Millaista maataloutta olisi tuettava?

Uudistuksia tarvitaan

Nyt kun taas vaaditaan äänekkäästi lisää kansallista maataloustukea , olisi mietittävä huolellisesti mihin verovaroin maksettava kansallinen tuki kohdistetaan , että se hyödyntäisi parhaiten suomalaisia.EU:n maksaman tuen kohdistamiseen , verovaroista sekin tulee , emme pysty paljon vaikuttamaan , mutta kansalliseen tukeen kyllä.Kansallisen tuen järkevän kohdistamisen suurin este on kuitenkin maatalousyrittäjien suuri keskenäinen kateus!Sen vuoksi tulisi poliittisten päättäjien nyt ryhdistäytyä ja ottaa ohjat käsiinsä eikä antautua suurten osaksi ulomaalaisomistuksessa olevien maatalousyhtymien juoksupojaksi.Maataloustukea perustellaan osittain koko maaseudun pitamiseksi asuttuna , mutta kuka saa maataloustuesta suurimman potin?Jos seuraa maatalousmaan hinnan nousua on se etelässä voimakkainta.Olisiko tukea suunnattava työllisyyttä parantavaan puutarhaviljelyyn joka takaisi edullisten ja terveellisten elintarvikkeiden saannin. Tukemalla voimakkaasti sokerin ja viljan tuotantoa ei edistetä työllisyyttä , koska tilat työllistävät vain pari kuukautta vuodessa ja ehkä vain yhden henkilön. Suuret maatalousyhtymät haukkaavat kuitenkin "leijonan" osan maataloustuesta joka valuu tukikelpoisen maatalousmaan hintaan ja muihin verosuunnittelun , jota myös veronkierroksi kutsutaan , kannalta otollisiin investointeihin , nostaen pelkästään maatalousyhtymän arvoa.Ansioton arvonnousu ei voi , eikä saa olla sosiaalisen tulonsiirron , maataloustuen tarkoitus.

32

2276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Misu

      Kaikkien maataloustuotteiden omavaraisuus on laskettava 80 %, tämän tason ylittävästä tuotannosta kansallinen tuki pois. Loput 20 % tarpeesta ostetaan kehitysmaista.

      Lisäksi tuotanto tuki tulee suomen sisällä ohjata alueille joilla on parhaat edellytykset tuotantoon ja lähelle kuluttajia sekä jalostavaa teollisuutta. Aluepolitiikan hoitoon ei maataloustukea ole perusteltua käyttää.

      • Lähiruokaa

        Kyllä tuoretuotteiden omavaraisuus on järkevämpää pitää korkeana.Pitkät kuljetusmatkat ja raakana poiminta huonontavat laatua.Viljan ja sokerin kanssa on toisin , ne hyllä kestävät kuljetusta erittäin hyvin , joten omavaraisuusaste voisi olla paljonkin alhaisempi kuin mainittu 80%.

      • dfxxx

        Ylituotannosta ei ole kenellekään hyötyä, joten sitä ei pidä tukea. On selvää, että viljely on kannattavampaa etelä-suomessa kuin pohjois-suomessa. Ympäristölle, erityisesti vesistöille, on eduksi kotieläintalouden hajauttaminen alueellisesti Suomessa. Keskitysalueilla ei riitä pinta-ala lannanlevitykseen, jolloin lantaa menee surutta vesistöihin. Pohjois- Suomessa on luontaisesti edellytyksiä karjatalouteen, jolloin sitä pitää tukea enemmän kuin etelä-suomessa. Tuetaan etelä-suomessa, vaikka possuja tai muita vastaavia, joiden tuottaminen on siellä mahdollista toisin kuin pohjoisessa.

      • ja millä aikataululla?

        " Kaikkien maataloustuotteiden omavaraisuus on laskettava 80 %, tämän tason ylittävästä tuotannosta kansallinen tuki pois. Loput 20 % tarpeesta ostetaan kehitysmaista."

        Tee ensin päätös, sen jäkeen toimitaan päätösten mukaan!
        Toivottavasti siellä vasemman siiven pikku-piikaset ovat yhtä mieltä asiasta, muutenhan hyvä ajatus valuu hiekkaan.

      • Isäntä

        Ne kehitysmaalaiset sitten syö kun niissä on jo nytkin pulaa ruuasta?

