Haastelinen KirjoitusKisa:

Kaikki tässä kertomuksessa esiintyvät ovat fiktiivisiä henkilöitä, eikä kenelläkään ole todellista esikuvaa kertomuksessa.
Myöskin lukijan saamat mielikuvat ovat fiktiivisiä eivätkä ole todellisia.

Erikoiskiitokset kaikille kirjaan osallistuneille henkilöille.


Luku 1

Maamies katseli ylpeänä peltoansa jonka vihdoin ja viimein oli saanut muokattua ja perunansa istutettua ennen muita.
Ainoa mikä hänen mieltänsä kaihersi oli kohta saapuvat kesäloma vieraat. Niin siis naapurin akat sieltä joskus kuitenkin kömpivät humalapäissään pitkin kartanoa ja hänen peltoansa.

Maamies silmäili kelloansa ja tuumi että on jo aika mennä maate jouhipatjallensa hyvin tehdyn työn jälkeen.
Vaan ei mies saanut nukkua pitkään, kun jo kuului iloinen porina pihamaalta, pellon pientareelta.
Siellä kaksi räkättävää akanketaletta ryömi hänen perunekellariaan kohden.
Olivat ryvettäneet kretonkinsa ja jopa naamansakin saveen. -Eihän noita variksia kukaan tunne.
-pois ne on ajettava.

Ei kerennyt maamies ajoissa, jo oli naakat purreet hänen edellisvuoden sadostaan puolet.
-Nyt ei auta muuta tehdä kuin valmistaa perunoistani perunaviiniä. Tuumi maamies.

Niin maamies ahersi ja valmisti perunaviininsä ja lähti kauppaamaan sitä kylille.

Mutta pahaksi onnekseen hän huomasi temppelin rakennetun keskelle kirkonkylää jossa vapaamieliset naiset ilakoivat liki puolialastomana. Siitäkös maamies juopui niin että joi kaiken valmistamansa viinin ja ryömi jopa temppelin kellariinkin hakeakseen lisää juotavaa.
Kellarin ovella kuitenkin seisoi ankara täti joka tiukkasi maamieheltä tunnuslukua.-kerro luku niin pääset sisälle nauttimaan antimiamme.
Maamies kertoi ja pääsi kellariin, joka oli hänen omansa ja josta kaikki sai alkunsa.

Luku 2

The end

animattiN kirjoitti:

Kaikki tässä kertomuksessa esiintyvät ovat fiktiivisiä henkilöitä, eikä kenelläkään ole todellista esikuvaa kertomuksessa.
Myöskin lukijan saamat mielikuvat ovat fiktiivisiä eivätkä ole todellisia.

Erikoiskiitokset kaikille kirjaan osallistuneille henkilöille.


Luku 1

Maamies katseli ylpeänä peltoansa jonka vihdoin ja viimein oli saanut muokattua ja perunansa istutettua ennen muita.
Ainoa mikä hänen mieltänsä kaihersi oli kohta saapuvat kesäloma vieraat. Niin siis naapurin akat sieltä joskus kuitenkin kömpivät humalapäissään pitkin kartanoa ja hänen peltoansa.

Maamies silmäili kelloansa ja tuumi että on jo aika mennä maate jouhipatjallensa hyvin tehdyn työn jälkeen.
Vaan ei mies saanut nukkua pitkään, kun jo kuului iloinen porina pihamaalta, pellon pientareelta.
Siellä kaksi räkättävää akanketaletta ryömi hänen perunekellariaan kohden.
Olivat ryvettäneet kretonkinsa ja jopa naamansakin saveen. -Eihän noita variksia kukaan tunne.
-pois ne on ajettava.

Ei kerennyt maamies ajoissa, jo oli naakat purreet hänen edellisvuoden sadostaan puolet.
-Nyt ei auta muuta tehdä kuin valmistaa perunoistani perunaviiniä. Tuumi maamies.

Niin maamies ahersi ja valmisti perunaviininsä ja lähti kauppaamaan sitä kylille.

Mutta pahaksi onnekseen hän huomasi temppelin rakennetun keskelle kirkonkylää jossa vapaamieliset naiset ilakoivat liki puolialastomana. Siitäkös maamies juopui niin että joi kaiken valmistamansa viinin ja ryömi jopa temppelin kellariinkin hakeakseen lisää juotavaa.
Kellarin ovella kuitenkin seisoi ankara täti joka tiukkasi maamieheltä tunnuslukua.-kerro luku niin pääset sisälle nauttimaan antimiamme.
Maamies kertoi ja pääsi kellariin, joka oli hänen omansa ja josta kaikki sai alkunsa.

Luku 2

The end

Lue lisää

aloituksen nimihän olisi pitänyt olla perunakellari.

Hyvä ja terve itsetunto on päivän sana. Akkainlehtien mukaan sinun täytyy tietää tyylisi, laukoa juuri omanlaisia (ja oikeanlaisia) mielipiteitä, vain luusereilla on huono itsetunto. Ja vaikka huono itsetunto yhdistetään juuri siellä lapsuudessa saatuihin kokemuksiin, niin tuskin kukaan mielellään myöntää esimerkiksi töitä hakiessaan, että omaa huonon itsetunnon.

Kun hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen kuvailee itseään, kuvaus on voittopuolisesti positiivinen huolimatta siitä, että hän tunnistaa puutteensa ja ja tuntee ja myöntää omat heikkoutensa. Koska hyvä itsetunto on ennen kaikkea luottamusta omaan itseen. Jopa niin, että vaikka omat heikkoudet harmittavat, ja niistä yrittää päästä eroon, niin heikkouksien olemassaolo ei romuta itsetuntoa.

Terve itsetunto on myös elämän hallintaa; tunnetta siitä, että itse voi vaikuttaa omilla ratkaisuillaan elämäänsä. Tunnetta, että voi asettaa itselleen sellaisia päämääriä, että ne kykenee saavuttamaan ja kykyä myös nauttia onnistumisestaan. Terveen itsetunnon omaava henkilö kokee elämässään sisältöä, koska hän kokee oman elämänsä ainutkertaisena, vaikka objektiivisesti mitaten menestystä ei olisikaan.

Miten minun minuuteni ja minun itsetuntoni sitten? Näkisin oman itsetuntoni synnyssä sarjan rankkojakin epäonnistumisia, joiden kautta olen päätynyt niihin ratkaisuihin, jotka määrittävät nykyistä elämääni. Rahallinen materia ei ole kiinnostanut vuosiin ja onnellisuuteni rakentuu pitkälle hyvinkin yksinkertaisista asioista. Suuntaa antavana lienee ollut ammatillinen suuntautumiseni, jossa pitkälle voin toteuttaa niitä asioita, joissa uskon olevani hyvä/tai joissa minulla on tilaa kehittyä ja opiskella edelleen. Läheisten hyvinvointi, terveys, vino pino kirjoja, musiikkia, matkustelua, rakas henkilö vierelläni jakamassa tätä kaikkea - siinä niitä asioita, joiden varassa eteenpäin porskutellaan. Ja mietitään uusia porskuttamismalleja, mikäli näistä joudun luopumaan.

Tärkeintä itsetunnollani on juuri tietoisuus siitä, että saan olla kaiken aikaa matkalla itseeni. Oppia uusia asioita itsestäni ja muista. Ottaa kuitenkin vastuuta tekemisistäni ja tarpeen tullen tarkistaa omia toimintaperiaatteitani suhteessa itseeni ja muihin. Ottaa vastaan ja antaa kritiikkiä; kyseenalaistaa jo olemassaolevia asioita. Tätä taustaa vasten voinen hyvillä mielin sanoa: tunnen itseni.

Saamani aihe tuo mieleen W. Somerset Maughamin jo 1940-luvun lopulla suomennetun kirjan, jonka isä oli aikoinaan ostanut lapsuudenkotini kirjahyllyyn.

Isä oli kaappikulturelli ihminen. Kouluja oli takana kolmikymmenluvun lamakauden lyhentämä kansakoulu, sen päälle sivistystä rengin töissä, viiden vuoden sotaretkellä, satamatöissä, maitoauton kuljettajana ja vakavan sairauden ja leikkausten jälkeen sähkö- ja elektroniikkapuolen tehdastöissä, lääkäri oli kieltänyt kaiken raskaamman. Rahaa perheellämme oli hyvin vähän, mutta kirjoista isä onnistui aina löytämään hyllyymme ne joista tuli myöhemmin klassikoita. Kynäkin hänellä pysyi kädessä, tosin hän piirsi mieluummin kuin kirjoitti.

Kulttuuri ei kuitenkaan sopinut työväen harrastuksiin, joten kodin ulkopuolella hänet tunnettiin tavallisena työstään, urheilusta, viihteestä ja politiikasta kiinnostuneena kansalaisena. Vain kotona me lähimmät tiesimme lukuinnon, piirtämisen ja joskus pitkätkin kirjalliset väittelyt joihin isä mielellään ajautui.

Luulen maailman menettäneen hänessä joltisenkin taiteilijan.

Vastine SikurLiinan haasteeseen artikkelimuodossa:

Tutkimusten mukaan 20% suomalaisista on tosikkoja. Itse he yleensä pitävät itseään vakavahenkisinä kansalaisina, jotka osaavat suhtautua järkevästi kaikkeen. Kuitenkin muiden käsittämätön vitsailu ja päättömät puheet saavat heidät toistuvasti ymmälleen. Miten ihmeessä aikuiset ihmiset voivatkin päästää suustaan niin lapsellisia juttuja. Usein he tuntevat olevansa suorastaan pilkan teon kohteena muiden nauraessa syytä suotta. Tutustukaamme muutamaan tosikkoon.

Usko Vähälättylä on neljäkymppinen maanviljelijä ja vanhapoika. Uskon usko Suureen Rakkauteen on alkanut horjua. Vaikka hän on vakavarainen ja tanssikurssit käynyt ei vaan omaa rakasta ole löytynyt. Usko käy säännöllisesti maamiesseuran suulitansseissa. Tanssiin hakiessaan Usko käyttäytyy esimerkillisesti. Hän pitää tanssitettavan asiallisella puhe-etäisyydellä ja asiantuntemustaan osoittaakseen kertoo tutkimuksistaan eri lannoitustapojen vaikutuksesta sadon määrään. Myöskin hänen rakentamastaan sikalan lannanpoistoautomaatista riittää tarinaa. Innostuessaan aina hän ei tosin huomaa kappaleen loppumista vaan saattaa jatkaa yksinten valssin askelein seuraavan jenkankin. Tanssittettavien letkautuksiin maajussin morsiammenhakumatkasta Usko tyytyy selittämään rauhallisesti olevansa ensinnäkin maamieskoulun käynyt maanviljelijä ja toiseksi hakevansa emäntää jakamaan raskaat navettatyöt. Jostain Uskolle käsittämättömästä syystä orastava rakkaus kuitenkin yleensä katkeaa ensimmäiseen tanssiin. Kerran Usko oli tosin päästä saatillekin. Tosin silläkin kertaa emäntäkokelas teki täyskäännöksen minihameessaan ja piikkikorkokengissää Uskon uskollisen Valmetin nähtyään- vaikka senkin Usko oli tavoilleen uskollisesti pessyt ja kiilloittanut tansseihin lähtiessään.

Matti Viinanen on viisikymppinen alkoholitarkastaja. Tunnollisesti hän kiertää paikkakuntansa ravintoloissa suorittamassa tarkastuskäyntejä. Matin esittäytyessä jostain kumman syystä häneltä kysellään silmää iskien, että ollaankos sitä viinamäen miehiä. Virkamiestä loukkaavasta käytöksestä huolimatta Matti kertoo rauhallisesti olleensa yhtä hairahdusta lukuunottamatta koko ikänsä raitis. Tämäkin valitettava tapaus sattui jo hänen nuoruudessaan, kun hän oli kovaan janoonsa napannut pullon pilsneriä baarin kylmäaltaasta- ja pullon kulautettuaan kauhukseen todennut nielleensä keskiolutta. Onneksi viinan kiro ei kuitenkaan sillä kertaa ollut saanut miehestä yliotetta. Tässä vaiheessa usein hänen sopivuutensakin ammattiin on kehdattu asettaa kyseenalaiseksi. Matti ei vaaranna virkamieheltä edellytettyä arvokkuutta, vaan kärsivällisesti kertoo opinnoistaan ja monista opiskeluaikanaan tekemistään alkoholin haittavaikutuksia käsittelevistä tutkielmistaan ja sitäkautta hankkimastaan pätevyydestä.

Hellä Mielikäinen on kolmekymppinen sairaanhoitaja. Hellänkin käy mielellään tanssimassa tosin ravintoloissa. Hellän kertoessaan työstään jotkut innostuvat niin, että tahtovat ilman muuta Hellän hellään hoitoon. Hellä joutuu näille yksinkertaisille selittämään, ettei sairaalahoitoon ilman lääkärin lähetettä noin vaan pääse. Viimeksi esittäytyessään kaveri kysyi silmää iskien, että Hellä mieli? Hellä Mielikäinen oli Hellän pakko korjata.

Mikäkö kirpaisee? No auton tankkaus! Pelkäsin yli kaiken auton tankkaamista ja olinkin vältellyt sitä koko oman auton ostamisesta lähtien. Mieshän sen kävi aina tankkaamassa siihen asti, kunnes erosimme. Ei muuta kuin uuden miehen astuttua kehiin, pyysin tietysti häntä tankkaamaan. Kun uus mies oli töissä ja minun piti päästä tankille, niin anelin ex:ää tankkaamaan ja tottakai hän kilttinä miehenä tuli auttamaan.

Sattui tuossa kerran sitten sellainen tilanne, että olin lähdössä vähän pidemmälle reissulle, eikä kumpikaan miehistä voinut tulla auttamaan, joten menin suurin piirtein itkien bensa-asemalle ja pysäytin auton tankin viereen. Siinä sitten vedin oikein hanskat käteen, ettei niihin vaan tulisi bensaa. Aukaisin bensaluukun kannen vivusta ja sitten siirryin ulos ja yritin aukaista korkkia. No, eihän se tietenkään auennut, koska oli niin kovalla paineella kiinni siinä. Aikani tuhersin ja tihersin, kunnes hoksasin toisella tankilla olevan miehen ja kysyin ystävällisesti, voisiko hän tulla aukaiseen korkin, koska en saa itse sitä auki. Lisäksi kerroin, etten ole ikinä itse tankannut autoa. Ystävällinen vanhempi herrasmies tuli auttamaan neitoa hädässä. Tottakai mies sai sen auki ja kiittelin häntä moneen kertaan. Noo, tankkaus onnistui suhteellisen helposti ja pääsin poistumaan paikalta. Sen jälkeen tein pitkään niin, että aina ennen tankkausta harjoittelin korkin aukaisemista kotipihalla. :)

Sehän oli selvää, että kävin tankkaamassa aina samalla bensa-asemalla, koska tankkaus oli siellä tuttua. Ei siinä mitään. Muutin tuossa hiljattain toiselle paikkakunnalle, enkä enää voi käydä tekemässä kymmenien kilsojen lenkkiä sen takia, että saisin tankattua autoni. Viime viikolla päätin ryhdistäytyä ja menin paikallisen huoltamon pihaan. Vedin autoni toisen auton perään ja nousin ulos. Kysyin edessäni olevalta mieheltä, että anteeksi, mutta mistähän täältä saa 95 bensaa. Mies katsoi minua ehkä vähän hölmistyneenä ja totesi, vieressäni oleva tankki on pelkkää dieseliä ja hänen tankkinsa sisältää haluamaani bensaa. Nolona selitin hänelle, että olen ensimmäistä kertaa siinä huoltsikalla... Mies sanoi, että hän saa ihan just tankattua, niin voin siirtää autoani vähän eteenpäin ja pääsen tankkaamaan omani.

Niin, että kerran se vaan kirpaisee. Tankkauskin.

Väittäisin, että kyseessä on vapaan kasvatuksen tulos.

Vaikuttavia tekijöitä on myös se, että uskaltaa olla oma itsensä. Sanoa, mitä ajattelee tai mitä ei ajattele. On pokkaa myöntää omat virheensä, pyytää anteeksi, tempperamenttisuus, haaveilija. Erittäin voimakas tunneihminen. Saa paremmin kerrottua asiat kirjoituksen muodossa kuin suullisesti.

Suurimman osan on vaikea ymmärtää sitä, että joku voi aidosti olla sellainen. Pitävät sitä näytelmänä. Jos se olisi sitä, saisin varmaan Oscarin? :)

Lypsykoneiden piiriedustajan vähän erilainen päivä alkoi aamun hotelliaamiaisella. Hän mietti ja pähkäili kuinka perustelisi jääräpääksi tietämälleen isännälle viimeistä mallia olevan lypsykoneen lehmäntissi-imukartion ergonomisia imuttamis- ym ominaisuuksia. Pyyhkäisi suupielestään mustan makkaran roippeet ja lähti määrätietoisesti matkaan.

Maatilan navetan vieressä olevassa aitauksessa oli oudosti käyttäytyvä sika. Sika oli ihan keltainen ja se röyhtäili ja kiljui sikamaisen äänekkäästi tervehtien näin piiriedustajaa, joka juuri saapui paikalle. Jäi siinä piiriedustaja toviksi seuraamaan sikamaista toilailua, kunnes isäntä huomasi hänet ja saapui paikalle. Tervehtivät toisiaan ja piiriedustaja lateli ulkoa oppimiaan small tolkkeja. Eikä aikaakaan kun ei enää malttanut olla kysäisemättä isännältä sikansa sopimatonta käytöstä. Sitä varmaan sapettaa, vastasi isäntä. No sattuuko sitä kun se noin elämöi, kysyi piiriedustaja. Sattuu varmaan ja kovasti koskoo, isäntä vastasi. Satuitpa sopivasti paikalle, koska ajattelin tänään lahdata sen ja kun nyt siinä olet, niin voit samalla vähän auttaa isäntä jatkoi. Mitä helvettiä ajatteli piiriedustaja, mutta ei sanonut sitä ääneen peläten siten menettävänsä lehmäntissi-imukartio kaupat.

