KUOLEMAN KOHTAAMISESSA

anne-maria.nalle9

Olin eilen luennolla, jossa kerrottiin Tiibetiläisestä perinteestä: Elämän ja kuoleman kohtaamisesa.

Ydinasia, joka jäi mieleeni, oli että Tiibetiläiset aidot munkit ( ei Kiinalaiset)
sanovat, että elämän tarkoitus on kuoleman kohtaaminen itsessä.
Siinä oli paljon mitä ihmeellisempiä ja kiehtovia esimerkkejä. Mutta pitää elää niin, että pystyy kohtaamaan kuolemansa aidosti, pelkäämättä.
Eräs oppilas oli kysynyt munkilta, joka oli jo hyvin vanha, että koska sinä kuolet? Tähän munkki vastasi, että käykö ensi maanantai sille oppilaalle. No sen jälkeen munkki meni joka aamu samaan paikkaan istumaan lootusasentoon ja oli siinä hengittämättä. Näin meni monta päivää, kun munkki aloitti saman joka päivä hengittämättä yöhön asti, ja meni sitten nukkumaan.
Koitti vihdoin se maanantai, ja oppilas riensi munkin vuoteen vieren. Ja kysyi,että miksi olit hengittämättä nämä päivät? Munkki vastasi, että elämä on kiinni hengitysten määrästä ja henkäisi viimeisen vedon ja kuoli.
Eli munkki tiesi että hän kuolisi aikaisemmin, mutta halusi opettaa oppilasta vielä pitkittäen kuolemaansa,olemalla hengittämättä sen ajan.

Siinä kerr ottiin, miten pitää kohdella kuolevaa,joka esimerkiksi on jo vuoteen oma ja kivulias ja tuskainen. Kerrottiin,että pitää olla itse rauhallinen ja pitää vaikka kuolevaa kädestä kiinni, niin kuolevalle tulee rauhaisa olo kun se siirtyy häneenkin, jos ei osaa mitään sanoa, niin kysyy kuolevalta itseltään mitä hän haluaisi nyt.Kuolevan pitäisi saada olla 3 pvää kuolleena paikallaan, sitten vasta koskea ruumiiseen ja polttaa. Ja ympäristössä pitää olla täys hiljaisuus.

No mites meillä eletään ja kuollaan? Kateeksi käy kun en ole saanut tuollaista kasvatusta. Ei täällä maailmassa välitetä kuolemasta, jos joku siitä puhuukin, niin se pelottaa ihmiset pois. ja kaikialla juppimaailmassa kuolevat lykätään johonkin pois silmistä. Nuoruus on valttia joo, mutta ei ne juppiporukat älyy ees , et ne ite vanhenee ja kuolee. Pitäis ajatella miten haluaisi itse kuolla ja pyrkiä elämään niin että se myös voi toteutua.
Kertokaa, miten itse olette ajatelleet kuolla? Minä haluan kuolla järki täysin selkeänä ja katsoa kuolemaa, kun se tulee minun kohdalleni, silmästä silmään. Mutta se on toive, mun on sitten elettävä niin että se voisi toteutua.

27

1632

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • anne-maria.nalle9

        Kävin lähettämässäsi linkissä. Miten se tähän liittyy? Olin itse siellä mukana keskustelemassa. Minun kirjoituksessa puhutaan Tiibetiläisestä perinteestä. Kommentoi sitä. Uskallatko kohtaa kuolemasi? Elätkö jo niin, että toiveesi kuolemastasi voi toteutua. Ei tässä länsimaisesta kulttuurista puhuta.

      • ymmärretty kysymys
        anne-maria.nalle9 kirjoitti:

        ...eikai? Joskaan en siihen kommentoinut ja joka asia kai nyt korjaantuu.
        "Kertokaa, miten itse olette ajatelleet kuolla?" tolleenhan kysyit-vai? Siinä eioo tiibettiläisyydestä hajuakaan kuten ei meissä monessakaan "länsimaisessa" ihmisessä. Kuolema on kuolema joka paikassa ja kai aikamoinen välttämättömyys jonka minä hyväksyn silloin kun se tulee. Tuli muodossa missä hyvänsä kun en siihen pysty kai paljoakaan vaikuttamaan...ja siihen asti tarttee yrittää elää täyttä elämää.

      • anne-maria.nalle9
        ymmärretty kysymys kirjoitti:

        kirjoitit että sun tarttee yrittää elää täyttä elämää siihen asti kun kuolet. Mikä on täyttä elämää?????

      • elämää minulle
        anne-maria.nalle9 kirjoitti:

        kirjoitit että sun tarttee yrittää elää täyttä elämää siihen asti kun kuolet. Mikä on täyttä elämää?????

