PanoraamaBaari avattu!

Nyt se on lopultakin sitten totta, PanoraamaBaari odottelee janoisia ja maksukykyisiä asiakkaitaan.

Pieni viivytys avajaisien kohdalla johtui siitä rakennusmiehet löysivät miinaharavalla viinakellarin avaimen joka oli piilotettu lattialankkujen alle, parin päivän päästä työmaalla käydessäni huomasin kauhukseni että koko porukka oli hulluna humalassa pitkin työmaata ja tyhjiä puteleita oli lattiat ja terassit väärällään.
Porukasta vain yksi oli siinä kunnossa että hänen kanssaan saattoi käydä suhteellisen järkevää keskustelua, hän kertoi että kun viinavarasto oli juotu tyhjiin niin joku toimittaja oli lupautunut viemään osan tyhjistä pulloista alkoon että porukka saisi edes hieman helpotusta vapinaansa, mutta tuo toimittaja oli mitä ilmeisemmin tehnyt oharin koko porukalle, näin ainakin tuo kertoja katkeroituneena itku silmässä vaikersi.

Pari päivää meni kunnes työmiehillä alkoi eväät pysymään sisällä ja kuntoutuivat siinä määrin että työnteko taas maittoi, tosin aseellisten vartioiden tarkan silmälläpidon alaisena.

Jokaisessa projektissa on vaihe jossa armoton sekaannus tahtoo ottaa ylivallan, niin myös tässä rakennushankkeessa, nyt nuo hankaluudet ovat takanapäin ja loistokas PanoraamaBaari on valmis toivottamaan tervetulleeksi tyylitajuisen asiakaskuntansa.

52

2315

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tapatoimittaja

      tästä ainakin SikurLiina ilahtuu.
      Saapiko Monttubaarista kavuta yläkertaan ihan noin vain, vai onko tiellä esteitä, portsari tms.? Onko täydet anniskeluoikeudet? Entä aukioloajat?
      Jos raksamies vihjaili että minä toimittajan ominaisuudessa olisin tehnyt oharin, se on kyllä emävale. Asialla on saattanut olla kahjovaakutin, jota en aina pysty hillitsemään. Vaakku ihmetteli eräänä aamuna kovasti, mistä hän oli saanut rahaa viinaan, mutta ei ole sanottu että siinä olisi mitään vilunkia ollut, välttämättä. :)

      • ..toki voi nousta eliitin suosimaan PanoraamaBaariin drinksulle tai nauttimaan kansainvälisen keittiömme illallisherkkuja, toki odotamme että asuna on iltapuku eikä tuulipuku.
        Portsaria ei hienostunut Baarimme tietystikkään tarvitse, ovimies on toki, mutta vain avustamassa saapuvia ja viihtyisän illan päätteeksi lähteviä asiakkaita varten. Täydet anniskeluoikeudet tietysti baarissamme on ja tarjoilu pelaa tuttuun tapaan aina kun on asiakkaita ja etenkin niin kauan kuin heillä on fyffeä maksaa tilauksensa ;)

        Itseasiassa raksamies muisteli että joku kahjovaakku olisi ollut siinä pakettiautossa kuskina ja punapäinen naistoimittaja olisi kanniskellut jätesäkkeihin kerättyjä tyhjiä pulloja autoon niin että autonjouset on ollut liki pohjassa kun liikkeelle on lähdetty kohti alkoa ja lääkitystä porukalle hakemaan.
        Raksamies vieläkin kiroaa katkerasti tuota halpamaista oharia vaikka toisaalta vannookin ettei ennen seuraavaa kertaa pistä suuhunsa tippaakaan alkomahoolia.

      • tapatoimittaja
        Kadunmies kirjoitti:

        ..toki voi nousta eliitin suosimaan PanoraamaBaariin drinksulle tai nauttimaan kansainvälisen keittiömme illallisherkkuja, toki odotamme että asuna on iltapuku eikä tuulipuku.
        Portsaria ei hienostunut Baarimme tietystikkään tarvitse, ovimies on toki, mutta vain avustamassa saapuvia ja viihtyisän illan päätteeksi lähteviä asiakkaita varten. Täydet anniskeluoikeudet tietysti baarissamme on ja tarjoilu pelaa tuttuun tapaan aina kun on asiakkaita ja etenkin niin kauan kuin heillä on fyffeä maksaa tilauksensa ;)

