Kasteko Jumalan teko?

TaistoRa.

Luterilainen kirkko opettaa, että kaste on Jumalan armotyö ja teko, joka ei riipu meidän uskostamme. Raamatussa kastetta ei ole sanottu Jumalan teoksi tai armotyöksi. Päinvastoin, kasteen ottaminen on jätetty kokonaan ihmisen omaksi työksi ja tehtäväksi.

Apt. 22:16 sanotaan:
"Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi".

Jeesus sanoi:
Mark. 16:16: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen".

Apostolit toimivat tuolla tavoin, se ilmenee esimerkiksi -

Apt. 2:41. "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua"

Sekä Apt. 18:8. "Mutta synagogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin".

Näissä raamatunkohdissa mainitaan, että ihmiset uskoivat, ja heidät uskovina myös kastettiin heidän henkilökohtaisen uskonsa perusteella! Raamatussa ei ole missään kohdassa mainintaa siitä, että "kaste" olisi Jumalan teko!

Jeesus sanoi Jumalan teoksi sen, että -
"Se on Jumalan teko, että te uskotte Häneen, jonka Jumala on lähettänyt" -(Joh.6:29).

Siis uskon syntyminen Jeesukseen Kristukseen on Jumalan teko!

Koska lapsikastetta eikä kasteen evankeliumia löydy Raamatusta, on kirkon täytynyt lapsikastetta varten kehittää oma evankeliumi. Sanonta: "kasteen evankeliumi" löytyy monista luterilaisen kirkon opettajien kirjoista mm. Fredrik Wislöffin kirjasta, "Kirkon armovälineet" ja piispa E.G. Gulinin kirjasta, "Kasteen evankeliumi".

Raamatun sanastossa ei myöskään esiinny sanaa "sakramentti"! Koko tuo ilmaisu on vieras Raamatulle. Sakramenttioppi on peräisin roomalaiskatolisesta kirkosta, jossa on kaikkiaan seitsemän eri sakramenttia.

Ne ovat;
-kaste,
-konfirmaatio,
-ehtoollinen,
-rippi,
-viimeinen voitelu,
-pappisvihkimys
-avioliitto.

Luterilaisessa kirkossa sakramentteja on kaksi: kaste ja ehtoollinen.

Sakramentti sana on saatu latinankielestä ja se vastaa kreikan kielessä sanaa mysteerion. Latinassa "sacramentum" alkuaan oli valaa tarkoittanut sana, joka on otettu myöhemmin kirkolliseen käyttöön jolla sillä tarkoitetaan "pyhiä armovälineitä", joita hoitaa ja ylläpitää vain kirkon viralliset papit eli saarnaviranhoitajat!

Myöskin sana "armonväline" on vain kirkollinen oma termi, jota ei myöskään löydy Raamatusta! Luterilaisessa kielenkäytössä armonvälineinä eli sakramentteina pidetään: kastetta ja ehtoollista, sekä myös sanaa, jotka välittävät Jumalan armoa! Tämä opetus armovälineistä liittyy edellä mainittuun kirkolliseen omaan sakramenttioppiin jota ei Raamatun sanastosta ja opetuksesta löydy!

85

1563

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maran ata

      Anabaptistinen uudestikaste onkin aina ihmisen ja Paholaisen teko ja yhteistyö.

      • luit Jumalan sanasta?

        Ilmeisesti et, koska tuommoista kirjoitat.Halveksito Jumalan pyhää sanaa tuolla tavoin.

      • Ef.4:5
        luit Jumalan sanasta? kirjoitti:

        Ilmeisesti et, koska tuommoista kirjoitat.Halveksito Jumalan pyhää sanaa tuolla tavoin.

        pimeän keskiajan esille nostama kastemuoto on uudestikaste eli anabaptismi, joka EI OLE Jumalasta, vaan pimeydestä

        ei kristityt ketään kasta uudestaan, joka on jo kristityksi kastettu aikaisemmin

      • olla
        Ef.4:5 kirjoitti:

        Taidat olla kovinkin tuttu sen per.......n:n kans-
        sa kun noin hyvin tiedät asiasta.

      • kuka/mikä on
        Ef.4:5 kirjoitti:

        pimeän keskiajan esille nostama kastemuoto on uudestikaste eli anabaptismi, joka EI OLE Jumalasta, vaan pimeydestä

        ei kristityt ketään kasta uudestaan, joka on jo kristityksi kastettu aikaisemmin

        kristitty?Hän on sellainen joka vapaaehtoisesti lähtee seuraamaan Jeesusta Kristusta, ei kenenkään pakottamalla(kuten miekkalähetyksen aikaa pakkokastettiin ihmisiä tai pää poikki.Sama väksinkastaminen jatkuu, nyt vain toisella lailla, vauvapakkokasteella).Niin sellainen kristitty.Kristuksen opetuslapsi, omasta, ei toisen tahdosta.Lueppas mitä siinä kokonansa sanotaan Ef 4 luvussa!

      • halulla
        kuka/mikä on kirjoitti:

        Kristityt luovuttavat lapsensa ilolla ja riemulla Kristuksen ruumiin eli seurakunnan jäseneksi.
        1.Kor.12
        12 Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
        13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

        Vie kiiruusti ilolla ja riemulla lapsesi kristittyjen kirkkoon liitettäväksi kasteessa seurakuntaan ja Kristuksen ruumiiseen, sillä kirjoitettu on

        "Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä."

      • useammin itkee....
        halulla kirjoitti:

        ja parkuu.Että se siitä ilosta!

      • voima
        useammin itkee.... kirjoitti:

        ja parkuu.Että se siitä ilosta!

        Ps. 8:2

        (8:3) Lasten ja imeväisten suusta sinä perustit voiman vastustajaisi tähden, että kukistaisit vihollisen ja kostonhimoisen.

        Olenko minä kaiken tämän kansan äiti tai isä, koska käsket minua kantamaan sitä sylissäni, niinkuin hoitaja kantaa imeväistä lasta, siihen maahan, jonka olet valalla vannoen luvannut heidän isillensä?

        "ja saivat kaikki kasteen" pilvessä ja meressä

        "ja joivat kaikki samaa henkeä" Kristushenkeä

      • minä vaan
        halulla kirjoitti:

        Kristityt luovuttavat lapsensa ilolla ja riemulla Kristuksen ruumiin eli seurakunnan jäseneksi.
        1.Kor.12
        12 Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
        13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

        Vie kiiruusti ilolla ja riemulla lapsesi kristittyjen kirkkoon liitettäväksi kasteessa seurakuntaan ja Kristuksen ruumiiseen, sillä kirjoitettu on

        "Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä."

        Hei, oikeasti, lopetettaisiinko tämä turha väitteleminen ja keskusteltaisiin mieluummin asiallisesti?

        Ehdotankin seuraavaa: kasteriidan molemmat osapuolet voisivat kirjoittaa näkemyksensä tänne selkein perustein ilman mitään syytöksiä lahkolaisuudesta - tai jos syyttää, niin perustelkoon! - tai väärästä opista ...

        Kyllä se on se usko Jeesukseen mikä tekee kristityksi, ei mikään kaste... ihminen pelastuu YKSIN USKOSTA, YKSIN ARMOSTA, YKSIN KRISTUKSEN TÄHDEN, niinkuin Lutherkin opetti.

    • Salattu Jumala

      Sananl. 25:2
         
      "Jumalan kunnia on salata asia"

      Ef. 5:32
         
      Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.

      1.Kor.12 (Kristusruumis=seurakunta)

      12 Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
      13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä KASTETUT YHDEKSI RUUMIIKSI, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

      • yks toinen

        Eikö Raamattu opeta sanomaan AAMEN:ta ("Kaste Jumalan teko?"avaus)koskaan, Raamatun opetukseen?

        Taitaa olla jutut vähissä, jos vielä tutkitaan ev. lut. kirkoon kuuluvat niin taitaa olla viisaita pitää "salaisuutena" on se, niin sekainen seurakunta ja paljon kuolleita "ruumiinosia", että haisee. (tai niin vähän eläviä).

        Eikö, se ole niin, kun huomaatte, että teillä ei ole lainkaan oikeaa "Yksi kaste" kastetta, niin lähdette kasteelle? Vai pitääkö Jumalan aina puhua turhaan sinulle?

        "niskoittelijat asuavat kuivassa maassa"

    • yks toinen

      Vauvan pään vedellä valeioilta ei löydy mitään järkevää vastaan sanottavaa. (Koska sitä ei ole)

      Monet uskoo, kaiken mitä heille sanotaan pappien ja jopa ev.lut. uskovien toimesta. (mutta,"enemmän tulee totella Jumalaa, kuin ihmisiä")

      Minäkin törmäsin uskoontulon jälkeen tähän valheeseen:"kaste on Jumalan teko", mutta kun opetusta saaneet uskovat selvittivät Raamatun tekstit kasteesta, ihmisen osuuden; otin kasteen menin kasteelle, annoin kastaa itseni... (tietysti vapaaehtoinen upotuskaste, uskon perusteella)

      --- Niin, ei Jumala meidän puolesta kasteelle mene (kyllä, Jeesus antoi esimerkin), eikä parannusta tee sinun puolestasi; itse pitää kaataa viinat viemäriin ja heitää tupakat roskiin, lopettaa avosuhteet, homous, varkaudet, valheet, humeet... (voimaa tulee ylhäältä) (ei tientenkään julkisynneissä eläviä tule kastaa uskovienkasteella)

      • missä hengen hedelmät?

        lahkolaisuus on juoppouteen rinnastettava lihan ja oman lihan upoutuskasteen teot on iljetys

        19 Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, [5:19-21: Room. 13:13 ]
        20 epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, LAHKOLAISUUS,
        21 kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.
        22 Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, [Ef. 5:9; Kol. 3:12]
        23 lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki.

      • yks toinen
        missä hengen hedelmät? kirjoitti:

        Millä perusteella väität moista asiaa?

        Onneksi EI mikään Jumalan seurakunta muutu sillä, että sinä sanot niin "lahkoksi" (valitettavasti et ole selvillä Raamatun kohdan oikeaa kantaa), "ei saa ajatella itsestään liikaa".

      • TaistoRa.

        Halleluja!

        Kiitos Jumalalle, hyvän tien olet löytänyt!

        Se on Jumalan Henki joka todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia!

        >>Room. 8:16 "Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia"!>Hepr. 11:6 "Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät"!>Room 10:17 "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta"!

      • TaistoRa.
        missä hengen hedelmät? kirjoitti:

        lahkolaisuus on juoppouteen rinnastettava lihan ja oman lihan upoutuskasteen teot on iljetys

        19 Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, [5:19-21: Room. 13:13 ]
        20 epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, LAHKOLAISUUS,
        21 kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.
        22 Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, [Ef. 5:9; Kol. 3:12]
        23 lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki.

        Tiedätkö mitä on lahkolaisuus!?

        Kerro! Odotan vastaustasi! ;)

      • se sielä kaataa teitä
        TaistoRa. kirjoitti:

        Halleluja!

        Kiitos Jumalalle, hyvän tien olet löytänyt!

        Se on Jumalan Henki joka todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia!

        >>Room. 8:16 "Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia"!>Hepr. 11:6 "Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät"!>Room 10:17 "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta"!

        1. Joh. 4:1
           
        Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

        Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.

        lahkoissa on villitseviä kaatavia riivaajien henkiä ja oppeja

      • tarkoittanut
        missä hengen hedelmät? kirjoitti:

        lahkolaisuus on juoppouteen rinnastettava lihan ja oman lihan upoutuskasteen teot on iljetys

        19 Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, [5:19-21: Room. 13:13 ]
        20 epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, LAHKOLAISUUS,
        21 kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.
        22 Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, [Ef. 5:9; Kol. 3:12]
        23 lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki.

        katolisesta kirkosta omaksi lutherlahkksi tullutta lahkoa.Vaan Raamatullista uudestisyntyneiden, uskoon tulon jälkeen yhdellä Gal. upotuskasteella käyneitten Jeesukseen uskovien kristillistä srk:ta.

