Aika paksua

Lukijan huoli

"Miestenkin pitäisi lukea naisten kirjoittamia kirjoja" huudahtaa taidehistorioitsija-kirjailija Anna Kortelainen HS:n Nyt-liitteessä.

Juuri tällainen herättää torjuntaa ja vastenmielisyyttä feminismiä kohtaan. Todellisuudessa Kortelaisen ei tarvitse olla feministi ja vakavasti otettavat naisasian ajajat eivät moisia sammakkoja päästelisi. Kuitenkin innokkaat, mutta huonosti harkitut mielipiteet leimaavat aivan turhaan koko feminismiä. Hyvää kirjallisuutta lukevat niin mieht kuin naiset, eikä tekijän sukupuoli nosta eikä laske kirjan arvoa.

Kortelainen paheksuu, että tyttökoulussa (!) opiskeltiin suomalaisen kirjallisuuden perusteosta, Seitsemää veljestä. Olisi pitänyt lukea mm. Jane Austenia.

Opiskellessani kirjallisuutta Englannissa varotettiin opintojen alkuvaiheessa olevia Jane Austenin vaikeudesta. Täytyy tuntea 1700-1800-lukujen vaihteen yhteiskuntaa voidakseen ymmärtää näitä yläluokan alimmalla portaalla roikkuvia, putoamista pelkääviä ihmisiä, jotka ovat erilaisten tapojen ja normien kahlitsemia. Teräväsilmäisen Janen tarinat eivät voi aueta koululaisille kuin pintapuolisesti.

Kirjastoista voi lainata mitä tahansa; on todella mielikuvituksetonta ja aloitekyvyn puutetta, jos tyttöoppilas vaatii, että koulun on ohjattava hänen lukuvalintojaan.

48

1408

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jorojukka-kukka

      En ole lukenut Kortelaisen artikkelia, mutta noin yleisesti ottaen koulumaailmaan voisi tuoda myös naisten tekemää taidetta, kirjallisuutta jne. enenmmän kuin ainakin tähän asti on tuotu. On jotenkin painotettu miesten aikaansaannoksia ja naiset ovat jääneet sivuun. Aivan kuin heidän teoksensa olisivat vähemmän merkittäviä kuin miesten teokset.

      Miksi Kortelaisen artikkeli herätti vastenmielisyytesi?

      • Meidän äidinkielen tunneilla ei oikeastaan muuta lueskeltukaan, kuin naisten teoksia. Noh, opettaja kyllä suositteli, että Seitsemän Veljestä tulisi lukea, mutta sitä ei käsitelty.

        Minna Canthista puhuttiin lähes joka tunti.

      • jorojukka-kukka
        Dekas kirjoitti:

        Meidän äidinkielen tunneilla ei oikeastaan muuta lueskeltukaan, kuin naisten teoksia. Noh, opettaja kyllä suositteli, että Seitsemän Veljestä tulisi lukea, mutta sitä ei käsitelty.

        Minna Canthista puhuttiin lähes joka tunti.

        Ajat ovat ehkä muuttuneet. Omista kouluvuosistani lienee jo 150 vuoden paikkeilla. :)

    • rusalka

      Ehkä näitä naistaiteilijoitten tuotoksia olisi taidehistorian 'mestariteoksina' enemmän, jos vaan miehille se olisi sopinut. Nykypäivänäkään ei meinaa nainen saada esille teoksiaan, ellei nuole miehiä tai ole jotenkin miesten hyväksymä 'hyvä jätkä' tms.

      Ehkä naistaiteilijan maailma on liian naisen näkökulmaa esille tuovaa.

      Mitenkäs se taide kaikissa muodoissaan onkaan palvellut vallanpitäjiä???

      • Tasunka Witko

        eikös aika moni "nuori vuodentaiteilija " ole nainen, ainakin viimeisten vuosien ajan. Aika esikoiskirjailija on myös vihainen nuori nainen.