        Itseasiassa raksamies muisteli että joku kahjovaakku olisi ollut siinä pakettiautossa kuskina ja punapäinen naistoimittaja olisi kanniskellut jätesäkkeihin kerättyjä tyhjiä pulloja autoon niin että autonjouset on ollut liki pohjassa kun liikkeelle on lähdetty kohti alkoa ja lääkitystä porukalle hakemaan.
        Raksamies vieläkin kiroaa katkerasti tuota halpamaista oharia vaikka toisaalta vannookin ettei ennen seuraavaa kertaa pistä suuhunsa tippaakaan alkomahoolia.

        en edes omista tuulipukua, ja iltapuvun nyt tekaisee mistä vaan.
        Yritätkö vihjata että elinikäinen ilmaistarjoilu ei koske mediaa yläkerrassa, vain Monttubaarissa?
        Mitä tuohon ohariin tulee, niin en ollut lähelläkään. Vaakku saattoi olla, mutta epäilen että kuskina oli Huuhaan juorutoimittaja, se ketku. En nimittäin ole punapäinen, tai no joskus kun suutun niin nuppi tutisee ja punottaa. Joka tapauksessa, voit kertoa raksamiehelle terkkuja että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

        Kai PanoraamaBaarissa on kunnon turvajärjestelyt? Ajattelin lähinnä noita lepakoita ja Masse-Setää.

      • tapatoimittaja kirjoitti:

        ..raksamiesten jutuista ota selvää, menneet viikot tuntuvat olevan heillä kovin heikosti jääneet mieleen.

        Medialla on luonnollisesti ilmaistarjoilu ja välttämättömät baarimatkakulut korvataan ja kaikki muutkin luontaisedut Panoraamabaarissa kuten konsernin MonttuBaarissakin.

        Masse-Setä on tietysti tervetullut baariin vain silloin kun media ei ole paikalla, ja jos media saapuu paikalle Massen ollessa lasinpuhallus hommissa niin MonttuBaarin portsari antaa konsulttiapuna ilmaisnäytöksen kuinka pitkälle pystyy perunasäkkiä viskaamaan ;) Lepakkokarkoitin on tietysti asennettu baarin kattoon asiakkaiden viihtyisyyden takaamiseksi.

        mulle Cuba Libre, make it double, ja varmuuden vuoksi 1 kpl kaivosmiehen kuolema, hujautan sen jossain välissä kurkkuuni.

      • tapatoimittaja
        tapatoimittaja kirjoitti:

        mulle Cuba Libre, make it double, ja varmuuden vuoksi 1 kpl kaivosmiehen kuolema, hujautan sen jossain välissä kurkkuuni.

        viinaa!!!!!!!!!

      • tapatoimittaja kirjoitti:

        viinaa!!!!!!!!!

        .. ämpärillinen Cuba Libreetä ompi tässä *tarjoilee juoman* otatteko muut tilaamanne juomat heti vai vasta sitten kun olette ryystänyt tämän hinkkinne tyhjäksi?

      • tapatoimittaja
        Kadunmies kirjoitti:

        .. ämpärillinen Cuba Libreetä ompi tässä *tarjoilee juoman* otatteko muut tilaamanne juomat heti vai vasta sitten kun olette ryystänyt tämän hinkkinne tyhjäksi?

        tuntuu vähän takkuilevan tämä tarjoilu. Kiitos kuitenkin hyvästä, hitaasta palvelusta! :)) *ryystää ämpäristä*

    • Taikis

      kovinpa on koreat tilat upottavine soffineen ja kokolattiamattoineen. Täällä ei paljoa kestäkään örveltää :))

      Jos nyt sitten ottaisin vaikka tuon nostalgisen Sinisen Enkelin, siitä on niin paljon villejä muistoja.... sen jälkeen lienee viisainta siirtyä tuonne karvalakkiosastolle oluen kimppuun.

      Onnittelut paikan ehtoisalle isännälle (sopinee näin sanoa ;DD) ja tässäpä ruusukimppu kera lämpimän halauksen, toivotan Baarillenne menestyksekästä tulevaisuutta.

      • ..muistomme samanmoiset mitä juomasekoituksiin tulee, kai se sinullakin sitten on pitkä kivinen tie "Sinisestä Enkelistä, Mustaan Pikku-Ukkoon?" ;))

        Kiitos kauniista ruusuista, ne ovat kuin antajansa,kukkeimmillaan ;)

      • Taikis
        Kadunmies kirjoitti:

        ..muistomme samanmoiset mitä juomasekoituksiin tulee, kai se sinullakin sitten on pitkä kivinen tie "Sinisestä Enkelistä, Mustaan Pikku-Ukkoon?" ;))

        Kiitos kauniista ruusuista, ne ovat kuin antajansa,kukkeimmillaan ;)

        näyttää taas löytyneen sivistyksestäni...en tunne koko Mustaa Pikku-ukkoa :)))