      • poistuneet
        se sielä kaataa teitä kirjoitti:

        1. Joh. 4:1
           
        Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

        Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.

        lahkoissa on villitseviä kaatavia riivaajien henkiä ja oppeja

        epäraamatullista vauvakastetta edustavaa ev. lutlahkosta!

    • Voitto Ramu

      Olet riisunut kasteen luurangoksi, ja väität kristillistä kastetta IHMISEN TEOKSI.

      1. KERROPA MITKÄ SEURAAVISTA KASTEESSA TAPAHTUVAT ASIAT EIVÄT OLE JUMALAN TEKO.

      2. Ja kerro samalla mitkä niistä ovat IHMISEN teko?

      3. Voit myöskin ketoa mitä kristillinen kaste on ja miksi on käsketty kastamaan?

      SEURAAVAT ASIAT JUMALA JAKAA IHMISELLE KASTEESSA:

      -KASTEESSA SYNNIT PESTÄÄN POIS (Apt 22:16)
      ”anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.”

      -KASTE TAPAHTUU SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEKSI (Mk 1:4, Lk3:3, Apt 2:38)
      ”kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi”

      - KASTE UUDESTISYNNYTTÄÄ (Jh 3:5, Tiit 3:5)
      "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä,”

      - KASTEESSA TULLAAN OSALLISEKSI KRISTUKSEN KUOLEMAAN ( Rm 6:3)
      ” Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?”

      - KASTEESSA TULLAAN OSALLISEKSI KRISTUKSEN YLÖSNOUSEUKSESTA (Rm 6:5)
      ” Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,”

      - KASTEESSA SAADAAN PYHÄ HENKI ( Apt 2:38, Apt 19:6)
      ” kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.”

      - VESIKASTE PELASTAA (1.Piet 3:21)
      ” vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena –”

      - KASTEESSA JUMALA VAIKUTTAA MEISSÄ USKON ( Kol 2:12)
      ” ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala,”

      - KASTEESSA TAPAHTUU VANHAN IHMISEN (AADAMIN) HAUTAAMINEN JA UUDEN
      IHMISEN HENGELLINEN HERÄÄMINEN JA YLÖSNOUSEMUS RIKKOMUKSIIN JA
      SYNTEIHIN KUOLLEESTA OLOTILASTA (Rm 6:4-5, Kol 2:12-13)
      ” Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
      5. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,”

      ” ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
      12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.”

      - KASTEESSA TAPAHTUU PESO, PYHITTYMINEN JA VANHURSKAUTUMINEN
      KRISTUKSEN NIMESSÄ JA JUMALAN HENGESSÄ (1.Kr 6:11)
      -” mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.”

      - KASTEESSA IHMINEN PUKEE KRISTUKSEN JA HÄNEN VANHURSKAUTENSA
      PÄÄLLENSÄ (Gal 3:27)
      ” Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.”

      - KASTE PYHITTÄÄ JA PUHDISTAA SEURAKUNNAN KIRKASTETUKSI,
      TAHRATTOMAKSI, RYPYTTÖMÄKSI, PYHÄKSI JA NUHTEETTOMAKSI KRISTUKSEN
      MORSIAMEKSI (Ef 5:26- 27)

      ” että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
      27. saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.”

      - KASTEESSA IHMISEN VANHA LUONTO “LIHAN RUUMIS” POISRIISUTAAN,
      KOSKA KASTE ON KRISTUKSEN YMPÄRILEIKKAUS (Kol 2:11)

      12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa,”

      - KASTEESSA IHMINEN PESTÄÄN JA SYDÄN VIHMOTAAN PUHTAAKSI PAHASTA
      OMASTATUNNOSTA (Hb 10:22)
      ” niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;”

      - KASTE EI OLE “LIHAN SAASTAN POISTAMISTA” (liha pysyy aina syntisenä,
      ja synnin asuinsijana), VAAN ENNEN KAIKKEA JUMALAN MEIDÄN
      KANSSAMME SOLMIMA HYVÄN OMANTUNNON LIITTO (1.Piet 3:21)
      ” vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,”

      - KASTE EI OLE IHMISEN KUULIAISUUDEN TEKO JUMALALLE, VAAN SE ON
      JUMALAN TEKO MEILLE (Mt 3:11, Lk 3:16, Jh 1:33)
      ” Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.”

      • yönmatkamies

        Muuten hyvä mutta tuo koskee henkikastetta. Voit itsekkin lukea isosta kirjasta että vesikaste ja henkikaste olivat erillisiä tapahtumia...

        Kenen nimeen? kasteen JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMEEN
        Olet vissiin saanut kasteen Isän Pojan ja Pyhän hengen nimeen.

        Muokkaat kohtia mielesi mukaan. Ei tuossa kohtaa hengestä syntyminen välttämättä tarkoita kastetta. Hengestä syntyminen voi tapahtua milloin vain kun ihminen alkaa ymmärtää kuultua sanaa. Ei vauvana.

        Onko ymmärryksessäsi vikaa??? Herätetään uskon kautta. Siis uskossa kasteelle. Uskon vaikuttaa Jumala. Ei tuossa mainita että kasteessa tulee usko. Turhaa yrität muutella sanaa sopimaan omiin tarkoitusperiisi.

        Niin tuossakin kohtaa taas kasteen kohteena oli tietoisesti uskova ihminen. Ei mikään sylivauva. Turhaa liität kastekohtia vauvakasteeseen. Vain uskovat kastettiin. Minkätakia perhekunnissa vauvoja ei kastettu? Koska vauva ei usko eikä tiedä uskonasioista mitään...

      • Voitto Ramu
        yönmatkamies kirjoitti:

        "15. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa NIINKUIN lapsi, se ei pääse sinne sisälle."

        OTTAESSASI VASTAAN AIKUISEN TAPAAN, -JOTA TAPAA TYRKYTÄT TOISILLEKIN- JÄÄT ULKOPUOLELLE

        että kaste on
        - "kuuliaisuuden teko Jumalalle"
        ( siis että kaste on ihmisen oma teko)

        ja
        - ETTÄ kaste on kädenojennus JUMALALLE

      • opettaa
        Voitto Ramu kirjoitti:

        että kaste on
        - "kuuliaisuuden teko Jumalalle"
        ( siis että kaste on ihmisen oma teko)

        ja
        - ETTÄ kaste on kädenojennus JUMALALLE

        usko>kaste>Pyhän Hengen täyteys! Näin!

      • TaistoRa.
        Voitto Ramu kirjoitti:

        että kaste on
        - "kuuliaisuuden teko Jumalalle"
        ( siis että kaste on ihmisen oma teko)

        ja
        - ETTÄ kaste on kädenojennus JUMALALLE

        >>Kirjoitit-
        hellarit opettaa että kaste on
        - "kuuliaisuuden teko Jumalalle"
        ( siis että kaste on ihmisen oma teko)

        >>Room 10:9 "Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut";

        10 "sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan"!
        ---
        17 "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta"!

        >>Kirjoitat-
        -ja
        -ETTÄ kaste on kädenojennus JUMALALLE>Apt. 2:41 "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin"!, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.

        >>Apt. 18:8 "Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin"!

        >>Apt. 8:12 "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset"!

        Kasteen merkitys!
        1) Pelastuksessa on sekä näkymätön että näkyvä puoli,(Room. 10:10). Sydämessä tapahtunut uskonratkaisu ja muutos tulee näkyviin kastehetkessä,-
        -(Apt 2:37-41).

        Arkki pelasti Nooan perhekunnan, ei vesi, mutta myös vesi pelasti heidät "eroittamalla" heidät syntisestä maailmasta, -(1 Piet 3:20-21)!

        2) Kaste kuuliaisuuden askeleena.
        Se ei ole ihmisen oman vanhurskauden rakentamista, vaan osoitus uskosta.
        >Joh. 3:36,
        >Hebr. 11.1. koko luku!
        Usko ja kuuliaisuus Jeesukseen ovat kuin kaksoset!

        3) Kaste merkitsee hautaamista.
        Kasteen Kuvaus ilmaisee hyvin kasteen oikean merkityksen. "Kuolimme" silloin kun uskoimme Jeesukseen,-
        (Room. 6:10.)(2 Kor. 5:14-15)(Kol. 2:11-12)

        "Kuoltuamme" meidät haudataan kasteessa Kristuksen kanssa, Room. 6:3-8.

        Opetus ihmisen uudestisyntymisestä kasteessa on kuin väite ihmisen kuolemisesta vasta hautaamisen yhteydessä.

        Jeesuksen tie Golgata, hauta, ja ylösnousemus osoittaa tien meillekin (uudestisyntyminen, kaste, uusi elämä Kristuksessa).

        4) Kaste merkitsee eroittautumista "maailmasta" ja vihkiytymistä Jeesukselle. Uudestisyntymisessä ihminen kihlataan Kristukselle,-(2 Kor. 11:2) Tätä suhdetta ei saa salata. Kuten tuolla yllä Room 10 jakeissa on mainittu! Kasteessa kihlattu vihkiytyy julkisesti seuraamaan Ylkäänsä Jeesusta ja liittyy uudestisyntyneiden uskovien seurakunta yhteyteen, Kristusruumiiseen!. (Apt 2:41-44)!

        Siunattua sanan valoa Jeesuksen Pyhässä nimessä! ;)

      • joosua
        Voitto Ramu kirjoitti:

        "15. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa NIINKUIN lapsi, se ei pääse sinne sisälle."

        OTTAESSASI VASTAAN AIKUISEN TAPAAN, -JOTA TAPAA TYRKYTÄT TOISILLEKIN- JÄÄT ULKOPUOLELLE

        ja tule lapsen kaltaiseksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. vauvat ovat aina taivaskelpoisia, niinhän Jeesus heistä sanoo.

        Jeeus sanoo " Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa."
        Matteus 18 4
        Eli ihmisen tulee nöyrtyä ja ottaa uskossa vapahtaja vastaan sydämeensä, meidän tulee silloin olla uskossamme yhtä puhtaita kuin nämä pikkuiset ovat.

        Ja Jeesuksen nimeen lapsemme siunataan, joista Jeesus sanoo, "Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut" jae 5.
        Uskovina tuomme lapsemme Jeesukselle ja Hän on luvannut ottaa heidät tykönsä.

      • Voitto Ramu
        joosua kirjoitti:

        "
        Ja tule lapsen kaltaiseksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. vauvat ovat aina taivaskelpoisia, niinhän Jeesus heistä sanoo.

        Jeeus sanoo " Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on SUURIN taivasten valtakunnassa."

        PIENEN LAPSEN TULEE OTTA vastaan JUMALAN VALTAKUNTA KUTEN KIRJOITETTU ON:

        "Totisesti minä sanon teille: JOKA EI OTA VASTAAN Jumalan valtakuntaa NIINKUIN lapsi, se ei pääse sinne sisälle.""

        LUULETKO LUKIJOITA NIIN YKSINKERTAISEKSI ETTÄ VOIT VÄÄNTÄÄ SANAA SELLAISEKSI KUIN OPPISI EDELLYTTÄÄ.

      • Voitto Ramu
        opettaa kirjoitti:

        usko>kaste>Pyhän Hengen täyteys! Näin!

        SANAJÄRJESTYSTÄ KUN HAET, nini Raamattu oepttaa:

        "Sillä jos sinä
        1.tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja
        2. uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;"

        JÄRJESTYS ON SIIS sanajärjestyksen mukaan:

        ENSIN SUUN TUNNUSTUS JA SITTEN SYDÄMEN USKO.

      • Voitto Ramu
        TaistoRa. kirjoitti:

        >>Kirjoitit-
        hellarit opettaa että kaste on
        - "kuuliaisuuden teko Jumalalle"
        ( siis että kaste on ihmisen oma teko)

        >>Room 10:9 "Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut";

        10 "sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan"!
        ---
        17 "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta"!

        >>Kirjoitat-
        -ja
        -ETTÄ kaste on kädenojennus JUMALALLE>Apt. 2:41 "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin"!, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.

        >>Apt. 18:8 "Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin"!

        >>Apt. 8:12 "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset"!

