2 Hän löi myös moabilaiset ja mittasi heidät köydellä: hän määräsi heidät maahan makaamaan ja mittasi heistä aina kaksi köydenpituutta surmattaviksi ja yhden köydenpituuden jätettäviksi henkiin. Näin moabilaisista tuli Daavidin alamaisia, jotka maksoivat hänelle veroa. Toinen Samuelin kirja 8 2
David raamatun sankari.
18
760
Vastaukset
- Trubaduuri
Eipä tuo Daavid edusta aidolle ja oikealle kristitylle sankaruutta, ei pitäisi ainaskaan, vaan pikemminkin pelkkää pahanilkistä roistomaisuutta ja rietastelevaa luonnetta sekä yltäkylläisyyttä rakastavaa syömäriä ja juomaria
jolle on vaikeaa nähdä puutteenalaiset ihmiset.
Mutta jos hän on sinulle jonkinsortin "sankari", niin sehän on onneksi vain omaa ihannointiasi
, joka kyllä mennee jo ihmispalvonnan puolelle, ja pahasti.- Jumalan valittu
Daavid oli Jumalan mielen mukainen mies kuninkaaksi.
1. Sam. 13:14
Mutta nyt sinun kuninkuutesi ei ole pysyvä. Herra on etsinyt itselleen mielensä mukaisen miehen, ja hänet on Herra määrännyt kansansa ruhtinaaksi, koska sinä et noudattanut käskyä, minkä Herra sinulle antoi."
Ap. t. 13:22
Mutta hän pani hänet viralta ja herätti heille kuninkaaksi Daavidin, josta hän myös todisti ja sanoi: 'Minä olen löytänyt Daavidin, Iisain pojan, sydämeni mukaisen miehen, joka on tekevä kaikessa minun tahtoni'. - Trubaduuri
Jumalan valittu kirjoitti:
Daavid oli Jumalan mielen mukainen mies kuninkaaksi.
1. Sam. 13:14
Mutta nyt sinun kuninkuutesi ei ole pysyvä. Herra on etsinyt itselleen mielensä mukaisen miehen, ja hänet on Herra määrännyt kansansa ruhtinaaksi, koska sinä et noudattanut käskyä, minkä Herra sinulle antoi."
Ap. t. 13:22
Mutta hän pani hänet viralta ja herätti heille kuninkaaksi Daavidin, josta hän myös todisti ja sanoi: 'Minä olen löytänyt Daavidin, Iisain pojan, sydämeni mukaisen miehen, joka on tekevä kaikessa minun tahtoni'.Kristuksesta muunmuassa sanottiin hänen olevan kuningasten kuningas, eikä hänkään näkyvää kruunua kantanut vaikka sitä olikin ja Daavidilla ehkä olikin näkyvä kruunu, vaikkei hän ollutkaan ihmisen pojan, Kristuksen veroinen.
Jos ehkä ymmärrätkin sen, jota raamatussa Vanhantestamentin puolella on kirjoitettu, niin täytyy vielä ymmärtää se, ketkä ovat tuon tekstin tehneet ja minkälaista tarkoitusta varten. Juutalaisilla oli omat jumalansa ja valtiaansa, ja se siitä.
Mutta jos sinäkin ihannoit tappajaa ja varasta, niin se on kyllä jo Kristuksenkin opetuksia vastaan se, puhumattakaan taivaallisesta Isästä, joka jo lähtökohtaisesti tuomitsee aivan kaikki murhaajat ikuiseen kadotukseen. Trubaduuri kirjoitti:
Kristuksesta muunmuassa sanottiin hänen olevan kuningasten kuningas, eikä hänkään näkyvää kruunua kantanut vaikka sitä olikin ja Daavidilla ehkä olikin näkyvä kruunu, vaikkei hän ollutkaan ihmisen pojan, Kristuksen veroinen.
Jos ehkä ymmärrätkin sen, jota raamatussa Vanhantestamentin puolella on kirjoitettu, niin täytyy vielä ymmärtää se, ketkä ovat tuon tekstin tehneet ja minkälaista tarkoitusta varten. Juutalaisilla oli omat jumalansa ja valtiaansa, ja se siitä.
Mutta jos sinäkin ihannoit tappajaa ja varasta, niin se on kyllä jo Kristuksenkin opetuksia vastaan se, puhumattakaan taivaallisesta Isästä, joka jo lähtökohtaisesti tuomitsee aivan kaikki murhaajat ikuiseen kadotukseen.ja huorintekijät voivat pelastua katumuksen, parannuksen ja täydellisen Jumalan Pyhän Hengen uudistuksen kautta.