        Sensijaan Sinisten Enkelien ja Ampiaisten ajat ovat puhdasta kultaa muistoissani, ennen jättäytymistäni pois nuoruuden ravintolaelämän huumaavasta tunnelmasta. Enää en osaa tilata muuta kuin Autoilijan Coctailin tai Camparin jäillä, vaihtoehtoisesti kuivan Omenasiiderin. Tämä kertonee vieraantumisestani ennen ah niin antoisasta viikonloppuelämästä :D

        Huomaan rehellisyytesi, et vertaa minua ruusun-nuppuun vaan täydessä kukassaan hehkuvaan auenneeseen kukkaan. Ikävää tuossa on vain se, että seuraava vaihe on lakastuminen...toivon mukaan ei vielä aikoihin :DD

      • Taikis kirjoitti:

        ..nuoruudessani tuli myös nautittua Sininen Enkeli jos toinenkin, en jaksa enää muistaa enkä ymmärtää miksi? ;)

        Kukat kuvaavat hyvin osuvasti naista hänen eri ikäkausina, en nyt ajatellut asiaa kuitenkaan ihan noin pitkälle kuin sinä.. toisaalta tuo "lakastuminenkin" on kaunista ja kuuluu elämään, ethän sinäkään haluaisi olla lakastumaton muoviruusu..ethän? ;)

        tuntuu, että voisin hyvinkin harkita lakstumattomuutta :D
        No, aika aikaa kutakin. Onneksi nykykeinoin lakastumista voidaan hidastaa....

      • Taikis kirjoitti:

        tuntuu, että voisin hyvinkin harkita lakstumattomuutta :D
        No, aika aikaa kutakin. Onneksi nykykeinoin lakastumista voidaan hidastaa....

        ...ei vanhenemisessa mitään kartettavaa ole, minua on aina viehättänyt aikuinen nainen, siis, nainen kukkeimmillaan... älä yritä hidastaa sitä prosessia, vai etkö halua että vislaan kadulla perääsi? ;)

    • norMix evk

      tuoliin nostakaa... pienet pohjat ei kai haitanne...rommikolaa nuoruusajan muistoksi...tuplana...siis triplana!

      • Taikis

        kun nyt näyttää ettei paikan Baari-isäntä ennätä miespuolisia asiakkaita laisinkaan palvelemaan niin pitänee ryhtyä avukseen ja nostaa Sinut tuolille...*tarttuu reippaasti norMixia vyötäröltä ja heilauttaa baarijakkaralle*

        kepponen ukko,ku noin kevyesti nousi...:DD

      • Taikis
        mii-su kirjoitti:

        kepponen ukko,ku noin kevyesti nousi...:DD

        punttisalilla muutaman vuoden, siinä selitys :DDDD

      • Taikis kirjoitti:

        punttisalilla muutaman vuoden, siinä selitys :DDDD

        Ihme,ettei sua ole palkattu ulosheittäjäks,ku siinä ei kauaa nokka tuhisis,ku Taikis viskelis kännäreitä pihalle...;))

      • norMix evk
        Taikis kirjoitti:

        kun nyt näyttää ettei paikan Baari-isäntä ennätä miespuolisia asiakkaita laisinkaan palvelemaan niin pitänee ryhtyä avukseen ja nostaa Sinut tuolille...*tarttuu reippaasti norMixia vyötäröltä ja heilauttaa baarijakkaralle*

        onpas sulla voimaa näissä vahvoissa shormenpäissä. Alkoikin jo vetää tuolla lattian rajassa ja janokin on aivan hirmuinen. Unohdetaan ne kolat kun ei ole vielä talvikaan. Antaishitko yksinthein huh hah hei rommia pullon!

      • norMix evk
        mii-su kirjoitti:

        Ihme,ettei sua ole palkattu ulosheittäjäks,ku siinä ei kauaa nokka tuhisis,ku Taikis viskelis kännäreitä pihalle...;))

        on dramatiikkapaarin puolivirallinen SISÄÄNheittäjä!