      • Misu
        Isäntä kirjoitti:

        Ne kehitysmaalaiset sitten syö kun niissä on jo nytkin pulaa ruuasta?

        Tuo oli kyllä kieltämättä aika hyvä huomio.

    • Hevosmies

      Asiallinen kirjoitus arasta aiheesta.On totta että maatalousyhtymät käyttävät hyväkseen vääristynyttä verotuskäytäntöä , joka suosii tehottomia yli-investointeja.Tämän verorahojen "haaskauksen" mahdollistaa väärin suunnattu maataloustuki , mikä ei hydytä muita kuin maanomistajia.

    • voisi aloittaa

      "Nyt kun taas vaaditaan äänekkäästi lisää kansallista maataloustukea"

      Aivan ensimmäiseksi pitäisi katseet kohdistaa asiavirheiden oikaisuun!
      Ensinnäkin mitään tukien korotuksia ei ole luvassa, kunhan edes entisiä leikkauksia pystyisivät piirun verran palauttamaan.

      Näin..asiassa pysyminen on yllättävän vaikeaa vasemman siiven pikku-piikasille.

      • Maalta minäkin

        Kyllä maataloustuki kasvaa , se vain ohjautuu muihin uusiin EU maihin , se on fakta.Ei nämä uudistukset veronmaksajan asemaa paranna.Pitäisikö EU:n maksamien maataloustukien muutoksia käsitellä kuten ansiosidonnaista työttömyyskorvausta( sosiaalinen tuki) , sitä maksetaan vain tietty aika jonka jälkeen siirrytään peruspäivärahalle ellet saa töitä.

      • Hevosmies
        Maalta minäkin kirjoitti:

        Hyvä ajatus eihän sosiaalinen tuki voi olla periytyvä isältä pojalle.

      • maatalouden käytössä

        "Kyllä maataloustuki kasvaa , se vain ohjautuu muihin uusiin EU maihin ,"

        Laajenna tuo edellinen vielä maailmanlaajuiseksi, niin jatketaan sitten keskustelua!

        Mutta kuitenkin yksi kommentti: Ansiosidonnaista saava on työtön, tukea saava on aktiiviviljelijä!

      • tulee

        Uusien EU-maiden kommunismi kokeilut tulee nyt suomen maanviljelijöiden maksettaviksi.

      • Peloissaan
        tulee kirjoitti:

        Uusien EU-maiden kommunismi kokeilut tulee nyt suomen maanviljelijöiden maksettaviksi.

        Sieltä on vielä tulossa uusia ja osa suuria maita mukaan rahanjakoon.Silloin se vasta kallista onkin jos kaikille viljeliöille täytyy saada mersu.

      • jos
        Peloissaan kirjoitti:

        Sieltä on vielä tulossa uusia ja osa suuria maita mukaan rahanjakoon.Silloin se vasta kallista onkin jos kaikille viljeliöille täytyy saada mersu.

        nyt ensin hevoskärrystä traktoriin siirtys.

      • olekaan sosiaalitukea
        Hevosmies kirjoitti:

        Hyvä ajatus eihän sosiaalinen tuki voi olla periytyvä isältä pojalle.

        vaan korvausta alennetuista hinnoista.

      • Heinähattu
        maatalouden käytössä kirjoitti:

        "Kyllä maataloustuki kasvaa , se vain ohjautuu muihin uusiin EU maihin ,"

        Laajenna tuo edellinen vielä maailmanlaajuiseksi, niin jatketaan sitten keskustelua!

        Mutta kuitenkin yksi kommentti: Ansiosidonnaista saava on työtön, tukea saava on aktiiviviljelijä!

        Hän työllistää elintarviketeollisuudessa työskenteleviä jne..

      • Heinähattu
        Peloissaan kirjoitti:

        Sieltä on vielä tulossa uusia ja osa suuria maita mukaan rahanjakoon.Silloin se vasta kallista onkin jos kaikille viljeliöille täytyy saada mersu.

        Traktori ja työkoneet jne... ovat täällä tärkeämpiä kuin autot. Autoon ei kannata sijoittaa, arvo laskee koko ajan,vaikka tilaa olisi Mercedekselle ja ponille.

      • Taavetti
        olekaan sosiaalitukea kirjoitti:

        vaan korvausta alennetuista hinnoista.

        Maataloustuki nykymuodossa on epäoikeudenmukainen sosiaalinen tulonsiirto pienipalkkaisilta veronmaksajilta suurituloisille maatalousyhtymille, jotka tuottavat sellaisia elintarvikkeita joita muualta saadaan halvemmalla esimerkkinä sokeri.

      • Taavetti
        Heinähattu kirjoitti:

        Hän työllistää elintarviketeollisuudessa työskenteleviä jne..

        Kyllä se on kuluttaja joka työllistää elintarviketyöläisen , ei maatalousyrittäjä.

      • Isäntä
        Taavetti kirjoitti:

        Maataloustuki nykymuodossa on epäoikeudenmukainen sosiaalinen tulonsiirto pienipalkkaisilta veronmaksajilta suurituloisille maatalousyhtymille, jotka tuottavat sellaisia elintarvikkeita joita muualta saadaan halvemmalla esimerkkinä sokeri.

        Maailmanmarkkinahinta on nousemassa yli EU-alueen hallinnollisen hinnan. Sitä paitsi sokerijuurikas työllistää viljelijän toukokuun alusta joulukuun puoleen väliin. Vaikka eihän sitä duunari usko.

      • työnjako selvä
        Taavetti kirjoitti:

        Kyllä se on kuluttaja joka työllistää elintarviketyöläisen , ei maatalousyrittäjä.

        "Kyllä se on kuluttaja joka työllistää elintarviketyöläisen , ei maatalousyrittäjä."

        Äläpäs nyt höpise outoja, mitenkäs kuningas voi työllistää?
        Katsos, maajussi saa sinunkin kinttuihin vipinää ja ilman eri käskyä lähtemään marketin tiskille tekemään ostoksia maukkaista elintarvikkeista ja nauttimaan niistä runsain mitoin.

      • oikeudenmukainen ratkaisu
        Taavetti kirjoitti:

        Maataloustuki nykymuodossa on epäoikeudenmukainen sosiaalinen tulonsiirto pienipalkkaisilta veronmaksajilta suurituloisille maatalousyhtymille, jotka tuottavat sellaisia elintarvikkeita joita muualta saadaan halvemmalla esimerkkinä sokeri.

        "jotka tuottavat sellaisia elintarvikkeita joita muualta saadaan halvemmalla esimerkkinä sokeri."

        Näin se markkinatalous toimii, ostetaan sieltä mistä saadaan edullisimmin.
        Olisko sopivampaa pienipalkkaisen veronmaksajan ryhtyä ostamaan pienipalkkaisen maajussin tuotteita, niin tulonsiirrot ei valuisi suurituloisille maatalousyhtymille, olisko hyvä idea?

      • raaka-aine
        Taavetti kirjoitti:

        Kyllä se on kuluttaja joka työllistää elintarviketyöläisen , ei maatalousyrittäjä.

        sille työläiselle makkaraan tulee? Kai sen joku tuottaa?

    • Kansantalouden kannalta katsoen logikkasi tuntuu varsin oudolta arvostellesasi maatalouden investointeja.
      Yleisesti kuitenkin on hyväksytty se käsite, että investoinnit luo työllisyyttä ja edistää samalla kansantalouden kasvua.
      Vaikea ymmärtää miksi maatalouden investoinnit ei toimisi samoin, suhteellisesti asiaa tarkastellen maatalouden investoinnit ovat suuremmat kuin esimerkiksi metsäteollisuuden tänne kotimaahan ja niiden perään kyllä haikaillaan.
      On totta, että investointikohteisiin maataloudessa käytetään yhteisiä varoja osittain mutta samantien ne varat lisättynä yrittäjien omilla sijoituksilla ovat täysimääräisesti kansantalouden kierrossa ja näin ollen hyödyttämässä koko yhteiskuntaa.
      Pitää myös muistaa, että tällöin on kyseessä suuret investoinnit, jotka muuten olisi ehkä jäänyt/ jäisi tekemättä ja kehitys tehokkaampaan tuotantoon ja elinkeinorakenteen parantamiseen voisi pysähtyä.
      Vielä suurempi osa investoinneista suoritetaan yrittäjän itsensä hankkimilla varoilla, lainoilla, metsänmyynnillä ja niin edelleen ja niiden investoitien merkitys on erittäin suuri eri alojen tuotantoa ajatellen.
      Sillä ei taas ole mitään merkitystä muille toimialoille, onko kyseessä yksityinen- tai maatalousyhtymä, sama valuutta on kuitenkin kysymyksessä.
      Se on selvää, että investointien seurauksena tuotanto tehostuu ja tuo vaurautta yrittäjälle, muistaakseni joku maatalouden arvostelija on maininnut varakkuden kasvun säteilevän myös ympäristöön, luomalla uusia mahdollisuuksia muun muassa palvelujen lisääntymiseen.
      Toivon mukaan mielipiteesi ei tempoile tämän suhteen valikoiden, onko kyseessä maatalous tai suutarin verstas.
      Jos muilla toimialoilla hyväksytään investointien- sekä yrityksen kilpalilukyvyn paranemiseen tehdyt toimenpiteet, jotka nostaa yrityksen arvoa, miksi maatilan kohdalla ei voisi hyväksyä samat lähtökohdat!

