Missä on tukiaisten

tuotantoalue?

Maalaisliiton poliittisen siiven pikku-piikaset ja renki-poikaset työnsivät jälleen kättä veronmaksajien taskuun siirtääkseen 100 miljoonaa / vuosi lisää maalaisliiton tukiassiíven haltuun.

Piikasten ja poikasten perusteluna oli se, että he olivat karsineet kustannuksia OMILTA ! hallinnonaloiltaan. Siten ne voidaankin siirtää maalaisliiton tukiaissiivelle.

Piikaset ja poikaset välittävät vähemmän OMISTA! hallinnonaloistaan kuin tukiaisten nauttijoille kärrättävistä miljoonista. Tarjoiluun kuuluu mm. n. 10 000 valtion virkamiehen vähentäminen. Kun valtion virkamies on 75% tapauksissa nainen, tulevat piikaset ja poikaset leikanneeksi pienituloisten naisten työpaikkoja. Tietysti ei kannata puhua kansalaisten palveluiden kehittämisestä tai oikeaa työtä tekevien kuormituksesta, kun rahaa tulee siirtää lumen sulamisen seuraamisen tukemiseen.

Onni onnettomuudessa sentään on, ettei Suomessa ole korruptiota.

20

1222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuka sanoi

      näin?

      "Maatalouden kehittämisvarojen leikkaukset on kompensoitava"

      tai kuka sanoi näin?

      "Pidän välttämättömänä, että budjettineuvotteluissa syntynyt 100 miljoonan
      euron aukko maaseudun kehittämisvaroihin pyritään kompensoimaan mahdollisimman
      kattavasti."

      se vain täytyy sanoa että koulutukseen täytyisi panostaa enemmän.

    • paperinpyörittäminen

      Tällä keskustelupalstalla on monta kertaa väitetty ,ettei maatalous työllistä eikä edes koko vuodeksi,vaikka olisi 300 ha peltoa. Miten sitten on mahdollista,että maatalouden paperinpyörittämiseen : valvonta,mmm, te-keskukset,maaseutukeskukset ,suunnittelu,jne kuluu yhden työntekijän vuosittainen panos jokaista 300 ha kohti.Eikö ole jo korkea aika karsia pois turha byrokratia.

      • ja väärään

        Toki piikaset ja renki-poikaset ovat kustannuttaneet maataloudelle oman byrokratiansa, joka tekee paperityöt ja toimittaa kesäksi lomittajat ja taitaa jopa lähettää näppärät tytöt tietokoneineen isännän pirttiin täyttämään maksimaaliset tukihakemukset.

        Nyt taitaa kuitenkin olla niin ikävästi, ettei työpaikkojen vähennys kohdistu edes riittävästi tähän osaan hallintoa, vaan pääosin aivan muualle.

      • pikku-poikanen
        ja väärään kirjoitti:

        "näppärät tytöt tietokoneineen isännän pirttiin täyttämään maksimaaliset tukihakemukset."

        Hetkinen..pikku-poikanen!
        En tunne ainoatakaan maajussia, joka haluaa luopua niistä tukioikeuksista, jotka on tarkoitettu kompensoimaan alennettuja maataloustuotteita.
        Enkä myöskään tunne ainuttakaan pikku-piikasta tai pikku-poikasta, jotka lorvii työpaikoillaan ja luopuvat omista palkkaeduistaan vaan kaikki maksimaalisesti ja vielä lomarahat päälle.

      • voit huomata?
        pikku-poikanen kirjoitti:

        Jos kykenet seuraamaan maailman menoa, tajuat että oikeilla työpaikoilla joudutaan luopumaan palkkaeduista jopa töistä kokonaan. Palkkaa saadaan ylipäänsä vain sikäli jos tuotanto on kannattavaa. Palkan korotukse perustuvat tulokseen, eivät poliittiseen päätökseen muiden rahoista.

        Vain maatalous on muutoksilta suojattu, tuotannosta eristetty, tukiaisilla vuorattu ja lisää lapioidaan. Tukiaset kuormittavat oikeaa työtä tekeviä veronmaksajia ja kuluttajia. Eivät isännät tietysti tällaisesta halua luopua. Sitä varten he ovat lähettäneet tukiaistuotannon pääalueelle - Helsinkiin - renki-poikasensa ja pikku-piikasensa.

      • voit huomata? kirjoitti:

        "Palkan korotukse perustuvat tulokseen, eivät poliittiseen päätökseen muiden rahoista."

        Saanen pikku-piikanen huomauttaa, että tilastokeskuksen mukaan nämä SAK:n ja STTK:n pikku-piikaset ja poikaset saivat 4,9% ylimääräisen lisän ansioihinsa viime vuonna!