        Jos asian ilmaisee lyhyesti niin se olisi kai läsnäolevaan hetkeen paneutumista. Elämistä tässä ja nyt. Ei tulevaisuudessa tai menneessä vaan juuri nyt.

      • anne-maria.nalle9
        elämää minulle kirjoitti:

        Jos asian ilmaisee lyhyesti niin se olisi kai läsnäolevaan hetkeen paneutumista. Elämistä tässä ja nyt. Ei tulevaisuudessa tai menneessä vaan juuri nyt.

        Nyt sanoit sen , niinkuin ihmisen pitää elääkin, tässä ja nyt.
        Mutta se ei onnistu kaikilta ihmisiltä, kuten olet varmaan huomannutkin. Ei toi Tiibetiläinen perinne suoraan tänne sovellu, mutta sitä voi soveltaa tänne, kukin tavallaan, kunhan ei unohda alkuperäistä suunnitelmaa. Tiibetiläiset lapset kasvavat munkkiluostareissa ja asuvat siellä kuolemaansa asti. Minä olisin valmis vaihtamaan elämäni luostarielämään, entä sinä, tai kuka muu???

      • meidän tarvitse

        sinne asti mennä :-)....Eckhart Tolle'n henkiseen kasvuun liittyvä (mihinkään uskontoon erityisesti liittymätön) kirja "Läsnäolon voima" esimerkiksi kuvailee asioita näin;

        >>Oivalla perin pohjin, että tämä hetki on kaikki mitä Sinulla on. Keskity täysin tähän hetkeen.
        Jos aiemmin elit ajan maailmassa ja olit läsnä vain hetkellisesti tässä hetkessä, asetu nyt taloksi nykyhetkeen ja vieraile vain hetkittäin menneisyydessä ja tulevaisuudessa, kun elämän käytännön puoli sitä edellyttää.
        Sano aina kyllä nykyhetkelle.

        Kun antaudut täysin sille mitä on ja olet täysin läsnä tässä hetkessä, menneisyys menettää mahtinsa. Tällöin avautuu Olemisen tila, jonka mieli on peittänyt. Suuri hiljaisuus ja rajaton rauha nousevat sydämessäsi ja tuohon rauhaan kätkeytyy suuri ilo, ja tuossa ilossa piilee rakkaus. Ja kaiken ytimessä on pyhä ja mittaamaton, Se, jota ei voida nimetä.>>

        ---------ja kuolemasta, kun siitä nyt oli kuitenkin puhe;

        >>Haluatko helpon kuoleman? Kuolisitko mieluummin tuskattomasti, ilman kuolinkamppailua? Kuole sitten menneelle joka hetki ja anna läsnäolosi valon säteillä olemattomiin se raskas, aikaan sidottu itse, jolle annat nimen "minä".>>

        Tällä tavalla pätkittynä nämä meditatiiviseen mietiskelyyn länsimaiselle ihmiselle hyvin sopivien kirjojen lainaukset tuskin vielä aukeavat mutta kirjastostahan noitakin löytynee jos on kiinnostusta matkustaa syvemmälle itseensä. Niissä on aika selkeät ohjeet miten homma hoituu. Meditaatiota(kaan) kun ei ole sidottu Tiibetiin tai muuallekaan maailmassa kiinteästi niin täälläkin se onnistuu. Suomalaiselta.

      • vuorokaudessa
        elämää minulle kirjoitti:

        Jos asian ilmaisee lyhyesti niin se olisi kai läsnäolevaan hetkeen paneutumista. Elämistä tässä ja nyt. Ei tulevaisuudessa tai menneessä vaan juuri nyt.

        muuten 60 000 ajatusta ja suurin osa niistä sijoittuu menneeseen aikaan, niin että siinä sitä tässä päivässä elämistä tutkimusten valossa :))

      • kokemusten
        vuorokaudessa kirjoitti:

        muuten 60 000 ajatusta ja suurin osa niistä sijoittuu menneeseen aikaan, niin että siinä sitä tässä päivässä elämistä tutkimusten valossa :))

        perusteella voin kyllä sanoa, että onnistuu se tässä hetkessä eläminen. Uskallappa itsekin kokeilla :-))

      • avalon
        vuorokaudessa kirjoitti:

        muuten 60 000 ajatusta ja suurin osa niistä sijoittuu menneeseen aikaan, niin että siinä sitä tässä päivässä elämistä tutkimusten valossa :))

        Erittäin mielenkiintoinen referaatti luennosta. Ei länsimaalaiset osaa arvostaa tällaista kohtaamista ja siihen kasvamistaMutta oli kiva lukea, mitä muualla voi/saattaa olla. Täälä vaan mennä hössötetään, mitään järkevää ees tuola yläpäässä. Tällaista välinpitämättömuutta seuraa ennemmin tai myöhemmin katastrofi jokaiselle ihmiselle, jotka ei aattele nokkaansa pidemmälle.

