Tällä palstalla esiintyy monesti väitös että syy ikisinkkuuteen löytyy omista kovista vaatimuksista.
Monet vastaavat siihen että miksi pitäisi olla sellaisen ihmisen kanssa, joka ei kolahda?
Äkkisältään tuossa tuntuisi olevan järkeä, mutta en tiedä pitääkö vastaväite vettä tarkemmin tarkasteltuna.
On nimittäin niin että on aivan järkevää olla olematta sellaisen ihmisen kanssa joka ei kolahda. Mutta jos tuntuu että kaikki ehdokkaat tai ihmiset ylipäätään eivät kiinnosta, niin silloin ongelma aivan varmasti on omien korvien välissä.
Voisiko olla niin että oma asenne kaipaisi silloin kasvatusta? Olisiko niin, että ihmiset eivät kolahda, koska oma luonne on niin negatiivinen että se käsittelee kaikki huonot puolet ennen hyviä?
Seuraavan kerran jos sattuu kohdalle tilaisuus tutustua lähemmin toiseen, niin tee toisin kuin yleensä. Keskity siihen mikä toisssa on mahdollisesti mahtavaa ja upeaa, ennenkuin alat miettimään huonoja puolia. Lopeta yleinen pessimismi, siitähän se kolahtamattomuus suurella todennäköisyydellä johtuu.
Kyseessä on koko oman sisäisen maailmansa järjestäminen uudelleen. On se mahdollista, uskokaa pois.
Valitettavasti sellainen asennemuutos onnistuu yleensä vasta silloin kun joku "auktoriteetti" kertoo että olet yleisnegatiivinen.
Ihmiset voivat kolahtaa vain jos siihen antaa mahdollisuuden.
ongelman ydin monella
13
1393
Vastaukset
- Osasyy ainakin
Jep. Jos asenne on jo valmiiksi negatiivinen ja keskittyy vain
toisen huonoihin puoliin, niin takuulla aina pettyy. Jokaisesta
varmasti löytyy jotain huonoa, joten jos parin huonon puolen perusteella
heti toisen tyrmää, niin saa luultavasti jatkaa vuosikausia
sitä yksinelämistä. Ei taida kovin montaa sellaista löytyä,
joista ei mitään vikaa löytyisi. Vielä harvemmassa on niitä,
joilla on oikeasti varaa vaatia toiselta jonkinlaista täydellisyyttä.
Huomattavasti enemmän onkin sitten niitä, joiden omakuva on
niin vääristynyt, että kuvitellaan että "ansaitaan vain parasta"
ja sen takia nyrpistellään nokkaa lähes jokaiselle "tavikselle".
Kyllä kaikilla on lupa vaatia tasan tarkkaan niin paljon kuin
itse haluaa, mutta on turha ruikuttaa yksinäisyyttään, jos
itse tyrmää 99% ehdokkaista.
Minä olen kyllä sitä mieltä, että ei kannata väkisin olla
ihmisen kanssa joka ei kolahda. Enemmän kiinnostaakin se,
että miksi niin monen, suhteellisen tavallisen ihmisen
rima on niin ylös hilautunut, ettei kukaan enää kolahda?
Ei kai se aina ole siellä pilvissä ollut, vai ovatko
äiti ja mummo pienestä asti kehuneet niin prinsessaksi,
että siihen on jo silloin alkanut uskomaan?- se yleensä
menee "äiti ja mummo pienestä asti kehuneet niin prinsessaksi,että siihen on jo silloin alkanut uskomaan?"
Nämä ovat tottuneet aina saamaan kaiken ja heidät on nostettu jalustalle, aivan kuin he olisivat jotain todella erikoista yms.. Riman on nostanut lisäksi korkealle televisio.
- 6gfw3w
Ymmärrän pointtisi, jos ihminen valittaa että ketään ei löydy vaikka kuinka yrittää. Kuitenkin täällä manaillaan samasta asiasta vaikka sanoisi ettei ketään tarvitsekaan.
- Hossi
Ei ole mikään muu kuin se et ei anneta itselle lupaa rakastua ! Keksitään kaikennäköisiä syitä miksi toinen ei muka kelpaisi.
