Mulla on autona noin 20 vuotta vanha Toyota Corolla, jolla ajettu yli 300 000 km.
Viime talvena mulla ei ollut lämmityspaikkaa, joten lohkolämmitintäkään ei siten tullut käytettyä. Auto käynnistyy varsin hyvin myös kylmänä eli lähtee yleensä ensimmäisellä yrittämällä käyntiin. Jos pakkasta on yli 20 astetta niin auto lähtee käyntiin yleensä vasta toisella yrittämällä mutta käynnistyy silti aina.
Nyt olen suunnittelemassa uuden auton ostamista (tai vähän käytetyn ostamista). Jos päädyn ostamaan uuden, niin kannattaako siihen ottaa lohkolämmitintä?
En oikein näe mitää syytä lohkolämmittimen hankkimiselle, koska ilmankin pärjäsi hyvin. Ilmeisesti kun käyttää lämmitintä niin polttoaineen kulutus on vähän pienempää? Kylmäkäynnistykset taitavat myös kuluttaa jonkin verran enemmän moottori kuin lämpimänä käynnistäminen?
Uusista autoista minulla ei juuri kokemusta ole mutta uskoisin, että moottoritkin ovat kehittyneet 20 vuodessa sen verran, ettei lohkolämppäri ole niin oleellinen kuin joskus ennen - vai?
Mitä mieltä olette, kanttattaako ottaa lohkolämmitintä uuteen autoon? (-ja voisitte myös perustella.)
Lohkolämmitin
7
971
Vastaukset
Ilmankin varmasti pärjää, harvoin on Suomessa niin kylmää, ettei auto käynnistyisi merkistä ja mallista riippumatta.
Väittävät, että yksi kylmäkäynnistys -15 asteessa ja alle vastaa yli 1000 km:n ajoa, mutta jos et pidä autoa montaakaan vuotta, niin seuraavan omistajan ongelmahan se kulunut moottori on.
Ilman öljynvaihtojakin pärjää ja niin edelleen.
Tietyn varmuuden toki lämppäri lähtöihin antaa ja aika ison mukavuuslisän.
Master Eq- tarpeellinen
Onko moottorin lämpötila muutama kymmenen astetta kylmempi tai lämpimämpi käynistettäessä, sillä ei ole mitään merkitystä. Tärkeätä on se, että käyttää hyviä öljyjä 0w-40 on varmaankin hyvä. Enemmänkin kysymys on mukavuudesta.
- Karpaasi
Moi sulle! Corollasi on tainnut olla yksilö, kun on kestänyt ainaiset käynnistykset.
Riippuu tietenkin, missä asut, mutta vieläpä paremmalla syyllä osta ihmeessä lohkolämmitin uuteen autoon. Uskonpa, jotta uusi Fiat esim. ei kauan kestä, kun joku stefa moottorissa esim. vaohdelaatikon ja mootorin välissä tarttuu välistä pakkasella rautaan kiinni, ja jos et esilämmitä mootoria, niin se stefa on entinen, ja vuoto alapäässä alkaa ennen pitkää jonnekin, ja tietää satojen eurojen menetyksiä. Samoin pakkasella sylinterit ovat aivan eri mitoissa, kun tulikuumana. Kun käynnistät auton kylmänä, sylinterien seinämät kuluvat enemmän, kuin lämpimänä käynnistyttäessä. Samoin sähköosta uusissakin autoissa ovat herkempää laatua kylmän/ pakkasen vaurioille, kuin aiemmin.
Kyllähän Suomessa on aivan eri olosuhteet ajatellen jo niinkin, jotta missään muualla ei oikein nastarenkaitakaan käytetä yhtä paljon prosentuaalisesti.- karpaasi
älä kerro satuja. ei nämä ole tunne-asioita.
- cruzie
karpaasi kirjoitti:
älä kerro satuja. ei nämä ole tunne-asioita.
Miksi ei voisi käyttää lämmitintä, jos siitä ei mitään haittaakaan autolle ole? Kyllä minunkin 20 vuotta vanha Toyotani herää sieltä säästä kuin säästä, mutta piuhasta lähtee kuin palmun alta ja lämmintäkin puskee paljon nopeammin verrattuna käynnistykseen kylmänä. Ei se ole niin suuri vaiva pelata sen piuhan kanssa, ainakaan minun mielestäni.
- Marxgf
20 tai vielä 30 asteen pakkasesta lähtee kyllä auto kuin auto käyntiin. Mutta kovilla pakkasilla on uudenkin auton käynnistyminen tai yleesäkkin käynnistäminen kyseenalaista.
Muuten vielä 25 asteen pakkasella riittää parin tunnin lämmitys, mutta tutkimusten mukaan jo 35:ssä asteessa tulisi lämmitysajan olla lähempänä neljää tuntia.- keppi
"Muuten vielä 25 asteen pakkasella riittää parin tunnin lämmitys, mutta tutkimusten mukaan jo 35:ssä asteessa tulisi lämmitysajan olla lähempänä neljää tuntia."
Defan mukaan kolme tuntia on maksi. Neljäs tunti menee harakoille, koska neljännellä tunnilla moottorin lämpötila nousee enää noin asteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1562708
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262440Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?522349- 1352210
- 591870
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2471720- 311391
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201329Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161215Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi311212