23 "Jos joku silloin sanoo teille: 'Täällä on Messias', tai: 'Messias on tuolla', älkää uskoko. 24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. 25 Tämän minä olen teille nyt ennalta ilmoittanut.
26 "Jos siis teille sanotaan: 'Hän on tuolla autiomaassa', älkää lähtekö sinne, tai jos sanotaan: 'Hän on sisällä talossa', älkää uskoko sitä. 27 Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo. 28 Missä on raato, sinne kokoontuvat korppikotkat.
Nämä Matteuksen evankeliumin lopunaikaan liittyvät jakeet ovat askarruttaneet minua pitkään. Olen aiemmin tällä palstalla pohtinut jakeiden 23, 24, 26 ja 28 merkitystä. Olen liittänyt jakeet 23, 24 ja 26 kaikkiin niihin lopunajan uskontoihin, jotka väittävät, että heidän seurakuntahuoneissaan opetetaan oikeaa Kristusta. Jehovan todistajat eivät ole tästä poikkeus, päinvastoin. Jakeen 28 olen liittänyt tilanteeseen jossa maa on täynnään raatoja, (hengellisesti) kuolleita ihmisiä, Jeesuksen toisen tulemisen seurauksena (vrt. Habakuk 1: 6-9).
Nyt haluan kiinnittää huomion jakeeseen 27. ja kysyä, miksi Jeesus liittää salamaniskun toiseen tulemiseensa? Luultavasti ainakin siksi, että salama näkyy kauas (kuten hän itsekin selittää). Mutta salamaan liittyy muutakin, esim. sähkö (huom! ensimmäiset sähköön liittyvät kokeilut). Kun ottaa lisäksi huomioon joidenkin tutkijoiden esittämän ajatuksen, että Danielin 12. luvun jae 4 saattaa viitata nykyiseen tietoyhteiskunnan aikaan, tulee mieleen, voisiko Jeesuksen tulemisella olla sittenkin oikeasti jotain tekemistä sähköisen tiedonvälityksen kanssa?
4 "Mutta sinä, Daniel, pidä nämä asiat salassa ja sulje tämä kirja sinetillä lopun aikaan saakka. Monet harhailevat, mutta tieto lisääntyy."
Ilmestyskirjan mukaan kaikki näkevät Jeesuksen toisen tulemisen. Jos ajatellaan, että Jeesus palaisi fyysisesti näkyvänä (samalla tavoin kuin hän Raamatun mukaan nousikin taivaaseen), sen näkeminen joka puolella maailmaa on mahdollista vain, jos tapahtuma televisioidaan tai välitetään sähköisesti internetin kautta ympäri maailman.
Kommentit tervetulleita.
Sähkö ja Jeesuksen 2. tulemus
15
769
Vastaukset
- Markku_Meilo
>>Mutta salamaan liittyy muutakin, esim. sähkö (huom! ensimmäiset sähköön liittyvät kokeilut).
Kenen ja koska suorittamia kokeiluja tarkoitat?
>>... voisiko Jeesuksen tulemisella olla sittenkin oikeasti jotain tekemistä sähköisen tiedonvälityksen kanssa?
Jos jätetään huomiotta se, että Raamatun mukaan Jeesus lupasi palata aikalaistensa eläessä, niin mitä kehitysvaihetta sähköisen tiedonvälityksen historiassa lähinnä ajattelet?
>>Ilmestyskirjan mukaan kaikki näkevät Jeesuksen toisen tulemisen. Jos ajatellaan, että Jeesus palaisi fyysisesti näkyvänä (samalla tavoin kuin hän Raamatun mukaan nousikin taivaaseen), sen näkeminen joka puolella maailmaa on mahdollista vain, jos tapahtuma televisioidaan tai välitetään sähköisesti internetin kautta ympäri maailman.
Jos kaikilla tarkoitetaan kirjaimellisesti jokaista, niin televisioiti ei vieläkään tavoita jokaista henkilöä ja Internet tavoittaa käytännössä ainoastaan ne, joilla on jo televisio. Toisaalta televisiolähetysten maailmanlaajuinen levitys on ollut jo kauan mahdollista.- ystävä
Benjamin Franklinhan teki 1750-luvulla leijakokeiluja salamien ja sähkön luonteen selvittämiseksi.