Sitä vaan joko on sinkkuna oltu niin pitkään et oman elämän helppous on vienyt kaiken viehätyksen uudesta ja tuntemattomasta tai sit vaan haetaan jotain ihan mahdotonta. Kaikki nämä syyt ovat pelkkiä tekosyitä koska ei uskalleta rakastua toiseen ihmiseen.
Silloin ku tajuaa ja antaa itselleen luvan hakea rakkautta alkaa vaatimukset kummasti järkevöitymään. Rakkaus kun valtaa ihmisen pienet ja jopa isotkin epäkohdat vaipuvat unholaan. - asennekin tekee
pahojaan. Ei aina se oikea kolahda heti. Mutta naisilla ainakin tuntuu olevan niin helvetin moinen kiire (ei minnekään jos totuuden saa sanoa ääneen) että se oikea pitäisi kolahtaa heti kun sen näkee, eikä niin että vaivauduttaisiin TUTUSTUMAAN ajan kanssa siihen toiseen.
No tietty jos vain ulkonäköä katsoo niin sillä perusteella voi kolahtaa tai sitten ei mutta se on vain pintaa, se toinenhan voi olla täys kusipää eikä sitä kuspäisyyttään edes heti paljasta vaan se voi paljastuu vasta ajan kanssa. Sit petytään ja haukutaan kaikki miehet.
Todellinen tunteminen ja tutustuminen vaatii aikaa ja vasta silloin toinen voi todella kolahtaa! Tää kannattais varsinkin naisten pitää mielessä!- _h_t_i_iiiiiii
Kyllä "se oikea" kolahtaa heti kun sen tapaa. Se ei ole ulkonäöstä, ajatusmaailmasta, hyvistä tai huonoista puolista tms. kiinni. Sen vaan tuntee. Jos taytyy alkaa itselleen perustelemaan toisen hyviä ja huonoja puolia tai kehittää jotakin positiivisen ajattelun mallia niin et silloin oikeasti pidä siitä toisesta ihmisestä(muuten kuin ehkä ystävänä).
Luulin ennen itsekin (loogisen ajattelun kautta) että toiseen pitää tutustua ja oppia tuntemaan kunnolla(ystävystyä) ennen kuin voi sanoa tunteistaan toista kohtaan mitään. Olen kuitenkin sittemmin oppinut ymmärtämään ystävyyden ja ihastumisen/rakastumisen eron.
Jos ja kun se oikea tulee vastaan niin olet valmis antamaan anteeksi melkeimpä minkälaiset puutteet siinä ihmisessä tahansa. Toisaalta jos näin ei ole niin takerrut pienimpiinkin puutteisiin jotta voit "hyvällä omallatunnolla" hylätä tämän ehkä "järjellä ajateltuna"(komea/kaunis, mukava, ystävällinen jne.) hyvän tyttö/poikaystävä ehdokkaan.
Ihastumista/rakastumista ei voi järkeistää, se pitää tuntea. No tästä nyt tuli hieman ehkä sekava kirjoitus, mutta... :) - alkup. kirjoittaja
_h_t_i_iiiiiii kirjoitti:
Kyllä "se oikea" kolahtaa heti kun sen tapaa. Se ei ole ulkonäöstä, ajatusmaailmasta, hyvistä tai huonoista puolista tms. kiinni. Sen vaan tuntee. Jos taytyy alkaa itselleen perustelemaan toisen hyviä ja huonoja puolia tai kehittää jotakin positiivisen ajattelun mallia niin et silloin oikeasti pidä siitä toisesta ihmisestä(muuten kuin ehkä ystävänä).
Luulin ennen itsekin (loogisen ajattelun kautta) että toiseen pitää tutustua ja oppia tuntemaan kunnolla(ystävystyä) ennen kuin voi sanoa tunteistaan toista kohtaan mitään. Olen kuitenkin sittemmin oppinut ymmärtämään ystävyyden ja ihastumisen/rakastumisen eron.
Jos ja kun se oikea tulee vastaan niin olet valmis antamaan anteeksi melkeimpä minkälaiset puutteet siinä ihmisessä tahansa. Toisaalta jos näin ei ole niin takerrut pienimpiinkin puutteisiin jotta voit "hyvällä omallatunnolla" hylätä tämän ehkä "järjellä ajateltuna"(komea/kaunis, mukava, ystävällinen jne.) hyvän tyttö/poikaystävä ehdokkaan.