        Taitaa olla niinpäin, että nuoren mieskirjailijan kannattaisi kieroittaa nais pseudona.

        Taas mitä tulee "mestareihin" niin jotain Da Vinci:ä voi olla vähän vaikea ylittää... kenenkään, nykyään.

    • ååpoiu

      Aikoo julkaista lyhenntyn version 7 veljekstä. Kolme veljestä.

    • Inssi

      Se nyt vain yleensä tuppaa olemaan niin ettei miestä/poikaa oikein jaksa kiinnostaa nämä vaaleanpunaiset romanttiset hömpät ;)

      Toki esimerkiksi Ayn Randin lukeminen olisi ihan kannatettavaa.

      • Amelia E

        Kuka sanoi että sitä harlekiinihömppää pitäisi lukea? Onhan naiset kirjoittaneet vaikka mitä. Esim. Agatha Christien kirjat kai sentään kelpaa miehillekin, nehän ovat selvästi dekkarikirjallisuuden parhaimmistoa. Jane Austenin romaanit ja Mitchellin Tuulen viemää taas ovat aika lailla romanttisen hömpän maineessa, vaikka niissä on paljon muutakin.

        Hiukan muuten epäilen sitäkin karkottaako romanttinen hömppä oikeasti miehet ja pojat, mahtuuhan sitä nimittäin myös "miesten kirjallisuuteen". Erityisesti monessa vanhassa klassikossa, mutta myös uudemmissa (esim. jotkut Clancyn, Higginsin ja DeMillen trillerit). Usein se on muka sivujuonena mutta silti turhankin vahvasti esillä.

    • Hertha

      "Miestenkin pitäisi lukea naisten kirjoittamia kirjoja" ei ole "sammakko".

      ---

      Tässä yhteydessä tulee pohtineeksi, lukevatko keskivertomiehet yleensäkään - ja missä määrin - kaunokirjallisuutta.

      ---

      Yks hailee, ottaako joku naisasian vakavasti vai ei. En jaksa uskoa, että sitä kukaan on tässä kerjäämässä.

      • Inssi

        Omiin lukutottumuksiini kuuluvat filosofian teokset, scifi sekä yhteiskunnalliset pohdinnat.(täydentävät yllättävän mukavasti toisiaan)

        Eivät tosin nämä romanttiset harlekiini/lääkärisarja/muu hömppä kirjallisuus.

        Kai minä sitten naisnäkökulmasta luen väärin. Haluan kuitenkin, että lukemani saa minut myös ajattelemaan, ehkä myös oppimaan jotain. Pelkkä viihdehömppä ei kiinnosta.

      • Hertha
        Inssi kirjoitti:

        Miksi tähän vedetään "romanttiset harlekiini-" etc. kirjat?

        Keskusteluhan virisi naisten kirjoittamasta kirjallisuudesta.

      • Hertha
        Hertha kirjoitti:

        Taivasten tekijät!

    • kroohoijaa

      "Juuri tällainen herättää torjuntaa ja vastenmielisyyttä feminismiä kohtaan. Todellisuudessa Kortelaisen ei tarvitse olla feministi"

      Niinpä niin.
      Vähästä tulee vastenmielisyys feminismiä kohtaan.
      Joku nainen sanoi "miehet".

      • Hertha

        Menevätkö sinulta yöunet, jos joku tuntee vastenmielisyyttä feminismiä kohtaan?

      • mitä?
        Hertha kirjoitti:

        Menevätkö sinulta yöunet, jos joku tuntee vastenmielisyyttä feminismiä kohtaan?

        Ei saa kesken unosten herättää.

      • Lukijan huoli
        Hertha kirjoitti:

        Menevätkö sinulta yöunet, jos joku tuntee vastenmielisyyttä feminismiä kohtaan?