        Kasteen merkitys!
        1) Pelastuksessa on sekä näkymätön että näkyvä puoli,(Room. 10:10). Sydämessä tapahtunut uskonratkaisu ja muutos tulee näkyviin kastehetkessä,-
        -(Apt 2:37-41).

        Arkki pelasti Nooan perhekunnan, ei vesi, mutta myös vesi pelasti heidät "eroittamalla" heidät syntisestä maailmasta, -(1 Piet 3:20-21)!

        2) Kaste kuuliaisuuden askeleena.
        Se ei ole ihmisen oman vanhurskauden rakentamista, vaan osoitus uskosta.
        >Joh. 3:36,
        >Hebr. 11.1. koko luku!
        Usko ja kuuliaisuus Jeesukseen ovat kuin kaksoset!

        3) Kaste merkitsee hautaamista.
        Kasteen Kuvaus ilmaisee hyvin kasteen oikean merkityksen. "Kuolimme" silloin kun uskoimme Jeesukseen,-
        (Room. 6:10.)(2 Kor. 5:14-15)(Kol. 2:11-12)

        "Kuoltuamme" meidät haudataan kasteessa Kristuksen kanssa, Room. 6:3-8.

        Opetus ihmisen uudestisyntymisestä kasteessa on kuin väite ihmisen kuolemisesta vasta hautaamisen yhteydessä.

        Jeesuksen tie Golgata, hauta, ja ylösnousemus osoittaa tien meillekin (uudestisyntyminen, kaste, uusi elämä Kristuksessa).

        4) Kaste merkitsee eroittautumista "maailmasta" ja vihkiytymistä Jeesukselle. Uudestisyntymisessä ihminen kihlataan Kristukselle,-(2 Kor. 11:2) Tätä suhdetta ei saa salata. Kuten tuolla yllä Room 10 jakeissa on mainittu! Kasteessa kihlattu vihkiytyy julkisesti seuraamaan Ylkäänsä Jeesusta ja liittyy uudestisyntyneiden uskovien seurakunta yhteyteen, Kristusruumiiseen!. (Apt 2:41-44)!

        Siunattua sanan valoa Jeesuksen Pyhässä nimessä! ;)

        RAAMATTU SENSIJAAN OPETTAA SEURAAVAA:

        MITÄ KASTEESSA TAPAHTUU – raamatunpaikat mukana

        -KASTEESSA SYNNIT PESTÄÄN POIS (Apt 22:16)
        ”anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.”

        -KASTE TAPAHTUU SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEKSI (Mk 1:4, Lk3:3, Apt 2:38)
        ”kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi”

        - KASTE UUDESTISYNNYTTÄÄ (Jh 3:5, Tiit 3:5)
        "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä,”

        - KASTEESSA TULLAAN OSALLISEKSI KRISTUKSEN KUOLEMAAN ( Rm 6:3)
        ” Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?”

        - KASTEESSA TULLAAN OSALLISEKSI KRISTUKSEN YLÖSNOUSEUKSESTA (Rm 6:5)
        ” Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,”

        - KASTEESSA SAADAAN PYHÄ HENKI ( Apt 2:38, Apt 19:6)
        ” kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.”

        - VESIKASTE PELASTAA (1.Piet 3:21)
        ” vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena –”

        - KASTEESSA JUMALA VAIKUTTAA MEISSÄ USKON ( Kol 2:12)
        ” ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala,”

        - KASTEESSA TAPAHTUU VANHAN IHMISEN (AADAMIN) HAUTAAMINEN JA UUDEN
        IHMISEN HENGELLINEN HERÄÄMINEN JA YLÖSNOUSEMUS RIKKOMUKSIIN JA
        SYNTEIHIN KUOLLEESTA OLOTILASTA (Rm 6:4-5, Kol 2:12-13)
        ” Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
        5. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,”

        ” ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
        12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.”

        - KASTEESSA TAPAHTUU PESO, PYHITTYMINEN JA VANHURSKAUTUMINEN
        KRISTUKSEN NIMESSÄ JA JUMALAN HENGESSÄ (1.Kr 6:11)
        -” mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.”

        - KASTEESSA IHMINEN PUKEE KRISTUKSEN JA HÄNEN VANHURSKAUTENSA
        PÄÄLLENSÄ (Gal 3:27)
        ” Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.”

        - KASTE PYHITTÄÄ JA PUHDISTAA SEURAKUNNAN KIRKASTETUKSI,
        TAHRATTOMAKSI, RYPYTTÖMÄKSI, PYHÄKSI JA NUHTEETTOMAKSI KRISTUKSEN
        MORSIAMEKSI (Ef 5:26- 27)

        ” että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
        27. saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.”

        - KASTEESSA IHMISEN VANHA LUONTO “LIHAN RUUMIS” POISRIISUTAAN,
        KOSKA KASTE ON KRISTUKSEN YMPÄRILEIKKAUS (Kol 2:11)
        ” ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
        12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa,”

        - KASTEESSA IHMINEN PESTÄÄN JA SYDÄN VIHMOTAAN PUHTAAKSI PAHASTA
        OMASTATUNNOSTA (Hb 10:22)
        ” niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;”

        - KASTE EI OLE “LIHAN SAASTAN POISTAMISTA” (liha pysyy aina syntisenä,
        ja synnin asuinsijana), VAAN ENNEN KAIKKEA JUMALAN MEIDÄN
        KANSSAMME SOLMIMA HYVÄN OMANTUNNON LIITTO (1.Piet 3:21)
        ” vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,”

        - KASTE EI OLE IHMISEN KUULIAISUUDEN TEKO JUMALALLE, VAAN SE ON
        JUMALAN TEKO MEILLE (Mt 3:11, Lk 3:16, Jh 1:33)
        ” Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.”

        JOTENKA MISSÄ "KÄSENOJENNUS JUMALALLE TAI
        - kuuliaisuuden teko Jumalalle

      • yönmatkamies
        Voitto Ramu kirjoitti:

        "15. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa NIINKUIN lapsi, se ei pääse sinne sisälle."

        OTTAESSASI VASTAAN AIKUISEN TAPAAN, -JOTA TAPAA TYRKYTÄT TOISILLEKIN- JÄÄT ULKOPUOLELLE

        asioita vastaan muutaman vuoden iässä kun alkaa ymmärtämään sanaa. Ei voi uskoa jos ei ole kuullut :)

      • yönmatkamies
        Voitto Ramu kirjoitti:

        SANAJÄRJESTYSTÄ KUN HAET, nini Raamattu oepttaa:

        "Sillä jos sinä
        1.tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja
        2. uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;"

        JÄRJESTYS ON SIIS sanajärjestyksen mukaan:

        ENSIN SUUN TUNNUSTUS JA SITTEN SYDÄMEN USKO.

        Jokapaikassa on sama järjestys. Ne jotka uskoivat ne kastettiin. Ei pikkuvauvoja jotka EIVÄT tiedä edes olevansa olemassa.

        sanaa. Noissa kohdissa on paljon muutakin takana. Olet vain ottanut ne lauseet jotka sopivat sinun omaan oppiisi.

      • joosua väärinkäsitystä
        Voitto Ramu kirjoitti:

        "
        Ja tule lapsen kaltaiseksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. vauvat ovat aina taivaskelpoisia, niinhän Jeesus heistä sanoo.

        Jeeus sanoo " Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on SUURIN taivasten valtakunnassa."

        PIENEN LAPSEN TULEE OTTA vastaan JUMALAN VALTAKUNTA KUTEN KIRJOITETTU ON:

        "Totisesti minä sanon teille: JOKA EI OTA VASTAAN Jumalan valtakuntaa NIINKUIN lapsi, se ei pääse sinne sisälle.""

        LUULETKO LUKIJOITA NIIN YKSINKERTAISEKSI ETTÄ VOIT VÄÄNTÄÄ SANAA SELLAISEKSI KUIN OPPISI EDELLYTTÄÄ.

        se väärin opettaa, meidän tulee olla yhtä puhtaita kuin lapsen mieli. Sitä sinä et voi käsittää, vauva on varmasti puhdas, eihän hän kykene tekemään edes pahaa. Vai ootkos moista nähnyt.

        Jeesuksen vertaus on niin osuva ettei siitä tyhmepikään eksy. Miksi verrata jos lapset olisivat hänestä saastaisia? Ei vaan he ovat viattomia ja puhtaita niin kauan kunnes tajuavat oikean ja väärän.
        Miten sinä voit tuomita vauvat kun Jeesuskaan ei tehnyt, onko tuomiosi oikea? onko sinulla siihen oikeutta. Kun Jeesus opettaa aikuisia ihmisiä muuttumaan lapsen kaltaiseksi, kysymys oli heidän puhtauden tasolleen. Muuten meillä ei ole pääsyä taivaaseen, Jeesus ei todellakaan puhunut toiselle vauvalle, vai ymmärrätkös sen niin.?
        Tietenkään sille ei voi mitään jollet kykene ymmärtämään Jeesuksen opetusta, se sinulle annetaan anteeksi, mutta älä kuitenkaan esitä täällä opettajaa, sillä eksytät monta ihmistä joka etsii pelastusta.

        Pelastunut ihminen tajuaa että hän myös tarvitsee kasteen koska Jeesus niin sanoo, se täyttää koko vanhurskauden. Meille on osoitettu tie jota tulee käydä.
        Raamattua opetettiin ihmisille jotka ymmärsivät kuulemansa, ei pikkuvauvoille, koska Jeesus ei olisi voinut sanoa heille, "tehkää parannus" huorinteosta, varkauksista, ne olivat ihmisiä jotka olivat langenneet näitä tekemään.
        Kysymys oli ihmisestä joka kykenee tekemään näitä tekoja, ei vauvat!
        On se kumma että rautalangasta sinulle pitää tätä vääntää koko ajan. Sinulla ei ole valtaa tuomita kadotukseen vauvoja. Jumalalla on yksin tuomiot.

        Jokaisen on kuljettava oma tiensä, siihen ei ole sinulla nokan koputtamsita, mutta Sanaa voidaan aina julistaa, että pelastuisivat.
        Ja sitä on meidän käskettykkin tekemään Saarnaa Sanaa! miksi Sanaa sitten tulee julistaa, jos vauva kasteen kautta pelastuisivat. Järjestyksenne on oppikunnassanne aivan väärä, te kastatte ekana, missä kohtaa Raamattu sanoo niin.
        Etsi kohta jossa sanottiin että ensin kastettiin.
        Lähdetään siitä keskustelemaan.

        Minä lähden sitten keskustelemaan siitä kohtaa kun Sanaa oli julistettu ja ihmisille tuli pisto sydämeen ja kävivät itse kasteelle.

        Apt.
        8:12 Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.

        Järjestys on niin selkeä joka kohdassa josta seurasi kaste. Kuulijakunta oli sen ikäisiä että tajusivat kuulemansa, ja ottivat ei siis kannettu vaan itse ottivat kasteensa. Miehet ja naiset.
        Siis Sanan kuulossa aikuisia ihmisiä.
        Joille julistettiin Jeesuksesta, ja mitä heidän tulee tehdä. Ottakaa kukin kaste. kehoitus ei anna ymmärrystä vauvan kasteeseen, siinä puhutaan yksikössä olevalle ihmiselle, ota kehoitus.

      • Voitto Ramu
        Voitto Ramu kirjoitti:

        SANAJÄRJESTYSTÄ KUN HAET, nini Raamattu oepttaa:

        "Sillä jos sinä
        1.tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja
        2. uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;"

        JÄRJESTYS ON SIIS sanajärjestyksen mukaan:

        ENSIN SUUN TUNNUSTUS JA SITTEN SYDÄMEN USKO.

        jotanka sanajärjestys ei merkitse tapahtumajärjestystä- ei Raamatussakaan.

        "Sillä jos sinä
        1.tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja
        2. uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;"

      • ressua

        Eikö sinulle ole vielä tuohon ikään ehtineenä sel-
        vinnyt se,että sydämen kyllyydestä suu puhuu.
        Kyllä se usko, joka on sydämessä tulee suusta ulos,
        samanaikaisesti tai eri aikaan. Turha tässä on
        saivarrella.
        Lapsikasteessahan tapahtumajärjestys on erikoinen,
        kun lapsi ensin kastetaan ja sitte se usko tulee joskus myöhemmin, josko tulee ollenkaan, kuten ei
        useimmalle suomalaiselle. Sillä väiajalla seurakun-
        nan usko korvaa sen lapsen oman uskon. Aika erikoinen järjestys.