      • Taikis
        norMix evk kirjoitti:

        onpas sulla voimaa näissä vahvoissa shormenpäissä. Alkoikin jo vetää tuolla lattian rajassa ja janokin on aivan hirmuinen. Unohdetaan ne kolat kun ei ole vielä talvikaan. Antaishitko yksinthein huh hah hei rommia pullon!

        pitänee käydä rohkeasti noutamassa tiskin takaa.. Tässäpä vaalea Jamaican rommia kolmivarttinen, riittänee hetkeksi :D

      • Taikis kirjoitti:

        pitänee käydä rohkeasti noutamassa tiskin takaa.. Tässäpä vaalea Jamaican rommia kolmivarttinen, riittänee hetkeksi :D

        *kuiskaa* laita Taikiksen laskuun yksi jamaicalainen rommiputeli, niin ja se kaikkein kallein tietty ;)

      • norMix evk
        Kadunmies kirjoitti:

        *kuiskaa* laita Taikiksen laskuun yksi jamaicalainen rommiputeli, niin ja se kaikkein kallein tietty ;)

        15 miesta arkulla vainaan, huhhahhei ja rommipullo tyhjenee *laulelee onnellisena välillä pullonsuusta kulautellen*

      • norMix evk
        Taikis kirjoitti:

        pitänee käydä rohkeasti noutamassa tiskin takaa.. Tässäpä vaalea Jamaican rommia kolmivarttinen, riittänee hetkeksi :D

        eikä tolle törkeälle baarimikolle, joka ei huolehdi edes asiakkaistaan!

      • norMix evk
        Kadunmies kirjoitti:

        *kuiskaa* laita Taikiksen laskuun yksi jamaicalainen rommiputeli, niin ja se kaikkein kallein tietty ;)

        piikkiin hyvityksenä törkeän hitaasta palvelusta!

      • Taikis
        Kadunmies kirjoitti:

        *kuiskaa* laita Taikiksen laskuun yksi jamaicalainen rommiputeli, niin ja se kaikkein kallein tietty ;)

        näinkö siinä sitten loppujen lopuksi kävi :))
        Noo,pannaan muistiin tuo pullon tarjoaminen, otetaan joskus vahinko takaisin... Nyt lähdettävä toisiin karkeloihin, hyvää illan jatkoa kaikille laiffareille ja suuret kiitokset seurasta.

      • Taikis
        norMix evk kirjoitti:

        eikä tolle törkeälle baarimikolle, joka ei huolehdi edes asiakkaistaan!

        Tarjoat sitten minulle joskus, kun olen itse pulassa :)

      • norMix evk
        Taikis kirjoitti:

        näinkö siinä sitten loppujen lopuksi kävi :))
        Noo,pannaan muistiin tuo pullon tarjoaminen, otetaan joskus vahinko takaisin... Nyt lähdettävä toisiin karkeloihin, hyvää illan jatkoa kaikille laiffareille ja suuret kiitokset seurasta.

        sinullekin!

      • norMix evk
        Taikis kirjoitti:

        Tarjoat sitten minulle joskus, kun olen itse pulassa :)

        auttajansa muistaa ;-))

      • norMix evk kirjoitti:

        on dramatiikkapaarin puolivirallinen SISÄÄNheittäjä!

        Vai sisäänheittäjä??? Sehän on hyvä juttu,jos sattuu ettei jonkun kintut enää kanna..:DDDD

    • taloon...Mulle sitten Smirreä jäävedellä...Äläkä sitten nuukaile sen viinaksen kanssa...mä en mitään vesilitkuja juo...;)

      • ..tässä tulee juomanne!...*hilaa Smirretonkkaa miisun janon sammuttajaksi*

      • Kadunmies kirjoitti:

        ..tässä tulee juomanne!...*hilaa Smirretonkkaa miisun janon sammuttajaksi*

        Mua ei sitten saa häiritä.:B..Mä raahaan tän tonkan tonne nurkkaan....ÖÖ...Oiskohan sulla mulle jotain pehmosta tyynyä,jos sattuis käymään hassusti...pliis..;)

      • mii-su kirjoitti:

        Mua ei sitten saa häiritä.:B..Mä raahaan tän tonkan tonne nurkkaan....ÖÖ...Oiskohan sulla mulle jotain pehmosta tyynyä,jos sattuis käymään hassusti...pliis..;)

        ..pehmoinen tyyny löytyy jouhipatjaltani ;)

      • Kadunmies kirjoitti:

        ..pehmoinen tyyny löytyy jouhipatjaltani ;)

        ku sulla kerran patjakin on,nii mää voin lainata senkin...;))
        Kylläpä täällä on erinomainen palvelu...mä taijanki tulla vakioasiakkaaks..;) Nii,ja se tarkottaa sitten sitä,että mä oonki täällä sit yötä päivää...:P

        ..jouhipatja ja aika kuuluisa onkin ;)
        Mitäpä ravintoloitsija ei tekisi asiakkansa eteen..? ;)

      • Kadunmies kirjoitti:

        ..jouhipatja ja aika kuuluisa onkin ;)
        Mitäpä ravintoloitsija ei tekisi asiakkansa eteen..? ;)

        Mistähän syystä tää patja on kuuluisaks tullu?? ;))

    • Ak:n lapio

      Minulle eläkeläisen erikoinen ja minulle sama juttu eli kolme ginnyä puoleen bitteriin. Joku Teo-oh-dor Jesaja Tahti-Lävikkö pieree pian verta.

