Luther,ista kommenttia...

TaistoRa.

Kastekysymys oli Martti Lutherille vaikea kysymys, kuuluihan katolisen kirkon teologiaan sellainen käsitys, että sakramentit antavat armon sen vastaanottajalle "tehdyn teon perusteella" (ex opere operato).

Lutherinkin käsitys oli, ettei sakramentti voi vanhurskauttaa ketään, vaan ainoastaan usko! Alkujaan Luther ei hyväksynyt katolisen kirkon lapsikasteen perusteita. Hänen oli kuitenkin pakko keksiä jokin muu ratkaisu, joka olisi tyydyttänyt samalla myös hänen omaatuntoaan asiassa, sen ohella, että hän katolisen kirkon pappina halusi säilyttää kirkon, mutta tarkoituksenaan puhdistaa se vain räikeimmistä väärinkäytöksistä.

Lapsikasteesta luopuminen olisi merkinnyt samalla koko kirkkolaitoksen hajoamista. Mistä kirkko olisi saanut vallitsevissa olosuhteissa varat toimintaansa varten ja jäsenensä, jos lapsia ei olisi enää kastettu kirkon jäseniksi ja veron maksajiksi?

Lapsen uskosta piti laatia oma teoria, jotta tämä katolilaisuudesta peräisin oleva oppi olisi voitu säilyttää. Luther selvitti asian siten, että kasteessa jo pienelle lapselle lahjoitetaan "vuodatettu usko", joka kirkon rukouksen kautta "muuttaa, puhdistaa ja uudistaa lapsen"!

Luther toteaa:
"Meidän kantamme tähän asiaan on, että kasteessa lapset itse uskovat, ja että heillä on oma usko. Juuri sen Jumala heissä vaikuttaa, kun kummit kristillisen kirkon uskossa rukoilevat heidän puolestaan ja tuovat heidät kasteelle", (Kaste ja Usko, Martti Luther, suom. Eero Huovinen sivu 18).

Silloisten vallitsevien olosuhteiden pohjalta on ymmärrettävää, että Martti Luther joutui vaikeaan ristiriitaan lapsikasteasiassa. Mikäli hän olisi päätynyt opillisesti kastekysymyksessä samaan ratkaisuun kuin eräs toinen pappi Hubmaier, hän olisi joutunut vielä suurempaan ristiriitaan katolisen kirkon kanssa mitä hän jo oli, sekä mahdollisesti myös häntä tukeneiden tahojen kanssa. Sopii vain arvailla, olisiko hänkään voinut toteuttaa uskonpuhdistusta yhtä radikaalisilla muutoksilla, mihin Hubmaier pyrki?

Martti Lutherin kirjeessä kahdelle papille hän puolustaa lapsikastetta mm. seuraavasti:
"Jos lapsikaste ei siis olisikaan oikea, Jumala ei varmastikaan olisi sallinut sen jatkua eikä säilyä näin pitkään". "Samaan aikaan ovat kuitenkin kaikenlaiset harhaopit tuhoutuneet, vaikka ne ovatkin paljon myöhäissyntyisempiä kuin lapsikaste. Tämä Jumalan ihmeteko osoittaa, että lapsikasteen täytyy olla oikea. Sinä ehkä sanot: Tämä ei vielä todista, että lapsikaste on varma, sillä eihän yksikään raamatunlause puhu siitä. Minä vastaan: Tuo on kyllä totta, ei ole olemassa tarpeeksi päteviä raamatunlauseita, joiden nojalla sinä voisit osoittaa lasten kastamisen alkaneen ensimmäisten kristittyjen keskuudessa apostolien jälkeen. Mutta siihen on kyllin pätevät perustelut, ettei meidän aikanamme kukaan voi torjua eikä hylätä lapsikastetta, onhan sillä niin pitkä perinne. Jumala ei näet ainoastaan siedä lapsikastetta, vaan on alusta alkaen pitänyt huolta niin, ettei se ole koskaan tuhoutunut"! (Martti Luther Kaste ja Usko, sivu 115. Suom. Eero Huovinen).

Kovin heppoiset olivat nuo Lutherin perustelut lapsikasteopille. Onhan niitä edelleen muitakin vääriä oppeja ja käsityksiä, jotka ovat säilyneet jopa vuosituhansia. Yhtä hataralla pohjalla ovat muutkin lapsikasteopin tueksi hankitut perusteet!

Lutherin oppi lapsikasteesta perustui katolisen kirkon oppiin! Luther on itsekin sanonut; (Galatalaiskirjeen selitys, sivu 100); että hän on vanhurskauttamisopin saanut Jumalalta, mutta lapsikasteen paavilta.

Lutherille lapsikasteoppi oli vaikea kysymys, hän taisteli tämän asian kanssa varmaan paljon. Välillä hän hyökkäsi katolista kirkkoa vastaan tämän opin vuoksi, koska hän ei halunnut uskoa periaatteessa siihen, mutta ei voinut luopuakaan siitä.

Lopulta hän päätyi siihen mitä katolinen kirkko opetti kasteesta, selittäen kuitenkin sen sisältöä vähän toisin.

Eräässä saarnassaan kolmantena sunnuntaina loppiaisesta hän arvostelee valdolaisveljeksiä!

Luther sanoo mm. näin:
"Uskon pitää löytymän jo ennen tai ainakin kasteessa, sillä muutoin ei lapsi pääse vapaaksi synnistä ja perkeleestä. Jos nyt heidän mielipiteensä olisi oikea, olisi paljasta valhetta ja ilvettä kaikki se, mitä lapsille kasteessa tehdään.

Kastaja näet kysyy, uskooko lapsi, johon lapsen puolesta vastataan "uskon", tahtooko hän tulla kastetuksi, johon hänen puolestaan suostutaan! Nyt ei kuitenkaan ketään lapsen asemasta kasteta, vaan lapsi itse kastetaan; sen vuoksi täytyy sen itse evankeliumia uskoa tai sitten kummien valheella sanoessaan lapsen puolesta: "minä uskon", sitten vielä kastaja lukee lapsen uudestisyntyneen, saaneen synnit anteeksi ja olevan vapahdettu perkeleen vallasta; merkiksi siitä puetaan lapsi valkeaan paitaan ja käsitellään häntä kaikin puolin uutena pyhänä Jumalan lapsena. Tämän kaiken täytyy olla petosta, ellei lapsella omaa uskoa olisi, ja parempi olisi olla yhtäkään lasta kastamatta, kuin tuolla tavoilla ilvehtiä ja leikitellä Jumalan sanan ja sakramenttien kanssa, ikään kuin Jumala olisi joku narri"! (Kaste ja usko. Martti Luther).

Näin Luther yrittäessään etsiä parempaa selitystä ja puolustusta jatkaa katolisen kirkon kanssa samanlaista käytäntöä edelleen. Vaikeutena hänellä oli se, miten saada pienet sylilapset uskoviksi!?

Lopulta Luther uskoo löytäneensä ratkaisun tähän ongelmaan, ja hän toteaa galatalaiskirjeen selityksessään:

"Lapset itse uskovat kasteessa ja heillä on oma uskonsa, jonka Jumala heissä vaikuttaa saapuvilla olevien kummien esirukousten kautta ja sen kautta, että nämä tuovat lapsen kasteelle kristillisen seurakunnan uskossa"!

Lutherin ratkaisu lapsen uskosta ei oikeastaan eroa käytännössä katolisen kirkon opista lainkaan, lopputulos on aivan sama.

Martti Luther joutui tekemään monet ratkaisut vaikeissa olosuhteissa, hänellähän oli vaara menettää jopa henkensä. Hänhän oli suuresti riippuvainen myös "suojelijoistaan" ja heidän mielipiteistään sekä opillisista käsityksistään. Lisäksi hänhän oli kasvanut ja elänyt sekä saanut koulutuksensa katolisen kirkon puitteissa.

Ympäristön olosuhteet olivat hänellä tuolloin aivan toiset, kuin mitä ne ovat nykyaikana. Saatavana oleva tieto oli myös varsin yksipuolista.

Lisäksi kirkko on joutunut ottamaan lapsikasteoppinsa tueksi monia sellaisia oppeja, jotka ovat raamatulle täysin vieraita käsitteitä, ja joita se ei lainkaan sanomassaan tunne. Niitä ovat mainittakoon mm: Oppi kasteen armosta, hätäkaste, kummioppi, kasteenliiton uudistaminen, sekä oppi siitä, että kaste on Jumalan armoteko!

Raamatussa ei puhuta missään paikassa kasteen armosta, Jumalan armosta sen sijaan kylläkin! Eikä missään kohdin mainita, että kaste olisi Jumalan teko!

Jeesus sanoi Jumalan teoksi sen, että;
"Se on Jumalan teko, että te uskotte Häneen, jonka Jumala on lähettänyt"! - (Joh.6:29)

Uskon syntyminen Jeesukseen Kristukseen on Jumalan armoteko! Se on suuri Jumalan lahja!

26

808

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuli juuri todistetuksi, että uskominen on lapsellekin mahdollista, kun kerran se on kokonaan Jumalan teko.

      Hänellehän on kaikki mahdollista.
      Ja jos Hän kerran tahtoo, että kaikki uskoisivat ja pelastuisivat, niin Hän tietenkin vaikuttaa sen uskon siellä lapsen sydämessä.
      Miksi ei Hän sitä tekisi.

      Siellä se usko myös pysyy, niin kauan kunnes oma tahto lapsessa kasvaa.

      Tämä oma tahtohan on tunnetusti Jumalan vastainen, se alkaa lasta viettää poispäin, ja näin alkaa lapsen kohdallakin jo ratkaisut - ketä tahdot totella?

      Nyt tarvitaan Jumalan Sanan opetusta, kasvatusta, kuritusta, paljon rukousta!

      • uskossa

        Lapsi ei suullaan tunnusta.
        Jokainen joka suullaan tunnustaa, että Jeesus on Herra pelastuu.
        Entäs mykät?
        No joka tapauksessa Lutterhan myönsi, että lapsi kaste on suurta ilveilyä ja hänestä olisi parempi ettei sellaista koskaan tehtäisi.

      • varoitan
        uskossa kirjoitti:

        Älä yhdistä M.Lutherin nimeä ollenkaan uudestikastajien lahkovesiin.

      • Voitto Ramu
        uskossa kirjoitti:

        Lapsi ei suullaan tunnusta.
        Jokainen joka suullaan tunnustaa, että Jeesus on Herra pelastuu.
        Entäs mykät?
        No joka tapauksessa Lutterhan myönsi, että lapsi kaste on suurta ilveilyä ja hänestä olisi parempi ettei sellaista koskaan tehtäisi.

        "JOS yliopiston sofistit ja Rooman joukkion on oikeassa, niin silloin lapsikaste on turha ja suurta ilveilyä ja olisi parampi että yhtään lasta ei kastettaisi"

    • aivan.

      "Raamatussa ei puhuta missään paikassa kasteen armosta, Jumalan armosta sen sijaan kylläkin! Eikä missään kohdin mainita, että kaste olisi Jumalan teko! Taistora."

      Tuossa olet ihan oikeassa. Lahkojen uudestikaste onkin ihmisen teko.

      ----
      Sen sijaan lasten kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen on Jumalan teko.

      Taitaa olla ihmisen aika hankalaa omin voimin liittyä Kristuksen ruumiiseen kasteessa (1.Kor.12:13) tulla veren pesemäksi synneistä (Apt.2:38-39) ja saada osakseen Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuustta (Room.6:3-7) saada kasteessa Kristuspukua eli hääpukua (Gal.3:27).
      Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? (Room.6:3-4)

      • ihmistekoa

        Siinä pappi, kummit ja vanhemmat tosissaan yrittä-
        vät pelastaa tuon pienen, viattoman lapsen. Hänelle
        tehdään väkivaltaa eikä siinä lapselta itseltään kysytä mitään.
        Ei siinä kysytä edes Jumalalta mitään,vaan vanhem-
        mat sopivat asiasta pappien kanssa. Koettavat mää-
        rätä Jumalaa: Nyt Sinun pitää pelastaa tämä lapsi,
        kun me ripotamme vähän vettä hänen päähänsä.
        Mahtaa Jumala nauraa moiselle sirkukselle.
        Ps 2:4 Hän, joka taivaassa asuu, nauraa.

      • Kastetta
        ihmistekoa kirjoitti:

        Noilla puheillasi vedät Jumalan vihat päällesi eläimen tavoin. ei ihme että niissä lahkojen kaatopeijaisissa kuuluukin eläinten huutoja ja ääniä?

        "Mutta niinkuin järjettömät, luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläimet, niin joutuvat myös nämä, kun herjaavat sitä, mitä eivät tunne, häviämään omaan turmelukseensa"

      • kohde
        Kastetta kirjoitti:

        Ei Pyhällä-Hengellä ole mitään tekemistä tuo ihmis-
        tekoisen, porttokirkolta peräisin olevan valelun kanssa.
        Pyhä-Henki kirkastaa Kristusta eikä epäraamatullista
        lapsikasteharhaa.
        Tekstisi jo paljastaa, mikä henki sen takana on;
        se on valheen henki, joka pyrkii eksyttämään ihmiset
        luulemaan, että kaikki on kunnossa kun on lapsena kastettu.

      • Voitto Ramu
        ihmistekoa kirjoitti:

        Siinä pappi, kummit ja vanhemmat tosissaan yrittä-
        vät pelastaa tuon pienen, viattoman lapsen. Hänelle
        tehdään väkivaltaa eikä siinä lapselta itseltään kysytä mitään.
        Ei siinä kysytä edes Jumalalta mitään,vaan vanhem-
        mat sopivat asiasta pappien kanssa. Koettavat mää-
        rätä Jumalaa: Nyt Sinun pitää pelastaa tämä lapsi,
        kun me ripotamme vähän vettä hänen päähänsä.
        Mahtaa Jumala nauraa moiselle sirkukselle.
        Ps 2:4 Hän, joka taivaassa asuu, nauraa.

        kun hänet 8-päiväisenä ympärileikaamalla otettiin Jumalan lapseksi ja velvoitettiin noudattamaan lakia?

        Niin kerropa mitä väkivaltaa tuolloin lapselle tekivät?
        Ja kerropa miten he yrittivät määrätä Jumalaa ottamaan tuo lapsi omakseen.

      • Voitto Ramu
        kohde kirjoitti:

        Ei Pyhällä-Hengellä ole mitään tekemistä tuo ihmis-
        tekoisen, porttokirkolta peräisin olevan valelun kanssa.
        Pyhä-Henki kirkastaa Kristusta eikä epäraamatullista
        lapsikasteharhaa.
        Tekstisi jo paljastaa, mikä henki sen takana on;
        se on valheen henki, joka pyrkii eksyttämään ihmiset
        luulemaan, että kaikki on kunnossa kun on lapsena kastettu.

        Hes 36:25

        "minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan.
        26. Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.
        27. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne."

        Pyrkikö Jumala eksyttämään kun ilmoitti kristillisen kasteen alkamisesta ja sen suoritustavasta.

    • Voitto Ramu

      voisit ottaa selvää:

      Vaikka tästä:

      (vai kipuili Luther muka lapsikasteen kanssa!!)

      KASTEESTA Lutherin opetuksia.

      1.   KASTE PERUSTUU HERRAN KRISTUKSEN SANOIHIN;

      ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.
      Sekä: "Joka uskoo ja kastetaan pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

      KASTE on Jumalan käsky ja asetus. Kaste on Jumalasta lähtöisin.
      Voin kerskata kasteesta: se ei ole ihmisten keksimä vaan Jumalan itsensä asettama. Lisäksi meille on annettu vakava ja ankara käsky suostua kastettaviksi, sillä muutoin emme voi pelastua.
      Sillä aivan kaikki on sen varassa, pidetäänkö kastetta voimallisena, ihanana ja tärkeänä asiana. Jumalan sana ja käsky; asettaa, perustaa ja vahvistaa kasteen.
      Kun kastetaan Jumalan nimeen, KASTETTA EIVÄT SUORITA IHMISET, VAAN JUMALA itse. Vaikka välikappaleena siis onkin ihmiskäsi, se on silti todella Jumalan oma teko. Eihän mikään teko voi olla suurempi kuin Jumalan teko. Mutta nyt onkin perkele käynyt töihin sokaistakseen eräät valheellisella ulkonaisella pyhyydellä ja johtaakseen meidät Jumalan teoista omiin tekoihimme.
      Kaste ei ole pelkkää vettä, vaan Jumalan sanaan ja käskyyn sisältyvää ja sen pyhittämää vettä. Vesi sinänsä ei olisi muuta vettä jalompaa, vaan sen vuoksi, että JUMALAN SANA JA KÄSKY LIITTYVÄT SIIHEN.
      KUN SANA LIITTYY AINEESEEN, TÄSSÄ TAPAUKSESSA KASTEVETEEN, NIIN SILLOIN ON KYSE SAKRAMENTISTA.( eli Jumalan antamasta merkistä)

      Kenen sinä luulet pitävän vettä muuna kuin vetenä, jos kasteen kaksi osaa, sana ja vesi, erotetaan toisistaan? Kasteveden varsinainen sisältö ON JUMALAN SANA eli KÄSKY JA JUMALAN NIMI.
      Kaste on aivan eri asia kuin muu vesi. Tämä ei johdu veden luonnollisesta olemuksesta, vaan siitä, että VETEEN TULEE jotain jalompaa. JUMALA ITSE LUOVUTTAA SIIHEN KUNNIANSA JA PANEE SIIHEN VALTANSA JA VOIMANSA.
      Kaikki tämä johtuu SANASTA.
      TÄSSÄ SANASSA ON KAIKKI, JA SE VOI KAIKEN, MITÄ JUMALA ON JA VOI. Myös kasteen olemus eli se, että se on sakramentti, (eli merkki) on juuri tästä peräisin. Augustinuskin opettaa näin:
      "KUN SANA LIITTYY AINEESEEN, SYNTYY SAKRAMENTTI", mikä on pyhä, jumalallinen toimitus ja merkki.
      Sentähden sakramentteja eikä mitään muitakaan Jumalan säätämiä ja asettamia ulkonaisia asioita tule arvioida niiden karkean, näkyvän hahmon perusteella, aivan kuin pähkinästä nähdään pelkkä kuori. Niitä on arvioitava sen JUMALAN SANAN perusteella, joka NIIHIN SISÄLTYY.

      Sinun on sanan tähden kunnioitettava ja ihasteltava kastetta, sillä Jumala itse on kunnioittanut sitä sekä sanoin että teoin, vieläpä vahvistanut sen taivaallisella ihmeellä. Et kai sentään pidä leikkinä sitä, että Kristusta kastettaessa taivas avautui, Pyhä Henki laskeutui alas kaikkien nähden ja tuon hetken täytti jumalallinen kunnia ja valta. Näitä kahta, SANAA JA VETTÄ, saa missään tapauksessa erottaa ja irrottaa toisistaan.
      JOS näet KASTEESTA OTETAAN POIS SANA, se ei enää mitenkään eroa siitä vedestä, jota käytetään keittiössä.
      Mutta jos SANA on siinä MUKANA Jumalan säätämällä tavalla, se on sakramentti ja SEN NIMI ON KRISTUKSEN KASTE.

      MIKSI KASTE ON ASETETTU ja mikä on sen TARKOITUS.?
      Kysymys on KASTEEN HYÖDYSTÄ, siitä, MITÄ KASTE ANTAA JA SAA AIKAAN?
      Se on kaikkein parhaiten ymmärrettävissä niiden Kristuksen sanojen perusteella, "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu." Ota tämä asia sen vuoksi mahdollisimman yksinkertaisesti eli näin: Kasteen voima, vaikutus, hyöty, hedelmä ja päämäärä on siinä, että SE PELASTAA. (sen joka uskoo)
      Ihminen kastetaan, niin kuin sana kuuluu, että hän pelastuisi.
      Pelastuminen taas, ei ole mitään muuta kuin vapautumista synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta, pääsy Kristuksen valtakuntaan ja iankaikkinen elämä hänen kanssaan.
      Pelkkä vesi ei voisi saada tuollaista aikaan, vaan sen saa aikaan SANA ja se, että JUMALAN NIMI ON LÄSNÄ VEDESSÄ.
      Siellä, missä Jumalan nimi on, siellä on välttämättä myös elämä ja autuus. Siksi on oikein kutsua tätä vettä jumalalliseksi, pelastavaksi, voimalliseksi ja armoa tulvivaksi vedeksi. SE SAA NÄET SANASTA VOIMAN ollen "uudestisyntymisen pesu". Tällaista nimitystä Paavali (Tit. 3:5) siitä käyttää.

      Uudestikastajat väittävät kuitenkin, että YKSIN USKO PELASTAA, ulkonaiset asiat eivät ollenkaan vaikuta siihen. On aivan totta, että pelastusta ei mikään muu vaikuta kuin USKO - . Mutta nämä sokeiden taluttajat eivät huomaa sitä, että USKOLLA TULEE OLLA JOKIN KOHDE, eli jotakin, mistä se voi pitää kiinni ja minkä varassa se voi luottavaisesti seistä. Näin usko siis kiinnittää koko huomion veteen. Se uskoo, että vesi on kaste, täynnä pelkkää pelastusta ja elämää, ei kuitenkaan sinänsä vaan sen vuoksi, että VESI ON YHDISTYNYT JUMALAN SANAAN ja asetukseen ja että Jumalan nimi on liittynyt veteen.

      Kun uskon tämän, en silloin usko mihinkään muuhun kuin Jumalaan, joka on antanut ja istuttanut veteen sanansa ja joka tarjoaa meille tämän ulkonaisen aineen, jotta me siihen tarttumalla voisimme tarttua tuohon aarteeseen.

      Nuo hurmahenget ovat niin päästään sekaisin, että erottavat toisistaan uskon ja sen asian, mihin usko kohdistuu ja mihin se on sidottu, vaikka tuo asia onkin ulkonainen. Pitäähän sen pakostakin olla ulkonainen, jotta se voitaisiin aistein havaita ja käsittää sekä viedä niiden välityksellä sydämeen.
      Onhan näet koko evankeliumikin ulkonaista, suullista saarnaa. Sanalla sanoen: kaiken sen, minkä Jumala meissä tekee ja vaikuttaa, sen hän tahtoo vaikuttaa tällaista ulkonaista järjestystä käyttäen.
      Meillä on siis tässä sanat: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu." Mitä ne sitten tarkoittaisivat, elleivät ne puhuisi juuri kasteesta, siitä vedestä, joka sisältyy Jumalan asetukseen?
      Siksi tästä seuraa johtopäätös: joka hylkää kasteen, hylkää samalla Jumalan sanan ja uskon sekä Kristuksen, joka opastaa meidät sanaan ja sitoo meidät kasteeseen.

      --

      2.   "JOKA USKOO JA KASTETAAN, SE PELASTUU."

      Tämä tarkoittaa sitä, että
      yksin USKO TEKEE IHMISEN KELVOLLISEKSI ottamaan vastaan tämän pelastavan, jumalallisen veden niin, että siitä on HYÖTYÄ.
      Sillä koska pelastus annetaan ja luvataan veteen liittyvillä ja vedessä olevilla SANOILLA, emme voi ottaa sitä vastaan muulla tavoin kuin uskomalla sen koko sydämestämme. ILMAN USKOA KASTEESTA EI OLE MITÄÄN HYÖTYÄ, vaikka se itsessään onkin ylenpalttisen suuri, jumalallinen aarre. Siksi tämä yksi ainoa sana: "joka uskoo" pystyy sulkemaan pois ja ajamaan pakosalle KAIKKI MAHDOLLISET TEOT, joita teemme saavuttaaksemme ja ansaitaksemme pelastuksen. Mikä ei ole USKOA, se ei hyödytä mitään eikä myöskään saa mitään.
      On aivan selvää, etteivät meidän OMAT TEKOMME MITENKÄÄN EDISTÄ PELASTUMISTAMME, mutta KASTE EI OLEKAAN MEIDÄN TEKOMME, VAAN JUMALAN TEKO.
      Jumalan teot tuovat pelastuksen ja ovat välttämättömiä sen saavuttamiseksi. Eivät ne sulje pois uskoa, vaan haastavat uskoon, sillä ilman uskoa niihin ei voi tarttua.
      Saat vedessä pelastuksen, joka on luvattu. (pelastus siis jaetaan veden kautta, aivan niinkuin Nooakin pelastui veden kautta).
      Käsi ja ruumis eivät saa sitä aikaan, vaan sydämen on se uskottava. Tästä huomaat selvästi, ettei kaste ole meidän tekomme, vaan aarre, JONKA JUMALA OJENTAA MEILLE ja jonka me uskolla otamme vastaan.
      Eihän ristiinnaulittu Herra Kristuskaan ole mikään teko, vaan sanaan sisältyvä aarre, jonka SANA OJENTAA MEILLE ja jonka me uskolla omistamme. Ilman USKOA ei kukaan voi ottaa vastaan eikä saada mitään.

      Sanomme siis näin:
      "Olen kastettu, ja jos minut kerran on kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän."
      Juuri sen vuoksi kasteessa tehdään nämä kaksi: 1)ruumis valellaan, koska se ei voi ottaa vastaan muuta kuin veden, ja samalla , 2)lausutaan SANA, jotta myös sielu saisi, mihin tarttua. Mutta koska VESI JA SANA YHDESSÄ ovat yksi kaste, niin täytyy myös ruumiin (ylösnousseena ja kirkastettuna ruumiina)ja sielun yhdessä pelastua ja elää iankaikkisesti. Sielu pelastuu SANAN tähden, johon se USKOO, ruumis taas siksi, että se on yhdistynyt sieluun ja ottaa kasteen vastaan sillä tavoin kuin ruumiille on mahdollista.

      USKOVATKO LAPSETKIN, OVATKO HE OIKEIN KASTETTUJA?
      Tällä kysymyksellä perkele hämmentää koko maailman omia lahkolaisiaan apuna käyttäen. Vastaa näin: Kristuksen oma toiminta on sitova todiste siitä, että lapsikaste on hänelle otollinen, onhan näet Jumala tehnyt monista tällä tavoin kastetuista pyhiä ja antanut heille Pyhän Hengen. (Suomessakin suurin osa uskossa olevista ja Pyhän Hengen saaneista on lapsikastettuja).
      Tapaa monia, joiden opista ja elämästä huomaa, että heillä on Pyhä Henki. Onhan Jumala armossaan antanut meillekin lahjan selittää Raamattua ja tuntea Kristus. Tällaista ei voi tapahtua ilman Pyhää Henkeä.

      JOS TAAS JUMALA EI HYVÄKSYISI LAPSIKASTETTA, hän ei antaisi kenellekään lapsena kastetulle PYHÄÄ HENKEÄ.
      Lyhyesti sanoen: Enää ei pitkään aikaan olisi ihmisten joukosta maan päällä pitänyt löytyä yhtään kristittyä. Jumala kuitenkin on tunnustanut tällaisen kasteen oikeaksi vuodattamalla Pyhän Henkensä heille. Koska seurakunta säilynyt tuhoutumatta, lahkolaisten on pakko tunnustaa, että LAPSIKASTE KELPAA JUMALALLE. Sillä ei Jumala voi milloinkaan nousta itseään vastaan, ei auttaa valheessa ja pahuudessa eikä antaa armoaan ja Henkeään niiden tueksi.
      Emme pane suurinta painoa KASTETTAVAN USKOON tai sen mahdolliseen puuttumiseen, sillä: EI EPÄUSKO TEE KASTETTA VÄÄRÄKSI. Kaikki on näet JUMALAN SANAN JA KÄSKYN VARASSA.

      Kaste ei siis ole muuta kuin vettä ja Jumalan sanaa toisiinsa yhdistettynä.
      Toisin sanoen, KUN VEDEN KANSSA ON SANA, KASTE ON OIKEA, vaikka siihen ei usko liittyisikään, sillä MINUN USKONI EI LUO KASTETTA, vaan OTTAA KASTEEN VASTAAN.
      Vaikka siis kastetta ei otettaisi vastaan eikä käytettäisi oikealla tavalla, ei se siitä vääräksi muuttuisi, KASTEHAN EI OLE SIDOTTU MEIDÄN USKOOMME, VAAN JUMALAN SANAAN.

      Jos vaikka joku tulisi tänään vilpillisesti ja pahoin aikein luoksemme ja me täysin vakavissamme kastaisimme hänet, meillä ei olisi pienintäkään oikeutta väittää tätä kastetta vääräksi. Onhan siinä läsnä VESI ja JUMALAN SANA, vaikka kastettava ei niitä vastaanottaisikaan sillä tavoin kuin hänen pitäisi.( vrt Noita Simon, jonka kastetta ei tarvinnut uusia.) Saavathan nekin, jotka käyvät kelvottomina ehtoollisella, epäuskostaan huolimatta oikean ehtoollisen.

      Huomaat siis, etteivät lahkohenkien vastaväitteet ole minkään arvoisia. Vaikka näet lapset, kuten on väitetty, eivät uskoisikaan, mikä väite on paikkansapitämätön, olisi kaste silti oikea. KUKAAN EI SAA KASTAA HEITÄ UUDELLEEN. Eihän ehtoollisestakaan murene mitään pois, vaikka joku menee vastaanottamaan sen kelvottomin aikein. Missään tapauksessa ei häntä saa päästää tuon tähden HETI toistamiseen ehtoolliselle, ikään kuin hän äsken väärin menetellessään ei oliskaan todella saanut sakramenttia. Sellainenhan merkitsisi pahimmanlaatuista sakramentin pilkkaamista ja häpäisemistä.

      KUINKA VOISIMME EDES AJATELLA, ETTÄ JUMALAN SANA JA ASETUS TULISIVAT MEIDÄN VÄÄRINKÄYTÖSTEMME TÄHDEN VÄÄRIKSI JA TYHJÄN ARVOISIKSI?
      Ehtoollisellekaan minä en mene omaan uskooni, vaan KRISTUKSEN SANAAN LUOTTAEN. Jätän Jumalan ratkaistavaksi, olenko vahva vai heikko, mutta sen minä tiedän, että HÄN ON KÄSKENYT minun mennä syömään ja juomaan ja että hän siinä lahjoittaa MINULLE RUUMIINSA JA VERENSÄ. Tämä käsky ei valehtele eikä petä minua.

      Näin menettelemme myös lapsia kastaessamme. Tuomme lapsen kasteelle ajatellen ja toivoen, että hän uskoisi. Me myös rukoilemme, että Jumala antaisi hänelle uskon. Mutta EMME ME TÄHÄN HÄNEN KASTETTAAN PERUSTA, vaan yksinomaan siihen, että JUMALA ON KÄSKENYT KASTAA.
      Miksi näin? Koska me tiedämme, ettei Jumala valehtele. Minä saatan erehtyä ja pettää, samoin saattavat lähimmäiseni ja kaikki ihmiset. Mutta Jumalan sana ei voi erehtyä.
      Kasteenuusijat ovat sen vuoksi todella röyhkeitä sorvatessaan seuraavan päätelmän: ”JOS USKO EI OLE OIKEA, NIIN MYÖS KASTEEN ON PAKKO OLLA VÄÄRÄ”
      Aivan samalla tavallahan minä voisin päätellä näin: Jos en usko, niin Kristus ei ole yhtään mitään. Käännä siis järkeilysi ympäri ja päättele päinvastoin näin: juuri sen tähden, että kaste on otettu väärin vastaan, se todella on täysiarvoinen, oikea kaste. Sillä jos se ei olisi itsessään oikea kaste, sitä ei myöskään voitaisi väärinkäyttää eikä sitä vastaan rikkoa. Tunnetaanhan tällainen sanonta: "väärinkäyttö ei kumoa asian olemusta, vaan vahvistaa sen". Pysyyhän kultakin kultana, vaikka sitä kantaisi synnin häpäisemä katutyttö.

      KASTE ON AINA OIKEA ja sen olemus pysyy täysin muuttumattomana, vaikka vain yksi ihminen kastettaisiin eikä hänkään edes uskoisi oikein. Sillä Jumalan asetus ja SANA eivät antaudu ihmisten paranneltaviksi eivätkä muutettaviksi(eikä mitätöitäväksi).
      Mutta nuo kasteenuusijat ovat niin sokaistuneita, etteivät näe Jumalan sanaa eivätkä käskyä. Kastetta he eivätkä pidä sen isommassa arvossa kuin puron ja padan vettä, milloin eivät havaitse uskoa eivätkä kuuliaisuutta, nuo asiat eivät ole heidän mielestään itsessäänkään minkään arvoisia. Tähän ajatukseen on kätkeytynyt vallankumouksen perkele, joka mielellään haluaisi riistää , vääntää kieroon ja tuhota kaikki Jumalan teot ja asetukset.

      Meidän on siis tiedettävä, mitä kastaminen merkitsee ja miksi Jumala on määrännyt, että meidät otetaan kristikunnan yhteyteen, juuri tällaisen ulkonaisen merkin ja menettelyn kautta. MUTTA JOS USKOA EI OLE, SE JÄÄ PELKÄSTÄÄN HEDELMÄTTÖMÄKSI MERKIKSI.

      --
      3.   KASTEESSA VANHA IHMINEN SURMATAAN,
      ja sen jälkeen nousee YLÖS UUSI IHMINEN. Näiden kahden tapahtuman on jatkuttava meissä läpi koko elämämme. Eihän kristillinen elämä oikeastaan mitään muuta olekaan kuin yhtä jokapäiväistä kastetta, joka on kerran alkanut ja jatkuu alati. Sillä kaikkea sitä, mikä kuuluu vanhaan ihmiseen, täytyy lakkaamatta perata pois, ja tilalle on saatava sitä, mikä kuuluu uuteen ihmiseen.
      Mikä sitten on vanha ihminen? Se on itsekäs minämme, jonka olemme perineet (=perisyntisyys) Aadamilta. Se on täynnä vihaa, kiivautta, kateutta, siveettömyyttä, ahneutta, laiskuutta, ylpeyttä ja ennen kaikkea epäuskoa.

      Kasteessa annetaan armo, henki ja voima, jotka nujertavat vanhaa ihmistä, niin että uusi pääsee nousemaan esiin ja vahvistumaan.
      SIKSI KASTE PYSYY AINA VOIMASSA.
      Vaikka joku meistä luopuisikin siitä ja lankeaisi syntiin, MEILLÄ ON KUITENKIN AINA AVOIN TIE SIIHEN TAKAISIN, jotta vanha ihmisemme saataisiin jälleen nujerretuksi. MUTTA VEDELLÄ MEITÄ EI ENÄÄ TARVITSE VALELLA.
      Kasteen vaikutus ja merkitys säilyvät jatkuvasti.
      KATUMUS( parannus ja ns uskoontulo) EI SIIS OLE MITÄÄN MUUTA KUIN PALUUTA TAKAISIN KASTEESEEN, jotta siinä jo alkanut uusi elämä, josta on luovuttu, parantuisi entiselleen ja menestyisi.(tuhlaajapoika siis palasi takasin kasteeseen).
      Kaste on äärettömän suurenmoinen asia. Se tempaa meidät perkeleen kidasta, OMISTAA MEIDÄT JUMALALLE, kukistaa synnin ja ottaa sen pois. Joka päivä se sitten vahvistaa uutta ihmistä ja jatkaa vaikutustaan, kunnes pääsemme tämä elämän kurjuudesta iankaikkiseen ihanuuteen.
      Siksi jokaisen on pidettävä kastetta joka päivä päälle puettavana vaatteena. Sitä hänen on kannettava aina, mikäli hän mielii, että hänestä jatkuvasti löytyisi uskoa ja sen hedelmiä, että hänen vanha ihmisensä tukahtuisi ja että uusi varttuisi hänessä. Jos me näet aiomme pysyä kristittyinä, meidän on harjoitettava sitä tekoa, joka on tehnyt meidät kristityiksi.
      JOS JOKU LANKEAA SIITÄ POIS, HÄNEN ON PALATTAVA SIIHEN TAKAISIN. (se on parannuksenteko, eikä uudestisyntyminen joka tapahtuu kasteessa).
      Kristus, armoistuin, ei järky siitä, että teemme syntiä, eikä hän estä meitä palaamasta takaisin luokseen. Samoin pysyvät myös kaikki hänen aarteensa ja lahjansa. Niin myös se syntien anteeksiantamus, jonka olemme kerran kasteessa saaneet, pysyy yhäti voimassa joka päivä koko tämän elämämme, jonka aikana vanha ihminen riippuu meissä kiinni.