      • Voitto Ramu
        ressua kirjoitti:

        ja järjenpäätelmäsi tulee repiä maahan Raamatun mukaan.

      • revitään
        Voitto Ramu kirjoitti:

        ja järjenpäätelmäsi tulee repiä maahan Raamatun mukaan.

        se lapsikasteen järjenpäätelmä alas niin että
        Raamatun selvä totuus uskovien kasteesta tulee esiin.

      • Voitto Ramu
        yönmatkamies kirjoitti:

        Jokapaikassa on sama järjestys. Ne jotka uskoivat ne kastettiin. Ei pikkuvauvoja jotka EIVÄT tiedä edes olevansa olemassa.

        Joahnnes kuuli ja uskoi. eikö muka vauva luule?'

        Luuletko että se usko on ihmisen oma teko?

      • väittää
        Voitto Ramu kirjoitti:

        Joahnnes kuuli ja uskoi. eikö muka vauva luule?'

        Luuletko että se usko on ihmisen oma teko?

        että lapset ovat kadotukseen meneviä jollei heitä kasteta. Silloinhan tuo Johanneksen juttu kertoo sen että vauvat ovat taivaskelpoisia :) joten nyt jäit omaan ansaasi ja solmuihisi.

        Niinpä silloin Ramun väite on aivan turha, lapsi on taivaskelpoinen kunnes ymmärtää hyvän ja pahan.
        Kastetta hän ei kykene ottamaan, Raamatun kehoitus kuuluu näin, anna kastaa itsesi, ottakoon kukin kasteen Jeesuksen nimeen. Vauvalta ei tällaisia tarvitse edes ajatellakaan kun he eivät siihen kykene, tämä on luterilainen oppi´, mutta ei suinkaan Raamatun oppi.

        Henkilökohtainen astuminen veteen tarvitaan kun puhutaan, anna kastaa itsesi, kehoitus on mennä ja itse ottaamaan kaste, ei missää kohdassa ole siellä sanottu että vauvat olisivat ottaneet, tämä on silloin ihmisen teko, kun antavat sellaiselle joka ei kykene mihinkään noihin.
        Jos Jumala ei vedä ihmistä parannukseen niin ei siinä lapsikasteet auta.

        Eikö luterilaisuudessa tiedetä mitä parannuksen teko tarkoittaa, entäs mitä on kun käsketään huutamaan avuksesi Herraa, tai kun Jeesus sanoo, mene äläkä enää syntiä tee.
        Nuo sanat mitkä on edellä sanoittuja ei ole sanottu pikkuvauvalle, koska hän ei kykene niitä käsittämään. Tuollainen väkisin kastelu ei ole Raamatun Sanan mukainen, vaan se on täysin ihmisen oma tekemä. Ihmisen on itse valittava tiensä, kukaan toinen ei sitä voi tehdä, joko uskoa tai sitten ei. Kaita tai lavea tie.

        Ramu unohtaa että Sanaa tulee julistaa jotta ihmiset ymmärtävät tarvitsevansa Jeesusta pelastajakseen, miten sellaista ihmistä voidaan kastaa etukäteen jos hän ei ymmärrä tarvitsevansa Jeesusta. Niin eikö kukaan halua tajuta että Jeesus on tie totuus ja elämä. Sinne eivät pääse murhamiehet vaikka kuinka olisi lapsena kastettu. Sinne pääsee vain ne jotka ovat pesseet vaatteensa Karitsan veressä ja seuraavat Jeesusta, Jeesuksen seuraajat ottavat kasteen, koska Jeesus on niin sanonut, sillä näin tulee täyttää koko vanhurskaus.

        Täällä sitten pilkataan ihmistä joka on tullut uskoon ja ottanut kasteeen. Mutta eräänä päivänä pilkaajatkin joutuvat tunnustamaan, että taivaaseen ei ole asiaa jos ihminen ei ole ottanut Jeesusta vastaan. on aika huonoa näyttää papin täyttämää kastepaperia jolla ei ole mitään merkitystä jollei SAna ole saanut vaikuttaa sydämessä kääntymystä.

      • väittää kirjoitti:

        jokainen Herran omaksi todellisesti tullut luterilainen tietää, ettei kastepaperi ketään pelasta.
        Mutta tietää myös sen, että ei kerran tapahtunut kääntymyskään auta, jos sen varaan lasketaan. Lutherin painottama jokapäiväinen parannus pitää olla ja elävä yhteys Herraan Jeesukseen, Vapahtajaan.

        Olitpa sitten siellä, tai täällä, niin Jeesus itse tuntee omansa, ja vain he pelastuvat.

    • Voitto Ramu

      Samalla vosit kertoa mitkä noista kasteessa Jumalan tekemistä asioista EIVÄT OLE ARMOA vaan ihmisen omaa ansiota?

    • vastata

      Mutta tuli vaan niin paha olo, kun tehdään Jumalan työ ihmisen teoksi.. ..Ette omien tekojenne kautta, ettei kukaan kerskaisi..
      -Jumala meitä syntisiä armahtakoon!

      • TaistoRa.

        >Kirjoitit-
        >>En aikonut
        Mutta tuli vaan niin paha olo, kun tehdään Jumalan työ ihmisen teoksi..
        ..Ette omien tekojenne kautta, ettei kukaan kerskaisi..

      • enpä
        TaistoRa. kirjoitti:

        >Kirjoitit-
        >>En aikonut
        Mutta tuli vaan niin paha olo, kun tehdään Jumalan työ ihmisen teoksi..
        ..Ette omien tekojenne kautta, ettei kukaan kerskaisi..

        taida alkaa oppi kiistoihin, ku ei ne koskaan johda mihinkään ja raamatussa niitä kehotetaan välttämään.
        -Yks kurja syntinen, joka pelastuu vain ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen ainutkertaisen uhrin vuoksi.

        Vnahna liiton aikana lapsi pakotettiin ympärileikattavaksi.

        Eikä lapselta kysytty mitään, ja kaiken lisäksi ympärilaikattu sitouti noudattanana lakia

        Apostolien käytössä oli VAIN Vanhan testamentti.

      • stara
        enpä kirjoitti:

        taida alkaa oppi kiistoihin, ku ei ne koskaan johda mihinkään ja raamatussa niitä kehotetaan välttämään.
        -Yks kurja syntinen, joka pelastuu vain ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen ainutkertaisen uhrin vuoksi.

        ""Juu
        enpä taida alkaa oppi kiistoihin, ku ei ne koskaan johda mihinkään ja raamatussa niitä kehotetaan välttämään.
        -Yks kurja syntinen, joka pelastuu vain ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen ainutkertaisen uhrin vuoksi.""

        Nii-in; kyllä.
        Pelastutaan; sydämen uskon perusteella.

        -(Room 10:9 "Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;

        10 "sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan")!

    • Joosua

      Jumalan teko, jonka Hän asetti Pojassaan meille esimerkiksi, mitä meidän tulee tehdä.

      Kastetta ei oteta, eikä saada armosta, vaan armon seurauksena.
      Armon seurauksena me annamme kastaa itsemme.
      Näin kuuluu Jumalan Sana, ja se joka sen käsittää on myöskin ymmärtänyt Sanan julistuksen mitä tulee tehdä. On ihana omistaa tämä armo Kristuksessa ja käydä Hänen viitoittamaa tietään ja ottaa kaste, sillä silloin täytämme uskossa koko vanhurskauden.

      • TaistoRa.

        En lähde ystävä hyvä pilkkuja viilaamaan!

        Kaste tottakai on "Armon seurausta" uskon, eli uudestisyntymisen jälkeisenä seurauksena!
        Siinämielessä kaste on Jumalan teko, että siinä kaikki vanhurskaus täytettiin lopullisesti!-(Matt 3:15), kuten Jeesus asian ilmoitti sanassaan! Mutta ihmisen on "itsensä" siihen suostuttava, jolloin se on ihmisestä itsestään kiinni haluaako kasteen vai ei! Siis omasta tahdostaan, ei väkisin niinkuin kirkossa! Jos hän ei halua, niin "vanhurskauden" puhdistustyö jää ikäänkuin puolitiehen!

        Tunnen tällaisia "puolitien" kulkijoita ja he elävät jotenkin "ontuen" uskossaan!

        Muuten olen aivan samaa mieltä kanssasi!

        Siunausta Jeesuksen nimessä!

      • Voitto Ramu

        Mikä seuraavista KASTEESSA TAPAHTUVISTA ASIOISTA EI OLE ARMOA?

        MITÄ KASTEESSA TAPAHTUU – raamatunpaikat mukana

        -KASTEESSA SYNNIT PESTÄÄN POIS (Apt 22:16)
        ”anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.”

        -KASTE TAPAHTUU SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEKSI (Mk 1:4, Lk3:3, Apt 2:38)
        ”kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi”

        - KASTE UUDESTISYNNYTTÄÄ (Jh 3:5, Tiit 3:5)
        "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä,”

        - KASTEESSA TULLAAN OSALLISEKSI KRISTUKSEN KUOLEMAAN ( Rm 6:3)
        ” Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?”

        - KASTEESSA TULLAAN OSALLISEKSI KRISTUKSEN YLÖSNOUSEUKSESTA (Rm 6:5)
        ” Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,”

        - KASTEESSA SAADAAN PYHÄ HENKI ( Apt 2:38, Apt 19:6)
        ” kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.”

        - VESIKASTE PELASTAA (1.Piet 3:21)
        ” vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena –”

        - KASTEESSA JUMALA VAIKUTTAA MEISSÄ USKON ( Kol 2:12)
        ” ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala,”

        - KASTEESSA TAPAHTUU VANHAN IHMISEN (AADAMIN) HAUTAAMINEN JA UUDEN
        IHMISEN HENGELLINEN HERÄÄMINEN JA YLÖSNOUSEMUS RIKKOMUKSIIN JA
        SYNTEIHIN KUOLLEESTA OLOTILASTA (Rm 6:4-5, Kol 2:12-13)
        ” Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
        5. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,”

        ” ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
        12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.”

        - KASTEESSA TAPAHTUU PESO, PYHITTYMINEN JA VANHURSKAUTUMINEN
        KRISTUKSEN NIMESSÄ JA JUMALAN HENGESSÄ (1.Kr 6:11)
        -” mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.”

        - KASTEESSA IHMINEN PUKEE KRISTUKSEN JA HÄNEN VANHURSKAUTENSA
        PÄÄLLENSÄ (Gal 3:27)
        ” Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.”

        - KASTE PYHITTÄÄ JA PUHDISTAA SEURAKUNNAN KIRKASTETUKSI,
        TAHRATTOMAKSI, RYPYTTÖMÄKSI, PYHÄKSI JA NUHTEETTOMAKSI KRISTUKSEN
        MORSIAMEKSI (Ef 5:26- 27)

        ” että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
        27. saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.”

        - KASTEESSA IHMISEN VANHA LUONTO “LIHAN RUUMIS” POISRIISUTAAN,
        KOSKA KASTE ON KRISTUKSEN YMPÄRILEIKKAUS (Kol 2:11)
        ” ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
        12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa,”

        - KASTEESSA IHMINEN PESTÄÄN JA SYDÄN VIHMOTAAN PUHTAAKSI PAHASTA
        OMASTATUNNOSTA (Hb 10:22)
        ” niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;”

        - KASTE EI OLE “LIHAN SAASTAN POISTAMISTA” (liha pysyy aina syntisenä,
        ja synnin asuinsijana), VAAN ENNEN KAIKKEA JUMALAN MEIDÄN
        KANSSAMME SOLMIMA HYVÄN OMANTUNNON LIITTO (1.Piet 3:21)
        ” vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,”

        - KASTE EI OLE IHMISEN KUULIAISUUDEN TEKO JUMALALLE, VAAN SE ON
        JUMALAN TEKO MEILLE (Mt 3:11, Lk 3:16, Jh 1:33)
        ” Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.”

