1248 Suomen piispa Tuomas kuolee Gotlannissa. Vilhelm Sabinalainen vahvistaa Suomen papistolle oikeuden testamentata omaisuutensa. Ruotsin hiippakuntien luettelo. Suomi ei ole siinä mukana.
Ylös
--------------------------------------------------------------------------------
Ruotsin vallan aika (1249-1809)
1249. Paavi Innocentius IV ottaa suomalaiset paavin suojelukseen (27.8) samaan tapaan kuin Paavi Gregorius IX vuonna 1229. Birger jaarli valloittaa Suomen. Uusi ruotsalainen piispa Bero luovuttaa suomalaisten veron Ruotsin kuninkaalle. Dominikaanit saapuvat Suomeen.
Tässä on vuosiluku ja kirjallinen näyttö siitä milloin Suomesta tuli osa Ruotsia.
Voidaan katsoa itsenäisyyden silloin päättyneen.
itsenäisyyden
11
452
Vastaukset
- minätässä
Suomi ei ole ikinä ollut osa Ruotsia, vaan ihan
tavallinen siirtomaa, kuten esimerkiksi Intia tai
Australia.- sinulla
"Suomi ei ole ikinä ollut osa Ruotsia, vaan ihan
tavallinen siirtomaa, kuten esimerkiksi Intia tai
Australia. "
Vuoteen 1809 saakka suomalaiset pitivät itseään ruotsalaisina ja Suomea osana Ruotsia. Tämän todistaa historiantutkimus. Mihin sinä perustat väitteesi siirtomaa-statuksesta? Sellaisesta ei puhuta kuningaskunnan asiakirjoissa, jotka ovat hyvin säilyneet näihin päiviin saakka ja tarkasti tutkittu. - osoittaa esim.
Sigismundin ja Klaus Flemingin aika...
- vuonna
sinulla kirjoitti:
"Suomi ei ole ikinä ollut osa Ruotsia, vaan ihan
tavallinen siirtomaa, kuten esimerkiksi Intia tai
Australia. "
Vuoteen 1809 saakka suomalaiset pitivät itseään ruotsalaisina ja Suomea osana Ruotsia. Tämän todistaa historiantutkimus. Mihin sinä perustat väitteesi siirtomaa-statuksesta? Sellaisesta ei puhuta kuningaskunnan asiakirjoissa, jotka ovat hyvin säilyneet näihin päiviin saakka ja tarkasti tutkittu.1809 suomalaiset simsalabim muuttuivat venäläisiksi.
Tai suomalaisiksi. Jos kuningaskunnan asiakirjoissa
kerrotaan jotain, niin se ei todellakaan sido
suomalaisia millään lailla.
Aivan yhtä hyvin voisi väittää, että Eesti oli osa
Venäjää 1940...1989. Jos venäläisten mielestä asia
on näin, niin sitä voi käyttää ehdottomana ja lopullisena totuutena. - se oli
vuonna kirjoitti:
1809 suomalaiset simsalabim muuttuivat venäläisiksi.
Tai suomalaisiksi. Jos kuningaskunnan asiakirjoissa
kerrotaan jotain, niin se ei todellakaan sido
suomalaisia millään lailla.
Aivan yhtä hyvin voisi väittää, että Eesti oli osa
Venäjää 1940...1989. Jos venäläisten mielestä asia
on näin, niin sitä voi käyttää ehdottomana ja lopullisena totuutena.Mutta näinhän se oli.
- noinkaan
osoittaa esim. kirjoitti:
Sigismundin ja Klaus Flemingin aika...
Ei nyt ihan noinkaan, Sigismund ja Klaus Fleming olivat vanhat ystävät.
Sigismund oli kasvanut turussa, silloin kuin hänen isänsä Juhana oli turussa Suomen Herttuana.
Klaus Fleming tunsi kyseisen pojan ja isän, ei ihme että Klaus kannatti Sigismundia kun tämä oli vielä ns. laillinen perijä krunulle.
Tosin olisihan siitä ollut Suomen aatelistolle etua, että kuningas olisi ollut Puolassa.
- pikkuisen
Korjataampa pikkuisen tätä kirjoitusta.
Ruotsi syntyi Kustaa Vaasan toimesta 1500 luvulla, sitä ennen valtaa pitivät Tanskalaiset.Enpä juuri muista, koska Kalmarin unioni perustettiin, mutta kyllä Ruotsilla valtaa oli ennen Kustaatakin.
Ruotsi syntyi Birger Jaarlin toimesta 1200-luvulla, jolloin hänen toimestaan sveat ja göötat yhdistyivät ja perustivat Svean valtakunnan, Svea riken, Sverigen.
Sama heppu vakiinnutti Ruotsin vallan Suomessa. Tai valloitti Suomen. Ihan miten vaan.
Muistona tästä toimenpiteestä Suomen vaakunassa nähdään Birger Jaarlin suvun vaakunaeläin, leijona.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000052&posting=22000000011150235- mutta, mutta
dj-marco kirjoitti:
Enpä juuri muista, koska Kalmarin unioni perustettiin, mutta kyllä Ruotsilla valtaa oli ennen Kustaatakin.
Ruotsi syntyi Birger Jaarlin toimesta 1200-luvulla, jolloin hänen toimestaan sveat ja göötat yhdistyivät ja perustivat Svean valtakunnan, Svea riken, Sverigen.
Sama heppu vakiinnutti Ruotsin vallan Suomessa. Tai valloitti Suomen. Ihan miten vaan.
Muistona tästä toimenpiteestä Suomen vaakunassa nähdään Birger Jaarlin suvun vaakunaeläin, leijona.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000052&posting=22000000011150235Jooo, näinhän voidaan ajatella.
Mutta Suomen aateli säilytti varsin itsenäisen asemansa aina 1600 luvun alkuun asti, jolloin alkoi Sigismundin ja Kaarlen välinen valtataistelu.
Siinä taistelussa Suomalaiset menivät Sigismundin taakse, jonka seurauksena Kaarle teloitti melkein koko Suomen aateliston.
Sen jälkeen Kaarle jakoi läänityksiä Suomesta huomattavan määrän muille kuin Suomalaisille, Suomalaiset taas saivat kun kunnostautuivat läänityksiä Ruotsista ja Balttiasta.
Eli aatelisto sekotettiin niin ettei sama pääse toistumaan.
- Meeriköhän
Eiköhän sitä suomessa ollut noihin aikoihin valtatyhjiö, johon Ruotsit tarttuivat, totuushan on kuitenkin, etä Suomalaisia on elänyt täälä pohjan perukoilla jo valovuosia, jotenka Kaikki paskan jauhanta on turhaa.
- ihan turhaa
Ei nyt sentään ihan turhaa.
Historia on mielenkiintoista eikä ole mitään syytä peitellä sen oikeaa muotoa.
Totuus on arvo itsessään on vanha filosofinen toteama.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1723280
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262580Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542446- 1462321
- 671976
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2821842- 311411
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201339Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi361299Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161235