        "Vain maatalous on muutoksilta suojattu, tuotannosta eristetty, tukiaisilla vuorattu ja lisää lapioidaan."

        Lisää huomautuksia! Työmarkkinat ovat ainoa jäänne taloudessa, joka on lailla suojattu!
        So that on siinä piikasille purtavaa!

      • työpaikkoja?
        pikku-poikanen kirjoitti:

        "näppärät tytöt tietokoneineen isännän pirttiin täyttämään maksimaaliset tukihakemukset."

        Hetkinen..pikku-poikanen!
        En tunne ainoatakaan maajussia, joka haluaa luopua niistä tukioikeuksista, jotka on tarkoitettu kompensoimaan alennettuja maataloustuotteita.
        Enkä myöskään tunne ainuttakaan pikku-piikasta tai pikku-poikasta, jotka lorvii työpaikoillaan ja luopuvat omista palkkaeduistaan vaan kaikki maksimaalisesti ja vielä lomarahat päälle.

        On todella posketonta, että maatalousbyrokratia tekee isäntien "työt".

        Mahdoitko lukea aloituksen tarkkaan? Siinä todettiin, että n. 10 000 työpaikkaa vähennetään, jotta tukiaismiljonäärit saisivat vuodessa 100 miljoonaansa?

      • joo
        Palomuuri kirjoitti:

        "Palkan korotukse perustuvat tulokseen, eivät poliittiseen päätökseen muiden rahoista."

        Saanen pikku-piikanen huomauttaa, että tilastokeskuksen mukaan nämä SAK:n ja STTK:n pikku-piikaset ja poikaset saivat 4,9% ylimääräisen lisän ansioihinsa viime vuonna!

        "Vain maatalous on muutoksilta suojattu, tuotannosta eristetty, tukiaisilla vuorattu ja lisää lapioidaan."

        Lisää huomautuksia! Työmarkkinat ovat ainoa jäänne taloudessa, joka on lailla suojattu!
        So that on siinä piikasille purtavaa!

        On kummallista että tukiasten nauttijat ovat vieraantuneet niin kauaksi työstä ja taloudesta etteivät he rinnastavat itsensä avoimilla markkinoilla työtä tekeviin ihmisiin.

        Oikeassa työssä tulos ja palkka perustuu tuotokseen ja sen lisääntymiseen.

        Tukiaismaailmassa tulot perustuvat poliittisiin päätöksiin.

        Kun iltapäivällä toivottavasti selviät, huomaat, mikä sektori on laeilla ja tullimuureilla suojattu.

      • pöytä on katettu
        joo kirjoitti:

        "Oikeassa työssä tulos ja palkka perustuu tuotokseen ja sen lisääntymiseen."

        Selvisi jo!
        Teollisuustuotannon arvonnousu oli viime vuonna 3,3% ja sak:n, sttk:n palkankorotukset entisten päälle 4,9%.
        Ansioiden kasvaminen ei perustunut tuottavuuden nousuun vaan riistoon!
        Korotuksia lapiotiin miljardikaupalla duunareiden laariin!

      • pöytään
        pöytä on katettu kirjoitti:

        "Oikeassa työssä tulos ja palkka perustuu tuotokseen ja sen lisääntymiseen."

        Selvisi jo!
        Teollisuustuotannon arvonnousu oli viime vuonna 3,3% ja sak:n, sttk:n palkankorotukset entisten päälle 4,9%.
        Ansioiden kasvaminen ei perustunut tuottavuuden nousuun vaan riistoon!
        Korotuksia lapiotiin miljardikaupalla duunareiden laariin!

        pyrkivät pyytämättä tukiaisten nauttijat. Mistäpä muualta he toimeentulonsa saisivatkaan?

      • toottaa
        joo kirjoitti:

        On kummallista että tukiasten nauttijat ovat vieraantuneet niin kauaksi työstä ja taloudesta etteivät he rinnastavat itsensä avoimilla markkinoilla työtä tekeviin ihmisiin.

        Oikeassa työssä tulos ja palkka perustuu tuotokseen ja sen lisääntymiseen.

        Tukiaismaailmassa tulot perustuvat poliittisiin päätöksiin.

        Kun iltapäivällä toivottavasti selviät, huomaat, mikä sektori on laeilla ja tullimuureilla suojattu.