      • samaa soopaa

        Hellitäpäs välillä. Tuota samaa roskaa on jo nähtyli sata kertaa tällä palstalla.
        Lapsikasteessa vain pää kastuu, se yläpää!!!

        ehkä käsitit hiukan väärin kirjoitukseni tuossa alussa. Tarkoitukseni ei ollut tuoda mitään kasteen armo oppia jotka täällä jotkut julistaa, vaan kaste on armoa uskovalle kun sen saamme uskossa omistaa. Mutta ne jotka eivät ymmärrä että ihmisen pitää uudestisyntyä ylhäältä eivät ymmärrä tätä suurta armoa joka on koko kokonaisuus, Jeesus osoitti rakkaudessaan miten tulee täyttää koko vanhurskaus uskossa. Kaikki on Hänessä armoa, ja se tapahtuu vain ja ainoastaan uskosta Häneen.
        Saan omistaa Hänen armossaan kasteenkin joka on minut armahtanut Golgatan ristillä.
        Vauvana saatu kaste ei ole kuitenkaan tämä mitä Jeesus opetti. Jeesus itse julisti pelastussanomaa, ja kehoitti tekemään parannuksen, hän ei sitä julistanut pikkuvauvoille vaan ihmisille jotka elivät synnissä.
        Kasteen armoa ei Raamattu julista eikä siitä voi tehdä oppia, mutta armoa on se että Hänen kauttaan saamme syntimme anteeksi.
        Pidän Taisto sinun opetuksestasi, se on tervettä ja vapauttavaa.

      • Jumalan sana
        samaa soopaa kirjoitti:

        Hellitäpäs välillä. Tuota samaa roskaa on jo nähtyli sata kertaa tällä palstalla.
        Lapsikasteessa vain pää kastuu, se yläpää!!!

        Sanot Jumalan sanaa "soopaksi" - MIKSI?

        Ympärileikkauksessakin riitti pienen lihan palan pois leikkaus ja veren esiintyminen.

        Onneksi ympärileikkauksen tilalle tuli Kristuksen ympärileikkaus kaste.

        Lahkolaiset ympärileikkaisivat lapsensa useaan kertaan ja pahimmat lahkopukarit varmaan nylkisivät lapsensa.

      • alkup.raimo
        Voitto Ramu kirjoitti:

        Mikä seuraavista KASTEESSA TAPAHTUVISTA ASIOISTA EI OLE ARMOA?

        MITÄ KASTEESSA TAPAHTUU – raamatunpaikat mukana

        -KASTEESSA SYNNIT PESTÄÄN POIS (Apt 22:16)
        ”anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.”

        -KASTE TAPAHTUU SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEKSI (Mk 1:4, Lk3:3, Apt 2:38)
        ”kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi”

        - KASTE UUDESTISYNNYTTÄÄ (Jh 3:5, Tiit 3:5)
        "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä,”

        - KASTEESSA TULLAAN OSALLISEKSI KRISTUKSEN KUOLEMAAN ( Rm 6:3)
        ” Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?”

        - KASTEESSA TULLAAN OSALLISEKSI KRISTUKSEN YLÖSNOUSEUKSESTA (Rm 6:5)
        ” Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,”

        - KASTEESSA SAADAAN PYHÄ HENKI ( Apt 2:38, Apt 19:6)
        ” kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.”

        - VESIKASTE PELASTAA (1.Piet 3:21)
        ” vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena –”

        - KASTEESSA JUMALA VAIKUTTAA MEISSÄ USKON ( Kol 2:12)
        ” ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala,”

        - KASTEESSA TAPAHTUU VANHAN IHMISEN (AADAMIN) HAUTAAMINEN JA UUDEN
        IHMISEN HENGELLINEN HERÄÄMINEN JA YLÖSNOUSEMUS RIKKOMUKSIIN JA
        SYNTEIHIN KUOLLEESTA OLOTILASTA (Rm 6:4-5, Kol 2:12-13)
        ” Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
        5. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,”

        ” ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
        12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.”

        - KASTEESSA TAPAHTUU PESO, PYHITTYMINEN JA VANHURSKAUTUMINEN
        KRISTUKSEN NIMESSÄ JA JUMALAN HENGESSÄ (1.Kr 6:11)
        -” mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.”

        - KASTEESSA IHMINEN PUKEE KRISTUKSEN JA HÄNEN VANHURSKAUTENSA
        PÄÄLLENSÄ (Gal 3:27)
        ” Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.”

        - KASTE PYHITTÄÄ JA PUHDISTAA SEURAKUNNAN KIRKASTETUKSI,
        TAHRATTOMAKSI, RYPYTTÖMÄKSI, PYHÄKSI JA NUHTEETTOMAKSI KRISTUKSEN
        MORSIAMEKSI (Ef 5:26- 27)

        ” että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
        27. saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.”

        - KASTEESSA IHMISEN VANHA LUONTO “LIHAN RUUMIS” POISRIISUTAAN,
        KOSKA KASTE ON KRISTUKSEN YMPÄRILEIKKAUS (Kol 2:11)
        ” ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
        12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa,”

        - KASTEESSA IHMINEN PESTÄÄN JA SYDÄN VIHMOTAAN PUHTAAKSI PAHASTA
        OMASTATUNNOSTA (Hb 10:22)
        ” niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;”

        - KASTE EI OLE “LIHAN SAASTAN POISTAMISTA” (liha pysyy aina syntisenä,
        ja synnin asuinsijana), VAAN ENNEN KAIKKEA JUMALAN MEIDÄN
        KANSSAMME SOLMIMA HYVÄN OMANTUNNON LIITTO (1.Piet 3:21)
        ” vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,”

        - KASTE EI OLE IHMISEN KUULIAISUUDEN TEKO JUMALALLE, VAAN SE ON
        JUMALAN TEKO MEILLE (Mt 3:11, Lk 3:16, Jh 1:33)
        ” Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.”

        kuin armo on armoa...siis kaste on pelkkää armoa, ellei siitä tehdä LAKIA: ihmistekoa, kuten monet uudestikastajat tekevätkin...Jokainen, joka ei elä armosta, elää lain teoista ja silloin hän ei voi pelastua...Kaste on täyttä armoa sille, joka elää kasteessa saamaansa Jeesuksen armoon perustuen...eikä muuta perustusta uskon kautta voi olla, mikä pelastaa kuin Jeesus itse...ja hän on tullut veren ja veden kautta, minkä Henki todistaa...

        taas tätä samaa,,,ja tarpeeseen: Jeesus on kasteessa meille annettu...siihen voimme aina turvata uskossa...Jumalan Pojan kertakaikkiseen kosketukseen!

      • Voitto Ramu
        samaa soopaa kirjoitti:

        Hellitäpäs välillä. Tuota samaa roskaa on jo nähtyli sata kertaa tällä palstalla.
        Lapsikasteessa vain pää kastuu, se yläpää!!!

        TÄSSÄ ROSKAKSI VÄITTÄMÄÄSI RAAMATUN SANAA:

        -KASTEESSA SYNNIT PESTÄÄN POIS (Apt 22:16)
        ”anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.”

        -KASTE TAPAHTUU SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEKSI (Mk 1:4, Lk3:3, Apt 2:38)
        ”kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi”

        - KASTE UUDESTISYNNYTTÄÄ (Jh 3:5, Tiit 3:5)
        "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä,”

        - KASTEESSA TULLAAN OSALLISEKSI KRISTUKSEN KUOLEMAAN ( Rm 6:3)
        ” Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?”

        - KASTEESSA TULLAAN OSALLISEKSI KRISTUKSEN YLÖSNOUSEUKSESTA (Rm 6:5)
        ” Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,”

        - KASTEESSA SAADAAN PYHÄ HENKI ( Apt 2:38, Apt 19:6)
        ” kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.”

        - VESIKASTE PELASTAA (1.Piet 3:21)
        ” vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena –”

        - KASTEESSA JUMALA VAIKUTTAA MEISSÄ USKON ( Kol 2:12)
        ” ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala,”

        - KASTEESSA TAPAHTUU VANHAN IHMISEN (AADAMIN) HAUTAAMINEN JA UUDEN
        IHMISEN HENGELLINEN HERÄÄMINEN JA YLÖSNOUSEMUS RIKKOMUKSIIN JA
        SYNTEIHIN KUOLLEESTA OLOTILASTA (Rm 6:4-5, Kol 2:12-13)
        ” Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
        5. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,”

        ” ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
        12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.”

        - KASTEESSA TAPAHTUU PESO, PYHITTYMINEN JA VANHURSKAUTUMINEN
        KRISTUKSEN NIMESSÄ JA JUMALAN HENGESSÄ (1.Kr 6:11)
        -” mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.”

        - KASTEESSA IHMINEN PUKEE KRISTUKSEN JA HÄNEN VANHURSKAUTENSA
        PÄÄLLENSÄ (Gal 3:27)
        ” Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.”

        - KASTE PYHITTÄÄ JA PUHDISTAA SEURAKUNNAN KIRKASTETUKSI,
        TAHRATTOMAKSI, RYPYTTÖMÄKSI, PYHÄKSI JA NUHTEETTOMAKSI KRISTUKSEN
        MORSIAMEKSI (Ef 5:26- 27)

        ” että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
        27. saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.”

        - KASTEESSA IHMISEN VANHA LUONTO “LIHAN RUUMIS” POISRIISUTAAN,
        KOSKA KASTE ON KRISTUKSEN YMPÄRILEIKKAUS (Kol 2:11)
        ” ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
        12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa,”

        - KASTEESSA IHMINEN PESTÄÄN JA SYDÄN VIHMOTAAN PUHTAAKSI PAHASTA
        OMASTATUNNOSTA (Hb 10:22)
        ” niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;”

        - KASTE EI OLE “LIHAN SAASTAN POISTAMISTA” (liha pysyy aina syntisenä,
        ja synnin asuinsijana), VAAN ENNEN KAIKKEA JUMALAN MEIDÄN
        KANSSAMME SOLMIMA HYVÄN OMANTUNNON LIITTO (1.Piet 3:21)
        ” vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,”

        - KASTE EI OLE IHMISEN KUULIAISUUDEN TEKO JUMALALLE, VAAN SE ON
        JUMALAN TEKO MEILLE (Mt 3:11, Lk 3:16, Jh 1:33)
        ” Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.”

      • Voitto Ramu
        samaa soopaa kirjoitti:

        Hellitäpäs välillä. Tuota samaa roskaa on jo nähtyli sata kertaa tällä palstalla.
        Lapsikasteessa vain pää kastuu, se yläpää!!!

        no eikun yritäpä sitten omilla ansioillasi pärjätä

    • alkup.raimo

      ei tässäkään lausessa: "Apt. 22:16 sanotaan:
      "Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi".

      ole lainkaan verbiä "anna" eikä pronominia
      "itsesi"...niinkuin ei muissakaanb kastetta käsittelevissä kohdissa...ne kaikki ovat vain
      meillä suomennoksissa lisättyjä sanoja...kastetta ilmaisevat verbit ovat aina pasiivissa: Tulkoon sinulle kaste! Jumala kastakoot sinut...tapahtukoon niin, että sinut kastetaan...kaste ei muutu kasteeksi uskomme perusteella, mutta vain uskolla voidaan omistaa kasteessa annettu puhdistus synneistä!

      Ei Jeesuskaan muutu miksikään uskomme tai emme, mutta ilman uskoa Jeesuksesta ei ole kenellekään mitään hyötyä!

    • alkup.raimo

      kun väität: " Raamatussa ei ole missään kohdassa mainintaa siitä, että "kaste" olisi Jumalan teko! ", koska jokainen kastetta ilmaiseva verbi on passiivimuodossa, mikä merkitsee kertakaikkista Jumalan suorittamaa tekoa...Ei "itsesi" ei "antaa" tai "ottaa" kaste, vaan tulla Jumalan kastamaksi...siis jokainen kasteverbi tarkoittaa Jumalan tekoa...ja tämän armon hän on meille suonut!

