ollut tiimityötä?
Tiimillä on yhteisjohtajuus.
- Munat tallella
Itse kysyy ja itse vastaa: ei saa.
Sä heität tota läppää, kun tahdot olla naisille mieliksi. Sitten ne kehuu sua vähän ja jättää siihen.
Sitten mä panen niitä. Hyvä diili sulle. Ei kannattaisi olla nöyristelevä koira. - öhm
Jos miessukupuoli koostuisi pääasiassa sun kaltaisista äijänrääpäleistä, niin noissa sun teeseissä vois ollakin jotain tolkkua. Olet selkeästi keskivertonaista alemmalla tasolla henkisesti.
- jorojukka-kukka
Itse sanoisin, että sekä pehmeät että kovat arvot ovat ihan hyviä arvoja kummallekin sukupuolelle kunhan ovat balanssissa keskenään.
- Hihittäjä
Pitäisikö kysyä palstalaisilta, jospa sinä olisit VAHVA NAINEN?
Byääääääbyäääbyääää..... - jorojukka-kukka
Hihittäjä kirjoitti:
Pitäisikö kysyä palstalaisilta, jospa sinä olisit VAHVA NAINEN?
Byääääääbyäääbyääää.....Saat varmasti ihan samat vastaukset kuin edelliselläkin kerralla. :D
- Qusai
...älä kaikkien miesten
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271548Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391529Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411319Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681255- 12998
- 7961
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7901- 71826