        Näin on!
        Totta 'oikeessa' työssä työnantaja maksaa sinulle palveluksistasi. Ja jos se ei enää kannata heittää sut pihalle.
        Maataloudessa ei tämmöstä hyötysuhdetta ole.
        Me veronmaksajat ollaan teidän työnantajia maksamalle teille palkkaa.
        'Yrittäjät' yrittää ilman minkään maailman riskiä.
        Rahaa tulee ku Manulle illallinen.
        Niin ette revi siitä 'yrittäjä'

      • elintarvike yritykset
        toottaa kirjoitti:

        saavat raaka-aineet halvemmalla tukien ansiosta.Hyöty tulee lopulta kuluttajalle.Jos elintarvikeyritykset maksavat raaka-aineistaan esim.100 miljoonaa euroa vähemmän vuodessa niin täytyyhän sen pystyä myymään valmiit tuotteet halvemmalla vai keiden taskuun sekin raha menee?
        Kuka tietää?

      • jotta ymmärrät
        toottaa kirjoitti:

        Näin on!
        Totta 'oikeessa' työssä työnantaja maksaa sinulle palveluksistasi. Ja jos se ei enää kannata heittää sut pihalle.
        Maataloudessa ei tämmöstä hyötysuhdetta ole.
        Me veronmaksajat ollaan teidän työnantajia maksamalle teille palkkaa.
        'Yrittäjät' yrittää ilman minkään maailman riskiä.
        Rahaa tulee ku Manulle illallinen.
        Niin ette revi siitä 'yrittäjä'

        "Totta 'oikeessa' työssä työnantaja maksaa sinulle palveluksistasi. Ja jos se ei enää kannata heittää sut pihalle.
        Maataloudessa ei tämmöstä hyötysuhdetta ole."

        Oletpa Kiljavan mies itseriittoinen, et tullut maininneeksi sitä seikkaa, että työpudokkaalla on suojaverkko aina valmiina, ei hätää, kaksi vuotta leppoisasti odotellen, josko löytyy tai ei.
        Maataloudessa ei tämmöstä hyötysuhdetta ole, ei ole.
        Jos sattuu jussi tekemään muutaman vuoden alijäämäistä budjettia tai muuten leväpäräisesti hommat hoidossa, niin noutaja saapuu alle aikayksikön ja vasara paukkuen on kyyti kylmää, työkkäri kehottaa siinä tilanteessa opettelemaan vuosi ilman syömistä, että se siitä hyötysuhteesta.

      • Paalinpyörittäjä
        toottaa kirjoitti:

        Näin on!
        Totta 'oikeessa' työssä työnantaja maksaa sinulle palveluksistasi. Ja jos se ei enää kannata heittää sut pihalle.
        Maataloudessa ei tämmöstä hyötysuhdetta ole.
        Me veronmaksajat ollaan teidän työnantajia maksamalle teille palkkaa.
        'Yrittäjät' yrittää ilman minkään maailman riskiä.
        Rahaa tulee ku Manulle illallinen.
        Niin ette revi siitä 'yrittäjä'

        Eilises maaseudussa myynnissä keskikoon lypsykarjatila, maat, eläimet, kiintöt ja koneet ja viä kevään rehutki!!!!
        Ostakaa pakkohuutokaupasta tila halvalla, pääsee tukia nosteleen ja melki verottomana ja ihan mitään tekemättä. Aatelkaa isoin huuto ja vaan nimet paperiin ja alkaa sitä rahan paskaa tuleen, niin ettei tiä mihin joutuu...
        ja viä mitään tekemättä...
        ja ku täällä palstalla oikein vaikeroi, niin joku joulu vanhanen ja heinäluoma muuttaa viä sun velatki saatavix aattele voiko tämmöstä ollakkaaan...

    • kerro se meille

      "Tarjoiluun kuuluu mm. n. 10 000 valtion virkamiehen vähentäminen. Kun valtion virkamies on 75% tapauksissa nainen, tulevat piikaset ja poikaset leikanneeksi pienituloisten naisten työpaikkoja."

      7500 pikku-piikasta ja 2500 pikku-poikasta pois valtion viroista tarkoittaa vain sitä, että hommat hoituu ilman heitäkin ja lisäksi he ovat vielä korkeasti palkattuja.
      Tilanne on kuitenkin niin, ettei uusia virkoja täytetä, joten irtisanomisista ei ole kysymys.
      Ei siinä ole muutkaan tunnon tuskia kokeneet kun 75.000 maatilaa on joutunut EU:n kurimuksessa lopettamaan, miksi sääliä hyväosaisten tähden heillähän on vielä ansiosidonnaiset ja muut edut, tarkoitta veronmaksajan tuki!