      --

      4.”EI SAKRAMENTTI vaan usko sakramenttiin vanhurskauttaa.»
      Augustinus lisää tähän: »Sakramentti pesee meidät puhtaiksi, ei siksi, että se toimitetaan vaan siksi, että siihen uskotaan.»

      1. Piet 3: 20-21..”Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
      Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena ..”

      Pietari asettaa tässä VEDENPAISUMUKSEN KASTEEN ESIKUVAKSI.
      Sillä kaste on hengellinen vedenpaisumus niinkuin tämä oli ulkonainen. Ja niinkuin Nooa itse kahdeksantena säilyi arkissa, niin tulemme me pelastetuiksi kasteessa.
      Nyt hukkuu kasteessa paljon enemmän ihmisiä kuin vedenpaisumisessa; sillä edellinen ulottuu yli koko maailman ja jatkuu edelleen. Samaten kuin silloin hukkui kaikki ihmiset paitsi kahdeksan, jotka vedeltä säilyivät, samaten hukkuu myös kasteessa kaikki mikä on lihasta.
      Sillä me kuolemme kasteessa maailmalle, lihalle ja verelle; kuten Paavali sanoo (Room. 6): ”Kaikki jotka ovat Kristukseen kastetut ovat hänen kuolemaansa kastetut; niin olemme me nyt hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan.”

      Jos sitten kasteessa valellaan lasta vedellä on se yhtä kuin jos sanoisi: ”Minä surmaan ja tukahutan kaiken mikä on lihaa ja verta”; niin että kun lapsi nostetaan kasteen pesusta on se ilman kaikkea syntiä ja onnettomuutta niin että kasteessa hukkuu kaikki mikä on maailmallista ja lihallista että henki yksin eläisi.
      Siis vertaa toisiinsa: vedenpaisumuksessa hukutettiin kaikki ihmiset, jotka ovat lihaa ja verta; kasteessa hukutetaan kaikki synti ja lihallisuus, jossa ihminen on. Niin on vedenpaisumus kasteen vertauskuva. Siihen viittaa myös 29 Psalmin sanat: Herra istuu vedenpaisumisen päällä, nimittäin tulevan vedenpaisumisen, joka ei lopu ennen maailman loppua.

      Koskapa kaste nyt on jumalallinen teko, JONKA HERRA JUMALA ITSE TOIMITTAA, ja jossa Jumaluuden kolme korkeata persoonaa ovat läsnä, niin on meidän pitäminen kaste suuressa arvossa ja sanominen: kaste ei ole mikään ihmiskeksintö, vaan Jumalan määräämä, ei ole se paljas vesi, vaan sillä ja SIINÄ ON JUMALAN SANA, JOKA TEKEE TÄMÄN KASTEEN, sielun pesuksi ja opetuslapsen pesuksi.
      Ja me tiedämme vähäisten lapsiemme uskovan; sillä Kristus on heistä selvään sanonut: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta."

      --

      5. JOHANNEKSEN ja KRISTUKSEN KASTEEN ERO.

      Johannes ei kasteessaan anna teidän saada syntien anteeksi antamista, hän vain näyttää sen, joka sen antaa.
      JOHANNEKSEN KASTEESSA SYNTIEN ANTEEKSI SAAMINEN LUVATAAN, KRISTUKSEN KASTEESSA SE ANNETAAN.
      Siksipä ei Johanneksen kaste olekaan enää voimassa. Jos ken sanoisi: Minä kastan sinut Johanneksen kasteella syntien anteeksi saamiseksi, niin se ei olisi oikea kaste; sillä Johanneksen kaste oli vain VALMISTUS syntien anteeksi saamiseen; Johannes käy edellä, Kristus seuraa häntä.
      Syntisi annetaan sinulle anteeksi Herran Kristuksen läsnäolon kautta.
      ”Minä kastan sinut Isän, Pojan, ja Pyhän Hengen nimeen”; se on, minä otan sinulta kaikki syntisi ja pesen sinut puhtaaksi niistä tällä hetkellä; minä en Johanneksen tavalla lähetä sinua etemmä; Johanneksen täytyi sanoa: valmistukaa ottamaan Hänet vastaan, joka teille kasteessa antaa Pyhän Hengen, ja tuottaa syntien anteeksi saamisen.

      Johanneksen kaste erosi kahdessa suhteessa Kristuksen kasteesta: ensinkin siinä, että hän 1) kehotti jokaista tekemään parannuksen,
      2)valmistautumaan Kristuksen tulemiselle; ja vielä siinä, että heidän oli odottaminen syntien anteeksi antamusta, jonka juuri tämä tuleva oli tuova mukanaan.
      Johanneksen kaste on siis lupaus tulevasta syntien anteeksi saamisesta Kristuksessa. (Kristuksen kaste on syntien anteesisaamiseksi,- ”ottakaa kaste syntien anteeksisaamiseksi”)
      Niin nyt Herra Kristuskin käyttää tavallaan Johanneksen vesikastetta, mutta lisää siihen tulen, se on; antaa meille kasteessa Pyhän Hengen, joka lahjoillaan tekee meidät palaviksi.

      Me olemme Kristukseen kastetut, ja Hän antaa meille synnit anteeksi, ja kastaa meitä Pyhällä Hengellä ja syntien anteeksisaamisella, niin että meillä sen Karitsan vuoksi, joka kantaa maailman synnit, on syntien anteeksisaaminen.
      Mutta kumminkin kastetaan meidät parannukseen vanhan Adamin vuoksi; meidän on alati tekeminen parannusta, alinomaa kuolettaminen lihaamme. Alati paneminen toivominen siihen anteeksisaamiseen, jota meille kasteessa lahjoitettiin..
      JOS ME OLEMME KASTETUT JA USKOMME KRISTUKSEEN, NIIN ON MEILLÄ KAIKKI.
      Sillä ei meidän kasteemme ole Johanneksen kasteen kaltainen, joka osoitti syntein anteeksisaamisen tuojaan, vaan se on Kristuksen kaste, joka on jo tuottanut anteeksisaamisen.

      Kristus tahtoo sanoa: ”Minä kastan ja kutsun teitä parannukseen, mutta samalla minä annan teille hengellisen tulenkin, se on Pyhän Hengen, että te eläisitte syntein anteeksisaamisessa, ja jokapäivä puhdistuisitte ja parantuisitte, ja katumuksessa sotisitte ilkeätä lihaanne vastaan, joka henkeä vastustaa.”

      --

      6. VOIKO LAPSI USKOA?

      Järki sotii uskoa vastaan.
      Lapsikasteen hylkääjät väittävät : ”Miten lapset voivat uskoa”
      Jos se olisikin totta ettei lapsi voi uskoa, niin ei heitä pitäisi kastaa uudelleen, jotka jo lapsuudesta ovat kastetut, sillä KASTE ON JUMALAN TYÖ JA LAHJA
      eikä riipu meidän uskostamme. IHMINEN EI VOI TEHDÄ JUMALAN TÖITÄ JA SANAA VÄÄRIKSI.
      Jeesus sanoo lapsista:
      "Totisesti sanon minä teille: Jokainen, joka ei Jumalan valtakuntaa ota vastaan NIIN KUIN LAPSI, ei pääse sinne sisälle;"
      Järki, tai ymmärrettävä ikä, ei ole uskon edellytys.
      Järki ei saa johtaa uskoa, vaan uskon tulee ottaa järki vangiksi Kristuksen kuuliaisuuden alle; muutoin selittää järki kumoon Kristuksen, evankeliumin, kasteen ja ehtoollisen.
      Se on, ken ei kuoleta ja hautaa järkeänsä ja tule lapseksi, hän ei pääse taivaan valtakuntaan. Jos he antavat haudata järkensä, ja viedä ja johtaa itsensä Kristuksen luo, niin on taivaan valtakunta heidän. Jollei nyt Kristus tahdo tehdä ketään autuaaksi, joka ei ole tullut lapseksi, kuinka paljon mieluummin eikö Hän sitten pelastaisi sen, joka jo on lapsi.

      Kasteenuusijat sanovat: `Mutta lapset eivät usko`.
      Sen he valehtelet, sillä vaikka sinä et näe etkä tunne sitä, niin ei siitä kumminkaan seuraa, etteivät he usko. Siinä on kyllin, että Kristus näkee ja tietää heidän uskovan

      Samoin kasteensuusijat väittävät : ” Kuinka taitavat lapset uskoa, joilla ei ole vielä järkeä?” Näin he YHDISTÄVÄT NIIN USKON JA JÄRJEN.
      Siihen vastaa Kristus: juuri sen vuoksi voivat he sen sitä helpommin tehdä ja uskoa, kun he ovat järjettömiä, sillä JÄRKI ON USKON VASTAKOHTA.

      Sen vuoksi on järki pantava pois, sen täytyy uskovasta tulla kuoletetuksi ja haudatuksi. Mutta uudestaankastajat tekevät JÄRJESTÄ USKON , että järki saisi, näet valostaa ja johtaa uskoa, mihin tahtoo.
      Kristus tahtoo meidän tulemaan kokonaan lapsen kaltaisiksi, jos muutoin meidän mieli taivaan valtakuntaan päästä, se on, kuten lapsissa järki ja ymmärrys on pidettävä vielä kokonaan multaan peitettynä, niin on kaikissa uskovissakin järki kuoletettava; muutoin ei uskolla ole tilaa heissä sillä : JÄRKI SOTII USKOA VASTAAN.
      USKO SELVÄ YKSINKERTAINEN SANA JA OTA SE VASTAAN.

      Kaste pesee ruumiini ja sieluni, vaikkei uudestikastaja sano siinä näkevänsä muuta kuin vettä. Samoin on ehtoollisessakin Herran Kristuksen ruumis ja veri, vaikka sakramentin hylkääjä näkee siinä vain leivän ja viinan.
      Ellet nyt tahdo muuta uskoa kuin sen minkä järkesi sinulle opettaa, niin täytyy sinun heittää nurin kaikki uskonkappaleet, sillä niistä ei ole yksikään niin halpa, ettei järkesi sitä sanoisi mahdottomaksi. Sen vuoksi, jos minä nukun eikä uudestikastaja näe minun uskoani, niin Kristus sen kumminkin näkee sydämessä. Samoin jollei tämä lapsi minusta näyttäisikään uskovan (sillä minä en voi sitä nähdä), niin näkee sen kumminkin Kristus, joka hänet kastoi.

      Herra Kristus sanoo päinvastoin niitä oikeiksi kristityiksi, jotka eivät ojennu JÄRJEN MUKAAN ja meistäkin täytyy tulla sellaisia ihmisiä, että olemme suurimman osan elämäämme ymmärtämättömiä ja askaroimme asioissa, jotka eivät kuulu taivaan valtakuntaan. Jos ken on oikein jumalinen ja vaikkapa vielä olisimme kirkossa Jumalan sanaa kuulemassa, niin täytyy meidän kumminkin kääntää järkemme nurin ja kuulla vain Jumalan sanaa.

      Jumala on totinen ja niin jää Jumalan sanakin todeksi, samoin kaste, ehtoollinen ja synninpäästö oikeiksi.
      Etteivät nyt ihmiset ota niitä vastaan, SIIHEN EI OLE JUMALA EIKÄ HÄNEN LAHJANSA SYYNÄ, VAAN IHMISET.
      Älä tuomitse Jumalaa siitä, ettei Häntä kuulla. ÄLÄ MYÖS TUOMITSE HÄNEN SANAANSA siitä, ettei sitä kuulla.
      .
      Järjellä on kyllä kaunis ulkomuoto puolellaan ja sanoo:
      ”Mitäpä kaste sitä hyödyttäisi, joka ei usko? ”.
      Mutta USKO sanoo: ”Jollei se, joka sen saa, usko, niin vahingoitta hän kyllä itseään; mutta siitä ei seuraa ensinkään se, että kaste jäisi voimattomaksi.”

      Vielä näemme me tästä pienillä lapsillakin olevan uskon ja kasteen sen vuoksi olevan oikean, sillä Kristus sanoo tässä: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä sen kaltaisten on taivaan valtakunta.”(eivätkä ne olleet ”ymmärrettävässä iässä”)
      Sen vuoksi ei ensimmäinen kastetta ole hylättävä. Ellei se nyt juuri uskoisi, niin voi hän päästä uskoon; ja pysyköön kukin ensimmäisessä kasteessaan, älköönkä sitä hyljätkö, sillä SE ON JUMALAN TYÖ, joka kasteen toimittaa ja kasteen tarjoaa, sen vuoksi on se myöskin oikea kaste.

      --

      7.   SYNNIT PESTÄÄN KASTEESSA POIS.

      Paavali sanoo 1. Kor. 12:12, että me kaikki olemme yksi ruumis, vaikka kullakin jäsenellä on erilainen tehtävänsä, jolla se palvelee muita. Määräävä merkitys on vain sillä, että meillä on yksi kaste, yksi evankeliumi, yksi usko, ja että olemme yhdenlaisia kristityitä; sillä kaste, evankeliumi ja usko, ne yksin tekevät hengelliseksi ja kristikansaksi.

      Kaste ei tarkoita sitä, että synnin upottaminen ja poiskuoleminen saattaisi tässä elämässä olla täydellinen, ennenkuin ihminen kuolee ruumiillisen kuoleman.
      Kasteen sakramentti eli tunnusmerkki tapahtuu nopeasti ja yhdellä kertaa, niin kuin silmillämmekin näemme. Mutta tämän merkitys, hengellinen kaste, synnin upottaminen jatkuu koko elämämme ajan ja täyttyy vasta kuollessamme. Silloin ihminen vasta oikein uppoaa kasteeseen, ja silloin toteutuu kasteen varsinainen tarkoitusperä. Sen tähden ei tämä elämä ole muuta kuin herkeämätöntä hengellistä kastetta hamaan kuolemaan asti. Jokainen, joka kastetaan, tuomitaan kuolemaan.

      Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 6:11.
      Näin ollen ihminen on täysin puhdas ja viaton kasteen merkin alaisena. Tätä tämä tarkoittaa eikä mitään muuta, sillä hänellä on Jumalan tunnusmerkki, kaste, joka osoittaa, että kaikki hänen syntinsä ovat kuolleet, että hänkin kerran on armossa kuoleva ja viimeisenä päivänä ylösnouseva synnittömänä ja viattomana elääkseen iankaikkisesti. Kasteeseen nähden on siis totta, että hän on viaton ja synnitön. Mutta koska tämä ei vielä ole täyttynyt ja hän yhä elää synnin lihassa, ei hän ole synnitön eikä vielä kaikessa puhdas, vaan vasta alkanut puhdistua ja tulla viattomaksi.

      ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” Mark. 16:16.
      Jos joku on langennut syntiin, muistakoon kastettaan, miten JUMALA KASTEESSA ON TEHNYT LIITON HÄNEN KANSSAAN JA ANTANUT ANTEEKSI KAIKKI HÄNEN SYNTINSÄ, sikäli kuin hän itse kuolemaansa asti tahtoo syntiä vastaan taistella.
      Tämä totuus ja tämä Jumalan liitto tulee meidän ilomielin ottaa vastaan; siten kaste jälleen astuu voimaan, se alkaa meissä vaikuttaa, sydän tulee jälleen iloiseksi ja luottaa ikuisesti Jumalan armahtavaisuuteen, JOKA KASTEESSA ON MEILLE ILMOITETTU( ja meille jaettu,) eikä omiin saavutuksiinsa ja omaan täyttämistyöhönsä. Ja tästä uskosta on pidettävä kiinni niin lujasti, että vaikka koko luomakunta ja kaikki synnit hyökkäisivät meidän kimppuumme, emme tästä irrottaisi otettamme, vaan muistaisimme, että se, joka sallii itsensä riistettävän irti tästä uskosta, saattaa Jumalan valhettelijaksi, koska Jumala juuri kasteessa on tämän liiton solminut.

      --

      8. KASTE ON JUMALAN SANA VEDESSÄ,
      Jumalan itse siihen asettama - eli kuten Paavali sanoo: (Ef. 5:26) "vedellä peseminen sanan kautta", ja kuten Augustinus sanoo: "Sana liittyy aineeseen ja niin syntyy sakramentti"

      Sanan mukaan lapset on kastettava, sillä hekin kuuluvat luvatun ja Kristuksen kautta toteutuneen LUNASTUKSEN piiriin. Seurakunnan tulee tehdä heidät osallisiksi kasteesta ja lunastuksesta, eikä estää heitä pääsemästä lunastuksesta osalliseksi.

      Vain hengellinen kansa, jonka Kristuksen kaste on luonut uudestaan, voi ymmärtää näitä asioita. Mutta niiden, jotka eivät ole vielä uudesti syntyneet eivätkä "uudestaan luodut" hengessä ja armossa, ei ole mahdollista tuntea Jumalaa ja hänen kunniaansa. Siksi he eivät osaakaan ylistää häntä, vaan päinvastoin itseään. Sillä ne ylistävät Jumalaa, jotka häpeävät itseänsä; he eivät anna Jumalalle mitään, vaan ainoastaan ottavat häneltä vastaan. Heillähän ei ole mitään, vaan heidän omaisuutensa on Jumalan tykönä. Sen tähden heidän ylistyksensäkin kohdistuu Jumalaan eikä heihin itseensä.

      Sen takia pysyn minä lapsen-uskossani; silloin taidan minä puolustautua järkeä vastaan, kuin kasteenuusijat sanovat: "Kaste on vain vettä, mitä se vaikuttaa voisi? Hengen on se tehtävä."
      Sinä pyhä järki, etkös kuule, mitä on kirjoitettu: "häntä kuulkaa," joka sanoo: "menkää ja kastakaa kaikkea kansaa; joka uskoo ja kastetaan"
      Ei se ole pelkkää vettä, vaan se on kaste, joka tapahtuu pyhän kolminaisuuden nimessä. Varo siis vain, että pidät järjen ohjaksissa etkä seuraa sen kauniita ajatuksia, heitä likaa sen silmille, että se tulee inhoittavaksi. Etkö muista pyhän kolminaisuuden salaisuutta ja Jeesuksen Kristuksen verta, jolla sinä olet puhtaaksi pesty synneistäsi?

      --

      9. KASTE Vanhassa Liitossa.

      Mooseksen PÄÄSIÄISLAMMAS kuvaa ja merkitsee Kristusta; mutta sanat, joilla Mooses puhuu pääsiäislampaasta, opettavat yksinkertaisesti pääsiäislampaasta eikä mistään muusta. Samoin kuvaa tosin YMPÄRILEIKKAUS vanhan Aadamin kuolettamista; mutta ne sanat, joilla Mooses puhuu ympärileikkauksesta, opettavat varsinaisesti ruumiillisesta ympärileikkauksesta. Niin merkitsee myöskin KASTE syntien upottamista; mutta sanat kasteesta opettavat yksinkertaisesti veteen upottamisesta.

      Jos vanhassa Testamentissa löytyisi kaikki, mitä meidän tulee uskoa, mitä me uutta Testamenttia tarvitsisimme? Mitä tarvitsisi Kristuksen tulla maan päälle meitä opettamaan? Sillä Vanhassa Testamentissa puhutaan tosin Kristuksen tulemisesta, mutta siitä, että hän nyt on tullut ja täyttänyt kaikki, asettanut kasteen, säätänyt syntein anteeksi saamisen, antanut Pyhän Hengen jne., ei löydy siinä kirjaintakaan. Kaikkea tätä täytyy uuden Testamentin selittää.

      Sentähden uskon ja tiedän varmaan, että, niinkuin evankeliumi on yksi ja Kristus on yksi, on samaten kastekin yksi. Ja että kaste itsessänsä on jumalallinen järjestys, niinkuin hänen evankeliuminsakin on.
      Ja niinkuin evankeliumi ei sentähden ole väärä, että muutamat sitä väärin opettavat tahi käyttävät, tahi eivät usko: niin ei ole kastekaan petollinen eli väärä, jos kohta muutamat ottavat sen vastaan tahi toimittavat sen ilman uskoa, tahi muutoin sitä väärin käyttävät.

      Tästä syystä kokonansa hylkään kaikkien opit jotka uudestikastavat. Juuri samoin puhun ja tunnustan ehtoollisesta, että siinä suulla syödään ja juodaan leivässä ja viinissä totinen ruumis ja veri, vaikkei pappikaan, joka sen jakaa, taikka ne, jotka sen vastaan ottavat, eivät uskoisi tahi muuten sen väärin käyttäisivät.
      Sillä ei se asia (asian oikeellisuus) riipu ihmisen uskosta tahi uskottomuudesta, vaan Jumalan sanasta ja säännöstä. Jollei muutoin ennalta muuteta ja toisin selitetä Jumalan sanaa ja järjestystä, niinkuin nykyiset sakramenttien viholliset tekevät, joilla siinä varmaan on paljasta leipää ja viiniä; sillä ei heillä ole sanaakaan eikä Jumalan säätämää järjestystä, vaan ovat sen oman mielensä mukaan vääntäneet ja kääntäneet.

      --

      10. KASTEESSA UUDESTISYNTYMINEN.

      "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu”.
      Ei vedellä ole tosin sitä voimaa luonnostaan. Vesihän on vettä, luotu aine, joka itsestään ei voi sydäntä liikuttaa ja muuttaa eikä puhdistaa synnistä.
      Vaatteita ja ihon epäsiisteyttä voidaan vedellä puhdistaa, mutta sielua ei voi vesi koskettaa eikä tehdä puhtaaksi. Mutta se vesi, josta Herra tässä puhuu ja jota me sanomme kasteen vedeksi, ei olekaan paljasta, luonnollista vettä, vaan se on sellainen vesi, JOHON JUMALAN SANA, KÄSKY JA LUPAUS ON SULJETTU JA YHDISTETTY. (ja silloin siitä on syntynyt sakramentti).
      Siinä YHTYVÄT sekä VESI että SANA ja liittyvät niin yhteen, ettei niitä voi toisistaan erottaa. Jos otat sanan pois vedestä, niin ei sinulla olekaan kastetta; jos taasen erotat veden sanasta, niin ei sinulla myöskään ole kastetta.
      Mutta kun sana ja vesi saavat pysyä yhdessä, niin on sinulla sellainen vesi, jossa on Pyhä Henki, joka SEN KAUTTA UUDESTI SYNNYTTÄÄ sinut Jumalan valtakuntaan, se on, antaa SYNTISI ANTEEKSI ja tekee sinut autuaaksi.

      Meidän tulee siis ottaa tästä Herran lauseesta tarkoin vaari, varsinkin vastustaaksemme noita sokeita kasteenuusijoita, jotka pitävät lapsikastetta kelvottomana ja turhana. Mutta kuinka voikaan tämä kaste olla kelvoton, kun Kristus säätää veden välineeksi ihmisen uudestisyntymiseen Pyhän Hengen myötävaikutuksen kautta.
      ”jos joku ei synny VEDESTÄ ja HENGESTÄ, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.”

      Kun LASTENKIN TARVITSEE UUDESTISYNTYÄ VOIDAKSEEN JUMALAN VALTAKUNTAA NÄHDÄ, niin minkä tähden kiellettäisiinkään heiltä kaste?
      Kuinka voidaankaan ajatella, ettei kasteen vesi, joka on Jumalan sanaan suljettu ja Jumalan sanan kanssa yhdistetty, muka kelpaisi uudesti synnyttämään?
      Eivätkö Kristuksen sanat todellakin vaadi meitä siihen vakuutukseen, että uuden syntymisen täytyy VEDEN KAUTTA jokaisessa ihmisessä tapahtua?

      Vaikka ei tosin vesi ilman Pyhää Henkeä vaikuta mitään, niin ei Pyhä Henki myöskään tee ilman vettä meissä tätä työtänsä. (”joka ei synny VEDESTÄ ja HENGESTÄ..”)

      --

      11. KASTE JA EHTOOLLINEN ei mitätöidy uskon puuttuessa.

      Jos olisikin totta, -jota emme kuitenkaan voi hyväksyä- , että pienten lasten kaste olisi hyödytön, kun heillä muka ei ole uskoa, ja minä otaksuisin, ettei pienet lapset ensinkään uskoisi, vaan olisivat ymmärtämättömiä ja Jumalan sanan käsittämiseen kykenemättömiä;
      olisiko sentähden kaste väärä?
      Jos uskoton on tullut kastetuksi, onko hänen kasteensa senvuoksi mitätön?
      Kuinka voisi kastetta enemmän halveksia ja häväistä, kuin jos sanoisi, ettei se kaste ole todellinen ja kelpaavainen, jolla uskottomat kastetaan?

      Olisiko mahdollista, että JUMALA PERUSTAISI OMAA TYÖTÄNSÄ MINUUN ja minun kelvottomuuteni tähden kaste, evankeliumi, Herran ehtoollinen ja syntien anteeksisaaminen olisi mitättömiä, ja vieläpä itse Jumalakin taivaassa mitätön?
      Ei suinkaan! Jumalan sana ja työt eivät sen tähden ole mitättömiä, että se, joka niitä on saanut, ei niistä huoli, niitä halveksii, ei niitä ymmärrä, eikä niitä uskolla käsitä.

      Meidän tulee sentähden opettaa näin: Kun Jumala opettaa, käskee, kastaa, niin se on täyttä totta, kohdatkoon se sitten vilpillistä tai vilpitöntä ihmistä.
      Kaste ja evankeliumi ovat kuitenkin oikeat, eivät vähene eivätkä enene minun USKONI TAI USKOTTOMUUTENI vuoksi.

      Sentähden pitäisi kaikissa suhteissa hyvin erottaa Jumalan teot persoonista. Persoona on meidän; olkoonpa se minkälainen tahansa, niin ei minun epäuskoni voi tyhjäksi tehdä Jumalan tekoja ja sanaa.
      Näin paha perkele maailmassa haaveilee, mutta erota sinä Jumala ihmisistä. Jumala on totinen ja niin jää Jumalan sanakin todeksi, samoin kaste, ehtoollinen ja synninpäästö oikeiksi.
      Etteivät nyt ihmiset ota niitä vastaan, SIIHEN EI OLE JUMALA EIKÄ HÄNEN LAHJANSA SYYNÄ, VAAN IHMISET.

      Järjellä sanoo:
      ”Mitäpä kaste sitä hyödyttäisi, joka ei usko” Mutta usko sanoo: ”Jollei se, joka sen saa, usko, niin vahingoittaa hän kyllä itseään; mutta siitä ei seuraa ensinkään se, että kaste jäisi voimattomaksi.”

      Näemme tästä pienillä lapsillakin olevan uskoa ja kasteen sen vuoksi olevan oikean, sillä Kristus sanoo tässä: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivaan valtakunta”. Sen vuoksi ei ensimmäinen kaste ole hyljättävä, ellei ken juuri nyt uskoisi, niin voi hän päästä uskoon; ja pysyköön kukin ensimmäisessä kasteessaan, älköönkä sitä laittako, sillä se on Jumalan työ, joka kasteen toimittaa ja sakramentin tarjoaa, sen vuoksi on se myöskin oikea kaste.

      --

      12. KASTE ON VESI, KRISTUKSEN VERELLÄ SEKOITETTU.

      Johannes todistaa kasteveden olevan Kristuksen verellä sekoitetun, 1. Joh. 5:6. ”Hän on se, joka on tullut veden ja VEREN kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan VEDESSÄ JA VERESSÄ; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.”
      Tosi kyllä on, ettei inhimilliset silmät taida muuta nähdä kuin vettä, mutta sisällisillä ja hengellisillä uskon silmillä, joita Johannes tarkoittaa, taidamme nähdä
      ei ainoastaan vettä, vaan myös Herramme Jeesuksen Kristuksen verta.

      Kaste on meille ANSAITTU juuri samalla VERELLÄ, jonka Kristus aivan meidän tähtemme on vuodattanut, ja jolla hän synnin hinnan maksoi.
      Juuri saman VEREN, ansionsa ja voimansa, on hän KASTEESEEN sulkenut, meidän nämä siinä saadaksemme.
      Jotka USKOLLA KASTEEN omistavat, tulevat totisesti Kristuksen verellä pestyiksi ja synnistä puhdistetuiksi.

      Syntien anteeksi saamista emme taida voittaa hyvillä töillämme, vaan Jumalan Pojan kuolemalla ja veren vuodattamisella. Tämänlaista syntien anteeksi saamista, joka kasteeseen suljettu on, tarkoittaa evankelista Johannes, SEKOITTAESSANSA VETTÄ JA VERTA YHTEEN,
      sillä VEDESSÄ löytyy, mitä VERELLÄ ANSAITTU ON.
      Johannes pitää niinmuodoin kastetun ihmisen aivan pestynä ja puhdistettuna Kristuksen VERELLÄ, joka on viaton, vanhurskas, pyhä, ja aivan oikea elämän veri. Sentähden on sillä myös senlainen pesuvoima mukanansa, että missä se syntiä ja saastaisuutta tapaa, niin pesee se kaikki puhtaaksi, hävittää ja poistaa silmänräpäyksessä sekä synnin että kuoleman.

      --

      13. SYNNIT ANNETAAN ANTEEKSI KASTEESSA.

      Augustinus sanoo:
      ”KASTEESSA ANNETAAN KAIKKI SYNTI ANTEEKSI, EI NIIN ETTEIKÖ SITÄ ENÄÄ OLISI, VAAN NIIN ETTÄ SITÄ EI ENÄÄ LUETA SYYKSI.”

      Syntiä on siis olemassa kasteen jälkeenkin, mutta sitä ei lueta.
      Eikö sinua tyydytä tämä Jumalan sanomaton armahtavaisuus, että hän kokonaan vanhurskauttaa sinut kaikesta synnistä ja pitää sinua aivan kuin synnittömänä, mutta kuitenkin [vaatii], että jatkuvasti kuolettaisit sitä, mikä jo on tuomittu ja minkä hän jo on vienyt aivan kuoleman partaalle?

      Raamattu opettaa minulle ja kaikille kristityille, että meidän, jos tahdomme syntejämme anteeksi, ei tarvitse istuutua nurkkaan ja sanoa: Jumalani, anna syntini anteeksi, ja sitten odottaa enkeliä tulevaksi ja sanovaksi: sinun syntisi ovat annetut anteeksi. Sillä Jumala lupaa tulla alas luokseni ja itse lausua minulle syntien anteeksi antamisen.
      SE TAPAHTUU PYHÄSSÄ KASTEESSA, sillä hänen käskynsä on, että minut kastetaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ja yhdessä kasteen kanssa on lupaus: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu”.

      Mutta - sinä sanot - kaste on kuitenkin paljasta vettä. - Tosin kyllä; mutta se ei ole tavallista vettä, vaan JUMALAN SANA ON SEN KANSSA YHDISTETTYNÄ.

      --

      14. VESI ja VERI

      Evankelista kertoo myös, että VEREN lisäksi myös VETTÄ vuoti Kristuksen puhkaistusta kyljestä. Tämäkin on tarkoin huomattava. Vaikka näet Kristuksen kallis veri on meidän lunastuksemme, maksu ja hyvitys Jumalan edessä, ja me saman ansion ja esirukousten kautta olemme vanhurskaita ja Jumalan lapsia, emme kuitenkaan ole syntisen luontomme puolesta täydellisiä ja kokonaan puhtaita. Synti, joka vielä on piintyneenä meidän lihaamme ja vereemme, yllyttää meitä pahoihin himoihin, niin että me joka päivä teemme syntiä, lankeamme, erhetymme ja rikomme.

      Tätä varten on Kristuksen kyljestä vuotanut VETTÄ, että me joka päivä tulisimme puhdistetuiksi jäljelle jääneistä synneistä ja jokapäiväisistä rikkomuksista. TÄMÄ VESI ON PYHÄ KASTE, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen sakramentti ja ehtoollinen ynnä rakas Jumalan sana.
      Tämä se puhdistaa ja pesee meitä synneistä, jotka joka päivä liikkuvat meissä ja saavat meidät lankeamaan. Siksi on meidän toden teolla ja ahkerasti vastaanotettava ja alinomaa viljeltävä tätä autuasta sanaa ja pyhiä sakramentteja vastustaaksemme niitä syntejä, jotka meissä ovat. Tätä siis merkitsee tuon autuaan veden alinomainen pesu ja puhdistus, että me sen kautta hillitsemme syntimme sekä pahat halumme ja himomme, niin etteivät ne meitä vangitse tai saa ylivaltaa hengestä. Ilman sitä synti olisi meille liian väkevä, voittaisi ja vangitsisi meidät, niin että meidän täytyisi siihen hukkua. Nyt on rakas Herramme Jeesus Kristus vuodattanut kyljestänsä sekä tämän voimallisen veden, rakkaan kasteen, tämän autuaan pesun, että ruumiinsa ja verensä pyhän sakramentin, meidän sielujemme lääkkeen ja virvoituksen, että synneistä päästön ja vielä rakkaan sanansa, että me niistä saisimme voiman kaikenlaista kiusausta ja syntiä vastaan. Meidän tulee siis kerskata rakkaasta sanasta ja pyhistä sakramenteista ja niihin aina rohkeasti turvata perkelettä ja omaa lihaamme vastaan. Vaikka olemmekin näet syntiset ja saastaiset ja joka päivä lankeamme, Jumala ei kuitenkaan katso näitä syntejä, vaan katsoo ainoastaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen verta ja pyhää kastetta, jossa olemme Kristuksen päällemme pukeneet.

      Sen tähden VERI JA VESI, jotka vuotivat Jeesuksen kyljestä ristillä, ovat meidän suurin lohdutuksemme. Siinähän on meidän sielujemme autuus, VERESSÄ on meidän lunastuksemme ja syntien sovitus, - VEDESSÄ meidän jokapäiväinen puhdistuksemme synneistä. (kastetta ei suoriteta siis verellä, verta käytettiin VL:n aikana joka kerta, nyt se on vuodatettu vain kerran. Kastevesi kuvaa myöskin tuota verta.)
      Tätä meidän tulee tarkoin opetella ja sydämestämme kiittää Jumalaa hänen sanomattomasta rakkaudestaan ja uskollista lunastajaamme Jeesusta Kristusta hänen kärsimyksestään ja kuolemastaan. Siihen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki, meille armonsa antakoon!