    • alkup.raimo

      kasteen ja ehtoollisen ja toimii itse niiden kautta siitäö huolimatta, sanotaanko niitä sakramenteiksi, mysteereiksi, välineiksi, välikappaleiksi tai armovälineiksi...niiden sisältö on Jeesus Kristus itse...ja siksi niitä ei tule väheksyä!

      • ehtoollinen

        Kaste ja ehtoollinen ovat molemmat Jeesuksen asettamia ja ovat tarkoitettu vain niille, jotka
        tutkivat itseäsä ja tuomitsevat itsensä, kuten
        1. Kor 11:28 sanoo. Ei sylivauva kykene sellaiseen.
        jae 27: Joka kelvottomasti syö tätä leipää ja juo
        Herran maljan, on vikapää Herran ruumiseen ja ve-
        reen. Tähän voitaisiin lisätä myös, että joka
        kelvottomasti kastaa sylivauvoja, on vikapää Herran vereen, sillä lapsikasteautomaattihan tekee muka automaattisesti lapsista Jumalan lapsia ilman, että nämä itse voivat vaikuttaa siihen. Heille se kaste on pelastuksen väline ja korvaa
        Kristuksen uhrikuoleman, joka on uskolla otettava
        vastaan.
        Gal 3:26 Sillä te olette kaikki USKON KAUTTA
        Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
        Ei kasteessa tehdä Jumalan lapsia. Se on ihmisten
        omaa yrittämistä eikä armoa.

      • ehtoollinen kirjoitti:

        sitten myös sanoa, että
        jotka eivät kasta lapsiaan,
        vaan ainoastaan siunaavat
        heidät, tekevät myös heille
        pahaa väkivaltaa.

        Eihän voi vielä ollenkaan
        tietää, tahtooko lapsi
        Jumalan siunausta. Eikö
        olisi parasta lapsen
        itsemääräämisoikeuden kannalta,
        että jätetään kokonaan
        siunaamatta siihen asti,
        kunnes voi sitten itse päättää.

        Jätetään lapsi kokonaan
        pois niistä paikoista,
        joissa hän vahingossa
        voisi tahtomattaan saada
        Jumalan siunausta vahingossa.

      • joosua
        SofiaDaan kirjoitti:

        sitten myös sanoa, että
        jotka eivät kasta lapsiaan,
        vaan ainoastaan siunaavat
        heidät, tekevät myös heille
        pahaa väkivaltaa.

        Eihän voi vielä ollenkaan
        tietää, tahtooko lapsi
        Jumalan siunausta. Eikö
        olisi parasta lapsen
        itsemääräämisoikeuden kannalta,
        että jätetään kokonaan
        siunaamatta siihen asti,
        kunnes voi sitten itse päättää.

        Jätetään lapsi kokonaan
        pois niistä paikoista,
        joissa hän vahingossa
        voisi tahtomattaan saada
        Jumalan siunausta vahingossa.

        minkälaisia ovat lapset, ja siunasi heitä, Raamattu kehoittaa uskovia siunaamaan toinen toistaan, se ei ole vääryyttä jos lapsiamme siunataan sehän juuri on Sanan mukaista, meitä käsketään myös siunaamaan vainoojiamme..niin tähän meidät on kutsuttu.

      • joosua kirjoitti:

        Ja alkukristityt myös kastoivat heitä, kuten Ramun lainauksista hyvin kiistattomasti käy ilmi.

      • SofiaDaan kirjoitti:

        Ja alkukristityt myös kastoivat heitä, kuten Ramun lainauksista hyvin kiistattomasti käy ilmi.

        ovatkin tuolla toisessa aloituksessa, mutta kumminkin.

      • Luulet vähemmän
        SofiaDaan kirjoitti:

        Ja alkukristityt myös kastoivat heitä, kuten Ramun lainauksista hyvin kiistattomasti käy ilmi.

        Täytyy olla vilkas mielikuvitus, jos löytää Raama-
        tusta sellaisen kohdan, jossa kastettiin sylivauvoja.
        Ramun jutut ovat katkeroituneen mielen ja sairaan
        mielikuvituksen tuotetta. Hänkään ei ole pystynyt
        osoittamaan YHTÄÄN RAAMATUNKOHTAA missä olisi esi-
        tetty sylivauvojen kaste.
        Jos alkukristityt olisivat kastaneet lapsia niin
        kyllä kait siitä olisi edes yksi selvä maininta
        Raamatussa, mutta kuin ei ole yhtään.

        Ramun "kiistaton" vauvakasteteologia on vain katolisen kirkon ja hänen oman tunneteologiansa tuote, joka on ohi Raamatun selkeän opetuksen! Mitään muuta siitä ei käy ilmi!

        Raamattu ei puolella sanallakaan tunne vauvojen kastamista! Ainoastaan uskoontulleet ihmiset kastettiin jonka Raamatun selkeä sana selvästi jokaiselle lukutaitoiselle osoittaa!

        >>Apt 2:40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".

        41 "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin", ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua!>Apt. 18:8
        "Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat", ja "heidät kastettiin"!>Apt. 8:12
        "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä", niin "he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset"!

        >>Apt. 10:24 "Ja sen jälkeisenä päivänä he saapuivat Kesareaan;
        "ja Kornelius odotti heitä ja oli kutsunut koolle sukulaisensa ja lähimmät ystävänsä"!.

        Kertomus jatkuu ja jakeessa (44) Pietari vielä jatkaa puhettaan->

        >>44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.

        45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,

        46 "sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa"! Silloin Pietari vastasi:

        47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin"?

        Pietari siis oikein kysyi paikallaolleilta muiltakin uskovilta jotka hänen kanssaan olivat paikalle menneet julistamaan ja todistamaan Jumalasta, että ei kai kukaan kiellä näitä nyt kastamasta vedellä, koska he ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin hekin kun uskoontulivat!? Kun vastaväitteitä ei kuulunut, niin Pietari käski kastaa nämä kuulijansa, eli Kornelis ja hänen koollekutsumansa väen!->

        48 "Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen"! Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.

      • Voitto Ramu
        ehtoollinen kirjoitti:

        Kaste ja ehtoollinen ovat molemmat Jeesuksen asettamia ja ovat tarkoitettu vain niille, jotka
        tutkivat itseäsä ja tuomitsevat itsensä, kuten
        1. Kor 11:28 sanoo. Ei sylivauva kykene sellaiseen.
        jae 27: Joka kelvottomasti syö tätä leipää ja juo
        Herran maljan, on vikapää Herran ruumiseen ja ve-
        reen. Tähän voitaisiin lisätä myös, että joka
        kelvottomasti kastaa sylivauvoja, on vikapää Herran vereen, sillä lapsikasteautomaattihan tekee muka automaattisesti lapsista Jumalan lapsia ilman, että nämä itse voivat vaikuttaa siihen. Heille se kaste on pelastuksen väline ja korvaa
        Kristuksen uhrikuoleman, joka on uskolla otettava
        vastaan.
        Gal 3:26 Sillä te olette kaikki USKON KAUTTA
        Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
        Ei kasteessa tehdä Jumalan lapsia. Se on ihmisten
        omaa yrittämistä eikä armoa.

        Kerro eikö seuraavassa tehdä Jumalan lapsia:

        Väitäthän:
        "Ei kasteessa tehdä Jumalan lapsia. Se on ihmisten
        omaa yrittämistä eikä armoa."

        "kOL 2:11. ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:

        12. ollen haudattuina hänen kanssaan KASTEESSA, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.

        13. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,"

        rM 6:3"Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme KASTETUT Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

        4. Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut KASTEEN kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

        5. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,"

        KASTEESSa ihminen liitetään Kristukseen ja hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa-- EIKÖ MUKA TUO OLE JUMALAN LAPSEKSI TEKEMISTÄ ?

        ai niin- siinä ei ole ilmisen omaa osuutta ja siksi sen kiellät kuten kirjoitat: että kasettava lapsi ei itse vaikuta asiaan.

        RAAMATUN MUKAAN JUURI TUO lapasen tapa - OLLA ITSE VAIKUTTAMATTA ASIAAN- on se jolla Jumalan valtakunta PITÄÄ ottaa vastaan- JOS otan sen vastaan AIKUISEN TAVALLA NIIN ULKOPUOLELLE JÄÄT:

        "Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa NIINKUIN LAPSI , se ei pääse sinne sisälle."

        mutta jos otat sen vastaan "niinkuin aikuinen "- eli itse vaikutat asiaan - niin ulkopuolelle jäät.

        SANA ON SELVÄ - ei aikuisen tavalla niinkui hellarit vaativat- vaan LAPSEN TAVALLA kuten Jeesus edellyttää.

        Hellarit vaatii "ymmärrettävää ikää" mutta Jeesus edellyttää sylilapsen tapaa.

      • Voitto Ramu
        Luulet vähemmän kirjoitti:

        Täytyy olla vilkas mielikuvitus, jos löytää Raama-
        tusta sellaisen kohdan, jossa kastettiin sylivauvoja.
        Ramun jutut ovat katkeroituneen mielen ja sairaan
        mielikuvituksen tuotetta. Hänkään ei ole pystynyt
        osoittamaan YHTÄÄN RAAMATUNKOHTAA missä olisi esi-
        tetty sylivauvojen kaste.
        Jos alkukristityt olisivat kastaneet lapsia niin
        kyllä kait siitä olisi edes yksi selvä maininta
        Raamatussa, mutta kuin ei ole yhtään.

        Kirjoitit:

        "Jos alkukristityt olisivat kastaneet lapsia niin
        kyllä kait siitä olisi edes yksi selvä maininta
        Raamatussa, mutta kuin ei ole yhtään."

        VASTAAN.

        jos ALKUKRISTITYT OLISIVAT JÄTTÄNEET KASTAMATTA PERHEKUNTIEN LAPSET, NIIN SIITÄ OLIS EDES YKSI MAININTA.

        4 perhekuntaa ja 1 omaisten joukko kastettiin, mutta missään ei vihjatakaan että lapset olis jätetty kastamatta.

        Ei myöskään Korneliuksen kodissa kerrota jätetyn palsia kastamatta.

        MUTTA eka helluntaina SELVÄTI SANOTAAN, ETTÄ lupaus kasteesta ja siin äsaatavasta Pyhästä Hengestä koski myöskin lapsia:

        "sillä teille ja TEIDÄN LAPSILLENNE tämä lupaus on annettu"

      • Voitto Ramu
        TaistoRa. kirjoitti:

        Ramun "kiistaton" vauvakasteteologia on vain katolisen kirkon ja hänen oman tunneteologiansa tuote, joka on ohi Raamatun selkeän opetuksen! Mitään muuta siitä ei käy ilmi!

        Raamattu ei puolella sanallakaan tunne vauvojen kastamista! Ainoastaan uskoontulleet ihmiset kastettiin jonka Raamatun selkeä sana selvästi jokaiselle lukutaitoiselle osoittaa!

        >>Apt 2:40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".

        41 "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin", ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua!>Apt. 18:8
        "Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat", ja "heidät kastettiin"!>Apt. 8:12
        "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä", niin "he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset"!

        >>Apt. 10:24 "Ja sen jälkeisenä päivänä he saapuivat Kesareaan;
        "ja Kornelius odotti heitä ja oli kutsunut koolle sukulaisensa ja lähimmät ystävänsä"!.

        Kertomus jatkuu ja jakeessa (44) Pietari vielä jatkaa puhettaan->

        >>44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.

        45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,

        46 "sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa"! Silloin Pietari vastasi:

        47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin"?

        Pietari siis oikein kysyi paikallaolleilta muiltakin uskovilta jotka hänen kanssaan olivat paikalle menneet julistamaan ja todistamaan Jumalasta, että ei kai kukaan kiellä näitä nyt kastamasta vedellä, koska he ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin hekin kun uskoontulivat!? Kun vastaväitteitä ei kuulunut, niin Pietari käski kastaa nämä kuulijansa, eli Kornelis ja hänen koollekutsumansa väen!->

        48 "Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen"! Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.

        kirjoittaessasi
        "Raamattu ei puolella sanallakaan tunne vauvojen kastamista! "

        Raamattu sanoo selvästi:

        "teille ja teidän LAPSILLENNE tämä lupaus on annettu"

        ja lupaus koski kasetetta ja siinä saatavaa syntinen anteeksisaamista ja Pyhän Hengen saamista.