      • anne-maria.nalle9
        meidän tarvitse kirjoitti:

        sinne asti mennä :-)....Eckhart Tolle'n henkiseen kasvuun liittyvä (mihinkään uskontoon erityisesti liittymätön) kirja "Läsnäolon voima" esimerkiksi kuvailee asioita näin;

        >>Oivalla perin pohjin, että tämä hetki on kaikki mitä Sinulla on. Keskity täysin tähän hetkeen.
        Jos aiemmin elit ajan maailmassa ja olit läsnä vain hetkellisesti tässä hetkessä, asetu nyt taloksi nykyhetkeen ja vieraile vain hetkittäin menneisyydessä ja tulevaisuudessa, kun elämän käytännön puoli sitä edellyttää.
        Sano aina kyllä nykyhetkelle.

        Kun antaudut täysin sille mitä on ja olet täysin läsnä tässä hetkessä, menneisyys menettää mahtinsa. Tällöin avautuu Olemisen tila, jonka mieli on peittänyt. Suuri hiljaisuus ja rajaton rauha nousevat sydämessäsi ja tuohon rauhaan kätkeytyy suuri ilo, ja tuossa ilossa piilee rakkaus. Ja kaiken ytimessä on pyhä ja mittaamaton, Se, jota ei voida nimetä.>>

        ---------ja kuolemasta, kun siitä nyt oli kuitenkin puhe;

        >>Haluatko helpon kuoleman? Kuolisitko mieluummin tuskattomasti, ilman kuolinkamppailua? Kuole sitten menneelle joka hetki ja anna läsnäolosi valon säteillä olemattomiin se raskas, aikaan sidottu itse, jolle annat nimen "minä".>>

        Tällä tavalla pätkittynä nämä meditatiiviseen mietiskelyyn länsimaiselle ihmiselle hyvin sopivien kirjojen lainaukset tuskin vielä aukeavat mutta kirjastostahan noitakin löytynee jos on kiinnostusta matkustaa syvemmälle itseensä. Niissä on aika selkeät ohjeet miten homma hoituu. Meditaatiota(kaan) kun ei ole sidottu Tiibetiin tai muuallekaan maailmassa kiinteästi niin täälläkin se onnistuu. Suomalaiselta.

        Nyt oli kyse Tiibetiläisten perinteestä. Olet oikeassa noissa kirjoituksissa, koska me länsimaalaiset emme ymmärrä tuollaista textiä ja tai sen olemassaoloa. Et ainakaan sinä. Meditaatiota harjoittavat vain aloittelijat ja jotkut julkkikset. Mutta MEDITAATIO ON SIELUN TILA. Sä voit olla viikkoja siinä tilassa pötköön, mutta muut ei huomaa sitä, eikä pidäkään, eikä siitä pidä kailottaa ympäri julkkislehtiä, että mä harrastan meditaatiota. Se on humpuukia. Mieti, mitä eroa siinä on mitä minä sanoin meditaatiosta.

      • parempi paras

        Vastauksesi ei oikeastaan ansaitse edes tätä huomion osoitusta.

      • anne-maria.nalle9
        parempi paras kirjoitti:

        Vastauksesi ei oikeastaan ansaitse edes tätä huomion osoitusta.

        No sulle nyt ei ois kannattanut ees näköjään vastata, MENI HUUHAALLE.

      • Shulle
        anne-maria.nalle9 kirjoitti:

        Nyt oli kyse Tiibetiläisten perinteestä. Olet oikeassa noissa kirjoituksissa, koska me länsimaalaiset emme ymmärrä tuollaista textiä ja tai sen olemassaoloa. Et ainakaan sinä. Meditaatiota harjoittavat vain aloittelijat ja jotkut julkkikset. Mutta MEDITAATIO ON SIELUN TILA. Sä voit olla viikkoja siinä tilassa pötköön, mutta muut ei huomaa sitä, eikä pidäkään, eikä siitä pidä kailottaa ympäri julkkislehtiä, että mä harrastan meditaatiota. Se on humpuukia. Mieti, mitä eroa siinä on mitä minä sanoin meditaatiosta.

        nimittäin se meditaatio ei oikein toimi. Oon taas
        alkanut harrastaa sitä noin 10 vuoden tauon jälkeen.
        Kyllä se hiljentää mielen ja avaa sydämen, mutta
        ei tee mitään muuta. Ei se oo mitään ihmeellistä mulle :( . Ehkä teen jotain väärin. Nytkun olen pitänyt vähän taukoa on vihantunteetkin noussut pintaan. Niitä ei tunne ollenkaan kun meditoi,
        mutta silti se meditaatio ei tee vahvemmaksi.
        Päinvastoin, sitä haluaa vain enemmän sitä rakkautta
        koko ajan , ja kun se ei toimi ei ole hyvä olo.