      • Yllättynyt

        Hyvä että mainitsit oikeankin yrittäjän, elikkä suutarin.
        Paljonko suutarilla on lomaa vuodessa?
        Saako suutari MYEL:eläkkeen?
        Voiko suutari pudottaa kenkien korjaushinnan 20 Eurosta 5 Euroon jotta pystyy jatkamaan yritystoimintaa ja saa erotuksen tukena, vai joutuuko lopettamaan yritystoiminnan?
        Ei ehkä kannata puhua oikeista ja sossuyrittäjistä samaan aikaan.

      • sama laulu jatkuu
        Yllättynyt kirjoitti:

        Asiavirhe on suurempi paha kuin kirjoitusvirhe!
        Suutarilla on lomaa vuodessa niin paljon kuin haluaa sitä pitää, tuskin suutari haluaa jatkuvasti seitsemän päiväistä työviikkoa tehdä, tällä viittaan karjatilallisiin, jotka sitä tekevät ja ainoastaan he ovat oikeutettuja lomituspalvelun kautta 23 päivän lomaan vuodessa, ei muut.
        Suutari ei ole MYEL-vakuutettu, hänellä on muu pakollinen yrittäjäeläkemaksu.
        Suutari saa pudotta hinnan 5 euroon niin halutessaan mutta voi kirjoitta sen 20 euron laskun ilman mitään tunnontuskia tai kenekään siihen puuttumatta ja näin he tekevätkin!
        Vasemman siiven pikku-piikaset sotkevat sossumääritelmät omiin lillukanvarpaisiin ja kieriskelevät niissä pääsemättä irti omista utopiostaan mutta ei se tahtia haittaa.

      • Pieni siivooja

        Yrityksen arvoa ja työllisyyttä parantavat tuotannolliset investoinnit on hyvä asia jos ne tehdään yrityksen rahalla. Jos rahoittajana on pienipalkkainen veronmaksaja joka joutuu vain maksajaksi maanjussin omaisuuden arvon korotukselle on se moraalisesti väärin.

      • eri viivoilla
        Pieni siivooja kirjoitti:

        "Jos rahoittajana on pienipalkkainen veronmaksaja joka joutuu vain maksajaksi maanjussin omaisuuden arvon korotukselle on se moraalisesti väärin."

        Valitettasti näin se tapahtuu EU:n tiukassa sääntelyssä ja siitä pois pääsyä odotellaan kuin kuuta nousevaa.
        Toisaalta jokapäiväinen ruokakin on tärkeää, että yleensä sinne hanketöihin pystyy lähtemään ja loppujen lopuksi jokaisen henkilökohtainen summa maatalouden tukemiseksi on mitättömän pieni summa verrattuna esimerkiksi sosiaali- ja terveysmenojen kuluiksi, joita kuitenkaan ei tarvise kuin osa kansasta. Mistä johtuu tyytyväisyys niiden maksuun, sairastat mahdolisesti paljon?
        Mitä moraaliin tulee, niin oletko valmis astumaan pöytään, jossa sinulle tarjottaisiin jatkuvasti ilmaista ruokaa toisten ihmisten työn tuloksena, ilmeisesti ei sinun moraali siitä kärsisi.