        LAPSIA EI KERROTA MISSÄÄN SULJETUN POIS kun perhekuntia kastettiin.

        KASTE OLI OSALLISUUS UUTEEN LIITTOON, AIVAN NIINKUN YMPÄRILAIKKAUS OLI OSALLISEKSI TULEMINEN VANHANSTA LIITOSTA.

        Jumala teki Vanhan liiton joka koski myöskin LAPSIA.

        Jumala ilmoitti tekevänsä ja teki Uuden liiton ja sekin koski myöskin lapsia.

        KASTAMATIN EI KUULU UUTEEN LIITTOON EIKÄ KRISTUKSEN RUUMIISEEN.

        JA TUON PERKELE haluaa kontilla millä hyvänsä lapsilta kieltää- halutebn pitää lihasta syntyneet lapset ominaan.

      • armottomuudesta
        Voitto Ramu kirjoitti:

        Kerro eikö seuraavassa tehdä Jumalan lapsia:

        Väitäthän:
        "Ei kasteessa tehdä Jumalan lapsia. Se on ihmisten
        omaa yrittämistä eikä armoa."

        "kOL 2:11. ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:

        12. ollen haudattuina hänen kanssaan KASTEESSA, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.

        13. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,"

        rM 6:3"Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme KASTETUT Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

        4. Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut KASTEEN kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

        5. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,"

        KASTEESSa ihminen liitetään Kristukseen ja hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa-- EIKÖ MUKA TUO OLE JUMALAN LAPSEKSI TEKEMISTÄ ?

        ai niin- siinä ei ole ilmisen omaa osuutta ja siksi sen kiellät kuten kirjoitat: että kasettava lapsi ei itse vaikuta asiaan.

        RAAMATUN MUKAAN JUURI TUO lapasen tapa - OLLA ITSE VAIKUTTAMATTA ASIAAN- on se jolla Jumalan valtakunta PITÄÄ ottaa vastaan- JOS otan sen vastaan AIKUISEN TAVALLA NIIN ULKOPUOLELLE JÄÄT:

        "Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa NIINKUIN LAPSI , se ei pääse sinne sisälle."

        mutta jos otat sen vastaan "niinkuin aikuinen "- eli itse vaikutat asiaan - niin ulkopuolelle jäät.

        SANA ON SELVÄ - ei aikuisen tavalla niinkui hellarit vaativat- vaan LAPSEN TAVALLA kuten Jeesus edellyttää.

        Hellarit vaatii "ymmärrettävää ikää" mutta Jeesus edellyttää sylilapsen tapaa.

        Mikä siinä lapsikasteessa on armoa, kun pieni ,
        puolustuskyvytön lapsi viedään väkisin kastettavaksi. Käytetään väkivaltaa. Tämähän on armottomuutta joka pitäisi lailla kieltää.
        Sanot:
        KASTEESSa ihminen liitetään Kristukseen ja hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa-- EIKÖ MUKA TUO OLE JUMALAN LAPSEKSI TEKEMISTÄ ?
        Siis vanhemmat ja pappi päättävät, koska Jumala
        saa tehdä tästä lapsesta Jumalan lapsen. Kysytäänkö siinä edes Jumalalta mitään kun häntäkin pakotetaan toimimaan: Nyt sinun täytyy
        toimia,kun me olemme niin päättäneet!!
        Raamatun mukaan Jumalan lapseksi tullaa uskomalla
        Jeesukseen.
        Joh 1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vas-
        taan, hän antoi voiman tulla JUMALAN LAPSIKSI, niille, jotka USKOVAT hänen nimeensä.
        Eikö olisi sinunkin joa aika uskoa Raamattua eikä
        kehitellä noita typeriä olettamuksia lapsikasteen
        tueksi.

      • Voitto Ramu
        armottomuudesta kirjoitti:

        Omasta ansiostako 8-päiväinen otettiin Jumalan kansaan kuuluvaksi?

      • tosissasi
        Voitto Ramu kirjoitti:

        Omasta ansiostako 8-päiväinen otettiin Jumalan kansaan kuuluvaksi?

        Oletkohan täysissä ruumiin ja sielun voimissa kun
        kysyt tuollaista.
        Ei ympärileikkaus perustunut armoon. Se kuului laki-
        liittoon, jossa tekojen kautta pyrittiin saavutta-
        maan Jumalan mielisuosio.
        Uusi-liitto on armoliitto, johon päästään USKON kautta. "Sillä srmosta te olette pelastetut, uskon
        kautta, ette itsenne kautta, se on Jumalan lahja,
        ette tekojen (kasteen) kautta, ettei kukaan kers-
        kaisi.
        Sinullekin on luettu tuo Raamatun kohta kymmeniä kertoja, mutta et vaan HALUA USKOA sitä. Todella
        itsepäistä.

      • Voitto Ramu
        tosissasi kirjoitti:

        kun 8-päiväinen otettiin Jumalan lapseksi, niin tapahtuiko se ympärileikatun omasta ansiosta vai Jumalan ARMOSTA?

        Tästä on kyse. Sekä Lakiliitossa, että uudessa Armoliitossa on kyse AINA Jumalan lapseksi ottamisesta.
        Vanhassa liitossa se taphtui ympärileikkauksessa- Uudessa liitossa kastamalla.

        Sanoppa onko tuo Jumalan lapseksi ottaminen kohteena olevan OMASTA ANSIOSTA, vai Jumalan ARMOSTA?

        usko ON AINA OLLUT Jumalan teko- ONKO ANSIOTA VAI ARMOA.

        Luuletko ettJumala ei suostu kastettavalle lapselle antamaan uskoa?

        selität toki, että lapsella ei ole ymmärrystä!! Missä sanotaan että ymmärrys on uskon edellytys?

        "Joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan NIINKUN LAPSI ei pääse sinne sisälle".

        Joka siis ottaa sen vastaan NIINKUIN AIKUINEN, niin ei pääse sisälle muuhun omaan luulouskoonsa.

        "sinä päätät uskoa" opettaa heluntalainen Bonkke, mutta tuollainen uskomnen on ihmisen omaa uskoa jonka kohde on oma usko - ja ei ole palastavaa uskoa jonka vain Jumala antaa.

        " se on Jumalan teko, että te uskotte"

        "usko jonka Kristus vaikuittaa"

        Omatekoset "uskot" on uskoa esim kaatumiseen,. ihmneisiin, oppikunnan oppiin ym.

        Ei turhaan sanota: "koetelkaa itsenne oletteko uskossa"

        Omatekoista, ihmisestä itsestään puristettua VALEUSKOA on paljon liikkeellä , etenkin vapaissa suunnissa.

      • Voitto Ramu
        armottomuudesta kirjoitti:

        Mikä siinä lapsikasteessa on armoa, kun pieni ,
        puolustuskyvytön lapsi viedään väkisin kastettavaksi. Käytetään väkivaltaa. Tämähän on armottomuutta joka pitäisi lailla kieltää.
        Sanot:
        KASTEESSa ihminen liitetään Kristukseen ja hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa-- EIKÖ MUKA TUO OLE JUMALAN LAPSEKSI TEKEMISTÄ ?
        Siis vanhemmat ja pappi päättävät, koska Jumala
        saa tehdä tästä lapsesta Jumalan lapsen. Kysytäänkö siinä edes Jumalalta mitään kun häntäkin pakotetaan toimimaan: Nyt sinun täytyy
        toimia,kun me olemme niin päättäneet!!
        Raamatun mukaan Jumalan lapseksi tullaa uskomalla
        Jeesukseen.
        Joh 1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vas-
        taan, hän antoi voiman tulla JUMALAN LAPSIKSI, niille, jotka USKOVAT hänen nimeensä.
        Eikö olisi sinunkin joa aika uskoa Raamattua eikä
        kehitellä noita typeriä olettamuksia lapsikasteen
        tueksi.

        "15. Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

        Ei sanota, että Jumala saarnaa ihmislle evankeliumia.

        Sekä saarnaamnen että kastaminen on säädetty ihnmisen tehtäväksi, ja niihin Jumala sitoutuu,.

        "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
        20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.""

        Jeesuksne käskemään ja ihmisen suorittamaan tehtävään ; kastamiseen ja opettamiseen Jumala on sitoutunut.

      • Voitto Ramu
        TaistoRa. kirjoitti:

        Ramun "kiistaton" vauvakasteteologia on vain katolisen kirkon ja hänen oman tunneteologiansa tuote, joka on ohi Raamatun selkeän opetuksen! Mitään muuta siitä ei käy ilmi!

        Raamattu ei puolella sanallakaan tunne vauvojen kastamista! Ainoastaan uskoontulleet ihmiset kastettiin jonka Raamatun selkeä sana selvästi jokaiselle lukutaitoiselle osoittaa!

        >>Apt 2:40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".

        41 "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin", ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua!>Apt. 18:8
        "Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat", ja "heidät kastettiin"!>Apt. 8:12
        "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä", niin "he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset"!

        >>Apt. 10:24 "Ja sen jälkeisenä päivänä he saapuivat Kesareaan;
        "ja Kornelius odotti heitä ja oli kutsunut koolle sukulaisensa ja lähimmät ystävänsä"!.

        Kertomus jatkuu ja jakeessa (44) Pietari vielä jatkaa puhettaan->

        >>44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.

        45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,

        46 "sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa"! Silloin Pietari vastasi:

        47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin"?

        Pietari siis oikein kysyi paikallaolleilta muiltakin uskovilta jotka hänen kanssaan olivat paikalle menneet julistamaan ja todistamaan Jumalasta, että ei kai kukaan kiellä näitä nyt kastamasta vedellä, koska he ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin hekin kun uskoontulivat!? Kun vastaväitteitä ei kuulunut, niin Pietari käski kastaa nämä kuulijansa, eli Kornelis ja hänen koollekutsumansa väen!->

        48 "Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen"! Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.

        ja Luterilaisene opetukseen.

        JOS väität että Ramun lapsikasteteologia on Ramun itsensä keksimää totteta, niin silloin olin neuvonantajana niin apostoleille kuin Lutherillekin.

        Korkeallepa Ramun korotat kun väität lapsikasteen olevan "hänen (Ramun) oman tunneteologiansa tuote," kuten kirjoitat.

        no hyvä- jos se sinua tyydyttää, niin usko vapaasti, että lapsikaste on Ramun kristikuntaan tuottama asia.

      • Taas edistystä
        Voitto Ramu kirjoitti:

        "15. Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

        Ei sanota, että Jumala saarnaa ihmislle evankeliumia.

        Sekä saarnaamnen että kastaminen on säädetty ihnmisen tehtäväksi, ja niihin Jumala sitoutuu,.

        "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
        20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.""

        Jeesuksne käskemään ja ihmisen suorittamaan tehtävään ; kastamiseen ja opettamiseen Jumala on sitoutunut.

        Sanot:
        Sekä saarnaamnen että kastaminen on säädetty ihnmisen tehtäväksi, ja niihin Jumala sitoutuu,. "
        Tähän asti olet inttänyt, että kaste on Jumalan
        työtä alusta loppuun asti. Nyt tajuat itsekin, että ihminenhän siinä häärii.
        Vielä kun ymmärtäisit Luuk 24: 47 Jeesuksen omat
        sanat: Parannusta syntin anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessään kaikille kansoille.
        Taitaa olla liian vaikea sinun käsittää että ei
        tässä kasteesta puhuta mitään, mutta pikkuhiljaa
        nämä totuudet alkavat selvitä sinullekin.

      • Luulet vähemmän kirjoitti:

        Täytyy olla vilkas mielikuvitus, jos löytää Raama-
        tusta sellaisen kohdan, jossa kastettiin sylivauvoja.
        Ramun jutut ovat katkeroituneen mielen ja sairaan
        mielikuvituksen tuotetta. Hänkään ei ole pystynyt
        osoittamaan YHTÄÄN RAAMATUNKOHTAA missä olisi esi-
        tetty sylivauvojen kaste.
        Jos alkukristityt olisivat kastaneet lapsia niin
        kyllä kait siitä olisi edes yksi selvä maininta
        Raamatussa, mutta kuin ei ole yhtään.

        ja olen myös lukenut "Marttyyrien historia" 1. ja 2. ja ne ovat myös hyvin mielenkiintoisia ja uskossa vahvistavia. Voin suositella kaikille.

