haastattelun perusteella kuin vain kokoomus kävisi viime hetken kampanjointia vaalipäivän iltaan asti. KYLLÄ SITÄ KÄYVÄT KAIKKI PUOLUEET, joten kaikki vaihtoehdot ovat auki tasapuolisesti loppuun asti. Media yrittää rummuttaa suosikki-kokoomusta aivan selvästi . Vankka arvioni on, että kokoomus jää kolmanneksi.
Eli loppujärjestys on seuraava:
1. keskusta
2. sdp
3. kok
Ylen aamu-UUTISET ???
1
220
Vastaukset
Ylen uutisointia ja kaikkia ohjelmia hyvin poliittisina,etenkin kokoomuksen ja keskustan suuntaan.
Siksi ihmettelenkin sitä kun me muutkin kuin nämä kahden puolueen ihmiset maksamme katselu luvan,siellä pitäisi olla tasapuolisempaa ohjelmaa.
Varsinkin aamu tv.Katselen mieluummin MTV3 ohjelmia,vaikka sekin on aika puolueellinen,varsinkin kokoomuksen suuntaan,mutta siellä on mainostajia jotka eivät varmasti kaikki ole kokoomuslaisia.
Eivät mainostajat oikein voisi olla puolueellisia,vaikka mieli tekisi.Mutta minä kylläkatson tarkkaan mainokset ja päättelen. Yleensä pyrin ostamaan tuotteita joista ei heijastu puolueellisuus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1824160
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262830Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?692728- 1532520
- 722162
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall3482046- 331528
Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi391447Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211433Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171322