Ajattelin että kun ensimmäinen ihminen luotiin, hänen täytyi olla aikuinen samoin kuin naisenkin täytyi olla aikuinen. En usko että he olivat kovin pieniä lapsia, koska he eivät olisi selviytyneet paratiisissa olossa. He elivät ensimmäistä päiväänsä, mutta näyttivät aikuisilta, koska olivat luotuja aikuisiksi. Nyt kun monet väittävät että maapallo on tosi vanha, niin olisiko Jumala voinut luoda myös maapallon niin että myös maapallo näyttää paljon vanhemmalta kuin itse asiassa onkaan. Olen joskus laskenut raamatusta että ihmiset ovat olleet täällä joitakin tuhansia vuosia, jos en kovin väärin muista, mutta en muista sanotaanko raamatussa kuinka vanha itse maapallo on. Sehän voi olla paljon vanhempi kuin ihmiset. Mielenkiintoista kun tiede ja Jumalan sana kohtaavat, niin tiede todistaa koko ajan vaan enemmän oikeaksi Jumalan eli raamatun sanaa.
maapallon ikä
15
1157
Vastaukset
- Alex-Reg
Moi !
Kaikkeen kykenevä jumala on tietysti voinut luoda maailman vaikka minuutti sitten ja kaikki muistot menneisyydestä meidän päähämme.
Mitään rationaalista syytä ei kyllä tuollaisellekkaan jumalalle ole joten otsikkoosi totean vain että maapallo on kyllä miljardeja vuosia vanha, noin 4.5.
-- Todista ensin vääräksi tieteelliset todisteet 4,5 miljardia vanhan maapallon puolesta. Raamattu ei ole edelleenkään mikään luonnontieteen oppikirja.
- tiede2000
kehittyy, sitä enemmän se mielestäni tukee raamatun sanaa. En voi todistaa mitään maapallon iästä, mutta mielestäni mielenkiintoinen ajatus että Jumala olisi luonut maapallon vanhan näköiseksi samoin kuin ensimmäinen ihminenkin on ehkä näyttänyt vanhalta heti ensimmäisenä päivänään.
- Turkana
sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
Maapalon ikä ei ole niin yksiselitteinen.
noista oletuksista. Olet ennekin väittänyt, että maapallon ikään n. 4.5 miljardia vuotta vaaditaan n. 60 oletusta, mutta et ole osannut sanoa mitä oletuksia ne ovat. Todennäköisesti ne ovat siis tällaisia: 1 1 = 2, kappaleet vetävät toisiaan puoleensa, valon nopeus tyhjiössä on vakio ym.
sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
Maapalon ikä ei ole niin yksiselitteinen.
Radiometristen mittausten mukaan on. Ja radiometrisiin mittauksiin voi kyllä luottaa.
Ensinnäkin, itsenäiset radiometriset tutkimukset itsenäisillä radiometrisillä tekniikoilla antavat samoja tuloksia. Toiseksi sanon sen, että radiometriset ajoitukset voidaan varmentaa ei-radiometrisesti. Tällaisia ei-radiometrisia varmentajia ovat esimerkiksi hotspotit, ja Milankovitchin syklit.Dawnbringer kirjoitti:
Radiometristen mittausten mukaan on. Ja radiometrisiin mittauksiin voi kyllä luottaa.
Ensinnäkin, itsenäiset radiometriset tutkimukset itsenäisillä radiometrisillä tekniikoilla antavat samoja tuloksia. Toiseksi sanon sen, että radiometriset ajoitukset voidaan varmentaa ei-radiometrisesti. Tällaisia ei-radiometrisia varmentajia ovat esimerkiksi hotspotit, ja Milankovitchin syklit.Geologit eivät itsekään taida uskoa radiometriseen ajoitukseen. F. G. Honterman esimerkiksi antoi julkilausuman: " Joskus klasiset geologit ottavat innostuneesti radiometrisillä menetelmillä saadut iät käyttöön. Kun iät eivät sovi heidän ennakko hypoteeseihinsä, he kieltävät radiometristen menetelmien hyödyn kokonaan".
