Karpela muni tekijänoikeuslain

Professori Jukka Kemppinen pitää ehdotusta uudeksi tekijänoikeuslaiksi epätavallisen huonona. Hänen mukaansa lakiehdotus on aivan liian sotkuinen.

Kemppinen myös epäilee, että kansanedustajat eivät pysty saamaan tolkkua monimutkaisesta lakiehdotuksesta. Hänen mukaansa kokeneet juristitkaan eivät välttämättä tiedä, miten lakia tulisi soveltaa. Siksi ei-juristien ja ei-tekijänoikeusasiantuntijoiden mahdollisuudet ymmärtää lakia ovat heikot.

Tässä on hieno esimerkki siitä mitä tapahtuu kun rattijuoppona kunnostautunut alusvaatemalli pannaan ministeriksi.

Kyllä on taas Karpelan luottotoimittajilla tekemistä, että "ministerin" uusin munaus selitetään parhain päin.

9

350

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Seuranen

      Jari Lindholm ja Pekka Ervasti kaatavat likasangon Karpelan niskaan vielä parahiksi, kun Halonen on allekirjoittanut tekijänoikeuslain.

      Sitten kun kokoomus on saanut haluamansa eli tekijänoikeuslain, voidaan Karpela-jahtia jatkaa. Jahtipäällikkönä Janne Virkkunen Helsingin Sanomista, hyödyllisenä idioottina Antti-Pekka Pietilä Ilta-Sanomissa, rakkina ja hännäntupsuna Iltalehti sekä ylimielisinä laatukriitikkoina Suomen kuvalehden toimituspäällikkö Pekka "Jäätteenmäen kellistäjä" Ervasti sekä Jari Lindholm.

      • Otsikossa hymiö

        ILKKA pääkirjoitus 10.2.-94:
        “Suomesta ei tule EU:n jäsentä”


    • Jaba_43

      Minusta Karpelaa ei kannata syyttää siitä, että lepsun virkamiehet ja huonot ministeriön oikeusneuvokset ovat antaneet tekijänoikeusjärjestöjen lobata lain sanamuodot niin vaikeiksi, ettei niiden soveltaminen suju keneltäkään.

      Tekijänoikeuslainsäädäntö on tähänkin saakka ollut sen verran vaikea alue, ettei siinä ole pärjännyt tavallisella juristin koulutuksella.

      Niinpä en syyttelisi Karpelaa muuta kuin siitä, että hän on antanut asian valmistelun mennä omia menojaan osaamatta ottaa avukseen riittävää asiantuntemusta pykälien viilaamiseen.

      • Sanot asian juuri niinkuin se on. Tanja Karpelalta on puuttunut tämänkin lain valmistelussa se johtajuus, jonka pitäisi olla ministerin ainoa ja tärkein tehtävä.

        Asiantunteva ja osaava ministeri olisi saanut aikaan hyvän ja hyväksyttävän lain.


      • ukkeli

        karpela tyhmyydessään on sanonut ettei lakia avata uudelleen! vaikka laki on huono ja sotii ilmiselvästi kuluttajien oikeuksia vastaan!
        karpelan mukaan en saa kopioida omalta ostamaltani cd levyltä(eli laillisesti hankittu teos) musiikkia minun muvoon (mp3 soitin).


      • Jaba_43
        ukkeli kirjoitti:

        karpela tyhmyydessään on sanonut ettei lakia avata uudelleen! vaikka laki on huono ja sotii ilmiselvästi kuluttajien oikeuksia vastaan!
        karpelan mukaan en saa kopioida omalta ostamaltani cd levyltä(eli laillisesti hankittu teos) musiikkia minun muvoon (mp3 soitin).

        Kopiointi omaan käyttöön tullaan sallimaan laissa.


    • Harski

      Kuin mietin ministeri Tanja Karpelan ansioita mieleen tulee:

      1.turha julkkis
      2.alusvaatemlli kts.kuva alla
      3.rattijuoppo
      4.hyppinyt poliitikkojen sängyssä edistääkseen uraansa
      5.isojen levyfirmojen talutuksessa
      6.käyttää julkisuutta häikäilemättömästi hyväkseen

      Kysynkin missä ovat ne ansiot joilla hän pääsi miniteriksi ?

      http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://www.stumpysfindings.com/blog/archives/images/small_red.gif&imgrefurl=http://www.stumpysfindings.com/blog/archives/000710.html&h=180&w=78&sz=13&tbnid=d11iqxNp3toJ:&tbnh=96&tbnw=41&hl=fi&start=66&prev=/images?q=tanja karpela&start=60&svnum=10&hl=fi&lr=&sa=N

      • Ilomielli

        koklipilla huonosti asiat, kun Karpelan kimpussa häärii. Kun kuulemma omat asiasi on täysin hunningolla, että kaikki puhuu aivan hirveitä. Laitan tänne kohta ne kännykkäkameralla otetut raflaavat kuvat sinusta. Maine meni! Lähetän ne seitsemän päivää lehteen.


    • taas sitä

      Käsite Känää on jo tuttu, eli ei noteerata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      156
      2748
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2450
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      53
      2364
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      135
      2210
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      63
      1895
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      247
      1730
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1391
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1329
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1215
    10. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      31
      1212
    Aihe