kiinalaiset miehet

utelias

Haluaisin kuulla kokemuksianne kiinalaisista miehistä; erityisesti seurustelukumppaneina ja aviomiehinä. Kertokaa tekin, joilla kokemusta kiinalaisesta kulttuurista ja suhteista kiinalaisiin.

Olen seurustellut pari vuotta kiinalaisen miehen kanssa, hän puhuu hyvää suomea ja asunut Suomessa pitkään, mutta kulttuuritörmäyksiltä ei todellakaan olla vältytty. Kummallinen ero esim. kommunikaatiossa: minä sanon suoraan mitä haluan, hän yleensä sanoo päinvastaista, peittelee todellisia tunteitaan viimeiseen asti. Onko tämä tyypillistä?

Ollaan tosi kiintyneitä toisiimme, mutta haastetta riittää. Onko kiinalaisen miehen saatava olla "perheen pää" vielä nykyäänkin? Itse oon aika voimakastahtoinen ja vielä nuorempikin. Onko mahdotonta onnistua,jos minä ns. "määrään tahdin"? Haluaisin jo naimisiin ja perhettäkin, mutta kun mitään ei tunnu tapahtuvan. Eli onkohan siinäkin perää, että kiinalaisen kanssa pitää olla kärsivällinen?

14

3049

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mmmerkki

      Hei, minun (kiinalainen) mieheni ei kyllä juurikaan peittele tunteitaan (ainakaan minulta) ja on melko "komentelevaista" sorttia. Ei suhteen onnistuminen mahdotonta ole, esteenä näkisin lähinnä tuon kommunikoinnin vähyyden/ todellisten tunteiden peittelemisen.

      • utelias

        Minunkin kiinalainen on komentelevaa sorttia, muttei suostu myöntämään sitä. Meillä on riitaisa suhde, menty yhteen ja erottu monet kerrat. Nyt menee paremmin, rakkaus pitää yhdessä, mutta välillä mietin riittääkö se sittenkään.

        Kyllä me paljon puhutaan ja avoimesti. Kommunikaatio-ongelmia tulee siinä kun keskustelut muuttuvat helposti riidoiksi, mies on aika tulinen ja provoisoiva joskus ja mullakin on itsepäinen asenne, mikä häntä ärsyttää.
        Luottamuspulakin on hänen puoleltaan, mutta siihen olen syyllinen koska petin häntä kerran. Millä ihmeellä saisin luottamuksen voitettua, kun ei sanoihini luota, vaikka ihan rehellinen ja uskollinen olen?
        Tuntuu, etten jaksa kauaa vaan odotella että asiat etenisi ja voitais alkaa perustamaan perhettä.

        Miten te olette saaneet suhteen toimivaksi? Tunnetteko muita suomalais-kiinalaisia pareja?

      • mmmerkki
        utelias kirjoitti:

        hei, no minä annan yleensä hänen komentelunsa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Toisin sanoen en ota sitä niin vakavasti. Luulen että komentelu on hänelle enimmäkseen "muotoseikka".

        En tunne muita kiina-suomi pareja.

        Luottamuspulasta, luulen että sinun on vain oltava kärsivällinen. Jos luottamus on kerran mennyt, niin ei taida olla sellaista taikasauvaa jolla sen takaisin saisi heti. Tietty jos ihan kaikkia sanoja epäilee, niin aika hankalaa lienee yhteiselo.

      • utelias
        mmmerkki kirjoitti:

        Pitäisi varmaan koittaa suhtautua komenteluun enemmän välinpitämättömästi. Ei hän sitä ilmeisesti tosissaan tarkoita, vaan tahtoo nähdä meidät tasavertaisena pariskuntana. Meillä vaan kun on ikäeroakin.

        Seurusteltu ollaan jo yli kaksi vuotta. Siitä pettämisestä on kohta kaksi vuotta. Sen jälkeen ei ole ollut aihetta epäilyille, mutta mies sanoo ettei pysty luottamaan täysin. Ihmettelen korjaantuuko asia vuosien päästäkään.

        Miten kauan olette seurustelleet? Oletteko tutustuneet Suomessa, puhutteko suomea vai englantia keskenänne? Olisi kiva tuntea muitakin suomalais-kiinalaisia pariskuntia.

        Meilläkin on ikäeroa, yhdessä ollaan oltu vähän alle vuosi ja englantia sekä suomea puhumme.

        Kirjoittele mulle? mammutti2000@suomi24.fi voidaan jutella enemmän..