Ja kuten varmasti havaitsit, esitin idean, kysymyksen, en sinänsä mitään vakavaa ajatusta Jeesuksen 2. tulemuksesta tai siihen liittyvistä olosuhteista.
Jeesuksen 2. toinen tuleminen on edessä. Ainakaan takana se ei tietääkseni vielä ole.
Teit hyvän huomion. Tosin, Raamatun "kaikki" ei useinkaan ole kaikki.
Muita kommentteja? - Markku_Meilo
ystävä kirjoitti:
Benjamin Franklinhan teki 1750-luvulla leijakokeiluja salamien ja sähkön luonteen selvittämiseksi.
Ja kuten varmasti havaitsit, esitin idean, kysymyksen, en sinänsä mitään vakavaa ajatusta Jeesuksen 2. tulemuksesta tai siihen liittyvistä olosuhteista.
Jeesuksen 2. toinen tuleminen on edessä. Ainakaan takana se ei tietääkseni vielä ole.
Teit hyvän huomion. Tosin, Raamatun "kaikki" ei useinkaan ole kaikki.
Muita kommentteja?>>Benjamin Franklinhan teki 1750-luvulla leijakokeiluja salamien ja sähkön luonteen selvittämiseksi.
Mainitsemaasi aikakauteen mennessä oli sähkön staattiset ominaisuudet tunnettu jo noin 2400 vuotta. Ehkä sinun kannattaisi tutustua Benin edeltäjiin, kuten Stephen Gray, Pieter van Mushenbroek, Luigi Galvani, Alessandro Volta, Otto von Guericke ja William Gilbert. Jos sitten paljon vanhempaa kokemusta halajaa, niin ei saa unohtaa Pliniusta (23-79) eikä Thales Miletolaista (n. 624-546 eaa.)
>>Ja kuten varmasti havaitsit, esitin idean, kysymyksen, en sinänsä mitään vakavaa ajatusta Jeesuksen 2. tulemuksesta tai siihen liittyvistä olosuhteista.
Aivan, monille ihmisille kuolemanvakavalla asialla leikittelyä.
>>Jeesuksen 2. toinen tuleminen on edessä.
Millä perustelisit asian epäuskoiselle?
>> Ainakaan takana se ei tietääkseni vielä ole.
Kuinkahan useita kymmeniä Jeesuksen paluita uskonnonhistoria tunteekaan, Vartiotorniseurallakin niitä on toistaiseksi jo kaksi.
>> Tosin, Raamatun "kaikki" ei useinkaan ole kaikki.
Niinpä, kuinkahan moni asia ei olekaan siten kuin Raamattu ilmoittaa?
>>Muita kommentteja?
Ei muuta tähän hätään.
- fger.
Käytännössä salaman liittyminen internettiin tai televisioon ei toteudu syistä joista jo mainittiin.
>>>Jos ajatellaan, että Jeesus palaisi fyysisesti näkyvänä"Miten käytännössä pilvien päällä oleva nähdään ja vielä ympäri maapalloa? Onko tämä ’näkeminen’ käsitettävä kirjaimelliseksi? Vai onko sillä olla jokin syvempi merkitys?"
Tätä pohtiessa on hyvä pysähtyä ensiksi miettimään millainen oli kirjoittajan käsitys maailmasta. Mikäli kirjoittaja uskoi että maa on litteä niin silloinhan vaikkapa keskitaivaalla olevan enkelin voisi nähdä maan joka kolkalta.- fger.
Helmisen_Viljo kirjoitti:
"Miten käytännössä pilvien päällä oleva nähdään ja vielä ympäri maapalloa? Onko tämä ’näkeminen’ käsitettävä kirjaimelliseksi? Vai onko sillä olla jokin syvempi merkitys?"
Tätä pohtiessa on hyvä pysähtyä ensiksi miettimään millainen oli kirjoittajan käsitys maailmasta. Mikäli kirjoittaja uskoi että maa on litteä niin silloinhan vaikkapa keskitaivaalla olevan enkelin voisi nähdä maan joka kolkalta.>>>keskitaivaalla olevan enkelin voisi nähdä maan joka kolkalta.
- ystävä
Paavali taitaa puhua siitä, että kun apostolienajan ihmeet poistuisivat, kristityt tulisivat tekemään vielä suurempia ihmeitä. Käsittääkseni maailmanlaajuista saarnaamista on JT-piireissä pidetty tällaisenä ihmeenä.
Mainitsit, ettei Jeesusta enää tunnettaisi lihan mukaan tms. Mielestäni tämä ei sulje pois mahdollisuutta, että tulemisessa Jeesus olisi ihmisten silmillä havaittavissa. Hänhän nousi taivaaseenkin näkyvänä, vaikka olikin jo lihassa kuollut.
Sanonta "pilvien päällä" on lähinnä tapa ilmaista asia, eikä sillä ole mielestäni jotenkin tarkoitus osoittaa, että pilvet nimenomaan estäisivät näkyvyyden. Ja kyllä kai maasta käsin voi nähdä pilvien päällekin, esim. jos pilvet näkyvät taivaanrannassa. - fger.
ystävä kirjoitti:
Paavali taitaa puhua siitä, että kun apostolienajan ihmeet poistuisivat, kristityt tulisivat tekemään vielä suurempia ihmeitä. Käsittääkseni maailmanlaajuista saarnaamista on JT-piireissä pidetty tällaisenä ihmeenä.
Mainitsit, ettei Jeesusta enää tunnettaisi lihan mukaan tms. Mielestäni tämä ei sulje pois mahdollisuutta, että tulemisessa Jeesus olisi ihmisten silmillä havaittavissa. Hänhän nousi taivaaseenkin näkyvänä, vaikka olikin jo lihassa kuollut.
Sanonta "pilvien päällä" on lähinnä tapa ilmaista asia, eikä sillä ole mielestäni jotenkin tarkoitus osoittaa, että pilvet nimenomaan estäisivät näkyvyyden. Ja kyllä kai maasta käsin voi nähdä pilvien päällekin, esim. jos pilvet näkyvät taivaanrannassa.Ei kai sitä niinkään ihmeenä pidetä, vaan lähinnä siunauksen merkkinä.
>>> Hänhän nousi taivaaseenkin näkyvänä, vaikka olikin jo lihassa kuollut. fger. kirjoitti:
>>>keskitaivaalla olevan enkelin voisi nähdä maan joka kolkalta.
"Vaikka olisi pilvien päällä?"
Mitä syytä minulla olisi olla uskomatta Raamatun ilmoitukseen?
- M@k3
Se että Jeesus lupasi monia asioita, eikä yksikään niistä ole pitänyt.
>>27 Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo.
Minä taas ajattelen tämän(kin) kohdan kertovan siitä sen aikaisesta tiedosta, joka tiesi maapallon olevan pannukakkumainen. Tuskinpa kukaan olisi väittänyt näkyvänsä pallon ympärillä jos olisi tiennyt asioiden oikean laidan.
Tässä kohdassa olisi kyllä satavarmasti puhuttu maan pallomaisuudesta jos se olisi tiedetty. Mutta sen sijaan puhutaan vain idästä ja lännestä, joka sopii täydellisesti sen aikaiseen luuloon.- fger.
Kun aamulla aurinko nousee idästä ja laskee länteen, puhummeko pannukakusta?
fger. kirjoitti:
Kun aamulla aurinko nousee idästä ja laskee länteen, puhummeko pannukakusta?
>>Kun aamulla aurinko nousee idästä ja laskee länteen, puhummeko pannukakusta?
Riippuu mitä on jälkiruuaksi.
Kyse oli samanaikaisuudesta näkymän suhteen, eikä aurinkokaan näy jokapuolella samaan aikaan, vai?
- theos
Juutalaisen (VT:n) uskon mukaisesti messiaan piti tulla ja kertaheitolla perustaa Jumalan oikeudenmukaisuuden valtakunta Siionin vuorelle ja sen ympärille.
Minkähän vuoksi tuo messiaaksi julistautunut Jeesus ei toteuttanut vuosituhantisia odotuksia vaan pistikin koko valtakunnan toteuttamisprosessin uusiksi luvaten sen tulemista vasta hänen toisen tulemuksensa yhteydessä? - ystävä
Kiitos kaikille tämän aiheen alla keskusteluun osallistuneille.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1723280
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262580Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542446- 1462321
- 671976
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2821842- 311411
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201339Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi361299Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161235