      --

      15. OMAVANHURSKAUS.

      Kasteenuusijat sanovat, että kaste on hyödytön, jollei ihminen sitä ENNEN USKO; He eivät tahdo kasteen kautta ja kasteesta tulla vanhurskaiksi, vaan OMALLA HURSKAUDELLANSA TEHDÄ KASTEEN PYHÄKSI ja hyväksi.

      Täten he perinpohjin kadottavat tämän kulmakiven,- Kristuksen, ja tahtovat pyhäksi, ei Kristuksen armon kautta, jonka kaste antaa, vaan ITSE KAUTTANSA, niin ettei kaste mitään anna, mitään toimita, mitään tuota, vaan ME TUOTAMME ja annamme kasteelle ensin, joten se ei ole mitään, vaan ainoastaan tarpeeton merkki.

      Samoin tekevät hurmahenget Herran ehtoollisellekin: SE EI SAA tehdä vanhurskaaksi, eikä ANTAA ARMOA, vaan näyttää ja todistaa, kuinka HURSKAITA HE ilman ehtoollista OVAT.

      Paavali opettaa, että kaste poistaa kaikki synnit SYYN suhteen, mutta ei olennon (luonnon) suhteen. Synti jää jäljelle; mutta ei Jumala tahdo sitä KASTEEN TÄHDEN LUKEA, JOS sitä VASTUSTAMME..

      Perisynnin sytyke, vaikkei siellä ole tekosyntejä, estää kuitenkin pääsyn taivaaseen.
      Kasteen jälkeen äsken mainittu jäljelle jäänyttä syntiä voidaan kutsua ”sytykkeeksi”, syystä, että se helposti sytytetään pahoihin ajatuksiin. Senkin täytyy meissä tyhjin kuolla, ennen kuin tulemme taivaaseen. Sillä kaikki, mitä meissä on Aatamista myötä syntynyttä, se pitää perattaman pois ja se tapahtuu vain KASTEESSA.
      Mutta perisynnin kieltäjät ehkäisevät sen; he luulevat pääsevänsä taivaaseen samalla pahalla perisynti-sytykkeellä ja vanhalla aatamilla, että heillä taivaassakin olisi jotain saastaista, josta haisisivat.

      --

      16. UUDESTISYNTYMISEN PESUN JA PYHÄN HENGEN UUDISTUKSEN KAUTTA.

      ” Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan UUDESTISYNTYMISEN PESON ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,” Tit 5:4-5

      Kuinka täysiäänisesti Paavali ylistääkään kasteessa meille annettua Jumalan armoa! Hän nimittää kastetta pesuksi, jossa ei ainoastaan puhdisteta jalkoja ja käsiä, vaan koko ruumis. Kaste tekee koko ihmisen myös kerta kaikkiaan puhtaaksi ja autuaaksi, ja niin tähän autuuden perustavaan kohtaan ja perintöön ei tarvita mitään muuta kuin Jumalan armon uskominen, että autuaaksi tulemisemme olisi pelkkää armoa, ilman tekoja ja ansioita, että rakkaus Jumalan laupeuteen, sen ylistäminen, kiittäminen ja kunnioittaminen meissä iäti pysyisi puhtaana, ja että emme, kunniaa himoiten

      Niinhän on meillä Uudessakin Liitossa kaste antautuaksemme sen veden alaisiksi ja uskoaksemme siinä tulevamme puhtaiksi synneistämme ja autuaiksi. Samoin me uskomme Kristuksen ruumiin olevan alttarin leivässä, ja samoin me kumarramme ristiinnaulittua ihmistä Herranamme ja Jumalanamme. Kaikki tämä on suunnattomasti meidän järkemme yläpuolella ja sen kanssa ristiriidassa. Näin kaikki Jumalan teot ja sanat ovat auttamattomassa ristiriidassa järjen kanssa, ja järki taas Jumalan kanssa: ne törmäävät vastakkain vastaansanomisen merkissä.

      Olihan se perin tyhmä saarna ihmisten kuulla, kun Nooa arkkia rakentaessaan ilmoitti maailman hukkuvan tuhotulvaan; samoin Loot jäi houkaksi puhuessaan Sodoman ja Gomorran lähestyvästä tuhoutumisesta. Houkkia olivat Mooses ja Aaron faraon, edessä. Lyhyesti sanoen, Jumalan sanan ja sen saarnaajien täytyy olla houkkia, niinkuin Paavali 1. Kor. 1:18 sanoo. Tällä kaikella Jumala ei pyri mihinkään muuhun kuin nöyryyttämiseen: ihmisen pitää ottaman järkensä vangiksi ja oleman Jumalan totuudelle alamainen. Niinpä annettiin Aabrahamillekin ja hänen jälkeläisillensä tämä houkkamainen ympärileikkaus, että he sen alaisina ollessansa antaisivat Jumalalle kunnian, suostuen siihen, että hän yksin on viisas.

      Juutalaiset tunnetaan ympärileikkauksesta; se oli heidän jumalallinen tunnuksensa. Meidän tunnuksinamme ovat KASTE JA KRISTUKSEN RUUMIS.
      SIELLÄ NIMITTÄIN MISSÄ KASTE ON, ON VARMASTI KRISTITYITÄ, olkoot sitten maailmassa missä tahansa; on samantekevää.

      Jumala ei milloinkaan ole käyttänyt sitä tapaa, että uudelleen olisi pannut voimaan sellaisen merkin, joka jo on päähänsä päässyt, vaan hän on aina asettanut toisen, uuden merkin. Niinpä hän lupauksensa täytyttyä ja Kristuksen tultua on antanut Aabrahamin siemenelle toisen, uuden merkin, nimittäin KASTEEN; ja se on ilmeisesti ennen viimeistä päivää asetettu viimeinen merkki, koskapa hän itse on sen itsensä kautta asettanut. Tästä huolimatta pysyy yhä vain sama usko Kristukseen, sama joka oli Aabrahamissa.

      KASTE MERKITSEE NYT SAMAA KUIN YMPÄRILEIKKAUS;
      Ympärileikattaessa oli tapana antaa lapselle nimi, niinkuin tässä toteamme tehdyn ja niinkuin Johannes Kastajallekin häntä ympärileikattaessa annettiin nimi.

      Näin siinä käy: Aadamista tullut ensimmäinen kuolema on päättyvä, vaihtuen hengelliseksi kuolemaksi, jolla me kuolemme synnille, niin että sielu ei suostu mihinkään syntiin eikä ruumiskaan mitään syntiä tee; näin iankaikkinen elämä on alkanut teissä jo ennen sitä kuolemaa, jonka synti oli meille tuonut. Koska te siis olette vapaat tuosta kauhistavasta, kadottavasta kuolemasta, niin omaksukaa nyt tämä suloinen, pyhä ja autuaallinen kuolema, joka kuolee synnille, niin että varotte syntiä ettekä sitä palvele.
      Kristuksen kuoleman on nimittäin vaikutettava teissä, jotka tähän kuolemaan olette kastetut, se, että juuri tämä kaste vuorostansa tuo muassaan kuoleman, koskapa Kristus itse on sen tähden kuollut ja sen tähden käskenyt kastaa teidät, että teissä oleva synti upotettaisiin !

      Kaste on nimittäin sellainen pesu, jolla meidän syntimme pestään pois, niinkuin me Nikean uskontunnustuksessa lausumme:
      »Minä tunnustan yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi»; samoin Paavali Room. 6:4 sanoo: »Me olemme kastetut Kristuksen kuolemaan», ja Gal. 3:27: »Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet».
      Ellei kaste meillekin tuo samaa, nimittäin syntien anteeksiantamusta, siitä ei ole mitään hyötyä eikä se ole muuta pesua parempi

      • Voitto Ramu

        17. JEESUKSEN KASTE.

        Meidän on siis tietäminen ja uskominen, että Kristus on kastettu meidän tähtemme; meidän on sanominen: »Hänen kasteensa on minun kasteeni, ja minun kasteeni on hänen kasteensa; sillä hän on se Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin». Kun hänet kastetaan, saa hän kasteen meidän persoonassamme. Hän kastetaan meidän tähtemme, jotka olemme maailmasta ja täynnä syntiä. Tämän synnin hän on ottanut kuormaksensa, ja se on tällä hänen kasteellansa pois pesty; sanoohan Joh. 1:27: »Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!» Niinpä Johannes nimittää kastettansa parannuksen kasteeksi, jolla ne syntiset, jotka tekevät parannuksen ja kastattavat itsensä, tulevat osallisiksi syntien anteeksiantamuksesta ja saavat sen.

        Sen tähden Johannes estelee, niinkuin evankelista täällä tekstissä sanoo, eikä tahdo kastaa Kristusta; hän sanoo: »Minun», syntisen, »tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni». On kuin Johanneksen tarkoitus olisi sanoa: Minä olen syntinen, ja sen tähden minun tarvitsee saada sinulta kaste, näin tullakseni pestyksi synneistäni; sinä taas olet Jumalan viaton ja tahraton Karitsa, ilman mitään syntiä Pyhästä Hengestä siinnyt etkä siis lainkaan tarvitse syntien anteeksiantamusta, sinun ei siis tarvitse saada kastetta minulta.

        Silloinpa Kristus lausuu Johannekselle: »Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus». On kuin Kristus sanoisi: ”Vaikka minä en olekaan syntinen, minä kuitenkin tuon mukanani koko maailman synnin; minä siis yksin olen syntinen, jopa koko maailman suurin syntinen. Minä en kylläkään omasta puolestani tarvitse syntien anteeksiantamusta; omien syntieni tähden minun ei tarvitse tulla kastetuksi eikä saada syntien anteeksiantamusta, koska minulla ei ole syntiä. Vaan koko maailman syntien tähden —ja koko maailmaan mekin kuulumme, koska mekin olemme maailmasta ja maailman lapsina olemme syntisiä—; Nämä synnit ovat minun kuormanani, niitä minä kannan, ne raskaina painavat minua, ja niiden tähden minun tarvitsee tulla kastetuksi ja saada syntien anteeksiantamus, että minun kastettani sitten kaikkialle maailmaan vihmottaisiin sekä saarnattaisiin, että minä olen kantanut maailman synnin, kastettaessani siitä puhtaaksi pesty ja saanut syntien anteeksiantamuksen. Ken siis nyt minuun uskoo ja minun käskyni mukaisesti kastetaan, hänkin on synneistänsä puhtaaksi pesty, on puhdas, ja hänellä on armollinen Jumala”—.
        Kristuksen kaste on siis meidän kasteemme, ja meidän kasteemme on hänen kasteensa. Kun Johannes tämän kuuli, »salli hän sen hänelle».

        Minä tahdon olla kastettuna Kristukseen ja Kristuksen kanssa; hän on se Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin! Hän on minun hyväkseni kastettu, ja hänessä minutkin kastetaan, niin että hänen kasteensa on minun, ja minun kasteeni on hänen; ja silloin sanotaan: Kasteen kera Kristus on ottanut minulta kaikki synnit. Kuinka niin? Mitä hän siis on tehnyt? Sen vain, että Jumalan Karitsana otti kannettavaksensa minun syntini ja koko maailman synnin, kastatti ja synnistä itsensä puhdistutti Johanneksella; tämä on kaste, hänen verensä pyhittämä. Kaikki ne, jotka nyt kastetaan Kristukseen, ovat pestyt synneistänsä ja saaneet ne anteeksi; sillä eipä hän ole pesty ja puhdistettu omista synneistänsä—hänellähän ei ole mitään syntiä—vaan minun synneistäni ja koko maailman synneistä. Tämän uskoessani minä olen synneistäni vapaa enkä minä enää tiedä mistään synneistä; sillä kun Kristus on ottanut minun syntini kuormaksensa, eivät ne nyt enää ole minun. Minä tosin olen tehnyt ja harjoittanut syntiä, mutta ihminen Jeesus Kristus, joka samalla on tosi Jumala, on ottanut kuormaksensa minun syntini, kantanut ne ja kasteessa ne pessyt ja ottanut pois.

        Samaa tarkoittaa Kristus : »Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille; joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen». Tämä siis on se evankeliumi, jota on käsketty saarnata kaikessa maailmassa; siltä, joka sen omistaa, sen uskoo ja joka kastetaan, ovat kaikki hänen syntinsä poissa, poisotetut ja poispestyt, niinkuin Paavalikin
        1.Kor. 6:11 sanoo: »Tuommoisia te olitte, mutta nyt te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä».

        Tähän sopii ja tätä selittää taivaista tänne alas kaikuva Isän ääni: »Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt»; on kuin Isä sanoisi: ”Minulla on tässä Poika, jota minä sydämestäni rakastan ja joka on minun mieleiseni; kaikki se, minkä hän tekee, on minun mieleistäni: minä olen suuresti mielistynyt siihen, että hän syntyy ja kastetaan, kärsii ja kuolee sinun tähtesi; Poika ei voi turmella minun asioitani. Jos sinä omistat hänet ja kuulet häntä, teet sinä minun mielikseni ja olet minulle rakas. Usko häneen, usko, että hän on se Jumalan Karitsa, että hän on ottanut kuormaksensa sinun syntisi, on syntynyt sinun tähtesi, on sinun puolestasi kärsinyt, on syntisi tähden ristiinnaulittu ja kuollut. Hänet omistaessasi ja häneen uskoessasi olet kaikista synneistäsi vapaa, sillä silloin sinä olet minullekin rakas, ja minä olen mielistynyt sinuun samalla tavalla kuin rakkaaseen Poikaanikin. ”

        Mutta se, että minun pitää uskoman Kristuksen syntyneen minun tähteni ja KASTEESSA PESSEEN SYNTINI pois ja minut pyhittäneen, on lihalle liian syvällistä ja vaikeaa.

        Kristitty sanoo: ”Minä tiedän varmasti ja totisesti, että asia on näin; Kristus on minun tähteni ja minun hyväkseni syntynyt ja tullut ihmiseksi ja kasteella pessyt minut synneistäni; sen tähden minä pidän kastettani äärettömän kalliina, se kun ei ainoastaan ole minun kasteeni, vaan Kristuksen kaste, ja kun Kristuksen kaste on minun kasteeni. Jos se nyt auttaa Kristusta pesemällä ja täydellisesti puhdistamalla synnistä, auttaa se minuakin ja tekee minutkin puhtaaksi synnistä.”

        Kristuksen kasteessa, meidät kun kastetaan Kristukseen, meillä on elinaikainen syntien anteeksiantamus; ja vaikka sinä heikkoudessasi lankeat ja teet syntiä—niinhän valitettavasti tapahtuu usein, varsin raskaasti ja alituisesti—sinä silloin kiireesti ryömit kasteeseesi, jossa kaikki syntisi ovat anteeksiannetut ja pois pestyt, ammennat siitä lohdutusta, nouset jälleen ja uskot, että kasteessa et ole pesty ainoastaan siitä yhdestä synnistä, vaan kaikista synneistä. Samoin kuin nimittäin kastettu Jeesus Kristus ei kuole, vaan elää halki iankaikkisuuden, samoin se syntien anteeksiantamuskin, jonka hän on sinulle ansainnut ja lahjoittanut, on ikuinen. Näin kaste siis on ihana pesu, joka pesee synneistä puhtaaksi; se taas, mitä se ei pese pois, se, mikä vielä meihin jää jäljelle, on anteeksiannettu. Sen siis, mitä kaste ei saa kokonaan meistä peratuksi, syntien anteeksiantamus, joka meille kasteessa annetaan, joka tapauksessa tekee täysin puhtaaksi.

        Kompastellessani ja syntiin langetessani on minun käännyttävä takaisin ja ryömittävä RISTIN luo hakemaan ja ottamaan kastepukuni, joka puhtaan valkoisena ylleni puettiin kasteessa, jolloin kaikki syntini, vaikkakaan niitä juuria myöten ei pois pesty, kuitenkin kaikkineen anteeksi annettiin, joten anteeksiantamus kaikesta huolimatta on aivan puhdas, ja siihen minä pitäydyn.

        --

        18. KASTE ON JUMALAN ANTAMA MERKKI

        Jos mikään kaste on varmaa, niin ENNEN KAIKKEA LASTEN KASTE juuri sen Kristuksen sanan tähden, jolla hän käskee tuoda lapset tykönsä.

        Aikuisten tullessa omasta aloitteestaan; aikuisissa saattaa piillä petos kehittyneen ymmärryksen ansiosta, mutta lapsissa ei voi olla petosta vielä uinuvan ymmärryksen tähden, ja heissä Kristus toteuttaa siunauksensa niinkuin hän myös on käskenyt heidät tykönsä tuomaan. Tämä on suurenmoinen sana, eikä sitä sovi syrjäyttää: Kristus käskee tuoda lapset tykönsä, nuhdellen estäjiä.-
        Kaste ei olekaan mitään muuta kuin evankeliumi, ja siihen heidät saatetaan.
        He kuulevat sen tosin vain kerran, mutta he kuulevat sen sitä voimakkaampana, koska se Kristus, joka on käskenyt tuoda heidät tykönsä, ottaa heidät siinä omiksensa.

        Hengellisesti katsoen ihminenkin, vaikkapa olisi kristitty, on tässä elämässä saastainen. Hän ei nimittäin vielä, siitä huolimatta, että hänellä on syntien anteeksiantamus ja että hän on Pyhän Hengen pyhittämä, ole vailla syntiä.

        Pyhä Henki aivan tarkasti säilyttää koko maailman kristikunnan samanmielisenä siinä, että täällä kaikki synnit anteeksi annetaan.
        Sen tunnusmerkkinä ja uskon vahvistuksena meillä on pyhä KASTE, Kristuksen ruumiin ja veren sakramentti ja synninpäästö; näin siis, MIKÄLI USKOMME, kaikki synnit ovat anteeksiannetut, ja me olemme tämän mukaisesti uskon kautta Jumalan edessä vanhurskaat, terveet ja puhtaat.

        Kaikesta huolimatta kaikilla kristityillä on itsessänsä vielä jäljellä paljon saastaisuutta ja epäpuhtautta, ja he tuntevat sitä; he esimerkiksi eivät kuule Jumalan sanaa niin haluisasti, eivät sitä vielä niin vahvasti usko ja tunnusta, eivät niin palavasti rukoile avuksensa Jumalaa eivätkä täytä hänen käskyjänsä kuin heidän pitäisi.
        Kaiken kaikkiaan: ei ole ketään, jolla ei ole monenlaista raihnaisuutta ja heikkoutta; mutta juuri tämä on saastaisuutta, on syntiä, ja se olisi kadottavaakin, ellei sitä anteeksi annettaisi. Lisäksi me tunnemme tätä kaikkea paljon enemmän ja voimakkaammin kuin itsessämme olevaa hyvyyttä ja puhtautta. Jokapäiväinen vaikea valituksemme näin ollen on se, ettemme voi päästä eroon syntisestä ruumiista, vaan että meidän täytyy sitä kantaen retuutella aina hautaamme asti.

        Samantapaisia merkkejä, yhä uusia ja erilaisia, Jumala on antanut eri aikoina aina siihen viimeiseen merkkiin asti, jonka Kristus henkilökohtaisesti antoi, nimittäin kaikkien pakanoiden keskuuteen levitettävän EVANKELIUMIN JA KASTEEN.

        Nooalle hän esimerkiksi antoi sen sanan, että tämä oli hengissä pelastuva vedenpaisumuksesta, ja merkiksi laivan eli arkin, jonka tämä rakensi. Uskossansa tähän sanaan ja merkkiin Nooa ja hänen perheensä vanhurskautettiin ja säilyivät.

        Sitten hän sai toisen sanan, ja sen merkiksi sateenkaaren. Niin ikään Jumala antoi
        Aabrahamille SANAN, ja sen merkiksi ympärileikkauksen.
        Hänen ympärileikkauksensa OLI SIIS HÄNEN KASTEENSA.

        Nooan kasteena oli vedenpaisumus ja arkki.
        Toisinpäin nyt KASTE on meidän YMPÄRILEIKKAUKSEMME,
        meidän ARKKIMME ja meidän VEDENPAISUMUKSEMME, niinkuin asian Pietari selittääkin (1. Piet. 3:21). Aina vain on JUMALAN SANA JA MERKKI; NIIHIN ON USKOTTAVA, ja niin uskon kautta tultava autuaaksi, pois synnistä ja kuolemasta.

        --

        19. KASTE ON JUMALAN TEKO

        KASTE EI OLE MINUN TEKOANI, VAAN JUMALAN.

        Se näet, joka minut kastaa, on Jumalan sijaisena, eikä hän suorita mitään ihmistekoa, vaan kaikki on Jumalan käsialaa ja tekoa: Jumala siinä varsinaisesti toimii.
        Sen tähden sopii ja pitääkin minun sanoa: Itse Jumala, minun Herrani, on kastanut minut ihmiskäden välityksellä; siitä minä voin kerskata ja siihen minä nojaudun ja sanon: Jumala on minulle antanut merkin, hän ei tahdo eikä saata valhetella, ja näin minä olen varma siitä, että hän on minulle armollinen ja että hän tahtoo tehdä minut autuaaksi: POIKANSA KAUTTA HÄN ON LAHJOITTANUT MINULLE KAIKEN( kasteessa) mikä hänellä on. Meidän puolellamme siis ei ole mitään muuta kuin usko yksin, ja hänen puolellansa sana ja merkki yksin.

        --

        20. JOS KASTETTA EI VOI SAADA.

        Kastehan on ainoastaan ulkonainen merkki, jonka on määrä muistuttaa meitä Jumalan lupauksesta. Jos kaste on saatavissa, niin kaikella muotoa se otettakoon, sillä kukaan ei saa sitä halveksia; mutta ellei sitä voida saada tai JOS SE EVÄTÄÄN, ei silti kadotukseen tuomita, KUNHAN VAIN USKOTAAN EVANKELIUMI. Siinä, näet, missä on evankeliumi, on myöskin kaste ja kaikki muukin, minkä kristitty tarvitsee, sillä kadotus ei ole minkään muun synnin seurausta kuin EPÄUSKON. Sen tähden Herrakin sanoo: "Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen" eikä sano: "Joka ei ole kastettu", näin vaieten kasteesta.
        Eihän kaste vähääkään hyödytä ilman uskoa, vaan se on kuin kirje, johon sinetti ripustetaan, mutta itse kirjeeseen ei ole mitään kirjoitettuna. Sillä ihmisellä siis, jolla on se merkki, jota me nimitämme sakramentiksi, mutta ei uskoa, on pelkkä sinetti kirjeineen, jossa ei ole mitään kirjoitusta.

        Toiseksi Kristus on myöskin asettanut tämän merkin sitä varten, että tiedettäisiin, hänen tahtovan vaikuttaa ja olla voimallisena seurakunnassansa ulkonaisen sanan ja vesikasteen viran kautta.
        Jokaisen pitää siis ottaa vastaan kaste ja tietää, että KRISTUS ITSE HÄNELLE SITEN TODISTAA Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen ottavan hänet omaksensa — juuri tätä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastaminen merkitsee,— . Näin kasteen on sanan eli lupauksen ohella määrä olla sen varmana merkkinä ja sinettinä, että meidät kutsutaan Kristuksen valtakuntaan ja liitetään häneen, ja että me olemme, jos uskon kautta hänessä jatkuvasti riipumme, Jumalan lapsia ja iankaikkisen elämän perillisiä, niinkuin toisaalla usein kasteesta olemme sanoneet.

        Kristus katsoo riittävän sen, että hän lausuman ensimmäisessä kohdassa sanoo: »Joka uskoo ja kastetaan», mutta toisessa: »Mutta joka ei usko» jne., kastetta toistamiseen mainitsematta. Näin siitä syystä, että asia jo ensimmäisessä osassa tuli riittävästi ilmaistuksi, ja edelleen, että siitä toisaalla on käsky annettu, esimerkiksi Matteuksen Evankeliumin viimeisessä luvussa:
        »Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen".
        Tästä siis ei seuraa, että kaste voitaisiin jättää suorittamatta, tai että hyväksyttäisiin jonkun mahdollinen huomautus, että hänellä on usko eikä hän siis tarvitse kastetta. Se näet, josta tulee uskova kristitty, varmaankin myös halulla omaksuu merkin, että hänellä itsessään olisi sekä Jumalan todistus omasta autuudestaan että sen varmistus, ja että hän koko elämänsä ajan sillä saattaisi itseään vahvistaa ja lohduttaa, jopa sitä julkisesti tunnustaa koko maailmalle. Nämä molemmat ovat näet oleellisia kristitylle, niinkuin Paavali Room. 10:10 sanoo, että Jumalan edessä sydämellä uskotaan ja maailmalle suulla tunnustetaan.
        Saattaahan kuitenkin käydä niin, että joku uskoo, vaikka ei olekaan kastettu, ja toisaalta taas eräät, jotka ottavat vastaan kasteen, eivät todella usko.

        Tämä lausuma käsitettäköön siis niin, että kasteesta on annettu käsky ja että kaste on vahvistettu; sitä siis ei saa halveksia, vaan viljellä, niinkuin sanottiin. Kuitenkaan sitä ei saa liian ankarasti rajoittaa: Jos ken ei voi tulla kasteelle, hän ei silti joudu kadotukseen tuomituksi. (Usko ja halu tulla kastetuksi riittää)

        Tästä antautuu kaiken kaikkiaan seuraavat neljä tapausta:
        1) muutamat uskovat ja kastetaan; tämä on Kristuksen yleispätevä käsky ja sääntö, jota on opetettava ja noudatettava;
        2) muutamat uskovat, eikä heitä kasteta;
        3) muutamat eivät usko, mutta siitä huolimatta heidät kastetaan;
        4) muutamat eivät usko, eikä heitä kasteta.

        Tekstimme itse tekee saman erotuksen. Aina on niin ikään oltu yksimielisiä siitä, ettei sitä, joka uskoo, tuomita kadotukseen, vaikka ei häntä olekaan kastettu. Saattaahan käydä niin, että joku uskoo, mutta, vaikka hän pyytääkin kastetta, kuolema hänet yllättää.

        --

        21.   KASTEESEEN LIITTYVÄ OPETUS
        Riittää, kun tiedetään, että Kristus pitää erillään nämä molemmat — ja samoin tekevät apostolitkin —, nimittäin OPETTAMISEN eli saarnaamisen ja KASTETUKSI tulemisen. Kaste annetaan vain yhden ainoan kerran —, mutta opetus ja saarna on se, jonka alituisesti on oltava käynnissä.

        Kristuksen käsky ei siis sisällä sitä, onko kaste toimitettava ennen vaiko jälkeen, vaan se sisältää sen, että saarnatointa on ennen kaikkea pidettävä vireillä ja sitä viljeltävä, huolimatta siitä, seuraako kaste.
        Ilmeistähän on, että se, joka kerran on kastettu, ei enää kaipaa samaa merkkiä, mutta että me lakkaamatta tarvitsemme sanaa ja saarnaa, jolla usko herätetään, vahvistuu ja pysyy voimassa.

        On kiinnitettävä huomio sanaan eli opetukseen eikä tarkattava ihmistä, sitä, uskooko hän varmasti; siinä, missä sana on, on kastekin annettava, niin nuorelle kuin vanhallekin.
        Eihän sinun asiaksesi ole jätetty ihmisen sydämeen katsomista, sitä, uskooko ken vai eikö usko, eikä se ole mahdollistakaan, se olkoon yksin Kristuksen asiana.
        Eihän meidän asiamme ole myöskään tarkata sitä, kuinka kukin uskoo, ja kuka omaksuu sanan ja kuka ei. Eikä käy päinsä, ettet ryhdy saarnaamaan, ennenkuin etu käteen tiedät, kuka ottaa vastaan ja uskoo, sillä siinä tapauksessa et voi koskaan mitään saarnata.

        Samoin et myöskään kastetta toimittaessasi saa odottaa, kunnes varmistut siitä, kuka uskoo ja kuka ei, vaan tarkkaa sitä, viljelläänkö ja kuullaanko sanaa ja anotaanko kastetta; silloin on velvollisuutesi suorittaa kaste sekä nuorille että vanhoille.
        Siinä näet, missä sana, pääasia, on oikeassa käytössä, kaikki muukin on oikeassa käytössä, mutta päinvastoin siinä, missä sana eli opetus ei ole oikea, kaikki muukin on turhaa: ei siinä ole uskoa eikä Kristusta.
        Sana sen sijaan tuopi ja antaa meille kaiken, sakramentin vaikutuksineen, omantunnon lohdutuksen ja itse Kristuksen, sillä hänen väkensä ja valtansahan tässä on kysymyksessä, niinkuin 110. psalmi (Ps. 110:2. jae) puhuu hänen "valtansa" eli valtakuntansa valtikasta, ja Paavali, Room. 3:16. jakeessa, Jumalan "voimasta, itsekullekin uskovalle pelastukseksi».

        Tämä on se varsinainen, pääasiallinen virka, jota Kristus ja kaikki apostolit itse ovat toimittaneet ja käskeneet toimittaa. Juuri siitä hän tässä on antanut nimenomaisen käskyn: »Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille». Toista, vähempää virkaa, kykenevät toisetkin, ne, joilla ei ole tuota suurta käskyä, toimittamaan.
        Sekä Kristus että apostolit ovatkin lähettäneet useita panemaan kädet sairasten päälle. Hyvin luultavaa on, että kun apostolien helluntaipäivänä ja jälkeenkin päin pitämillä saarnoilla sanan omaksujien ja kastetta anovien luku nousi noin viiteentuhanteen — Ap. t. 2:41. ja Ap. t. 4:4. —, apostolit itse eivät kaikkia kastaneet, heidän kun täytyi hoitaa heille uskottua saarnavirkaa, vaan että sen toimittivat toiset, jotka olivat olleet apostolien kanssa. Niinpä Paavalinki, hänen tultuaan kutsutuksi apostolinvirkaan, kastoi muuan opetuslapsi, Ananias

        Asia ei siis riipu henkilöstä, ei kastajasta enempää kuin kastettavastakaan, ei saarnaajasta eikä kuulijasta, oli hän pyhä vai syntinen, uskova vai epäuskoinen; tärkeätä on vain, että sana pysyy puhtaana ja sitä sellaisena opetetaan.

        --

        22 .PYHÄN HENGEN KASTE.

        Tätä kaste-palvelustointa apostoli kehuu sellaiseksi Pyhän Hengen palvelustoimeksi ja työksi, jolla ihminen syntyy uudesti. Ei tässä ole mikään pelkkä vesikaste, vaan Pyhä Henki on myös siinä, ja sitä, joka näin kastetaan, ei kasteta ainoastaan vedellä, vaan se on PYHÄN HENGEN KASTAMA.

        Paavali osoittaa siis, että ihmisen uudestisyntymiseksi ja Jumalan valtakuntaan tulemiseksi ei ole olemassa mitään muuta tekoa eikä keinoa kuin saarnavirka ja KASTE sekä niihin yhdistetty Pyhä Henki, joka saarnaviran kautta vaikuttaa ihmisen sydämessä. Hän ei näet puhu sellaisesta Hengestä, joka on salassa ja jota ei voida oppia tuntemaan, sellaisesta, jollaisena hän on persoonana omassa jumalallisessa olemuksessaan, välittömästi omassa itsessään. Vaan sellaisesta, joka ilmaisee itsensä ulkonaisessa virassa, missä hän on kuultavana ja nähtävänä, nimittäin evankeliumin ja sakramenttien saarnavirassa. Eipä Jumala tahdo Hengellänsä liikkua eikä toimia salaperäisellä ja oudolla tavalla tai käsitellä jokaista erikoisella tavalla — kukahan siinä tapauksessa oppisi tietämään tai pääsisi varmuuteen siitä, mistä ja miten Pyhää Henkeä etsii tai hänet tapaa —, vaan hän on säätänyt niin,
        että PYHÄN HENGEN ON OLTAVA SANAN JA SAKRAMENTTIEN yhteydessä, ihmiskorvien ja -silmien ulottuvilla ja että hänen on vaikutettava ulkonaisen viran välityksellä, että tiedettäisiin: se, mikä tapahtuu, on todella tapahtunut Pyhän Hengen kautta.
        Näillä sanoilla: »Jos joku ei synny VEDESTÄ ja HENGESTÄ" , ilmaistaan siis seuraava hänen ajatuksensa: Ihmisen täytyy syntyä uudesti evankeliumin saarnan ja kasteen viran kautta, jossa Pyhä Henki vaikuttaa —. Juuri sanalla hän valaisee sydämen, osoittaen syntiin kohdistuvan Jumalan vihan, mutta myöskin Jumalan armon, joka on luvattu hänen Poikansa, Kristuksen, tähden. Tämän voimasta sydämet syttyvät, ne alkavat uskoa ja kääntyä Jumalan puoleen, uskaltaa hänen armoonsa, häntä avuksensa huutaa —. Heidän uskonsa herättämiseksi ja vahvistamiseksi hän myöskin antaa kasteen olemaan sanan ohella sen varmana merkkinä, että hän pesee pois ja hävittää meidän syntimme, vakuuttaa lujana lupaamansa armon Ja antaa Pyhän Hengen.

        Tämän lausuman johdosta kiinnitä siis huomiosi siihen, että hän selvin sanoin omistaa KASTEELLE, jota hän nimittää VEDEKSI, arvon ja voiman: SEN YHTEYDESSÄ ON PYHÄ HENKI, ja SEN KAUTTA IHMINEN SYNTYY UUDESTI. Näin kukistetaan kaikki uskon ja kasteen oppia vastustava väärä oppi ja erhe.
        Tästä sinä kuulet, että asiaan ei vähääkään vaikuta eikä auta ihmisen oma ansio eikä sellainen vanhan syntymän pyhyys, joka saadaan aikaan lihalla ja verellä, tai omat RATKAISUT ja käsityskannat, vaan tässä täytyy olla toinen syntymä, pyhän KASTEEN KAUTTA; siinä IHMINEN ITSE EI VOI TEHDÄ MITÄÄN, vaan siinä Jumalan tahdosta, ja armosta annetaan Pyhä Henki ulkonaisen, saarnatun SANAN JA VEDEN KAUTTA, ja joiden kautta ihminen tulee Jumalan edessä uudeksi, puhtaaksi ja pyhäksi, taivaan valtakunnan perilliseksi.

        --

        23. KASTEESSA UUDESTISYNNYTÄÄN.

        Tässä on kumoon kaadettuna kasteenuusijoiden ja heidän kaltaisten väite, he kun opettavat etsimään HENKEÄ SANAN JA MERKKIEN ULKOPUOLELTA tai ilman näitä, erikoisen ilmestyksen ja VAIKUTUKSEN VOIMASTA, välittömästi taivaasta käsin tulevana, jopa halveksivat kastetta, aivan kuin se ei olisi mitään muuta kuin pelkkää, turhanaikaista vettä.