    • perustamisesta

      Tuntemani (Kiinassa asuvat) kiinalaiset city-ihmiset eivät juurikaan ole kiinnostuneita perheen perustamisesta. Elämä täyteen ahdetussa suurkaupungissa on kuulemma niin kiireistä, ettei perhettä "ehditä" ajatella. Ja lisäksi vaatimukset ovat kovat. Pitäisi olla hyvä työpaikka, hyvä palkka, luxus asunto, uusi auto ja täydellinen puoliso, ennenkuin perheen perustamista edes voi ajatella.

    • Miehistä minulla ei ole kokemusta, mutta tyttöystäväni on kiinalainen.

      Hän ainakin näyttää tottuneen siihen, että miehen tulisi "määrätä kaapin paikka". Pari vuotta ollaan nyt oltu yhdessä, ja hänelle näyttää tuntuvan vieläkin aika omituiselta se, että minä miehenä en halua määrätä hänen tekemisiään ja annan hänen tehdä mitä mielensä tekee.

      Joten voi olla että tälläinen jonkintasoinen valtaepätasapaino suhteessa on kulttuurille ominaista.

    • yksi kokemus

      Seurustelin lyhyen hetken kiinalaisen miehen kanssa. Mukava tyyppi, huolehtiva ja hellä, mutta toisaalta aikamoinen tuuliviiri ja komentelija. Tempperamenttia siis riitti, vaikka se ei sinänsä häirinnyt. Ulkoiset asiat tuntuivat tosi tärkeiltä ja samoin kodin ulkopuoliset asiat. Erottiin kun tulevaisuuden toiveet erosivat niin kovasti.

      Yksi erittäin huono puoli hänessä kuitenkin oli, että tykkää välillä vähän pyöritellä naisia ja on pettänyt aikaisemmissa suhteissa, tosin ei kaikissa. Nykyisessäkin suhteessa, tuoreessa sellaisessa, on kuulemma pettänyt kun tyttöystävä oli jossain reissussa.

    • Chinese man

      Kiinalaisen miehen kanssa, varsinkin kun olen tavannut hänet netissä ja jo yli vuoden päivät olemme pitäneet yhteyttä. Hän on oppinut tuntemaan vahvan luonteeni, mutta on sanonut että toivoo minun olevan hänen johtaja, ja sehän passaa. Olen lähdössä häntä tapaamaan kiinaan ja meillä on jo ihan selvä että toivomme yhteisen lapsen, jos luoja suo. Olemme sitkeesti pitäneet yhteyttä ja uskon meidän kohtaloon.

      • ihmettä?

        "Hän on oppinut tuntemaan vahvan luonteeni, mutta on sanonut että toivoo minun olevan hänen johtaja, ja sehän passaa."

        Jotenkin kuulostaa höyrypäiden touhulta...?

      • utelias

        ..toivotan, koska asiat ei ehkä suju aivan kuten olette suunnitelleet.. Kiinalainen mies tuskin todellisuudessa haluaa, että olet johtaja. Ehkä hän sinua miellyttääkseen sanoo näin välimatkojen päästä. Vastassa on sitten iso kasa kulttuuri- ja kommunikaatioeroja, joihin sopeutuminen kestää pitkän aikaa.Jäitä hattuun.

      • hmmmhh

        Herättää epäilyksiä minullakin. Kannattaa olla varovainen. Kiinassa ei juurikaan puhuta englantia, joten jos jäät oman onnesi nojaan niin siinähän sitten olet. Jos et osaa kiinaa.

      • Chinese man
        hmmmhh kirjoitti:

        Herättää epäilyksiä minullakin. Kannattaa olla varovainen. Kiinassa ei juurikaan puhuta englantia, joten jos jäät oman onnesi nojaan niin siinähän sitten olet. Jos et osaa kiinaa.

        Tapaamaan häntä ja yritämme saada hänelle viisumin suomeen, hän kyllä puhuu englantia jolla kommunikoimme. Asun hänen luonaan ja otan pelkät lennot vain.

      • Chinese man
        utelias kirjoitti:

        ..toivotan, koska asiat ei ehkä suju aivan kuten olette suunnitelleet.. Kiinalainen mies tuskin todellisuudessa haluaa, että olet johtaja. Ehkä hän sinua miellyttääkseen sanoo näin välimatkojen päästä. Vastassa on sitten iso kasa kulttuuri- ja kommunikaatioeroja, joihin sopeutuminen kestää pitkän aikaa.Jäitä hattuun.

        Että minua miellyttääkseen sanoo minun olevan aina hänen johtaja, mutta toisaalta ei minulla ole mitään sitä vastaan että mies johtaa, olen hyvin sopeutuvainen. Kulttuurieroja tulee varmasti olemaan, mutta olen varautunut kaikkeen ja kärsiväälisyyttä varmasti tarvitaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      45
      2053
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1650
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1434
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1416
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      9
      1291
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1088
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      981
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      972
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    Aihe