Ihastumista/rakastumista ei voi järkeistää, se pitää tuntea. No tästä nyt tuli hieman ehkä sekava kirjoitus, mutta... :)Totta kai asia on noin kuin kirjoitit. Minä tarkoitinkin aloituskirjoituksessani sitä, että muuttaa koko elämänasenteensa, ei pelkästään mahdollista kumppania varten, vaan siksi että elämä on kyllä paljon hauskempaa kun ei ole negatiivinen koko ajan.
Tiedän tämän koska olen itse käynyt läpi sensuuntaisen muutoksen.
Ei siis niin, että "ajattelempa nyt tuon ihmisen mukavaksi ja kiinnostavaksi", vaan niin että ihan tietoisesti heittää harteiltaan sen turhan negatiivisyyden ja kriittisyyden ja itsetietoisuuden viitan ja koittaa elää yleisestiottaen hieman enemmän. - Kyllä se
kolahtaminen on just sitä pinnallista paskaa,vaikka sitä usein muuksi väitetään.
Siinä ihminen valehtelee enemmän itselleen kuin muille.
Tehkää tutkimus,moniko "kolahtaja" on joutunut pettymään,tulosta voisi verrata suhteisiin joissa ystävyys on kasvanut rakkaudeksi. - Gröhöm
_h_t_i_iiiiiii kirjoitti:
Kyllä "se oikea" kolahtaa heti kun sen tapaa. Se ei ole ulkonäöstä, ajatusmaailmasta, hyvistä tai huonoista puolista tms. kiinni. Sen vaan tuntee. Jos taytyy alkaa itselleen perustelemaan toisen hyviä ja huonoja puolia tai kehittää jotakin positiivisen ajattelun mallia niin et silloin oikeasti pidä siitä toisesta ihmisestä(muuten kuin ehkä ystävänä).
Luulin ennen itsekin (loogisen ajattelun kautta) että toiseen pitää tutustua ja oppia tuntemaan kunnolla(ystävystyä) ennen kuin voi sanoa tunteistaan toista kohtaan mitään. Olen kuitenkin sittemmin oppinut ymmärtämään ystävyyden ja ihastumisen/rakastumisen eron.
Jos ja kun se oikea tulee vastaan niin olet valmis antamaan anteeksi melkeimpä minkälaiset puutteet siinä ihmisessä tahansa. Toisaalta jos näin ei ole niin takerrut pienimpiinkin puutteisiin jotta voit "hyvällä omallatunnolla" hylätä tämän ehkä "järjellä ajateltuna"(komea/kaunis, mukava, ystävällinen jne.) hyvän tyttö/poikaystävä ehdokkaan.
Ihastumista/rakastumista ei voi järkeistää, se pitää tuntea. No tästä nyt tuli hieman ehkä sekava kirjoitus, mutta... :)Mielestäni asioita ei voi yksinkertaistaa noin paljon.
Kyse on aina yksilöllisestä tapahtumasta, eikä mistään
jutusta, joka menee aina saman kaavan mukaan. Koska kuitenkin väitit
että "Kyllä "se oikea" kolahtaa heti kun sen tapaa.", haluaisin
kysyä kantaasi muutamaan asiaan ja sitä kautta herättää
keskustelua.
Entä ne tapaukset, joissa ihmiset ovat ensin olleet vain
ystäviä, mutta ystävyys on vähitellen kasvanut suureksi rakkaudeksi?
Siis tilanne, jossa ei ole hati alussa tapahtunut mitään
"kolahdusta", vaan se yhteenkasvaminen on tapahtunut vähitellen?
Toinen on ehkä vallannut ajatuksia vähitellen enemmän ja
enemmän ja lopulta on päädytty pariksi? Eivätkö he voi
siis olla toisilleen ne "oikeat"?
Entä ne tapaukset, joissa "kolahdus" on ollut kova jo ensitreffeistä
alkaen, ollaan oltu seitsämännessä taivaassa, rynnätty naimisiin
ja erottu jo vuoden päästä? Oliko kyseessä "se oikea"? - _h_t_i_iiiii
Gröhöm kirjoitti:
Mielestäni asioita ei voi yksinkertaistaa noin paljon.
Kyse on aina yksilöllisestä tapahtumasta, eikä mistään
jutusta, joka menee aina saman kaavan mukaan. Koska kuitenkin väitit
että "Kyllä "se oikea" kolahtaa heti kun sen tapaa.", haluaisin
kysyä kantaasi muutamaan asiaan ja sitä kautta herättää
keskustelua.