      • joosua
        Taas edistystä kirjoitti:

        Sanot:
        Sekä saarnaamnen että kastaminen on säädetty ihnmisen tehtäväksi, ja niihin Jumala sitoutuu,. "
        Tähän asti olet inttänyt, että kaste on Jumalan
        työtä alusta loppuun asti. Nyt tajuat itsekin, että ihminenhän siinä häärii.
        Vielä kun ymmärtäisit Luuk 24: 47 Jeesuksen omat
        sanat: Parannusta syntin anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessään kaikille kansoille.
        Taitaa olla liian vaikea sinun käsittää että ei
        tässä kasteesta puhuta mitään, mutta pikkuhiljaa
        nämä totuudet alkavat selvitä sinullekin.

        hän jopa sanoo että joka uskoo ja kastetaan pelastuu, niinhän se todellakin menee.
        Ja kun evankeliumia julistetaan tulee ihmisiä uskoon ja he ottavat kasteen.
        Lopun kyllä käänsi taas toisin päin että kastetaan ja opetetaaan, mutta eiköhän sekin vielä korjaannu, Ramu siis Raamattu kirjoittaa näin, Sanaa siis julistetaan ja he tulevat opetuslapsiksi ja heidät kastetaan. Tarkista nyt vielä kuinka siellä lukee, äläkä ajttele niinkuin kirkko opettaam vaan lue sanajärjestys miten se menee Raamatussa, katsos Raamattu on ihmisen käsikirja jota tulee noudattaa, ei ihmisoppeja vaan Jumalan antamana meidän sitä tulee noudattaa, kaste vasta kun ihminen on ottanut Sanan vastaan ja uskonut sen, koska siinä ihminen saa pelastuksen. Joka uskoo ja kastetaan noin se on Raamatussa.

        väitit:
        '
        "Lopun kyllä käänsi taas toisin päin että kastetaan ja opetetaaan, mutta eiköhän sekin vielä korjaannu, Ramu siis Raamattu kirjoittaa näin, "

        RAAMATTU SANOO SELVÄSTI:

        "19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
        20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää."

        EN SE SIIS OLE MINÄ JOKA NOIN KIRJOITAN VAAN SE ON RAAMTUSSA.

        Voisit toki pyytää Jumalaa korjaamana Sanaansa oppisi mukaisesti.

        EI VOI MUUTA SANOA KUIN: "VOI PYHÄ YKSINKERTAISUUS"

        Kasteen ULKOINEN SUORITUS on säädetty ihmisen tehtäväksi,'

        MUTTA KASTEESSA ARMOSTA ANNETTAVAT ASIAAT TEKEE JUMALA JA NIITÄ OVAT:

        MITÄ KASTEESSA TAPAHTUU – raamatunpaikat mukana

        -KASTEESSA SYNNIT PESTÄÄN POIS (Apt 22:16)
        ”anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.”

        -KASTE TAPAHTUU SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEKSI (Mk 1:4, Lk3:3, Apt 2:38)
        ”kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi”

        - KASTE UUDESTISYNNYTTÄÄ (Jh 3:5, Tiit 3:5)
        "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä,”

        - KASTEESSA TULLAAN OSALLISEKSI KRISTUKSEN KUOLEMAAN ( Rm 6:3)
        ” Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?”

        - KASTEESSA TULLAAN OSALLISEKSI KRISTUKSEN YLÖSNOUSEUKSESTA (Rm 6:5)
        ” Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,”

        - KASTEESSA SAADAAN PYHÄ HENKI ( Apt 2:38, Apt 19:6)
        ” kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.”

        - VESIKASTE PELASTAA (1.Piet 3:21)
        ” vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena –”

        - KASTEESSA JUMALA VAIKUTTAA MEISSÄ USKON ( Kol 2:12)
        ” ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala,”

        - KASTEESSA TAPAHTUU VANHAN IHMISEN (AADAMIN) HAUTAAMINEN JA UUDEN
        IHMISEN HENGELLINEN HERÄÄMINEN JA YLÖSNOUSEMUS RIKKOMUKSIIN JA
        SYNTEIHIN KUOLLEESTA OLOTILASTA (Rm 6:4-5, Kol 2:12-13)
        ” Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
        5. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,”

        ” ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
        12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.”

        - KASTEESSA TAPAHTUU PESO, PYHITTYMINEN JA VANHURSKAUTUMINEN
        KRISTUKSEN NIMESSÄ JA JUMALAN HENGESSÄ (1.Kr 6:11)
        -” mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.”

        - KASTEESSA IHMINEN PUKEE KRISTUKSEN JA HÄNEN VANHURSKAUTENSA
        PÄÄLLENSÄ (Gal 3:27)
        ” Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.”

        - KASTE PYHITTÄÄ JA PUHDISTAA SEURAKUNNAN KIRKASTETUKSI,
        TAHRATTOMAKSI, RYPYTTÖMÄKSI, PYHÄKSI JA NUHTEETTOMAKSI KRISTUKSEN
        MORSIAMEKSI (Ef 5:26- 27)

        ” että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
        27. saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.”

        - KASTEESSA IHMISEN VANHA LUONTO “LIHAN RUUMIS” POISRIISUTAAN,
        KOSKA KASTE ON KRISTUKSEN YMPÄRILEIKKAUS (Kol 2:11)
        ” ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
        12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa,”

        - KASTEESSA IHMINEN PESTÄÄN JA SYDÄN VIHMOTAAN PUHTAAKSI PAHASTA
        OMASTATUNNOSTA (Hb 10:22)
        ” niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;”

        - KASTE EI OLE “LIHAN SAASTAN POISTAMISTA” (liha pysyy aina syntisenä,
        ja synnin asuinsijana), VAAN ENNEN KAIKKEA JUMALAN MEIDÄN
        KANSSAMME SOLMIMA HYVÄN OMANTUNNON LIITTO (1.Piet 3:21)
        ” vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,”

        - KASTE EI OLE IHMISEN KUULIAISUUDEN TEKO JUMALALLE, VAAN SE ON
        JUMALAN TEKO MEILLE (Mt 3:11, Lk 3:16, Jh 1:33)
        ” Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.”

        MITKÄ EDELLÄ OLEVISTA ON SINUN MUKAASI KASTEEN ULKOISEN SUORITTAJAN TEKEMIÄ?

        Kasteessa julistettavan SANA ja kasteen ulkoinen suorittaminen on säädetty ihmisen tehtäväksi seuraavasti:

        "19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
        20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää."

        MUITTA JOE ET YMMÄRRÄ NIIN OLE YMMÄRTÄMÄTTÄ.

        lukittuna pysyy sinulle kasteen olemus JOS JÄRJELLÄ YRITÄT OPPIASI PUOLUSTAA:
        '
        "Niin on kaikki ilmoitus teille niinkuin lukitun kirjan sanat; jos se annetaan kirjantaitavalle ja sanotaan: "Lue tämä", niin hän vastaa: "Ei voi, sillä se on lukittu",

      • Voitto Ramu
        joosua kirjoitti:

        hän jopa sanoo että joka uskoo ja kastetaan pelastuu, niinhän se todellakin menee.
        Ja kun evankeliumia julistetaan tulee ihmisiä uskoon ja he ottavat kasteen.
        Lopun kyllä käänsi taas toisin päin että kastetaan ja opetetaaan, mutta eiköhän sekin vielä korjaannu, Ramu siis Raamattu kirjoittaa näin, Sanaa siis julistetaan ja he tulevat opetuslapsiksi ja heidät kastetaan. Tarkista nyt vielä kuinka siellä lukee, äläkä ajttele niinkuin kirkko opettaam vaan lue sanajärjestys miten se menee Raamatussa, katsos Raamattu on ihmisen käsikirja jota tulee noudattaa, ei ihmisoppeja vaan Jumalan antamana meidän sitä tulee noudattaa, kaste vasta kun ihminen on ottanut Sanan vastaan ja uskonut sen, koska siinä ihminen saa pelastuksen. Joka uskoo ja kastetaan noin se on Raamatussa.

        perustat järkeen ja se vie sinut järjenpäätelmiin.

        Ne jotka perustautuvat USKOON ovat Jumalan lapsia.

      • joosua
        Voitto Ramu kirjoitti:

        väitit:
        '
        "Lopun kyllä käänsi taas toisin päin että kastetaan ja opetetaaan, mutta eiköhän sekin vielä korjaannu, Ramu siis Raamattu kirjoittaa näin, "

        RAAMATTU SANOO SELVÄSTI:

        "19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
        20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää."

        EN SE SIIS OLE MINÄ JOKA NOIN KIRJOITAN VAAN SE ON RAAMTUSSA.

        Voisit toki pyytää Jumalaa korjaamana Sanaansa oppisi mukaisesti.

        todllakin ettet ymmärrä lukemaasi, mitä tarkoitaa opetuslapsi sinulle ja sitten se opetuslapsi kastetaan. Onko uskomaton ihminen opetuslapsi?

        Opetuslapsi on Herraan Jeesukseen uskova joka käsketään menemään tuossa lauskkeessa kasteelle.
        Tehkää opetuslapsia siis tarkoittaa että Sanaa tulee heille ensin opettaa ja sitten kun sen uskovat todeksi kastetaan.
        kastamalla ei tehdä opetuslapsia vaan päinvastoin, Saarnatkaa Sanaa että he sen uskovat.

    • Voitto Ramu

      ja se vie sinut järjenpäätelmiin jotka on käsketty repimään maahan. Järkeisuskoa on paljo liikkeellä.

      Ne jotka petustavat USKOON, ne ovat Jumalan lapsia.

      Uskova menettelee seuraavasti:

      "Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle"

      • et voi

        perustaa uskoasi järkeen, kun sitä ei taida olla.
        Sekoilusi paljastaa sen.

      • TaistoRa.

        Perustan oppini Jumalan Sanaan jossa on järkee!!!
        Silloin siinä on järkee!!!
        Sitä saa myös käyttää, uskovakin!!!

        Etkös sinä käytä sitä???

        Siunausta järjen löytymiseksi!
        Se vain kummasti helpottaa elämää!

      • joosua
        TaistoRa. kirjoitti:

        Perustan oppini Jumalan Sanaan jossa on järkee!!!
        Silloin siinä on järkee!!!
        Sitä saa myös käyttää, uskovakin!!!

        Etkös sinä käytä sitä???

        Siunausta järjen löytymiseksi!
        Se vain kummasti helpottaa elämää!

        mistä tiedät Voitto kuka pelastuu, kastamalla siis ei ketään pelasteta. Jeesususko pitää olla aina ensin jos taivaaseen mielii. Ilman uskoa ei voi olla otollinen, ei ihminenkään vaikka olisi vauvana kastettu.
        Jeesus käskee,"seuraa sinä minua" se on meidän lähtökohtamme, ja näin tulee täyttää koko vanhurskaus ja meni kasteelle.

        Näin uskovana täytämme koko vanhurskauden uskossa Jeesukseen ja otamme kasteen.

        Tähän ei pikkuvauva vielä kykene, ja on siksi vapaa. Jeesus ei vaadi muuta kuin ensin Häneen uskomista, ja seuraamista.
        Jeesus sanoo, sinun uskosi on sinut pelastanut.
        Niin Jeesus sanoo aina uskosta, uskokaa minuun.

        Johanneksen evankeliumi:
        14:1 "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.

        Jollei ole uskoa ei voi päästä Jumalan tykö.

        Jos ymmärtävälle ihmiselle näin puhtuaan, niin mitä silloin tapahtuu, ihminen joko uskoo tai ei usko.
        Julistettu Sana tuottaa tulosta, kaikessa oppimisessa, on vain sinusta kiinni haluatko ottaa sen vastaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      156
      2748
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2450
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      53
      2364
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      135
      2210
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      63
      1895
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      247
      1730
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1391
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1329
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1215
    10. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      31
      1212
    Aihe