        Heidän tapanaan on pilkata näin: Mitä kourallinen vettä voi sielua auttaa?, vaikka Kristus selvästi sanoo VEDEN MUKANA HENGEN OLEVAKSI ja vaikka hän sanoo, että on synnyttävä uudesti vedestä ja Hengestä: ja sen hän tietysti sanoo tavallisesta, luonnollisesta vedestä, jolla Johannes kastoi, ja jolla hän myös opetuslastensa käski kastaa. Sen tähden Paavalikin nimittää KASTETTA VEDELLÄ PESEMISEKSI, jolla Kristuksen seurakunta puhdistetaan (Ef. 5:26), ja "uudestisyntymisen pesuksi ja Pyhän Hengen uudistukseksi" (Tit. 3:5).

        Vieläpä Kristus tässä panee sanat siihen järjestykseen, että asettaapi alkuun, ensimmäiseksi, VEDEN ja SEN JÄLKEEN HENGEN, siten osoittaaksensa, ettei Henkeä saa etsiä ilman ulkonaista merkkiä tai sen ulkopuolelta, vaan että on tiedettävä: Henki tahtoo vaikuttaa ulkonaisessa merkissä ja virassa, niiden kautta ja niiden yhteydessä. Molempien on pysyttävä yhteydessä toistensa kanssa, ja ihmisen on SYNNYTTÄVÄ UUDESTI VEDESTÄ PYHÄN HENGEN KAUTTA ELI HENGESTÄ, joka on veden kanssa ja sen yhteydessä.

        Muussa tapauksessa varmasti vesi, mikäli se on erillisenä, ilman Henkeä, ei ole eikä vaikuta yhtään enempää kuin muukaan vesi tai pesu, eikä siitä tietenkään koidu mitään uutta syntymää. Ei siis olekaan kysymys vain vedestä syntymisestä, vaan myös veden ohella ja veden yhteydessä tapahtuvasta Hengestä syntymisestä.

        MYÖS LASTEN TULEE UUDESTISYNTYÄ. ”joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".;
        ”jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.”
        Tästä huomaat edelleen: kaste ei ole mikään tarpeeton asia, miksi kasteenuusijoiden joukkio sitä häpäisee: sitä vailla voidaan muka olla , tai että pienten lasten kastaminen ei hyödytä, koska he — niin he raivoavat — eivät sitä voi käsittää, sillä tässä on suora sana, joka koskee yleisesti kaikkia ja joka on jumalallinen järjestys:
        KAIKKIEN, jotka tahtovat päästä sisälle Jumalan valtakuntaan, täytyy SYNTYÄ
        UUDESTI VEDESTÄ JA HENGESTÄ.- kaikkien,- myös lasten.

        Ei sovi siis kastetta hyljätä eikä lykätä toistaiseksi, sillä se on Jumalan järjestyksen jääräpäistä halveksimista ja syrjäyttämistä. Ei siinä varmastikaan Pyhä Henki voi olla.

        KRISTUS EI SIIS TODELLAKAAN TAHDO, ETTÄ PIENET LAPSET TÄSTÄ SULJETAAN POIS, vaan että nekin käsitetään kuuluviksi tämän lausuman piiriin, MIKÄLI HEIDÄN ON PÄÄSTÄVÄ SISÄLLE JUMALAN VALTAKUNTAAN: heillekin annettakoon ja vietäköön KASTE; tahtoohan hän saada heidätkin UUDESTISYNTYNEIKSI ja heissä vaikuttaa.

        Toisessa paikassa hän käskee heitä luoksensa tuotaviksi, sanoen, että sellaisten, jotka hänen tykönsä tuodaan, on taivasten valtakunta oleva. Jos siis heidän on tultava Kristuksen tykö, ei saa heiltä riistää niitä välineitä ja merkkejä, joilla Kristus heissä vaikuttaa.

        Tämän minä sanon kuitenkin vain siitä yleisestä järjestyksestä ja säännöstä, johon on pitäydyttävä, missä ja milloin kaste on saatavissa; hätätilassa, milloin sille ei voida päästä, RIITTÄKÖÖN SE, ETTÄ KASTETTA HALUTAAN ja että ihminen sanalla viedään Kristuksen tykö ja hänelle uhrataan.

        --

        24. JUMALA HYVÄKSYY LAPSEN KASTEEN.

        On selvä, että Jumala hyväksyy pienten lasten kasteen.
        Uudestikastajat hylkäävät pienten lasten kasteen. Mutta että Jumala hyväksyy pienten lasten kasteen, on siitä nähtävänä, että Jumala antaa Pyhän Hengen pienenä kastetuille. Sillä, jos tämä kaste olisi turha, ei sitten Pyhää Henkeä kenellekään annettaisi, ei kukaan tulisi autuaaksi eikä mitään seurakuntaa olisi. Tämä syy voi yksinään tarpeeksi vahvistaa hurskaita ja jumalisia sydämiä. Sillä varsin tärkeä on, että pidetään kastetta oivallisena, jalona ja korkeana, jonka puolesta kaikkein enemmän sodimme ja taistelemme, koska maailma on nykyään täynnä lahkokuntia, jotka huutavat, että kaste on ainoastaan ulkonainen asia ja ettei ulkonainen asia ole mihinkään hyödyllinen. Mutta anna sen olla ulkonainen asia kuinka paljon tahansa: tässä on kuitenkin Jumalan sana ja käsky, joka asettaa, perustaa ja vahvistaa kasteen.
        Mutta mitä Jumala asettaa ja käskee, se ei saa olla turha, vaan ihan arvollinen asia, vaikka se näöltään olisi vähäpätöisempi kuin oljenkorsi. Sillä tulla kastetuksi Jumalan nimeen ei ole tulla ihmisten, vaan Jumalan kastettavaksi. Sentähden, vaikka se ihmisen kädellä toimitetaan, on se totisesti Jumalan oma työ; siitä saattaa itsekukin kyllä päättää, että se on paljon korkeampi kuin joku työ, jonka ihminen tekee. Sillä mitä töitä saatetaan tehdä suurempia kuin Jumalan töitä.

        VEDEN ydinkohta on Jumalan SANA ja KÄSKY ja JUMALAN NIMI, mikä aarre on taivasta ja maata suurempi ja jalompi.
        Toiseksi, koska tiedämme, mikä kaste on ja miksi se on katsottava, tulee meidän oppia, mitä varten ja mihin tarkoitukseen se on asetettu, se on, mitä se hyödyttää, antaa ja vaikuttaa. Tätäkään ei saateta paremmin käsittää kuin Kristuksen edellä mainituista sanoista: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu”. Käsitä siis tämä kaikkein yksinkertaisemmin niin, että kasteen voima, työ, hyöty, hedelmä ja tarkoitus on tehdä autuaaksi. Mutta tulla autuaaksi, ei tarkoita muuta kuin lunastettuna synnistä, kuolemasta ja perkeleestä tulla Kristuksen valtakuntaan ja hänen kanssansa iankaikkisesti elää.

        Uskolla pitää olla jotakin, jota se uskoo, se on, josta se pitää kiinni, johon se nojautuu ja perustuu. Siis pitää usko kiinni vedestä ja uskoo, että se on kaste, jossa on sula autuus ja elämä, ei veden takia, (kuten kylliksi on sanottu) vaan sen takia, että se on yhdistetty Jumalan sanaan ja järjestykseen ja hänen nimensä siihen on kiinnitetty. Ja uskoessasi tätä, mitä muuta uskon kuin Jumalaan, joka on antanut ja istuttanut nimensä kasteeseen ja asettaa meidän eteemme tämän ulkonaisen asian, jonka kautta saatamme sellaisen aarteen omaksemme saada. Joka uskoo ja kastetaan, hän tulee autuaaksi. Mitä tarkoittavat nämät sanat muuta kuin kastetta se on, Jumalan asetuksessa käsitettyä vettä. Siitä on seurauksena, että joka hylkää kasteen, hän hylkää Jumalan sanan, uskon ja Kristuksen, joka opastaa meitä siihen ja velvoittaa meitä kasteeseen.

        Kasteenuusijat opettavat; kaste ei ole mitään, ellei henkilö ole uskovainen. Tästä peruslauseesta, kuten sitä sanotaan, seuraa välttämättä; mikään Jumalan teko ei ole mitään. ellei ihminen ole hyvä. Nytpä kaste on Jumalan teko, paha ihminen kuitenkin saa aikaan sen, ettei se olekaan Jumalan tekoa.

        Tällaisessa arvossa meidän on pidettävä kastetta ja käytettävä sitä hyväksemme, jotta synnin ja huonon omantunnon painaessa saisimme kasteen voimaksemme ja lohduksemme. Sanomme silloin näin. "Olen kuitenkin kastettu, ja jos minut on kerran kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän." Juuri sen vuoksi kasteessa tehdään nämä kaksi: ruumis valellaan, koska se ei voi ottaa vastaan muuta kuin veden, ja samalla lausutaan sana, jotta myös sielu saisi, mihin tarttua. Mutta koska vesi ja sana yhdessä ovat yksi kaste, niin täytyy myös ruumiin ja sielun yhdessä pelastua ja elää iankaikkisesti. Sielu pelastuu sanan tähden, johon se uskoo, ruumis taas siksi, että se on yhdistynyt sieluun ja ottaa kasteen vastaan sillä tavoin kuin ruumiille on mahdollista.

        Ei meidän siis pidä järjen kutkutuksia kuuleman, eikä tekemän niinkuin se tahtoo; vaan kuuleman mitä kaste, evankeliumi ja usko opettavat. Kaste opettaa, ettemme tämän elämän vuoksi kastettu ole; vaan että meidän pitäisi toista elämää odottaman. Evankeliumi sanoo Kristuksen kuolleen meidän synteimme tähden. "Jollei kuolleet nouse ylös, eipä Kristuskaan noussut ole. Mutta ellei Kristus ole noussut kuolleista, niin on teidän uskonne turha". 1. Kor. 15:16 - Tähän perustaa usko itsensä ja sanoo: no, hyvin! vaikka ihminen kuolee, niin en minä siitä huoli, enkä kuuntele ensinkään järjen jaarituksia. Minulla on valkeus, joka kaiken järjen yli käypi, nimittäin, kaste ja evankeliumi, se sanoo: Jumala on ajallansa tekevä tämän kuolleen eläväksi. Tässä en minä ensinkään epäile, vaikka nyt toista silmilläni näen. Sillä koska Jumala näin sanansa sanoo, niin on Hän sen myöskin tekevä. Niin muodoin pitää uskon vain sanassa riippuman, ja tällä tavalla järkeä vastaan taisteleman ja sotiman.

        Mutta tätä tekemästä meitä estävät saatana ja oma paha lihamme; me pyrimme vain maallisten tavarain perään, juurikuin toista elämää tämän jälkeen ei olisikaan. Tälläinen käytös todistaa, ettemme ole oikeita kristittyjä, jotka toista elämää odotamme. Ei yksikään peltomies tee sitä siemenellä, kuin me teemme omalla ruumiillamme. Hän ei suinkaan siementänsä siinä tarkoituksessa kylvä, että se alati jäisi makaamaan. Mutta meillä on kaste ja Jumalan sana, joiden kautta me tulemme Jumalalta toiseen elämään kylvetyiksi, ja yhtä hyvin ajattelemme kasteen ja evankeliumin olevan meille sentähden annettu, että tässä maailmassa ijankaikkisiin aikoihin pysyisimme.

        Kaste on Herran asettama ja määräämä, että me sen kautta tulisimme otetuiksi Hänen oikeain tunnustajiensa ja palvelijainsa joukkoon, ja saisimme osan Hänen valtakunnastaan ja Hänen hyvistä töistään: tämä on oikea hyöty, mikä meillä tulee olla kasteesta. Sentähden tulee jokaisen isän antaa kastaa lapsensa; sillä lapset eivät ole osattomiksi jätetyt lupauksista.

        Muuten ei meidän tule vastaanottaa kastetta kenenkään ihmisen kädestä. Sillä kaste, jonka saamme ihmisen kädestä ei ole sen ihmisen kastetta, vaan Kristuksen ja Jumalan. Onhan myöskin suuri lohdutus ja erittäin voimakas apu uskon vahvistamiseksi tietää, ETTEI KASTE OLE IHMISEN VAAN ITSE KOLMIYHTEISEN JUMALAN TOIMITTAMA ihmisen kautta, joka hänen nimessään sen toimittaa; ja samalla lakkaa kaikki hyödytön väitteleminen ja kaikki huolestuneet kysymykset kasteen muodosta. Tapahtukoonpa kaste millä tavalla hyvänsä, jos se vaan on toimitettu Herran eikä kenenkään ihmisen nimeen, tulee uskova autuaaksi; sillä Kristus sanoo: "Se, joka uskoo ja kastetaan, tulee autuaaksi." Mark. 16:16.

        --

        25.    KASTEEN SAKRAMENTISTA.

        Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä, joka suuressa laupeudessaan on säilyttänyt seurakunnassaan ainakin kasteen sakramentin koskemattomana ja tahraamattomana ja tehnyt sen vapaaksi kaikille kansoille ja säädyille. Näin on ilmeisesti sen tähden, että pienokaiset, pyhitettäisiin kasteessa ja johdettaisiin yksinkertaisesti uskomaan hänen sanansa.

        PIENOKAISIA KASTE PÄÄASIALLISESTI HYÖDYTTÄÄKIN.

        Mutta kun saatanalla ei ollut voimaa hävittää lapsilta kasteen merkitystä, niin se on kuitenkin ollut kyllin mahtava hävittämään sen voiman kaikista aikaihmisistä, niin että nyt tuskin kukaan muistaa olevansa kastettu, vielä vähemmän katsoo sitä kunniakseen,
        KUN ON KEKSITTY NIIN MONTA MUUTA KEINOA SYNTIEN ANTEEKSI antamiseksi ja taivaaseen pääsemiseksi.

        Varo sen tähden komeilevia tekoja ja petollisia ihmisoppeja, ettet loukkaa totuutta ja vahingoita uskoasi. Jos tahdot tulla pelastetuksi, niin sinun täytyy aloittaa uskomalla kasteeseen ja ehtoolliseen ilman mitään tekoja. Teot SEURAAVAT kyllä sitten USKOA. Älä vain milloinkaan pidä vähän arvoisena USKOA, joka on tärkein ja vaikein teko. Sillä yksin siten voit tulla autuaaksi, vaikka sinun olisi pakko olla vailla kaikkea muuta.
        Sillä se on Jumalan työ eikä ihmisten, kuten Paavali opettaa (Ef. 2:8). Muut teot hän vaikuttaa meidän kanssamme ja kauttamme, mutta tämän ainoan hän vaikuttaa meissä ja ILMAN MEITÄ.

        Tästä voimme selvästi huomata, mikä erotus kasteessa on sakramenttia hoitavan ihmisen ja siinä vaikuttavan Jumalan välillä.
        Sillä ihminen toimittaa kasteen, mutta ei kuitenkaan toimita sitä. Hän toimittaa sen sikäli, että hän valelee kastettavan. Mutta hän ei kasta siitä syystä, että hän ei tee sitä omin valtuuksin, vaan Jumalan puolesta.
        Sen tähden meidän tulee ottaa vastaan ihmisen käden toimittama kaste aivan niin kuin sen olisi toimittanut Kristuksen, niin, suorastaan Jumalan käsi.
        Sillä ihmisen toimittama kaste ei ole hänen, vaan Kristuksen ja Jumalan suorittama, aivan niin kuin mikä muu tahansa Jumalan luomus, jota me käytämme jonkun toisen käden kautta, kuitenkin on ainoastaan Jumalalle kuuluva olento.

        Varo siis jakamasta kastetta sillä tavoin kahtia, että pitäisit ulkonaista toimitusta ihmisen, sisällistä Jumalan suorittamana.
        Pidä molempia Jumalan suorittamina ja kasteen toimittajaa Jumalaa edustavana välikappaleena, jonka välityksellä taivaassa hallitseva Herra omin käsin kastaa sinut vedessä ja lupaa syntien anteeksi antamisen puhuessaan sinulle maan päällä ihmisäänellä palvelijansa suun kautta.
        Tätä vakuuttavat sinulle myöskin palvelijan lausumat sanat: »Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen» Hän ei sano: »Minä kastan sinut omaan nimeeni.» Se tarkoittaa: »Sitä, minkä nyt teen, en tee omin valtuuksin, vaan Jumalan puolesta ja nimessä, jotta sinä pitäisit tätä Herran omana näkyväisenä suorituksena.
        Kasteen asettaja ja sen toimittaja ovat kyllä eri henkilöitä, mutta kummankin työ on sama, tai pikemminkin on olemassa vain sen asettajan työ minun palvelukseni välityksellä.»
        Sillä »nimeen» tarkoittaa asettajaa. Kasteessa emme siis ainoastaan turvaudu Herran nimeen ja rukoile sitä, vaan toimitamme tämän tehtävän vieraana tekona toisen nimessä ja puolesta.
        Samaa puhetapaa käyttäen Kristus sanoo Matt. 24:5: »Monta tulee minun nimessäni» ja Room. 1:5 sanotaan: »Jonka kautta olemme saaneet armon ja apostolin viran, jotta syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeään kohtaan kaikissa pakanakansoissa.»

        Sillä onhan äärettömän lohdullista ja uskoa vahvistavaa tietää, että minua ei ole kastanut ihminen, vaan itse kolmiyhteinen Jumala ihmisen välityksellä, ihmisen, joka on suorittanut tämän tehtävän hänen nimessään. Tämän johdosta raukeaa joutava riita kasteen »muodosta», niin kuin kastesanoja nimitetään.

        Kaste tekee varmasti autuaaksi aina, kun se suoritetaan Herran eikä kenenkään ihmisen nimessä, suoritettiinpa se minkä kaavan mukaan tahansa. Enkä epäile, että ihminen, joka on saanut kasteen Herran nimessä, todella on kastettu Herran nimeen, vaikka jumalaton pappi ei olisi tehnytkään sitä Herran nimessä.
        Sillä kasteen voima ei riipu niinkään paljon sen SUORITTAJAN kuin sen VASTAANOTTAJAN uskosta ja siitä, miten hän sitä käyttää,.
        .
        Toiseksi kasteeseen kuuluu merkki eli sakramentti, (sakramentti on siis merkki) se on: juuri veteen kastaminen, mistä nimikin johtuu. Sillä kreikkalainen sana »baptizo» merkitsee »minä kastan» ja »baptisma» merkitsee »kastaminen». On nimittäin sanottu, että jumalallisten lupausten ohella meille on annettu merkkejä, jotka kuvaavat sanojen merkitystä, tai, niin kuin nykyisin sanotaan, ilmaisevat sakramentin (merkin)vaikutusta.

      • Voitto Ramu
        Voitto Ramu kirjoitti:

        26. VANHAN LIITON SAKRAMENTIT,
        eli merkit, eivät eronneen Uuden Liiton merkeistä, muutoin kuin uskon osalta.

        On erheellistä erottaa Uuden Liiton sakramentit Vanhan Liiton sakramenteista (merkeistä) siinä, että edelliset eivät ainoastaan merkitse, vaan myöskin vaikuttavat sen, mitä merkitsevät. Molemmat ovat merkitykseltään aivan saman arvoisia. Sillä sama Jumala, joka nyt pelastaa meidät ehtoollisen ja kasteen kautta, pelasti Aabelin hänen uhrinsa kautta, Nooan sateenkaaren kautta, Aabrahamin ympärileikkauksen kautta ja kaikki muut heille annettujen merkkien kautta.

        Vanhan ja Uuden Liiton sakramentit (merkit)eivät siis mitenkään eroa toisistaan merkitykseltään, jos Vanhalla Liitolla tarkoitetaan sitä, mitä Jumala on lain alaisuuden aikana tehnyt patriarkoille ja muille esi-isille. Sillä patriarkoille ja esi-isille annetut merkit on tarkoin erotettava lain määräämistä juhlamenoista, jotka Mooses on säätänyt laissaan, kuten esim. papilliset vaateparret, astiat, ruoat, rakennukset jne. Näistä eivät suuresti eroa ainoastaan Uuden Liiton sakramentit, vaan myöskin ne merkit, joita Jumala aika ajoin antoi lain alaisuudessa eläville esi-isille, kuten esim. villat Gideonille (Tuom. 6:36 ), tulen liekin Maanoahille hänen uhratessaan (Tuom. 13:19-20 ) tai sen merkin, jonka Jesaja ilmoitti Aahabille, Jes. 7:10 .; sillä niissä Jumala samalla antoi lupauksen, joka vaati uskoa Jumalaan.

        Lain säätämät juhlamenot eroavat siis vanhoista ja uusista merkeistä siinä, ettei edellisiin liity mitään uskoa vaativaa lupauksen sanaa. Sen tähden ne eivät ole vanhurskauttamisen merkkejä, koska ne eivät ole uskon sakramentteja, jotka yksin vanhurskauttavat, vaan ainoastaan teon sakramentteja.
        Sillä koko niiden voima ja olemus perustui TEKOON eikä USKOON. Sillä se, joka teki ne, täytti samalla niiden vaatimukset, vaikka olisikin toiminut ilman uskoa.

        Mutta meidän samoin kuin esi-isienkin merkkeihin eli sakramentteihin liittyy lupauksen sana, joka VAATII USKOA ja jonka vaatimuksia ei voi täyttää millään muilla teoilla. Sen tähden ne ovatkin vanhurskauttamisen merkkejä eli sakramentteja, koska ne kerran ovat vanhurskauttavan uskon eivätkä minkään teon sakramentteja. Siksipä niiden koko vaikutus onkin juuri usko eikä mikään ulkonainen täyttäminen. Sillä se, joka NE USKOO, TÄYTTÄÄ ne, vaikka ei suorittaisikaan mitään ulkonaista tekoa. Siitä johtuukin sanonta: »Sakramentti ei vanhurskauta, vaan usko sakramenttiin.»
        Samoin ei ympärileikkaus vanhurskauttanut Aabrahamia ja hänen siementään, vaikka apostoli sanookin ympärileikkausta »uskon vanhurskauden sinetiksi». Sillä USKO ympärileikkaukseen liittyvään lupaukseen vanhurskautti ja täytti sen, mitä ympärileikkaus merkitsi.
        Sillä USKO on sydämen esinahan hengellistä leikkaamista, jota lihan ympärileikkaaminen kirjaimen mukaan kuvasi.
        Totisesti ei Aabeliakaan vanhurskauttanut hänen uhrinsa, vaan USKO, jossa hän kokonaan ja täydellisesti uhrasi itsensä Jumalalle. Ulkonainen uhri kuvasi tätä uskoa.

        Samoin ei myöskään kaste vanhurskauta ja hyödytä ketään, vaan sen tekee USKO siihen lupauksen sanaan, johon kaste liittyy.
        Sillä USKO VANHURSKAUTTAA ja TÄYTTÄÄ sen, mitä kaste merkitsee.

        Usko on vanhan ihmisen upottamista ja uuden nousemista. Sen tähden on mahdotonta, että uudet sakramentit eroaisivat vanhoista. Sillä molempiin kuuluu samalla tavalla jumalallinen lupaus ja sama uskon henki. Mutta lupauksen sana erottaa ne tarkoin vanhoista juhlamenoista, ja sehän onkin ainoa ja olennainen eroavaisuuden merkki.
        Tosin pukujen, paikkojen ja lukemattomien juhlamenojenkin loisto epäilemättä nytkin kuvailee suuria asioita, jotka on täytettävä hengessä. Mutta tätä kaikkea ulkonaista loistoa ei suinkaan saa verrata kasteen ja ehtoollisen merkkeihin, koska ensin mainittuun ei liity mitään jumalallista lupausta. Tällaiset ulkonaiset seikat eivät voikaan vanhurskauttaa eivätkä muutenkaan hyödyttää, sillä ne täytetään ja toimitetaan kokonaan ilman uskoa. Ne täyttävät nimittäin tehtävänsä jo sillä, että ne toimitetaan, niin kuin apostoli sanoo Kol. 2:22: »Sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta, ihmisten käskyjen ja oppien mukaan» .
        Sillä sakramentteja (merkkejä) ei täytetä niitä TOIMITTAMALLA, vaan niihin USKOMALLA.

        Ei siis myöskään voi olla totta, että sakramenteissa asuisi vanhurskauttamisen vaikuttava voima tai että ne olisivat armon vaikuttavia merkkejä. Sillä sellaista puhutaan uskon vahingoksi, tuntematta jumalallista lupausta, paitsi jos sakramentteja sanotaan vaikutusvoimaisiksi siinä merkityksessä, että ne antavat varmasti ja tehokkaasti armon silloin, kun epäilemätön usko on olemassa.
        Mutta se, ettei pidetä niitä tässä merkityksessä vaikuttavina, ilmenee siitä, että opetetaan sakramenttien hyödyttävän kaikkia, myöskin jumalattomia ja uskottomia, kunhan nämä vain eivät tee suoranaista vastarintaa, ikään kuin ei juuri uskon puute olisi itsepintaisin ja turmiollisin armon este.
        Siinä määrin he ovat muuttaneet sakramentin käskyksi ja uskon teoksi!
        Sillä jos sakramentti suo minulle armon SEN TÄHDEN, että otan sen vastaan, silloin saan todellakin armon oman tekoni perusteella enkä uskosta; EN MYÖSKÄÄN SAA sakramentista LUPAUSTA, vaan ainoastaan Jumalan asettaman ja säätämän merkin.
        Huomaat siis selvästi, etteivät sakramenttien dogmaatikot ole ensinkään ymmärtäneet niitä, koska he eivät ole kiinnittäneet mitään huomiota USKOON eivätkä sakramenttien lupaukseen. He takertuvat pelkkään merkkiin ja sen käyttöön ja työntävät meidät uskosta tekoihin ja sanasta merkkiin.
        Mutta siten he eivät ainoastaan, niin kuin sanottu, ole vanginneet sakramenttia, vaan kerrassaan tuhonneet sen sisällön.

        Avatkaamme sen tähden silmämme ja oppikaamme kiinnittämään enemmän huomiota SANAAN kuin merkkiin, enemmän USKOON kuin merkin käyttämiseen.
        Tiedämmehän, että jumalallinen lupaus aina vaatii uskoa ja että MOLEMMAT, LUPAUS ja USKO, ovat toisilleen välttämättömiä, mutta YKSINÄÄN tehottomia.
        Sillä ILMAN LUPAUSTA on uskominen mahdotonta EIKÄ LUPAUS TOTEUDU ilman USKOA. Mutta kun molemmat ovat vuorovaikutuksessa keskenään, niin ne takaavat sakramenttien oikean ja mitä varmimman vaikutuksen.

        On siis turhaa ponnistelua ja kadotukseen kulkemista etsiä sakramentin voimaa sivuuttamalla LUPAUS ja USKO. Kristushan sanoo: »Joka uskoo JA kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.» Täten hän osoittaa USKON olevan sakramentissa niin välttämätöntä, että SE VOI PELASTAA ILMAN sakramenttejakin, ja sen tähden hän ei tahtonut lisätä: »Joka ei usko eikä tule kastetuksi.»

        --

        27. KASTEEN KAKSI PÄÄMERKITYSTÄ,

        Kasteella on siis kaksi merkitystä, kuolema ja ylösnousemus, se on: täydellinen ja päättynyt vanhurskauttaminen. Sillä kun pappi kastaa lapsen veteen, merkitsee se kuolemaa, ja kun hän nostaa sen vedestä, merkitsee se elämää. Niin Paavali selittää tämän Room. 6:4: »Niin olemme siis hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin UUDESSA elämässä vaeltaman.» Tätä kuolemista ja ylösnousemista sanomme uudeksi luomukseksi, UUDESTI syntymiseksi ja(/eli) hengelliseksi syntymiseksi. (kaste tuo siis UUDEN elämän, eli uudestisynnyttää)
        Tätä ei saa käsittää, niin kuin monet tekevät, vain kuvaannollisesti synnin kuolemaksi ja armon elämäksi, vaan TODELLISEKSI kuolemaksi ja ylösnousemukseksi(eli uudestisyntymiseksi).
        Sillä kaste ei ole keksitty vertauskuva. Eikä synti kuole eikä armo nouse täydellisenä ylös ennen kuin synnin ruumis, jota tässä elämässä kannamme, tuhoutuu, niin kuin apostoli sanoo mainitussa paikassa. Sillä niin kauan kuin olemme lihassa, kiihottavat meitä ja kiihottuvat lihan himot. Sen tähden me myöskin alkaessamme uskoa alamme kuolla tästä maailmasta ja elää Jumalalle tulevassa elämässä, niin että usko todella kuolee ja nousee kuolleista. Se on hengellinen kaste, jossa meidät upotetaan ja jossa jälleen nousemme.

        On siis aivan oikein sanoa, että kasteeseen sisältyy syntien pois peseminen, mutta tämä sanontatapa on liian laimea ja heikko ilmaisemaan kasteen merkitystä, sillä sehän on pikemminkin kuolemisen ja ylösnousemuksen vertauskuva..

        Syntinen ei kaipaa niin suuresti pesemistä kuin kuolemista muuttuakseen kokonaan uudeksi luomukseksi ja jotta hänen kasteensa, yhteisen kuoleman ja ylösnousemuksen merkkinä vastaisi Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta.

        Sillä joskin voisimme sanoa, että Kristuksesta on pesty pois kuolevaisuus hänen kuollessaan ja ylösnoustessaan, niin se olisi kuitenkin paljon laimeampi sanonta kuin jos sanoisimme hänen kokonaan muuttuneen ja uudistuneen.
        Samoin on sattuvampaa sanoa, että meidän kasteemme merkitsee täydellistä kuolemista ja ylösnousemusta iankaikkiseen elämään, kuin että se merkitsee (vain) syntien pois pesemistä.

        Tästä huomaat taas, ettei kasteen sakramentin merkkikään ole hetkellinen vaan pysyväinen teko. Sillä vaikka sen suoritus tapahtuukin nopeasti, niin sen merkitys kuitenkin kestää aina kuolemaan saakka, vieläpä viimeisenä päivänä tapahtuvaan ylösnousemukseen saakka. Sillä koko elämämme ajan teemme sitä, mitä kaste merkitsee, nimittäin kuolemme ja nousemme kuolleista. Me emme kuole, sanon minä, ainoastaan käsitteellisesti ja hengellisesti, sikäli kuin luovumme synneistä ja elämän turhuudesta, vaan me alamme tosiasiallisesti erota tästä ruumiillisesta elämästä ja tavoitella tulevaista elämää, jotta siirtymisemme tästä maailmasta Isän luo olisi, niin kuin sanotaan, reaalinen ja myöskin ruumiillinen.

        Meidän tulee siis varoa niitä, jotka ovat HEIKENTÄNEET JA VÄHENTÄNEET kasteen voimaa sanoen, että kasteesta kyllä vuotaa meihin armoa, mutta että se sitten taas synnin tähden vuotaa meistä pois, joten meidän siis kasteen menetettyä tehonsa tulee pyrkiä TAIVAASEEN TOISTA TIETÄ.
        Älä ajattele näin, vaan tiedä kasteen merkitsevän sitä, että me sen kautta kuolemme ja elämme uudelleen!
        PARANNUKSEN TIETÄ TAI MITÄ MUUTA TIETÄ TAHANSA ET VOI PALATA MUUHUN KUIN KASTEEN VOIMAAN miettien yhä uudelleen sitä, että olet kastettu, miettiäksesi, mitä kasteesi merkitsi.
        KASTE EI MENETÄ MILLOINKAAN PÄTEVYYTTÄÄN, paitsi jos sinä epätoivoon joutuneena et enää tahdo palata pelastuksesi lähteelle.
        Sinä voit kyllä joksikin aikaa joutua hiukan eroon merkistä, mutta silti ei merkki ole menettänyt pätevyyttään. Niinpä sinut on kerran kastettu sakramentin mukaisesti, mutta sinun täytyy alituisesti tulla kastetuksi uskon kautta, alituisesti kuolla ja nousta uuteen elämään.

        Martti

        28. KASTE ON VESI, JOHON JUMALAN POIKA ON UPOTTAUTUNUT, jonka yli Pyhä Henki on vuodatettu ja Jumala saarnannut. Se on siis armorikasta vettä, pyhitettyä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen kautta.

        Kasteessa tulet sinä Kristukseen, niin että Hänen kasteensa tulee sinun kasteeksesi ja sinun kasteesi Hänelle. Tämä on oikea kaste.
        Raamattu kutsuu kastetta pesuksi, jossa ei ainoastaan kädet ja jalat, vaan koko ruumiskin on pesty puhtaaksi. Niin tekeekin kaste ihmisen yhtä haavaa puhtaaksi ja autuaaksi, niin että tähän pääasiaan ja autuuden perintöön ei muuta tarvita, kuin tällainen usko tällaiseen Jumalan armoon, että se vain olisi sulaa armoa ilman työttä ja ansiotta, että me autuaiksi tulemme, ja että me näin muodoin muuttumatta totisesti rakastaisimme, ylistäisimme, kiittäisimme ja kunnioittaisimme Jumalaa iankaikkisesti hänen laupeudestansa, emmekä kerskaisi itsestämme tahi pitäisi mielisuosiota minkäänlaiseen omaan voimaamme eli avuumme, josta kylliksi ja usein puhuttu on.

        Meidän tulee myös tarkata apostolin sanat tekstissä, jossa hän puhuu kasteesta ja hengellisestä ruuasta, niin kuin he olisivat kristityitä olleet, tehden esi-isät meidän kaltaisiksemme, juurikuin olisi heilläkin ollut kaste ja sakramentti. Tässä tulee meidän ensiksi tietää, niin kuin usein on sanottu, että Jumala alusta alkaen aina on johdattanut, pelastanut ja autuaiksi tehnyt pyhänsä kahden välikappaleen, ruumiillisen sanansa ja ulkonaisten merkkein kautta, niin kuin Aadamin tämän sanan kautta: "Vaimon siemenen pitää rikki polkeman kärmeen pää," se on, Kristus on tuleva ja voittava meidän hyväksemme kuoleman, synnin ja perkeleen; tähän sanaansa antoi hän sen merkin, että uhrit taivaan tuli poltti, niin kuin Abelille 1. Moos. 4:4 tapahtui ja useissa raamatun paikoissa nähdään. Tämä sana on ollut Aadamin evankeliumi Noaan ja Abrahamiin asti, ja siihen ovat kaikki pyhät Abrahamiin asti uskaltaneet ja samassa tulleet synnistä pelastetuiksi, niin kuin mekin tulemme evankeliumin sanan kautta pelastetuiksi, jos uskomme, ja on heillä tuli taivaasta ollut samallainen Jumalan sanan merkki, kuin meillä on kaste.

        Niin oli siis Israelin lapsilla se Jumalan sana, että Heidän piti tuleman luvattuun maahan, tähän sanaan oli heillä monta merkkiä, ja erittäinkin, niin kuin Paavali tässä osottaa, meri ja pilvi, taivaan leipä ja vesi kalliosta, jotka, niin kuin hän sanoo, OVAT OLLEET HEIDÄN KASTEENSA, juurikuin kaste nyt olisi meidän meremme ja pilvemme. SILLÄ USKO JA HENKI on joka paikassa yhtäläinen, vaikka merkit ja sanat ovat toiset. Merkit ja sanat annetaan aika ajoin eri tavalla; mutta usko se pysyy kuitenkin yhtäläisenä samaan ainoaan Jumalaan, joka monenlaisilla merkeillä ja sanoilla eri aikoina antaa saman uskonsa Hengen, ja sen kautta myös vaikuttaa yhtäläisen syntien anteeksi antamisen, kuolemasta pelastuksen ja autuuden kaikissa pyhissä, eläköötpä maailman alku-, keski- tai loppuajoilla.