        Eivät kaikki lue kirjoja, eivät naiset, eivät miehet. Kukaan ei myöskään jaksa lukea tylsänä pitämäänsä kirjaa vain sen vuoksi, että sen on kirjoittanut nimenomaan nainen tai nimenomaan mies. Onko kovin vaikeaa käsittää, ettei kirjan tekijän sukupuoli ole lukijalle mitenkään tärkeä asia.

        Suomessa ovat etevät naiset saaneet tunnustusta kirjailijoina: Minna Canth, Aino Kallas, Maila Talvio, Maria Jotuni - kaikki kirjallisia suuruuksia jo Suomen itsenäistyessä. Luetteloa voisi jatkaa pitkään, lisään sotaa edeltäneeltä ajalta vain Edith Södergranin, L. Onervan, Hella Vuolijoen ja Helvi Hämäläisen. Näitä mainitsemiani lukevat kaikki vakavamman kirjallisuuden harrastajat, miehet ja naiset, sanokoot Kortelaiset mitä tahansa. Sen valittaminen, että naisia muka sorretaan kirjailijoina ja että miehet eivät muka lukisi naisten kirjoittamia tekstejä, on täysin turhaa.

        Nykyisin tuntuu kirjailijoiden joukossa olevan enemmän naisia kuin miehiä,mutta jo Jane Austenin aikaan oli paljon kirjoittavia naisia. Englannissa oli jopa kustantamo, joka julkaisi pelkästään naisten kirjoittamia romaaneja. Kuitenkin vain harva kirjoittaja jää kirjallisuudenhistoiraan. Jane Austen on yksi, ja myös hänen parodiointinsa kohde Ann Radcliffe on saanut paikan 1700-luvun pikkuklassikkojen joukossa. Brontën sisarukset, Mrs. Gaskell, George Elliot (Mary Ann Evans) ja Christina Rosetti ovat 1800-luvun klassikkoja. Suurimman siihenastisen bestsellerin kirjoitti Marie Corelli 1890-luvulla ja sitä lukivat niin miehet kuin naiset.

        Historian kulkuun ovat vaikuttaneet Harriet Beecher Stowe, jonka Setä Tuomon tupa oli suuri propagandaväline orjuuden poistamiseksi USA:n etelävaltioissa, ja Bertha Suttner, jonka romaani Aseet pois vaikutti Alfred Nobeliin ja oli yksi Nobelin rauhanpalkinnon perustamiseen johtaneista tekijöistä. Yhteiskunnallista merkitystä oli omana aikanaan niin Mme de Staëlin kuin George Sandin teoksilla.

        Marisemisen sijaan tulisi todeta, että kirjailijoiden joukossa on niin miehiä kuin naisia, ja että jo 1800-luvulla naiskirjailijat olivat saaneet merkittävän ja vaikutusvaltaisen aseman. Ei pidä paikkaansa, että miehet eivät muka lukisi naisten kirjoittamia tekstejä. Aina voidaan tietysti ottaa esimerkiksi joku Barbara Cartland tai muu kioskikirjailija, joita miehet eivät yleensä lue eivätkä monet naisetkaan, mutta on naiskirjailijoita loukkaavaa tehdä tämän nojalla pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

      • Hertha
        Lukijan huoli kirjoitti:

        Mitä minä muuten olen marissut?

      • Lukijan huoli
        Hertha kirjoitti:

        Mitä minä muuten olen marissut?

        Niille, jotka naisasiaa julistavat, on aina silloin tällöin kerrottava naisten todellisista saavutuksista, jotka ovat paljon suurempia kuin nämä marisijat haluavat tunnustaa. Feminismi selviää kyllä vastustajistaan, mutta varana sillä on innokkaat, mutta harkitsemattomat tukijat niin kuin tämä taidehistorioitsija.

    • Soh-vi

      ..ja olen Kortelaisen kanssa samaa mieltä. Miehet välttelevät naisten kirjoittamia romaaneja, ja se sitten takaakin oikeuden kuvitella, että naiset tuottavat vain harlekiineja. Kertoo aika paljon väitteen esittäjästä!