    • kun kuolen,olen todella iäkäs vanha mummu,jolla on lapsenlapsetkin jo isoja. Ja kaikilla on asiat niin,että minä voin jo poistua näyttämöltä..Ennen en suostu lähtemään..:)

      En pidä omaa kuolemaani, mitenkään pelottavana..Toivottavasti lähden yhtä rauhallisesti, kuin oma äitini lähti...

      • anne-maria.nalle9

        Kun noin puhuit kauniisti ja olet jo noin rauhallinen mii-su ja sulla on kaunis käsitys vanhenemisesta, niin varmasti saat toivomasi kuoleman.

      • lukiessani
        anne-maria.nalle9 kirjoitti:

        Kun noin puhuit kauniisti ja olet jo noin rauhallinen mii-su ja sulla on kaunis käsitys vanhenemisesta, niin varmasti saat toivomasi kuoleman.

        kirjoituksiasi, tuntuu kuin korkeampi voima olisi palstalla?? Huh huh.

      • anne-maria.nalle9
        lukiessani kirjoitti:

        kirjoituksiasi, tuntuu kuin korkeampi voima olisi palstalla?? Huh huh.

        Kiitos kohteliaisuudestasi.Se asia ei ole minun itseni aiheuttamaa, jos todella tunnet niin. Enhän minä pieni ihminen ole ollenkaan mikään Suurempi , voima, mutta minun kauttani voi ihanhyvin se Voima kulkea, jos on vastaanotin päällä siellä toisessa päässä. Ole iloinen, jos niin tunnet. Silloin sinä itse olet saanut lahjan.

      • anne-maria.nalle9 kirjoitti:

        Kun noin puhuit kauniisti ja olet jo noin rauhallinen mii-su ja sulla on kaunis käsitys vanhenemisesta, niin varmasti saat toivomasi kuoleman.

        Olen verran jääräpäinen ihminen,että mua ei kyllä saa kukaan lähtemään vasta silloin,kun minä itse tahdon...:)) Hih,toivottavasti kukaan ei nyt ala kertomaan elämän tosiasioista..

    • monet repäistään elämästä täysin yllättäen.

      Olen valmistautunut asiaan pitämällä huolen, että tietyt asiat ovat järjestyksessä ja läheiset tietävät, mistä kaikki heille tärkeät paperit yms. löytyvät. Läheiseni tietävät, että rakastan heitä eivätkä he voi tehdä mitään väärin kuolemaani ja hautausmenoihin liittyvissä asioissa. Kaikki mitä he päättävät, on mielestäni oikein.

      Kun heräsin kerran teholla ja luulin olevani siellä tekemässä kuolemaa, ensimmäinen ajatus oli ilo eletystä elämästä. Jälkikäteen olen ajatellut jatkaa samalla linjalla. Elän tässä ja nyt enkä säästele kivoja asioita tai suunnitelmia vain myöhemmin toteutettavaksi. Toki tulevaisuuden suunnitelmia voi olla, mutta elämää ei mielestäni pitäisi säästää tulevaisuutta varten.

      Kuoleman olen kohdannut läheisteni kanssa pari kertaa ja molemmilla kerroilla olo on tuntunut levolliselta, koska kyse on ollut eletyn elämän luonnollisesta päättymisestä. Kuolema on mielestäni yhtä luonnollinen tapahtuma kuin syntyminenkin. Pitkän hyvän elämän jälkeen voi odottaa samanlaista kuolemaa.

      Itse haluaisin mieluiten kuolla niin, että läheisille jäisi vähän aikaa hyväksyä ajatus ja ehkä kysyä tai kertoa tärkeimmät. Olen sanonut, että haluaisin hautajaisissani muisteltavan mukavia ja ehkä hassunkurisiakin asioita elämäni varrelta. Olen elänyt hyvän elämän ja siihen liittyy paljon hauskoja muistoja. Toivon, että niiden muisteleminen yhdessä ystävien kanssa lohduttaisi läheisiäni surussa, jota he varmaan tuntevat jonkin aikaa.