    • ex-koltis

      Onko asiakkaiden joukossa jo Topless tyttöjä ?

      • Tämä on ***** ravitsemusliike, täällä ei ole köyhiä tyttösiä joilla ei ole varaa vaatteisiin!

      • Taikis
        Kadunmies kirjoitti:

        Tämä on ***** ravitsemusliike, täällä ei ole köyhiä tyttösiä joilla ei ole varaa vaatteisiin!

        mitä kätkeytyy tähtien taakse....? :D

      • ex-koltis
        Kadunmies kirjoitti:

        Tämä on ***** ravitsemusliike, täällä ei ole köyhiä tyttösiä joilla ei ole varaa vaatteisiin!

        Sen olevan korkealuokkainen ja kansainvälisiä vaikutteita omaksunut cabaree. Että ravitsemusliike. Hmm.

    • Onko yleisinhimillinen harhakuvitelmani täysin väärä, vai enkö ole huomannut tarjoilun toimivan meille miehisille miehille. Kadunmies suorastaan leijuu pöydästä pöytään tarjoillakseen drinkkejään. Varsinkin kun kauniimman sukupuolen edustajat lähettelevät vielä silmillään kilvan hänelle merkkejään.

      Tästä ei hyvää seuraa. Taidamme tässä illan mittaan perustaa tänne nurkkapöytään Mustasukkaisten äkkijyrkän militantti siiven

      *ottaa omasta pullosta*

    • Pumpulipaj

      Olen entistä raittiimpi ja reippaampi, -kahvia kiitos.

      • Pumpulipaj

        Taidanpa lähteä samoin tein, kun täällä on niin hiljaista :(

        No moikka sitten vaan :)

      • norMix evk
        Pumpulipaj kirjoitti:

        Taidanpa lähteä samoin tein, kun täällä on niin hiljaista :(

        No moikka sitten vaan :)

        taitaa konkurssiin olla menossa koko paikka. Jos vähän tuet, niin mennään nurkan taakse Veijo Esson paariin kaffeelle.

      • Pumpulipaj evk
        norMix evk kirjoitti:

        taitaa konkurssiin olla menossa koko paikka. Jos vähän tuet, niin mennään nurkan taakse Veijo Esson paariin kaffeelle.

        Sait ylipuhutuksi!

    • merliNi

      Ja nyt en varppina oo viimeinen, ehkä..:)

      Toivottavsti täältä löytyy musiikkia kans ja jotain suolaista naposteltevaa?

      Tilaan...*tekee syöksyn tyhjälle jakkaralle*..jallucola ja pari pulloa lepakkojuomaa ja jonkun panoraaman erikoisen:)

      Mulla on tuo huonon onnen pankkikortti, kai se käy?

      • yopollo

        olla, lähes.

        Sitä se kun tarjotaan niin reippaasti että sammutaan saman tien.

        Ei täältä saa kuitenkaan hyvää haudutettua teetä ja kohtuullista paakkelssia. Ja mitä tasoa on paikassa missä väestä ei näe kuin sattumajalkoja pöytien alla...

      • merliNi
        yopollo kirjoitti:

        olla, lähes.

        Sitä se kun tarjotaan niin reippaasti että sammutaan saman tien.

        Ei täältä saa kuitenkaan hyvää haudutettua teetä ja kohtuullista paakkelssia. Ja mitä tasoa on paikassa missä väestä ei näe kuin sattumajalkoja pöytien alla...

        tietenkin:)

        Mun sattumanjalat kanveesissa johtui nukahtamisesta drinksuja odotellessa ja parempi niin, ei ole ainakaan pää kipeä.Tosin lattian kovuus aiheutti lievää selkäsärkyä:)

        Pitänee laittaa noottia palautelaatikkoon:DD

    • mister-man

      vähemmistö täällä näyttäis olevan komeamman sukupuolen edustajia hm..

      Saako matkalainen juotavaksi vaikkapa Sangrian vai olisko kenties drinkki *Sex on the Terrace* paikallaan ? ;)

    Ketjusta on poistettu 37 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      727
      2306
    2. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      50
      2269
    3. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      129
      2241
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      134
      2147
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      55
      1772
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      241
      1643
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1371
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1309
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1195
    10. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1147
    Aihe