      • Hertha

        Kummallista, että monien miesten naisihanne on juuri harlekiini-tyyppinen nuorikaunisköyhä nainen, joka sekoo ja voipuu miehekkäänkarskin ja ottavanomistavan miehen testosteronikoronan ja yhteiskunnallisen ylivoimaisuuden vaikutuksesta.

        Luulisi, että ihanne & vakaumus oikein paperille präntättynä kiinnostaisivat kyseisiä tosimiehiä (poislukien Kurre, siinon erilainen tosimies).

        Minunlaisella uteliaalla feministillä jäi tuo romantiikka muinoin nuppuunsa, kukkaan puhkeamatta, alkoi kiinnostaa elämä laidasta laitaan. Ja kun ei sitä kukaan hullu viitsi eikä ehdi itse yrityksen ja erehdyksen menetelmällä kokea - siis laidasta laitaan - niin lukemalla tutustuu kaikkeen, melkein kaikkeen. Ei tulisi mieleenkään karsia mieskirjailijoita, perusteet ovat muu kuin sukupuoli. Mutta myönnän, suosin naiskirjoittajia, osuvat lähelle.

      • Tasunka Witko

        kaikkien miesten puolesta pysty vastaamaan, mutta itse luen(pyrin lukemaan) yhden naiskirjailian romaanin kuukaudessa(tosin lipsahtelee..)

        Koko juttu alkoi kun, ystäväni(nainen) kysyi kuinka monta naisen kirjoittamaa kirjaa olin lukenut. Ja kun vastaus oli vähintäänkin välttelevä, päätin lainata ainakin yhden naiskirjailian kirjan joka kerran kun kirjoja lainasin.

        Ei kirjasta tee hyvää(tai huonoa) kirjailijan sukupuoli. Naiskirjailioissa on tosin enemmän "asenteellisuutta", josta en pidä. Suhtaudun propagandaan muutenkin nihkeästi.

        Minä en juurikaan kuvittele...

      • Soh-vi
        Tasunka Witko kirjoitti:

        Nostan olematonta hattuani, sinun arviosi perustuu tähänastiseen kokemukseesi. Kukaan ei voi väittää sitä vastaan, jokaisella on oma makunsa ja omat mieltymyksensä, kenellä muka oisi oikeus asettaa niitä oikeellisuusjärjestykseen. Minäkin luen sekaisin vähän kaikkea, on joskus yllättävää, mistä tulee pitäneeksi. Niistä arvostetuista en aina.

      • oikeus?
        Soh-vi kirjoitti:

        Jos täällä ei yksi tietty henkilö koko ajan laittaisi pärstäkertoimen mukaan mielipiteitä oikeellisuusjärjestykseen, täällä voisi sanoa jopa viihtyvänsä.

    • Kirjan lukija

      Jotkut naiset osaavat kirjoittaa. Mutta nobelisteiksi ei heistä silti ole.

      Kyllä Jerry Cotton aina Leena Lehtolaisen dekkarit voittaa realismillaan.

      • Hertha

        Realismiko on kirjoittamisen taidon mittari?

      • kirjan niin

        tietäisit, että Toni Morrsion on nobel-palkittu naispuolinen kirjailija.

      • Kirjan lukija
        kirjan niin kirjoitti:

        tietäisit, että Toni Morrsion on nobel-palkittu naispuolinen kirjailija.

        Harva nainen kuitenkaan osaa hyvin kirjoittaa. Naiskirjailijoilla ei yleensä ole paljoakaan annettavaa kirjalisuudelle. Ehkä jotain omaelämäkerrallisia kokemusmerkintöjä, tai fiktiivisiä historiallisia romaaneja voi väsätä kustantajan mieliksi. Lähinnä siinä on kyse silloinkin oikeiden kirjailijoiden matkimisesta. Imitaatio on tietysti toisista viihdyttävää, mutta ei siinä sen enempää merkityksellistä sisältöä ole. Tai yhteiskunnallisesti tärkeää sanomaa kuten on monen merkittävän mieskirjailijan tuotanto saanut muutoksia yhteiskunnissa aikaan.