Ota tosta haalarit päälles ja löysää ravattias, isäntä sanoi heittäen tekstiilin piiriedustajalle. Paska homma, ajatteli piiriedustaja tietäen jo mitä tuleman piti. Urhot hyppäsivät aitaukseen karjua kiinni ottamaan, mutta karjupa ei ollut mitenkään erityisen yhteistyöhaluinen. Keltaisena, kiljuvana ja röyhtäilevänä piti aikansa karju pyydystäjiään pilkkanaan, kunnes sitten monien rähmällään olojen ja kiroilujen jälkeen isäntä sai taisteltua piiriedustajan avustamana karjun aloilleen.

No mitäs sille nyt aiot, piiriedustaja kysyi. Isäntä oli hetken mietteliään oloinen, kunnes vastasi vähän kierrellen. Kuule, kun olet saattanut ittes noin rähjäiseen kuntoon niin voisit käydä tuossa järvessä peseytymässä ja minä vien sian sillä aikaa saunan taakse. Tämähän sopii vastasi piiriedustaja, riisuen paskasia haalareitaan ja oli säntäämässä järvelle kun isäntä huusi perään. Kuuleppas, tuo sieltä samalla nippu järviruokoa. Aha, niin tietenkin ajatteli piiriedustaja, mutta ihmetteli niiden käyttötarkoitusta. Älä kysele, isäntä vastasi, tuo vaan niitä ja mieluummin niitä osia jotka kasvaa veden alla.

Piiriedustaja ajatteli tehtävän olevan helppo nakki ja niinhän se olikin. Samalla tuli hoidettua se peseytymispuoli, ihmetteli vaan vielä vedenalaisten järviruokojen tarpeellisuutta. Himmeleitäkö se isäntä niistä, ei helevetti raavas mies semmoisia, mitähän sitten.

Nippu vedenalaisia järviruokoja kädessään piiriedustaja palasi isännän luokse, joka oli jo veistänsä teroittamassa ja luistansa porsasta eroittamassa. Otti kaiken talteen. Alatoopiainekset läjäytti vatiin ja maksalaatikon tykötarpeet toiseen. Koirille korvat kuivattavaksi ja muut parhaat palat pakkaseen. Joulukinkun eroitti vielä erikseen.

Järviruokonippu kädessään piiriedustaja katseli ammattimaisen näköistä puuhaa ja kysyi sitten vihdoin ruokojen asiaan liittymistä. Katsos, vastasi isäntä. Olen tuolla kansanopistossa soitinten valmistuksen opettajana ja aion vetää säkkipillin valmistuksen kurssin ja katso, tästä karjun sappirakosta tulee oivallinen oppimateriaalin harjoituskappale. Hämärästi alkoi piiriedustajan vilkkaassa mielikuvituksessa muotoutumaan järviruokojen käyttötarve ja oikeassa olikin. Isäntä kuivaili hyvin muodostuneen ja muhittuneen päärynäpussin muotoisen sian sappirakon ja alkoi huolellisesti sovittamaan siihen muutamia järviruokoja. On se aika epeli, ajatteli piiriedustaja mielessään jo varsinaisen käyntinsä aihe.

Kuinka on isäntä, voisimmeko käydä tuolla navetan puolella niin näyttäisin sinulle meidän uutuusmallimme lehmäntissi-imukartion tehokasta toimintaa. Hyvä on, vastasi isäntä. Tulen aivan kohta, viimeistelen vain tämän säkkipillin, mene edellä ja virittele tissijuttusi valmiiksi.

Piiriedustaja laittoi kaiken valmiiksi kunnon demonstraatiota varten, kävi tupakalla ja odotteli. Vihdoin isäntä saapui navettaan sian sappirakosta valmistamansa säkkipilli kainalossaan varoen hauraita järviruokoja joita siinä sojotteli sopivasti. Piiriedustaja yritti pitää nauramatta pokkansa ja keskittyi näyttämään isännälle uutta edustamaansa lehmäntissi-imukartiotaan. Molemmat virittivät instrumenttinsa huippukuntoon ja kas, säkkipillin soidessa lehmä luovutti ennen näkemättömän maitomäärän uusiin, jalkovälissään oleviin imuttimiin.

Sikaa ei enää sapeta. Isäntä sai sappirakosta säkkipillin ja piiriedustaja kaupat.

Se yksi yö

Kesä häipyy vihdoista viimein ja nyt odotan talven ensimmäisiä kylmiä ja värisyttäviä henkäyksiä. Kävelen autiota katua jota ei valaise ainutkaan katulamppu. Koira haukahtaa jossain kaukana, en vain jaksa siitä kiinnostua. Askeleeni vievät tuttua polkua pitkin pienen järven rantaan.
Siellä istahdan kylmälle kivelle ja sytytän savukkeen. Katselen yön pimeydessä näkyvää kotitaloani ja tunnen pientä haikeutta rinnassani. Hieno talo autotalleineen, oma ranta ja laiturissa kiinni oleva upouusi vene, mitään ei puutu. Kaiken tämän olen ansainnut ja minun pitäisi vain nauttia aikaansaannoksistani, en vain nyt pysty siihen. Jotain silti puuttuu.

Olen iloinen tästä yöstä ja näistä hetkistä jolloin saan selvitellä ajatuksiani. Ajatukseni kiitävät salamannopeasti muutamia tunteja taaksepäin. Kaikki olisi ollut täydellistä, ellei olisi ollut tuota minun ylpeyttäni. Tuo puolen sekunnin tauko sen jälkeen kun olin kysynyt, haluaisiko hän todella tulla luokseni yöksi. Luonnollisesti tiesin että, hän epäröisi, yksinkertaiseksi sen vuoksi että ei tiennyt.

Mutta kun epäröi tällaisen tilaisuuden tullen…. Sanoinkin: mene vain, ja nähdään huomenna töissä. Hän istui hetken auton takaistuimella ja piti ovea avoinna. Hän mietti - kuin etsiäkseen sanoja joilla kuittaisi tilanteen. Lopulta kuulin hiljaisen hyvän yön toivotuksen, jonka hän kuiskasi juuri ja juuri kuuluvasti ennen autonoven sulkeutumista.

Taksi nytkähti liikkeelle ja jatkoi matkaa, näin kuljettajan silmät peruutuspeilissä ja hän oli juuri aikeissa kysyä. Ehdin ensin ja sanoin käheästi: Ajetaan kotiin.
Kotini oli tyhjä, ja siellä ei ollut minulle mitään. En voinut mennä sisälle, vaan nostin takkini kauluksia ja jatkoin kävelyäni. Tiesin kotini olevan paraatikunnossa, olin varannut pullon kuohuvaa kaappiini ja takkaan oli ladannut puut valmiiksi. Nauroin mielessäni vuoteeseen valmiiksi vaihtamiani puhtaita lakanoita. Kaikki oli niin täydellistä ja puhdasta. Mutta voi minua! kun ei, niin ei!

Tämän yön nukun sohvalla, näin päätin jatkaessani kävelyä. Minut oli valtaamassa syvä pettymyksen tunne. Enkä selviäisi siitä, ellen harjoittaisi itsekritiikkiä epämukavalla sohvalla. Olin niin monta kertaa siinä joutunut nukkumaan, eikä tämäkään yö olisi pahempi edellisiä. Kaikki vain tuntui turhalta, vaikka ilta oli kaikin puolin onnistunut, vain se alitajunnassani häämöttävä loppuhuipentuma oli saavuttamatta.

Kirosin typeryyttäni ja kaduin mitä olin lausunut taxissa. Mikään katumus ei sulata sanomaani ehdotusta, ja huomenna töissä joutuisin välttelemään häntä. Hän ei ollut valmis, vaikka olin pitkin vuotta etsinyt merkkejä siitä. Olinkin tulkinnut hänet väärin ja vaistoni teki ensimmäisen kerran minulle kepposen.

Kävellessäni lopulta kotiin päin, pysähdyin hetkeksi ja ihailin tähtitaivasta.
Tähdistöt näyttivät olevan kiinnitetty neuloilla taivaankanteen kuin näytekappaleet. Ne tuikkivat pistävästi ja kirkkaasti. Siellä on Leijonan tähtikuvio ja Orion, siellä on Vesimies ja siellä on Otava. Siellä on niitä lukemattomia, ja enkä tiennyt niiden kaikkien nimiä. Tiesikö edes kukaan toinenkaan. Liikkuivatko tähdet, vai pyörikö maa jalkojeni alla, vai pyörinkö minä? Minut kuitenkin valtasi outo kaipuu ja tunsin että minua huimasi. Yö henkii salamyhkäistä ja aitoa taikaa. En tiennyt mikä minun oli, mutta heitin nopeasti taivaalle ääneen lausumattoman toiveeni.


Samassa kuulin takaani varovaisia askelia, enkö ollutkaan rannalla yksin. Siinä samassa käännyin ympäri ja näin varjon seuraavan minua. Se varjo olit sinä..

Waffen-ss kirjoitti:

Se yksi yö

Kesä häipyy vihdoista viimein ja nyt odotan talven ensimmäisiä kylmiä ja värisyttäviä henkäyksiä. Kävelen autiota katua jota ei valaise ainutkaan katulamppu. Koira haukahtaa jossain kaukana, en vain jaksa siitä kiinnostua. Askeleeni vievät tuttua polkua pitkin pienen järven rantaan.
Siellä istahdan kylmälle kivelle ja sytytän savukkeen. Katselen yön pimeydessä näkyvää kotitaloani ja tunnen pientä haikeutta rinnassani. Hieno talo autotalleineen, oma ranta ja laiturissa kiinni oleva upouusi vene, mitään ei puutu. Kaiken tämän olen ansainnut ja minun pitäisi vain nauttia aikaansaannoksistani, en vain nyt pysty siihen. Jotain silti puuttuu.

Olen iloinen tästä yöstä ja näistä hetkistä jolloin saan selvitellä ajatuksiani. Ajatukseni kiitävät salamannopeasti muutamia tunteja taaksepäin. Kaikki olisi ollut täydellistä, ellei olisi ollut tuota minun ylpeyttäni. Tuo puolen sekunnin tauko sen jälkeen kun olin kysynyt, haluaisiko hän todella tulla luokseni yöksi. Luonnollisesti tiesin että, hän epäröisi, yksinkertaiseksi sen vuoksi että ei tiennyt.

Mutta kun epäröi tällaisen tilaisuuden tullen…. Sanoinkin: mene vain, ja nähdään huomenna töissä. Hän istui hetken auton takaistuimella ja piti ovea avoinna. Hän mietti - kuin etsiäkseen sanoja joilla kuittaisi tilanteen. Lopulta kuulin hiljaisen hyvän yön toivotuksen, jonka hän kuiskasi juuri ja juuri kuuluvasti ennen autonoven sulkeutumista.

Taksi nytkähti liikkeelle ja jatkoi matkaa, näin kuljettajan silmät peruutuspeilissä ja hän oli juuri aikeissa kysyä. Ehdin ensin ja sanoin käheästi: Ajetaan kotiin.
Kotini oli tyhjä, ja siellä ei ollut minulle mitään. En voinut mennä sisälle, vaan nostin takkini kauluksia ja jatkoin kävelyäni. Tiesin kotini olevan paraatikunnossa, olin varannut pullon kuohuvaa kaappiini ja takkaan oli ladannut puut valmiiksi. Nauroin mielessäni vuoteeseen valmiiksi vaihtamiani puhtaita lakanoita. Kaikki oli niin täydellistä ja puhdasta. Mutta voi minua! kun ei, niin ei!

Tämän yön nukun sohvalla, näin päätin jatkaessani kävelyä. Minut oli valtaamassa syvä pettymyksen tunne. Enkä selviäisi siitä, ellen harjoittaisi itsekritiikkiä epämukavalla sohvalla. Olin niin monta kertaa siinä joutunut nukkumaan, eikä tämäkään yö olisi pahempi edellisiä. Kaikki vain tuntui turhalta, vaikka ilta oli kaikin puolin onnistunut, vain se alitajunnassani häämöttävä loppuhuipentuma oli saavuttamatta.

Kirosin typeryyttäni ja kaduin mitä olin lausunut taxissa. Mikään katumus ei sulata sanomaani ehdotusta, ja huomenna töissä joutuisin välttelemään häntä. Hän ei ollut valmis, vaikka olin pitkin vuotta etsinyt merkkejä siitä. Olinkin tulkinnut hänet väärin ja vaistoni teki ensimmäisen kerran minulle kepposen.

Kävellessäni lopulta kotiin päin, pysähdyin hetkeksi ja ihailin tähtitaivasta.
Tähdistöt näyttivät olevan kiinnitetty neuloilla taivaankanteen kuin näytekappaleet. Ne tuikkivat pistävästi ja kirkkaasti. Siellä on Leijonan tähtikuvio ja Orion, siellä on Vesimies ja siellä on Otava. Siellä on niitä lukemattomia, ja enkä tiennyt niiden kaikkien nimiä. Tiesikö edes kukaan toinenkaan. Liikkuivatko tähdet, vai pyörikö maa jalkojeni alla, vai pyörinkö minä? Minut kuitenkin valtasi outo kaipuu ja tunsin että minua huimasi. Yö henkii salamyhkäistä ja aitoa taikaa. En tiennyt mikä minun oli, mutta heitin nopeasti taivaalle ääneen lausumattoman toiveeni.


Samassa kuulin takaani varovaisia askelia, enkö ollutkaan rannalla yksin. Siinä samassa käännyin ympäri ja näin varjon seuraavan minua. Se varjo olit sinä..

Lue lisää

No minäpä minä...

Katsoin ujostellen, mitä ajattelet siitä, kun saavuinkin yllättäen rantaan. Huomasin katseessasi onnellisuutta ja sitä, että olinkin paikalla. Ojensit kätesi varovasti kättäni kohti ja tartuin siihen.

En voinut sille mitään, että silmistäni valui kyyneleet pitkin poskia ja halasin tiukasti sinua. Emme puhuneet mitään. Pidimme vain toisistamme kiinni.

Lähdimme kävelemään kotiasi kohti ja huomasin puhtaat lakanat sängyllä ja naurahdin ilkikurisesti, että mä jotenkin arvasin, että olet täydellisyyden tavoittelija...

ex-Z kirjoitti:

No minäpä minä...

Katsoin ujostellen, mitä ajattelet siitä, kun saavuinkin yllättäen rantaan. Huomasin katseessasi onnellisuutta ja sitä, että olinkin paikalla. Ojensit kätesi varovasti kättäni kohti ja tartuin siihen.

En voinut sille mitään, että silmistäni valui kyyneleet pitkin poskia ja halasin tiukasti sinua. Emme puhuneet mitään. Pidimme vain toisistamme kiinni.

Lähdimme kävelemään kotiasi kohti ja huomasin puhtaat lakanat sängyllä ja naurahdin ilkikurisesti, että mä jotenkin arvasin, että olet täydellisyyden tavoittelija...

Lue lisää

Huomaan tehneeni vaikutuksen sinuun, se tässä on tärkeintä. Olet varmaan kuullut sen laulun jonka eräs kertosäkeen kohta menee kutakuinkin näin. ”kävelen tätä tyhjää tietä, paikkaan jota kodiksi kutsutaan, vaikka minulla ei siellä ole ketään..”

Tämä soi korvissani ja yritin hiukan tarinaani luoda tuota samaa samettista tunnelmaa. Lue tarinani uudestaan ja hyräile tuota sävelmää, niin saat siitä enemmän irti.

Mitä taas tulee puhtaisiin lakanoihin, kyllä minä miehenä tiedän että yksityiskohdat on oltava kunnossa. Mikäli olisin halunnut täydellisyyttä, olisin kertonut vuoteella olevista isoista pehmeistä tyynyistä. Mielikuvituksesi varmaan riittää kertomaan sinulle mihin niitä olisi tarvittu.;)

Ehkäpä toisessa tarinassa joskus sitten..

animattiN kirjoitti:

Kaikki tässä kertomuksessa esiintyvät ovat fiktiivisiä henkilöitä, eikä kenelläkään ole todellista esikuvaa kertomuksessa.
Myöskin lukijan saamat mielikuvat ovat fiktiivisiä eivätkä ole todellisia.

Erikoiskiitokset kaikille kirjaan osallistuneille henkilöille.


Luku 1

Maamies katseli ylpeänä peltoansa jonka vihdoin ja viimein oli saanut muokattua ja perunansa istutettua ennen muita.
Ainoa mikä hänen mieltänsä kaihersi oli kohta saapuvat kesäloma vieraat. Niin siis naapurin akat sieltä joskus kuitenkin kömpivät humalapäissään pitkin kartanoa ja hänen peltoansa.

Maamies silmäili kelloansa ja tuumi että on jo aika mennä maate jouhipatjallensa hyvin tehdyn työn jälkeen.
Vaan ei mies saanut nukkua pitkään, kun jo kuului iloinen porina pihamaalta, pellon pientareelta.
Siellä kaksi räkättävää akanketaletta ryömi hänen perunekellariaan kohden.
Olivat ryvettäneet kretonkinsa ja jopa naamansakin saveen. -Eihän noita variksia kukaan tunne.
-pois ne on ajettava.

Ei kerennyt maamies ajoissa, jo oli naakat purreet hänen edellisvuoden sadostaan puolet.
-Nyt ei auta muuta tehdä kuin valmistaa perunoistani perunaviiniä. Tuumi maamies.

Niin maamies ahersi ja valmisti perunaviininsä ja lähti kauppaamaan sitä kylille.