      "Piikasten ja poikasten perusteluna oli se, että he olivat karsineet kustannuksia OMILTA ! hallinnonaloiltaan. Siten ne voidaankin siirtää maalaisliiton tukiaissiivelle."

      Jos vielä kerrot kuinka se tapahtuu, niin olemme ajan hermolla?

      • huonosti

        olet selvillä töitä tekevien naisten palkkatasosta ja hyväosaisuudesta.

        Saman verran näyt olevan selvillä poliittisen siiven renki-poikasten ja pikku-piikasten lausunnoista ja edesottamuksista.

        Maataloutta ei ole vähennetty, vaan sitä harrastetaan entiseen tapaan. Maat on myyty sekä vuokrattu ja puuhastelu veronmaksajien piikkiin jatkuu entisellään. Kovin tuntuu olleen kannattavaa maatalousmaan hankinta napapiirin tuntumassa. Maatilojen koko on kasvanut. Sen ovat tehneet tukiaisetkin eikä kasvulle ole loppua näkyvissä.

      • kerro pois, kerro
        huonosti kirjoitti:

        "Saman verran näyt olevan selvillä poliittisen siiven renki-poikasten ja pikku-piikasten lausunnoista ja edesottamuksista."

        Tarkoittaa akselilla kepu-sdp!
        Oletko itse pikku-piikanen selvilla noista lausunnoista ja edesottamuksista, mielellään haluaisin kuulla niitä satuja, koska asiallisuus on sinulle tuntematon käsite!

        "Maataloutta ei ole vähennetty,"

        Maataloutta ei ole vähennetty, ei mutta maataloudenharjoittajia on vähennetty tylyillä luvuilla.
        Tilakoon kasvattaminen on nykyaikaista toimintaa kehittää yrityksen kilpailukykyä, sama kaava kuin muissakin yrityksissä, ei poikkeuksia.
        Jos sinulla on tietoa niistä tuista, jotka mahdollistaa maanhankinnan/ tilakoon kasvattamisen, niin voisit paljastaa, lähden heti sen jälkeen ostoksille!

      • väärin
        kerro pois, kerro kirjoitti:

        En ole agraarisosialistin toveri.

        On vallan kummallista, että jos maatalouden teho olisi kohonnut, niin miksi tukiaisia kahmitaan yhä lisää? Eikös tukiaisten pitäisi vähentyä nykyaikaistamisen ja kilpailukyvyn lisääntyessä?

      • agraariviljelijä
        väärin kirjoitti:

        En ole agraarisosialistin toveri.

        On vallan kummallista, että jos maatalouden teho olisi kohonnut, niin miksi tukiaisia kahmitaan yhä lisää? Eikös tukiaisten pitäisi vähentyä nykyaikaistamisen ja kilpailukyvyn lisääntyessä?

        "On vallan kummallista, että jos maatalouden teho olisi kohonnut, niin miksi tukiaisia kahmitaan yhä lisää?"

        Puutteellisen tiedon kartuttamiseksi kerron sinulle oikean vastauksen!
        Se tehon kohoaminen johtuu siitä, että nykyään tehdään monin verroin suurempi työmäärä monin verroin pinemmällä työntekijämäärällä.
        Täsmälleen sama logiikka kuin teollisuuden alalla.

        "Eikös tukiaisten pitäisi vähentyä nykyaikaistamisen ja kilpailukyvyn lisääntyessä?"

        Mitenkäs se menikään! Aleneeko työntekijän palkka tehokkuuden lisääntyessä?

    • Forttumista

      On kumma kuinka tällä palstalla puhutaa peetä.Maatalouspotti kansantaloudessa on noin 4000 miljoonaa.Siitä niinsanottuja tukia on kaksi, markkinoilta saatavaa myyntituloa joka sekin on laskevaa toiset kaksi.Kustannukset jotka ovat nousevia kolmetuhatta mijoonaa.Tuloksi jää tuhat miljoonaa koko suomen tuottajille.Vertailun vuoksi forttumin johtajat saivat 500 miljoonaa optioita kohtuullisen palkkansa päälle,aattele sitä.Tämä kirjoittajan 100 miljoonaa on 10 prosenttia koko tulopotista,alkaa olla ratkaiseva luku.Mitä tulee itse ruuan tuotantoon,se merkitsee paljon muutakin kuin vain tuottajat,koko ketjua.Kun puolustetaaan jotain tuottajan toimeentuloa siinä on kysymys suomalaisesta työstä laajemminkin.Myös näistä valtion virkamiehistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      178
      3741
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2710
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      58
      2554
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2361
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      2046
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      315
      1944
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1441
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1403
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      38
      1377
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1275
    Aihe