      • Hertha
        Kirjan lukija kirjoitti:

        Naiskirjailijoilla ei ole "annettavaa" kirjallisuudelle (kun puhutaan naisista, pitää muistaa aina mainita verbi "antaa").

        Naiskirjailijoiden tuotanto ON osa kirjallisuutta.

      • pokkaa

        puhua selvää ennakkouuloisen typerää paskaa. Ei anna aihetta jatkaa.

      • Kirjan lukija
        Hertha kirjoitti:

        Naiskirjailijoilla ei ole "annettavaa" kirjallisuudelle (kun puhutaan naisista, pitää muistaa aina mainita verbi "antaa").

        Naiskirjailijoiden tuotanto ON osa kirjallisuutta.

        Lähikaupan mainos on myös näin ollen osa kirjallisuutta jos kaikki kirjoitettu teksti pitää väkisin niputtaa samaan katekoriaan.

      • jorojukka-kukka
        Kirjan lukija kirjoitti:

        Lähikaupan mainos on myös näin ollen osa kirjallisuutta jos kaikki kirjoitettu teksti pitää väkisin niputtaa samaan katekoriaan.

        Voiko esim. syvällisenä kirjallisuuspohdintana pitää sitä, että saako kirjaa lukea sängyssä makuullaan vai pitääkö sitä lukea aina istuma-asennossa? (Jatkaen siis lähikaupan mainos linjalla.)

      • Kirjan lukija
        pokkaa kirjoitti:

        puhua selvää ennakkouuloisen typerää paskaa. Ei anna aihetta jatkaa.

        Ennakkoluulot sikseen koska tosiasiallisesti lähes kaikki vähänkään yhteiskunnallisesti merkittävät kirjallisuusteokset ovat yksin omaa miesten kirjoittamia. Naiset yleensä kirjoittavat omaksi huvikseen viihdettä tai jotain kokeilevaa runoutta.

      • jorojukka-kukka
        Kirjan lukija kirjoitti:

        Ennakkoluulot sikseen koska tosiasiallisesti lähes kaikki vähänkään yhteiskunnallisesti merkittävät kirjallisuusteokset ovat yksin omaa miesten kirjoittamia. Naiset yleensä kirjoittavat omaksi huvikseen viihdettä tai jotain kokeilevaa runoutta.

        ....tyyliin Jerry Cotton. ;)

      • Hertha
        Kirjan lukija kirjoitti:

        Lähikaupan mainos on myös näin ollen osa kirjallisuutta jos kaikki kirjoitettu teksti pitää väkisin niputtaa samaan katekoriaan.

        Varmaan huomasit, että käytin sanaa "naiskirjailija".

        Kuka on väittänyt, että lähikaupan mainokset ovat kirjallisuutta? Minäkö?

      • Hertha
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Voiko esim. syvällisenä kirjallisuuspohdintana pitää sitä, että saako kirjaa lukea sängyssä makuullaan vai pitääkö sitä lukea aina istuma-asennossa? (Jatkaen siis lähikaupan mainos linjalla.)

        Naisten kirjoittamaa kirjaa luettakoon makuuasennossa. Sitten kirjalla on jotakin annettavaa.

      • Hertha
        Kirjan lukija kirjoitti:

        Ennakkoluulot sikseen koska tosiasiallisesti lähes kaikki vähänkään yhteiskunnallisesti merkittävät kirjallisuusteokset ovat yksin omaa miesten kirjoittamia. Naiset yleensä kirjoittavat omaksi huvikseen viihdettä tai jotain kokeilevaa runoutta.