Mutta pahaksi onnekseen hän huomasi temppelin rakennetun keskelle kirkonkylää jossa vapaamieliset naiset ilakoivat liki puolialastomana. Siitäkös maamies juopui niin että joi kaiken valmistamansa viinin ja ryömi jopa temppelin kellariinkin hakeakseen lisää juotavaa.
Kellarin ovella kuitenkin seisoi ankara täti joka tiukkasi maamieheltä tunnuslukua.-kerro luku niin pääset sisälle nauttimaan antimiamme.
Maamies kertoi ja pääsi kellariin, joka oli hänen omansa ja josta kaikki sai alkunsa.

Luku 2

The end

Lue lisää

..juttu...huh! oiskohan tämä näitä potut pottuina *nauraa*
Mihis se kakkos osuus juuttui?

hurlumi kirjoitti:

Hyvä ja terve itsetunto on päivän sana. Akkainlehtien mukaan sinun täytyy tietää tyylisi, laukoa juuri omanlaisia (ja oikeanlaisia) mielipiteitä, vain luusereilla on huono itsetunto. Ja vaikka huono itsetunto yhdistetään juuri siellä lapsuudessa saatuihin kokemuksiin, niin tuskin kukaan mielellään myöntää esimerkiksi töitä hakiessaan, että omaa huonon itsetunnon.

Kun hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen kuvailee itseään, kuvaus on voittopuolisesti positiivinen huolimatta siitä, että hän tunnistaa puutteensa ja ja tuntee ja myöntää omat heikkoutensa. Koska hyvä itsetunto on ennen kaikkea luottamusta omaan itseen. Jopa niin, että vaikka omat heikkoudet harmittavat, ja niistä yrittää päästä eroon, niin heikkouksien olemassaolo ei romuta itsetuntoa.

Terve itsetunto on myös elämän hallintaa; tunnetta siitä, että itse voi vaikuttaa omilla ratkaisuillaan elämäänsä. Tunnetta, että voi asettaa itselleen sellaisia päämääriä, että ne kykenee saavuttamaan ja kykyä myös nauttia onnistumisestaan. Terveen itsetunnon omaava henkilö kokee elämässään sisältöä, koska hän kokee oman elämänsä ainutkertaisena, vaikka objektiivisesti mitaten menestystä ei olisikaan.

Miten minun minuuteni ja minun itsetuntoni sitten? Näkisin oman itsetuntoni synnyssä sarjan rankkojakin epäonnistumisia, joiden kautta olen päätynyt niihin ratkaisuihin, jotka määrittävät nykyistä elämääni. Rahallinen materia ei ole kiinnostanut vuosiin ja onnellisuuteni rakentuu pitkälle hyvinkin yksinkertaisista asioista. Suuntaa antavana lienee ollut ammatillinen suuntautumiseni, jossa pitkälle voin toteuttaa niitä asioita, joissa uskon olevani hyvä/tai joissa minulla on tilaa kehittyä ja opiskella edelleen. Läheisten hyvinvointi, terveys, vino pino kirjoja, musiikkia, matkustelua, rakas henkilö vierelläni jakamassa tätä kaikkea - siinä niitä asioita, joiden varassa eteenpäin porskutellaan. Ja mietitään uusia porskuttamismalleja, mikäli näistä joudun luopumaan.

Tärkeintä itsetunnollani on juuri tietoisuus siitä, että saan olla kaiken aikaa matkalla itseeni. Oppia uusia asioita itsestäni ja muista. Ottaa kuitenkin vastuuta tekemisistäni ja tarpeen tullen tarkistaa omia toimintaperiaatteitani suhteessa itseeni ja muihin. Ottaa vastaan ja antaa kritiikkiä; kyseenalaistaa jo olemassaolevia asioita. Tätä taustaa vasten voinen hyvillä mielin sanoa: tunnen itseni.

Lue lisää

..on kaiketi se pisin matka.
Eikäpä taida itsetuntokaan kohilleen kolahtaa, jos ei sitä ensin ole rassattu.

yopollo kirjoitti:

Saamani aihe tuo mieleen W. Somerset Maughamin jo 1940-luvun lopulla suomennetun kirjan, jonka isä oli aikoinaan ostanut lapsuudenkotini kirjahyllyyn.

Isä oli kaappikulturelli ihminen. Kouluja oli takana kolmikymmenluvun lamakauden lyhentämä kansakoulu, sen päälle sivistystä rengin töissä, viiden vuoden sotaretkellä, satamatöissä, maitoauton kuljettajana ja vakavan sairauden ja leikkausten jälkeen sähkö- ja elektroniikkapuolen tehdastöissä, lääkäri oli kieltänyt kaiken raskaamman. Rahaa perheellämme oli hyvin vähän, mutta kirjoista isä onnistui aina löytämään hyllyymme ne joista tuli myöhemmin klassikoita. Kynäkin hänellä pysyi kädessä, tosin hän piirsi mieluummin kuin kirjoitti.

Kulttuuri ei kuitenkaan sopinut työväen harrastuksiin, joten kodin ulkopuolella hänet tunnettiin tavallisena työstään, urheilusta, viihteestä ja politiikasta kiinnostuneena kansalaisena. Vain kotona me lähimmät tiesimme lukuinnon, piirtämisen ja joskus pitkätkin kirjalliset väittelyt joihin isä mielellään ajautui.

Luulen maailman menettäneen hänessä joltisenkin taiteilijan.

Lue lisää

..pitempänä versionakin lukenut. Kaappikultturelli isä tuntui kiintoisalle miehelle.

norMix evk kirjoitti:

Vastine SikurLiinan haasteeseen artikkelimuodossa:

Tutkimusten mukaan 20% suomalaisista on tosikkoja. Itse he yleensä pitävät itseään vakavahenkisinä kansalaisina, jotka osaavat suhtautua järkevästi kaikkeen. Kuitenkin muiden käsittämätön vitsailu ja päättömät puheet saavat heidät toistuvasti ymmälleen. Miten ihmeessä aikuiset ihmiset voivatkin päästää suustaan niin lapsellisia juttuja. Usein he tuntevat olevansa suorastaan pilkan teon kohteena muiden nauraessa syytä suotta. Tutustukaamme muutamaan tosikkoon.

Usko Vähälättylä on neljäkymppinen maanviljelijä ja vanhapoika. Uskon usko Suureen Rakkauteen on alkanut horjua. Vaikka hän on vakavarainen ja tanssikurssit käynyt ei vaan omaa rakasta ole löytynyt. Usko käy säännöllisesti maamiesseuran suulitansseissa. Tanssiin hakiessaan Usko käyttäytyy esimerkillisesti. Hän pitää tanssitettavan asiallisella puhe-etäisyydellä ja asiantuntemustaan osoittaakseen kertoo tutkimuksistaan eri lannoitustapojen vaikutuksesta sadon määrään. Myöskin hänen rakentamastaan sikalan lannanpoistoautomaatista riittää tarinaa. Innostuessaan aina hän ei tosin huomaa kappaleen loppumista vaan saattaa jatkaa yksinten valssin askelein seuraavan jenkankin. Tanssittettavien letkautuksiin maajussin morsiammenhakumatkasta Usko tyytyy selittämään rauhallisesti olevansa ensinnäkin maamieskoulun käynyt maanviljelijä ja toiseksi hakevansa emäntää jakamaan raskaat navettatyöt. Jostain Uskolle käsittämättömästä syystä orastava rakkaus kuitenkin yleensä katkeaa ensimmäiseen tanssiin. Kerran Usko oli tosin päästä saatillekin. Tosin silläkin kertaa emäntäkokelas teki täyskäännöksen minihameessaan ja piikkikorkokengissää Uskon uskollisen Valmetin nähtyään- vaikka senkin Usko oli tavoilleen uskollisesti pessyt ja kiilloittanut tansseihin lähtiessään.

Matti Viinanen on viisikymppinen alkoholitarkastaja. Tunnollisesti hän kiertää paikkakuntansa ravintoloissa suorittamassa tarkastuskäyntejä. Matin esittäytyessä jostain kumman syystä häneltä kysellään silmää iskien, että ollaankos sitä viinamäen miehiä. Virkamiestä loukkaavasta käytöksestä huolimatta Matti kertoo rauhallisesti olleensa yhtä hairahdusta lukuunottamatta koko ikänsä raitis. Tämäkin valitettava tapaus sattui jo hänen nuoruudessaan, kun hän oli kovaan janoonsa napannut pullon pilsneriä baarin kylmäaltaasta- ja pullon kulautettuaan kauhukseen todennut nielleensä keskiolutta. Onneksi viinan kiro ei kuitenkaan sillä kertaa ollut saanut miehestä yliotetta. Tässä vaiheessa usein hänen sopivuutensakin ammattiin on kehdattu asettaa kyseenalaiseksi. Matti ei vaaranna virkamieheltä edellytettyä arvokkuutta, vaan kärsivällisesti kertoo opinnoistaan ja monista opiskeluaikanaan tekemistään alkoholin haittavaikutuksia käsittelevistä tutkielmistaan ja sitäkautta hankkimastaan pätevyydestä.

Hellä Mielikäinen on kolmekymppinen sairaanhoitaja. Hellänkin käy mielellään tanssimassa tosin ravintoloissa. Hellän kertoessaan työstään jotkut innostuvat niin, että tahtovat ilman muuta Hellän hellään hoitoon. Hellä joutuu näille yksinkertaisille selittämään, ettei sairaalahoitoon ilman lääkärin lähetettä noin vaan pääse. Viimeksi esittäytyessään kaveri kysyi silmää iskien, että Hellä mieli? Hellä Mielikäinen oli Hellän pakko korjata.

Lue lisää

..ei sitä uskoisi ensikuulemalla, että tosikoista näin hupaisaa tekstiä irtoaa....

ex-Z kirjoitti:

Mikäkö kirpaisee? No auton tankkaus! Pelkäsin yli kaiken auton tankkaamista ja olinkin vältellyt sitä koko oman auton ostamisesta lähtien. Mieshän sen kävi aina tankkaamassa siihen asti, kunnes erosimme. Ei muuta kuin uuden miehen astuttua kehiin, pyysin tietysti häntä tankkaamaan. Kun uus mies oli töissä ja minun piti päästä tankille, niin anelin ex:ää tankkaamaan ja tottakai hän kilttinä miehenä tuli auttamaan.

Sattui tuossa kerran sitten sellainen tilanne, että olin lähdössä vähän pidemmälle reissulle, eikä kumpikaan miehistä voinut tulla auttamaan, joten menin suurin piirtein itkien bensa-asemalle ja pysäytin auton tankin viereen. Siinä sitten vedin oikein hanskat käteen, ettei niihin vaan tulisi bensaa. Aukaisin bensaluukun kannen vivusta ja sitten siirryin ulos ja yritin aukaista korkkia. No, eihän se tietenkään auennut, koska oli niin kovalla paineella kiinni siinä. Aikani tuhersin ja tihersin, kunnes hoksasin toisella tankilla olevan miehen ja kysyin ystävällisesti, voisiko hän tulla aukaiseen korkin, koska en saa itse sitä auki. Lisäksi kerroin, etten ole ikinä itse tankannut autoa. Ystävällinen vanhempi herrasmies tuli auttamaan neitoa hädässä. Tottakai mies sai sen auki ja kiittelin häntä moneen kertaan. Noo, tankkaus onnistui suhteellisen helposti ja pääsin poistumaan paikalta. Sen jälkeen tein pitkään niin, että aina ennen tankkausta harjoittelin korkin aukaisemista kotipihalla. :)

Sehän oli selvää, että kävin tankkaamassa aina samalla bensa-asemalla, koska tankkaus oli siellä tuttua. Ei siinä mitään. Muutin tuossa hiljattain toiselle paikkakunnalle, enkä enää voi käydä tekemässä kymmenien kilsojen lenkkiä sen takia, että saisin tankattua autoni. Viime viikolla päätin ryhdistäytyä ja menin paikallisen huoltamon pihaan. Vedin autoni toisen auton perään ja nousin ulos. Kysyin edessäni olevalta mieheltä, että anteeksi, mutta mistähän täältä saa 95 bensaa. Mies katsoi minua ehkä vähän hölmistyneenä ja totesi, vieressäni oleva tankki on pelkkää dieseliä ja hänen tankkinsa sisältää haluamaani bensaa. Nolona selitin hänelle, että olen ensimmäistä kertaa siinä huoltsikalla... Mies sanoi, että hän saa ihan just tankattua, niin voin siirtää autoani vähän eteenpäin ja pääsen tankkaamaan omani.

Niin, että kerran se vaan kirpaisee. Tankkauskin.

Lue lisää

..kaikkea keksitkin! Hauska tarina kerrassaan.

ex-koltis kirjoitti:

Lypsykoneiden piiriedustajan vähän erilainen päivä alkoi aamun hotelliaamiaisella. Hän mietti ja pähkäili kuinka perustelisi jääräpääksi tietämälleen isännälle viimeistä mallia olevan lypsykoneen lehmäntissi-imukartion ergonomisia imuttamis- ym ominaisuuksia. Pyyhkäisi suupielestään mustan makkaran roippeet ja lähti määrätietoisesti matkaan.

Maatilan navetan vieressä olevassa aitauksessa oli oudosti käyttäytyvä sika. Sika oli ihan keltainen ja se röyhtäili ja kiljui sikamaisen äänekkäästi tervehtien näin piiriedustajaa, joka juuri saapui paikalle. Jäi siinä piiriedustaja toviksi seuraamaan sikamaista toilailua, kunnes isäntä huomasi hänet ja saapui paikalle. Tervehtivät toisiaan ja piiriedustaja lateli ulkoa oppimiaan small tolkkeja. Eikä aikaakaan kun ei enää malttanut olla kysäisemättä isännältä sikansa sopimatonta käytöstä. Sitä varmaan sapettaa, vastasi isäntä. No sattuuko sitä kun se noin elämöi, kysyi piiriedustaja. Sattuu varmaan ja kovasti koskoo, isäntä vastasi. Satuitpa sopivasti paikalle, koska ajattelin tänään lahdata sen ja kun nyt siinä olet, niin voit samalla vähän auttaa isäntä jatkoi. Mitä helvettiä ajatteli piiriedustaja, mutta ei sanonut sitä ääneen peläten siten menettävänsä lehmäntissi-imukartio kaupat.

Ota tosta haalarit päälles ja löysää ravattias, isäntä sanoi heittäen tekstiilin piiriedustajalle. Paska homma, ajatteli piiriedustaja tietäen jo mitä tuleman piti. Urhot hyppäsivät aitaukseen karjua kiinni ottamaan, mutta karjupa ei ollut mitenkään erityisen yhteistyöhaluinen. Keltaisena, kiljuvana ja röyhtäilevänä piti aikansa karju pyydystäjiään pilkkanaan, kunnes sitten monien rähmällään olojen ja kiroilujen jälkeen isäntä sai taisteltua piiriedustajan avustamana karjun aloilleen.

No mitäs sille nyt aiot, piiriedustaja kysyi. Isäntä oli hetken mietteliään oloinen, kunnes vastasi vähän kierrellen. Kuule, kun olet saattanut ittes noin rähjäiseen kuntoon niin voisit käydä tuossa järvessä peseytymässä ja minä vien sian sillä aikaa saunan taakse. Tämähän sopii vastasi piiriedustaja, riisuen paskasia haalareitaan ja oli säntäämässä järvelle kun isäntä huusi perään. Kuuleppas, tuo sieltä samalla nippu järviruokoa. Aha, niin tietenkin ajatteli piiriedustaja, mutta ihmetteli niiden käyttötarkoitusta. Älä kysele, isäntä vastasi, tuo vaan niitä ja mieluummin niitä osia jotka kasvaa veden alla.

Piiriedustaja ajatteli tehtävän olevan helppo nakki ja niinhän se olikin. Samalla tuli hoidettua se peseytymispuoli, ihmetteli vaan vielä vedenalaisten järviruokojen tarpeellisuutta. Himmeleitäkö se isäntä niistä, ei helevetti raavas mies semmoisia, mitähän sitten.

Nippu vedenalaisia järviruokoja kädessään piiriedustaja palasi isännän luokse, joka oli jo veistänsä teroittamassa ja luistansa porsasta eroittamassa. Otti kaiken talteen. Alatoopiainekset läjäytti vatiin ja maksalaatikon tykötarpeet toiseen. Koirille korvat kuivattavaksi ja muut parhaat palat pakkaseen. Joulukinkun eroitti vielä erikseen.

Järviruokonippu kädessään piiriedustaja katseli ammattimaisen näköistä puuhaa ja kysyi sitten vihdoin ruokojen asiaan liittymistä. Katsos, vastasi isäntä. Olen tuolla kansanopistossa soitinten valmistuksen opettajana ja aion vetää säkkipillin valmistuksen kurssin ja katso, tästä karjun sappirakosta tulee oivallinen oppimateriaalin harjoituskappale. Hämärästi alkoi piiriedustajan vilkkaassa mielikuvituksessa muotoutumaan järviruokojen käyttötarve ja oikeassa olikin. Isäntä kuivaili hyvin muodostuneen ja muhittuneen päärynäpussin muotoisen sian sappirakon ja alkoi huolellisesti sovittamaan siihen muutamia järviruokoja. On se aika epeli, ajatteli piiriedustaja mielessään jo varsinaisen käyntinsä aihe.

Kuinka on isäntä, voisimmeko käydä tuolla navetan puolella niin näyttäisin sinulle meidän uutuusmallimme lehmäntissi-imukartion tehokasta toimintaa. Hyvä on, vastasi isäntä. Tulen aivan kohta, viimeistelen vain tämän säkkipillin, mene edellä ja virittele tissijuttusi valmiiksi.

Piiriedustaja laittoi kaiken valmiiksi kunnon demonstraatiota varten, kävi tupakalla ja odotteli. Vihdoin isäntä saapui navettaan sian sappirakosta valmistamansa säkkipilli kainalossaan varoen hauraita järviruokoja joita siinä sojotteli sopivasti. Piiriedustaja yritti pitää nauramatta pokkansa ja keskittyi näyttämään isännälle uutta edustamaansa lehmäntissi-imukartiotaan. Molemmat virittivät instrumenttinsa huippukuntoon ja kas, säkkipillin soidessa lehmä luovutti ennen näkemättömän maitomäärän uusiin, jalkovälissään oleviin imuttimiin.

Sikaa ei enää sapeta. Isäntä sai sappirakosta säkkipillin ja piiriedustaja kaupat.

Lue lisää

..siis ihan posketon juttu. Että sitä voi sappirakostakin tälläista tekstiä irrota.

SikurLiina kirjoitti:

..pitempänä versionakin lukenut. Kaappikultturelli isä tuntui kiintoisalle miehelle.

selvästi yli kolme riviä, joka on tavallisesti proosani maksimipituus.

Ja eikös kolumni tehdä aina kiireessä viimeisen mahdollisen puolituntisen aikana päätoimittajan tms hiillostaessa, ei niistä tavallisesti pitkiä tule.

Niinkuin sadut yleensä alkavat,eli olipa kerran..(vaan ei ollut toista kertaa ;))).
Eräässä pienessä kylässä, Tahvo-niminen upea uroskatti.Tahvo oli siitä erikoinen katti,ettei sillä toiminut kuin toinen silmä, ja korvakin oli puoliksi räjähtänyt,mutta muuten hän oli,ainakin omasta mielestään, kulmakunnan komein kundi.

Tahvo-reppanan toinen silmä oli siksi pimeä,koska se juuri ja juuri pelastautunut,kun ilkeä metsästäjä oli ylittänyt joukkoteurastaa Taavia ja hänen sisaruksiaan.
"Pieni hinta",ajatteli Tahvo,ja pelastautui naapurin isännän hoteisiin.
No,Tahvolla oli toinenkin erikoisuus.Se näet joi väkeviä.Tämäkin oli onneton tapahtuma Tahvon elämässä.Se oli pienenä ollessaan, mennyt juomaan isännän tuopista,kun kova jano oli yllättänyt.
Viinakset itsessään olivat Tahvon mielestä älyttömän pahaa,mutta...kun Tahvo oli aikansa lipittänyt tätä pahaa "maitoa",hän huomasi,että hänen näkönsä palautui takaisin.
Tahvo oli siitä aivan varma,sillä kaikki oikeasti näkyi kahtena,joten silloinhan molemmat silmät toimivat.Taikajuomaa sen täytyi Taavin mielestä olla,ihan varmasti!

Oli ihan tavallinen lauantai-ilta.Tahvo kuorsasi takan vieressä, nähden unta mummolan kauniista kattineidosta.
Talon isäntä, tuttuun tapaan juhli viikonloppuaan konjamiinipullolla,ja mölinä oli sen mukaista.
Musiikki soi kovaa ja tähän, sitten Tahvokin heräsi."Miau....Yritti Tahvo ilmaista,sillä hänellä oli tosi kova jano ja nälkä.Tietenkään isäntä ei kuullut mitään.
Hohhhoijaa..."Tää alkaa ottaan jo päästä",ajatteli Tahvo..Isäntä aina unohti täyttää hänen kuppinsa,mutta ei omaansa.
"Taidanpa kävästä taas maistelemassa tuota taikajuomaa" päätti Tahvo.
Niinpä se hyppäsi pöydälle heti,kun isännän silmä vältti ja alkoi silmät ummessa lipittämään konjamiinilasista,Pää sillä meinasi jäädä monta kertaa kiinni, ja juomakin oli tavallista pahempaa,mutta mitä enempi Tahvo joi,sen paremmalta se maistui.

"HIK"..pääsi Tahvon suusta."Olipa tuimaa".
Nyt Tahvo oli juonut jo niin paljon,että sen päätä huippasi ja se tipahti pöydältä, vieden mennessään myös isännän pullon ja lasin.

Isäntä tietenkin ryntäsi heti paikalle ja nähdessään mitä oli tapahtunut,se raivostui valtavasti."Nyt saat kyllä lähteä tästä torpasta,senkin juoppokolli"!

Tahvo yritti kipittää pakoon horjuvilla tassuillaan,ja pääsikin viimein livahtamaan auki olevasta ulko-ovesta.

"Mitähän nyt tekisi?mietti Tahvo.Pakko oli päästä jonnekkin, kuorsaamaan pois tätä hönöä oloa.
"Taidanpa lähteä Miina-muorin luokse.Siellähän oli se kaunis neitonenkin,jos siitä saisi itselleen morsmaikun,nii avot,se olis poikaa"!

Niinpä se lähti väsyneenä tallustamaan,mutta onneksi ei ollut pitkä matka,sillä Tahvolla oli todella huono olo,ja väsymyskin painoi.

Mummo otti Tahvon ilomielin vastaan.Saisipa hänen kiltti neitikissansakin seuraa,ja mistäs sen tietää,jos vielä pikkuisiakin siunaantuisi,tuumi mummo itekseen.
Mummon luona, Tahvo sitten joutuikin juomaan vain maitoa,mutta ei se Tahvoa yhtään haitannut,sillä sehän olikin sitä parasta juomaa.Eikä Tahvoa enää haitannut sekään,ettei maito tuonut silmään näköä paremmaksi.Sillä hänellä oli nyt kumppani,joka toimi hänenkin toisena silmänään ja rakkaus oli muutenkin parempaa humalaa.

Niinpä eleli tämä Tahvo-katti onnellisena elämänsä loppuun asti....:)

Haastajana hurlumi


Olin ukkoni kanssa käynyt kiivaan keskustelun edellispäivänä himoistani ja olin suutuspäissäni luvannut olla ottamatta osaan mihinkään iloon kolmeen viikkoon.

Nyt kuitenkin herätessäni keskellä yötä ja siirtäessäni kättäni viereiselle pedille tunsin tuon herkkupatukan käsissäni ja muistin keskustelumme. Vihaisena käänsin kylkeä ja jätin kommentoimatta koko asiaan.

Aamulla ukkoni istuessa sängynlaidalla pyysin häntä viemään patukkansa sekä itsensä keittiöön pois silmistäni.

Viikkojen aikana näin ukkoni silmistä anovan katseen kohdistuvan minuun tuon tuostakin, hänen hypistellessään patukkaansa milloin missäkin. Menin keittiöön, olohuoneeseen taikka makkariin oli patukka aina silmieni edessä.

Eräänä päivänä kolmen viikon jälkeen en enään kestänyt vaan syöksyin tuon herkkupalan kimppuun raastaen kaiken sen päällä olevat esteet ja ottaen sen suuhuni kuola valuen, maiskuttaen kova äänisesti ja ähkiessäni tyytyväisenä.

Viimein, kun vihdoin avasin silmäni seisoi ukko keittiön ovella iloinen virne kasvoillaan ja kysyi joko hän on saanut anteeksi kun oli motkottanut minulle suklaan syönnistäni ja saisi tulla takaisin viereeni yöksi.

Niin.. se patukka oli tietenkin ukkoni ostama sovinnon ele jonka olin torjunut vaikka sitä oli kiikuteltu koko ajan silmieni edessä. Pääasia oli kuitenkin se, että olin onnellinen kun olin pitänyt lupaukseni.

Waffen-ss kirjoitti:

Se yksi yö

Kesä häipyy vihdoista viimein ja nyt odotan talven ensimmäisiä kylmiä ja värisyttäviä henkäyksiä. Kävelen autiota katua jota ei valaise ainutkaan katulamppu. Koira haukahtaa jossain kaukana, en vain jaksa siitä kiinnostua. Askeleeni vievät tuttua polkua pitkin pienen järven rantaan.
Siellä istahdan kylmälle kivelle ja sytytän savukkeen. Katselen yön pimeydessä näkyvää kotitaloani ja tunnen pientä haikeutta rinnassani. Hieno talo autotalleineen, oma ranta ja laiturissa kiinni oleva upouusi vene, mitään ei puutu. Kaiken tämän olen ansainnut ja minun pitäisi vain nauttia aikaansaannoksistani, en vain nyt pysty siihen. Jotain silti puuttuu.

Olen iloinen tästä yöstä ja näistä hetkistä jolloin saan selvitellä ajatuksiani. Ajatukseni kiitävät salamannopeasti muutamia tunteja taaksepäin. Kaikki olisi ollut täydellistä, ellei olisi ollut tuota minun ylpeyttäni. Tuo puolen sekunnin tauko sen jälkeen kun olin kysynyt, haluaisiko hän todella tulla luokseni yöksi. Luonnollisesti tiesin että, hän epäröisi, yksinkertaiseksi sen vuoksi että ei tiennyt.

Mutta kun epäröi tällaisen tilaisuuden tullen…. Sanoinkin: mene vain, ja nähdään huomenna töissä. Hän istui hetken auton takaistuimella ja piti ovea avoinna. Hän mietti - kuin etsiäkseen sanoja joilla kuittaisi tilanteen. Lopulta kuulin hiljaisen hyvän yön toivotuksen, jonka hän kuiskasi juuri ja juuri kuuluvasti ennen autonoven sulkeutumista.

Taksi nytkähti liikkeelle ja jatkoi matkaa, näin kuljettajan silmät peruutuspeilissä ja hän oli juuri aikeissa kysyä. Ehdin ensin ja sanoin käheästi: Ajetaan kotiin.
Kotini oli tyhjä, ja siellä ei ollut minulle mitään. En voinut mennä sisälle, vaan nostin takkini kauluksia ja jatkoin kävelyäni. Tiesin kotini olevan paraatikunnossa, olin varannut pullon kuohuvaa kaappiini ja takkaan oli ladannut puut valmiiksi. Nauroin mielessäni vuoteeseen valmiiksi vaihtamiani puhtaita lakanoita. Kaikki oli niin täydellistä ja puhdasta. Mutta voi minua! kun ei, niin ei!

Tämän yön nukun sohvalla, näin päätin jatkaessani kävelyä. Minut oli valtaamassa syvä pettymyksen tunne. Enkä selviäisi siitä, ellen harjoittaisi itsekritiikkiä epämukavalla sohvalla. Olin niin monta kertaa siinä joutunut nukkumaan, eikä tämäkään yö olisi pahempi edellisiä. Kaikki vain tuntui turhalta, vaikka ilta oli kaikin puolin onnistunut, vain se alitajunnassani häämöttävä loppuhuipentuma oli saavuttamatta.

Kirosin typeryyttäni ja kaduin mitä olin lausunut taxissa. Mikään katumus ei sulata sanomaani ehdotusta, ja huomenna töissä joutuisin välttelemään häntä. Hän ei ollut valmis, vaikka olin pitkin vuotta etsinyt merkkejä siitä. Olinkin tulkinnut hänet väärin ja vaistoni teki ensimmäisen kerran minulle kepposen.

Kävellessäni lopulta kotiin päin, pysähdyin hetkeksi ja ihailin tähtitaivasta.
Tähdistöt näyttivät olevan kiinnitetty neuloilla taivaankanteen kuin näytekappaleet. Ne tuikkivat pistävästi ja kirkkaasti. Siellä on Leijonan tähtikuvio ja Orion, siellä on Vesimies ja siellä on Otava. Siellä on niitä lukemattomia, ja enkä tiennyt niiden kaikkien nimiä. Tiesikö edes kukaan toinenkaan. Liikkuivatko tähdet, vai pyörikö maa jalkojeni alla, vai pyörinkö minä? Minut kuitenkin valtasi outo kaipuu ja tunsin että minua huimasi. Yö henkii salamyhkäistä ja aitoa taikaa. En tiennyt mikä minun oli, mutta heitin nopeasti taivaalle ääneen lausumattoman toiveeni.


Samassa kuulin takaani varovaisia askelia, enkö ollutkaan rannalla yksin. Siinä samassa käännyin ympäri ja näin varjon seuraavan minua. Se varjo olit sinä..

Lue lisää

Sujuvaa tekstiä ja hyvin kirjoitettu.

SikurLiina kirjoitti:

..juttu...huh! oiskohan tämä näitä potut pottuina *nauraa*
Mihis se kakkos osuus juuttui?

se kakkos osa olisi kuitenkin ollut vain ykkös osan toistoa. Hih.....

???

retros kirjoitti:

???

Minäkin reippaana tyttönä kahta kättä heiluttaen kävelin rouheeta maantietä pitkin.

Pilvet korkealla,kukat ojanpientareella tuoksuivat ja aurinko paistoi niin.

Yhtäkkiä ilman varoitusta tunsin kivun,kivun jota en osannut odottaa.
Kivusta hetken vironneena näin astuneeni kuoppaan.

Jatkoin matkaani hiukan kompastellen,mutta en voinut unohtaa kuoppaa.Mitä pidemmälle pääsin sitä vähemmän pidin tästä tiestä.
Oli alkanut tuulla ja mieltäni vain korvensi kuoppa.Paksut ukkopilvet alkoivat häämöttää taivaanrannalla ja olo paheni askel askeleelta.
Tuskastuneena huusin, etten pidä tästä tiestä
ja kuin ihmeestä tulin tienhaaraan.

Katsoin teitä,toinen oli kuoppia täynnä,toinen kuin pinta marmorin.Kuopasta kylliksi saaneena
valitsin tien.Kuinka askel olikaan niin kevyt ja mikään ei häirinnyt kulkua.Ei kuoppia ei esteitä....ei tuulta ei myrskyä taivaanrannassa..

Tie siloisena jatkui ja jatkui suorana ja kiiltävänä.Yritin hymyillä,mutten tiennyt mille.
Matka jatkui ja etsin katseellani mihin se päättyisi se edessäni oleva suora ja kevyt tienpinta,mutta en löytänyt mitään kiintopistettä.Jatkettava oli matkaa ja kyyneleet olivat jo tullakseen.

Etenin,mutten enää kevyin askelin ja itkin jo kipeää nilkkaani takaisin,kunnes yhtäkkiä tulin
tieristeykseen.Tiekylttejä oli kaksi,toisessa luki toisen tie,toisessa oma tie.
Katselin kyyneleisten ripsien takaa omaa tietä ja näin sadeveden täyttämiä kuoppia.Toisen tien jo tunsinkin!
Juoksin omalle tielle ja suoraan lammikkoon LÄTS;;))

retros kirjoitti:

Minäkin reippaana tyttönä kahta kättä heiluttaen kävelin rouheeta maantietä pitkin.

Pilvet korkealla,kukat ojanpientareella tuoksuivat ja aurinko paistoi niin.

Yhtäkkiä ilman varoitusta tunsin kivun,kivun jota en osannut odottaa.
Kivusta hetken vironneena näin astuneeni kuoppaan.

Jatkoin matkaani hiukan kompastellen,mutta en voinut unohtaa kuoppaa.Mitä pidemmälle pääsin sitä vähemmän pidin tästä tiestä.
Oli alkanut tuulla ja mieltäni vain korvensi kuoppa.Paksut ukkopilvet alkoivat häämöttää taivaanrannalla ja olo paheni askel askeleelta.
Tuskastuneena huusin, etten pidä tästä tiestä
ja kuin ihmeestä tulin tienhaaraan.

Katsoin teitä,toinen oli kuoppia täynnä,toinen kuin pinta marmorin.Kuopasta kylliksi saaneena
valitsin tien.Kuinka askel olikaan niin kevyt ja mikään ei häirinnyt kulkua.Ei kuoppia ei esteitä....ei tuulta ei myrskyä taivaanrannassa..

Tie siloisena jatkui ja jatkui suorana ja kiiltävänä.Yritin hymyillä,mutten tiennyt mille.
Matka jatkui ja etsin katseellani mihin se päättyisi se edessäni oleva suora ja kevyt tienpinta,mutta en löytänyt mitään kiintopistettä.Jatkettava oli matkaa ja kyyneleet olivat jo tullakseen.

Etenin,mutten enää kevyin askelin ja itkin jo kipeää nilkkaani takaisin,kunnes yhtäkkiä tulin
tieristeykseen.Tiekylttejä oli kaksi,toisessa luki toisen tie,toisessa oma tie.
Katselin kyyneleisten ripsien takaa omaa tietä ja näin sadeveden täyttämiä kuoppia.Toisen tien jo tunsinkin!
Juoksin omalle tielle ja suoraan lammikkoon LÄTS;;))

Lue lisää

mutta tämä oli mielestäni hyvä. Kosketti kuin omaan tiehensä olisi kulkenut.

animattiN kirjoitti:

mutta tämä oli mielestäni hyvä. Kosketti kuin omaan tiehensä olisi kulkenut.

tohon loppuun kertoa just se tärkein!
ja aurinko näytti kasvonsa jälleen kerran..voi prkk..

ex-Z kirjoitti:

Väittäisin, että kyseessä on vapaan kasvatuksen tulos.

Vaikuttavia tekijöitä on myös se, että uskaltaa olla oma itsensä. Sanoa, mitä ajattelee tai mitä ei ajattele. On pokkaa myöntää omat virheensä, pyytää anteeksi, tempperamenttisuus, haaveilija. Erittäin voimakas tunneihminen. Saa paremmin kerrottua asiat kirjoituksen muodossa kuin suullisesti.

Suurimman osan on vaikea ymmärtää sitä, että joku voi aidosti olla sellainen. Pitävät sitä näytelmänä. Jos se olisi sitä, saisin varmaan Oscarin? :)

Lue lisää

..ajaa vaikka puuhun kiipeämään.
Ehkä osa aikuistumista on harkintakyvyn lisääntyminen ja tilanteiden arvionti.
Tunteillakin on taipumus loiventua iän myötä. Tosin kokemusten kautta voivat tunteet syventyäkin. Eikä ajattelun tarvitse olla tunteiden vihollinen.

Täällä näemmä haastellaan, huomasin. Eli tässä myöhäisherännäisen naputus...=)

Kuinka monta henkilöä pitää salissa vähintään olla koolla, jotta on yli 50% todennäköisyys, että ainakin kahdella heistä on sama syntymäpäivä.. siis päivä ja kuukausi? Ihmiset usein ajattelevat samojen syntymäpäivien, samannimisten sukulaisten jne olevan jotenkin erikoisia sattumia, mutta niin tylsää kuin se onkin, ei kyse ole lainkaan ihmeellisestä asiasta.

Ihminen on taipuvainen ajattelemaan, että elämässä tapahtuu uskomattomia sattumia. Moniko on meinannut jäädä esimerkiksi auton alle tai ajaa autollaan hirven päälle tai lähteä lomamatkalle kohteeseen, jonne katastrofi hetkeä myöhemmin iski? Tapahtuman jälkeen kelataan taaksepäin ja mietitään niitä pieniä ja uskomattomia sattumia, joiden ansiosta traaginen tapahtuma jäi tapahtumatta tai tapahtui.

Tapahtumat saavat herkästi mystisiä sävyjä. Toiset kuvittelevat kyseen olevan jotenkin äärettömän hyvästä tai huonosta tuurista, toiset taas puhuvat kohtalosta. Tosiasiassa kyse kuitenkin tilastollisesti jos ei nyt aivan todennäköisestä niin ei ainakaan mitenkään ihmeellisestä sattumasta. Me toistamme asioita elämämme aikana niin monta kertaa, että erilaisten tapahtumien ja sattumien todennäköisyys on melkoinen.

On kuitenkin yksi tapaus uskomattomasta sattumasta, joskin ikävästä sellaisesta, joka on jäänyt kiehtomaan mieltäni ainutlaatuisuudessaan. Vanha, 71-vuotias mies oli pyöräilemässä aamulla Pattijoella, kun oli jäänyt rekka-auton alle ja kuollut välittömästi. Poliisi oli vasta selvittelemässä uhrin henkilöllisyyttä, kun tuli tieto lähistöllä sattuneesta toisesta onnettomuudesta. Toinen vanha mies oli niin ikään ollut pyöräilemässä ja jäänyt rekka-auton alle. Ensimmäistä tapaturmaa selvittänyt poliisi luuli ensin ilmoituksen koskevan samaa onnettomuutta, mutta myöhemmin selvisi, että kyseessä oli kaksoisveljet.

Myöhemmin kuolleella kaksosveljellä ei voinut olla tietoa ensimmäisen kuolemasta, sillä poliisi vasta selvitteli ensin kuolleen henkilöllisyyttä, kun toinen kaksosveli joutui onnettomuuteen. Miehet siis elivät 71-vuotta tahollansa, kunnes tuona kohtalokkaana aamuna molemmat päättivät toisistaan tietämättä lähteä pyöräilemään ja molemmat jäivät rekan alle.

Uskomattomia sattumiakin siis tapahtuu, voittaahan joku välillä lotossakin päävoiton, vaikka mahdollisuus siihen yhdellä rivillä on mitätön, siis noin 1/15 000 000. Pelkästään Suomessa on reilu 5 miljoonaa ihmistä, jotka toistavat asioita päivästä toiseen ja täten ”uskomattomien ” sattumien mahdollisuus kasvaa melkoisesti. Siksi joku sen pääpotin lotossakin joskus voittaa, sillä arvauksia on riittävästi.

Vaan tuo alussa esittämäni kysymys eli kuinka monta henkilöä pitää salissa vähintään olla koolla, jotta on yli 50% todennäköisyys, että ainakin kahdella heistä on sama syntymäpäivä? Oikea vastaus on 23. Ei kovin montaa, jos ajattelee, että päiviä vuodessa on 365.

Ja tähän viereen tämä novelli, edellinen piti olla kolumni. En tarkalleen tiedä, mitä nuo termit meinaa, mutta tässä kuitenkin.=)

Nainen istui suuressa työtuolissa massiivipuisen työpöytänsä takana. Hän oli tullut töihin pari tuntia aiemmin kuin olisi tarvinnut, sillä koti ahdisti. Tai ei häntä niinkään itse huoneisto ahdistanut vaan sen sisällä oleva avomies, arki, elämä. Ensimmäisten asiakkaiden tuloon oli vielä aikaa, joten hänellä oli hyvin aikaa uppoutua virtuaaliin, luoda kontakteja ja etsiä asiakkaita kakkostyöhönsä. Nainen otti työpöytänsä laatikosta pilleripurkin, kaatoi kädelleen pari kolme ja huuhteli ne alas kuivalla valkoviinillä. Avomiehen mielestä nainen oli narkomaani yhteiskunnan hyväksymällä tavalla, mutta mitä mies muka tiesi. Säälittävä loppuun palanut entinen yrittäjä, nykyinen kirvesmies. Paremminhan nainen tiesi, oppinut kun oli.

Nainen ei muista, milloin kaikki alkoi. Nainen oli erinomainen varsinaisessa leipätyössään parisuhdeterapeuttina. Hän oli osaava keskustelija, hän omasi kyvyn nähdä asioita laveasti ja lisäksi ammatillinen osaaminen oli korkea. Silti kotona asiat alkoivat luisua käsistä. Tai ehkä hän halusikin niin tapahtuvan, oikaisi vain kätensä ja antoi kaiken valua sormien lomitse. Päivät neuvoi muita elämänsä kriiseissä ja illat teki kaikkensa saadakseen niitä omaan elämäänsä. Sopi tapaamisia netin kautta ja päihdytti itsensä lääkkeillä, alkoholilla ja tuntemattomien miesten sanoilla ja seuralla.

Kerran mies, joka ei suuremmin ollut kiinnostanut oli tarjonnut lopulta rahaa. Nainen oli ensin kihahtanut, mutta ajatus jäi itämään. Mitä sitten vaikka mies ei juuri miellyttäisi, jos hän kerran minua rakastaisi ja kaiken lisäksi minulle maksettaisiin siitä?, oli nainen huomannut ajattelevansa. Samalla siihen liittyi jotain kiehtovaa ja kiellettyä, mutta toisaalta jotain tavallistakin. Maksoivathan päivällä neuvontaan tulevat ihmisetkin yhtälailla hänen seurastaan. Sitä paitsi iltojen asiakkaat tuntuivat kaipaavan yhtä paljon olkapäätä kuin hänen haarojaankin.

Nainen sai sovittua tunnin tapaamisen samaksi illaksi juuri sopivasti ennen kuin ensimmäinen pariskunta saapui istuntoon. Mies ja nainen astuivat huoneeseen. Terapeutti-nainen tunnisti oitis miehen kuukauden takaiseksi hoidokseen. Tyrmistyneestä ilmeestä päätellen mies tunnisti myös hänet. Pariskunta istuutui, mies oli vaiti ja vaimo alkoi hiljalleen avautua. Hän kertoi miehensä olevan aina poissa, etäinen ja muutoinkin suhde ajautumassa karikolle. Puolitoista tuntia he keskustelivat, lähinnä vaimo ja terapeutti. Väliin terapeutti pommitti miestä. Mies-parka meinasi luhistua ja tämän vaimo ihmetteli, kuinka terapeutti saattoikaan nähdä noin selkeästi miehensä läpi. Lopeta kaksoiselämäsi, mieti mitä haluat, löydä itsesi, keskity olennaiseen, kehitä itseäsi, lateli terapeutti-nainen katsoen miestä jämäkkyyden ja flirtin sekaisella katseella. Pariskunta poistui, mies kätteli kostealla kädellä ja katse harhaillen.

Kuinka hän rakastikaan tätä kaikkea, tätä valtaa ja huomiota. Kuinka hän rakastikaan olla rakkauden ammattilainen.

Tuossa kun nuo kaksi edellistä laitoin, niin huomasin, että oli kolmaskin haaste tullut. Näppäilinkin sen sitten saman tien.=)

Pölyisellä pellolla moottoritien laidalla oraat sinnittelivät kuivuudessa, kun tummat pilvet vyöryivät esiin metsän takaa. Tilallinen istui keittiön ikkunan ääressä ja maistoi kahviaan hymyillen. Jos sataisi edes muutaman päivän, tulisi sadosta sittenkin hyvä. Mies nousi, kiskoi saappaat jalkaansa ja asteli ulos rappusille. Hän levitti vahvat käsivartensa, nosti katseensa kohti taivaita ja antoi pisaroiden valua kasvojensa uurteilla. Ne tuntuivat siliävän ja ilma muuttui raikkaaksi ja hapekkaaksi.

Urheilullinen auto kiiti moottoritietä. Hands-freehen puhuva mies kytki pyyhkijät päälle, mutta ei koskenut vakionopeuden säätäjään vaan luotti autonsa ajo-ominaisuuksiin. Urat asfaltilla täyttyivät hiljalleen vedestä. Vuoroin mies väänsi radiota suuremmalle, vuoroin soitti puheluita asiakkailleen. Bisnekset luistivat ja elämässä oli ruutia. Hidas autonkuljetusrekka nosti sankkaa usvaa märältä tieltä. Mies väläytti vilkkua ja vaihtoi ohituskaistalle. Leveät renkaat löysivät tien urat, auto nousi vesipatjalle ja ajonhallintatietokone kytkeytyi päälle. Nopeutta oli kuitenkin liikaa ja kuskista tuli matkustaja. Moottori yhä mylvien syöksyi hopeinen luoti läpi hirviaidan, kieppui monta kertaa ympäri ja heitti ilman turvavyötä ajaneen miehen kauaksi nyt jo märälle pellolle. Sade huuhteli pois miehen kasvoille pulppuavan veren värjäten nuoret oraat punaisellaan.

Mies rappusilla rynnisti juoksuun. Katollaan oleva auto pellolla savusi, osittain käryävän öljyn ja osittain sateen höyrystyessä pakoputkistosta. Mies juoksi kännykkäänsä tapaillen lastensa ohi, jotka olivat jo ehtineet pihalle rakentamaan pieniä puroja lammikoiden välille. Hätäkeskus ilmoitti avun olevan jo tulossa, mutta kuskin luo päästyään hän tiesi, ettei avulla olisi enää kiirettä. Taustalta kuului pienten lasten innostunutta kiljuntaa, kun yhä voimistuva sade sai heidän puronsa tulvimaan.

Waffen-ss kirjoitti:

Se yksi yö

Kesä häipyy vihdoista viimein ja nyt odotan talven ensimmäisiä kylmiä ja värisyttäviä henkäyksiä. Kävelen autiota katua jota ei valaise ainutkaan katulamppu. Koira haukahtaa jossain kaukana, en vain jaksa siitä kiinnostua. Askeleeni vievät tuttua polkua pitkin pienen järven rantaan.
Siellä istahdan kylmälle kivelle ja sytytän savukkeen. Katselen yön pimeydessä näkyvää kotitaloani ja tunnen pientä haikeutta rinnassani. Hieno talo autotalleineen, oma ranta ja laiturissa kiinni oleva upouusi vene, mitään ei puutu. Kaiken tämän olen ansainnut ja minun pitäisi vain nauttia aikaansaannoksistani, en vain nyt pysty siihen. Jotain silti puuttuu.

Olen iloinen tästä yöstä ja näistä hetkistä jolloin saan selvitellä ajatuksiani. Ajatukseni kiitävät salamannopeasti muutamia tunteja taaksepäin. Kaikki olisi ollut täydellistä, ellei olisi ollut tuota minun ylpeyttäni. Tuo puolen sekunnin tauko sen jälkeen kun olin kysynyt, haluaisiko hän todella tulla luokseni yöksi. Luonnollisesti tiesin että, hän epäröisi, yksinkertaiseksi sen vuoksi että ei tiennyt.

Mutta kun epäröi tällaisen tilaisuuden tullen…. Sanoinkin: mene vain, ja nähdään huomenna töissä. Hän istui hetken auton takaistuimella ja piti ovea avoinna. Hän mietti - kuin etsiäkseen sanoja joilla kuittaisi tilanteen. Lopulta kuulin hiljaisen hyvän yön toivotuksen, jonka hän kuiskasi juuri ja juuri kuuluvasti ennen autonoven sulkeutumista.

Taksi nytkähti liikkeelle ja jatkoi matkaa, näin kuljettajan silmät peruutuspeilissä ja hän oli juuri aikeissa kysyä. Ehdin ensin ja sanoin käheästi: Ajetaan kotiin.
Kotini oli tyhjä, ja siellä ei ollut minulle mitään. En voinut mennä sisälle, vaan nostin takkini kauluksia ja jatkoin kävelyäni. Tiesin kotini olevan paraatikunnossa, olin varannut pullon kuohuvaa kaappiini ja takkaan oli ladannut puut valmiiksi. Nauroin mielessäni vuoteeseen valmiiksi vaihtamiani puhtaita lakanoita. Kaikki oli niin täydellistä ja puhdasta. Mutta voi minua! kun ei, niin ei!

Tämän yön nukun sohvalla, näin päätin jatkaessani kävelyä. Minut oli valtaamassa syvä pettymyksen tunne. Enkä selviäisi siitä, ellen harjoittaisi itsekritiikkiä epämukavalla sohvalla. Olin niin monta kertaa siinä joutunut nukkumaan, eikä tämäkään yö olisi pahempi edellisiä. Kaikki vain tuntui turhalta, vaikka ilta oli kaikin puolin onnistunut, vain se alitajunnassani häämöttävä loppuhuipentuma oli saavuttamatta.

Kirosin typeryyttäni ja kaduin mitä olin lausunut taxissa. Mikään katumus ei sulata sanomaani ehdotusta, ja huomenna töissä joutuisin välttelemään häntä. Hän ei ollut valmis, vaikka olin pitkin vuotta etsinyt merkkejä siitä. Olinkin tulkinnut hänet väärin ja vaistoni teki ensimmäisen kerran minulle kepposen.

Kävellessäni lopulta kotiin päin, pysähdyin hetkeksi ja ihailin tähtitaivasta.
Tähdistöt näyttivät olevan kiinnitetty neuloilla taivaankanteen kuin näytekappaleet. Ne tuikkivat pistävästi ja kirkkaasti. Siellä on Leijonan tähtikuvio ja Orion, siellä on Vesimies ja siellä on Otava. Siellä on niitä lukemattomia, ja enkä tiennyt niiden kaikkien nimiä. Tiesikö edes kukaan toinenkaan. Liikkuivatko tähdet, vai pyörikö maa jalkojeni alla, vai pyörinkö minä? Minut kuitenkin valtasi outo kaipuu ja tunsin että minua huimasi. Yö henkii salamyhkäistä ja aitoa taikaa. En tiennyt mikä minun oli, mutta heitin nopeasti taivaalle ääneen lausumattoman toiveeni.


Samassa kuulin takaani varovaisia askelia, enkö ollutkaan rannalla yksin. Siinä samassa käännyin ympäri ja näin varjon seuraavan minua. Se varjo olit sinä..

Lue lisää

...uskomattoman kaunis ja kuitenkin todentuntuinen tarina. Kiitos.

max-life kirjoitti:

Ja tähän viereen tämä novelli, edellinen piti olla kolumni. En tarkalleen tiedä, mitä nuo termit meinaa, mutta tässä kuitenkin.=)

Nainen istui suuressa työtuolissa massiivipuisen työpöytänsä takana. Hän oli tullut töihin pari tuntia aiemmin kuin olisi tarvinnut, sillä koti ahdisti. Tai ei häntä niinkään itse huoneisto ahdistanut vaan sen sisällä oleva avomies, arki, elämä. Ensimmäisten asiakkaiden tuloon oli vielä aikaa, joten hänellä oli hyvin aikaa uppoutua virtuaaliin, luoda kontakteja ja etsiä asiakkaita kakkostyöhönsä. Nainen otti työpöytänsä laatikosta pilleripurkin, kaatoi kädelleen pari kolme ja huuhteli ne alas kuivalla valkoviinillä. Avomiehen mielestä nainen oli narkomaani yhteiskunnan hyväksymällä tavalla, mutta mitä mies muka tiesi. Säälittävä loppuun palanut entinen yrittäjä, nykyinen kirvesmies. Paremminhan nainen tiesi, oppinut kun oli.

Nainen ei muista, milloin kaikki alkoi. Nainen oli erinomainen varsinaisessa leipätyössään parisuhdeterapeuttina. Hän oli osaava keskustelija, hän omasi kyvyn nähdä asioita laveasti ja lisäksi ammatillinen osaaminen oli korkea. Silti kotona asiat alkoivat luisua käsistä. Tai ehkä hän halusikin niin tapahtuvan, oikaisi vain kätensä ja antoi kaiken valua sormien lomitse. Päivät neuvoi muita elämänsä kriiseissä ja illat teki kaikkensa saadakseen niitä omaan elämäänsä. Sopi tapaamisia netin kautta ja päihdytti itsensä lääkkeillä, alkoholilla ja tuntemattomien miesten sanoilla ja seuralla.

Kerran mies, joka ei suuremmin ollut kiinnostanut oli tarjonnut lopulta rahaa. Nainen oli ensin kihahtanut, mutta ajatus jäi itämään. Mitä sitten vaikka mies ei juuri miellyttäisi, jos hän kerran minua rakastaisi ja kaiken lisäksi minulle maksettaisiin siitä?, oli nainen huomannut ajattelevansa. Samalla siihen liittyi jotain kiehtovaa ja kiellettyä, mutta toisaalta jotain tavallistakin. Maksoivathan päivällä neuvontaan tulevat ihmisetkin yhtälailla hänen seurastaan. Sitä paitsi iltojen asiakkaat tuntuivat kaipaavan yhtä paljon olkapäätä kuin hänen haarojaankin.

Nainen sai sovittua tunnin tapaamisen samaksi illaksi juuri sopivasti ennen kuin ensimmäinen pariskunta saapui istuntoon. Mies ja nainen astuivat huoneeseen. Terapeutti-nainen tunnisti oitis miehen kuukauden takaiseksi hoidokseen. Tyrmistyneestä ilmeestä päätellen mies tunnisti myös hänet. Pariskunta istuutui, mies oli vaiti ja vaimo alkoi hiljalleen avautua. Hän kertoi miehensä olevan aina poissa, etäinen ja muutoinkin suhde ajautumassa karikolle. Puolitoista tuntia he keskustelivat, lähinnä vaimo ja terapeutti. Väliin terapeutti pommitti miestä. Mies-parka meinasi luhistua ja tämän vaimo ihmetteli, kuinka terapeutti saattoikaan nähdä noin selkeästi miehensä läpi. Lopeta kaksoiselämäsi, mieti mitä haluat, löydä itsesi, keskity olennaiseen, kehitä itseäsi, lateli terapeutti-nainen katsoen miestä jämäkkyyden ja flirtin sekaisella katseella. Pariskunta poistui, mies kätteli kostealla kädellä ja katse harhaillen.

Kuinka hän rakastikaan tätä kaikkea, tätä valtaa ja huomiota. Kuinka hän rakastikaan olla rakkauden ammattilainen.

Lue lisää

Olet novelleissa parhaimmillasi. Niin elämän makuista ja kuitenkin tarkkasilmäinen psykologinen ote, josta olen sinulle ennenkin tainnut mainita. Kiitos taas kerran.

Ja hyvää viikonloppua sinne jonnekin...

animattiN kirjoitti:

Haastajana hurlumi


Olin ukkoni kanssa käynyt kiivaan keskustelun edellispäivänä himoistani ja olin suutuspäissäni luvannut olla ottamatta osaan mihinkään iloon kolmeen viikkoon.

Nyt kuitenkin herätessäni keskellä yötä ja siirtäessäni kättäni viereiselle pedille tunsin tuon herkkupatukan käsissäni ja muistin keskustelumme. Vihaisena käänsin kylkeä ja jätin kommentoimatta koko asiaan.

Aamulla ukkoni istuessa sängynlaidalla pyysin häntä viemään patukkansa sekä itsensä keittiöön pois silmistäni.

Viikkojen aikana näin ukkoni silmistä anovan katseen kohdistuvan minuun tuon tuostakin, hänen hypistellessään patukkaansa milloin missäkin. Menin keittiöön, olohuoneeseen taikka makkariin oli patukka aina silmieni edessä.

Eräänä päivänä kolmen viikon jälkeen en enään kestänyt vaan syöksyin tuon herkkupalan kimppuun raastaen kaiken sen päällä olevat esteet ja ottaen sen suuhuni kuola valuen, maiskuttaen kova äänisesti ja ähkiessäni tyytyväisenä.

Viimein, kun vihdoin avasin silmäni seisoi ukko keittiön ovella iloinen virne kasvoillaan ja kysyi joko hän on saanut anteeksi kun oli motkottanut minulle suklaan syönnistäni ja saisi tulla takaisin viereeni yöksi.

Niin.. se patukka oli tietenkin ukkoni ostama sovinnon ele jonka olin torjunut vaikka sitä oli kiikuteltu koko ajan silmieni edessä. Pääasia oli kuitenkin se, että olin onnellinen kun olin pitänyt lupaukseni.

Lue lisää

Kun luin tämän ensimmäisen kerran, se jäi minulta hiukan kesken koska vastasin samalla puhelimeen. Puhelun aikana aloin nauramaan ja kaverini kysyi mikä hätänä. Kerroin vain kuulleeni yhden kivan tarina josta tuli mieleen tuplamainos jossa nainen oli patukkaa vailla:)

Tarinan juoni oli hienosti oivallettu ja jännitys kesti loppuun asti.

Waffen-ss kirjoitti:

Kun luin tämän ensimmäisen kerran, se jäi minulta hiukan kesken koska vastasin samalla puhelimeen. Puhelun aikana aloin nauramaan ja kaverini kysyi mikä hätänä. Kerroin vain kuulleeni yhden kivan tarina josta tuli mieleen tuplamainos jossa nainen oli patukkaa vailla:)

Tarinan juoni oli hienosti oivallettu ja jännitys kesti loppuun asti.

Lue lisää

Pelkäsin että loppu menee plörinäksi, kun hätäsesti tein sen. Hyvä jos naurattamaan rupesi, silloin omasta mielestänikin olin onnistunut. :)

Haaste hurlumilta.

Tatum on asetellut Tarotit ympyrään pyöreälle pöydälle. Täydelistä, hän tuntuu huohatavan sytetellessään telttaansa kynttilöiden lempeää valoa. Taustalta kuuluu hevosten hirnuntaa ja kojujaan rakentelevien markkinaihmisten puheen sorinaa. Klovni kurkistaa virnuille oviaukosta heittäen Tatumille punaisen ruusun. Hän nousee pellepyörälleen ja kokeilee uutta temppuaan.

Tatum silmäilee pöytäänsä hymyillen. Juuri noin elämä näyttäytyy. Tässä pakassa on kaikki.Arcanum,suuret salaisuudet vieden ihmismielen syvimpiin totuuksiin. Kuninkaalliset, joissa persoonamme peilautuu. Ässät ,jotka avaavat
puhtaat energiat omilla elementeillään. Pienet numerokortit, jotka ilmentävät ihmismielen tunteiden ja ajatusten laadut. Kuin täydellinen pienoisteos ihmisenä olemisen kokemukseen.

Tatum ajattelee Klovnia. Narria, joka ilmentää elämisen taitoa ja samalla taianomaista sankarihahmoa. Sirkuksessa on aina narri.Se , joka viestii elämisen hulluudesta ja kuolemattomuudesta.

Tatum pukeutuu rooliinsa huolellisti.Hän asettaa mustan peruukin päähänsä. Tummat lasit peittämään silmiään ja verhoaa vartalonsa siniseen sariin.
Hän hymähtää ajatuksissaan.
-Sitähän ne taas kaikki odottavat, rakkautta ja romantiikkaa. Ne haluavat kuulla satuja elämästään. Toivovat taikasauvan avaavan heille tien valoon, onneen ja menestykseen. Eivät he halua kuulla totuutta, sitä mikä todella koskettaa ja saa sydämen avautumaan. Tatum tuntee olevansa
taikuri, jota näiden asiakkaiden tulisi itse elämässään oppia olemaan.

Hän istuutuu taaksepäin nojaten korituoliin odottaen asiakkaitaan. Samassa hän säpsähtää ajatuksistaan. Ovella seisoo miellyttävän näköinen mies hymyillen varovasti samalla korjaten solmiotaan.
- Peremälle ,Tatum henkäisee.Istuutukaa, hän sanoo näytäen tuolia vastapäätä itseään.

Mies istuu jäykästi pidelle epävarmasti voimakkaita käsiään polvillaan ja silmäillen Tatumia epäluuloisen arvioivasti.Hän heilauttaa päätään rukeiden taipuisien hiuksien hulmahtaessa kasvoilta paljastaen kuperan otsan ja lähes täydellisen kaunismuotoisen kallon luuston.
-Mitä haluat tietää, Tatum kysyy painauten keveästi etunojaan kohden miestä.
-Kuka sinä olet, mies sanoo hymyillen jo leveämmin silmissään intensiivisen odottava katse.

Tatum häkeltyy ensin ,mutta alkaa samalla latoa korteja pöytään kädet täristen.

Tässä on Tähti. Se ilmentää omanarvonsa tuntemista, kykyjensä periaatetta. Sinä olet se ,mitä olet sisältäsi,niin olet päältäsikin.Voit löytää kykysi uudelleen juurtua sisäiseen viisauteesi ja luoda itsestäsi esille olennaisen tarpeesi.

Mies avaa kämmensä pöydälle joissa kynttälän liekki kujeilee voimakasta elämän- ja kauniisti kaartuvaa sydämen viivaa pitkin.

Tatumin ääni syvenee ja hän tuntuu kertovan miehen elämästä, kuin lukisi sitä kirjasta.
-Olet tullut etsimään täältä totuutta ,jonka jo tiedät.Sinussa on maailma. Sisällät sen itsessäsi.
Olet kyennyt purkamaan ja rakentamaan. Sinä näet jo paradoksaalisuuden. Vain vapaudessa itseesi voit liikkua elämän rytmissä. Sinussa on tanssi sisälläsi. Olet liikkeessä. Kuljet kohti muutosta , jonka olet valinnut. Sinä olet jo matkalla. Haluat vanujesi herraksi.

Mies tarttuu Tatumin käteen.Ummistaa silmänsä painaen sen poskelleen ja suudellen pehmeää käden herkkää pintaa.
- Entä sinä? Hän kuiskaa hellästi.
- Näytä oma korttisi!

Tatum ojentaa toisen kätensä ja nostaa kortin.
Hänen poskensa ja kaulansa hulmahtaa heleään punaan.

Mies katsoo korttia kääntäen sen Tatumille.
-Sinä olet Rakastavaiset.Sinun tulee uskaltaa rakastaa yhä uudelleen. Kuinka kaunis oletkaan ollessasi rakkauden heijastumassa. Sinä olet se peili, jossa nyt näen itseni. Peilit särkyvät, himmenevät, mutta himmentyykö rakkautesi? Tässä olemme me. Olemme jakautuneena kahteen aistilliseen muotoon; miehenä ja naisena. Me tahdomme yhtyä. Tulla yhdeksi. Eheytyä. Sinun ei tule rakastaa vain minun voimaani, vaan omaa voimaasi minussa ilmentyneenä. Minun ei tule rakastaa vain sinun antautumistasi, herkkyyttäsi, vaan omaa kykyäni sinun kauttasi. Me olemme vihkimys yhdessä. Emme vain erillisiä, emme symbioosissa, vaan toinen toisissamme eläen. Me yhdymme rakkauden alkemian pyhässä tulessa.

Tatum on vaipunut transsiin. Hänen silmiensä edessä kulkee kuin filminauhalla monien elämien näytelmät. Se suunnaton kipu, kun rakkaus kosketti
syvimpiä kerroksia. Se suru, kun koki hylkäämisen ja kohtasi menetyksen. Se kaikki oli läsnä tässä ja nyt. Hän tuntee kuin eksyneet sielut olisivat painautuneet hänen sisimmässään syleilyyn. Lopulta löytäneet toisensa.

Tatum avaa silmänsä ja tuoli vastapäätä on tyhjä.
Hän ottaa käteen punaisen ruusun.
Hän tuntee hartioillaan keveän tuulen henkäyksen ,kuin joku hellästi levittäisi näkymättömät suuret värähtelevät siivet.
Hän nousee ja kävelee oviaukolle. Tähtitaivas on avautunut loistoonsa.Nuotion tulen loimu välkehtii
kauempana luoden lumouksen ympärilleen. Joku soittaa huuliharppua ja tanssijoiden helmat liehuvat tulen varjossa.

Klovni ajaa kierroksen Tatumin vierestä huiskauttaen kättään ja viheltäen huuliharpun säveltä. Hänen naurava naamansa häviää yöhön.
Kaikki alkaa taas Narrista. Se on nolla. Ei mitään ja kaikki. Tullakseen todelliseksi on uskallettava olla NARRI. Olla hullu, tulematta huluksi...siinä se on.

Tatum nukahtaa telttassaan suloiseen uneen. Hänen tyynyllään on keveä valkoinen höyhen.

max-life kirjoitti:

Tuossa kun nuo kaksi edellistä laitoin, niin huomasin, että oli kolmaskin haaste tullut. Näppäilinkin sen sitten saman tien.=)

Pölyisellä pellolla moottoritien laidalla oraat sinnittelivät kuivuudessa, kun tummat pilvet vyöryivät esiin metsän takaa. Tilallinen istui keittiön ikkunan ääressä ja maistoi kahviaan hymyillen. Jos sataisi edes muutaman päivän, tulisi sadosta sittenkin hyvä. Mies nousi, kiskoi saappaat jalkaansa ja asteli ulos rappusille. Hän levitti vahvat käsivartensa, nosti katseensa kohti taivaita ja antoi pisaroiden valua kasvojensa uurteilla. Ne tuntuivat siliävän ja ilma muuttui raikkaaksi ja hapekkaaksi.

Urheilullinen auto kiiti moottoritietä. Hands-freehen puhuva mies kytki pyyhkijät päälle, mutta ei koskenut vakionopeuden säätäjään vaan luotti autonsa ajo-ominaisuuksiin. Urat asfaltilla täyttyivät hiljalleen vedestä. Vuoroin mies väänsi radiota suuremmalle, vuoroin soitti puheluita asiakkailleen. Bisnekset luistivat ja elämässä oli ruutia. Hidas autonkuljetusrekka nosti sankkaa usvaa märältä tieltä. Mies väläytti vilkkua ja vaihtoi ohituskaistalle. Leveät renkaat löysivät tien urat, auto nousi vesipatjalle ja ajonhallintatietokone kytkeytyi päälle. Nopeutta oli kuitenkin liikaa ja kuskista tuli matkustaja. Moottori yhä mylvien syöksyi hopeinen luoti läpi hirviaidan, kieppui monta kertaa ympäri ja heitti ilman turvavyötä ajaneen miehen kauaksi nyt jo märälle pellolle. Sade huuhteli pois miehen kasvoille pulppuavan veren värjäten nuoret oraat punaisellaan.

Mies rappusilla rynnisti juoksuun. Katollaan oleva auto pellolla savusi, osittain käryävän öljyn ja osittain sateen höyrystyessä pakoputkistosta. Mies juoksi kännykkäänsä tapaillen lastensa ohi, jotka olivat jo ehtineet pihalle rakentamaan pieniä puroja lammikoiden välille. Hätäkeskus ilmoitti avun olevan jo tulossa, mutta kuskin luo päästyään hän tiesi, ettei avulla olisi enää kiirettä. Taustalta kuului pienten lasten innostunutta kiljuntaa, kun yhä voimistuva sade sai heidän puronsa tulvimaan.

Lue lisää

Tää on kolmen koon kovaa kisajuoksua! Tasosta kuitenkin tinkimättä. Näin sitä pitää:=)

Sappirakko! Oikein novellina. Mitä pahaa mä olen sulle tehnyt?

ex-koltis kirjoitti:

Sappirakko! Oikein novellina. Mitä pahaa mä olen sulle tehnyt?

tohtoroimaan nyt vain sappirakkoa. Mulla on sentään perunakellari. Mitäköhän siitä mukamas saa aikaiseksi. *näppis sauhuaa jo* :))

ex-koltis kirjoitti:

Sappirakko! Oikein novellina. Mitä pahaa mä olen sulle tehnyt?

..eikös sitä vois ajatella niikin, että mitä hyvää olet minulle tehnyt:-)))

*nauraa sappirakkoonsa saakka*****

animattiN kirjoitti:

tohtoroimaan nyt vain sappirakkoa. Mulla on sentään perunakellari. Mitäköhän siitä mukamas saa aikaiseksi. *näppis sauhuaa jo* :))

..tapahtuukin 'nauraa vatsanahat rullalla*

SikurLiina ejk kirjoitti:

..tapahtuukin 'nauraa vatsanahat rullalla*

olla tosi vilkas mielikuvitus ja varmaan arvaatkin jo mitä mä kirjoitan. :) Niinkö?

pitkä taikka lyhyt saa kirjoitus olla?

animattiN kirjoitti:

pitkä taikka lyhyt saa kirjoitus olla?

Kunhan miettii, että sen jaksaa lukea.
*kurkkaa tekstiäSI* ---SIELLÄ TAITAA OLLA IDUT ALUILLAAN...*HIH*

AnimatiN : Tarina: Perunakellari

uopollo: Kolumni: Veitsen terällä

Katumies: Artikkeli: Potkupalloilun salat

MillaN : Tarina (satuna kirjoitettu) Hyppy tuntemattomaan

Ex-koltis: Tarina (novelina) Sappirakko

Taikis: Tarina: Vaarallinen vapaus

Satutäti: Kolumni: Henkeä hiertää

Max-life :Kolumni: Sattumat saattelee

Nomix: Artikkeli: Tosikkojen ongelmat

Puhurix: Runo: Onnen onginta

Hurlumi: Artikkeli: Tunnen itseni

---tässäpä nyt jotain alkuun-----

Waffen: Tarina: Se yksi yö

Siri-Inna :Kolumni: Verkossa

BadMynthon: Pienois näytelmä: Leikkikenttä

SikurLiina - Novelli - Rakkaus satuttaa

muita haasteita heittelen jossain vaiheessa... :)

kirjoita runo trillerin muodossa.

animattiN kirjoitti:

kirjoita runo trillerin muodossa.

..sen verran on PAHA" :deetä

ex-Z kirjoitti:

SikurLiina - Novelli - Rakkaus satuttaa

muita haasteita heittelen jossain vaiheessa... :)

Aihe: Kerran sekin vain kirpaisee! Novellin muotoon

kirjoita tarina yhdestä yöstä.

animattiN kirjoitti:

kirjoita tarina yhdestä yöstä.

Otan haasteen vastaan, kirjoitan parin päivän sisällä. :)

SikurLiina kirjoitti:

Aihe: Kerran sekin vain kirpaisee! Novellin muotoon

Kirjoitan...

SikurLiina kirjoitti:

AnimatiN : Tarina: Perunakellari

uopollo: Kolumni: Veitsen terällä

Katumies: Artikkeli: Potkupalloilun salat

MillaN : Tarina (satuna kirjoitettu) Hyppy tuntemattomaan

Ex-koltis: Tarina (novelina) Sappirakko

Taikis: Tarina: Vaarallinen vapaus

Satutäti: Kolumni: Henkeä hiertää

Max-life :Kolumni: Sattumat saattelee

Nomix: Artikkeli: Tosikkojen ongelmat

Puhurix: Runo: Onnen onginta

Hurlumi: Artikkeli: Tunnen itseni

---tässäpä nyt jotain alkuun-----

Lue lisää

...joku toinen aihe minulle niin tehdään kaupat, urheilu ei ole minun alaani lainkaan..

Haastan Kuunkulkijan kirjoittamaan pienen tarinan, aihe on - Ensi rakkauteni-

Yritän vastata minulle heitettyyn haasteeseen ja sulkeudun pannuhuoneeseen miettimään tekstiä. Muita haasteita en pysty ottamaan vastaan. Yhdessäkin on jo minulle tekemistä.

SikurLiina/novelli: Silloin eivät Tarotkortitkaan auttaneet

tapatoimittaja/artikkeli: Lifestyleni muotoutuminen

ex-Z/vapaamuotoisesti: Kuinka luonnonlapseksi tullaan

max-life/novelli: Rakkauden ammattilainen

Taikis/novelli: Kylpylän ilot ja salat - opas palstan naisille

MillaN/vapaamuotoisesti: Silloin lähdin tosissani

BonnieBonBon/artikkeli: Se nami jäi mieleeni

Zone/novelli: Skodalla pitkin Tamperetta

KadunMies/vapaamuotoisesti: Sovinistien salat - lyhyt oppimäärä

Kuunkulkija/vapaamuotoisesti: Matkalla olennaisimpaan

Siri-Inna/vapaamuotoisesti: Tätä kirjaa en unohda

BadMyntton/novelli: Kun huumorimies hiljeni


Lisää tulee, jahka ehdin. Olen nimittäin ollut lomalla ja puhtia riittää...

SikurLiina kirjoitti:

AnimatiN : Tarina: Perunakellari

uopollo: Kolumni: Veitsen terällä

Katumies: Artikkeli: Potkupalloilun salat

MillaN : Tarina (satuna kirjoitettu) Hyppy tuntemattomaan

Ex-koltis: Tarina (novelina) Sappirakko

Taikis: Tarina: Vaarallinen vapaus

Satutäti: Kolumni: Henkeä hiertää

Max-life :Kolumni: Sattumat saattelee

Nomix: Artikkeli: Tosikkojen ongelmat

Puhurix: Runo: Onnen onginta

Hurlumi: Artikkeli: Tunnen itseni

---tässäpä nyt jotain alkuun-----

Lue lisää

haasteen ja nyt vain pitäisi opetella kirjoittamaan kolumni. Minun hallitsemani muoto on ollut korkeintaan viisirivinen....

Waffen-ss kirjoitti:

Haastan Kuunkulkijan kirjoittamaan pienen tarinan, aihe on - Ensi rakkauteni-

Yritän vastata minulle heitettyyn haasteeseen ja sulkeudun pannuhuoneeseen miettimään tekstiä. Muita haasteita en pysty ottamaan vastaan. Yhdessäkin on jo minulle tekemistä.

Lue lisää

ei tule liian traagista... jos parissa päivässä ehtisi kyhäämään naurattavan, itkettävän, koomisen ja traumaattisen viritelmän. Ihmettelen vaan sua Waffen että vielä aikaisempien sekopäisten tarinoitteni jälkeen riittää mielenkiintoa.

Jos sinulla ei olisi ollut haasteeseenvastaamiskiintiötä täynnä niin olisin haastanut sinut kertomuksella "Palkkasoturin Ruusu", kertomus sisällissodan ruhjomasta Antaniosta jossa suorittaessaan vaikeata ja vaarallista tehtävää palkkasoturi rakastuu pienen syrjässä olevan mökin vuorihirvenraikkaaseen tyttäreen alppiruusujen tuodessa osittain murheelliseen tarinaan kiehtovaa sidonnaisuutta pieneen etniseen kansanosaan ja murskautuneiden unelmien apokalyptiseen irtautumiseen väärän uskonnon takia. Koska kuitenkin olet jo lupautunut muuhun niin en sitten haasta.

hurlumi kirjoitti:

SikurLiina/novelli: Silloin eivät Tarotkortitkaan auttaneet

tapatoimittaja/artikkeli: Lifestyleni muotoutuminen

ex-Z/vapaamuotoisesti: Kuinka luonnonlapseksi tullaan

max-life/novelli: Rakkauden ammattilainen

Taikis/novelli: Kylpylän ilot ja salat - opas palstan naisille

MillaN/vapaamuotoisesti: Silloin lähdin tosissani

BonnieBonBon/artikkeli: Se nami jäi mieleeni

Zone/novelli: Skodalla pitkin Tamperetta

KadunMies/vapaamuotoisesti: Sovinistien salat - lyhyt oppimäärä

Kuunkulkija/vapaamuotoisesti: Matkalla olennaisimpaan

Siri-Inna/vapaamuotoisesti: Tätä kirjaa en unohda

BadMyntton/novelli: Kun huumorimies hiljeni


Lisää tulee, jahka ehdin. Olen nimittäin ollut lomalla ja puhtia riittää...

Lue lisää

ehdi enkä osaa. :)) Jos kerta voi siirtää, niin siirrän aiheeni vaikka... vaikka arkunkantajalle.

kahjovaakutin kirjoitti:

ehdi enkä osaa. :)) Jos kerta voi siirtää, niin siirrän aiheeni vaikka... vaikka arkunkantajalle.

Koko eilisen illan mietin sulle aihetta ja tämmösen mulle teit...

Kuten kirjoittamastani artikkelista käy ilmi, huono kirjoitustaito ei saa olla syy haasteeseen vastaamatta jättämiseen. Tietysti ikäihmisillä alkaa olla jo kaikenlaista vaivaa, mutta aikarajoitusta ei muistaakseni ole laitettu.

*mököttää vinyylipaitulissaan*

Kadunmies kirjoitti:

...joku toinen aihe minulle niin tehdään kaupat, urheilu ei ole minun alaani lainkaan..

Kolumni: Aistit harhailee

ex-koltis/novelli: Sauvakävellen piknikille

norMix/artikkeli: Insinöörien salattu tunne-elämä

Satutätine/vapaamuotoinen: Miksi vihta on parempi kuin vasta

animattiN/vapaamuotoinen: Itsehillinnällä onneen?

hurlumi kirjoitti:

ex-koltis/novelli: Sauvakävellen piknikille

norMix/artikkeli: Insinöörien salattu tunne-elämä

Satutätine/vapaamuotoinen: Miksi vihta on parempi kuin vasta

animattiN/vapaamuotoinen: Itsehillinnällä onneen?

Lue lisää

mutta käytin jo kaiken taiteellisen luomisvoimani SikurLiinan haasteeseen!

hurlumi kirjoitti:

Koko eilisen illan mietin sulle aihetta ja tämmösen mulle teit...

Kuten kirjoittamastani artikkelista käy ilmi, huono kirjoitustaito ei saa olla syy haasteeseen vastaamatta jättämiseen. Tietysti ikäihmisillä alkaa olla jo kaikenlaista vaivaa, mutta aikarajoitusta ei muistaakseni ole laitettu.

*mököttää vinyylipaitulissaan*

Lue lisää

ei irtoa, ei sitten millään. En saa edes lehteä aikaiseksi vaikka sen hätäpäissäni Bonnielle lupasin (se nimitteli mua retkuksi). Ja luulen että arkunkantajan lifestyle on mielenkiintoisempi kuin minun. :)
Ps. Olen 18-vuotias, täytän sen taas ensi vuonna ja seuraavanakin.

..heitit ;)
Niin, pistänkö kosien livenä vai vaan ihan tarinana palstalle? ;)

hurlumi kirjoitti:

ex-koltis/novelli: Sauvakävellen piknikille

norMix/artikkeli: Insinöörien salattu tunne-elämä

Satutätine/vapaamuotoinen: Miksi vihta on parempi kuin vasta

animattiN/vapaamuotoinen: Itsehillinnällä onneen?

Lue lisää

haasteen heitit, mutta kokeillaan saanko mitään aikaiseksi.

Sellainen vaikkapa, ku "tunnen itseni ulkopuoliseksi". Kirjoita se runon muodossa. :)

hurlumi kirjoitti:

ex-koltis/novelli: Sauvakävellen piknikille

norMix/artikkeli: Insinöörien salattu tunne-elämä

Satutätine/vapaamuotoinen: Miksi vihta on parempi kuin vasta

animattiN/vapaamuotoinen: Itsehillinnällä onneen?

Lue lisää

Kuule hyvä ystävä kun novellille eläytyminen heti perään tuntuis nyt vähän kiireiseltä. En missään mielessä sitä ylenkatso ja kiitän tosissaan haasteestasi. Voitaisko palata aiheeseen vaikka myöhemmin.

ex-Z kirjoitti:

Sellainen vaikkapa, ku "tunnen itseni ulkopuoliseksi". Kirjoita se runon muodossa. :)

Kiitos, Runo.

Kysyinkö taas, vai enkö,
sisällä vai ulkona?
Vaikea sitä tietää on.
Sitten jokin minusta pyrki ulos,
tämä juhlava runo, olin siis kuitenkin sisällä?
Missä? Missä?
Liian vaikeaa.
Olla.
Kiitos!

Aiheena "urpolla on asiaa"
Tarinan ei tarvitse olla pitkä. Ei ole urpokaan saati asiansa.

vähemmän äänekäs kirjoitti:

Kiitos, Runo.

Kysyinkö taas, vai enkö,
sisällä vai ulkona?
Vaikea sitä tietää on.
Sitten jokin minusta pyrki ulos,
tämä juhlava runo, olin siis kuitenkin sisällä?
Missä? Missä?
Liian vaikeaa.
Olla.
Kiitos!

Lue lisää

Heh, tää pisti naurattaan, kiitos. :D

...en uskalla, on hänellä niin paljon nuoria uroita kintereillään että milläs ne hätistää tiehensä? ;)

...ja varsinkin kovvoo juokseminen on siitä paha laji että siinä ihan henkästyy ja ei saa sanaa suustansa, jospa teet niitten kanssa sellaset eksytystreffit toiseen kaupunkiin? ;D

hurlumi kirjoitti:

SikurLiina/novelli: Silloin eivät Tarotkortitkaan auttaneet

tapatoimittaja/artikkeli: Lifestyleni muotoutuminen

ex-Z/vapaamuotoisesti: Kuinka luonnonlapseksi tullaan

max-life/novelli: Rakkauden ammattilainen

Taikis/novelli: Kylpylän ilot ja salat - opas palstan naisille

MillaN/vapaamuotoisesti: Silloin lähdin tosissani

BonnieBonBon/artikkeli: Se nami jäi mieleeni

Zone/novelli: Skodalla pitkin Tamperetta

KadunMies/vapaamuotoisesti: Sovinistien salat - lyhyt oppimäärä

Kuunkulkija/vapaamuotoisesti: Matkalla olennaisimpaan

Siri-Inna/vapaamuotoisesti: Tätä kirjaa en unohda

BadMyntton/novelli: Kun huumorimies hiljeni


Lisää tulee, jahka ehdin. Olen nimittäin ollut lomalla ja puhtia riittää...

Lue lisää

Aihe: Kevenetty reppu. Tyylilaji vapaa.

Aihe: Kepeä iltasoitto. Tyylilaji vapaa.

Aihe: Sateet tulivat. Tyylilaji vapaa.

Aihe: Liikavarvasta kutittaa. Tyylilaji vapaa.

Aihe: Kotkanpesä. Tyylilaji: RUNO

esko tennari kirjoitti:

Aiheena "urpolla on asiaa"
Tarinan ei tarvitse olla pitkä. Ei ole urpokaan saati asiansa.

Mitähän jos kirjoittaisit pienimuotoisen tarinan Urposta. Me kaikki,tai ainakin minä rakastemma hirmuisesti tätä sun sivupersoonaasi:-)

huom! TÄMÄ OLI SITTEN HAASTE!!!!

SikurLiina kirjoitti:

..sen verran on PAHA" :deetä

..jättäisin tän väliin. Ei oikein aika tunnu riittävän. Ei silti etteikö tässä olisi ollut haastetta kirjoittaa:-)))

johan sinä heitit monelle haasteet. Minä ainakin olen tyytyväinen siihen perunakellariin. :))

animattiN kirjoitti:

johan sinä heitit monelle haasteet. Minä ainakin olen tyytyväinen siihen perunakellariin. :))

..joten pistäs vaan näytölle!!!

Sapattivuosi ilman tietokonetta (tarina)

Tuli väärään paikkaan, mutta ehkäpä löytyy tästäkin:=)

SikurLiina kirjoitti:

Tuli väärään paikkaan, mutta ehkäpä löytyy tästäkin:=)

Oli jollain tavalla vähän erikoinen tarina, mutta mielestäni erittäin hyvin onnistunut. :)

Laitan tähän, kun en viitsi joka paikkaan erikseen käydä sanomassa.

Mielipiteeni on seuraavia kisoja silmälläpitäen, että kirjoitukset esitettään anonyymisti. Silloin voi arvostella pelkkiä tekstejä, eikä niinkään kuka sen on kirjoittanut. Vaikka onhan se selvä, että kaikki tunnistavat toisensa, kuka helpommin kuka huonommin. Mutta yllätyksiä voi sattua. Ehkä se arvuuttelukin tuo oman viehätyksen kilpailuun ja anonyymius voi antaa rohkeutta sellaisille jotka arastelevat kirjoittaa nimimerkillään. Tällainen kisa voisi päättyä siten, että voittaja laittaisi lopulta tekstinsä avaukseksi, johon sitten muut menisivät sanomaan mielipiteensä.

Yksi mitä korostaisin, haasteiden määrä saisi olla yksi per kirjoittaja. Liian runsas haasteiden määrä nostaa liikaa rimaa. Ne ketkä kykenevät, saisivat toki kirjoittaa niin paljon kuin sielu sietää. Myös kirjoittajille on annettava tarpeeksi aikaa. Kaikilla meillä on omat aikataulut ja sekä omat menomme, eli siis joustavuutta. Tässä tämänkertaisessa olikin aikaa sopivasti.

Vielä jonkinlainen raamitus pitäisi sääntöihin luoda. Sellainen jota voidaan käyttää pidemmän aikaa ja sitä voi sitten muokata mikäli tilanteet muuttuvat. Hassua mutta kilpailujen jälkipyykkien laineet lyövät aina korkealta? Kai se kuuluu pelin henkeen.
Nämä nyt tuli ensimmäisinä mieleen, ja nämä täytyy ottaa vain ehdotuksinani.


Ja nyt sitten sinun tekstiisi muutama sana.

Minun on tunnustettava että pidin tekstistäsi. Siinä oli jotain lumoavaa ja tarinan henkilöt olivat erinomaisia. Henkilöiden nimet vain häiritsivät ja mutta niiden käyttö tehokeinona oli suoraviivaista ja selvästi harkittua. Taustalta oli selvästi kuultavissa kirkonkellojen ontto kumina, joka sekoittui kirkkoslaavilla esitettyyn messuun. Kirjoituksesi pitäisi ehdottomasti lukea vahakynttilöiden loisteessa. Kertakaikkisesti hienosti sepitetty tarina.

Minusta, kuten sinustakin on varmasti välillä vaikea antaa toiselle kehuja. Mutta kun minä sanon hyvää, sanon sen vilpittömästi. Enkä runno väkisin jos ei tunnu siltä.

Waffen-ss kirjoitti:

Laitan tähän, kun en viitsi joka paikkaan erikseen käydä sanomassa.

Mielipiteeni on seuraavia kisoja silmälläpitäen, että kirjoitukset esitettään anonyymisti. Silloin voi arvostella pelkkiä tekstejä, eikä niinkään kuka sen on kirjoittanut. Vaikka onhan se selvä, että kaikki tunnistavat toisensa, kuka helpommin kuka huonommin. Mutta yllätyksiä voi sattua. Ehkä se arvuuttelukin tuo oman viehätyksen kilpailuun ja anonyymius voi antaa rohkeutta sellaisille jotka arastelevat kirjoittaa nimimerkillään. Tällainen kisa voisi päättyä siten, että voittaja laittaisi lopulta tekstinsä avaukseksi, johon sitten muut menisivät sanomaan mielipiteensä.

Yksi mitä korostaisin, haasteiden määrä saisi olla yksi per kirjoittaja. Liian runsas haasteiden määrä nostaa liikaa rimaa. Ne ketkä kykenevät, saisivat toki kirjoittaa niin paljon kuin sielu sietää. Myös kirjoittajille on annettava tarpeeksi aikaa. Kaikilla meillä on omat aikataulut ja sekä omat menomme, eli siis joustavuutta. Tässä tämänkertaisessa olikin aikaa sopivasti.

Vielä jonkinlainen raamitus pitäisi sääntöihin luoda. Sellainen jota voidaan käyttää pidemmän aikaa ja sitä voi sitten muokata mikäli tilanteet muuttuvat. Hassua mutta kilpailujen jälkipyykkien laineet lyövät aina korkealta? Kai se kuuluu pelin henkeen.
Nämä nyt tuli ensimmäisinä mieleen, ja nämä täytyy ottaa vain ehdotuksinani.


Ja nyt sitten sinun tekstiisi muutama sana.