Kirjassa The Geologic Time Scale annetaan kaksi valaisevaa sanaselitystä: Absoluuttinen ikä: Käytetään tavallisesti geokronometrisestä iästä, joka tosin on numeerinen, mutta ei missään nimessä absoluuttinen. Holmes ja IUGS:n esikambrin- alikomissio neuvoivat luopumaan tästä termistä, koska se on harhaan johtava...
Näennäinen ikä: Tavallinen arvo geokronologiselle iälle, joka on saatu radiometrisessä laboratoriossa standartikorjausten jälkeen.
Radiometria antaa vain näennäisen iän. Kelvatakseen "oikeaksi iäksi" tai " hyväksytyksi iäksi" Täytyy sen osua geologisen aikataulun ennalta määräämään kohtaan. Todellinen absoluutti ei ole mittaus tai arviointi tulos, vaan olemassa oleva geologinen aikataulu. Niin kauan kun geologinen aikataulu ratkaisee mittauksen kelvollisuuden, eivät mittaukset voi ratkaista geologisen aikataulun oikeudellisuutta.
Kun kysyy varsinaista syytä sille, miksi geolookisesta aikataulusta satoine vuosimiljoonineen pidetään kiinni, käy ilmi ettei syy ole geologeissa. Tämä johtuu yksinomaan evoluutio teoreetikoista. Geologit myöntävät että suurin osa väitetyistä phanerotsooisten kerrostumien 600 miljoonasta vuodesta täytyy sijoittaa kerroksien väliin (rajapinta kahden kerroksen välissä ), kun taas sedimenttikivet muodostuivat paljon lyhyemmässä ajassa. Esimerkiksi metrin paksuisen hiekkakivikerroksen syntymisen arvellaan kestävän 30-60 minuuttia. Kahden tällaisen kerrostuman välissä pitäisi olla kymmeniätuhansia vuosia joista ei näy jälkeäkään.
Todellinen mittatikku, johon geologinen aikataulu sijoitetaan, on otaksuttu eliöiden makroevoluutio. Tällainen aikataulun rakentaminen on täysin hyväksyttyä, kunhan ei yritetä kehäpäätelmänä käyttää geologista aikataulua "todisteena" evoluution oikeudellisuudesta.
Hups, tulikin enemmänkin ajatuksia, kuin alunperin oli tarkoituskaan.
Siunausta.sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
Geologit eivät itsekään taida uskoa radiometriseen ajoitukseen. F. G. Honterman esimerkiksi antoi julkilausuman: " Joskus klasiset geologit ottavat innostuneesti radiometrisillä menetelmillä saadut iät käyttöön. Kun iät eivät sovi heidän ennakko hypoteeseihinsä, he kieltävät radiometristen menetelmien hyödyn kokonaan".

Siunausta.>>Hups, tulikin enemmänkin ajatuksia, kuin alunperin oli tarkoituskaan.
illuminatus kirjoitti:
>>Hups, tulikin enemmänkin ajatuksia, kuin alunperin oli tarkoituskaan.
Siinä lienee suurin syy :D

Siunausta.>"Todellinen mittatikku, johon geologinen aikataulu sijoitetaan, on otaksuttu eliöiden makroevoluutio."<
-Missä kohtaa dinojen luuta lukee että olen 100 milj. vuotta ? Entä trilobiittifossiilissa ?
Ei Darwinillakaan ollut mitään aikataulukalenteria, jonka piirissä geologit tanssisi. Vaan tarkimmat iät antaa geologit käyttämällä lähinnä ydinfysiikan lakien avulla laskettuja radioaktiivisia menetelmiä. Eli geologit antaa paleontologeille ja "evolutionisteille" ne aika-arvot eikä toisinpäin.