Eikä sinulla tai minullakaan ole mitään muuta tietä.
Sen tien voi myös sanoa yhdellä sanalla:Jeesus. Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Golgatan ristillä syntimme sovittanut Vapahtajamme.- Trubaduuri
SofiaDaan kirjoitti:
ja huorintekijät voivat pelastua katumuksen, parannuksen ja täydellisen Jumalan Pyhän Hengen uudistuksen kautta.
Eikä sinulla tai minullakaan ole mitään muuta tietä.
Sen tien voi myös sanoa yhdellä sanalla:Jeesus. Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Golgatan ristillä syntimme sovittanut Vapahtajamme.Eipäs nyt hypitä yli taivaallisen Isän tahdon.
Kyllä murhaajat joutuvat ja joutavat pois, sillä niinhän hekin ajattelivat uhreistaan tekoansa tehdessään. Eikä Kristuskaan sääliä osoittanut murhamiehelle joka hänen toisella puolella koki saman tuomion samanaikaisesti, vaan tavalliselle pikkkurikolliselle, joka oli hänen toisella puolella tunnustaen omat syntinsä ääneen sekä myös tunnistaen ihmisen Pojan, Kristuksen. Trubaduuri kirjoitti:
Eipäs nyt hypitä yli taivaallisen Isän tahdon.
Kyllä murhaajat joutuvat ja joutavat pois, sillä niinhän hekin ajattelivat uhreistaan tekoansa tehdessään. Eikä Kristuskaan sääliä osoittanut murhamiehelle joka hänen toisella puolella koki saman tuomion samanaikaisesti, vaan tavalliselle pikkkurikolliselle, joka oli hänen toisella puolella tunnustaen omat syntinsä ääneen sekä myös tunnistaen ihmisen Pojan, Kristuksen.mutta ei sitten sinullakaan ole mitään mahdollisuutta, koska itsessäsi olet aivan yhtä suuri rikollinen.
- Trubaduuri
SofiaDaan kirjoitti:
mutta ei sitten sinullakaan ole mitään mahdollisuutta, koska itsessäsi olet aivan yhtä suuri rikollinen.
Syytätkö minua murhaajaksi? Voisitko toistaa vielä syytöksesi! Ja mielummin kolmasti! Jotta tiedän sinun olevan tosissasi.
Trubaduuri kirjoitti:
Syytätkö minua murhaajaksi? Voisitko toistaa vielä syytöksesi! Ja mielummin kolmasti! Jotta tiedän sinun olevan tosissasi.
Daavidin sanoja, tutki niitä, niin voit vielä päästä parempaan ymmärrykseen:
"Herran laki on täydellinen,
se virvoittaa sielun.
Herran todistus on vahva,
se tekee tyhmästä viisaan.
Herran asetukset ovat oikeat,
ne ilahuttavat sydämen.
Herran käskyt ovat selkeät,
ne valaisevat silmät.
Herran pelko on puhdas,
se pysyy iäti.
Herran oikeudet ovat todet,
kaikki tyynni vanhurskaat.
Ne ovat kalliimmat kultaa,
puhtaan kullan paljoutta,
makeammat hunajaa ja
mehiläisen mettä.
Myös sinun palvelijasi
ottaa niistä vaarin,
niiden noudattamisesta
on suuri palkka." (Ps 19)
'Sitä, jonka Jumala on puhdistanut, älä sinä sano epäpyhäksi!'- Trubaduuri
SofiaDaan kirjoitti:
Daavidin sanoja, tutki niitä, niin voit vielä päästä parempaan ymmärrykseen:
"Herran laki on täydellinen,
se virvoittaa sielun.
Herran todistus on vahva,
se tekee tyhmästä viisaan.
Herran asetukset ovat oikeat,
ne ilahuttavat sydämen.
Herran käskyt ovat selkeät,
ne valaisevat silmät.
Herran pelko on puhdas,
se pysyy iäti.
Herran oikeudet ovat todet,
kaikki tyynni vanhurskaat.
Ne ovat kalliimmat kultaa,
puhtaan kullan paljoutta,
makeammat hunajaa ja
mehiläisen mettä.
Myös sinun palvelijasi
ottaa niistä vaarin,
niiden noudattamisesta
on suuri palkka." (Ps 19)
'Sitä, jonka Jumala on puhdistanut, älä sinä sano epäpyhäksi!'Jos olet juutalainen, niin se on sinun osasi se. Mutta älä sinä ala minulle isottelemaan, sillä sinulla ei ole mitään valtaa taivaissa eikä maan päällä. Ja sen lisäksi olet vain tavallinen kuolevainen, sinäkin. Ja jos minä lainaan, siteeraan Kristuksen tekosia, niin sekin on minun asiani, eikä sinun. Jos puolestaan niihin et usko, niin se on sitten sinun asiasi se. Minä olen katsos Kristukseen uskova ihminen, joten älä tyrkytä tapojasi minulle, enhän minäkään omiani sinulle tyrkytä.