Entä ne tapaukset, joissa ihmiset ovat ensin olleet vain
ystäviä, mutta ystävyys on vähitellen kasvanut suureksi rakkaudeksi?
Siis tilanne, jossa ei ole hati alussa tapahtunut mitään
"kolahdusta", vaan se yhteenkasvaminen on tapahtunut vähitellen?
Toinen on ehkä vallannut ajatuksia vähitellen enemmän ja
enemmän ja lopulta on päädytty pariksi? Eivätkö he voi
siis olla toisilleen ne "oikeat"?
Entä ne tapaukset, joissa "kolahdus" on ollut kova jo ensitreffeistä
alkaen, ollaan oltu seitsämännessä taivaassa, rynnätty naimisiin
ja erottu jo vuoden päästä? Oliko kyseessä "se oikea"?Tarkoitan vain että kun sen oikean tapaa niin huomaa sen jälkeen vasta itsekin että ne tunteet joita aiemmin on luullut ihastukseksi/rakkaudeksi eivät ole olleet oikeasti niitä(intohimo, ystävyys ym.).
Ihminen käy elämässään läpi monenlaisia tunteita ja omien tunteiden tunnistaminen/luokitteleminen ei aina ole helppoa. Erilaisia asioita aivan kuten tunteitakin on vaikea tunnistaa jos ei ole vertailupohjaa. Yksinkertaisimmillaan kylmä tuntuu kylmältä vain siksi että tiedät miltä kuuma tuntuu.
No mutta joo.. menipähän vähän liian filosofiseksi ehkä ja tämä on luonnollisesti vain oma mielipiteeni asiasta ja jokainen saa ymmärtää omat tunteensa haluamallaan tavalla.
AP kirjoittajalle vielä sen verran että ymmärsin kyllä mitä tarkoitit jo alkuperäisessä viestissä. Kyllä positiivinen suhtautuminen elämään yleensäkin poikii paljon enemmän mahdollisuuksia kaikilla elämän alueilla :) Ja saattaapihan se oikeakin jäädä tunnistamatta jos vastaan tulee ja itse vaan mököttää :)
- muuten totta.
Kaikki lähtee omasta asenteesta,turhat ennakkoluulot pois,jokaiselle on joku.
Olen itsekkin ollut varmasti liian nirso miesten suhteen, jälkikäteen kaduttanutkin että liian heppoisin perustein lopettanut tapailun yms. Osa selittyy yleisellä kypsymättömyydellä. Kun vanhenee/tulee kokemusta elämästä lisää oppii huomaamaan että ihmisen sisin ei näy heti päälle päin... Olen kyllä sitäkin mieltä että itse etsin nuorempana jotain tosi ihanaa ja komeeta miestä ihan siksi että itselläni oli huono itsetunto, eli sen miehen olisi pitänyt pönkittää sitä mun olematonta itsetuntoa... että mä itse olisin parempi jollain lailla jos mulla olisi joku mega-upee-uros!
Nykyisin yritän tosiaan tutustua ihmiseen ensin. Ja sitä kiinnostuukin ihan erilailla ihmisistä, jonkun miehen kanssa on vaikkapa ollut tosi kiva jutella ja huomannut että ajatukset menee ihan samoilla linjoilla niin sitten olen kiinnostunut... viimeeksi näin kävi pari viikkoa sitten ja mies oli ihan tavallisen näköinen hintelä kaveri, valitettavasti onnellisesti varattu vaan oli se kaveri! Sitä on jollain lailla itseäänkin kohtaan armollisempi, nykyään olen sitä mieltä että mä olen ihana ja en tarvitse mitään itsetunnon kehittäjää elämääni vaan ihan oikean ihmisen jolla on tunne ja äly tasapainossa!- Jan Heche
Ongelman ydin on se, että sinkkuutta pidetään jotenkin ongelmana. Jotakin rajaa tähän tasapäistämiseen, että kaikilla pitäisi olla punainen mökki, kolme lasta ja koira. Minä olen ainakin ollut aina tyytyväinen sinkkuna ja tuskin asia ainakaan lähiaikoina muuttuu :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa632319En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321734- 101574
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751549Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly151508Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681367- 1061121
- 121118
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91074- 20999