Minun on tunnustettava että pidin tekstistäsi. Siinä oli jotain lumoavaa ja tarinan henkilöt olivat erinomaisia. Henkilöiden nimet vain häiritsivät ja mutta niiden käyttö tehokeinona oli suoraviivaista ja selvästi harkittua. Taustalta oli selvästi kuultavissa kirkonkellojen ontto kumina, joka sekoittui kirkkoslaavilla esitettyyn messuun. Kirjoituksesi pitäisi ehdottomasti lukea vahakynttilöiden loisteessa. Kertakaikkisesti hienosti sepitetty tarina.

Minusta, kuten sinustakin on varmasti välillä vaikea antaa toiselle kehuja. Mutta kun minä sanon hyvää, sanon sen vilpittömästi. Enkä runno väkisin jos ei tunnu siltä.

Lue lisää

sekä asiallisista mielipiteistäsi ja tekstiini liittyvästä komentista.

Arvostan suuresti vilpitöntä kiitosta ja näin koen myöskin sinun kokevan.

Kisaan osallistuminen on aina myöskin itsensä ylittämistä. Arvostelun vastaanottamiseen tarvitaan nöyryyttä ja halua parantaa suoritustaan.

Katselin elen ohjelmaa :TANSSI JOS OSAAT. Tämä pari ,joka ylsi parhaaseen suoritukseen, sai yleisön, sekä tuomariston nousemaan seisaalleen.
Minullakin oli iho kananlihalla ja silmiin nousi väkisten kyyneleet. Se oli todella huikeaa.

Kun täällä joskus kohtaa teksteissä saman tunteen, niin näitä kisoja mielestäni kannattaa järjästää.

Voit olla varma, että myös sinun tekstisi yletti nyt käden kosketukseen ...ja hiveli sydäntä:-)

Tätä kisajärkäily keskustelua voitaisiin jatkaa tuossa tiedote aloituksessa.
Ehdotuksesi olivat erittäin hyviä. Kiitos:-)

Koska mielestäni oli täysin mahdotonta laittaa samalle viivalle, sekä huumoristisia, että näitä vakavampia tekstejä, niin laitan tähän omalla äänelläni kaksi listaa:

Vakavammat:
Waffe; Se yksi yö.

Tässä novelissa tarina pysyi keskitetysti
koossa.Loppu oli yllätyksellinen ja jätti auki, kuka sieltä varjosta näyttäytyi. Koskettavinta oli tietynlainen miehen nöyryys lähestyä naista. Kaikki oli valmista, mutta naisenkin pitäisi olla valmis. Rohkeaa käsitellä myös noloutta ja omaa epäonnistumisen pelkoa. Neuloilla kiinnitetyt tähdet taivaalla , yö joka henki odotusta, huikeaa
kuvausta. Hieno teksti.

max-life; Rakkauden ammattilainen.

Yhtälaisesti tähän olisi voinut valita kaksi muutakin tekstiä; Sateet tulivat, tai Sattumat saattelee. Tämä kuitenkin oli näistä hiuksen hienosti parempi.Teksti oli taitavasti kuljetettu.Tietyssä mielessä tämän tarinan saattaisi uskoa olevan täysin tottakin. Ehkä sisällön jonkinlainen kylmyys vei osan kadoksiin.
Kertoja/kirjoittaja ei rohjennut luodata ihan verinahkaan saakka. Rakkauden ammattilainen leimaituu ehkäpä tuon iskelmätekstin mukaan, laskelmoivaksi ja valtaa tavoittelevaksi.
Voishan se toki olla muutakin:=)
Varmalla kirjallisella lahjakuudella tuotettu teksti joka tapauksessa.

hurlumi; Tunnen itseni.

Ehkä tekstin laatu, artikkeli, rajasi liikaa tätä aihetta. Teksti pysyi kondiksessa ja täytti artikkelille asetettavat raamit. Jotain jäi silti kaipaamaan.Kosketuspinta jäi hieman väljäksi. Itsetuntemus tuli kylläkin selväksi, mutta silti olisi odottanut, jonkin syvemmän tunteen esiintuloa. Erittäin hyvin kirjoitettu.

Tässä sitten huumoristiset:

Ex-koltis; Sappirakko.
Hersyvän hauska teksti. Sopisi vaikka televisioon kässäriksi hupaisasta näytelmästä.
Tämä sai nauramaan aidosti. Henkilöt saattoi nähdä silmissään. Tarinan juoni oli kuljetettu taitaen. Minulla ei ole käsitystä mistä säkkipillin pussi tehdään, mutta jospa se onkin tuo sian sappirakko:-) Pääasia lienee, että maitokin hersyi
musiikin tahdissa.

norMix; Tosikkojen ongelmat.

Aivan loistokas teksti. Tälläistä luennoitsijaa olisi ilo kuunnella. Usko Vähälättylä sai ilman ja muuta sympatiat puolelleen. Teksti tuntui vaivattoman tuntoisesti tuotetulle. Synnynnäine humoristi pystynee tälläista kirjoittamaan , niikus lonkalta sutjautellen.

animattiN; Itsehillinällä onneen.
Hauska tarina. Herkkupatukka sai tietysti ajattelemaan aivan muuta, kuin suklaata.
Parasta jutussa oli tuo oivallus ja kaksimielisyydellä leikittely. Jostain syystä oli pakko lähteä polkupyörällä ÄRRÄLLE:-)

Kunniamaininta:
Arkunkantaja; Kotkanpesä
Tosi hyvä runo. Siis aivan
ajateltava runo. Jopa niin selkokielinen, että kuvittelin sisällönkin ymmärtäneeni.

äänestän kolmea jakamatta mihinkään sarjoihin (ei ainakaan tule luokiteltua väärin) niin vaikeaa kun tasokkaita ja erityylisiä kirjoituksia onkin verrata.

1. Sappirakko/Ex-koltis: Hankalasta aiheesta hauska, sujuvasanainen ja lämminhenkinen tarina. Miehessä on ainesta Suomen James Herriotiksi.

2. Kun Tarot kortitkaan eivät auttaneet/SikurLiina: Arvoituksellinen, taianomainen ja filosofinenkin tarina, joka tuli luettua toiseenkin kertaan.

3. Tunnen itseni/Hurlumi: Ajatuksia herättävä kirjoitus tärkeästä aiheesta, joka sekään ei kaikkein helpoimpia ole. Plussana henkilökohtainen lähestymistapa.

laajennetulla äänestysmallilla :)

Vakavammat kirjoitukset

1.Se yksi yö/Waffen-SS

2.Kotkanpesä/arkunkantaja

3.Tunnen Itseni/hurlumi


Huumori kirjoitukset

1.Sappirakko/ex-koltis

2.Tosikkojen ongelmat/NorMix

3.Kerran sekin vain kirpaisee/ex-Z

Sarjassa vakavampaa ottaisin esiin ex-Z:n Kerran se vain kirpaisee. Kuvaa hyvin tapaa miten arkipäivän haasteet auttavat oman itseluottamuksen syntyä.


Sarjassa kevyempää pitää mainostaa NorMixin teosta Tosikkojen ongelmat. Oman vaatimattoman s.o. omakohtaisen kokemukseni mukaan näin se menee. Tietysti sitten pitää syventyä miettimään vielä sitä mitä hauskaa siinä oli....

norMix evk kirjoitti:

äänestän kolmea jakamatta mihinkään sarjoihin (ei ainakaan tule luokiteltua väärin) niin vaikeaa kun tasokkaita ja erityylisiä kirjoituksia onkin verrata.

1. Sappirakko/Ex-koltis: Hankalasta aiheesta hauska, sujuvasanainen ja lämminhenkinen tarina. Miehessä on ainesta Suomen James Herriotiksi.

2. Kun Tarot kortitkaan eivät auttaneet/SikurLiina: Arvoituksellinen, taianomainen ja filosofinenkin tarina, joka tuli luettua toiseenkin kertaan.

3. Tunnen itseni/Hurlumi: Ajatuksia herättävä kirjoitus tärkeästä aiheesta, joka sekään ei kaikkein helpoimpia ole. Plussana henkilökohtainen lähestymistapa.

Lue lisää

Armahtaakseni ääntenlaskijaa taivun enemmistön tahtoon:

Sarja vakavat:

1. Kun Tarot kortitkaan eivät auttaneet/SikurLiina

2. Tunnen itseni/Hurlumi

3. Rakkauden ammattilainen/Mäksi: Mäksi jatkaa pettämättömällä tyylillään.

Kevyet:

1. Sappirakko/Ex-koltis

2. Itsehillinnällä onneen/animattiN: Nuo mainiot naiset herkkujen maailmassa :))

3. Kerran se vain kirpaisee/ex-Z: Nuo mainot naiset autojen maailmassa :))

Vakava sarja

1.   Waffe, Se yksi yö
2.   hurlumi, Tunnen itseni
3.   arkunkantaja, Kotkanpesä

Huumorisarja

1.   animatti, Itsehillinnällä onneen
2.   ex-Z, Kerran se vain kirpaisee
3.   ex-koltis, Sappirakko

Tässä on omat suosikkini


Sarja vakavat.

Sikurliina: Rakkaus satuttaa.
Tämä oli selvä suosikkini, enkä tällä kertaa löytänyt sille haastajaa. Omissa valinta kriteereissäni olen jo kaikki sanonut. Sanoisin vielä sen verran, tästä löytyy tiettyä omaleimaisuutta.

Hurlumin: Tunnen itseni.
Hyvin itsevarmaa tekstiä josta kuitenkin näkee kirjoittajan laittavan itsensä peliin. Tiettyä psykologista silmää sekä ripaus ammatillista osaamista. Tälläisen psygologin tuolille istahtaisin mieluusti:)

Arkunkantaja: Kotkan pesä
Olen tainnut heikkona hetkenä kehaista sinua aiemminkin. Vanha maestro näytti taas kerran palstauntuvikoille kuinka höyhenet pöllyää.

Huumori suosikit.

Animatti: Itsehillinnällä onneen.
Pieni muotoinen ja hauska tarina kesti lukemisen. Suorastaan herkullinen odotuksen tunne ladattuna loppuun asti, ja mielipiteeni on edelleen sama. Pikkutuhma ja sopivasti sekoitettu mukaan huumoria.

Ex-koltis: Sappirakko
Mitä tähän lisää laittaisin. Kuten sanoin aiemmin, aihe ei ole sieltä halutuimmasta päästä. Sen verran hienoa työtä, ettei rimakauhusta jäänyt jälkeäkään. Sitä varmaan oli jonkin verran?

Ex-Z: Kerran se vain kirpaisee.
Zeikun tarinasta pidin myös paljon, se tuntui aivan kuin hän olisi sen itse kokenut. Mitä en taas pidä lainkaan mahdottomana. Harvoinpa täällä omakohtaisia kokemuksia kerrotaan yhtä antaumuksella, mitä nyt nähtiin. :)

Suokaa nyt kauhiasti anteeksi, mutta oman rehellisyyteni ilmaisten en voi muuta kun antaa Sappirakolle bointseja, yhtään aliarvioimatta muitakaan mielenkiintoisia ja erittäin hyviä tekstejä. Sappirakon työstämisen sappirakosta oli vaan niin saatanan sapekasta, että sanonko ...

Eli bojot sitten:

1. Tunnen itseni
2. Kotkanpesä
3. Sappirakko

Vakavammanpuoleiset kertomukset.
-------------------------------

Sikurliina - Kun tarotkortitkaan ei auta

Max-life - Rakkauden ammattilainen

Retros - Tiettömän tie

Hilpeet kertomukset:
---------------------
Ex-Z - Kerran sekin vain kirpaisee

Ex-Koltis - Sappirakko

MII-SU - Hörppytahvon lyhyt tarina

Kuumeisena ja flunssaisena porhallan paikalle antamaan omat pisteeni ja kiitän kaikkia kirjoittajia sekä erityisesti SikurLiinaa, joka innolla ja pieteetillä jaksoi kisan järjestää.

Jostain kumman syystä miespuoliset kirjoittajat ovat omassa listauksessani voittopuolisesti esillä (kuten tietysti myös ihkaomassa reaalielämässänikin). Sen kummempaa arviointa en nyt potemiseltani jaksa, mutta toki myöhemmin (ja erillisellä, henkilökohtaisella pyynnöllä, mitä nyt ainaskin mieskirjoittajiin tulee) voin sitäkin arviontia antaa.

Vakavat aiheet:

Se yksi yö/Waffen-SS
Rakkauden ammattilainen/max-life
Kotkanpesä/arkunkantaja

Huumoriosio:

Sappirakko/ex-koltis
Tosikkojen ongelmat/norMix
Kerran se vain vain kirpaisee/ex-Z

vakavasti

1. Waffen, Se yksi yö
2. Hurlumi, Tunnen itseni
3. Arkunkantaja, Kotkanpesä

kevyesti
1. norMix, Tosikkojen ongelmat
2. ex-Z, Kerran se vain kirpaisee
3. ex-koltis, Sappirakko

1.-Tosikkojen ongelmat- Normixi

2.-Itsehillinnällä onneen- Animattin (Mua kaivelee vieläki,ku mehevä juttu pääty pelkkään suklaaseen...hyi sua..;)

3.-Kuinka luonnonlapseksi tullaan - ex-Z

siis molempia neljää shydämmensä pohjasta. Hik*..
Heh.. ihan oikeesti onnea...

kaikille äänestäjilleni. Valoitte Uskoa osallistua jatkossakin näihin kisoihin :))

Sappirakko kiittää kannatuksesta ja esittää kiitokset myös kaikille kisailijoille ja järjestäjälle. Kliffaa hei!

allekirjoitan kaiken täysin. Miksi en sitten osallistu kirjoituskilpailuihin, no kukaan ei usko että en kerta kaikkiaan osaa. Ehkä joskus jos inspiraatio osuu kohdalleen ja aihe on sopiva, mutta hankalasta aiheesta en kerta kaikkiaan saisi mitään irti. Just sen takia arvostan niin korkealle näitä haastekisan kirjoituksia, ihan uskomatonta mihin porukka pystyy ja aina joku onnistuu yllättämään. Syvin kunnioitukseni jokaikiselle.

Tällä kertaa oli minun vuoroni. Olin niin monesti jäänyt mitalisijoitta että voitto tuntui oikeutetulta. Tärkeintähän on osallistuminen ja omat tekstini tuskin olisivat syntyneet ilman näitä kilpailuja.

Suoraan sanottuna olen kateellinen monille täällä kirjoittaville. Heiltä kun tuntuu tulevan tekstiä helposti. Itse taas joudun punnertamaan ja välillä tulee se väkisin tekemisen maku.

Joka tapauksessa kiitti kaikille kansakilpailijoille. Kuten myös kisajärjestäjälle

tapatoimittaja kirjoitti:

allekirjoitan kaiken täysin. Miksi en sitten osallistu kirjoituskilpailuihin, no kukaan ei usko että en kerta kaikkiaan osaa. Ehkä joskus jos inspiraatio osuu kohdalleen ja aihe on sopiva, mutta hankalasta aiheesta en kerta kaikkiaan saisi mitään irti. Just sen takia arvostan niin korkealle näitä haastekisan kirjoituksia, ihan uskomatonta mihin porukka pystyy ja aina joku onnistuu yllättämään. Syvin kunnioitukseni jokaikiselle.

Lue lisää

On totta, ettei ole kovinkaan helppoa kirjoittaa haastesta, jos aihe ei kunnolla kolahda. Mutta haastellista se on. Oikeastaan siinä se koko juju onkin. Ehkä jotkut omat raamitkin samalla levittyvät, kun vetäisee tekstiä aheesta, kuin aiheesta.
Joskus olen tainnut täällä ilmaistakin, että kirjoittaja tuottaa sanoja, vaikka pässin päästä, tai peräpukamien kiusallisuudesta, kun sikseen ottaa.

Toi koltis kyllä sai minutkin ihan äimäksi. Ikunaan en itse moista juttua olisi kyennyt sappirakosta räväyttään.

äänestäjille. Harmi, ku en ollu koneen äärellä eilen, muutenhan olisin luonnollisesti äänestänyt itseni voittoon asti. :)

Joo, eli se autontankkausjuttu on todellakin totisinta totta meikäläisen elämässä. Aina sattuu ja tapahtuu.

Onnittelut luonnollisesti kisan voittaneille. :)

En arvannu olleskaa,et nää kirjotukset menee oikeen kunnon "kilpailuun"...Mä oisin ehkä silloin tajunnu panostaa vähän enempi...:(

Mun kirjotus oli sellane pikajuttu...ääh...mua harmittaa!!!!!:(

Mut mä kuiteski lohduttaudun sillä,että tää oli eka kerta...sellane alottelija vasta..lupu.....;))

Tiettyä "poliittista" pikkusieluisuutta, mutta se kait aina kuuluu asiaan.

ex-koltis kirjoitti:

Tiettyä "poliittista" pikkusieluisuutta, mutta se kait aina kuuluu asiaan.

missä?millaista?miten?

mii-su kirjoitti:

En arvannu olleskaa,et nää kirjotukset menee oikeen kunnon "kilpailuun"...Mä oisin ehkä silloin tajunnu panostaa vähän enempi...:(

Mun kirjotus oli sellane pikajuttu...ääh...mua harmittaa!!!!!:(

Mut mä kuiteski lohduttaudun sillä,että tää oli eka kerta...sellane alottelija vasta..lupu.....;))

Lue lisää

ihan hyvinhän tuo sinulta sujui. Ja itseasiassa rennosti kritiikittä kirjoitellen parhaiten onnistuukin jos on onnistuakseen. Panostamalla ja väkisin yrittämällä tulee tekstistäkin väkinäistä.

norMix evk kirjoitti:

ihan hyvinhän tuo sinulta sujui. Ja itseasiassa rennosti kritiikittä kirjoitellen parhaiten onnistuukin jos on onnistuakseen. Panostamalla ja väkisin yrittämällä tulee tekstistäkin väkinäistä.

Lue lisää

NorMix...Sinä se olet aina niin huomaavainen ja kohtelias..:)