Trubaduuri kirjoitti:
Jos olet juutalainen, niin se on sinun osasi se. Mutta älä sinä ala minulle isottelemaan, sillä sinulla ei ole mitään valtaa taivaissa eikä maan päällä. Ja sen lisäksi olet vain tavallinen kuolevainen, sinäkin. Ja jos minä lainaan, siteeraan Kristuksen tekosia, niin sekin on minun asiani, eikä sinun. Jos puolestaan niihin et usko, niin se on sitten sinun asiasi se. Minä olen katsos Kristukseen uskova ihminen, joten älä tyrkytä tapojasi minulle, enhän minäkään omiani sinulle tyrkytä.
olen yrittänyt syventyä nyt pääsiäisaikana.
Mutta ihmettelen vain, että etkö tunne Kristuksesta ja Daavidista samaa henkeä. Jeesus itse sen kyllä tunnisti.- Trubaduuri
SofiaDaan kirjoitti:
olen yrittänyt syventyä nyt pääsiäisaikana.
Mutta ihmettelen vain, että etkö tunne Kristuksesta ja Daavidista samaa henkeä. Jeesus itse sen kyllä tunnisti... ainuastaan ihmisille, jos se olisi ollut OK.
Mutta tuosta huolimatta, vähän asiastakin.
Jos joku ihminen ei osaa erottaa puhdasta retoriikkaa ja vertauksia Kristuksen sanomisista, tarkasteltuna pelkästään hänen viestiinsä ja tarkoitusperiinsä vasten sekä niitä nähden, niin enhän minä sillekkään mitään mahda.
Hän, Kristus muunmuassa sanoi juut. synagogista vertauskuvallisesta näin; ne ovat käärmeen pesiä joista sikiää kyykäärmeen poikasia!, ja kyllähän minäkin tiedän, etteivät juutalaiset ole oikeasti käärmeitä. :) Eikä hän milloinkaan oikeasti rinnastanut itseään maallisiin valtiaisiin vaan köyhiin sekä sairaisiin ihmisiin, tunteita täynnä oleviin, mutta janoisiin ja nälkäisiin. Ei heissä ollut siis yhtään mitään samaa henkeä, sillä toinen oli täynnä vain itseään ja toinen kantoi jopa toistenkin murheet omina kantamuksinaan. Eli, näin tällä kertaa lyhyesti kerrottuna. Trubaduuri kirjoitti:
.. ainuastaan ihmisille, jos se olisi ollut OK.
Mutta tuosta huolimatta, vähän asiastakin.
Jos joku ihminen ei osaa erottaa puhdasta retoriikkaa ja vertauksia Kristuksen sanomisista, tarkasteltuna pelkästään hänen viestiinsä ja tarkoitusperiinsä vasten sekä niitä nähden, niin enhän minä sillekkään mitään mahda.
Hän, Kristus muunmuassa sanoi juut. synagogista vertauskuvallisesta näin; ne ovat käärmeen pesiä joista sikiää kyykäärmeen poikasia!, ja kyllähän minäkin tiedän, etteivät juutalaiset ole oikeasti käärmeitä. :) Eikä hän milloinkaan oikeasti rinnastanut itseään maallisiin valtiaisiin vaan köyhiin sekä sairaisiin ihmisiin, tunteita täynnä oleviin, mutta janoisiin ja nälkäisiin. Ei heissä ollut siis yhtään mitään samaa henkeä, sillä toinen oli täynnä vain itseään ja toinen kantoi jopa toistenkin murheet omina kantamuksinaan. Eli, näin tällä kertaa lyhyesti kerrottuna.'Pelastus on juutalaisista'
Daavid sanoi:'Herra sanoi minun Herralleni:Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen pakanat sinun valtasi alle.'
Jos Jeesus itse kertoo Daavidin näin tunnustaneen hänet jo Herraksensa, niin miten on mahdollista että he niin olisivat erihenkisiä. Kyllä sinä itse nyt erehdyt aika pahasti.- Trubaduuri
SofiaDaan kirjoitti:
'Pelastus on juutalaisista'
Daavid sanoi:'Herra sanoi minun Herralleni:Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen pakanat sinun valtasi alle.'