        KRISTUKSEN KASTE EI MUUTA OLE, KUIN ETTÄ HÄN OTTI KAIKKI SYNTIMME PÄÄLLENSÄ JA TEKI TÄYDEKSI NIIDEN PUOLESTA JA SIINÄ VIELÄ, PYHÄN RUUMIINSA UPOTTAMISELLA, NIIN PUHDISTI KAIKKI VEDET, ETTÄ JOKA HÄNEN NIMEENSÄ KASTETAAN, SEN PITÄÄ OLEMAN SYNNISTÄ VAPAA JA TAIVAAN TÄYTYY SILLE AUETA.

        Kristus niin muodoin ei ole kastettu itse tähtensä, koska hänellä ei ollut syntiä, vaan hän on ottanut meidän syntimme päällensä ja upottanut ne kaikki veteen, osottaen sillä, mitä meidänkin tulee tehdä. Hän tekee aivan niinkuin hyvä parantaja, joka katkerimmista lääkkeistä juo itse ensin, kehottaaksensa sairasta sitä rohkeammin juomaan niitä. Niin mekin juomme kasteessa katkeran juoman, joka on vanhan Aatamin kuolettaminen, joka tosiaan meille on sangen katkeraa. Sillä vedellä valaminen ei merkitse muuta, kuin pahan himon ja pahojen halujen kuolettamista ja tukahuttamista. Tämä nyt tapahtuu ristillä, jonka Jumala, pyhän tahtonsa mukaan, panee meidän kannettavaksemme, ja jota ei meidän pidä millään muotoa päältämme heittämän, vaan halulla ja mielellämme sitä kantaman. Mutta jotta tämä meille sitä huokeampi olisi, niin on Kristus itsekin sen tehnyt. Hän antoi itsensä kastaa, otti ristinsä päällensä ja kantoi sitä mielellään, ollen näin Isällensä kuuliainen kuolemaansa saakka, aina ristin kuolemaan asti, pelastaaksensa meitä synnistä ja taas lepyttääksensä taivaallisen Isänsä ja teki sen sulasta armosta, ilman kaikkea ansiotamme, ja siitä saimme kasteen vakuutusmerkiksi, niinkuin Paavali kirjottaa Titukselle 3:4-7.

        29. KASTE ON PARANNUKSEN ALKU.
        Niin usein kuin nyt syntiin lankeet, niin ota kohta pakosi kasteeseesi, niin saat Pyhän Hengen, joka sinua tukee. Sillä parannus ei ole muuta, kuin suuttumus itseensä ja syntiseen elämäänsä, niin myös uudistus ihmisessä, joka kasteessa kuvataan. Sellaisessa elämän uudistuksessa sitten seuraa Jumalan kiitos ja ylistys saadusta armosta.

        Kristusta kastettaessa kuuluu Isän ääni, joka sanoo: "Tämä on minun rakas Poikani, johonka minä mielistyin." Tämän äänen kuulevat myös kaikki, jotka kastetaan Kristuksen nimeen, sillä siinä pääsemme Jumalan perillisiksi ja Kristuksen kanssaperillisiksi. Älköön siitä kukaan epäilkö. Apostoli Paavali sanoo selvästi Jumalan meitä siinä rakkaassa otolliseksi tehneen.

        Vesikaste kyllä nähdään silmillä, mutta uuden syntymisen vaikutusta, jonka Pyhä Henki tällä kasteella sydämessä toimittaa, ei taideta nähdä. Mutta ettemme Pyhän Hengen salaisen, näkymättömän vaikutuksen tähden ylenkatsoisi tätä ulkonaista, yksinkertaista vesikastetta, jolla ei yhtään loistoa ole, sanoo rakas Herramme Kristus edelleen Nikodeemukselle: "älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän pitää uudesti syntymän . Tuuli puhaltaa kussa hän tahtoo, ja sinä kuulet hänen humunsa, ja et tiedä, kusta hän tulee, taikka kuhunka hän menee, näin on jokainen, kuin Hengestä syntynyt on".

        Kun ihminen kastetaan, hän tulee varmasti yhtä puhtaaksi, kirkkaaksi ja ihanaksi Jumalan edessä kuin itse aurinko, niin ettei häneen jää jäljelle yhtään syntiä, vaan ainoastaan iankaikkista vanhurskautta. Kristushan sanoo itse: "Joka uskoo ja saa kasteen, on pelastuva" (Mark. 16:16). Maailman edessä näytämme syntisiltä, mutta Jumalan edessä me olemme vanhurskaita. Maailman edessä meillä on kurja muoto, mutta Jumalan edessä olemme ihanammat ja kirkkaammat kuin aurinko. Pyhä kaste sisältää niin suuren armon, ettei taivas eikä maa voi sitä käsittää. Sen tähden on jokaisella kristityllä kasteessa tarpeeksi oppimista koko elämänsä ajaksi, että hän oppisi uskomaan, mitä se vaikuttaa. Siinähän lahjoitetaan syntien anteeksiantamus, Jumalan armo, koko Kristus ja Pyhä Henki ja kaikki hänen lahjansa. Jumala on siirtänyt meidät siinä Adamin perinnöstä omaan perintöönsä. Me olemme nyt Jumalan uudestisyntyneitä lapsia ja perillisiä ja omistamme kaikki Jumalan lahjat yhtä runsaasti kuin Pietari ja Paavali. Niin kauan kuin elämme maan päällä, meidän on elettävä siinä toivossa, että ne ilmestyvät nähtäviksemme. Vaikka olemme vakuuttuneet siitä, että kaikki Jumalan aarteet ovat uskon kautta omiamme, emme kuitenkaan näe niitä vielä. Ne on asetettu hetkeksi silmiltämme näkymättömiin.

        Jumala on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsullaan, ei meidän tekojemme perusteella, vaan oman päätöksensä ja armonsa mukaisesti, jonka hän jo ennen aikojen alkua soi meille antamalla meille Kristuksen Jeesuksen. 2. Tim. 1:9. Jumala pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tit. 3:5.

        30. PYHÄN KASTEEN SAKRAMENTTI

        Mitä on kaste?
        Kaste ei ole pelkkää vettä, vaan Jumalan käskyyn sisältyvä ja Jumalan sanaan yhdistetty vesi.

        Mikä sitten on tämä Jumalan sana?
        Se minkä Herramme Jeesus Kristus lausuu Matteuksen viimeisessä luvussa: "Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."

        Mitä kaste antaa ja hyödyttää?
        Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.

        Mitkä ovat nämä Jumalan sanat ja lupaukset?
        Ne jotka Herramme Jeesus Kristus lausuu Markuksen viimeisessä luvussa: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

        Miten vedellä voi olla näin suuri vaikutus?
        Ei sitä vaikutakaan vesi, vaan veteen liittyvä ja vedessä oleva Jumalan sana sekä Jumalan sanaan luottava usko. Ilman Jumalan sanaa vesi ei ole mikään kaste, vaan pelkkää vettä. Jumalan sanaan liittyessään se kuitenkin on kaste, armoa tulviva elämän vesi ja "uudestisyntymisen pesu Pyhässä Hengessä", niin kuin pyhä Paavali lausuu kirjeessään Tiitukselle, sen kolmannessa luvussa: "Hän pelasti meidät laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. Tämä sana on varma."

        Mitä sitten tällainen vesikaste merkitsee?
        Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja surmattava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja sen tilalle pitää joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana.

        Missä se on kirjoitettuna?
        Paavali lausuu Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa: "Me olemme Kristuksen kanssa haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman."

        -

        31. RAAMATULLISEN KASTEEN OPIN VÄÄRENTÄJISTÄ.

        Uudesti kastajain ja saman arvoisten lahkolaisten väitökset, jotka opettavat etsimään Henkeä ilman sanatta ja merkittä, erityisillä ilmoituksilla ja vaikutuksilla taivaasta, ilman välikappaletta, jopa katsovat ylen rakkaan kasteenkin, juuri kuin ei se olis muuta, kuin paljas vesi, jonka vuoksi he pilkaten sanovat: "Mitä pivollinen vettä voi sielua auttaa?" Koska kuitenkin Kristus selvästi sanoo sellaisessa olevan Hengen, ja sanoo ihmisen vedestä pitämän uudesta syntyä, jota hän kaiketi sanoo oikeasta luonnollisesta vedestä, jolla Johannes kastaja kastoi. Paavali (Ef. 5:26) kutsuukin kasteen veden pesoksi jossa Kristuksen seurakunta puhdistetaan ja (Tit. 3:5) kutsuu uuden syntymisen pesoksi ja Pyhän Hengen uudistukseksi.

        Tässä on ilkeän uudestikastajain lahon taasen puhumista rakasta kastettamme vastaan, jotka hokevat että "joka ei ennen usko sitä älköön kastettako", ja tahtovat sillä kumota lasten kastamisen. Niinkuin kuitenkin nähdään ja koitellaan, että vaikka perkele herättää juuri monenmoisia lahkoja, nämä kuitenkin aivan kohta itsestään särkyvät ja tyhjään raukeavat. Voi kuinka monia sanomattomia lahkoja ja hirmuvaltioita on jo perkele näinä viitenätoista sata vuotena herättänyt Evankeliumia vastaan, ja rohjennut juurittamaan pois taikka edes eroittamaan Kristuksen valtakuntaa; ja sittenkin pysyy aina tähän päivään saakka sama saarna, usko kaste ja kaikki, niin että maailman, jos ei se ehdollaan olis sokeudessaan ja paatumuksessaan, pitäis nähdä ja käsittää tämän Herran voimaa ja väkevyyttä.

        Niin sanomme siis myöskin kasteesta, ettei mielestämme se ole pääasia, uskooko kastettava vai eikö. Sillä silti kaste ei tule vääräksi, vaan kaikki riippuu Jumalan sanasta ja käskystä.
        Sillä vaikka nyt tänään tulisi luoksemme kastetta pyytämään joku vilppi ja petos mielessään ja me kaikessa vakavuudessa hänet kastaisimme, niin on meidän kaikesta huolimatta sanottava, että kaste on ollut oikea. Sillä käytettiinhän siinä vettä ja Jumalan sanaa, vaikka hän ei sitä ottanutkaan vastaan niin kuin olisi pitänyt.

        Ne merkit, joista ulkonaisesti voidaan nähdä, missä senkaltainen seurakunta maailmassa on, ovat kaste, Herran ehtoollinen ja evankeliumi. Sillä ei kenenkään pidä epäillä, että siellä, missä on kaste ja evankeliumi, on olemassa pyhiä, vaikka ne sitten olisivat vain kehtolapsia. Mutta Rooma tai paavin valta ei tee kristityksi, niinkuin kaste tai evankeliumi tekee. Sentähden se ei välttämättömästi kuulukaan oikeaan kristikuntaan, vaan on inhimillinen järjestys.

        32. LAPSIKASTEEN PUOLUSTAMISEKSI.

        a)JEESUS KÄSKEE HÄN MEITÄ VIEMÄÄN LAPSIA TYKÖNSÄ, Matt. 19:14,
        ottaa heitä syliinsä ja panee kätensä heidän päälleen ja sanoo, että taivaan valtakunta on ja Matt. 18:10: Heidän enkelinsä taivaassa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaassa, niin pitää tämänkin ymmärtää sanotun samoista lapsista.
        Samalla Hän myöskin opettaa, että meidän on tultava sellaisiksi lapsiksi. Mutta jos nämä lapset eivät olisi pyhiä, niin olisi hän todella antanut meille huonon esikuvan, jonka mukaiseksi meidän pitäisi tulla. Ei hän olisi silloin sanonut: Teidän täytyy tulla kuin lapset, vaan pikemmin: Teidän täytyy tulla toisenlaisiksi, kuin lapset ovat. .

        Jotkut tahtovat heikontaa tätä tekstiä sillä muistutuksella, että juutalaisten lapset olivat ympärileikatuita ja sentähden he kyllä olivat pyhiä ja vietiin Kristuksen luo, mutta - meidän lapsemme ovat pakanoita

        Vastaus: Mutta jos siellä oli myös pieniä tyttöjäkin niiden lasten joukossa, joita vietiin Kristuksen luo, ja hehän eivät olleet ympärileikatuita? Hänen luokseen vietiin kaikenlaisia lapsia. Koska ei erikseen nimitetä poikalapsia, niin emme voi heittää pois tyttölapsia, vaan täytyy antaa olla lapsia, sekä poikia että tyttöjä. Ja autuaiksi kutsutaan heitä, ei ainoastaan ympärileikkauksen tähden, vaan myös sentähden, että, nyt tulevat Kristuksen tykö Vanhasta Uuteen Testamenttiin, niinkuin hänen sanansa kuuluvat: Sallikaa lasten tulla minun tyköni, ja älkää kieltäkö heitä, sillä sellaisten on Jumalan valtakunta. Sellaisten lasten, sanoo hän, jotka tulevat minun luokseni, on Jumalan valtakunta. Sillä sen takia, että heitä kannetaan ja tulevat Kristuksen luo, tulevat he niin autuaiksi, että hän ottaa heidät syliinsä, siunaa heitä ja antaa heille valtakunnan.

        Minä olen vielä sitä mieltä, että kaikkein luotettavin kaste on lasten kaste. Vanhempi ihminen voi olla petollinen ja niinkuin Juudas tulla Kristuksen luo, ja antaa kastaa itsensä. Mutta lapsi ei osaa olla petollinen, vaan tulee Kristuksen tykö kasteessa, niinkuin Johannes tuli hänen tykönsä, ja niinkuin ne pienet lapset kannettiin hänen luokseen, että hänen sanansa ja työnsä tulisivat heidän päällensä ja koskisivat heitä ja siten tekisivät heidät pyhiksi, koska hänen sanansa ja työnsä eivät voi mennä hukkaan ja tässä tarkoittavat ainoastaan lasta. Jos eivät Hänen sanansa ja työnsä sitä voisi, niin raukeaisi se kokonaan ja olisi turhaa, joka on mahdotonta.

        Ei myöskään voida kieltää joukossa olleen tyttölapsia ja ympärileikkaamattomia, joista Ps. 106:38, puhuu, että he uhrasivat tyttäriään kananealaisten epäjumalille, ja kutsuu heitä viattomaksi vereksi. Samaten on Mooseskin, 3. Moos. 12:5, käskenyt uhraamaan myöskin tyttölasten puolesta Jumalalle heidän lunastuksensa ja pyhityksensä esikuvana. Vaikka ainoastaan poikalapset ovat ympärileikkauksen kärsineet, ovat kuitenkin myös tyttölapset olleet osalliset sen siunauksesta sen sanan perusteella, jossa Jumala sanoo Abrahamille, 1. Moos. 17:7. Minä olen sinun Jumalasi ja sinun siemenesi Jumala ja ympärileikkaus on oleva minun liittoni minun ja sinun välillä, sekä minun ja sinun siemenesi välillä. Nyt on todella tyttölapsetkin Abrahamin siementä, ja Jumala on tämän sanan kautta heidänkin Jumalansa, vaikka eivät olekaan ympärileikatuita kuten poikalapset.

        Uskotko nyt, että Jumala ympärileikkauksen liiton kautta vastaan ottaa sekä poika- että tyttölapsia ja on heidän Jumalansa?
        Miksi ei hän sitten myös ottaisi vastaan meidän lapsiamme kasteen liiton kautta, koska hän myös on luvannut meille, ettei hän tahdo olla ainoastaan juutalaisten Jumala, vaan myös pakanain, Room. 3:29, ja varsinkin uskovaisten kristittyjen.
        Jos poikalasten ympärileikkaus auttoi sekä poika- että tyttölapsia tulemaan Jumalan kansaksi Abrahamin uskon tähden, jonka lapsia ovat, niin eikö paljon ennemmin tässä kunkin kaste puolestaan auttaisi siihen, että tulevat Jumalan kansaksi Kristuksen ansion tähden, johonka heitä tuodaan ja joka heitä siunaa.

        Tällä kaikella sanon, että uudestikastajain perustus on epävarma ja että liian rohkeasti siihen luottavat.
        »Mutta», sanot, »hän ei ole käskenyt kastamaan lapsia, ei myöskään löydy esimerkkiä siihen apostolien kirjoituksissa». Vastaus: Hän ei myöskään ole käskenyt kastamaan ketään vanhempaa, ei miestä eikä naista eikä ketään erikseen, niin emme siis kasta ketään. Mutta hän on käskenyt kastamaan kaikkea kansaa ketään eroittamatta, kun hän sanoo Matt. 28:19: »Menkäät, opettakaat kaikkea kansaa ja kastakaat heitä j.n.e.» Lapsetkin ovat suuri osa kaikesta kansasta.

        Luemmehan Ap. t. 2:39 - 16:15, ja Paavalin kirjeissä, 1. Kor. 1:16, kuinka he ovat kastaneet kokonaisia huonekuntia. Mutta lapsethan ovat tosiaan myöskin koko osa huonekunnasta, niin että näyttää siltä, että niinkuin Kristus ilman eroitusta käskee heitä opettamaan ja kastamaan kaikkea kansaa, he myöskin niin tekivät ja kastoivat huonekunnissa kaikki, jotka siinä olivat. Eivät he huomanneet ennakolta, että lahkohenget etsisivät eroitusta nuoren ja vanhan välillä, joskin he muuten kaikissa kirjeissä kirjoittavat laveasti, että kristittyjen joukossa ei ole mitään eroitusta henkilöiden kesken Room. 10:12, muutenhan he olisivat huomauttaneet siitä ja osoittaneet sen selvästi. Johannes 1. Joh. 2:14 kirjoittaa lapsille, että he tunsivat Isän. Ja apostoleista on lasten kaste varmaan tullut, kuten Augustinuskin kirjoittaa.

        Kun sellainen uudestikastaja, joka ei ole uppiniskainen, vaan tahtoo olla oppivainen, kuulee, että niinkuin Johannes on tullut uskovaiseksi ja pyhäksi, Kristuksen tullessa ja puhuessa äitinsä suun kautta, niin tulee lapsikin uskovaiseksi, Kristuksen puhuessa hänelle kasteessa kastajan suun kautta, koska siinä on hänen sanansa ja hänen käskynsä, ja hänen sanansa ei tyhjänä palaja,
        niin täytyy toki uudestakastajan sanoa: »Voisihan se olla totta». Ei voi hän täydellä vakuudella sitä kieltää, tai tuoda jotain Sanaa sitä vastaan. Mutta jos ei hän voi sitä täydellä vakuudella ja hyvillä syillä kieltää, niin ei hän myöskään voi täydellä vakuudella pysyä kasteen toistamisessaan, sillä sitä ennen täytyy hänen perin pohjin todistaa, että lapset kastetaan ilman uskoa, jos mielii vahvistaa kasteen toistamista. Siten on, luulen, kyllin selvästi todistettu, että heidän perustuksensa ovat epävarmoja ja turhaa uhkarohkeutta.

        No niin, minä otaksun taas, että he voivat täydellä varmuudella esittää sen väitöksen, että lapset ovat uskoa vailla kasteessa.
        Mutta minä mielelläni tahtoisin tietää, minkä syyn vuoksi heitä pitäisi uudesti kastaa uskoon tultuaan ja uskonsa tunnustettuaan?
        Ei riitä, että sanovat olevansa kastetut ilman uskoa, ja sentähden täytyy kastaa uudesti. Heidän täytyy osoittaa syy siihen. »Se on väärä kaste», sanot. Kuinka niin?
        SE ON KUITENKIN KASTE, ONPA ITSESSÄÄN OIKEA KASTE, MUTTA HE OTTAVAT SEN VÄÄRIN VASTAAN.

        b)SANAT OVAT PUHUTUT
        ja kaikki tehty, niinkuin kasteeseen kuuluu niin täydellisesti kuin jos uskokin olisi ollut mukana.
        Kun nyt asia on oikea itsessään, niin ei täydy sitä uudistaa ja tehdä toistamiseen, vaikka se olisi väärin vastaanotettu.
        Eroitettakoon vääryys, niin tulee kaikki oikeaksi ilman mitään uudistamista. ”Väärinkäytös ei muuta esineen olentoa; ilman olentoa ei voi väärinkäytöstä ollakaan”.
        Jos usko tulee kymmenen vuotta kasteen jälkeen, miksikä sittenkin uudesti kastettaisiin, vaikka kaste aivan varmasti on oikein tapahtunut? Kastettuhan uskoo nyt, niinkuin kaste vaatii. EIHÄN USKO OLE KASTEEN TÄHDEN, VAAN KASTE USKON TÄHDEN. Kun usko tulee, on kaste saanut saatavansa, ja kasteen uusiminen on turhaa.

        Tämän sanon sen vuoksi, että jos kasteen toistajat voisivatkin todistaa väitöksensä, ettei lapsilla ole uskoa (jota eivät voi), niin ei kuitenkaan sillä olisi voitettu enempää, kuin että oikea kaste, jonka Jumala on asettanut, ei ole oikein, vaan väärinkäyttämällä vastaan otettu. Mutta joka ei todista enempää kuin väärinkäytöstä, hän ei myöskään todista muuta, kuin että väärinkäytös on muutettava, mutta ei asian olemusta.
        Sillä väärinkäytös ei muuta asian olemusta vääräksi.
        Kulta ei tule oljeksi sentähden, että varas varastaa ja väärinkäyttää sitä; hopea ei tule paperiksi sentähden, että koronkiskuri vääryydellä sen anastaa.

        Koska uudestikastajat näyttävät ainoastaan kasteen väärinkäytön, niin tekevät Jumalaa, luontoa ja järkeä vastaan, kun uudistavat sekä kasteen että väärinkäytöksen.

        Vaikka kuinka antaisivat uudestikastajien vääntää ja kääntää itseään, niin tekevät väärin, häväisevät ja tärvelevät Jumalan järjestyksen, nimittävät sen vääräksi kasteeksi ihmisten nurjuuden ja väärinkäytön tähden, vaikka eivät voi todistaa tätä ihmisten nurjuutta väärinkäyttöä.

        Mutta heissä onkin tekijänä perkele, joka teeskentelee uskoa, mutta tarkoittaakin töitä ja vie ihmisparat uskon nimellä ja muodolla luottamaan töihin.

        Samaten tässäkin uudestikastajat hakevat työtä, että ihmiset siihen luottaisivat. Kun heidät siten kastetaan, niin on se muka oikein ja hyvin tehty.
        Uskosta he eivät välitä ollenkaan, paitsi että muodon vuoksi kerskaavat siitä, sillä niinkuin ennen on sanottu, jos etukäteen olisivat varmat uskosta, niin eivät milloinkaan kastaisi yhtään ihmistä.
        Jos he eivät luottaisi työhön, vaan täydellä todella katsoisivat uskoa, niin ei heidän tarvitsisi kastaa uudestaan, koska sama Jumalan sana, joka kerran on puhuttu ensi kasteessa, vielä yhäti pysyy samana, että he vielä myöhemminkin voivat uskoa siihen, jos tahtovat, ja vesikin on valettu heidän ylitsensä, että he myös sittemmin käsittäisivät sen uskossa, jos tahtovat.
        Sillä jos toistavatkin sanat satoja kertoja, niin ovat ne kuitenkin samat sanat, jotka ovat puhutut ensi kasteessa, ja joilla ei ole voimansa siitä, että niitä moneen kertaan eli yhä uudestaan puhutaan, vaan siitä, että on käsketty niitä kerran puhumaan.

        Tämä onkin yksi perkeleen oikeita mestariteoksia, että hän pakottaa kristityitä uskon vanhurskaudesta töiden vanhurskauteen; niinkuin hän myös ajoi galatalaiset ja korintolaiset töihin, vaikka he ensin, ( Gal. 5:7) uskoivat aivan oikein ja juoksivat hyvin Kristuksessa.
        Samaten nytkin, sillä kun hän näki, että ihmiset evankeliumin kautta hyvin tunsivat ja oikein uskoivat Kristukseen, jonka kautta myös olivat vanhurskaita Jumalan edessä, niin hyökkää hän esiin ja tempaisee heidät sellaisesta vanhurskaudesta, niinkuin olisi se mitätön.

        Täten se vie heidät kasteen toistamiseen, niinkuin muka parempaan vanhurskauteen, saaden sillä aikaan sen, että kieltävät entisen vanhurskauden, niinkuin muka kelvottoman, ja lankeavat väärään vanhurskauteen.

        Mitä sanon? Me nykyajan ihmiset olemme oikeita galatalaisia ja tulemme galatalaisiksi. Sillä joka antaa kastaa itsensä uudesti, hän peruuttaa työllä entisen uskonsa ja vanhurskautensa ja tekee ne synniksi ja kirotuksi.
        Tämä on hirveätä! Aivan niinkuin Paavali sanoo, että galatalaiset ovat langenneet Kristuksesta, niin tekevät Kristuksen synninpalvelijaksi, jos antavat ympärileikata itsensä, Gal. 5:2.

        Mutta saatana tekee tätä kaikkea meidän tähtemme, että saisi meidän oppimme epäluulon alaiseksi, niinkuin ei meillä olisikaan oikeata Henkeä ja oppia, kun emme ole muka oikein kastetut. Mutta hedelmästä puu tunnetaan, Matt. 7:17 - 18. Niin emme minkään lahkon joukossa näe sellaisia miehiä, jotka niin voimakkaasti käyttävät ja selittävät Sanaa kuin ne, jotka meidän puolella ovat Jumalan armosta; joka ei ole vähin Hengen lahjoista, 1. Kor. 12:10.
        Niin myös näemme kasteenuusijoissa oikeita perkeleen hedelmiä,

        Tällä on myöskin kumottu se, mitä he myös väittävät, että kaste on kelpaamaton, jos pappi eli kastaja ei ole uskonut. Sillä jos Pietarikin kastaa jonkun, niin ei kukaan taitaisi tietää, uskooko Pietari sillä hetkellä, tai epäileekö, sillä eihän kukaan voi nähdä hänen sydämeensä. Sanalla sanoen: se väitös on myös muinoin saattanut donatistit luopumaan lapsikasteesta ja kastamaan itsensä uudesti, kun näkivät, että muutamat saarnaajat ja kastajat olivat epäpyhiä. He yrittivät silloin perustaa kasteen ihmispyhyydelle, mutta Kristus perustaa sen sanalleen ja käskylleen.
        Sepä kiusaa meidänkin hurskastelijoitamme, sakramentin vihollisia. Sillä vaikka sanovat totuuden ja Sanan pakoittavan heitä, niin valehtelevat kuitenkin, saamatta siitä tunnonhaavoja sekä myöskin paikottain itsestään ammentavat ja luulevat voivansa omalla pyhyydellään johtaa Kristuksen tuntemiseen, niinkuin olisi koko maailma varma siitä, että he itse ovat uskollisia ja pelkkää pyhyyttä, eivätkä näe olevansa yhtä suuria syntisiä Jumalan edessä kuin ne, joita niin ankarasti tuomitsevat ja kutsuvat syntisiksi, unohtaen siten malan omassa silmässään, Matt. 7:3.

        c) TOTTA ON, ETTÄ KASTEESSA PITÄÄ USKOA,
        mutta uskolle älköön annettako kastaa itseään. Toista on omata usko ja toista luottaa uskoon ja siis antaa kastaa itsensä siihen. Hän, joka antaa kastaa itsensä uskolle, ei ole ainoastaan epätietoinen, vaan myöskin epäjumalinen ja nurja kristitty; sillä hän luottaa ja rakentaa omalleen, nimittäin lahjalle, jonka Jumala on antanut hänelle, eikä ainoastaan Jumalan sanalle. Samoin joku toinen rakentaa ja luottaa väkevyyteensä, rikkauteensa, voimaansa, viisauteensa, pyhyyteensä, jotka toki myöskin ovat lahjoja, ja jotka Jumala on antanut hänelle.

        MUTTA JOKA KASTETAAN JUMALAN SANALLE JA KÄSKYLLE, NIIN VAIKKA EI USKOAKAAN OLISI, HÄNEN KASTEENSA ON KUITENKIN OIKEA JA VARMA,
        sillä se tapahtuu siten, kuten Jumala on sen käskenyt tapahtua.
        Vaikka ei se sitä uskotointa kastettua hyödytä hänen epäuskonsa tähden,; niin, ei se sentähden ole väärä, epätietoinen ja mitätön.
        Jos kaikki olisi väärää ja mitätöntä, joka ei hyödytä epäuskoista, niin ei mikään pysyisi oikeana ja hyvänä.
        Sillä on myöskin käsketty saarnaamaan evankeliumia koko maailmalle.

        Uskoton kuulee sen, mutta ei se häntä hyödytä. Eikö sekään sentähden olisi evankeliumi tai olisiko se väärä evankeliumi? Jumala itse ei ole jumalattomalle hyödyllinen! Eikö hän sentähden ole Jumala?

        KOSKA LASTENKASTE ON ALKUJAAN APOSTOLEISTA JA ON OLLUT EDELLEENKIN AINA APOSTOLIEN AJASTA ASTI, EMME VOI SITÄ LAKKAUTTAA,
        vaan täytyy antaa sen olla, koska ei kukaan tähän saakka ole voinut todistaa, etteivät lapset usko kasteessa, tai että sellainen kaste on väärä. Ja jos olisinkin epätietoinen siitä, uskovatko he, niin täytyy minun kuitenkin omantuntoni tähden antaa kastaa heitä, koska on paljon parempi, että kaste tapahtuu lapsena, kuin että minä lakkauttaisin sen.

        Sillä jos kaste on oikea ja hyödyllinen ja tekee lapset autuaiksi (niinkuin me uskomme), JA MINÄ LAKKAUTTAISIN SEN, NIIN OLISIN MINÄ VASTUUSSA KAIKISTA NIISTÄ LAPSISTA, JOTKA KASTEEN PUUTTEESSA HUKKUISIVAT.
        Sehän olisi hirveätä ja kauhistuttavaa.

        Mutta jos se olisi väärin, se tahtoo sanoa, hyödytöntä, eikä auttaisi lapsia, niin ei olisi sillä syntiä tehty muuten, KUIN ETTÄ JUMALAN SANA OLISI TURHAAN PUHUTTU JA TURHAAN HÄNEN MERKKINSÄ ANNETTU. Mutta silloin en olisi vikapää siihen, että joku sielu hukkuisi, vaan ainoastaan siihen, että Jumalan sana ja merkki käytettiin turhaan.
        Mutta sen Jumala minulle helposti antaisi anteeksi, koska minä tein sen tietämättäni ja siitä pelosta, etten muuttaisi sitä toiseksi, mitä se alusta saakka on ollut, varsinkaan kun en sitä millään sanalla olisi voinut todistaa vääräksi.

        Mutta jos minulle todistamalla vakuutettaisiin, että lapsikaste on väärä, niin luopuisin siitä vastenmielisesti. Sillä sehän olisi samaa, kuin jos uskottomain joukossa turhaan saarnaisin Jumalan sanaa, jota minun pitääkin hänen käskynsä mukaan saarnata, vaikka kävisikin siten, kuten hän sanoo, Matt. 7:6. Antaisin koirille pyhää ja heittäisin helmiä sikojen eteen, sillä minkä minä sille voisin?

        Tässä tahtoisinkin ennemmin tehdä syntiä siten, että saarnaisin turhaan, kuin siten, etten ollenkaan saarnaisi; sillä hyödyttömällä saarnaamisella en tulisi syypääksi sielujen hukkumiseen, mutta jos en saarnaisi, voisin saada syyn monen sielun hukkumiseen; niin, olisipa yhdessäkin jo liian paljon.

        Näin sanon, että vaikka lasten usko olisikin epätietoinen, ei annettaisi varman kasteen mennä epävarman uskon tähden, koska emme me sitä ole keksineet, vaan saaneet sen sellaisena aina apostolien ajasta lähtien; sillä älköön mitään lakkautettako tai muutettako.

        d) TOISEKSI ON ITSE SEN OLEMUS SUURI TODISTE.
        Ei mikään harhaoppi ole milloinkaan pysynyt salassa, vaan aina ja nopeasti, kuten Pietari sanoo, käynyt ilmeiseksi ja tuottanut itselleen äkillisen perikadon, ja niinkuin Paavali kertoo Jannesta ja Jambresta ja heidän kaltaisistaan, että heidän hulluutensa vihdoin kävi kaikille ilmi, 2. Tim. 3:8 - 9.

        Jos siis lasten kaste ei olisi oikea, ei Jumala olisi antanut sen niin kauan menestyä, eikä pysyä niin yleisenä koko kristikunnassa ajasta toiseen; vaan olisi sen myös täytynyt ennen pitkää tulla paljastetuksi harhaopiksi kaikkein nähden. Ja siis se, että uudestikastajat nyt yrittävät lumota sen vääräksi, on vielä tekemättä, eivätkä he voikaan sitä harhaopiksi todistaa.

        Samoin kuin Jumala on niin säätänyt, että kristityt koko maailmassa pitävät Raamattua Raamattuna, Isämeidän rukousta Isämeidän rukouksena, lapsen uskoa uskona, niin on HÄN MYÖSKIN VOIMASSA PITÄNYT LASTEN KASTEEN, EIKÄ OLE ANTANUT SEN TYHJÄÄN RAUETA. –

        Mutta samaan aikaan kaikki harhaopit, jotka ovat olleet nuorempia ja uudempia kuin lasten kaste, ovat rauenneet. Sellainen Jumalan ihmetyö osoittaa, että lastenkasteen täytyy olla oikea. Sillä sellaista ei Hän ole antanut tulla paavikunnan osaksi, joka sitä paitsi on uusi laitoskin, mutta jota ei milloinkaan kaikki kristityt koko maailmassa ole niin omaksuneet, kuin lasten kasteen, Raamatun, uskon, ja Isämeidän rukouksen.

        Nyt sanot: »Tästä kuitenkaan ei voi tehdä sitä johtopäätöstä, että lasten kaste on varmaa; sillä eihän tässä ole yhtään lausetta Raamatusta».
        Vastaus: Se on totta, emme tule tähän päätökseen kyllin selvillä lauseilla, niin että niihin perustaen voisit olettaa lastenkasteen alkaneen ensimmäisten kristittyjen joukossa apostolien jälkeen. Mutta niin paljon me kuitenkin tästä päätämme, että nyt meidän aikanamme kukaan voi hyvällä omallatunnolla hylätä tuota aikojen takaista lasten kastetta, eikä antaa sen hävitä, koska Jumala ei anna sen tapahtua, vaan on alusta alkain sitä kädellään suojellut, niin ettei se vielä ole kukistunut.
        Sillä missä nähdään Jumalan työ, siinä täytyy yhtä hyvin taipua ja uskoa kuin siinä, jossa Hänen sanansa kuullaan, ellei ilmeinen Raamatun sana anna meille viittausta, antaakseen sellaisen teon raueta.

        e)KOLMANNEKSI ON SEKIN JUMALAN TEKO,
        että Jumala kaikkina aikoina on monelle, jotka lapsena ovat kastetut, antanut suuria, pyhiä lahjoja, valaissut heidät ja vahvistanut Pyhällä Hengellä ja Jumalan sanan ymmärryksellä, sekä heidän kauttaan toimittanut suuria asioita kristikunnassa.