      PS: Tuota kolmen päivän koskemattomuussääntöä en ymmärrä. Sellainen ei taitaisi olla hyväksi kuin ehkä jäätikköalueilla.

      • elää tässä ja nyt,,ja

        sit kun kuoleman hetki tulee niin toivoisin et
        pääsisin pois heti enkä tarttis kitua sairaana
        kenenkään hoidettavana.
        Kaikkein pahinta olisi olla avuttomana toisten
        armoilla.

      • Orvokki on hyvin järjestelmällinen ihminen ja varmaan tonttikin on varattu hautuumaalta;))

        Pikku repliikki vain, älä suutu:))

      • toivoisinkaan
        elää tässä ja nyt,,ja kirjoitti:

        sit kun kuoleman hetki tulee niin toivoisin et
        pääsisin pois heti enkä tarttis kitua sairaana
        kenenkään hoidettavana.
        Kaikkein pahinta olisi olla avuttomana toisten
        armoilla.

        saisimpa terveenä kuolla.

      • voi kuolemaansa ennustaa, eikä toivomuksia oteta huomioon.
        Äitini kuoli äkillisti, samoin isäni, myöskin mieheni ja työtoverini, eivät he olisi vielä lähteneet, jos olisi mahdollisuus valmistella oma kuolemansa. Kukaan ei kuole oman suunnitelman mukaan, paitsi jos tekee itsemurhan. Se on oma suunnitelma, jonka voi itse säätää.
        Valitettavasti on paljon ikä ihmisiä, jotka omasta tahdostaan lähtevät " sinne tuntemattomaan".
        Heille on valinta selvä, eivät ehkä kestä enää sairautta, yksinäisyyttä, joka on pahin seurallisen ihmisen tuhooja, yksinäisyys.
        Joskus ajattelen omaa kuolemista, vaikka pitää ajatella elämistä ja kaikkea olennaista, mikä elämään liittyy. On hyviä ja huonoja päiviä, mutta kaikesta olen selvinnyt ja olen täällä niinkauan, kunnes elämää ei enää ole. Mutta siitähän en itse tiedä mitään.

      • Mettäläinen kirjoitti:

        Orvokki on hyvin järjestelmällinen ihminen ja varmaan tonttikin on varattu hautuumaalta;))

        Pikku repliikki vain, älä suutu:))

        olen sanonut, että tuhkat saa sirotella ihan minne omaiset haluavat tai parhaaksi näkevät.

        Tietyt asiat pitää mielestäni olla aina kunnossa, mutta näkisivätpä joskus kiireiseen aikaan ne toiset...;)))

      • optimisti-orvokki kirjoitti:

        olen sanonut, että tuhkat saa sirotella ihan minne omaiset haluavat tai parhaaksi näkevät.

        Tietyt asiat pitää mielestäni olla aina kunnossa, mutta näkisivätpä joskus kiireiseen aikaan ne toiset...;)))

        että Orvokki suuttui, mutta en voi mitään, kun alkoi sun vakava kirjoitus naurattamaan järjestelmällisyyden vuoksi ja kävi mielessä, että virretkin on valittu etukäteen ja kerroit että paperit on järjestyksessä ja miten sun hautajaisissa tulisi toimia ja muistella sinua. Anteeksi koiramaisuuteni.

    • päivänkukka

      Jokainen joutuu ennemmin tai myöhemmin miettimään kuolemaa.
      Ainakin minulle se iski noin 10 vuotta sitten, kun suvussa, työssä ja ystäväpiirissä tuli monta odottamatonta kuolemaa...
      Luin paljon sitä käsitteleviä kirjoja ja puhuin (alussa tosi vaokeasti)kuolemasta.
      Se todella ahdisti ja ymmärsin kyllä mistä ahdistus oli peräisin.
      Kun olin pieni ja kysyin äidiltä kerran:" Koska mummu kuolee?"
      Äiti vain ahdistuneesti:" Sellaisista asioista ei puhuta."
      No, lapsi vetää omat johtopäätöksensä eli kokee syyllisyyttä ja häpeää kyselemisensä takia.
      Se oli sellaista silloin, ÄITIKIN OLI SOTA-AJAN ELÄNYT.
      Nyt olen sinut kuoleman kanssa ja uskon, että jokaisella ihmisellä on elinpäivät määrätty jo tänne syntyessämme.
      Kannattaa tutkia asiaa pohjia myöten silloin, kun se alkaa kiinnostaa- oli asia mikä hyvänsä

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5710
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2487
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      271
      1849
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1737
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1566
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    7. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1369
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1325
    9. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      352
      1286
    Aihe