Vanhanen ilmiö: Tukijat kaikkoavat!

Pressanvaaleissa on aina nähty erilaisia ilmiöitä. Yleensä joku ehdokas on kasvattanut kannatustaan.

Näissä seuraavissa presidentinvaaleissa sen sijaan on nähtävissä erittäin mielenkiintoinen ja myönteinen ilmiö: KEPU-messias Matti Vanhasen tukijoukot katoavat ilmiömäisellä tavalla. Päivä toisensa jälkeen KEPU-vaikuttajat siirtyvät toisten ehdokkaiden taakse. Eilen puolueen arvostetuimpiin henkilöihin kuuluva perusrehti Hannu Takkula siirtyi Bjarne Kalliksen leiriin.

Aiemmin jo nähtiin, että Esko Ahon vaalipäällikkö Hannu Yli-Saunamäki ei halunnut toimia Matti Vanhasen kampanjassa. Yli-Saunamäki lähti Sauli Niinistön kampanjaan.

Hätäännys ja kaaos ovat niitä sanoja, joilla nyt voi luonnehtia KEPU:n puoluetoimiston ja Matti Vanhasen tilannetta.

Mannertenvälisen nahjuksen "maltillinen" ja "hillitty" tyyli on huomattu jo ulkomaillakin. Matti Vanhanen sijoittui viimeiseksi tutkimuksessa, jossa vertailtiin 52 maan johtajia.

Hyvin menee, mutta menköön!

9

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 105 kunniatonta päivää

      Tammikuun vaalien ensimmäisen kierroksen vaalipäivään on vielä 105 päivää.

      Monen kirjoitajan kohdalla tämä merkitsee 105 ankaran kaunaista päivää.

      Kaiikein kaunaisimmat joutuvat töhertämään vielä tuhansia viestejä, satoja valheita olemattomista "tutkimuksista" ja kun vielä ihmisten nimetkin menevät tuossa paniikissa sekaisin.

      Koville ottaa kaunan ja kateuden kanssa.

      • 0,1 promillea

        Monet kirjoitukset tulee vielä "yllättävän suosituksi ja tehokkaaksi osoittautunut tuotemerkki" CITY-Keskustakin rustaamaan Halos-vihassaan..


    • politologi

      Heh, "puolueen arvostetuimpiin henkilöihin
      kuuluva Hannu Takkula". joko Känä ei
      tunne politiikkaa tai sitten hän
      on surkea propagandisti.
      Hannu Takkula on toivoton onnenonkija
      jonka lähtö keskustasta olisi
      kaiken puolin toivottavaa.
      monta äänestäjää hän ei mukanaan vie,
      niin pahasti hän on jo mokannut
      useamman kerran. Muuten, ketä ne
      muut Vanhasen jättäneet KEPU-vaikuttajat
      ovat?

      Miksi Vanhanen olisi palkannut
      saman miehen, Yli-Saunamäen, kampanjapäällikökseen,
      jonka johdolla Esko Aho hävisi vaalit?
      Ja miksi Niinistö otti kansanliikkeen
      vetäjäksi hävijän, Yli-Saunamäen.
      (Känälle tiedoksi että etunimi on Tapani)

      • wsxedc

        Politologin tiedot ovat vajavaiset eikä analyysikään häikäise. Takkulasta voin todeta - ivaamatta tällä kerralla;-)) - että hän on vakaumuksellinen lestadiolainen. Hänelle politiikka on vain väline. Hänen arvomaailmansa on hyvin epäpoliittinen.


      • Vain Känä erehtyi
        wsxedc kirjoitti:

        Politologin tiedot ovat vajavaiset eikä analyysikään häikäise. Takkulasta voin todeta - ivaamatta tällä kerralla;-)) - että hän on vakaumuksellinen lestadiolainen. Hänelle politiikka on vain väline. Hänen arvomaailmansa on hyvin epäpoliittinen.

        Politologihan kertoi Takkulasta pohjimmiltaan täsmälleen samat tiedot kuin kerroit itsekin.
        - Politologi: Takkula on toivoton onnenonkija ja mokaaja, jonka lähtö puolueesta on toivottavaa
        - Wsxedc: Takkulalle politiikka on pelkkä väline, arvomaailma hyvin epäpoliittinen

        Känä puolestaan väitti, että Takkula olisi puolueensa arvostetuimpia henkilöitä. :-)))


      • politologi
        wsxedc kirjoitti:

        Politologin tiedot ovat vajavaiset eikä analyysikään häikäise. Takkulasta voin todeta - ivaamatta tällä kerralla;-)) - että hän on vakaumuksellinen lestadiolainen. Hänelle politiikka on vain väline. Hänen arvomaailmansa on hyvin epäpoliittinen.

        oli takkulan arvomaailma mikä
        tahansa hän on poliittinen
        juonittelija, kostaja, ketku ja
        tuulenhaistelija parhaasta päästä.


      • Räsäsen syrjäyttäjä
        politologi kirjoitti:

        oli takkulan arvomaailma mikä
        tahansa hän on poliittinen
        juonittelija, kostaja, ketku ja
        tuulenhaistelija parhaasta päästä.

        Hannu Takkula on herättänyt keskustan sisällä huomiota poliittisella pyrkyryydellään. Siitä oli pohjimmiltaan kysymys Kalliksen kelkkaan hyppäämisessäkin. Se tullaan näkemään vielä.


      • nihilisti
        politologi kirjoitti:

        oli takkulan arvomaailma mikä
        tahansa hän on poliittinen
        juonittelija, kostaja, ketku ja
        tuulenhaistelija parhaasta päästä.

        Pääasia, että aiheuttaa hajaannusta kepussa;-)


    • sillä

      YKSI VALEHTELEVA SOSSUKÄNÄ ON KUITENKIN JA PYSYY.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      172
      3280
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2580
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      54
      2446
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2321
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      1976
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      282
      1842
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1411
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1339
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      36
      1299
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1235
    Aihe