        Niin hän teki aikoinaan Johannes Huss'ille ja hänen kaltaisilleen ja ennen häntä monille pyhille ja niin hän nytkin tekee monille kunnon ihmisille, eikä kuitenkaan pakoita ketään heistä ensin uudesti kasteelle. Mutta sen hän epäilemättäkin tekisi, jos hän katsoisi, ettei hänen käskyään kasteesta oikein pidetä.

        Sillä ei Hän tee mitään itseänsä vastaan, yhtä vähän kuin hän vahvistaa tottelemattomuutta Hänen käskyjään vastaan lahjoillansa.
        Koska hän nyt antaa sellaisia lahjoja, joista meidän täytyy tunnustaa, että ne ovat Jumalan pyhiä lahjoja, NIIN VAHVISTAA HÄN SILLÄ ENSIMMÄISEN KASTEEN, ja pitää meidät oikein kastettuina. Siten todistamme tälläkin, että ensimmäinen kaste on oikea ja uudestikastaminen väärä, niinkuin myös Pietari ja Paavali Ap. t. 15:8 - 9, siitä ihmeestä, että Jumala antoi pakanoille Pyhän Hengen, toteen näyttivät sen Jumalan tahdon, ettei pakanain tarvitse pitää Mooseksen lakia.

        JOS EI ENSIMMÄINEN KASTE, ELI LASTENKASTE OLISI OIKEA, NIIN SEURAISI SIITÄ, ETTEI OIKEAA KASTETTA EIKÄ OIKEAA KRISTIKUNTAA OLISI KAHDEN TUHANNEN VUODEN AJALLA.

        Mutta se on mahdotonta, sillä siten olisi tuo uskonkappale: ”Minä uskon yhden pyhän kristillisen seurakunnan”, väärä, koska lähes KAHDEN tuhannen vuoden ajalla on ollut melkein pelkkää lastenkastetta.
        JOS SIIS LAPSIKASTE ON VÄÄRÄ, NIIN ON KRISTIKUNTA NIIN PITKÄN AJAN OLLUT ILMAN KASTETTA.

        Mutta jos se on ollut ilman kastetta, niin ei se ole ollut oikea kristikunta, sillä oikea kristikunta on Kristuksen morsian, hänelle alamainen ja kuuliainen, ja sillä on hänen henkensä, sanansa, kasteensa, sakramenttinsa ja kaikki, mitä Kristuksella on.

        Ellei lastenkaste olisi yleisesti omaksuttu koko maailmassa, vaan ainoastaan joissakin piireissä (kuten esim. paavikunnassa), silloin olisi uudestikastajilla ulkonainen muoto puolellaan
        . Mutta koska lastenkaste on ollut käytännössä yli koko kristikunnan kaikessa maailmassa tähän päivään saakka, niin ei ole mitään ulkonaistakaan muotoa todisteena siitä, että se olisi väärä, vaan että sekin on vahva todiste siitä, että lapsikaste on oikea.

        Edelleen sopii tähän nyt tuokin lause, jossa Paavali sanoo antikristuksesta, 2. Tess. 2:4, että hän asettaa itsensä Jumalan temppeliin.
        Mutta se, mikä Jumalan temppeliksi kutsutaan, ei ole mikään harhauskoisten luola, vaan oikea kristikunta, jolla totuudessa on oikea kaste, siitä ei ole epäilystäkään.

        Me emme näe, emmekä kuule mitään muuta kastetta kuin lasten kasteen. Kristus käskee antaa pienten lasten tulla hänen luokseen, Matt. 19:13 - 14, ja sanoo, että heidän on taivaanvaltakunta. Apostolit ovat kastaneet kokonaisia huonekuntia, Ap. t. 16:15; 1. Kor. 1:16. Johannes kirjoittaa lapsille, 1. Joh. 2:14 - 0119 Johannes uskoi äitinsä kohdussa, Luuk. 1:24, kuten siitä jo ennen on todistukseksi mainittu.

        f) UUDESSA LIITOSSA TEKEE JUMALA LIITTONSA KAIKKIEN PAKANAIN KANSSA EVANKELIUMIN KAUTTA JA ASETTAA KASTEEN MERKIKSI. KUKA VOI JÄTTÄÄ LAPSET POIS?

        Jos nyt Vanha Liitto ja ympärileikkauksen merkki ovat tehneet Abrahamin lapset uskoviksi, niin että he olivat ja nimitettiin Jumalan kansaksi, niinkuin Hän sanoo; Minä olen sinun siemenesi Jumala, 1. Moos. 17:7; niin täytyy vielä paremmin tämä Uusi Liitto ja kasteen merkki olla niin voimakkaita ja tehdä niitä, jotka sen vastaan ottavat, Jumalan kansaksi.
        Nyt käskee hän koko maailman sitä vastaan ottamaan. Tällä käskyllä, (koska ei ketään ole pois jätetty) kastamme me huoleti ja vapaasti jokaisen ketään eroittelematta, paitsi niitä, jotka sitä vastustavat, eivätkä tätä liittoa tahdo ottaa vastaan.
        KUN ME KASTAMME JOKAISEN HÄNEN KÄSKYNSÄ MUKAAN, NIIN ANNAMME HÄNEN HUOLEHTIA SIITÄ, KUINKA KASTETUT USKOVAT. Me teemme sen, mitä olemme velvolliset tekemään, kun saarnaamme ja kastamme.

        Jos ei meillä olekaan erityisiä lauseita, jotka puhuvat lasten kastamisesta, yhtä vähän kuin helläkään on sellaisia lauseita, jotka käskevät kastamaan vanhempia, niin on meillä kuitenkin käsky tarjota jokaiselle tuota yleistä evankeliumia ja yleistä kastetta, ja tähän lukuun täytyy lastenkin olla luettuina. Me istutamme ja kastamme ja annamme Jumalan antaa kasvun, 1. Kor. 3:6.

        Koska me tiedämme kasteen olevan jumalallisen asian, itse Jumalan säätämän ja käskemän, niin emme katso jumalattomien ihmisten väärinkäytöstä, vaan yksinkertaisesti Jumalan asetusta. Siten huomaamme, että kaste on itsessään pyhä, autuas; jalo, taivaallinen asia, joka pelolla ja vavistuksella on pidettävä kaikessa kunniassa, niinkuin kaikki muutkin Jumalan säännöt ja käskyt.

        EIHÄN SE, ETTÄ MONET IHMISET VÄÄRINKÄYTTÄVÄT KASTETTA, OLE KASTEEN SYYTÄ, sillä silloinhan myöskin evankeliumia pilkattaisiin kuin joutavaa lörpötystä sentähden, että monet sitä väärinkäyttävät.

        Vaikka joku ei olisikaan kastettu, mutta hän ei kuitenkaan sitä tietäisi, vaan uskoisi varmasti olevansa oikein ja hyvin kastettu, niin olisi kuitenkin tämä hänen uskonsa hänelle kylliksi; sillä niinkuin hän uskoo, niin se on hänellä Jumalan edessä, ja kaikki ovat uskovaiselle mahdolliset, sanoo Kristus, Mark. 9:23.
        SELLAISTAKAAN EI VOISI UUDESTI KASTAA VAARATTA HÄNEN USKOLLEEN.

        Eikö paljoa vähemmin voida kastaa toistamiseen niitä, jotka varmasti tietävät olevansa kastetut; ovatpa he sitten Jumalan nimessä uskoneet tai eivät. Sillä uudestikastajat eivät voi olla varmat siitä, että heidän uudestikastamisensa on oikea, koska PERUSTAVAT SEN OMALLE USKOLLEEN, josta eivät kuitenkaan he voi tietää - ja vastaavat siis itse itsestään ja kasteestaan.

        Se, joka on epätietoinen ja epäileväinen jumalallisissa asioissa, tekee syntiä ja kiusaa Jumalaa, ja se, joka opettaa epätietoista luuloa varman totuuden sijasta, valehtelee yhtä hyvin kuin sekin, joka julkisesti puhuu totuutta vastaan; sillä hän puhuu, mitä itsekään ei tiedä ja tahtoo kuitenkin pidettävän sen totuutena. - Mutta jos he tahtoisivat perustaa kasteensa Jumalan säännölle ja käskylle, niin pian havaitsisivat he, että heidän uudestikastamisensa enää olisi hyödyllistä eikä tarpeellista, koska Jumalan käsky jo on täytetty ensimmäisen kasteen kautta.

        Sen lisäksi pilkkaavat he ja kieltävät Jumalan käskyn ja työn. Ensimmäinen kaste on Jumalan käsky ja se on täytetty sillä, että se on suoritettu. Mutta kun he kuitenkin sanovat, että se on väärä, niin mitä sillä muuta sanovat, kuin että Jumalan käskyt ja työt ovat väärät?
        Tätä he myöskään eivät sano mistään muusta syystä kuin siitä, että tahtovat saada uskon kielletyksi ensi kasteessa, mutta eivät voi kuitenkaan saada sitä varmaksi. Toisin sanoen, epätietoisen luulon tähden he julkeasti ja hävyttömästi kieltävät ja pilkkaavat Jumalan käskyä ja työtä.

        Otaksukaamme, että ensimmäinen kaste olisi uskoa vailla.
        Sano sitten minulle, kumpi kahdesta on suurempi ja etevämpi, JUMALAN SANA VAI USKO? Eikö ole totta, että Jumalan Sana on suurempi ja arvokkaampi kuin usko, koska Jumalan SANA EI PERUSTU JA RAKENNU USKOLLE, VAAN USKO JUMALAN SANALLE, ja usko sitä paitsi on vaihteleva ja muuttuvainen; mutta Jumalan Sana pysyy iankaikkisesti.
        Sano minulle vielä, että jos jompikumpi näistä kahdesta muuttuu toiseksi, niin kumpiko sitten mahtanee muuttua: muuttumaton Sana vai muuttelevainen uskoko?

        Eikö niin ole, että uskon pitää muuttua eikä Jumalan Sanan? Onhan se parempi, että JUMALAN SANA TEKEE TOISEN USKON (jos ei oikeata uskoa ennen ole ollut), KUIN ETTÄ USKO TEKEE SANAN TOISEKSI. Koska heidän nyt täytyy tunnustaa, että VIKA ENSIMMÄISESSÄ KASTEESSA, eli EI OLLUT JUMALAN SANASSA VAAN USKOSSA, ja että ei toista Sanaa, vaan toinen usko tarvitaan, niin miksi eivät ennemmin pidä huolta siitä, että toinen usko syntyy, ja anna Jumalan Sanan olla muuttelematta?
        Jos Jumalan Sana ja sääntö kulkevat vääränä sentähden, että me emme oikein usko siihen; niin harvoin kai, tai ei milloinkaan, tulee oikea Sana julkisuuteen.

        Jos he siis välttämättä tahtovat seurata omaa mieltänsä, niin olisi parempi, etteivät panisi toimeen kasteen toistamista VAAN USKON TOISTAMISEN,
        sillä kaste on Jumalan Sana ja sääntö, eikä tarvitse mitään toistamista tai toiseksi tulemista, mutta usko kai tarvitsee toiseksi tulemisen (jos ei sitä ole ollut). Sentähden he oikeudella olisivat uskontoistajia eikä kasteentoistajia, jos heillä olisikin oikeus kieltää uskoneensa ensikasteessa, jota oikeutta ei heillä kuitenkaan ole.

        Koska siis uudestikastajat ovat varsin epävarmat asiassaan, jossa heidät huomataan myöskin valehtelijoiksi, kieltävät ja pilkkaavat Jumalan järjestystä ja sääntöä epätietoisessa valheluulossaan, kääntävät kaikki nurinpäin, PERUSTAVAT JUMALAN SANAN JA ASETUKSEN IHMISTYÖLLE JA USKOLLE, sekä katsovat kastetta ilman uskoa, ja siten toteen näytetään, että he ovat erehtyneitä, epävarmoja ja vääriä henkiä, niin pitää jokaisen hurskaan kristityn, jos mielii sielunsa autuutta, karttaa tarkoin heitä. Siihen lainatkoon Kristus, meidän Herramme, apunsa!

        33. KASTEEN KUNNIANARVOISESTA SAKRAMENTISTA.

        1. Kasteen sisältö tarkoittaa sitä, että Jumalan armo kokonaan nielee vanhan ihmisen ja syntisen syntymän lihasta ja verestä, kuten pian saamme kuulla. Sen vuoksi meidän on toimittava kasteen sisällön mukaisesti ja annettava sen olla oikea ja täydellinen merkki.

        2 Kaste on ulkonainen merkki ja tunnus, joka erottaa meidät kaikista kastamattomista ihmisistä. Siitä meidät tunnetaan oman ruhtinaamme Kristuksen kansaksi. Hänen lippunsa eli pyhän ristin alla me taistelemme taukoamatta syntiä vastaan.
        Tässä pyhässä sakramentissa meidän on nähtävä kolme osaa: merkki, sisältö ja usko.

        3. Kasteen sisältö on autuas kuoleminen pois synnistä ja ylösnouseminen Jumalan armoon, niin että vanha, synnissä siinnyt ja syntynyt ihminen kasteessa upotetaan ja että uusi, armossa syntynyt ihminen nousee siitä ylös. Paavali sanookin (Tit. 3:5), että kaste on "uuden syntymän pesu"; juuri tässä pesussa me SYNNYMME UUDESTAAN ja uudistumme. Samoin sanoo myös Kristus (Joh. 3:3 - 5): "Ellette te synny uudestaan, (armon) vedestä ja Hengestä, niin te ette voi päästä sisälle taivaan valtakuntaan."
        Samalla tavalla kuin lapsi lihallisessa syntymässä nostetaan äitinsä kohdusta ja hän näin syntyy syntiseksi ihmiseksi ja vihan lapseksi, samalla tavalla hänet nostetaan kasteesta. Tässä hengellisessä syntymässä hän syntyy armon lapseksi ja vanhurskauden ihmiseksi. Kasteessa siis synti hukkuu ja sen sijaan nousee vanhurskaus.

        4. Kasteen sisältö eli synnin kuoleminen ja hukkuminen ei toteudu täydellisesti tässä elämässä ennen kuin ihminen myös ruumiillisesti kuolee ja lopullisesti hajoaa tomuksi. Kasteen sakramentti ja merkki on pian toimitettu, kuten me omilla silmillämme näemme, mutta sen sisältö, hengellinen kaste ja synnin hukuttaminen, kestää niin kauan kuin me elämme. Vasta kuolemassa kaste toteutuu täydellisesti. Silloin ihminen lopullisesti upotetaan kasteeseen ja vasta silloin toteutuu se, mitä kaste merkitsee. Sen vuoksi koko tämä elämä on jatkuvaa ja pelkkää hengellistä kastamista aina kuolemaan asti.
        Joka kastetaan, hänet tuomitaan kuolemaan, ikään kuin pappi kastaessaan sanoisi: "Katsohan, sinä olet syntinen liha, sen vuoksi minä Jumalan nimessä upotan sinut, ja hänen nimessään minä myös tuomitsen sinut kuolemaan, jotta sinun mukanasi kuolisivat ja tuhoutuisivat kaikki sinun syntisi." Näin sanoo myös Paavali (Room. 6:4): "Me olemme Kristuksen kanssa haudatut kasteen kautta kuolemaan."

        Mitä pikemmin kasteen jälkeen ihminen kuolee, sitä pikemmin hänen kasteensa tulee täydelliseksi. Synti ei nimittäin täysin lakkaa niin kauan kuin se ruumis elää, joka on niin läpeensä synnissä siinnyt, että synti on tullut sen luonnoksi. Tästä sanoo profeetta (Ps. 51:7): "Katso, minä olen synnissä siinnyt, ja siveettömyydessä on äitini minua kohdussaan kantanut." Ei siis ole mitään muuta neuvoa kuin että ihminen kuolee ja tuhoutuu synteineen päivineen. Kristityn ihmisen elämä on siis kasteesta alkaen aina hautaan asti pelkkää alkua autuaalle kuolemalle. Viimeisenä päivänä Jumala sitten luo hänet kokonaan uudeksi.

        5. Myös kastevedestä nostaminen tapahtuu nopeasti. Sen sijaan kasteen sisältö, siis hengellinen syntyminen sekä armon ja vanhurskauden lisääntyminen, alkaa kyllä kasteessa, mutta se kestää aina kuolemaan asti, jopa viimeiseen päivään asti. Vasta silloin toteutuu lopullisesti kaikki se, mitä kasteesta nostaminen merkitsee. Silloin me nousemme ylös kuolleista, ylös synnistä ja kaikesta pahasta, silloin meidän ruumiimme ja sielumme puhdistuu ja me elämme iankaikkisesti, silloin meidät varsinaisesti nostetaan ylös kasteesta, ja silloin me täydellisesti syntyneinä puemme päällemme kuolemattoman ja oikean, taivaallisen elämän kastepuvun.

        6. Kasteen esikuvana oli jo muinoin Nooan vedenpaisumus, jossa koko maailma hukkui; ainoastaan Nooa ja hänen kolme poikaansa vaimoineen säilyivät arkissa. Kaikkien maailman ihmisten hukkuminen on esikuva sille, että kasteessa synti hukutetaan. Kahdeksan ihmisen ja kaikenlaisten eläinten säilyminen arkissa taas merkitsee sitä, että kasteen kautta ihminen tulee autuaaksi, niin kuin Pietari (2. Piet. 2:5).

        Kaste on vain paljon suurempi vedenpaisumus kuin tuo aiempi, joka hukutti ihmisiä ainoastaan yhden vuoden aikana. Kaste taas hukuttaa kaikenlaisia ihmisiä kaikkialla maailmassa aina Kristuksen syntymästä viimeiseen päivään asti. Kaste on armon vedenpaisumus, kun taas aiempi oli vihan vedenpaisumus, niin kuin psalmissa 29 julistetaan (Ps. 29:10): "Jumala antaa uuden, jatkuvan vedenpaisumuksen." On varmaa, että paljon enemmän ihmisiä tullaan kastamaan kuin heitä vedenpaisumuksessa hukkui.

        7. Edellisestä seuraa välttämättä, että ihminen, joka nousee kasteesta, on puhdas ja syytön mihinkään syntiin. On monia, jotka eivät ymmärrä tätä oikein. He arvelevat, ettei mitään syntiä enää ole, ja sen vuoksi he rupeavat laiskoiksi eivätkä välitä kuolettaa syntistä luontoaan. Samalla tavallahan monet menettelevät sen jälkeen, kun he ovat käyneet ripillä. Kuten jo edellä sanoin juuri tämän vuoksi on tarkasti tiedettävä ja ymmärrettävä, että meidän lihamme on koko elämämme ajan luonnoltaan paha ja syntinen.
        Parantaakseen tämän pahuuden Jumala on päättänyt luoda sen kokonaan uudeksi ja toisenlaiseksi, kuten Jer. 18:4 – 6 käy ilmi.
        Jos savenvalajan tekemä astia ei onnistunut, vaan meni pilalle, hän heitti sen takaisin savikasaan ja muovasi siitä sitten uuden astian, sellaisen kuin halusi. "Näin te olette minun kädessäni", sanoo Jumala.
        Ensimmäisessä syntymässä me emme onnistuneet, vaan menimme pilalle. Sen vuoksi hän heittää meidät takaisin maahan kuolemaan ja luo meidät uudestaan viimeisenä päivänä, niin että meistä tulee onnistuneita ja synnittömiä.
        Jumala aloittaa tämän suunnitelmansa toteuttamisen kasteessa, joka merkitsee kuolemaa ja ylösnousemista viimeisenä päivänä, kuten jo edellä on sanottu. Siten siis sakramentin sisältö ja merkki saavat aikaan, että ihmisen synti alkaa kuolla ja että hän nousee ylös. Sakramentti on siis jo toteutunut, vaikka sakramentin vaikutus ei vielä olekaan toteutunut täydellisesti; eiväthän kuolema ja ylösnousemus viimeisenä päivänä ole vielä läsnä.

        8. Sakramentaalisesti ihminen on siis täysin puhdas ja viaton, koska hänellä on Jumalan merkki eli kaste. Se osoittaa, että kaikki hänen syntinsä ovat kuolleet ja että hän voi myös kuolla armossa, nousta ylös viimeisenä päivänä ja elää iankaikkisesti puhtaana, synnittömänä ja viattomana. Sakramentin kannalta katsottuna on siis totta, että ihminen on synnitön ja viaton. Mutta koska tämä ei vielä ole lopullisesti toteutunut, ja koska ihminen elää syntisessä lihassa, niin hän ei vielä ole täysin synnitön eikä puhdas, vaan hän on vasta alkanut tulla puhtaaksi ja viattomaksi.

        Ihmisen ikääntyessä alkavat hänen luonnolliset, synnilliset himonsa vaikuttaa; näitä ovat muun muassa viha, siveettömyys, lempi, ahneus ja ylpeys. Näitä ei olisi lainkaan, jos kaikki synnit olisi sakramentissa upotettu ja tuhottu, mutta kasteessa ne on ainoastaan tarkoitettu upotettavaksi kuolemassa ja ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä. Sen vuoksi Paavali ja hänen kanssaan kaikki pyhät valittavat (Room. 7:18), että he ovat syntisiä ja että synti asuu heidän luonnossaan, vaikka he ovatkin kastettuja ja pyhiä. Tämä johtuu luonnollisista synnillisistä himoista, jotka vaikuttavat niin kauan kuin me elämme.

        9. Sinä ehkä kysyt: "Mitä hyötyä minulle on kasteesta, ellei se kokonaan hävitä eikä poista syntiä?" Tässä on nyt tarpeen ymmärtää ja tuntea kasteen sakramentti oikein. Kasteen sakramentti auttaa sinua siten, että Jumala itse yhdistyy sinun kanssasi ja tulee yhdeksi sinun kanssasi tämän armollisen ja lohdullisen liiton kautta.
        Ensiksi sinun on jättäydyttävä kasteen sakramentin ja sen sisällön varaan, toisin sanoen sinun tulee toivoa, että kuolisit synteinesi ja tulisit uudeksi viimeisenä päivänä. Tätä sakramentti tarkoittaa, kuten jo on todettu. Jumala hyväksyy sinun toivosi, tuo sinut kasteelle, alkaa vähitellen luoda sinua uudeksi sekä vuodattaa sinuun armonsa ja Pyhän Henkensä, joka ryhtyy kuolettamaan luontoa ja syntiä sekä valmistamaan kuolemaan ja ylösnousemukseen viimeisenä päivänä.

        Toiseksi sinä tahdot pysyä tällaisena ja kuoletat yhä enemmän ja enemmän syntiäsi, niin kauan kuin elät aina kuolemaan asti. Myös tämän Jumala hyväksyy. Hän koettelee sinua koko elämäsi ajan monilla hyvillä teoilla ja monenlaisilla kärsimyksillä. Niiden avulla hän toteuttaa sen, mitä sinä olet toivonut kasteessa, nimittäin sen, että sinä tahdot päästä vapaaksi synnistä, kuolla ja nousta viimeisenä päivänä ylös uutena ja näin toteuttaa kastettasi.
        Niinpä me voimmekin lukea ja nähdä, miten paljon Jumala sallii rakkaitten pyhiensä kärsiä ja joutua kidutettavaksi, jotta he mahdollisimman varhain kuoletettuina toteuttaisivat kasteen sakramentin, kuolisivat ja tulisivat uusiksi ihmisiksi. Ellei näin tapahdu emmekä me kärsi ja kohtaa koettelemuksia, niin paha luonto voittaa ihmisen ja riistää häneltä kasteen hyödyn. Näin ihminen lankeaa syntiin ja pysyy samana vanhana ihmisenä kuin ennenkin.

        10. Niin kuin sinä näin yhdistyt Jumalaan, niin Jumala puolestaan antaa sinulle armonsa, yhdistyy sinuun eikä tahdo pitää sinua syyllisenä syntiin, joka kasteen jälkeen on jäänyt luontoosi. Hän ei tahdo kiinnittää huomiota syntiin eikä tuomita sinua sen vuoksi. Hän tyytyy ja mieltyy siihen, että sinä jatkuvasti yrität ja haluat kuolettaa niitä ja päästä niistä kuolemassasi eroon.
        Vaikka siis pahat ajatukset ja himot heräävät ja vaikka sinä välistä tekisitkin syntiä ja lankeaisit, niin sakramentin ja yhdistymisen voimasta ne ovat pian olleet ja menneet, kunhan sinä vain nouset jälleen ylös ja palaat liittoon. Tästä puhuu myös Paavali Room. 8:1. Luonnollinen, paha ja syntinen taipumus ei kadota ketään, joka uskoo Kristukseen, kunhan hän ei vain noudata sitä eikä suostu siihen. Myös evankelista Johannes sanoo kirjeessään (1. Joh. 2:1 - 2): "Jos joku lankeaakin syntiin, meillä on puolustaja Jumalan luona, Jeesus Kristus, josta on tullut meidän syntiemme anteeksiantamus."
        Kaikki tämä tapahtuu kasteessa. Siinä meille annetaan Kristus.

        11.. Ellei tätä liittoa olisi ja ellei Jumala laupiaasti katsoisi sormiensa läpi, silloin mitättömän pienikin synti tuomitsisi meidät. Jumalan tuomio ei nimittäin siedä mitään syntiä. Tämän tähden maan päällä ei ole suurempaa lohdutusta kuin kaste, jonka kautta me joudumme armon ja laupeuden tuomion alle. Se ei tuomitse syntiä, vaan karkottaa sen pois koettelemalla meitä monin tavoin.

        Augustinus puhuu tästä : "Kasteessa synti annetaan kokonaan anteeksi, ei kuitenkaan siten, että se lakkaisi olemasta, vaan niin, ettei sitä lueta meidän syyksemme." On kuin hän sanoisi, että synti pysyy tosin kuolemaan asti meidän lihassamme ja vaikuttaa lakkaamatta. Mutta niin kauan kuin me emme suostu sen valtaan emmekä jää siihen, kaste hallitsee sitä, niin ettei se tuomitse eikä vahingoita meitä. Pikemminkin se päivä päivältä tuhoutuu yhä enemmän ja enemmän aina kuolemaan asti.
        Sen vuoksi kenenkään ei pidä pelästyä, vaikka hän tunteekin pahaa himoa ja lemmenhalua, eikä tulla epätoivoiseksi, vaikka lankeaisikin. Sen sijaan hänen tulee ajatella kastettaan ja iloisesti lohduttautua sen avulla. Onhan Jumala siinä yhdistynyt häneen kuolettaakseen hänen syntinsä ja jättääkseen sen tuomitsematta, kunhan ihminen vain ei suostu sen valtaan eikä jää siihen. Meidän ei siis pidä antaa noiden myllertävien ajatusten ja himojen eikä edes lankeamisen johtaa meitä epätoivoon. Pikemminkin meidän tulee pitää niitä Jumalan kehotuksena ajatella omaa kastettamme ja sitä, mitä hän on siinä puhunut, jotta me huutaisimme avuksemme Jumalan armoa, harjoittautuisimme taistelemaan syntiä vastaan ja pyrkisimme jopa kuolemaan ja siten pääsemään eroon synnistä.

        12.. Nyt on aika käsitellä sakramentin kolmatta kohtaa eli uskoa. Usko on lujaa luottamista kaikkeen tähän, nimittäin siihen, ettei sakramentti merkitse kuolemaa ja ylösnousemusta vasta viimeisenä päivänä, jolloin ihminen tulee uudeksi ja elää iankaikkisesti ilman syntiä, vaan että se varmasti jo alkaa vaikuttaa kaikkea tätä. Sakramentti yhdistää meidät Jumalan kanssa, niin että me tahdomme aina kuolemaan asti kuolettaa syntiä ja taistella sitä vastaan. Jumala puolestaan tahtoo varjella meitä ja kohdella meitä armollisesti eikä tuomita ankarasti, vaikka me olemmekin koko elämämme ajan syntisiä ja vasta kuolemassa tulemme puhtaiksi.

        Sinä siis ymmärrät, että yhtäältä ihminen tulee kasteessa viattomaksi, puhtaaksi ja synnittömäksi, ja toisaalta hän silti pysyy täynnä monenlaisia pahoja taipumuksia. Hän on puhdas vain siinä mielessä, että hän on alkanut puhdistua. Tästä puhtaudesta hänellä on merkki ja liitto, joissa hänen on jatkuvasti puhdistauduttava. Niiden ansiosta Jumala ei tahdo lukea häneen vielä jäänyttä epäpuhtautta hänen syykseen. Hän on siis puhdas pikemminkin Jumalan armahtavaisuuden vuoksi kuin oman olemuksensa perusteella, niin kuin profeetta sanoo Ps. 32:1 - 2: "Autuaita ovat ne, joiden synnit ovat anteeksi annetut. Autuas on se ihminen , jonka syyksi Jumala ei lue hänen syntejään."
        Tällaista uskoa me tarvitsemme kaikkein kipeimmin, sillä se on kaiken lohdutuksen perusta. Jolla sitä ei ole, hän joutuu syntinsä vuoksi epätoivoon, sillä synti, joka jää meihin kasteen jälkeen, saa aikaan, ettei mikään hyvä teko ole puhdas Jumalan edessä. Sen vuoksi meidän on sumeilematta ja suoraan pitäydyttävä kasteeseen ja asetettava se kaikkea syntiä ja omantunnon syytöksiä vastaan. Nöyrästi meidän on sanottava: "Minä tiedän aivan hyvin, etten minä voi tehdä yhtään puhdasta tekoa. Mutta minut on kastettu, ja siinä Jumala, joka ei voi valehdella, on yhdistänyt minut itseensä. Hän ei lue minun syntiäni syykseni, vaan hän kuolettaa ja tuhoaa sen."

        13. Nyt me siis ymmärrämme, että kasteessa saamamme viattomuus perustuu yksinomaan Jumalan laupeuteen. Hän panee sen alulle, hän sietää kärsivällisesti syntiämme ja hän kohtelee meitä ikään kuin me olisimme synnittömiä. Tästä me myös ymmärrämme, miksi Raamattu nimittää kristittyjä laupeuden lapsiksi (Ef. 5:1), armon kansaksi ja Jumalan hyvän tahdon ihmisiksi (Luuk. 2:14). Hehän ovat kasteessa alkaneet puhdistua. Jumalan laupeuden vuoksi heitä ei tuomita, vaikka heissä vielä onkin syntiä. Kuolemassa ja viimeisenä päivänä he tulevat täysin puhtaiksi, kuten kaste ja sen merkki osoittavat.
        Sen vuoksi on suuri erehdys, kun ihmiset luulevat tulleensa kasteessa täysin puhtaiksi. Tietämättömyydessään he eksyvät eivätkä kuoleta syntiään, koska he eivät tunnusta sen olemassaoloa. Näin he paatuvat ja mitätöivät kasteensa kokonaan. He turvautuvat vain pelkkiin ulkonaisiin tekoihin, vaikka juuri niissä ylpeys, viha ja muu luonnollinen pahuus heidän huomaamattaan vain vahvistuu ja yltyy.

        Näinhän asia ei missään tapauksessa ole. Syntiä ja synnillistä taipumusta on pidettävä todellisena syntinä. Jumalan armon ansiota sen sijaan on, ettei se vahingoita meitä. Hän ei tahdo lukea sitä meidän syyksemme, kunhan me vain monin harjoituksin, teoin ja kärsimyksin taistelemme sitä vastaan ja viimein kuolemassa sen tuhoamme. Niiden ihmisten syntiä, jotka eivät näin tee, Jumala ei anna anteeksi, sillä he eivät toimi kasteen eivätkä sen velvoitusten mukaisesti ja lisäksi estävät Jumalan ja kasteen alkamaa työtä.

        14.. Samanlaisia ovat myös ne, jotka luulevat, että he hyvitystöillä voivat hävittää syntinsä ja päästä siitä eroon. He ajautuvat lopulta niin pitkälle, etteivät enää välitä kasteesta — ikään kuin he eivät sitä tarvitsisikaan sen jälkeen, kun heidät kerran on nostettu ylös kastevedestä. He eivät tiedä, että kaste vaikuttaa voimallaan läpi koko elämän aina kuolemaan, jopa viimeiseen päivään saakka, kuten edellä on todettu. He haluavatkin keksiä toisen keinon syntien hävittämiseksi, nimittäin teot. Sen seurauksena heillä itsellään ja kaikilla heikäläisillä on huono, hämmentynyt ja horjuva omatunto; kuoleman hetkelläkin he ovat epätoivoisia. He eivät tiedä, mikä heidän asemansa Jumalan edessä on. He ovat siinä käsityksessä, että he synnin vuoksi olisivat menettäneet kasteensa ja ettei siitä enää olisikaan hyötyä. Varo tällaista harhaa oman henkesi tähden.
        Jos siis joku on langennut syntiin, hänen tulee kaikin voimin ajatella omaa kastettaan ja sitä, että Jumala siinä on yhdistynyt häneen ja antanut kaikki synnit anteeksi, kunhan hän vain kuolemaansa saakka tahtoo taistella niitä vastaan. Tämän totuuden ja tämän Jumalan liiton varassa meidän on iloisesti ja rohkeasti elettävä. Silloin kaste näyttää jälleen voimansa ja vaikutuksensa, silloin sydän tulee jälleen rauhalliseksi ja iloiseksi, ei omien tekojensa eikä hyvitystekojensa, vaan Jumalan laupeuden ansiosta, jonka hän kasteessa on luvannut pitää iankaikkisesti.

        Tässä uskossa meidän on siis lujasti pysyttävä, niin että vaikka koko luomakunta ja synti kaikkinensa hyökkäisi meidän kimppuumme, me kuitenkin riipumme siinä kiinni. Joka sallii sen, että hänet pakotetaan eroon tästä uskosta, hän väittää, että Jumala on valehdellut sitoutuessaan kasteen sakramenttiin.

        15. Tätä uskoa perkele vastustaa kaikkein kiivaimmin. Jos hän sen onnistuu kumoamaan, niin hän on saavuttanut voiton. Perustuuhan myös parannuksen sakramentti, kuten sanottu, kasteen sakramenttiin. Synnit annetaan nimittäin anteeksi ainoastaan kastetuille eli niille, joille Jumala on luvannut antaa synnit anteeksi. Siten parannuksen sakramentti uudistaa ja nykyistää kasteen sakramentin, ikään kuin pappi sanoisi synninpäästössä: "Etkö huomaa, että Jumala on antanut sinulle syntisi anteeksi nyt kuten hän myös kerran kasteessa lupasi ja kuten minä nyt hänen käskystään käytän avainten valtaa. Näin sinä jälleen pääset osalliseksi kasteen vaikutuksesta ja olemuksesta."
        Jos uskot sen, se on sinun. Jos epäilet, olet hukassa.