Tajusitko ?
Kysytäänkö yhdessä suomalaiselta geologilta, että keneltä hän ne kivien aikataulut saa ?
Suomessahan mm. jalkojeni alla ei ole edes fossiileja 1800 miljoonan vuoden takaa elikkä ne ajoitukset ovat yksinomaan kivikunnasta peräisin.
Sinä puhut ihan harhaanjohtavia ameriikanhöpöjä, jotka eivät ole tästä reaalimaailmasta.MrKAT kirjoitti:
>"Todellinen mittatikku, johon geologinen aikataulu sijoitetaan, on otaksuttu eliöiden makroevoluutio."<
-Missä kohtaa dinojen luuta lukee että olen 100 milj. vuotta ? Entä trilobiittifossiilissa ?
Ei Darwinillakaan ollut mitään aikataulukalenteria, jonka piirissä geologit tanssisi. Vaan tarkimmat iät antaa geologit käyttämällä lähinnä ydinfysiikan lakien avulla laskettuja radioaktiivisia menetelmiä. Eli geologit antaa paleontologeille ja "evolutionisteille" ne aika-arvot eikä toisinpäin.
Tajusitko ?
Kysytäänkö yhdessä suomalaiselta geologilta, että keneltä hän ne kivien aikataulut saa ?
Suomessahan mm. jalkojeni alla ei ole edes fossiileja 1800 miljoonan vuoden takaa elikkä ne ajoitukset ovat yksinomaan kivikunnasta peräisin.
Sinä puhut ihan harhaanjohtavia ameriikanhöpöjä, jotka eivät ole tästä reaalimaailmasta.Tuo postaukseni on täyttä nykypäivää.
>"Todellinen mittatikku, johon geologinen aikataulu sijoitetaan, on otaksuttu eliöiden makroevoluutio."<
-***Missä kohtaa dinojen luuta lukee että olen 100 milj. vuotta ? Entä trilobiittifossiilissa ?
Ei Darwinillakaan ollut mitään aikataulukalenteria, jonka piirissä geologit tanssisi. Vaan tarkimmat iät antaa geologit käyttämällä lähinnä ydinfysiikan lakien avulla laskettuja radioaktiivisia menetelmiä. Eli geologit antaa paleontologeille ja "evolutionisteille" ne aika-arvot eikä toisinpäin.***
Valitettavasti sinun näkemyksesi on toiveajattelua. On monia esimerkkejä missä radioaktiiviset mittaukset antavat vääriä tuloksia. KNM-ER 1470 ajoitettiin 16 eri kertaa uudelleen, lopulta kaikki ajoitukset hyljättiin sian evoluution hyväksi. Oikeastaan sika ei voittanut, vaan evoluutio uskomus voitti.
***Tajusitko ?***
Entä sinä ?
- pois
...naisten kirjoitukset on todella syvältä... auttakaa meitä miehiä...
- The Rat
Trollille makupala: http://en.wikipedia.org/wiki/Last_Thursdayism
Tuolta löytää lisää ideoita (linkeistä) joita voi kokeilla foorumeilla. - Ei kreationisti
Huomaa tässä kohdassa: Kuten sanot, sinä olet laskenut Raamatusta (sukuluetteloista?) maapallon iän. Ei sitä Raamatussa sanota suuntaan eikä toiseen. Ja maa autioitui ja tuli tyhjäksi! Näinkin voisi alun kääntää!
Jumalan olisi sitten pitänyt luoda myös fossiilit valmiiksi maahan! Miksi ihmeessä? Aivan tarpeetonta harhautusta! http://www.student.oulu.fi/~ktikkane/oldf.html
http://www.student.oulu.fi/~ktikkane/old2f.html
terv. näennäisen kirjoituksen näennäisen ikäinen MrKAT
;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1814044
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262800Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?682692- 1532500
- 712126
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall3171975- 321488
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211423Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi381407Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161295