Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen (KEPU) ei ole tunnettu diplomatian kyvyistään.
Olematon kielitaito yhdistettynä täydelliseen tietämättömyyteen kansainvälisestä tapakulttuurista ei anna hyviä edellytyksiä toimia neuvottelijana.
Vanhasen viime viikon vierailu Puolaan kalliilla yksityiskoneella veronmaksajien piikkiin oli täydellinen fiasko. Vanhanen ei saanut sovituksi yhtään mistään ja tämän takia EU:n ja Venäjän kokous tällä viikolla on menossa täysin pipariksi.
Jos jostain asiakysymyksestä neuvotellaan, paikalle pitää lähettää Ahtisaari tai Lipponen. Tällainen Vanhasen turistimatka on veronmaksajien täydellistä pilkkaamista.
KEPUn puheenjohtaja yrittää epätoivoisesti olla julkisuudessa. Ensi kevään vaaleissa Vanhasta uhkaa jo neljäs peräkkäinen tappio vaaleissa.
Vanhasen Puolan matka täysi fiasko
13
341
Vastaukset
- Toisin kuin
Puolan pääministeri kehui Matti Vanhasen tuomaa väiltysehdotusta. Matti on taitava ja viisas neuvottelija.
- Lech Walesa
Puolan pääministerin "kehut" oli tarkoitettu sarkastiseksi huomautukseksi.
Vanhasen matkalla ei ollut mitään vaikutusta itse tilanteeseen. Puola on edelleen veto:llaan kaatamassa tämän viikon EU-Venäjä keskustelut.
Änkyttävä Vanhanen ei saanut sanaa suustaan Puolan pääministeriä tavatessaan. Jaroslaw Kaczynski vei ja Matti Vanhanen vikisi.
- veronmaksajille
Hakea yksityiskoneella jouluksi puolalaista lenkkimakkaraa...
- hienoa kun
kollo kokoomuslaista aina pännii, voiko jonkun elämä olla katkerampaa
- illuminaatti
Vanhasesta on tullut kaappijuoppo avioeron jälkeen. Varsovan matkan tarkoitus oli hakea Vyborovaa.
- juoppo-Vanhanen
illuminaatti kirjoitti:
Vanhasesta on tullut kaappijuoppo avioeron jälkeen. Varsovan matkan tarkoitus oli hakea Vyborovaa.
koskaan mikään raitis ole ollutkaan. Valehtelua se raittius on ollut, niin kuin Vanhasen puheissa kaikki muukin, esim. onnellinen perhe-elämä jne.
- Kepu pettää aina
Matti Vanhanen ei ole pääministerinä saanut yhtään mitään aikaan. Tyytymättömyys Vanhaseen on myös Kepun sisällä kovassa kasvussa.
- paniikissa
Kafe Korvike täydellinen floppi ja kokoomus ryvettynyt rikoksiin ja luvattomuuksiin.
Ei ihme jos kokoomusaatujen verenpaine on koholla. - raipu
Keksi jotakinälykkäämpää.
Rekkajonot muuten lyhenivät viikonvaihteessa. Liekö auttanut Venäjän WTO:hon pääsy vai mikä?
-vai tukistiko Putin jotakuta?
Oispa kiva tietää syy Venäjän tullin tahdin muutokseen. - CITY-Kustaa
Matti Vanhanen näyttää avoimesti saatanan merkkiä nyrkillään. Tämä ärsyttää hartaasti katolilaisia puolaisia. Tämä vain pahentaa sitä, että Vanhanen persoonanakin ärsyttää.
- raipu
Kauppasopu Venäjän ja Puolan välille syntyy.
-lyötkö vetoa?- Beobachter
Jos näin käy, siinä ei Vanhasen Varsovan matkalla ole ollut mitään vaikutusta.
Matti Vanhasesta ei ole kansainvälisiä suhteita hoitavaksi diplomaatiksi. Sellaiset hommat ovat Martti Ahtisaaren heiniä. Ahtisaarihan sai mm. Slobo-Milon nöyräksi pojaksi. - raipu
Beobachter kirjoitti:
Jos näin käy, siinä ei Vanhasen Varsovan matkalla ole ollut mitään vaikutusta.
Matti Vanhasesta ei ole kansainvälisiä suhteita hoitavaksi diplomaatiksi. Sellaiset hommat ovat Martti Ahtisaaren heiniä. Ahtisaarihan sai mm. Slobo-Milon nöyräksi pojaksi.Mahtisaari on erikoistunut konfliktien neuvottelemiseen.
Tässä on meneillään asia joka on joko Puola vastaan Venäjä tai sitten EU vastaan Venäjä tai sitten kombinaatio.
Venäjän pääsy WTO:n jäseneksi auttanee tätä Puolan liha-asiaakin. EU:n puheenjohtajamaana Suomen tehtävä on yrittää tehdä parhaansa ja siinä kuviossa Vanhasen piipahtaminen Varsovassa oli pikku episodi.
Kun emme olleet mukana niin on turha heitellä tyhjiä heittojakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1562748
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262450Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?532364- 1352210
- 631895
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2471730- 311391
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201329Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161215Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi311212