        Sitten lopuksi siihen siivoojaan, tiedän tasan tarkkaan siivoojan ansiot, siivoojan ansiot ovat tuplaten suuremmat maajussin ansioihin verrattuna, siinä taitaa ollakin ne tuet jo mukana.
        Jos tieto on väärä, niin esitä lähde missä se toisin sanotaan.

      • yleensä viikonloppuisin
        Yllättynyt kirjoitti:

        Hyvä että mainitsit oikeankin yrittäjän, elikkä suutarin.
        Paljonko suutarilla on lomaa vuodessa?
        Saako suutari MYEL:eläkkeen?
        Voiko suutari pudottaa kenkien korjaushinnan 20 Eurosta 5 Euroon jotta pystyy jatkamaan yritystoimintaa ja saa erotuksen tukena, vai joutuuko lopettamaan yritystoiminnan?
        Ei ehkä kannata puhua oikeista ja sossuyrittäjistä samaan aikaan.

        joten kolme kuukautta on ainakin lomaa.Taitavat pitää kesälomankin ainakin täälläpäin .joten siitä lisää lomaa.Voi jatkaa ja saada tukea jos EU niin päättää kuten maatalouden kohdalla tehtiin.Tietänet sen varsin hyvin.Suutarin kone-laite ja tarvikekustannukset taitavat olla vähän toista luokkaa kuin maatalouden.(siis muuallakin kuin suomessa)

      • siivoojan niin sen
        Pieni siivooja kirjoitti:

        Yrityksen arvoa ja työllisyyttä parantavat tuotannolliset investoinnit on hyvä asia jos ne tehdään yrityksen rahalla. Jos rahoittajana on pienipalkkainen veronmaksaja joka joutuu vain maksajaksi maanjussin omaisuuden arvon korotukselle on se moraalisesti väärin.

        kustannukset yritys ottaa takaisin tuotteittensa hinnoissa joten kuluttaja eli veronmaksaja maksaa ne lopulta.Sotket taas asioita tai sitten et ymmärrä kansantaloudesta kovin paljon.On niin hienoa sanoa ,että veronmaksajarukka joutuu tekemään sitä ja tätä.

      • Sannikka
        eri viivoilla kirjoitti:

        "Jos rahoittajana on pienipalkkainen veronmaksaja joka joutuu vain maksajaksi maanjussin omaisuuden arvon korotukselle on se moraalisesti väärin."

        Valitettasti näin se tapahtuu EU:n tiukassa sääntelyssä ja siitä pois pääsyä odotellaan kuin kuuta nousevaa.
        Toisaalta jokapäiväinen ruokakin on tärkeää, että yleensä sinne hanketöihin pystyy lähtemään ja loppujen lopuksi jokaisen henkilökohtainen summa maatalouden tukemiseksi on mitättömän pieni summa verrattuna esimerkiksi sosiaali- ja terveysmenojen kuluiksi, joita kuitenkaan ei tarvise kuin osa kansasta. Mistä johtuu tyytyväisyys niiden maksuun, sairastat mahdolisesti paljon?
        Mitä moraaliin tulee, niin oletko valmis astumaan pöytään, jossa sinulle tarjottaisiin jatkuvasti ilmaista ruokaa toisten ihmisten työn tuloksena, ilmeisesti ei sinun moraali siitä kärsisi.

        Sitten lopuksi siihen siivoojaan, tiedän tasan tarkkaan siivoojan ansiot, siivoojan ansiot ovat tuplaten suuremmat maajussin ansioihin verrattuna, siinä taitaa ollakin ne tuet jo mukana.
        Jos tieto on väärä, niin esitä lähde missä se toisin sanotaan.

        Joiden vaimot käyvät siivoamassa, koska miehen tulot ovat pienemmät kuin siivooja-vaimon. Pientilalla näin on.

      • Herännyt
        Sannikka kirjoitti:

        Joiden vaimot käyvät siivoamassa, koska miehen tulot ovat pienemmät kuin siivooja-vaimon. Pientilalla näin on.

        ..Köyhän ei koskaan tulisi avioitua toisen köyhän kanssa, siitä ei synny kuin ongelmia ja kustannuksia yhteiskunnalle.
        Näin sanoi los-angelesiläinen poliisi tv-dokumentissa. Sekin mies oli herännyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      178
      3721
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2700
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      55
      2541
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2361
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      2036
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      314
      1939
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1441
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1393
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      38
      1367
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1275
    Aihe