        Siinä se on taas.

        Mikä on "yhteiskunta"? Sama asia kuin miesten maailma?

        Entäs "veronmaksajat"? Puhuttaiasiinko vaihteeksi siitäkin?

      • jorojukka-kukka
        Hertha kirjoitti:

        Naisten kirjoittamaa kirjaa luettakoon makuuasennossa. Sitten kirjalla on jotakin annettavaa.

        Niin se varmasti on.

      • Kirjan lukija
        Hertha kirjoitti:

        Varmaan huomasit, että käytin sanaa "naiskirjailija".

        Kuka on väittänyt, että lähikaupan mainokset ovat kirjallisuutta? Minäkö?

        No, ainakin minulle lähimarketin mainokset sisältävät yhteiskunnallisesti merkittävämpää informaatiota mitä kaikkien naiskirjailijoiden tuotanto yhteensä.

        Se jo osaltaan kertoo totuuden naiskirjallisuuden vaikuttavuudesta yksilön valintoihin tai yhteiskunnalliseen päätöksen tekoon yleensä.

      • jorojukka-kukka
        Kirjan lukija kirjoitti:

        No, ainakin minulle lähimarketin mainokset sisältävät yhteiskunnallisesti merkittävämpää informaatiota mitä kaikkien naiskirjailijoiden tuotanto yhteensä.

        Se jo osaltaan kertoo totuuden naiskirjallisuuden vaikuttavuudesta yksilön valintoihin tai yhteiskunnalliseen päätöksen tekoon yleensä.

        "...minulle lähimarketin nainokset sisältävät yhteiskunnallisesti merkittävämpää informaatiota mitä kaikkien naiskirjailijoitten tuotanto yhteensä."

        Hih. Eh tainnut huomata, mitä kerroit itsestäsi juuri.

      • Kirjan lukija
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        "...minulle lähimarketin nainokset sisältävät yhteiskunnallisesti merkittävämpää informaatiota mitä kaikkien naiskirjailijoitten tuotanto yhteensä."

        Hih. Eh tainnut huomata, mitä kerroit itsestäsi juuri.

        Pitää olla mainokset. Nainokset on freudilainen lipsus, nainnokset.

      • jorojukka-kukka
        Kirjan lukija kirjoitti:

        Pitää olla mainokset. Nainokset on freudilainen lipsus, nainnokset.

        Pahoittelen kirjoitusvirhettäni, mutta asia tuli selväksi siitäkin huolimatta.

      • Hertha
        Kirjan lukija kirjoitti:

        No, ainakin minulle lähimarketin mainokset sisältävät yhteiskunnallisesti merkittävämpää informaatiota mitä kaikkien naiskirjailijoiden tuotanto yhteensä.

        Se jo osaltaan kertoo totuuden naiskirjallisuuden vaikuttavuudesta yksilön valintoihin tai yhteiskunnalliseen päätöksen tekoon yleensä.

        Oletko ehkä pääministeri?

        Hänkin löysi ostarilta - kirjallisuuden lisäksi - tyttöystävän.

      • huomioon
        Kirjan lukija kirjoitti:

        No, ainakin minulle lähimarketin mainokset sisältävät yhteiskunnallisesti merkittävämpää informaatiota mitä kaikkien naiskirjailijoiden tuotanto yhteensä.

        Se jo osaltaan kertoo totuuden naiskirjallisuuden vaikuttavuudesta yksilön valintoihin tai yhteiskunnalliseen päätöksen tekoon yleensä.

        Lähimarkettien mainokset sisältävät huomattavasti enemmän informaatiota kuin sinun sönsötyksesi.

      • Kirjan lukija
        huomioon kirjoitti:

        Lähimarkettien mainokset sisältävät huomattavasti enemmän informaatiota kuin sinun sönsötyksesi.