        Näin me havaitsemme, että synti tosin estää kasteen toteutumista, nimittäin synnin anteeksiantamista ja kuolettamista, mutta yksin epäusko tekee kasteen vaikutuksen tyhjäksi. Usko taas poistaa nämä sen vaikutusta haittaavat esteet. Kaikki siis riippuu uskosta.
        Haluan sanoa mahdollisimman selvästi, että on eri asia antaa synti anteeksi kuin päästä synnistä eroon tai ajaa se pois. Usko saa synnit anteeksi, vaikkei niitä olekaan kokonaan ajettu pois. Synnin pois ajaminen on taistelemista sitä vastaan ja viimein kuolemista. Siinä synti lopullisesti tuhoutuu. Mutta molemmat, sekä syntien anteeksiantaminen että niiden pois ajaminen, ovat kasteen vaikutusta. Niinpä apostoli kehottaa heprealaisia panemaan pois heihin kietoutuneen synnin, vaikka he ovatkin kastettuja ja heidän syntinsä on annettu anteeksi (Hepr. 12:1).

        Kun minä uskon, ettei Jumala lue syntiä minun syykseni, silloin kaste vaikuttaa varmasti ja synti on anteeksi annettu, vaikka se suureksi osaksi vielä onkin todellisuutta. Tämän jälkeen seuraa niiden pois ajaminen kärsimyksellä ja kuolemalla jne. Tämä on se uskonkohta, jossa me tunnustamme: "Minä uskon Pyhään Henkeen, syntien anteeksiantamisen" jne. Tämä kohta tarkoittaa erityisesti kastetta, jossa syntien anteeksiantaminen tapahtuu, kun Jumala yhdistyy meihin. Sen vuoksi tätä anteeksi antamista ei pidä epäillä.

        16. Tästä seuraa, että kaste muuttaa kaikki kärsimykset ja varsinkin kuoleman hyödylliseksi avuksi, niin että niiden on pakko palvella kasteen vaikutusta eli synnin kuolettamista. Toisin ei voi käydäkään. Joka tahtoo toimia kasteensa mukaisesti ja päästä eroon synnistä, hänen täytyy kuolla. Synti puolestaan ei halua kuolla ja sen vuoksi se tekee kuoleman niin katkeraksi ja julmaksi. Tällä tavalla Jumala on niin armollinen ja voimallinen, että synti, joka on aiheuttanut kuoleman, ajaa itsensä pois omalla voimallaan eli kuolemalla.
        On monia ihmisiä, jotka tahtovat elää tullakseen hurskaiksi, ja he myös puhuvat toiveestaan olla hurskaita. Ainoa tie tai tapa tulla hurskaaksi on kaste ja kasteen vaikutus eli kärsiminen ja kuoleminen. Elleivät he tätä halua, se on merkki siitä, etteivät he oikein tiedä, mistä on kysymys eivätkä he aiokaan tulla hurskaiksi.

        Kaste saa aikaan sen, että tämän elämän vaivattomuus, mukavuus ja nautinto ovat kaikille kastetuille pelkkää myrkkyä. Ne näet estävät kastetta vaikuttamasta eivätkä ne opeta ketään kärsimään, kuolemaan mielellään, pääsemään vapaaksi synnistä ja elämään kasteen mukaisesti. Pikemminkin ne vain lisäävät rakkautta tähän elämään, kauhua iankaikkista elämää kohtaan, kuoleman pelkoa ja haluttomuutta ajaa synti pois.

        17.Jumala on antanut jokaiselle pyhälle oman erityisen tavan ja armon, jolla kukin noudattaa omaa kastettaan. Mutta kasteen ja sen sisällön hän on asettanut kaikille yhteiseksi ohjeeksi. Jokaisen tulee omassa säädyssään koetella itseään ja etsiä ne tavat, joita noudattamalla hän parhaiten toteuttaa kastettaan; kuolettamalla syntiä ja kuolemalla Kristuksen taakka tulee kevyeksi ja suloiseksi. Sitä ei pidä kantaa ahdistuneena eikä murheellisena, niin kuin Salomokin sanoo (Saarn. 10:15): "Tyhmien teot kiduttavat heitä itseään, sillä he eivät tunne tietä kaupunkiin." Nämä ihmiset tuskaantuvat samalla tavalla kuin ne, jotka haluavat päästä kaupunkiin, mutta eivät löydä tietä. Heidän koko elämänsä ja toimintansa muuttuu katkeraksi, eivätkä he siltikään saa mitään aikaan.

        18 .Mutta valitettavasti me olemme unohtaneet kasteen ja sen sisällön, siinä antamamme lupaukset sekä sen, miten meidän on sen mukaan elettävä ja päästävä sen päämäärään. Samalla tavalla me olemme unohtaneet myös oman tiemme ja säätymme. Hädin tuskin me enää tiedämme, mitä varten nämä säädyt on asetettu ja miten niissä kasteen täyttämiseksi on elettävä. Niistä on tullut yhtä ylpeilyä ja jäljelle on jäänyt pelkkä ulkokuori, kuten Jesaja sanoo (Jes. 1:22): "Sinun hopeasi on muuttunut kuonaksi ja sinun viinisi on laimentunut vedeksi." Jumala armahtakoon meitä. .

        19.. Koska siis kasteen pyhä sakramentti on näin suuri, armollinen ja lohdullinen asia, meidän on vakavasti pidettävä huolta siitä, että me sydämestämme ja iloisesti aina kiitämme siitä Jumalaa sekä ylistämme ja kunnioitamme häntä. Minä pelkään, että me olemme kiittämättömyydellämme ansainneet sokeutemme ja tulleet arvottomiksi tuntemaan noin suurta armoa. Koko maailma on ollut ja on täynnä kastetta ja Jumalan armoa, mutta meidät on harhautettu luottamaan omiin ahdistaviin tekoihimme.

        Mutta kun me kuulemme, että hän kasteen liitossa ottaa meidät syntiset luokseen, armahtaa meidät ja puhdistaa meidät joka päivä, ja kun tämän lujasti uskomme, silloin sydämen on pakko tulla iloiseksi, rakastaa Jumalaa ja kiittää häntä. Niinpä hän sanoo profeetan välityksellä (Mal. 3:17): "Minä tahdon armahtaa teitä niin kuin isä lastaan." Sen vuoksi meidän on kiitettävä korkeasti ylistettyä majesteettia, joka osoittaa olevansa näin armollinen ja laupias meitä surkeita ja kirottuja matoja kohtaan. Häntä ja hänen tekoaan meidän on ylistettävä ja kunnioitettava.

        20.. Samalla meidän on kuitenkin varottava itseämme, ettei väärä varmuus saa meitä valtaansa ja pane meitä puhelemaan näin: "Jos kerran kaste on niin armollinen ja suuri asia, ettei Jumala lue meidän syntejämme syyksi ja että kaikki heti synnin jälkeen muuttuu kasteen voimasta helpoksi, niin minäpä tahdon nyt elää ja toimia oman tahtoni mukaan. Joskus myöhemmin tai vaikkapa kuoleman hetkellä ajattelen kastettani ja vetoan Jumalan liittoon. Silloin minä noudatan kastettani."
        Kaste on todella niin suuri asia, että sinun syntisi ovat anteeksiannetut, kun sinä vain käännyt pois synneistäsi ja vetoat kasteen liittoon. Mutta jos sinä röyhkeästi ja kevytmielisesti teet syntiä ja ylpeilet armolla, niin varo, ettei tuomio kohtaa sinua jo ennen kuin ehdit kääntyä pois synneistäsi. Vaikka silloin haluaisitkin uskoa ja luottaa kasteeseen, sinun ahdistuksesi voi, Jumalan sallimuksesta, olla niin suuri, ettei uskosi ehkä enää kestä. Jos kerran ne, jotka eivät tee syntiä tai lankeavat pelkästä heikkoudesta, vain hädin tuskin kestävät, niin miten käy sinun röyhkeydellesi, joka kiusaa ja pilkkaa armoa?

        Eläkäämme siis Jumalan pelossa, jotta lujassa uskossa voisimme säilyttää hänen armonsa rikkauden ja iloisesti kiittäisimme hänen laupeuttaan aina ja iankaikkisesti. Aamen.

        --

        34. UUDESTIKASTAMISESTA.

        Martti Lutherin kirje kahdelle papille

        Vaikka Kristus arvostelikin juutalaisten fariseusten ja kirjanoppineiden väärinkäytöksiä, hän ei silti hylännyt kaikkia heidän tapojaan ja opetuksiaan, (Matt. 23:3). Me taas tunnustamme, että paavikunnassa on paljon hyvää ja kristillistä.
        Me tunnustamme, että paavikunnassa on oikea pyhä Raamattu, oikea kaste, oikea alttarin sakramentti, oikeat syntien anteeksiantamisen avaimet, oikea saarnavirka, Isä meidän -rukous, kymmenen käskyä ja uskontunnustus.
        "Miksi sinä nyt noin liehittelet paavia?" Onko se muka liehittelyä, kun sanon, mitä paavilla ja meillä on yhteistä?

        Paavali (2. Tess. 2:4): "Antikristus istuu Jumalan temppelissä." Jos siis paavi, niin kuin minä uskon, on oikea antikristus, niin ei hän suinkaan istu eikä hallitse missään perkeleen tallissa, vaan Jumalan temppelissä. Voit olla varma, ettei hän istu siellä, missä on pelkkiä perkeleitä ja epäuskoisia ja mistä Kristus ja kristikunta ovat poissa. Hänen kuuluu nimittäin olla vastakristus, ja sen vuoksi hänen täytyy olla kristittyjen keskuudessa. Ja koska hän istuu ja hallitsee siellä, hänen vallassaan täytyy olla kristittyjä. Eihän Jumalan temppeliksi kutsuta kivikasaa, vaan pyhää kristikuntaa, jota hän hallitsee, 1. Kor. 3:17.

        Me emme siis ole sellaisia hurmahenkiä kuin nuo lahkolaiset, niin että luopuisimme kaikesta, mitä paavilla on hallussaan. Sillä silloin me luopuisimme myös kristikunnasta eli Jumalan temppelistä ja kaikesta, minkä se on saanut Kristukselta. Sen sijaan me taistelemme ja vastustamme paavia sen vuoksi, ettei hän pitäydy niihin kristikunnan aarteisiin, jotka hän on perinyt apostoleilta, vaan asettaa niiden rinnalle ja yli kaikenlaisia perkeleen lisäyksiä. Hän ei käytä näitä aarteita Jumalan temppelin hyväksi, vaan sen häviöksi.

        Tällaisen tuhon keskellä Kristus kuitenkin pitää kristikuntansa pystyssä, aivan kuten hän suojeli Lootia Sodomassa. Tästä Pietari todistaa (1. Piet. 2:6). Molemmat siis säilyvät. Antikristus istuu perkeleen temppuineen Jumalan temppelissä, ja silti samaan aikaan Jumalan temppeli Kristuksen varjeluksen voimasta on ja pysyy Jumalan temppelinä

        Sen vuoksi uudestikastajat ja hurmahenget puhuvat joutavia, kun he sanovat: "Se mikä on peräisin paavilta, on väärää", tai: "Koska paavikunnassa toimitaan tuolla tavalla, niin me kyllä toimimme toisin." Sanomalla näin he haluavat todistaa olevansa antikristuksen suuria vastustajia. He eivät kuitenkaan huomaa, että näin he itse asiassa vain kaikin tavoin tukevat häntä, vahingoittavat suuresti kristikuntaa ja pettävät itseään. Sen asemesta heidän olisi autettava meitä hylkäämään väärinkäytökset ja lisäykset.

        KASTE ON SELLAINEN JUMALAN TEKO, jota ei kukaan ihminen ole keksinyt, vaan joka on Jumalan asettama ja evankeliumin todistama. Toiseksi, sinulla on ihmisiä, jotka todistavat sinut kastetuksi, eikä kukaan voi väittää vastaan eikä todistaa päinvastaista. Kaste saa aikaan sen, että sinut luetaan kristittyjen joukkoon ja että sinä tulet osalliseksi sakramentista ja kaikista kristittyjen oikeuksista. Näin ei tapahtuisi, ellei sinua olisi kastettu.
        Kaikki tämä todistaa selvästi sinun kasteestasi. Koko maailma nimittäin tietää ja näkee, että jokainen kastetaan lapsena. Joka siis ei halua uskoa tähän kaikkeen, hän kieltäytyy uskomasta itseensä Jumalaan, sillä Jumala itse sanoo, että kahta todistajaa tulee uskoa (5. Moos. 19:15; Matt. 18:16). Tällaisia todistajia hän ei milloinkaan rankaise, vaikkei hän muuten jätäkään rankaisematta eikä häpäisemättä vääriä todistajia.
        Näin on mielestäni riittävästi osoitettu, ettei kenenkään tarvitse epäillä kastettaan, vaikkei hän tietäisikään siitä mitään. Joka ei tahdo sitä uskoa, hän tekee syntiä Jumalaa vastaan. Sillä hän on paljon varmempi kasteestaan kristittyjen todistuksen perusteella kuin jos hän itse olisi sen nähnyt.

        Kasteenuusijat perustavat käsityksensä tähän raamatunlauseeseen: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu." (Mark. 16:16) Tästä he haluavat päätellä, ettei ketään pidä kastaa, ellei hän sitä ennen usko. Mielestäni he syyllistyvät näin aika suureen ylimielisyyteen. Sillä jos he haluavat noudattaa tällaista mielipidettä, niin he eivät voisi kastaa ennen kuin he varmasti tietävät, että kastettava uskoo. Mutta miten ja milloin he luulevat pääsevänsä siitä selville? Onkohan heistä tullut jumalia, niin että he voivat nähdä ihmisten sydämiin, uskovatko nämä vai eivät?

        Jos he eivät siis tiedä, uskovatko ihmiset, niin miksi he sitten kastavat, vaikka he niin kiivaasti vaativat, että uskon täytyy edeltää kastetta? Eivätkö he siis kastaessaan toimi itseään vastaan, sillä eiväthän he tiedä, onko kastettavalla uskoa vai ei? Joka perustaa kasteen uskon varaan ja silti kastaa umpimähkään eikä ole varma, uskooko kastettava, hän menettelee yhtä huonosti kuin se, joka kastaa ilman uskoa. Sillä epäusko ja epävarma usko ovat yksi ja sama asia. Molemmat ovat yhtä lailla vastoin tätä lausetta "joka uskoo". Se nimittäin puhuu varmasta uskosta, joka kastettavalla pitää olla.
        Mutta sinä ehkä sanot, että hän kyllä tunnustaa uskovansa. Rakas ystävä, jätä tuollaiset tunnustamiset. Teksti ei sano "joka tunnustaa", vaan "joka uskoo". Hänen tunnustuksensa voit toki kuulla, mutta hänen uskostaan et tiedä mitään. Omilla järkeilyilläsi et voi noudattaa tätä raamatunkohtaa, ellet myös tiedä että hän uskoo. Kaikki ihmiset ovat näet valehtelijoita, ja Jumala yksin tuntee sydämet.

        Joka siis haluaa perustaa kasteen kastettavien uskon varaan, hänen ei enää milloinkaan pidä kastaa yhtään ihmistä. Sillä vaikka sinä kastaisit ihmisen sata kertaa päivässä, et silti yhdelläkään kerralla tietäisi, uskooko hän. Mihin sinä oikein pyrit tuolla uudestikastamisellasi? Sinähän toimit itseäsi vastaan, kun kastat, vaikket voi olla varma kenenkään uskosta ja vaikka samalla opetat, että uskon on varmasti oltava läsnä. Näin tämä raamatunlause "joka uskoo" kumoaa väkevästi heidän uudestikasteensa, koska se puhuu varmasta uskosta. He taas perustavat uudestikasteensa epävarman uskon varaan eivätkä vähääkään välitä tästä lauseesta.

        Samaa minä sanon myös sellaisesta kastettavasta, joka perustaa kasteensa oman uskonsa varaan tai ottaa sen vastaan oman uskonsa nojalla. Ei hänkään ole omasta uskostaan varma. Minun mielestäni sellainen mies, joka tänään antaa kastaa itsensä uudestaan, on samanlainen kuin se, joka kiusaa itseään kuvittelemalla, ettei hän lapsena olisikaan uskonut. Annahan olla, perkele tulee huomenna, kiusaa hänen sydäntään ja kuiskuttelee hänen korvaansa: "No nyt vasta minä tunnen uskovani oikein, eilen en varmaankaan uskonut oikein. Kyllä minun nyt täytyy tulla kastetuksi kolmannen kerran, toisesta kasteesta kun ei ollut mihinkään." Arveletko, ettei perkele pysty tähän? Opihan tuntemaan hänet paremmin, hyvä ystävä, sillä hän pystyy enempäänkin.
        Jos siis perkele pystyy ahdistamaan kolmatta kastetta, niin aivan varmasti myös neljättä ja kaikkia seuraaviakin (näin hän todella aikoo tehdä).
        Mitähän tästäkin tulee? Ei mitään muuta kuin jatkuvaa ja loputonta kastamista.
        Kaikki tämä on yhtä tyhjän kanssa. EI KASTAJA EIKÄ KASTETTAVA VOI VARMUUDELLA PERUSTAA KASTETTA USKON VARAAN. Siten tämä raamatunlause on paljon väkevämpi heitä kuin meitä vastaan.

        Jos he ymmärryksensä mukaan tahtovat noudattaa tätä lausetta "joka uskoo", niin heidän pitäisi paljoa ennemmin kirota uudestikaste kuin ensimmäinen kaste. Ei kastaja eikä kastettava voi kestää omien mielipiteittensä varassa, sillä molemmat ovat epävarmoja uskosta tai ainakin ovat jatkuvassa vaarassa ja ahdistuksessa.
        Sillä uskon kanssa käy usein niin, että se, joka luulee uskovansa, ei usko lainkaan, ja päinvastoin sillä, joka luulee vain epäilevänsä eikä lainkaan uskovansa, onkin kaikkein suurin usko. Niinpä tämä lause "joka uskoo" ei vaadi meitä tietämään, kuka uskoo tai ei usko. Se puhuu salassa omalletunnolle, että pelastuakseen jokaisen on uskottava eikä teeskennellen luuloteltava, ettei kristitty kasteen jälkeen muuta tarvitsekaan. Sillä tämä lause ei sano "joka tietää uskovansa" eikä "jos tiedät, että hän uskoo", vaan "joka uskoo". Jolla se on, hänellä se on. Meidän on uskottava, mutta meidän ei pidä emmekä me voi sitä varmasti tietää.

        Kun me siis kristikunnan alusta alkaen olemme noudattaneet tätä tapaa kastaa lapsia ja kun kukaan ei pätevin eikä varmoin perustein voi osoittaa, ettei heillä ole ollut uskoa, niin ei tätä tapaa pidä muuttaa eikä rakentaa millekään epävarmalle perustukselle.
        Sillä jos halutaan muuttaa tai kumota jotakin, mikä on vanhastaan ollut tapana, niin on pitävästi todistettava, että tuo tapa on vastoin Jumalan sanaa. Muuten pätee Kristuksen sana: "Joka ei ole meitä vastaan, hän on meidän puolellamme." (Mark. 9:40)

        Kasteenuusijat sanovat, etteivät lapset voi uskoa. Miten he voivat olla siitä niin varmoja? Missä on nyt Raamattu, jolla he voisivat sen todistaa ja jonka varaan he voisivat nojata? He taitavatkin vain luulotella noin, koska lapset eivät puhu eikä heillä ole järkeä. Mutta tuollainen luulo on epävarma, jopa täysin väärä, eikä omien luulojen varaan ole syytä rakentaa.
        Mutta meillä on Raamattu, joka sanoo, että lapset kyllä saattavat ja voivat uskoa, vaikka he eivät puhukaan eikä heillä olekaan järkeä. Niinpä Raamattu kertoo psalmissa 72 (Ps. 106:37), kuinka juutalaiset uhrasivat poikiaan ja tyttäriään epäjumalille ja vuodattivat näin viattoman veren. Jos se on ollut viaton veri (kuten teksti sanoo), niin lapset ovat varmasti olleet puhtaita ja pyhiä, ja sellaisia he eivät ole voineet olla ilman henkeä ja uskoa.
        Ei myöskään niillä viattomilla, alle kaksivuotiailla pikkulapsilla, jotka Herodes murhautti (Matt. 2:16), ollut vielä puhetaitoa eikä järkeä, ja silti he olivat pyhiä ja autuaita. Kristuskin sanoo Matt. 19:14, että taivaan valtakunta kuuluu pikkulapsille. Myös pyhä Johannes äitinsä kohdussa oli lapsi (Luuk. 1:41), mutta silti olen sitä mieltä, että hän on voinut uskoa.

        Sinä ehkä sanot, että Johannes oli erikoisasemassa, eikä häneen vetoamalla voida osoittaa, että kaikki kastetut lapset voivat uskoa. Minä vastaan kyllä, kunhan vain maltat odottaa hetkisen. Enhän ole vielä ehtinyt todistaa, että lapset uskovat. Minä todistan nimittäin ensin sen, että sinun perustelusi uudestikastamiselle on väärä ja epävarma, koska et voi todistaa, että lapsilla ei voi olla uskoa. Sillä koska Johanneksella oli usko, vaikkei hänellä ollutkaan puhetaitoa eikä järkeä, niin kumoutuvat sinun perustelusi sille väitteelle, etteivät lapset saata uskoa. Ei siis ole Raamatun vastaista sanoa, että lapsi uskoo, kuten pyhän Johanneksen esimerkki osoittaa. Jollei siis ole Raamatun vastaista vaan sen mukaista sanoa, että lapset uskovat, niin täytyy sinun väitteesi, että lapset eivät voi uskoa, olla vastoin Raamattua. (Raamatun esimerkkiä siitä, että lapsella ei voi olla uskoa ei ole)
        Tämän halusin sanoa ensin.

        Kuka on saanut sinut niin varmaksi siitä, etteivät kastetut lapset usko, kun minä kerran todistan, että he voivat uskoa? Mutta jos olet epävarma, miksi sitten niin uhkarohkeasti mitätöit ensimmäisen kasteen, vaikka et tiedä etkä voikaan tietää, että se olisi mitätön?
        Entä jos kaikki lapset kasteessa eivät ainoastaan voi uskoa, vaan myös uskovat samalla tavalla kuin Johannes äitinsä kohdussa? Emmehän me voi kieltää, että juuri sama Kristus on läsnä kasteen hetkellä ja kasteessa. Onpa kastajanakin hän itse, joka kerran äitinsä kohdussa tuli Johanneksen luo. Nyt hän puhuu kasteessa juuri samalla tavalla papin suulla kuin hän silloin puhui äitinsä suulla. Koska hän siis nyt on läsnä, puhuu ja kastaa itse, miksei myös usko ja henki tulisi hänen puheensa ja kastamisensa kautta lapseen samalla tavalla kuin se silloin tuli Johannekseen? Onhan nimittäin puhuja ja tekijä yksi ja sama silloin ja nyt, ja vastakin, kuten hän Jesajan kautta sanoo: "Hänen sanansa ei palaa tyhjänä takaisin." (Jes. 55:11)

        NÄYTÄ NYT SINÄ VUOROSTASI YKSI AINOA RAAMATUNLAUSE, JOKA TODISTAISI, ETTEIVÄT LAPSET VOI USKOA KASTEESSA.
        Olenhan minä esittänyt jo monta sen puolesta, että he voivat uskoa ja että on oikein ajatella heidän uskovan, vaikka emme olekaan tietoisia, miten he uskovat tai miten usko on heille annettu; sehän ei olekaan tärkeää.
        Tämän lisäksi Kristus käskee Matteus 19:14 meitä tuomaan pikkulapset luokseen. Hän ottaa heidät syliinsä, suutelee heitä ja sanoo, että taivaan valtakunta on heidän. Hurmahenget haluavat kuitenkin vastustaa tätä ja sanovat, ettei Kristus puhu pikkulapsista, vaan nöyristä. Tämä ei kuitenkaan sovi yhteen tekstin kanssa, koska se sanoo selvästi, että hänen luokseen tuotiin pikkulapsia eikä nöyriä. Eikä Kristus myöskään sano "sallikaa nöyrien", vaan "sallikaa pikkulasten tulla minun luokseni", eikä hän moiti opetuslapsia nöyrien, vaan lasten estämisestä. Ei hän myöskään ota syliinsä eikä siunaa nöyriä, vaan pikkulapsia.
        Kun Kristus sanoo: "Sen kaltaisten on taivaan valtakunta", tai Matt. 18:14: "Heidän enkelinsä näkevät minun Isäni kasvot", silloin on myös kyse samanlaisista pikkulapsista. Meitäkin hän opettaa tulemaan tuollaisten pikkulasten kaltaisiksi. Mutta jos nämä pikkulapset eivät olisikaan pyhiä, olisi hän antanut meille tosi kehnon esikuvan siitä, millaisiksi meidän on tultava. Silloin hänen ei myöskään pitäisi sanoa, että meidän on tultava pikkulasten kaltaisiksi, vaan pikemminkin, että meidän on tultava toisenlaisiksi kuin pikkulapset. Kaiken kaikkiaan: Hurmahenki ei ilman omia väännöksiään pysty muuttamaan tätä tekstiä niin, että sen sanat lapsista tarkoittaisivat nöyriä. Sanat ovat kerta kaikkiaan niin selviä ja vakuuttavia.

        Muutamat tahtovat tehdä tämän tekstin voimattomaksi sanomalla, että juutalaisten lapset olivat ympärileikattuja. Sen vuoksi he olivat pyhiä ja näin heidät voitiin tuoda Kristuksen luo. Meidän lapsemme taas ovat pakanoita. Minä vastaan: Entä jos niiden pikkulasten joukossa, jotka tuotiin Kristuksen luo, oli myös tyttölapsia, joita ei oltu ympärileikattu? Hänen luokseen tuotiin varmasti kaikenlaisia pikkulapsia. Koska tässä ei erikseen puhuta pelkästään pojista, niin me emme voi sulkea tyttöjä pois. Kysymys on siis pikkulapsista, sekä tytöistä että pojista. He ovat autuaita, eivät ainoastaan ympärileikkauksen perusteella, vaan myös sen vuoksi, että he nyt tulevat Kristuksen luokse ja näin siirtyvät vanhasta liitosta uuteen, hänen sanansa mukaisesti: "Sallikaa pikkulasten tulla minun luokseni, sillä sellaisten on Jumalan valtakunta." Hänen sanojensa mukaan Jumalan valtakunta kuuluu niille lapsille, jotka näin tulevat hänen luokseen. Sillä Kristuksen luokse tuomisen ja tulemisen kautta he tulevat niin pyhiksi, että hän ottaa heidät syliinsä, siunaa heidät ja antaa heille valtakunnan.

        Jos siis joku haluaa olla hurmahenki, hän saa minun puolestani olla. Minä pysyn siinä kannassa, että kaikkein varmin kaste on lapsikaste.
        Aikuinen ihminen voi pettää ja tulla Kristuksen luokse ja kasteelle kuin Juudas, mutta lapsi ei voi pettää. Hän tulee Kristuksen luokse kasteessa niin kuin Johannes tuli hänen luokseen ja niin kuin pikkulapset tuotiin hänen luokseen, jotta hänen sanansa ja tekonsa vaikuttaisi heissä, muuttaisi heidät ja tekisi heidät pyhiksi. Hänen sanansa ja tekonsa eivät nimittäin voi olla vaikuttamatta, ja tässä ne tulevat yksinomaan lasten osaksi. Elleivät ne vaikuta tässä, niin ne ovat täysin turhia eivätkä vaikuta muuallakaan, mikä taas on mahdotonta.
        Psalmi 77 (Ps. 106:37) puhuu kiistatta tyttölapsista ja ympärileikkaamattomista, kun se kertoo, että juutalaiset uhrasivat tyttäriään Kanaanin epäjumalille. Silti heidän vertaan sanotaan viattomaksi. Samoin Mooses käski (3. Moos. 12:5) uhrata Jumalalle puhdistus- ja sovitusuhreja myös tyttölasten puolesta. On selvää, että vain poikalapset joutuivat kärsimään ympärileikkauksesta, mutta tyttölapset tulivat silti osallisiksi sen lupauksen voimasta, jonka Jumala antoi Aabrahamille Genesiksen 17. luvussa (1. Moos. 17:7): "Minä olen sinun jälkeläistesi Jumala, ja ympärileikkaus olkoon liitto minun ja sinun sekä sinun jälkeläistesi välillä." Myös tyttölapset ovat varmasti Aabrahamin jälkeläisiä, ja tällaisen raamatunlauseen nojalla Jumala on myös heidän Jumalansa, vaikkei heitä olekaan ympärileikattu niin kuin poikalapset.

        Jos he siis uskovat, että Jumala ympärileikkauksen liiton kautta ottaa omikseen sekä pojat että tytöt ja on heidän Jumalansa, niin miksei hän sitten ottaisi omikseen meidän lapsiamme kasteen liiton kautta. Onhan hän Room. 3:29 luvannut myös meille, ettei hän ole vain juutalaisten, vaan myös pakanoiden ja erityisesti kristittyjen ja uskovien Jumala. Jos siis poikien ympärileikkaus auttoi sekä poikia että tyttöjä niin, että heistä tuli Aabrahamin uskon tähden Jumalan kansa, jonka perillisiä he olivat, niin miten paljon enemmän kaste nyt auttaa jokaista tulemaan Jumalan kansan jäseneksi Kristuksen ansion tähden, jonka luokse heidät tuodaan ja jotka hän siunaa. Tällä kaikella haluan osoittaa, miten epävarmoja uudestikastajien perustelut ovat ja miten röyhkeästi he silti niihin nojaavat.
        Sinä ehkä sanot, ettei Kristus ole käskenyt kastaa lapsia eikä siitä ole yhtään esimerkkiä apostolien kirjoituksissa eikä kirjeissä. Minä vastaan tähän: Ei hän ole erikseen käskenyt kastaa aikuisiakaan, ei miehiä eikä naisia eikä erityisesti ketään muutakaan. Onko meidän siis jätettävä kaikki kastamatta? Sen sijaan hän on kyllä käskenyt kastaa kaikki pakanat, ketään erottelematta, sanoessaan Matt. 28:19: "Menkää ja opettakaa kaikki kansat ja kastakaa heidät minun nimessäni" jne. Mutta melkoinen osa pakanoistahan on juuri lapsia!
        Apostolien teoista ja pyhän Paavalin kirjeistä me luemme, miten kokonaisia perheitä kastettiin ja koko suku myöskin (Ap. t. 10:48; Ap. t. 16:15,33; 1. Kor. 1:16). Lapset ovat aivan varmasti tärkeä osa perhettä. Näyttää siis siltä, että samoin kuin Kristus käski apostolien opettaa ja kastaa erottelematta kaikki pakanat, samoin he myös ovat tehneet kastaessaan kaikki perheeseen kuuluneet. Jos he olisivat osanneet varautua siihen, että lahkolaiset pyrkivät tekemään eron nuorien ja vanhojen välillä, he olisivat varmasti kumonneet tämän kaiken vielä selvemmin. Kristittyjen kesken ole mitään arvoeroa eri henkilöiden välillä. Johanneskin sanoo 1. Joh. 2:14 pikkulapsista, että he tuntevat Isän. Lapsikaste periytyy siis varmasti apostoleilta, kuten myös pyhä Augustinus kirjoittaa.

        Uudestikastajat menettelevät siis vaarallisesti kaikissa asioissa. He toimivat myös edellä mainittuja raamatunlauseita vastaan. Omasta päästään ja vastoin Jumalan tahtoa he keksivät erotella ihmisiä. Vaikka he arvelisivatkin, etten vielä ole heitä kyllin pätevästi kumonnut, heidän täytyy kuitenkin kaikessa riidanhalussaankin vähintään pelästyä ja huolestua siitä, että he tekevät väärin uudestikastaessaan noin epävarmojen perusteiden nojalla .
        Jos uudestikastaja ei ole itsepäinen, vaan valmis oppimaan, hänkin voi kuulla, että samoin kuin Johannes tuli uskovaksi ja pyhäksi, kun Kristus tuli ja puhui äitinsä suulla, niin myös lapsi tulee uskovaksi, kun Kristus kasteessa puhuu hänelle kastajan suulla. Onhan se hänen sanansa ja hänen käskynsä, eikä hänen sanansa voi olla vaikuttamatta. Uudestikastajankin täytyy myöntää, että asia saattaa todella olla näin. Hän ei voi sitä lopultakaan täysin kiistää eikä sitä Raamatulla kumota. Jos taas hän ei voi sitä lopullisesti eikä pätevin perustein kiistää, hän ei myöskään voi aina pitäytyä uudestikasteeseen. Mikäli hän edelleen haluaa puolustaa uudestikastamista, hänen on ensin aukottomasti todistettava, että lapset kastetaan ilman uskoa. Olen siis mielestäni riittävän selvästi todistanut, että heidän perustelunsa ovat epävarmoja ja pelkkää röyhkeyttä.
        Vaikka he pystyisivätkin varmasti osoittamaan, että lapset ovat kasteessa ilman uskoa, sillä ei olisi minun mielestäni mitään merkitystä. Haluaisin silloinkin mielelläni tietää, millä perusteella he arvelevat todistavansa, että lapset olisi kastettava uudestaan, jos he myöhemmin uskovat tai tunnustavat uskonsa. Ei nimittäin riitä, että he sanovat: "Lapset on kastettu ilman uskoa, sen vuoksi heidät on kastettava uudelleen." Heidän on myös perusteltava väitteensä.

        Sinä sanot ehkä: "Kaste on väärä." Entä sitten, onhan se joka tapauksessa kaste. Itsessään se on aivan oikea kaste, siitä huolimatta, vaikka se olisikin otettu väärin vastaan. Sillä sanat on lausuttu ja kaikki, mikä kasteeseen kuuluu, on tehty yhtä täydellisesti kuin silloin, kun usko on läsnä. Jos joku asia on itsessään oikea, niin ei sitä ole sen vuoksi toistettava, että se on otettu väärin vastaan. Poistettakoon vääryys, niin kaikki tulee oikeaksi ilman toistamistakin.

        Väärinkäyttö ei muuta asian olemusta; ilman olemusta ei voi olla edes väärinkäyttöä.
        Jos nyt usko tulisi vasta kymmenen vuotta kasteen jälkeen, miksi silloin olisi kastettava uudestaan. Onhan kasteessa tapahtunut kaikki tarpeellinen ja se on toimitettu oikein. Nyt kastettu vain uskoo kuten kaste vaatii. Eihän usko ole kastetta varten, vaan kaste on uskoa varten. Kun siis usko tulee, silloin kaste tulee täydelliseksi, ja uudestikastaminen on turhaa.

        Aivan samoin käy silloin, kun tyttö menee jonkun miehen kanssa naimisiin vasten tahtoaan ja täysin vailla aviollista kiintymystä mieheen. Jumalan silmissä hän tuskin on miehensä aviovaimo. Kaksi vuotta myöhemmin hän kuitenkin alkaa rakastaa aviomiestään. Onko heidän silloin mentävä uudestaan kihloihin ja naimisiin? Onko nyt järjestettävä uudet hääjuhlat? Onko ensimmäistä kihlausta ja vihkimistä pidettävä turhana vain sen vuoksi, ettei hän heti ollut uskollinen aviovaimo? Varmaan monet pitäisivät sinua hulluna. Onhan nyt kaikki kunnossa, koska hän on muuttunut ja kiintynyt siihen mieheen, josta hän ei aiemmin välittänyt.
        Entäpä jos aikuinen ihminen vilpillisesti menee kasteelle ja sitten vuoden kuluttua tulee uskoon. Olisitko, ystävä hyvä, sitä mieltä, että tällainen ihminen pitäisi kastaa uudelleen? Hän on ottanut oikean kasteen väärin vastaan( kuten Noita Simon). Tarkoitatko sinä, että hänen vääryytensä tekee kasteen vääräksi ja että inhimillinen väärinkäyttö ja pahuus ovat voimakkaampia kuin Jumalan hyvä ja tuhoutumaton järjestys?

