En olis ikinä uskonut, että tää hirviömäinen asuvalinta kaikkine demoneineen, olisi purrut yleisöön euroviisuissa. Olihan se toki aivan erillaista, kuin on totuttu näkemään.
Tuntuu, kuin ihmiset eläisivät mielikuvitus maailmassa, muutenkin kaikkine kauheuksineen mitä nykyään tapahtuu.
Joskus päiviteltiin sitäkin, miten Suomi pystyy maksamaan suuret kulut, jos tänne saadaan vahingossa euroviisut.
Katsoin osan eilen Loordin esityksestä, ei se muuten kummonenkaan ollut, ei mitään hirveetä repäisyä, kuin kuvittelin sen olevan.
Kyllä minunki nyt pitää nöyrtyä ja antaa kiitosta Loordin suurelle menestykselle ja voitolle. Saadaanhan me suomalaiset taas mainetta ja tulee maamme entistä enemmän tunnetuksi. Kiitos Loordi.
Hirviöt Suomesta
3
291
Vastaukset
tää yhtyeen nimi kirjoitetaankin Lordi vai..sori
- 10 puntaa
eniten yllätti se,että itse Kreikka,joka oli niin kauhuissaan Lordista,antoi 12 pistettä suomelle.....
10 puntaa kirjoitti:
eniten yllätti se,että itse Kreikka,joka oli niin kauhuissaan Lordista,antoi 12 pistettä suomelle.....
en jaksanut katsoa ohjelmaa loppuun saakka, mut eikös uutisissa sanottu Lordin saaneen kaikkien aikojen suurimman pistemäärän?
Onhan se nyt mannaa meille, ku jääkiekko meni persiilleen, tässä on suuri hyvitys koko kansalle, etenkin musiikin ystäville.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271548Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391489Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3401316Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12998
- 7951
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7891- 71826