Jos Jeesus itse kertoo Daavidin näin tunnustaneen hänet jo Herraksensa, niin miten on mahdollista että he niin olisivat erihenkisiä. Kyllä sinä itse nyt erehdyt aika pahasti.Niin, retoriikka ja metaforat eivät ole sinunkaan vahvin lajisi, näemmä. Hyvää kuitenkin toimissasi on jo se, että nyt otit esiin yhden oleellisen seikan, eli tavoitit narunpään. Jatka samaa rataa eteenpäin, niin saatat vielä löytää koko kerän.
Kuitenkin muista aina, Hän elossa ollessaan puhui vain ensisijaisesti sen aikaisille juutalaisille kirjanoppineille ja lakihenkisille fariseuksille, joilla oli omat vankat käsityksensä ja oppinsa ko. asioista kaikkinensa. On lisäksi hyvä muistaa Johannes kastajan saman suuntainen toiminta, sillä hänkin menetti henkensä pilkka sanojensa vuoksi, jotka kohdisti juut. usk. elämään, sekä jotta hän uskalsi myös julkisesti arvostella ylhäisten sekä valtaapitävien elämän tyyliä ja ihmisten elämisen tapoja!
Mutta näin ohimennen vain, eikö sinulle ihmisten tekemät pahat teot todella merkitse yhtään mitään?
Sillä kyllä se nyt on täten, etteivät edes Hitler ja Stalin sekä Hirohito että I.Amin ja keisari Bogassa ynnä muut edesmenneet murhaajat päädy muualle, kuin kadotuksen, eivät edes vahingossa siis muualle, vaikka sinä kuinka toivoisit näiden murhaajien saavan anteeksi tekosensa ja sama se pätee näihin muinaisiinkin murhaajiin, vaikka he kuinka tunnustaisivat ihmisen Pojan, Kristuksen olemuksen ja valtasuuruuden. Saathan toki elää unelmissasi, mutta älä ala elämään niitä todeksi. Katsos, kyllä minä tiedän sinunkin kaltaisten ihmisten verkkaisen ajatuksen juoksun sekä sen laimean virtaavuuden! Toivottavasti tämä viestini saa nyt veresi kiertämään hieman paremmin. Trubaduuri kirjoitti:
Niin, retoriikka ja metaforat eivät ole sinunkaan vahvin lajisi, näemmä. Hyvää kuitenkin toimissasi on jo se, että nyt otit esiin yhden oleellisen seikan, eli tavoitit narunpään. Jatka samaa rataa eteenpäin, niin saatat vielä löytää koko kerän.
Kuitenkin muista aina, Hän elossa ollessaan puhui vain ensisijaisesti sen aikaisille juutalaisille kirjanoppineille ja lakihenkisille fariseuksille, joilla oli omat vankat käsityksensä ja oppinsa ko. asioista kaikkinensa. On lisäksi hyvä muistaa Johannes kastajan saman suuntainen toiminta, sillä hänkin menetti henkensä pilkka sanojensa vuoksi, jotka kohdisti juut. usk. elämään, sekä jotta hän uskalsi myös julkisesti arvostella ylhäisten sekä valtaapitävien elämän tyyliä ja ihmisten elämisen tapoja!
Mutta näin ohimennen vain, eikö sinulle ihmisten tekemät pahat teot todella merkitse yhtään mitään?
Sillä kyllä se nyt on täten, etteivät edes Hitler ja Stalin sekä Hirohito että I.Amin ja keisari Bogassa ynnä muut edesmenneet murhaajat päädy muualle, kuin kadotuksen, eivät edes vahingossa siis muualle, vaikka sinä kuinka toivoisit näiden murhaajien saavan anteeksi tekosensa ja sama se pätee näihin muinaisiinkin murhaajiin, vaikka he kuinka tunnustaisivat ihmisen Pojan, Kristuksen olemuksen ja valtasuuruuden. Saathan toki elää unelmissasi, mutta älä ala elämään niitä todeksi. Katsos, kyllä minä tiedän sinunkin kaltaisten ihmisten verkkaisen ajatuksen juoksun sekä sen laimean virtaavuuden! Toivottavasti tämä viestini saa nyt veresi kiertämään hieman paremmin.tunnummekin olevan todella etäällä toisistamme kaikin tavoin. Se siitä.
- Trubaduuri
SofiaDaan kirjoitti:
tunnummekin olevan todella etäällä toisistamme kaikin tavoin. Se siitä.
Totta tuo on, sillä minä uskon yhteen ja totiseen, kaikkein Korkeinpaan, Luojaan, taivaallisen Isään jolla on valta antaa ja ottaa, keneltäkään kysymättä etukäteen. Enkä anna murhaajille sijaa elämässäni enkä heitä aijo puolustaa taivastenvaltakunnassa yhdelläkään sanallani. Joten heidän tiensä pää on jo selvillä, mutta kuinka käy sinun, sen sinä itse voit ratkaista.