        Jumala teki liiton Israelin kansan kanssa Siinain vuorella. Monet ottivat kuitenkin tämän liiton vastaan väärin ja ilman uskoa. Kun nyt nämä samat ihmiset myöhemmin tulivat uskoon, onko tämä liitto sen vuoksi ollut väärä? Vai mitä sanot, ystävä hyvä? Täytyisikö Jumalan jokaista varten tulla uudestaan Siinain vuorelle ja solmia uusi liitto?

        Samalla tavalla Jumala antaa saarnata kymmentä käskyään. Mutta koska muutamat ihmiset ymmärtävät ne vain korvillaan eli siis täysin väärin, niin eivätkö ne muka enää olekaan kymmenen käskyä. Nyt ne eivät enää kelpaa mihinkään, ja Jumalan täytyy antaa uudet kymmenen käskyä entisten tilalle. Se ei enää riitä, että ihmiset tekisivät oikean parannuksen ja pitäisivät entiset kymmenen käskyä. Sepä vasta olisikin merkillinen juttu, että iankaikkisesti pysyvä Jumalan sana pitäisi muuttaa ja uudistaa yhtä usein kuin ihmiset muuttuvat ja uudistuvat. Sehän pysyy muuttumattomana ja samana sen vuoksi, että niillä, jotka nyt luopuvat siitä eivätkä pysy siinä, olisi luja kallio, jolle he voisivat palata ja jolla he voisivat pysyä.

        Jos me seuraisimme heidän tahtoaan, meillä riittäisi kastamista joka hetkeksi. Minä voisin ottaa tämän raamatunlauseen "joka uskoo" omaan käyttööni. Missä ikinä tapaisin kristityn, joka on langennut eikä usko, siellä minä sanoisin: "Tämä ei usko, siispä hänen kasteensa on ollut turha. Minäpä kastan hänet uudestaan." Ja jos hän lankeaisi toistamiseen, sanoisin minäkin uudelleen: "Huomaatko, hän ei usko. Sen vuoksi hänen edellinen kasteensa on turha. Hänet on nyt kastettava kolmannen kerran." Näin minä jatkaisin. Aina kun hän lankeaisi tai alkaisi epäillä uskoaan, minä sanoisin: "Hän ei usko, sen vuoksi hänen kasteensa on turha." Hänen olisi siis mentävä kasteelle yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes hän ei enää lankeaisi eikä luopuisi uskosta. Näin hän noudattaisi tätä raamatunlausetta "joka uskoo". Sanohan minulle, tulisiko kukaan kristitty milloinkaan kastetuksi riittävän usein ja saisiko kukaan lopullista varmuutta omasta kasteestaan?

        Kaste kyllä pysyy oikeana ja riittävänä, vaikka kristitty luopuisi uskosta ja tekisi syntiä tuhat kertaa vuodessa. Riittää, että hän jälleen tekee oikean parannuksen ja uskoo. Ei häntä pidä aina kastaa uudelleen. Miksei siis ensimmäinen kaste olisi riittävä ja oikea, jos kristitty myöhemmin tulee oikeaan uskoon?
        Jos kaste on ilman uskoa, niin se on ilman uskoa, eikä sillä ole mitään väliä, puuttuuko usko ennen kastetta vai sen jälkeen. Mutta jos kaste on ilman uskoa, niin uudestikastajat haluavat tällä raamatunlauseella "joka uskoo" narrata meidät muuttamaan kasteen olemuksen.

        Vaikka siis uudestikastajat pystyisivätkin todistamaan oikeaksi sen näkemyksensä, etteivät pienet lapset usko (mitä he eivät pysty tekemään), niin he eivät minun mielestäni olisi osoittaneet sen enempää kuin että oikeaa, Jumalan asettamaa kastetta ei ole otettu vastaan oikein, vaan väärin. Mutta se joka osoittaa ainoastaan väärinkäytön, osoittaa vain sen, että oikaisun tulee koskea väärinkäyttöä eikä asian olemusta.
        Väärinkäyttö ei nimittäin muuta minkään asian olemusta. Kulta ei muutu oljeksi sen vuoksi, että rosvo sen varastaa ja käyttää sitä omaksi edukseen. Hopea ei muutu paperiksi sen vuoksi, että koronkiskuri keinottelee sillä vilpillisesti.

        Osoittaessaan siis ainoastaan kasteen väärinkäytön, uudestikastajat toimivat Jumalaa, luontoa ja järkeä vastaan, varsinkin kun he yhdessä väärinkäytön kanssa haluavat muuttaa ja uudistaa myös kasteen. Juuri näin kaikki harhaoppiset tekevät evankeliumille. Ensin he ottavat sen vilpillisesti vastaan ja kuulevat sitä väärässä tarkoituksessa, ja sitten he rientävät muuttamaan sitä ja tekemään siitä uuden evankeliumin.
        Missä tahansa sinä siis tapaatkin uudestikastajia, siellä he toimivat väärin, pilkkaavat ja sättivät Jumalan järjestystä. Ihmisten vääryyksien ja väärinkäytöksien vuoksi he pitävät kastetta vääränä, vaikka he eivät pystykään osoittamaan noita ihmisten vääryyksiä ja väärinkäytöksiä.
        Heidän keskuudessaan on TEKOJEN PERKELE, joka PUHUU USKOSTA, MUTTA TARKOITTAA KUITENKIN TEKOJA. Uskon nimellä ja varjolla hän johtaa ihmisraukkoja luottamaan tekoihin, aivan kuten meille paavin vallan alla tapahtui. Meitä vaadittiin käymään ehtoollisen sakramentilla ja näin tekemään kuuliaisuuden tekoja. Kukaan ei mennyt sakramentille ravitakseen uskoa. Kun me olimme vastaanottaneet sakramentin, silloin oli kaikki tapahtunut ja teko oli täytetty.

        Myös uudestikastajat pakottavat ihmisiä luottamaan tekoihin niin, että tultuaan kastetuiksi, he luulisivat kaiken olevan oikein ja kunnossa. Näennäisesti he kyllä kerskuvat uskosta, mutta todellisuudessa he vähät välittävät siitä. Jos heidän pitäisi etukäteen olla varmoja uskosta, he eivät — kuten edellä olen jo sanonut — voisi enää milloinkaan kastaa yhtään ihmistä. Jos he vakavissaan etsisivät uskoa eivätkä luottaisi tekoihin, heidän pitäisi luopua uudestikastamisesta.
        Muuttumaton Jumalan sana, joka kerran lausuttiin ensimmäisessä kasteessa, pysyy ja kestää yhä. Sen vuoksi he voivat myöhemmin uskoa siihen, jos tahtovat. Samoin he voivat myöhemmin uskossa ymmärtää sen veden, joka kasteessa vuodatettiin heidän päälleen, jos vain tahtovat. Sillä vaikka he toistelisivat tuota sanaa satakin kertaa, se on kuitenkin se sama sana, joka lausuttiin ensimmäisessä kasteessa. Sen voima ei riipu siitä, kuinka monta kertaa se lausutaan tai toistetaan, vaan siitä, että se on kerran käsketty lausumaan.
        Perkele näyttää varsinaisen taituruutensa siinä, että hän kykenee pakottamaan kristityt uskonvanhurskaudesta tekojen vanhurskauteen. Samoin hän pakotti galatalaiset ja korinttilaiset luottamaan tekoihin, vaikka he olivat Kristuksessa, uskoivat vakaasti ja juoksivat hyvin, kuten pyhä Paavali kirjoittaa (Gal. 5:7).
        Samalla tavalla perkele toimii myös tänään. Nähtyään että ihmiset ovat evankeliumin välityksellä oppineet oikein tuntemaan Kristuksen ja vakaasti uskomaan häneen ja tulleet näin vanhurskaiksi Jumalan edessä, hän käy heti heidän kimppuunsa. Hän repii heidät irti tästä vanhurskaudesta ikään kuin se ei olisi mitään ja tekee heistä uudestikastajia ikään kuin he siten saavuttaisivat paremman vanhurskauden. Hän saa heidät kieltämään ensimmäisen vanhurskauden, pitämään sitä mitättömänä ja lankeamaan väärään vanhurskauteen.

        Minun mielestäni me ihmiset olemme oikeita galatalaisia ja pysymme galatalaisina. Sillä joka kastattaa itsensä uudelleen, hän kumoaa tällä teollaan ensimmäisen uskonsa ja vanhurskautensa. Näin hän syyllistyy syntiin, kiroukseen ja kaikkein kauheimpaan tekoon. Sanoohan pyhä Paavalikin, että galatalaiset ovat joutuneet eroon Kristuksesta, ovatpa tehneet Kristuksesta synnin palvelijan ympärileikkauttamalla itsensä (Gal. 5:4).
        Kaiken tämän saatana tekee meitä vastaan saattaakseen meidän oppimme epäilyksenalaiseksi, ikään kuin meillä ei voisi olla oikeaa henkeä eikä oppia, koska meitä ei muka ole kastettu oikein. Mutta hedelmistään puu tunnetaan (Matt. 7:16 - 18). Sillä ei paavikunnassa eikä missään lahkossa ole meidän tietämämme mukaan sellaisia miehiä, jotka tuntisivat ja selittäisivät Raamattua yhtä väkevästi kuin muutamat meidän puolellamme Jumalan armosta tekevät, mikä ei olekaan Hengen lahjoista vähäisin, 1. Kor. 12:10. Mutta heidän keskuudessaan me näemme oikeita perkeleen hedelmiä.

        Juuri samanlaiset näkemykset saivat aikoinaan donatolaiset eroamaan muista kristityistä ja ottamaan käyttöön uudestikastamisen, kun he huomasivat muutamien saarnaajien ja kastajien olevan epäpyhiä. He olivat ensimmäisiä, jotka perustivat kasteen ihmisen pyhyyden varaan, vaikka Kristus perusti sen sanansa ja käskynsä varaan.

        Meidän hurmahengillämme ja sakramentin vihollisilla on sama kiusaus. He tosin väittävät, että totuus ja Raamattu velvoittavat heitä, mutta itse asiassa he valehtelevat. Heitä loukkaa se (ja sen he ovatkin siellä täällä joutuneet kokemaan), että Kristus voi olla leivässä läsnä kenen tahansa konnan vaikutuksesta. He kuvittelevat, että koko maailma ilman muuta ja varmasti pitää juuri heitä uskovaisina ja täysin pyhinä. He ovat ikään kuin eivät olisikaan Jumalan edessä suuria konnia. Muita he sen sijaan röyhkeästi syyttävät ja solvaavat konniksi, mutta omassa silmässä oleva malka heiltä unohtuu.

        Meidän on syytä muistaa, että Johannes suostuu kuulemaan Jumalan sanaa Kaifaan suusta ja sen lisäksi pitää sitä oikeana ennustuksena (Joh. 11:49—). Myös Mooses ja Israelin kansa kuulevat jumalattoman Bileamin ennustuksen ja pitävät sitä Jumalan sanana (4. Moos. 24:15—). Myös Kristus kehottaa kuuntelemaan Mooseksen istuimella istuvia jumalattomia fariseuksia, vaikka he ovatkin jumalattomia opettajia.

        Meidän on kuitenkin myönnettävä, että muissa opinkohdissa hurmahengillä on Raamattu ja Jumalan sana. Jos joku kuulee sen heiltä ja uskoo, hän tulee autuaaksi, vaikka he ovatkin epäpyhiä harhaoppisia ja Kristuksen pilkkaajia.
        On suuri armo, että Jumala lahjoittaa sanansa myös katalien konnien ja jumalattomien välityksellä. Tietyssä mielessä on jopa vaarallisempaa, jos hän lahjoittaa sen pyhien ihmisten välityksellä kuin jos hän antaa sen epäpyhien välityksellä. Silloin nimittäin ymmärtämättömät joutuvat kiusaukseen tulla riippuvaisiksi enemmän ihmisten pyhyydestä kuin Jumalan sanasta. Silloin myös ihminen saa suuremman kunnian kuin Jumala ja hänen sanansa.

        Jos siis jumalattomalla voi olla oikea Jumalan sana ja hän voi sitä opettaa, voi hän myös paljon ennemmin kastaa ja jakaa sakramentin oikein. Onhan Jumalan sanan opettaminen paljon suurempi asia kuin kastaminen, kuten Paavali kehuu 1. Kor. 1:17.
        Kuten sanottu, jos joku tahtoo hyväksyä kasteen vasta sitten, kun hän tietää, että kastaja uskoo, hän ei enää koskaan voi suostua kenenkään kastettavaksi.
        Minäpä kysyn sinulta: "Onko sinut kastettu uudestaan?" "Kyllä." "Mistä sinä tiedät, että sinut on kastettu oikein?" Aiot ehkä vastata, että sinun kastajasi oli uskovainen. Mutta minäpä kysyn: "Mistä sinä sen tiedät? Oletko nähnyt hänen sydämeensä?" Taidatpa olla perusteluinesi kuin voi auringonpaisteessa.

        Meidän kasteemme perustus on siis mitä vahvin ja varmin, koska Jumala on tehnyt liiton koko maailman kanssa ollakseen maailman kaikkien pakanoiden Jumala, kuten evankeliumi sanoo. Myös Kristus on käskenyt saarnaamaan evankeliumia kaikkialla maailmassa, ja samoin ovat profeetatkin monin tavoin julistaneet. Tämän liiton merkiksi hän on asettanut, käskenyt ja määrännyt kasteen kaikkia pakanoita varten, kuten Matt. 28:19 sanotaan: "Menkää kaikkeen maailmaan ja opettakaa kaikkia kansoja ja kastakaa heidät Isän nimeen" jne. Samoin hän teki myös liiton Aabrahamin ja hänen jälkeläistensä kanssa ollakseen heidän Jumalansa ja antoi liiton merkiksi ympärileikkauksen.
        Meidän varma perustuksemme ja suojamme on tämä: Me annamme kastaa itsemme sen vuoksi, että Jumala on käskenyt ja hän tahtoo niin, emme sen vuoksi, että olemme uskostamme varmoja. Vaikka en milloinkaan enää olisi varma uskosta, olen minä kuitenkin varma siitä käskystä, jolla Jumala käskee kastaa, sillä hän on ilmaissut sen julkisesti koko maailmalle. Tässä minä en voi eksyä, sillä Jumalan käsky ei voi pettää. Sen sijaan minun uskostani hän ei ole sanonut, käskenyt eikä määrännyt kenellekään yhtään mitään.

        On totta, että kasteeseen on uskottava, mutta uskon varaan ei kenenkään pidä itseään kastattaa. On aivan eri asia olla uskossa kuin jättäytyä uskon varaan ja kastattaa itsensä sen varaan. Joka kastattaa itsensä uskon varaan, hän ei ole ainoastaan epävarma, vaan myös epäjumalanpalvelija ja jumalankieltäjä. Sillä hän luottaa ja rakentaa itsensä varaan, nimittäin sen lahjan varaan, jonka Jumala on hänelle antanut, eikä yksin Jumalan sanan varaan. Hän tekee samoin kuin sellainen, joka rakentaa ja luottaa omaan voimaansa, rikkauteensa, valtaansa, viisauteensa, pyhyyteensä, vaikka nekin kaikki ovat Jumalan hänelle antamia lahjoja.
        Mutta kun joku kastetaan Jumalan sanan ja käskyn varaan, hänen kasteensa on oikea ja varma, vaikkei usko olisikaan läsnä, sillä se tapahtuu Jumalan käskyn mukaan. Tosin epäuskoiselle ei kastamisesta ole hyötyä hänen epäuskonsa takia, mutta itse kaste ei sen vuoksi ole väärä, epävarma eikä mitätön. Jos kaikki se, mikä ei ole epäuskoiselle hyödyksi, olisi väärin ja mitätöntä, silloin ei jäisi mitään oikeaa eikä hyvää jäljelle. Onhan evankeliumia käsketty saarnata koko maailmalle. Muuttuisiko evankeliumi siitä vääräksi tai tyhjäksi evankeliumiksi, että epäuskoinen kuulee sen ilman, että siitä on hänelle hyötyä? Eihän Jumalastakaan ole mitään hyötyä jumalattomalle. Eikö hän sen vuoksi enää olisikaan Jumala?

        Haluan tulla kastetuksi sen Jumalan käskyn varaan, jonka mukaan minut on kastettava. Sellaisen käskyn varassa minä uskallan, käyköön uskolleni ajan mittaan miten tahansa. Kun minut on kastettu hänen käskynsä varaan, silloin tiedän, että minut on kastettu. Mutta jos minut kastetaan oman uskoni varaan, saatan huomenna tuntea, ettei minua olekaan kastettu. Voihan nimittäin käydä niin, että menetän uskoni tai joudun kiusatuksi siitä, olenko eilen uskonut oikein. Mutta nyt tuo ei liikuta minua lainkaan. Pilkatkoot he vain Jumalaa ja hänen käskyänsä, jonka varaan minut on kastettu ja jonka varmuus riittää minulle. Minun uskoni ja minä otamme tämän riskin. Jos minä uskon, silloin kasteesta on minulle hyötyä, mutta jos en usko, silloin siitä ei ole minulle hyötyä. Mutta kaste ei sen vuoksi ole väärä eikä epävarma. Se ei perustu mihinkään riskiin eikä hyvään onneen, vaan Jumalan varmaan sanaan ja käskyyn."
        Samoin hän voi sanoa myös omasta kasteestaan lapsena: "Minä kiitän Jumalaa ja olen iloinen, että minut on kastettu lapsena, sillä siinä olen tehnyt, mitä Jumala on käskenyt. Olenpa sitten uskonut tai en, minut on kuitenkin kastettu Jumalan käskyn varaan. Kaste on oikea ja varma, mutta Jumalan haltuun jääköön, onko minun uskoni vielä tänään varma tai epävarma. Omasta puolestani voin ajatella, että vielä uskon ja tulen varmaksi."

        KASTEESTA EI PUUTU MITÄÄN, mutta usko on aina vajavaista. Uskossa meillä on näet kylliksi oppimista koko elämämme ajaksi. Usko voidaan menettää, niin että on sanottava: "Muistatko, kerran oli uskoa, mutta nyt sitä ei enää ole." Kasteesta ei sen sijaan voida sanoa: "Olipa kerran kaste, mutta nyt sitä ei enää ole." Päinvastoin, kaste kestää, sillä Jumalan käsky pysyy yhä, ja se, mikä on tehty hänen käskynsä mukaan, pysyy ja myös tulee pysymään.

        Tähän mennessä me olemme mielestäni kyllin selvästi todistaneet, että uudestikastajat tekevät väärin, kun he mitätöivät ensimmäisen kasteen, ikään kuin he olisivat varmoja, että lapset on kastettu ilman uskoa. Siitä he eivät kuitenkaan voi olla lainkaan varmoja.
        Toisaalta emme mekään voi todistaa lapsen uskoa millään sellaisella raamatunlauseella, joka suoraan ja selvästi sanoisi esimerkiksi tällaisilla tai vastaavilla sanoilla: "Teidän tulee kastaa lapset, sillä hekin uskovat." Jos joku haluaa pakottaa meidät todistamaan noin kirjaimellisesti, niin meidän täytyy luovuttaa hänen edessään ja myöntää, ettei missään ole kirjoitettu tuolla tavalla.
        Mutta hurskaat ja järkevät kristityt eivät vaadikaan tuollaisia; sellaisia tavoittelevat ainoastaan riidanhaluiset ja itsepäiset hurmahenget, jotka haluavat näyttää viisailta. Mutta eivät hekään voi esittää yhtään kirjainta, joka sanoisi: "Teidän tulee kastaa aikuisia eikä lapsia." Sen sijaan monet pätevät syyt vakuuttavat meille, että lasten kastaminen on oikein ja että he myös uskovat.

        --

        35. VIERAASTA USKOSTA JA SEN VOIMASTA

        Kaste ei auta ketään eikä sitä myöskään ole annettava kenellekään, joka ei itse usko. Ilman omaa uskoa ei ole kastettava ketään, kuten myös Augustinus itse sanoo: " Ei sakramentti, vaan usko sakramenttiin vanhurskauttaa.
        Jeesus käskee tuomaan heidät luokseen, siunaa heidät ja antaa heille taivaan valtakunnan. Tämä meidän on syytä tarkasti huomata.
        Tässä tarkoitetaan ilman muuta luonnollisia lapsia. Kristuksen sanoja ei siis pidä tulkita siten, että hän olisi tarkoittanut hengellisiä lapsia, jotka ovat pieniä nöyryytensä ansiosta. Nämä lapset olivat ruumiillisesti pieniä. Kristuksen siunaus tu

      • Voitto Ramu kirjoitti:

        ja erityisesti kohtia 5. ja 9.
        liun riemumielin, sillä niissä
        löysin Lutherin opettavan
        kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä
        juuri niin kuin itsekin olen tehnyt!!

        Siis näin:

        "Myös kastevedestä nostaminen
        tapahtuu nopeasti. Sen sijaan
        kasteen sisältö, siis hengellinen
        syntyminen sekä armon ja
        vanhurskauden lisääntyminen,
        alkaa kyllä kasteessa, mutta
        se kestää aina kuolemaan asti."

        Itse olen täällä kirjoittanut
        (en kyllä vielä silloin ollut
        rekisteröidyllä nimimerkillä,
        valitettavasti) ja väittänyt,
        että uudestisyntyminen ei voi
        tapahtua kasteessa, sillä muutenhan
        lähes jokainen suomalainenkin
        olisi jo tehnyt Pyhän Hengen pilkan.

        Selitin silloin, että kasteessa
        sekoitetaan siihen kolmeen
        vakalliseen jauhoja se hapatus,
        "kunnes kaikki happani".

        Kasteessa pääsee Jumalan
        Pyhän Hengen työ voimallisesti
        alkamaan tuossa ihmistaimessa ja
        jatkuu kunkin kohdalla eri tavoin.

        Pelastuksen kannalta kyllä
        on lapsi kasteen saatuaan,
        Kristuksen uhrin ja veren kautta
        täysin puhdas ja pyhä,
        eikä häneltä mitään puutu!

        Näinhän on myös juuri
        uskoontulleen kanssa.
        Heti kun hänelle Kristuksen
        ansaitsema armo todella
        pääsee sisimpään kirkastumaan
        omakohtaiseksi, on taivaan
        joukoilla juhla hänen takiaan
        ja jos hän vaikka heti kuolisi,
        olisi hänelle Taivas auki,
        kuten ristin ryövärille,
        vaikkei hän yhtään olisi
        ehtinyt siinä uskossansa
        kasvaa Pyhän Hengen avulla.

        Nämä molemmat kohdat tässä
        kirjoituksessa, 5. ja 9.,
        puhuvat juuri siitä, mitä
        hiljattain tuolla raamattupalstalla
        yritin selittää.

        Oli tosiaankin ilo lukea samat
        asiat "Lutherin suulla sanottuna".

      • se upotus

        Olikohan M. Lutherkin erehtynyt, kun puhui kasteen
        yhteydessä UPOTTAMISESTA. Siteerasit:
        3. Kasteen sisältö on autuas kuoleminen pois synnistä ja ylösnouseminen Jumalan armoon, niin että vanha, synnissä siinnyt ja syntynyt ihminen kasteessa UPOTETAAN ja että uusi, armossa syntynyt ihminen nousee siitä ylös. Paavali sanookin (Tit. 3:5), että kaste on "uuden syntymän pesu";
        Luku 5 puhdistuu ja me elämme iankaikkisesti, silloin meidät varsinaisesti NOSTETAAN ylös kasteesta, ja silloin me täydellisesti syntyneinä puemme päällemme kuolemattoman ja oikean, taivaallisen elämän kastepuvun.

        Taisi se Luther sittenkin ymmärtää jotain kasteen
        ulkonaisesta merkityksestä. Sinä se et vaan ymmär-
        rä sitä vieläkään.

      • se upotus kirjoitti:

        on puhua kasteen ulkoisesta muodosta, kun itse kasteen merkitys on se tärkeä.
        Minun syntini ainakin on sinne upotettu, vaikka lapsikasteen olenkin valelemalla saanut ja uutena olen noussut sieltä ylös.
        Joka päivähän tämän täytyy meissä tapahtua, ei menneet mitään hyödytä.

      • upotettu?
        SofiaDaan kirjoitti:

        on puhua kasteen ulkoisesta muodosta, kun itse kasteen merkitys on se tärkeä.
        Minun syntini ainakin on sinne upotettu, vaikka lapsikasteen olenkin valelemalla saanut ja uutena olen noussut sieltä ylös.
        Joka päivähän tämän täytyy meissä tapahtua, ei menneet mitään hyödytä.

        Minne sinun syntisi on upotettu? Kasteeseenko?
        Täysin vieras ajatus Raamatussa.
        Kyllä Raamatun selvä ilmoitus on, että Uskomalla
        Jeesukseen sadaan synnit anteeksi, eikä kastamalla.
        Ap 26:18 Avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät (ei kastattaisivat lapsensa) pimeydestä valkeuteen, ja saatanan vallasta Jumalan tykö, ja
        saisivat, USKOMALLA MINUUN synnit anteeksi.
        1 Joh 1:9 Jos me tunnustamme syntimme, (ei kasta-
        tamme lapsemme) on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja
        puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
        Jos aikoo esiintyä kristittynä, niin kyllä pitää
        uskoa, mitä Raamatussa sanotaan, eikä keksiä
        omia sovellutuksia.
        Kasteen merkitys kun nimenomaa ei ole syntien an-
        teeksisaaminen!!!!

      • Voitto Ramu
        se upotus kirjoitti:

        Olikohan M. Lutherkin erehtynyt, kun puhui kasteen
        yhteydessä UPOTTAMISESTA. Siteerasit:
        3. Kasteen sisältö on autuas kuoleminen pois synnistä ja ylösnouseminen Jumalan armoon, niin että vanha, synnissä siinnyt ja syntynyt ihminen kasteessa UPOTETAAN ja että uusi, armossa syntynyt ihminen nousee siitä ylös. Paavali sanookin (Tit. 3:5), että kaste on "uuden syntymän pesu";
        Luku 5 puhdistuu ja me elämme iankaikkisesti, silloin meidät varsinaisesti NOSTETAAN ylös kasteesta, ja silloin me täydellisesti syntyneinä puemme päällemme kuolemattoman ja oikean, taivaallisen elämän kastepuvun.

        Taisi se Luther sittenkin ymmärtää jotain kasteen
        ulkonaisesta merkityksestä. Sinä se et vaan ymmär-
        rä sitä vieläkään.

        kasteen ulkoinen suoritustapa on ilmoitettu AINOASTAAN Hes 36 jossa ilmoitetaan Uuden liiton ja sen merkin, kristillisen kasteen alkamisesta, sen suoritustavastaa ja mitä siinä tapahtuu;

        "minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan.

        26. Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.

        27. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne."

        MITÄÄN MUUTA KASTEEN SUORITUSTAPAA EI OLE ILMOITETTU.

        lUTHERIN SANA:

        " Kasteen sisältö on autuas kuoleminen pois synnistä ja ylösnouseminen Jumalan armoon, niin että vanha, synnissä siinnyt ja syntynyt ihminen kasteessa UPOTETAAN ja että uusi, armossa syntynyt ihminen nousee siitä ylös. Paavali sanookin (Tit. 3:5), että kaste on "uuden syntymän pesu";

        upottaminen EI TARKOITA SITÄ ETTÄ KASTEEN SUORITUSTAPA PITÄSI OLLA upottaa;
        vaan kyse on vanhan ihmisen "surmaamisesta" ja uuden syntymisestä tilalle.

        TUOTA ei saa aikaan upotusvesi, eikä valeluvesi, vaan VESI ja SANA yhdessä.

        Ei missään sanota, että VAIN OPOTUSVEDESSÄ vanhan kuolee ja uusi syntyy tilalle.

        Veden määrällä ei ole siis merkitystä sille pystyykö Jumala tekemään kasteessa tapahtuvat asiat vai ei..

      • Voitto Ramu
        upotettu? kirjoitti:

        Minne sinun syntisi on upotettu? Kasteeseenko?
        Täysin vieras ajatus Raamatussa.
        Kyllä Raamatun selvä ilmoitus on, että Uskomalla
        Jeesukseen sadaan synnit anteeksi, eikä kastamalla.
        Ap 26:18 Avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät (ei kastattaisivat lapsensa) pimeydestä valkeuteen, ja saatanan vallasta Jumalan tykö, ja
        saisivat, USKOMALLA MINUUN synnit anteeksi.
        1 Joh 1:9 Jos me tunnustamme syntimme, (ei kasta-
        tamme lapsemme) on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja
        puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
        Jos aikoo esiintyä kristittynä, niin kyllä pitää
        uskoa, mitä Raamatussa sanotaan, eikä keksiä
        omia sovellutuksia.
        Kasteen merkitys kun nimenomaa ei ole syntien an-
        teeksisaaminen!!!!

        Järjenpäätelmiäsi esittelit kirjoitatessasi:

        " Minne sinun syntisi on upotettu? Kasteeseenko?
        Täysin vieras ajatus Raamatussa.
        Kyllä Raamatun selvä ilmoitus on, että Uskomalla
        Jeesukseen sadaan synnit anteeksi, eikä kastamalla.

        Raamattu sanoo SELVÄSTI:

        "ottekoon kukin teistä kasteen syntien anteeksisaamiseksi"

        "anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi"

        Niitä ihmisten järjenpäätelmien kehittämiä väittämiä toki löytyy pilvin pimein.

        Mutta selvintä on ottaa se mikä on kirjoiettu .

      • tuo sekoilu
        Voitto Ramu kirjoitti:

        kasteen ulkoinen suoritustapa on ilmoitettu AINOASTAAN Hes 36 jossa ilmoitetaan Uuden liiton ja sen merkin, kristillisen kasteen alkamisesta, sen suoritustavastaa ja mitä siinä tapahtuu;

        "minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan.

        26. Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.

        27. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne."

        MITÄÄN MUUTA KASTEEN SUORITUSTAPAA EI OLE ILMOITETTU.

        lUTHERIN SANA:

        " Kasteen sisältö on autuas kuoleminen pois synnistä ja ylösnouseminen Jumalan armoon, niin että vanha, synnissä siinnyt ja syntynyt ihminen kasteessa UPOTETAAN ja että uusi, armossa syntynyt ihminen nousee siitä ylös. Paavali sanookin (Tit. 3:5), että kaste on "uuden syntymän pesu";

        upottaminen EI TARKOITA SITÄ ETTÄ KASTEEN SUORITUSTAPA PITÄSI OLLA upottaa;
        vaan kyse on vanhan ihmisen "surmaamisesta" ja uuden syntymisestä tilalle.

        TUOTA ei saa aikaan upotusvesi, eikä valeluvesi, vaan VESI ja SANA yhdessä.

        Ei missään sanota, että VAIN OPOTUSVEDESSÄ vanhan kuolee ja uusi syntyy tilalle.

        Veden määrällä ei ole siis merkitystä sille pystyykö Jumala tekemään kasteessa tapahtuvat asiat vai ei..

        Tuota samaa asiaa intät päivästä toiseen, etkä tajua, ettei siinä kasteesta puhuta mitään. Hesekiel
        kertoo ISRAELIN UUDISTUMISESTA LOPUN AIKANA. Jumala
        itse siinä toimii ja vihmoo elävää sanaa israeli-
        laisten päälle. Ei siinä pappeja tarvita.
        Lutherkin tajusi, että kaste pitää suorittaa upottamalla. On se kumma, ettei se mene sinun pää-
        häsi.
        Onkohan sinulla jonkunlainen lukihäiriö kun mikään
        selväkään asia ei mene perille?
        Mitähän asiaa sinä seuraavaksi rupeat inttämään?

      • päätelmiä
        Voitto Ramu kirjoitti:

        Järjenpäätelmiäsi esittelit kirjoitatessasi:

        " Minne sinun syntisi on upotettu? Kasteeseenko?
        Täysin vieras ajatus Raamatussa.
        Kyllä Raamatun selvä ilmoitus on, että Uskomalla
        Jeesukseen sadaan synnit anteeksi, eikä kastamalla.

        Raamattu sanoo SELVÄSTI:

        "ottekoon kukin teistä kasteen syntien anteeksisaamiseksi"

        "anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi"

        Niitä ihmisten järjenpäätelmien kehittämiä väittämiä toki löytyy pilvin pimein.

        Mutta selvintä on ottaa se mikä on kirjoiettu .

        Sinulla on sitten ovela tapa aina kun jäät tappiolle
        keskustelussa. Sanot Raamatullisia perusteluita
        järjen päätelmiksi. No jotenkinhan sitä pitää
        puolustautua kun totuus alkaa paljastua.
        Oliko se Luther sinun mielestäsi väärässä kun puhui
        upottamisesta.

    • muukalainen 4

      ota vastaan sitä mitä Jumala sanoo( vaan vatkaatte
      niitä mitä joku ihminen on sanonut, sanoo)?

      Siksi näin teette koska ette koskaan ole
      tahtoneet nöyrtyä Jumalan väkevän käden alle,
      että hän teidät olisi saanut puhdistaa ja
      parantaa.

      Ei ole siis Jumala saanut teitä kiinnittää
      todelliseen Totuuden lähteeseen Jeesukseen
      Kristukseen.

      Elävä usko ei ala vaikka kävisitte lukemattomia
      kertoja kasteella.

      Ei todella ala.

      Siksi pyytäkää että saisitte tekin vielä
      armon Jumalan edessä nöyrtyä parannukseen
      ja pääsisitte Elämän kaidalle tielle jolla
      tiellä ainoastaan Jumalan Pyhä Henki ohjaa
      Jumalan lasta kaikkeen totuuteen.

      Miksi ette tahdo?

      Siksikö että kaikki muu on niin rakasta eikä
      niistä tahdota luopua.

      Turhaan ei Jeesus sanonut siitä ketkä eivät
      ole soveliaita, katsokaa raamatuistanne.

      Vai eikö ole mitään väliä mitä Jeesus sanoo?

      • TaistoRa.

        >>Kirjoitat-
        Miksi ette ota vastaan sitä mitä Jumala sanoo

      • Voitto Ramu
        TaistoRa. kirjoitti:

        >>Kirjoitat-
        Miksi ette ota vastaan sitä mitä Jumala sanoo

        Miksii kääntelet kieroon Lutherinkin kasteoipstusta.

        Samalla tapaa ja samasta syystä kuin väännät kieroon kirjoituksiakin:

        "tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen"

        Muisenkin kuin Raamatun kirjoitusten kieroonkääntäminen tapahtuu siis omaksi kadotukseksi.

      • hmm hmm

        Onkohan tuo Tase Ra sen egyptiläisen aurinkojumala-Ran palvelija?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      156
      2708
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2440
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      52
      2349
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      135
      2210
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      59
      1870
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      247
      1720
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1391
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1329
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1215
    10. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      31
      1212
    Aihe