        Niin pitää sisältääkin. Lähimarketin mainoksella on taloudellista merkitystä, usein laajalle yli kuntarakenteiden. Myös globaalille tasolle tämä vaikutus ylettyy, vaikkapa reilun kaupan tuotteiden tarjontana tai riistovapaiden tuotteiden suosimisena marketin myyntivalikoimassa. Myös tärkeää on tietää ovatko marketin kananmunat vapaiden vai häkkikanalassa kasvatettujen kanojen munia.

        Sen sijaan minun "sönsötyksellä" ei ole kovinkaan suurta informaatio arvoa. Yleisestihän se jo tiedetään, että naiskirjailijoiden tuotanto on pääosin ohutta höttöä, usein peruskoulutasoista ainekirjoittamista kevyen viihteen tiimoilla.

        Ne jaksavat minua aina huvittaa. "Yleisestihän se jo tiedetään" tai "ohutta höttöä" tai peruskoulutasoista ainakirjoittamista.

        Heh!

        - Meillä on punainen talo. Isä maalasi sen. Äitikin oli mukana. Minä tykkään uimisesta. Meillä on koira. Sen pituinen se. -

      • Kirjan lukija
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Ne jaksavat minua aina huvittaa. "Yleisestihän se jo tiedetään" tai "ohutta höttöä" tai peruskoulutasoista ainakirjoittamista.

        Heh!

        - Meillä on punainen talo. Isä maalasi sen. Äitikin oli mukana. Minä tykkään uimisesta. Meillä on koira. Sen pituinen se. -

        Heh!

        Meillä on verenpunainen talo, jota yleisesti tunnettuna tosiasiana kutsutaan Punaiseksi Taloksi. Kuten arvata saattaa, isäni maalasi sen omin käsin, - pensselit nimittäin olivat puutteellisesti varustetusta rautakaupasta loppuneet, vaikka kotimme kalliilla hinnalla ostettuun takorautaiseen postilaatikkoon jaettu mainoslehtinen toisin antoi ymmärtää, eikä mainio isäni ylen kiireisenä liikemiehenä voinut millään muotoa odottaa uuden maalausvälinetoimituksen saapumista enää seuraavalle viikolle, vaan talonmaalausurakka täytyi suorittaa välittömästi alta pois. Kuvan kaunis, mutta jo keski-ikäinen ja hiukan harmaantunut äitikin oli mukana ihastelemassa isän työskentelyä, ja suuri oli se auvo, joka äidin silmistä loisti hänen palvoessaan uurasta mutta yleisesti ahkerana tunnettua miestään.

        Minä tykkään uimisesta, etenkin vedessä on mukava harjoittaa liukuen etenemistä vaakatasossa. Luultavasti tulen sitten aikuisena valitsemaan ammatin, jossa saa olla aina makuuasennossa ja tuntea pitkien liukujen aiheuttamat väristykset koko keholla. Meillä on myös yleisesti tunnettu narttu koira, mutta ei siitä sen enempää. Paitsi että samoin kuin äiti, niin myös yleisesti tunnettu narttu koiramme tottelee vain yhtä isäntää perheessämme, ja se valitettavasti en ole minä.

    • Hertha

      Aivan sattumalta minulla on juuri nyt lainassa Anna Kortelaisen "Levoton nainen" jota tekijä luonnehtii "hysterian kulttuurihistoriana".

      Keskittyen lukemalla kirjasta voi ammentaa paljon; myös näkökulmia.

      ---

      Kukahan näitäkin lukee: miehet lukevat Jerry Cottnia ja Kirjallisuutta, naiset harlekiineja ja kaupan mainoksia.

      Miten on mahdollista, että kustantajat syytävät naisten kirjoittamia kirjoja (muutakin kuin sieviä pikku novelleja ja rakkausrunoja), kun niitä kukaan kumminkaan ei lue?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      53
      2110
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1670
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1454
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      353
      1444
    5. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1414
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1305
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1098
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1014
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      982
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe