Meillä on 7 lasta. Kaikki noin vuoden välein tulleita. Tässä sitä pikku hiljaa on alkanut tottua tilanteeseen. Ehkäisyä on harrastettu 2., 3., 4., 5., ja kuudennen lapsen jälkeen jonkin aikaa. Siinä se kolmen kuukauden kuluttua on aina sitten jonakin yönä napsahtanut että ei saa käyttää ehkäisyä. Nyt ei enää jaksanut alkaa niitä ikuisia pohdintoja terveydestä, järjestä, uskosta, jaksamisesta, oikeasta ja väärästä. Liekö jo kahdeksas tulossa; toivon mukaan ei. Jumalahan on luvannut antaa taakkoja vain sen verran kuin kukin jaksaa kantaa. Joskus kyllä ihmetyttää sen minunkin ja vaimoni hypoteettisen taakankantokyvyn suuruus. Hengissä on selvitty mutta vain nipin napin.
Lähinnä tässä tilanteessa nykyään vaivaa se, että lapsille ei jää aikaa. Se säälittää. Rahaa ei tietenkään ole tarpeeksi, sen verran suuria investointeja on ollut pakko tehdä että sai katon näin suurelle katraalle pään päälle. Autolla emme nykyään pääse ajelulle kun ei mahduta kyytiin. No, kaupassa käyntiin riittää pienempikin.
Tiedän kyllä että täällä kommenteista suuri osa on asian vierestä ja tahallaan hölynpölyä mutta nyt kun jäin sairaslomalle (fyysinen sairaus) ja minulla on hiukan aikaa, niin jäänpä odottelemaan keskustelua.
Kiinnostaisi kuulla muiden perheenisien tilanteista.
Erään perheenisän juttelua
13
2981
Vastaukset
- Putralal
http://www.conservationtech.com/india-UNESCO/LG-photos/5-faces/21-A'bad-poor family.jpg
et ole ainut. - on ahdistavaa
Minulla saman verran. Lopetin uskomiseni. Siitä alkaen ei ole tullut enää.Raskasta on elämä, kun toinen on uskossa ja toinen ei. Vaimo koettaa pakottaa minut uskomaan. Ei uskomisessa sinänsä mitään, mutta kun on kaikenmaailman kotkotuksia.
Ei sitä kaikki niitä sulata. Vaimo raivoaa usein. Haukkuu ja muistuttaa tehdessäni jotain syntiä.
Laitoin oman Tv.n. Salassa pitää katsella. Piilossa pitää, ettei vaimo särje sitä.
Seuroihin vaimo pakottaa mukaan, ettei yksin tarvitse olla. Käyttäydyn seuroissa, kuin olisin uskovainen ja vaimo haluaa sen salata.
Pakko elää näin, muuten ei kestä. Raskasta on näinkin. Sukupuolielämä on melko vähäistä. Lapsissa täysi työ. Väsymys painaa jatkuvasti.
Kaikkeen oravanpyörään sitä onkin sotkeentunut.
En ole lapsuuden uskossa. Silloin tuli vaan mentyä seuroihin ja kun siellä oli se elämäni nainen.
Melko pian aloin ahdistua uskovaisten kapeaan elämän alaan. Mutta vieläkin vaimo koettaa ahdistaa kaikin tavoin, jopa kaulimella, että alkasin oikeasti uskomaan.
Kaikki normaali on kiellettyä. Hän koetti kaikin tavoin häiritä olympialaisten seuraamistani.
Onko se oikein, että uskovainen koettaa pakottaa toista. Kysyn vaan.Jos et kerran usko raamattuun niin silloin uskot kai siihen, että elät ensimäistä ja viimeistä kertaa? Siinä tapauksessa taas on täysin mielenköyhää (anteeksi vahva ilmaisu) heittää elämä hukkaan ahdistuksen ja stressin sekä tasapainottoman avioliiton takia. Elä nyt, ettei tarvitse myöhemmin katua sitä minne turhuuteen ja piinaan elämä menikään.
- enää
t-i-u-k-u kirjoitti:
Jos et kerran usko raamattuun niin silloin uskot kai siihen, että elät ensimäistä ja viimeistä kertaa? Siinä tapauksessa taas on täysin mielenköyhää (anteeksi vahva ilmaisu) heittää elämä hukkaan ahdistuksen ja stressin sekä tasapainottoman avioliiton takia. Elä nyt, ettei tarvitse myöhemmin katua sitä minne turhuuteen ja piinaan elämä menikään.
Ulospääsytietä ei ole. Liian myöhäistä ottaa ja jättää perhettään, varsinkaan lasten takia.
Jos olisi edes ymmärtäväinen vaimo. Mutta kun ei ole. Toivottavasti kukaan toinen ei mene uskovaisen kanssa naimisiin. Pitää olla itse kans uskovainen. Muuten ei tule mitään. Teeskentely oli emämunaus. Naimisiin ei olis koskaan menty. Jos olisi ollut rehellinen. Usko ei ole joka miehen. Jos pelkää suurta perhettä, ei pidä mennä naimisiin. Tähän retkuun moni menee. Vaimo sanoo. Nyt kärsit, kun petit. Hullumminkin voisi asiat olla. Aloin polttamaan hermosavuja. Nyt vaimo inhoaa entistä enemmän. Miettikää kolmekkin kertaa. Ennenkuin menette uskovaisen kanssa naimisiin. enää kirjoitti:
Ulospääsytietä ei ole. Liian myöhäistä ottaa ja jättää perhettään, varsinkaan lasten takia.
Jos olisi edes ymmärtäväinen vaimo. Mutta kun ei ole. Toivottavasti kukaan toinen ei mene uskovaisen kanssa naimisiin. Pitää olla itse kans uskovainen. Muuten ei tule mitään. Teeskentely oli emämunaus. Naimisiin ei olis koskaan menty. Jos olisi ollut rehellinen. Usko ei ole joka miehen. Jos pelkää suurta perhettä, ei pidä mennä naimisiin. Tähän retkuun moni menee. Vaimo sanoo. Nyt kärsit, kun petit. Hullumminkin voisi asiat olla. Aloin polttamaan hermosavuja. Nyt vaimo inhoaa entistä enemmän. Miettikää kolmekkin kertaa. Ennenkuin menette uskovaisen kanssa naimisiin.Viimeistään silloin kun lapset lentävät pesästä. Silloinkin on vielä paljon koettavaa ja vapautta kokeiltavana. Kyse onkin siitä onko niinsanotusti munaa ottaa ja pistää itsensä sille edes matalalle jalustalle, jossa muiden täytyy huomata se, että sinullakin on oma elämä eikä se ole sitä varten syntynyt, että joku saisi sen pilata.
Tokihan nämä ovat aina isoja asioita ja vaativat tarkkaa pohdiskelua, mutta kenenkään ei tarvitse kärsiä avioliiton vuoksi. Avioliittohan on sitä varten, että kaksi ihmistä tuntevat olonsa paremmaksi kahdestaan. Ei missään nimessä sitä varten, että toinen joutuu alistetuksi ja tukahdetuksi. Jos tilanne on tämä niin koko touhulta menee pohja.enää kirjoitti:
Ulospääsytietä ei ole. Liian myöhäistä ottaa ja jättää perhettään, varsinkaan lasten takia.
Jos olisi edes ymmärtäväinen vaimo. Mutta kun ei ole. Toivottavasti kukaan toinen ei mene uskovaisen kanssa naimisiin. Pitää olla itse kans uskovainen. Muuten ei tule mitään. Teeskentely oli emämunaus. Naimisiin ei olis koskaan menty. Jos olisi ollut rehellinen. Usko ei ole joka miehen. Jos pelkää suurta perhettä, ei pidä mennä naimisiin. Tähän retkuun moni menee. Vaimo sanoo. Nyt kärsit, kun petit. Hullumminkin voisi asiat olla. Aloin polttamaan hermosavuja. Nyt vaimo inhoaa entistä enemmän. Miettikää kolmekkin kertaa. Ennenkuin menette uskovaisen kanssa naimisiin.>>Liian myöhäistä
- missään tilanteessa
Sivullisena kysyn, että puhutko totta vai keksitkö tämän vain saadaksesi juttua aikaan.
Ethän sinä voi uskosta luopua, et Jeesuksesta.
Vaikka et enempää lapsia haluakkaan, kannattaa sinun luoda vaimoosi hyvä ja kestävä suhde. Ole ymmärtäväinen ison perheen äitiä kohtaan. Auta häntä ja kiitä välillä, saat ihmeitä aikaan.
Jeesus elää ja tekee ihmeitään, pyydä Häneltä apua, totisesti saat ja perheesi tasapaino on taattu. - sinua varten?
t-i-u-k-u kirjoitti:
Viimeistään silloin kun lapset lentävät pesästä. Silloinkin on vielä paljon koettavaa ja vapautta kokeiltavana. Kyse onkin siitä onko niinsanotusti munaa ottaa ja pistää itsensä sille edes matalalle jalustalle, jossa muiden täytyy huomata se, että sinullakin on oma elämä eikä se ole sitä varten syntynyt, että joku saisi sen pilata.
Tokihan nämä ovat aina isoja asioita ja vaativat tarkkaa pohdiskelua, mutta kenenkään ei tarvitse kärsiä avioliiton vuoksi. Avioliittohan on sitä varten, että kaksi ihmistä tuntevat olonsa paremmaksi kahdestaan. Ei missään nimessä sitä varten, että toinen joutuu alistetuksi ja tukahdetuksi. Jos tilanne on tämä niin koko touhulta menee pohja.Miksi liikut palstoilla, joissa usko on pääasia. Hedelmistä heidät tunnetaan ja sinussa on ihmisen lihan hedelmä. Olen pahoillani, että et ymmärrä kuinka lyhyt tämä maallinen matkamme on ja että tällä matkalla meidän tulee rakentaa Kristusperustalle. Jos ihminen luopuu oman onnen tavoittelusta ja pyrkii tavaoittamaan yhteisölleen onnen, tulee saamaan itselleenkin. Ja ikuisuudessa, jokainen joka täällä kantaa Jumalan sanan mukaista hedelmää, on loputon ONNI.
sinua varten? kirjoitti:
Miksi liikut palstoilla, joissa usko on pääasia. Hedelmistä heidät tunnetaan ja sinussa on ihmisen lihan hedelmä. Olen pahoillani, että et ymmärrä kuinka lyhyt tämä maallinen matkamme on ja että tällä matkalla meidän tulee rakentaa Kristusperustalle. Jos ihminen luopuu oman onnen tavoittelusta ja pyrkii tavaoittamaan yhteisölleen onnen, tulee saamaan itselleenkin. Ja ikuisuudessa, jokainen joka täällä kantaa Jumalan sanan mukaista hedelmää, on loputon ONNI.
Enkö tässä vastannut ihmiselle, joka ei usko? Eikö ihmiselle, joka ei usko saa vastata myös ihminen, joka ei usko?
Ja jos usko ei kestä pientäkään pintakritiikkiä ilman turhautumista niin minä sanon, että se ei ole uskoa ensinkään.
>>Miksi liikut palstoilla, joissa usko on pääasia.
Koska uskonto ilmiönä on mielenkiintoinen. Se saa ihmiset tekemään aivan järjettömiä asioita, mutta se saa myös jotkut paremmiksi yksilöiksi. Toisaalta usko on taas tappanut maailmassa enemmän ihmisiä kuin mikään muu yksittäinen asia, joten en näe sitä missään nimessä pelkästään hyväksi asiaksi. Uskosta ja uskonnoista keskusteleminen on melenkiintoista monen eri asian vuoksi. Enkö mielestäsi saa olla täällä?
Palsta on keskusteluun lestadiolaisuudesta, ei sen nuoleskeluun.- sitä kuuleekin
Minkä sortin uskovainen vaimosi on ?Ei ainakaan vanh.lestad.?Taisit keksiä koko jutun tai sitten vaimosi ei ole henkisesti terve.
- Hurja Bill Hickock
"Lähinnä tässä tilanteessa nykyään vaivaa se, että lapsille ei jää aikaa."
laiminlyö omia lapsiaan ja uskoo SRK:n Raamatun vastaista oppia "ehkäisy on syntiä" kuin hoitaisi lapsia Jumalan tarkoittamalla tavalla ja uskoisi, että Raamattu ei kiellä ehkäisyä.
Kukin taaplaa tyylillään. - oulun vl
Meilläkin on lapsia, ja lisää on tulossa. Kaikkia heitä pidämme Jumalan lahjoina, kallisarvoisina taivaan taimina, joissa Jumala jatkaa omankuvansa kaltaista luomistyötä, Jumala antaa lapset vanhempien hoidettavaksi ja varjeltavaksi.
Vaimoni fyysinen terveys on kovalla rasituksella jokaisen raskauden aikana. Täysin peräjälkeisiä raskauksia olemme välttäneet, olemme pidättäytyneet riittävän kauan, niin että vaimon elimistö saa kerättyä voimaa ja että hän jaksaa huolehtia lapsistamme yhdessä miehensä kanssa.
Jokseenkin edellä kuvatulla tavalla vl-uskovaiset toimivat noin 1970 luvulle saakka. -70 luvulle saakka oli tärkeää huolehtia perheen jaksamisesta ja olemassa olevista lapsista ja lasten oikeudesta terveyttään vaaliviin vanhempiin. Lapsia annettiin syntyä omien voimavarojen jälkeen. Tällaisesta elämästä on vanhan kansan keskuudessa vielä todisteita.
Silloin ei esim. voinut luottaa sosiaalihuoltoon kun sitä ei ollut.
-70 luvulla oppi lisääntymisestä fundamentalisoitui. Unohtui elävän elämän tarpeet ja Jumalan sanan neuvot, esim. lapset herran lahja. Unohdettiin velvollisvuus lasten huolehtimisesta heidän lapsuudessaan. Tilalle tuli synnytyspakko, vailla mitään äidin elämänoikeuden sallivuutta.(Päivämies ohjeeksi uskovaisille 14.2.1979: Jos äiti tai lapset kuolevat he pääsevät taivaaseen). Tästä käsityksestä on luovuttu mm. prof Kärkölä päivämiehessä viime syksynä.
Jos elämä jatkuu jo alle 30 kymppisenä täytenä kaaoksena kasvavan perheluvun kanssa, monet väsyvät ja joutuvat hoitoon, tai katkeroituvat uskon auktoriteetille. Tässä en voi nähdä aikuisen toimivan Jumalan antaman vastuun mukaisesti. Jumala on antanut lapset vanhempien hoitoon ja antanut omantunnon elämän tarkkailuun ja sen kautta arjen selviytymiseen. Jos edessä on ylitsepääsemätömältä vaikuttava este, täytyy pysähtyä ja miettiä elämän suuntaa. Jumala antaa voimia ihmiselle mm. järjen käytön kautta. Kannattaa myös tutustua oikeasti omiin uskonkäsityksiin, uskonelämäkin voi sen kautta vapautua, jos usko on muodostunut elämäntaakaksi ja ahdistukseksi, josta ei näytä löytyvän ulospääsyä. Vapauteen Kristus meidät vapautti. - Psykiatri_Reich
Kiitos sinulle rehellisestä ja totisesta tekstistäsi. Siinä oli itse eletyn aito tuntu.
Ensiksi tahdon lämpimästi onnitella sinua siitä että elämässä on paljon onnea ja iloa suuren perheesi johdosta.
Haluaisin sanoa vain yhdestä asiasta kommenttia.
Mikään ei tässä maailmassa ole rinnastettavissa siihen vastuuseen, jonka ihminen saa kantaakseen, kun on vastuu lapsen kasvattamisesta.
Sinä kasvatat tulevia isiä ja äitejä, ja he vievät teidän kodistanen omille lapsilleen eväitä joita he nyt teitä saavat.
Jos lapsi ei saa tarvitsemaansa määrää itselleen äidin ja isän hoivaa, erityislaatunsa yksilöllistä tunnistamista, huomioimista ja rakkautta, sen fyysisen hoivan, lämmön, vaatetuksen ja ruoan sekä sivistyksellisten ja kulttuuristen virikkeiden lisäksi, hän tulee kärsimään siitä puutteesta läpi elämänsä. Lapsi oivaltaa aikuisena että hänelle ei riittänyt isää tai äitiä, ehkä ei kumpaakaan. Hänelle asti ei riittänyt.
Lapsena saadut haavat ja hylkämiskokemukset on erittäin vaikea korjata aikuisena. Hoitaa niitä voidaan, mutta se on rankkaa. Tämän kohtaan päivittäin työssäni.
Siksi haluan rohkaista sinua asettamaan kaikessa harkinnassasi ja tekemisessäsi aina etusijalle lapset.
Ja kun sen teet, et voi olla asettamatta samalla etusijalle omasta ja vaimosi jaksamisesta huolehtimista.
Jos te ette pidä huolta omien voimienne uudiutumisesta, teidän lapsenne jäävät vaille sitä mikä heille aivan luonnostaan kuuluu. jokaisella lapsella on oikeus sinuun, isäänsä.
Tämä on todella iso asia, sillä vaikka miten monta lasta olisi saanut, jokainen lapsista on erillinen ja yksilöllinen yksilö. Kuten varmasti tiedät! Lapset eivät ole nippuratkaisu! Se määrä huomioita mikä näyttää riittävän yhdelle, ei alkuunkaan tunnu riittävän toiselle. tahtoo käydä usein niin, että se lapsista joka on "vaikea ja hankala", saa eniten huomiota.
Ja se lapsi jota pidät "helppona" ja rauhallisena, sopuisana, onkin heistä se joka jää kaikkein eniten vaille, ja hän sairastuu psyykkisesti nuorena aikuisena tästä syystä. Voi miten monta tällaista tapausta onkaan.
Hän olikin yllättäen heistä se kaikista herkin, joka antoi muille tilaa kilpailussa vanhempien huomiosta, se joka jäi jalkoihin ja tappiolle raa'assa kilpailussa vanhempien hoivasta, huomiosta, kiitoksesta.
Aseta siis etuisijalle ensin itsesi ja puolisosi kaikinpuolinen hyvinvointi, jotta jaksatte vastuunne iloisesti kantaa ja kaikista lapsista huolehtia.
Omasta parisuhteesta huolenpito ja läheisyyden syventäminen on tärkeä osa lasten hyvinvointia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1562708
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262440Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?522349- 1352210
- 591870
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2471720- 311391
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201329Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161215Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi311212