- Isän_prinsessa
Trubaduuri kirjoitti:
Niin, retoriikka ja metaforat eivät ole sinunkaan vahvin lajisi, näemmä. Hyvää kuitenkin toimissasi on jo se, että nyt otit esiin yhden oleellisen seikan, eli tavoitit narunpään. Jatka samaa rataa eteenpäin, niin saatat vielä löytää koko kerän.
Kuitenkin muista aina, Hän elossa ollessaan puhui vain ensisijaisesti sen aikaisille juutalaisille kirjanoppineille ja lakihenkisille fariseuksille, joilla oli omat vankat käsityksensä ja oppinsa ko. asioista kaikkinensa. On lisäksi hyvä muistaa Johannes kastajan saman suuntainen toiminta, sillä hänkin menetti henkensä pilkka sanojensa vuoksi, jotka kohdisti juut. usk. elämään, sekä jotta hän uskalsi myös julkisesti arvostella ylhäisten sekä valtaapitävien elämän tyyliä ja ihmisten elämisen tapoja!
Mutta näin ohimennen vain, eikö sinulle ihmisten tekemät pahat teot todella merkitse yhtään mitään?
Sillä kyllä se nyt on täten, etteivät edes Hitler ja Stalin sekä Hirohito että I.Amin ja keisari Bogassa ynnä muut edesmenneet murhaajat päädy muualle, kuin kadotuksen, eivät edes vahingossa siis muualle, vaikka sinä kuinka toivoisit näiden murhaajien saavan anteeksi tekosensa ja sama se pätee näihin muinaisiinkin murhaajiin, vaikka he kuinka tunnustaisivat ihmisen Pojan, Kristuksen olemuksen ja valtasuuruuden. Saathan toki elää unelmissasi, mutta älä ala elämään niitä todeksi. Katsos, kyllä minä tiedän sinunkin kaltaisten ihmisten verkkaisen ajatuksen juoksun sekä sen laimean virtaavuuden! Toivottavasti tämä viestini saa nyt veresi kiertämään hieman paremmin.Vanha testamentti on myös esikuvallinen.
Pyhä Henki kirkastaa Kristuksen ja avaa myös sanan, joka on ei-uudesti syntyneeltä sinetöity vielä enemmän kuin uudestisyntyneiltä.
Kaunista ja raikasta kevättä ja me saamme iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä Hän luo. - Isän_prinsessa
Trubaduuri kirjoitti:
Totta tuo on, sillä minä uskon yhteen ja totiseen, kaikkein Korkeinpaan, Luojaan, taivaallisen Isään jolla on valta antaa ja ottaa, keneltäkään kysymättä etukäteen. Enkä anna murhaajille sijaa elämässäni enkä heitä aijo puolustaa taivastenvaltakunnassa yhdelläkään sanallani. Joten heidän tiensä pää on jo selvillä, mutta kuinka käy sinun, sen sinä itse voit ratkaista.
Kun Jeesus astui ylös taivaaseen, Hän lähetti meille Puolustajan Pyhän Hengen.Jumala kyllä tekee tahtonsa mukaisen armahduksen niille, jotka tunnustavat syntinsä ja tahtovat tehdä niistä parannuksen tarttuen Jeesuksen ansitonta viheliäistä armahtavaan käteen.
Mitä Hän sanoi ryövärille ristillä? Herra ei katso henkilöön vaan Jeesuksen kautta sydämeen.
Siunausta ja parasta tietä sinulle, joka olet aktiivinen keskustelija täällä ja asioiden tutkija.
Jos murhaaja jää murhaajaksi, hänelle köy huonosti, mutta jos hän tai kuka muu syntinen tahansa pesee vaatteensa karitsan veressä jatkuvasti, on hän niin puhdas, että armosta kelpaa Herran kanssa aterioimaan. - Trubaduuri
Isän_prinsessa kirjoitti:
Vanha testamentti on myös esikuvallinen.
Pyhä Henki kirkastaa Kristuksen ja avaa myös sanan, joka on ei-uudesti syntyneeltä sinetöity vielä enemmän kuin uudestisyntyneiltä.
Kaunista ja raikasta kevättä ja me saamme iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä Hän luo.Kaikesta voimme oppia, .. myös hyvää tekemään. Sanoo sanassaan eräs vanhurskas. Siksi, oppikaamme. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1612810
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262460Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?532364- 1352220
- 631905
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2481734- 311391
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201329Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi311222Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161215