Nyt mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen salarakkaista yksi on päättänyt rahastaa suhteella. Tämän viikon Seiskassa Vanhasen Sala-Susa tuli esiin.
Koskas on Kaarinan vuoro? Kaarinan kaislahameet joka tapauksessa liehuvat viellä peltojen äärillä.
Vanhasen salarakas tuli esiin
6
317
Vastaukset
- neutraalitarkkailija
Saati sitten saanut. Siitä ponnin näille angstisille jutuille.
- joskus hyvin
Mutta ihan keskustalaisilta kysyisin, eikö olisi nuo jossain vielä lepattavat repaleet jo syytä korjata pois?
Vai haluatteko niiden olevan muistuttamassa jotain tapahtunutta tai enteilevän jotain tapahtuvaa?
Muistelen lukeneeni, kun niitä lain vastaisesti aikoinaan esille laitettiin, että ne eivät symbolisoi pelkästään Vanhasen tulevaa voittoa presidentinvaaleissa, vaan myös jotain suurempaa muutosta.
Muistanko väärin?
Muuta muutosta ei ole Vanhasen tappion jälkeen silmääni sattunut kuin, että repaleet ovat haalistuneet.- ovat kyllä
liimattu Saulin helmoihin, odottamaan sitä aikaa kun Sauli on kuuskytkaks vuotias? Sauli hilluu silloin ja lähettelee käsisuudelmia kaikkille kynnelle kykeneville! Sanon sinulle että et muista väärin?
- se on
todella tullut esiin se Känän salarakas! Se on siinä seiskassa se Känän salarakas! Se Känän suurin salarakas on vielä paljastumatta! Onkohan sillä suurella kalalla ne munapussit jotka heiluvat Känän tuluspussien kanssa peltojen laidalla! Jäämme mielenkiinnolla odottamaan koska Känä paljastaa salansa ja sulonsa!!
- hän kadehtii
Liekö tämä Känä jo aikansa näistä naisjutuista sivussa kun kadehtii noin.
- Känä ei muista
miksi naisten perässä juostaan.
Känälle tiedoksi. Perän takia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1824160
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262830Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?692728- 1532520
- 722162
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall3482046- 331528
Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi391447Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211433Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171322